Ollaan oltu nyt pari päivää täällä mun tädin luona Oulussa. Pakkasasteet ovat vaihdelleet -25:n ja -30:n välillä joten ollaan pysytelty pääosin sisätiloissa. Täällä on niin hyvä ottaa rennosti, lapset leikkivät mun serkkujen kanssa ja on niin rauhallista. Ollaan nukuttu pitkään, katseltu elokuvia ja pidetty tortillailtaa.

Eilen käytiin mun isovanhemmilla kylässä. Mun mummu on jo pitkään sairastanut ja edellisreissun jälkeen sairaus on edennyt aika paljon. Mulle tämä koko reissu on ollut aika tunteikas, mummu on ollut mulle äidin jälkeen läheisin sukulainen koko mun elämän ja mä en oikein tiedä miten päin olisin kun tuntuu niin pahalta. Tottakai sitä tietää että isovanhemmat on jo iäkkäitä ja kaikenlaista voi tulla mutta tuntuu niin kauhealta nähdä oma pirteä, eläkevuosinaankin niin toimelias mummu niin hauraana. Pahinta on tietää että paluuta ei enää ole entiseen.

Vaikka onkin ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia ja olla Oulussa, niin olen itkenyt monet kyyneleet mummun takia. Mutta kyllä tämä tästä, onneksi ollaan täällä vielä muutama päivä ja päästään viettämään rakkaan mummun kanssa aikaa. Ja onneksi voi soitella niin usein kun haluaa, ja keväälläkin tullaan käymään täällä. Eikä sitä kannata vielä olla surullinen etukäteen, kun hyviäkin hetkiä kuitenkin on vielä ja niistä voi ja pitää nauttia. Onneksi lapset eivät vielä tajua mitä tapahtuu eivätkä he ole surullisia.

Mä alan pian värjäämään ja pidentämään ja leikkaamaan mun tädin hiuksia, sellainen projekti tälle illalle niin saa vähän muuta ajateltavaa. Lapset touhuavat tuolla keskenään ja heillä on metelistä päätellen oikein hauskaa. Mun kummipojan Minion-kokoelma on ainakin tehnyt suuren vaikutuksen.

Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3

Vuosi on jo vaihtunut mutta vielä on aika palata hetkeksi viime vuoden tunnelmiin, kohokohtiin ja teidän lempipostauksiin. Luvassa on siis vuosikatsaus jossa käyn kuukausi kuukaudelta läpi vuoden tapahtumat, postaukset ja käännekohdat.

Tammikuu

Tammikuussa mä muutin tänne Indiedaysille Kideblogeista. Se oli mun blogiuran suurin tapahtuma siihen mennessä, ja on sitä varmasti edelleen. Silloin blogista tuli mulle kokopäivätyö. Täällä mä viihdyn vallan mainiosti ja olen onnellinen muutosta tänäkin päivänä.  Tammikuussa myös taisin potea jonkunlaista piileskellyttä vauvakuumetta, kun kirjoitin sekä siitä miten kerroin Otolle ensimmäistä kertaa että hänestä tulee isä, että podin vauvaikävää. Tammikuussa olin vielä lasten kanssa kotona, ja mielessä pyörivät kasvatusaiheet: kuuluuko lapsen osallistua päätöksentekoon vai päättävätkö vanhemmat kaikesta? Vietettiin myös tyttöjen kanssa ihanaa tyttöjenpäivää ja luotiin uusi perinne jota ollaan toteutettu jo monta kertaa tuon ensimmäisen tyttöjenpäivän jälkeenkin.

Helmikuu

Helmikuun alussa me juhlittiin Oton kanssa meidän ensimmäistä hääpäivää, ja annoin Otolle hääpäivälahjaksi keikkaliput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen. Hääpäivä ja vuosipäivä ehkä saivat mut pohdiskelemaan parisuhdetta muutenkin, ja kirjoitin myös siitä että rakkaus on tahtomisesta kiinni. Jaoin maratonipostauksessa meidän häätunnelmat vuoden takaa kymmenen minuutin häävideon kera. Kirjoitin möys pitkään toivotun postauksen aiheesta ”Missä mä olisin nyt jos en koskaan olisi tavannut Ottoa”. Loppukuusta sitten rysähti, juuri kun olin tottunut ajatukseen, että lapset eivät saaneet päiväkotipaikkoja kevääksi, ja että olisin vielä kevään ajan kotona, sainkin uuden työpaikan ja lapset saivat samantien päiväkotipaikat.

Maaliskuu

Maaliskuussa vietin viimeisen päiväni kotiäitinä, ja kerroin miten oli sujunut lasten ensimmäinen päiväkotipäivä. Oton kanssa kokattiin herkullinen Naistenpäivän brunssi, ja jaettiin vähän meidän parisuhteen salaisuuksia. Aloitin alkukuusta uudessa työssäni Jevelolla ja nautin. Musta tuntui että heräsin jotenkin eloon ja sain elämälle ihan uutta sisältöä. Se että sai oppia töissä kokoajan uutta ja pääsi haastamaan itseä nosti itsetuntoa kyllä ihan uskomattoman paljon. Kasvatusaiheista pohditutti tasapuolisuus, joka tuntuu harvinaisen ajankohtaiselta aiheelta tälläkin hetkellä. Maaliskuussa valon määräkin jo vähän lisääntyi, ja alkoi olla vähän iisimpää ottaa asukuvia. Ei liian iisiä silloinkaan, ainakin mitä tulee postaukseen jossa jaoin totuuden asukuvien takana.

Huhtikuu

Aihetta juhlaan oli huhtikuussa rutkasti, kun ensin Otto voitti vuoden blogitulokkaan palkinnon ja olin haljeta ylpeydestä, ja sitten vielä meidän rakas kuopus täytti kaksi vuotta, mitä juhlistettiin viidakkoteemaisilla synttäribileillä. Viidakkobileisiin kokkasin paljon herkkuja, mm. banaanitikkareita, ja join viidakkoreseptejä ison postauksen verran. Muistan että lapsilla oli silloin erityisen hassuja juttuja aina nukkumaan mennessä. Ja sitten oli tietenkin maailman suloisin koiravauva Armas, jonka mun äiti kävi huhtikuussa hakemassa kasvattajalta, ja toi sitten meille tutustumaan lapsiin ja meihin. Kukaan ei varmaan ole vielä unohtanut huhtikuussa kaikkien huulilla ollutta tissigatea? Sen jälkeen monet inspiroituivat kirjoittamaan omasta suhteestaan rintoihinsa. Mä vedin tämän askeleen pidemmälle, ja aloitin #oikeanainen -haasteen johon osallistui satoja mielettömän upeita naisia. Kiitos teille osallistujille, tämä haaste teki ainakin mun itsetunnolle ja kehonkuvalle taikoja ja teidän jokaisen tarinat inspiroivat mua vielä tänäkin päivänä.

Toukokuu

Toukokuussa mä pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, se taisi olla pitkä viikonloppu Vapun myötä. Tajusin sen aikana, miten hiton poikki mä olen ja miten paljon mä teen kokoajan. Tunsin olevani aina väärässä paikassa. Se tunne valtaa mut joskus edelleen, mutta kyllä sitä on vähän oppinut sentään hellittämään. Toukokuussa arki oli vaan vielä niin uutta. Jouduin inhottavien anoreksiahuhujen kohteeksi jälleen kerran, ja kirjoitin aiheesta tekstin. Silloin tuli täyteen neljä vuotta bloggaajana, ja se ei valitettavasti ollut niiden vuosien ensimmäinen eikä viimeinen kohu. Juhlittiin äitienpäivää joka kuvattiin perinteisesti videolle, ja rustasin myös ajatuksia kuluneesta keväästä lasten päivähoidon osalta. Lapset olivat ihania niinkuin yleensä, toinen kiitti tavallisesta kauppareissusta ja toinen oli onnellinen siitä että on prinsessa.

Kesäkuu

Kesäkuussa ällösöpösteltiin Oton kanssa, ja kokattiin superherkullista jauhelihatostadaa Tiaran kummitädin kanssa. Jaoin ensimmäistä kertaa tarinan siitä kuinka Otto kosi mua, en voinut lakata ihastelemasta sitä miten siistejä tyyppejä meidän mukulat on. Inspiroiduin kirjoittamaan asioista joita en ole koskaan tehnyt, ennenkuin lähdettiin Tukholmaan muutamaksi päiväksi koko perhe. Tukholmassa käväistiin mm. Junibackenissa, ja Tukholman reissun jälkeen suunnattiin Ouluun mun sukulaisten luo.

Heinäkuu

Kesän lämpimät päivät antoivat todella odottaa itseään, mutta heinäkuussa päästiin vihdoin kokemaan ensimmäiset pari hellepäivää. Juhlittiin Oton synttäreitä ja vietettiin kahdenkeskinen yö hotellissa. Lasten ja ystäväperheen kanssa tehtiin hauska reissu Lintsille, ja Otto taas teki mun blogiin hauskan #boyfriend -postauksen jossa hän vastasi mua koskeviin kysymyksiin. Sain Zeldalta maailman suloisimman ja huvittavimman herätyksen, joka oli pakko jakaa teillekin, Heinäkuussa me myös  ostettiin meidän eka oma auto ja se jos joku mullisti tämän perheen elämän. Ihan ekaksi suunnattiin maalikauppaan ja Ikeaan ja uudistettiin meidän keittiö. Vielä puoli vuotta myöhemminkin auto on paras ostos mikä ollaan ikinä tehty, ja se on helpottanut meidän elämää noin miljoona prosenttia.

Elokuu

Oton pitkä kesäloma päättyi juuri ennen elokuun alkua, ja oli aika palata arkeen, tytötkin jatkoivat loman jälkeen päiväkotia. Ihasteltiin meidän reippaita neitejä, joista toinen aloitti tanssiharrastuksen ja oppi sen kunniaksi seisomaan käsillä. Kävin läpi kesän bucketlistin, josta oltiin saatu aika monta kohtaa toteutettua. Meidän kesä oli ihan mahtava! Loppukuusta joku keksi alkaa levittää musta jälleen ikäviä huhuja, joita oikaisin ”Vain sanoja” -postauksessa. Suuntasin myös työmatkalle aurinkoiseen Tukholmaan ja päästin lapset kameran taakse.

Syyskuu

Syyskuussa juhlittiin tietysti sekä mun synttäreitä, että Tiaran 4-vuotissynttäreitä mahtavilla Frozen-pippaloilla. Pohdiskelin sekä 24-vuotista itseäni, että nelivuotista taivaltani äitinä ja ihanaa nelivuotiasta esikoistamme. Kokkasin Frozen-juhliin paljon herkkuja joiden reseptit jaoin megapostauksessa. Vierailtiin myös ihan mielettömissä My Little Pony -juhlissa, joissa oli niin hieno kakku että ei mitään järkeä! Loppukuusta sain vihdoin vastattua videolla meidän lasten kaksikielisyydestä esitettyihin kysymyksiin.

Lokakuu

Vihdoin koitti lokakuu, kuukausi jolloin me lähdettiin Oton kanssa ihan kahdestaan Lontooseen kolmeksi yöksi, ja lapset jäivät mun äidin ja Armaksen kanssa kotiin. Reissu oli juuri sitä mitä me kaivattiin ja oli ihan mahtavaa saada olla kolme päivää kahdestaan, vaikka lapsia ihan järjetön ikävä tulikin. Vertailin Lontoota ja Suomea keskenään, ja jaoin hassuja lasten suusta -juttuja. Lokakuu taisi olla sellainen hulluttelukuukausi, sillä lasten höpöjen juttujen lisäksi kirjoitin mun ja Oton urpoiluista, meikkasin lapset peuraksi ja leopardiksi ja jaoin kymmenen pahinta tyylimokaani kaikkien blogivuosien ajalta.

Marraskuu

Halloweenina, lokakuun viimeisenä, te äänestitte mut Indiedays Blog Awardseissa voittajaksi Living & Lifestyle -kategorian lukijaäänestyksessä! Se tuntuu vieläkin epätodelliselta, ja oli ehdottomasti yksi mun blogiuran suurimmista kohokohdista, ellei jopa suurin. Inspiroiduin kirjoittamaan bloggaamisen vaiheista, täällä kuitenkin vuodesta 2011 asti tullut rustattua postauksia ja matkaan on mahtunut jos jonkinlaisia käänteitä. Otin kantaa Pariisin iskuihin ja pakolaiskriisiin omalla tavallani. Jaoin koko blogiurani suosituimman reseptin, talvisen Rocky Roadin valkosuklaalla ja piparinpaloilla.  Lisäksi me virittäydyttiin jo vähän joulutunnelmiin käymällä ihan huipuissa pikkujouluissa lasten kanssa, ja tsekkaamalla Aleksanterinkadun joulukulkue.

Joulukuu

Viime kuukausi oli täynnä joulua, niin blogissa kuin meidän elämässäkin. Vastattiin Oton kanssa jouluaiheisiin kysymyksiin toisistamme ja käytiin ihanan jouluisella Haltialan kotieläintilalla. Videoita jaoin viime kuussa kaksin kappalein, sekä koosteen meidän kesästä 2015 että jouluntoivotukset videolla. Meidän jouluaatto oli myös aika ihana <3

Huh, mikä vuosi! Ja mikä homma tässä postauksessa. Voisin tehdä sellaisen uudenvuoden lupauksen että kirjoitan tämän kuukausittaisen tiivistelmän aina joka kuukauden lopuksi valmiiksi, niin ei tarvitse sitten kiroilla ensi joulukuussa tätä homman määrää. Mutta joo, siis hitsi vieköön meillä on ollut upea  vuosi. Upean siitä on tehnyt kaikkien ihanien tapahtumien lisäksi ne ihmiset keiden kanssa olen sen saanut viettää. Heihei 2015, olit ihana vuosi! Ja vielä kerran, tervetuloa 2016, toivottavasti saan muistella sinua yhtä suurella lämmöllä kuin viime vuotta.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Viisi vuotta sitten mä heräsin ensimmäistä kertaa Oton kainalosta. Muistan vieläkin sen aamun, tai keskipäivä se varmaan oli kun me herättiin. Me oltiin mun silloisen kaverin luona, laitettiin mandariineja pakastimeen ja syötiin niitä kohmeisina. Uudenvuoden juhlat olivat olleet railakkaat edellisiltana. Lähdettiin samaa matkaa bussilla keskustaa kohti, mä olin menossa leffaan kavereiden kanssa katsomaan Veijarit-elokuvaa ja pyysin Ottoa mukaan. Otto ei voinut tulla mukaan koska hänellä oli muuta menoa. Vaihdettiin bussimatkalla numeroita ja käytiin vielä pitsalla, ennenkuin mä lähdin leffaan ja Otto kotiin.

Mua niin harmitti että Otto ei voinut tulla leffaan meidän kanssa! Mutta muistan kun lähdettiin leffasta pois ja mentiin mun kotiin Ullanlinnaan hengailemaan kavereiden kanssa, ja sitten mä sain Otolta tekstarin. APUA, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että silloin kun me tutustuttiin ei kukaan ollut kuullutkaan Whatsappista. No, joka tapauksessa, siinä tekstarissa luki ”Nainen sä oot saanut mut ihan sekaisin”. Se hetki kun avasin sen tekstarin ja luin sen, mä vieläkin tunnen miten mulla pyöri sukat jaloissa melkein kirjaimellisesti.

Viisi vuotta on mennyt ihan järjetöntä vauhtia. Samaan aikaan tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu että oltaisiin oltu aina yhdessä. Että ei koskaan mitään muuta ole voinut ollakaan kuin minä ja Otto. Me ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että en edes muista enää kunnolla millainen olin ennen kuin olin Oton toinen puolikas, ja Otto mun toinen puolikas. Tai muistan mä, mutta on vaikea ajatella että joskus olin sellainen enkä tällainen.

Mulle tämä viiden vuoden ajankulu konkretisoitui tällä viikolla aikamoisen arkisella tavalla. Me ollaan tunnettu niin kauan, että meidän ensimmäinen yhdessä ostettu ihan hyvälaatuinen perus pölynimuri hajosi vanhuuteen. Se on viimeisen vuoden ajan ollut aika kulunut ja nyt se sitten viimein ratkesi liitoksistaan lopullisesti. Meidän valko-oranssi Volta oli tullut tiensä päähän.

Olen maailman onnellisin että saan aloittaa tämänkin vuoden samasta kainalosta kuin viisi edellistä. Kun me tänä aamuna herättiin meidän pehmeästä ja ihanasta ja isosta sängystä, mä katsoin Ottoa ja mietin vaan että miten hitossa voin olla niin onnekas että saan olla tuon kanssa joka päivä?

Meidän rakkaus on vuorotellen pölynimuria ja vuorotellen ilotulituksia. Lasten kanssa me ollaan täydellisesti toimiva tiimi, jolla on hauskaa ja joka toimii ja on täynnä arkista rakkautta. Eilen illalla, uutta vuotta viettäessä, me oltiin ensin koko ilta lasten ja meidän ystävien ja mun äidin kanssa. Syötiin hodaribaarin antimia, skoolatiin alkoholittomalla skumpalla, käytiin ulkona katselemassa raketteja ja leikittiin. Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin käymään autolla keskustassa, ja päädyttiin Tähtitorninmäelle katsomaan Senaatintorin upeita ilotulituksia. Tasan kahdeltatoista me oltiin Oton kanssa varmasti ihan yhtä ällösöpöjä kuin viisi vuotta sitten.  Vaihdettiin pusuja ja halittiin ilotulitusten alla, niinkuin joka vuosi. Sitten vietiin meidän kaverit kotiin, ajeltiin takaisin kohti omaa kotia ällösöpöjuttuja höpötellen ja kotiin tultuamme kurkattiin söpöjä tyttöjämme, jotka olivat nukkuneet mummunsa hellässä huomassa, tyytyväisinä ja onnellisina.

Näin on maailman paras <3

Ihanaa vuotta 2016 kaikille!

Me saatiin eilen ensilumi tänne omalle asuinalueelle, muualla sitä on aiemminkin näkynyt sentti jossain silloin tällöin. Lapset olivat tietenkin aivan onnesta soikeana, ja kun me oltiin saatu kimpsut ja kampsut päälle ja astuttu ovesta kadulle, olivat tytöt jo tekemässä ekoja lumienkeleitä. Keskellä kävelytietä. Ohikulkijoita nauratti lasten riemu, lumi oli niin iso juttu että tallattu ohut kerros riitti ja he päättivät tehdä ne enkelit heti siihen paikkaan.

Eivät jääneet viimeisiksi lumienkeleiksi sillä reissulla. Me ei pidetty mitään kiirettä, vaan tytöt saivat tutkia ja touhuta lumeassa ihan miten halusivat. He eivät halunneet edes leikkipuistoon, vaan lumikävely oli kuulemma kaikkein paras juttu ikinä. Eli siis että käytiin kävelyllä, ja oli lunta, jossa he saivat touhuta. Lunta ei tullut niin paljoa että pulkkaa olisi kannattanut alkaa kaivamaan esille, eikä ilma ollut niin lämmintä että lumipalloja olisi saanut pyöriteltyä, mutta silti he olivat niin riemuissaan lumesta että mullakin meinasi tulla tippa linssiin.

Lasten ilo ja onni tulee ihanan pienistä asioista, ja se on onneksi tarttuvaa laatua. Kyllä siinä tuli itsellekin sellainen hyvä mieli kun oli niin aurinkoista ja valoisaa ja iloinen meininki. Alkutalven pimeyden jälkeen tämä on niin tervetullutta vaihtelua, ja vaikka pieni ja ohut lumikerros ei kestäisi kuin pari päivää niin se on silti jo tuonut iloa ja valoa meidän talveen.

Meillä jatkuu nyt arki muutaman päivän Oton kanssa kun ollaan töissä uudenvuodenaattoon asti, ja tytöt ovat mun äidin kanssa päiväkodin ollessa kiinni tämän viikon. Sitten saadaan olla taas pitkä viikonloppu yhdessä ja juhlia vuoden vaihtumista! Tällä viikolla luvassa ainakin kurkistusta pariin joululahjaan, vähän sisustusjuttuja, asuja ja perinteistä katsausta kuluneeseen vuoteen. Ihanaa maanantai-iltaa tyypit <3

Mulla ei ole siskoja tai veljiä, mutta omia lapsia ja heidän sisarussuhteitaan seuratessani olen saanut huomata paljon uusia asioita, asioita joissa siskokset tukevat toisiaan. Asioita joista tapellaan ja asioita jotka ovat niin tärkeitä. Ja miten siskokset kiusoittelevat toisiaan, mutta puolustavat myös toisiaan aina. He kaksi vastaan maailma.

Zelda oppi tällä viikolla sanomaan ensimmäistä kertaa S-kirjaimen. Joka kerta kun hän sanoo sanan jossa on S, ja muistaa sanoa ässän ässänä, hänen isosiskonsa huomauttaa siitä kaikille. Tiara myös joka kerta muistuttaa meitä kaikkia, esimerkkiä näyttäen, että nyt Zeldalle pitää taputtaa. Hän on aina ensimmäisenä kehumassa ja kannustamassa, kun Zelda oppii tai tekee jotain uutta. Pienempi seuraa perässä. Kun isi ajaa autoa, hän kannustaa takapenkiltä ”Hyvä ishi hienosti ishi!!”

Tällä viikolla meidän eri ryhmissä olevat neidit saivat kahtena aamuna jäädä yhdessä päiväkotiin tekemään yhteisiä leipomis- ja muita juttuja (koska näin joulun alla on kaikkea ekstrakivaa tekemistä päiväkodissakin). Kolmantena aamuna, kun vein heidät, he olisivatkin jääneet normaalisti kumpikin oman ryhmänsä tiloihin. Pienempi ei yhtään tykännyt tästä ja syvästi järkyttyi, koska se että kahtena aamuna peräkkäin saa jäädä oman siskon kanssa on hänelle  jo tapa, niin pitäisi sitten tapahtua joka aamu. Onneksi meidän dagiksessa on tosi joustava ja ihana meininki, ja Tiara sai sitten mennä kolmantenakin aamuna Zeldan kanssa leikkimään kun oltiin käyty kysymässä ensin. Hän ryntäsi heti lohduttamaan siskoaan ja paijasi tämän tukkaa ja sanoi että ”ei ole mitään hätää kulta, minä leikin sinun kanssa!” Ja niin he lähtivät käsi kädessä leikkimään.

Vaikka molemmilla on paljon omiakin kavereita siellä, niin aina kun mahdollista he leikkivät samassa porukassa. He ovat kuin paita ja peppu, näin klassisesti sanottuna, niin hyvässä kuin pahassa. Jos toinen unohtaa vaikka vahingossa jonkun tietyn lelun kotiin, eikä itse muista sitä niin toinen kyllä varmasti muistuttaa että ”MUTTA EI ME VOIDA LÄHTEÄ KUN ZELDAN ISI JÄI (isi on pehmolelu)!”. Ja niin sitten saa valita mukavasti molempien lasten kauhean pehmoleluvääryysjärkytyksen ja kotiin takaisin palaamisen väliltä.

Joskus he ärsyyntyvät toisiinsa leikkien aikaan, toinen siitä että kaikki on niin tarkkaa ja on kaikenmaailman sääntöjä ja toinen siitä että toisella ei ole mitään sääntöjä ja hän on kuin norsu posliinikaupassa pikkuleluleikeissä. Joskus tulee tappelua iPadista, kun toinen haluaisi katsoa Frozenian Taakse Jää -repeatilla ja toinen haluaisi katsoa My Little Ponya.

Pääosin he ovat kuitenkin sovussa, ja maailman rakkaimpia toisilleen. Tänään illalla, isomman ”lukiessa” Pikku Eetu -kirjaa pienemmälle (vaikka oli isomman vuoro valita vanhempien luettavaksi iltasatu ja hän olisi voinut valita esim My Little Ponyn), mulla taas tuli sellainen olo että sydän pakahtuu kun katsoo näiden kahden meininkiä. On ihan mieletöntä että heillä on tuollainen suhde.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3 Huomenna alkaa viikonloppu ja aurinkoakin on luvattu, JES!