Ruokaviikko

18.10.2014

Tänään on vihdoinkin aika arkiruokapostaukselle, jossa ajattelin kertoa vähän meidän ruokavaliosta, ja esitellä muutaman uuden reseptin joita en ennen ole täällä tuonut vielä esille. Aika paljon meillä pyörivät ne samat ruuat viikosta toiseen, mutta yritetään me kokeilla aina kerran-pari viikkoon jotain uuttakin. Yleensä kokeilut sujuvat hyvin, mutta aina joskus käy niin että todetaan yksissä tuumin, että nyt ei ollut kyllä hyvää vaikka kovasti yritettiin. Aina ei vaan natsaa, mutta eihän se haittaa. Se kokeilu on kivointa!

Me syödään arkisin yleensä aamiainen klo 8-9 aikaan, lounas 12 aikaan, välipala 15 aikaan, päivällinen klo 17 ja iltapala lapsilla on klo 19.30. Me isommat syödään sitten ennen nukkumaanmenoa, joskus 21-22 maissa yleensä viimeisen kerran. Pyritään pitämään ruoka-ajat aina säännöllisinä, näin lapsilla pysyy verensokerit tasaisena ja ei tule mitään yliaktiivisuutta tai nälkäväsykiukkua.

IMG_3994xMeidän aamu- ja iltapalojen perusjuttuja ovat maustamaton jugurtti, hunaja, sokeriton AXA:n auringonkukan- ja kurpitsansiemen -mysli, tuoreet hedelmät, kuivatut ananasmehulla makeutetut karpalot, ruisleipä, maito, perus vähärasvainen juusto ja broilerinfileeleike. Välillä me herkutellaan, etenkin viikonloppuisin, maustetuilla jugurteilla kuten Ingman Ihana puolukka-madagaskarin vaniljalla, ja joskus ostetaan kuivattuja hedelmiä, vaikka ne ovatkin aika sokerisia.

Mutta uskoisin että sokeriton mysli + kuivatut sokerittomat karpalot + pari teelusikallista sokeroituja kuivattuja hedelmiä, on terveellisempi vaihtoehto kuin desi-pari kokonaan sokeroitua mysliä ja sokeroituja kuivattuja hedelmiä.  Onnea on lähiostarin Punnitse & Säästä, josta on helppo löytää niitä sokeroimattomiakin vaihtoehtoja kuivatuille hedelmille, pähkinöille ja muille. Lempparimysli tosin on ihan perus Cittarin valikoimista. Useimmin me kuitenkin syödään ruikkaria, se vaan on niin hyvää!

IMG_7564Lounasaikaan meillä on melkein aina edellispäivän jämiä, ellei sitten ruokaa ole ollut niin pieni satsi että pitää kehitellä jotain uutta. Silloin mä teen yleensä sitten jotain helppoa, kuten makaronimössöä (tavallista tai broilerijauhelihaa, vihannesjämät kaapista esim. pari porkkanaa, sipulia, valkosipulia, mausteita ja täysjyvämakaronia), itsetehtyjä pinaatti- tai porkkanalettuja, tai munakasta. Iltapäivällä välipala-aikaan syödään hedelmiä ja leipää/jugurttia.

IMG_8307Me yritetään syödä pari kertaa viikossa kalaa, ja muuten aika paljon broileria. Joskus laitetaan myös ihan pelkkää kasvisruokaa kuten avokadopastaa tai niitä pinaattilettuja. Kyllä me syödään punaista lihaakin, mutta  enemmän menee kalaa, kanaa ja kasviksia. Hiilihydraatit pyritään syömään täysjyvänä aina, mutta välillä herkutellaan tuorepastallakin. En jaksa turhasta nipottaa, koska olen sitä mieltä että jos perusruokavalio on kunnossa, se ei haittaa mitään että välillä syö vähän epäterveellisemminkin.

Eli sellainen on meidän perusruokavalio. Mä oon itse allerginen tosi monille hedelmille ja vihanneksille raakana, mikä rajoittaa vähän mun vaihtoehtoja. Porkkana, peruna, omena, päärynä, banaani, kiivi, nektariinit ja moni muu on mulle no-no kypsentämättömänä, mutta olen löytänyt ne omat suosikit. Lempparein kaikista on supermonikäyttöinen avokado. Menee raejuuston ja limepippurin kanssa täydellisesti ruisleivän levitteenä, ja maistuu täyteläiseltä pastassa. Sopii loistavasti myös smoothieen!

Mulle ruuanlaitossa tärkeintä on se, että lapset saavat olla mukana. Tiara kuorii innoissaan hedelmiä ja valkosipulinkynsiä, kattaa pöydän ja asettelee pilkottuja vihanneksia salaattikulhoon. Myös salaatin pesu ja repiminen on kivaa puuhaa. Nuorempi auttaa pöydän kattamisessa oikein innoissaan, ja pian pääsee hänkin jo tekemään enemmän kun taidot karttuvat. Se ei haittaa vaikka jokin asia sujuu vähän hitaammin lasten tekemänä, tekemällähän sitä oppii.

IMG_6988x

  • 1 paketti mausteista makkaraa, esim chorizoa
  • kolme porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 prk Mutti basilikatomaattimurskaa (uskokaa mua, kaikki muut murskat jäävät kakkoseksi Mutille)
  • 50g grana padanoa raastettuna
  • tuoreita yrttejä tai esim välimeren yrttimaustetta
  • mustapippuria
  • pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Pilko makkarat ja sipulit, raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Ruskista makkarat pannulla, lisää joukkoon vihannekset. Lisää tomaattimurska ja puoli desiä vettä. Keittele sen aikaa kun pastat keittyvät, lisää juusto ja mausteet. Tarjoile grana padano-raasteen kanssa.

IMG_8046x

  • 500g lohta
  • 1 iso parsakaali
  • 200-300g perunoita
  • 1 iso kukkakaali
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • mustapippuria
  • 1 lime
  • suolaa
  • 1 prk kevyttä creme fraichea

Laita kala nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Purista päälle limemehua, ja lisää pippuri, suola, sekä hiero kaksi murskattua valkosipulinkynttä pintaan. Vuokaan voi laittaa myös sipulin pilkottuna, sekä purkin ruokakermaa. Paista uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Kuori perunat ja laita kiehumaan toisen pilkotun sipulin kanssa. Pilko parsa- ja kukkakaalit. Lisää perunoiden joukkoon kukkakaalit sitten kun keittoaikaa on enää viitisen minuuttia jäljellä, ja keitä samalla parsakaalit pilkotun valkosipulin ja suolan kanssa.

IMG_8191x

 

  • Pohja:
  • 2dl ruisjauhoja
  • 1dl speltti- tai vehnäjauhoja
  • 1/2tl suolaa
  • 100g voita
  • 2rkl vettä
  • Täyte:
  • 1litra sieniä
  • voita
  • 2 sipulia (tai purjoa)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 3 munaa
  • 1prk ruokakermaa
  • 200g juustoraastetta
  • suolaa
  • mustapippuria

 

Sekoita jauhot, suola ja pehmeä voi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin vartiksi. Esipaista uunin alatasolla 200 asteessa n. 10min.

Puhdista ja pilko sienet. Paista voissa pannulla. Pilko sipulit, ja lisää sienten joukkoon. Sekoita kerma, juusto, munat ja mausteet keskenään. Lisää sienet ja sekoita tasaiseksi. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 30-35min.

IMG_8198x

Sama pohja kuin edellisessä!

  • Täyte:
  • 150g savuporoa
  • 1 paprika
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 3 munaa
  • 1 prk creme fraichea
  • 1 prk ruokakermaa
  • 150g Koskenlaskijamurua
  • mustapippuria

Pilko poro, sipulit ja paprika pieneksi. Paista pannulla kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Mausta pippurilla. Yhdistä keskenään munat, creme fraiche, ruokakerma ja koskenlaskijamuru. Lisää joukkoon poro-kasvisseos ja sekoita tasaiseksi. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista uunin alimmalla tasolla n. 30min 200 asteessa.

IMG_8763x

  •  2 kevätsipulia
  • 1 ruukku salaattia
  • 1 kurkku
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 2 persimonia
  • kourallinen cashewpähkinöitä
  • 1 pkt vuohenjuustoa
  • öljyä
  • hunajaa

Pese ja pilko kaikki vihannekset. Pilko vuohenjuusto, ruskista supernopeasti pannulla jotta ne pehmenevät ja saavat kauniin värin. Ruskista cahshewpähkinät pannulla, öljy-hunajaseoksessa (ruokalusikallinen molempia). Lisää kaikki ainekset kulhoon ja tarjoile hyvän balsamicon kanssa.

Huh! Mun piti jakaa tähän loppuun vielä se Kinderpiirakan ohje, mutta mä oon ollut tulossa kipeäksi koko illan ja nyt alkaa huono olo voittaa siihen malliin että on pakko painua nukkumaan, on tässä istuttukin jo melkein kolme tuntia kirjoittamassa. Otto on tänään jo parempi mutta nyt on sitten mun vuoro sairastua kunnolla, voihan perkele. No kyllä se tästä. Miten me onnistutaankin taas sairastamaan tällä tavalla mukavasti vuorotellen!

 Mukavaa huomista sunnuntaipäivää! Pitäkää peukkuja että mulla olisi aamulla vähemmän hirveä olo!

Millainen teidän arkiruokavalio on? Mitä ruoka-ainetta ilman ette pärjäisi arjessa? Mikä on teidän lemppari arkiruoka? Syöttekö usein lounaaksi jämiä vai ollaanko me ainoita laiskoja? :D


Meidän kesäkeittiön suosikit

19.07.2014

Ruokapostausta pitkästä aikaa vuorossa! Kesäloman aikana me ollaan oltu suorastaan äärimmäisen laiskoja ruuanlaittajia arkeen verrattuna, syöty siis ulkona useamman kerran viikossa, ja kotonakin tehty paljon vain helppoa ja nopeaa ruokaa. Helppo ja nopea ei välttämättä aina ole huono, sehän on se paras vaihtoehto jos saa nopeassa aikataulussa ruuan väännettyä mahdollisimman terveelliseksi ja maistuvaksi. Välillä on kuitenkin kiva myös panostaa, ja kokkailla vähän pidemmän kaavan mukaan!

Ajattelin esitellä pari meidän helpompaa kesäruokaa, ja pari vähän enemmän vaivaa vaativaa ruokaa (helppoja toteuttaa nekin kyllä), sekä yhden ihanan kesäherkun.

IMG_0022x IMG_0031xPaistettua bataattia ja perunaa

  • 1 n. 1-1,5kg painoinen bataatti
  • 5-6 perunaa
  • 2 kevätsipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1dl oliiviöljyä
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria

Pilko bataatti ja perunat sopiviksi viipaleiksi, ja kevätsipulit varsineen pieneksi. Murskaa valkosipulin kynnet ensin veitsellä, ja pilko sen jälkeen pieneksi silpuksi. Sekoita oliiviöljyyn oman maun mukaan suolaa ja pippuria, sekä sipulit ja valkosipulit. Sivele vaikka pullasudilla pellille ohuesti levitettyjen bataattien ja perunoiden päälle. Paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia 225 asteessa.

Tarjoile itketetyn ja paistetun kesäkurpitsan, grillattujen pihvien ja salaatin kanssa. Mä laitoin kokonaisen kesäkurpitsan viipaloituna talouspaperin päälle, lisäsin vähän suolaa ja annoin nesteen irrota kymmenisen minuuttia. Sitten pyyhin nesteen ja liian suolan pois, ja paistoin öljyssä pannulla. Nam!

IMG_8038xMaissi-halloumisalaatti

  • 2 tuoretta maissia
  • halloumi-juusto
  • rasiallinen kirsikkatomaatteja
  • 1/2 kurkku
  • salaattia oman maun mukaan’
  • 1 paprika
  • 1 kevätsipuli
  • margariinia
  • suolaa

Sivele maisseihin vähän margariinia ja grillaa (joko grillillää tai uunin grillitoiminnolla) kypsäksi yhdessä viipaloidun halloumin kanssa. Pilko veitsellä maissista jyvät (??) irti, ripottele oman maun mukaan suolaa. Pilko halloumi, vihannekset ja salaatti pieneksi, ja tarjoile pihvien tai vaikka grillimakkaran kanssa. Salaattiin voi myös lisätä vaikka kanaa tai lohta jos haluaa siitä ruokaisamman.

IMG_8980xIMG_8990xKesäkurpitsa-tomaatti-mozzarellavuoka

  • 4 tomaattia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 mozzarellapötkö/ 1 vuohenjuustopötkö
  • 1/2 purkkia pestoa
  • mustapippuria

Viipaloi tomaatit, kesäkurpitsa ja mozzarella tai vuohenjuusto. Sivele pestoa tomaatteihin ja kesäkurpitsoihin, ja lado vuorotellen pyöreään vuokaan tomaattia, kesäkurpitsaa ja mozzarellaa. Ripottele lopuksi mustapippuria päälle, ja paista uunissa n. puoli tuntia 225 asteessa.

Paistettua pinaattua ja valkosipulia

  • n. 400-500g pinaattia
  • kolme valkosipulinkynttä
  • 1-2rkl voita

Pilko valkosipulit pieneksi silpuksi ja paista yhdessä pinaatin kanssa voissa pannulla n. 3-5 minuuttia.Tarjoile esim. broilerin ohuiden fileeleikkeiden kanssa.

En voinut laittaa pinaatista parempaa kuvaa, sillä itse fiksuna ostin 70g pinaattia (puolustuksekseni on sanottava että iso rasia näytti siltä että pinaattia saa kunnon satsin, mutta enhän mä dille tajunnut että se kutistuu niin paljon). Itse siis tosiaan sain pinaattia juuri tuon verran, kuin kuvassa pihvin päällä näkyy, ja Otto samanlaisen nykerön. Ensi kerralla ostetaan tosiaan vähän enemmän ehkä. Oli aika valkosipulista kun tosiaan siihen 70 grammaan käytin tuon kolme pilkottua kynttä, mutta onneksi se ei valkosipulilovereita haittaa!

IMG_9650xJokirapu-caesarsalaatti

  • 150g jokirapuja
  • 1 ruukku romainesalaattia
  • 1 cosmopolitansalaatti
  • 1 ruukku tammenlehtisalaattia
  • 100g parmesanlastuja tai raastetta
  • 100g krutonkeja
  • caesar-salaatinkastiketta

Revi salaatit sopiviksi kulhoon. Raasta tai vuole parmesanista lastuja ja lisää salaattien joukkoon. Lisää jokiravut ja krutongit. Sekoita joukkoon Caesar-kastiketta oman maun mukaan.  Kastike on ilmeisen helppo tehdä itsekin, mutta kesällä laiskotellessa myös esimerkiksi Hellmansin valmis kastike on ihan kelpo vaihtoehto.

IMG_5214xHuijausbanoffeen resepti löytyi Valion sivuilta, ja oli ihan taivaallisen herkullinen! Omasta annoksestani jätin banaanin pois kun olen allerginen, ja maistui se hyvältä ilmankin. Annokset oli nopea ja helppo valmistaa ja herkku maistui Otollekin, vaikka hän ei niin makean ystävä yleensä olekaan.

Mun annokset eivät todellakaan ole mitään esteettistä blogiruokaa, mutta maistuvat herkulliselta ja se on pääasia. Ihastelen usein blogikollegojeni upeita ruokakuvia, ja voin vain toivoa että kykenisin itse samaan! Mutta edelleen on jäänyt mysteeriksi, miten ne ruuat saa näyttämään niin kauniilta?! Tykkään käyttää paljon kasviksia ruuanlaitossa, ja kokeilla aina kaikkea uutta. Haluan tutustuttaa tytöt jo pienestä asti kaikkiin erilaisiin makuihin, ja opettaa heidät rakastamaan ruokaa, sillä ruoka on ehdottomasti yksi elämän suurimpia nautintoja.

Nyt me aiotaan nauttia siitä että ollaan tyttöjen kesken tämä viikonloppu, eli toisinsanoen laitan metsäsienikastikkeen tulille, ja herkutellaan tuoreilla kanttarelleilla ja muilla herkuilla tänään äidin ja lasten kanssa. Ihanaa lauantaipäivää kaikille<3