Syyskuvaukset tyttöjen kanssa

01.10.2017

Käytiin tällä viikolla tyttöjen kanssa kuvaamassa tuossa lähimetsässä vähän syksyisiä kuvia. Syksyn värit ovat pian kauneimmillaan, ja nytkin jo kellertää ihanasti niin että sai kuvista sykyisiä. Tuossa metsässä jossa käytiin ei ole vaahterapuita ollenkaan, joten pitää ehdottomasti pitää vielä toinen syksyinen kuvauspäivä tälle vuodelle tyttöjen kanssa, että saadaan kauniit vaahteranlehdet punasävyineen myös ikuistettua.

Mä rakastan valokuvaamista ja tykkään kyllä tosi paljon kuvata myös lapsia, mutta lapsivalokuvaajaksi musta ei ikinä olisi! Musta tuntuu että mulla ei ole siihen puuhaan oikeanlaisia hermoja ja persoonaa, hah. Lapsia ei ole ollenkaan niin helppoa kuvata kuin ruokia tai sisustusta, vaan siinä tarvitaan salamannopeita sormia, hyvää silmää ja sopivasti hölpötystä jotta lapset jaksavat keskittyä edes hetken katsomaan kameraan. Se on ihan ok aina joskus ja jouluna, mutta jatkuvalla syötöllä mä en varmasti siihen pystyisi, ja siksi en koskaan ole edes harkinnut että ryhtyisin valokuvaajaksi, vaikka aktiivisesti kameraa käytänkin. Mä nostan todella hattua kaikille jotka kuvaavat lapsia työkseen, heillä on ihan mielettömät rautaiset hermot ja ennen kaikkea taidot.

Omia lapsia on helppoa kuvata kun heidät tuntee kuin omat taskunsa, ja he ovat vieläpä tottuneita kameran läsnäoloon. Heille kuvaaminen on tuttua puuhaa, ja he tykkäävät hurjasti ottaa kuvia, vaikka eivät aina jaksakaan keskittyä. He saattavat jopa itse ehdottaa että mennään ottamaan asukuvia ulos, tai ihan mitä vaan kuvia. Siitä huolimatta kuvastilanteet menevät menevät kaikilla meillä usein ihan plörinäksi ja hihitykseksi. Varsinkin sen jälkeen kun kuvattavia alkoi olla kahden sijaan kolme, ovat ne onnistuneet ruudut yhä harvemmassa, haha. Ei ole niin helppoa saada kolmea alle kouluikäistä keskittymään yhtäaikaa, mutta ei se ole niin justiinsa.

Toisaalta isommat tytöt kuvaavat myös itse toisiaan, ja ovat siinä itse kuvaamista harjoitellessa oppineet että kuvia saa helpommin otettua, kun kuvauksen kohde pysyy paikoillaan ja keskittyy. Lasten toisistaan ottamat kuvat ovat aivan ihania, ja aion tehdä kummallekin isot portfoliot joihin kerään kaikki heidän ottamansa kuvat vuosien varrelta.

Yleensä kuvaan itse meidän lapsista lähinnä tilannekuvia, vaikka ne eivät niin ammattimaisilta näytäkään. Niistäkin tulee kuitenkin useimmiten ihan kivoja, kun on nopealla tarkennuksella varustettu kamera. Tilannekuvat on helppoja, koska niiden ottaminen on mulle nopeaa ja lapsille vaivatonta. Mutta aina välillä on kiva ottaa sisaruksista tällaisia ihan kunnon yhteiskuvia, etenkin kun syksyn värit ovat kauneimmillaan. Niitä voi sitten jaella mummeille ja kummeille, ja teettää vaikka taulun seinälle. Eikä meillä näidenkään kuvien ottamiseen mennyt kuin kymmenisen minuuttia, omien lasten kanssa on helppo toimia.

Valokuvauksen näkökulmasta syksy on varmaan kaikkein paras vuodenaika, silloin luonto tarjoaa niin upeat puitteet kuviin. Valo on kauneimmillaan, sillä aurinko ei paista liian kirkkaasti. Päivänvaloa riittää vielä sopivasti, ja mahdollinen golden hour on järkevään aikaan eikä keskellä yötä. Nämä kuvat otettiin pilvisenä päivänä, jolloin ei paljoa aurinkoa näkynyt. Ehkäpä siis ne vaahteranlehti-kuvat pitäisi ottaa aurinkoisena päivänä, alkuillasta? Saisi vähän erilaista lookia.

Pahoittelut jättimäisestä kuvatulvasta, en vaan osannut karsia enää näistä kun oli niin söpöjä <3

Oletteko te käyneet ottamassa lapsista syyskuvia? Missä on Pääkaupunkiseudun kauneimmat vaahterapuut? Kertokaa ihmeessä, mäkin haluan päästä ikuistamaan ne! Ihanaa sunnuntaita kaikille <3


Kuin kolme marjaa – vai onko sittenkään?

01.08.2017

Kävin eilen äitini luona ja nappasin mukaani hauskan, alakouluiässä täyttämäni valokuva-albumin, jossa oli kaikenlaisia kuvia omasta lapsuudestani. Olin valinnut albumiini jokaiselta siihen astiselta ikävuodeltani omia lempparikuviani, ja ne ovat ei missään järjestyksessä siellä. Jostain syystä olen valinnut myös mukaani mun isovanhempien lomakuvia, Etelän lomalta jolla en itse ollut edes mukana. Pisti vähän naurattamaan kun täysin vieras kanarialainen kalkkuna on siellä mun vauvavuosien nakukuvien keskellä. Mutta kai ne mummun ja papan lomakuvat on olleet mulle tärkeitä silloin, ja onhan niitä hauska selata näin myöhemminkin.

Se valokuva-albumi nyt ei varsinaisesti muuten liity tähän postaukseen, kuin että inspiroiduin sitten laittamaan meidän kaikkien kolmen tytön kuvat rinnakkain ja tsekkaamaan että onko sisaruksissa samaa näköä niin kuin moni sanoo. Ja onhan heissä, vaikka kaikki kolme ihan omanlaisiaan uniikkeja mimmejä ovatkin. Kyllä heidät siskoiksi tunnistaa todellakin, vaikka eivät mielestäni mitään identtisiä kolmosia kuitenkaan ole.

Toki kuvat on kaikki otettu vauva-aikaan, vanhempana sitten oma tyyli ja esimerkiksi hiukset ja ilmeet ja eleet muokkaavat myös ulkonäköä synnynnäisten piirteiden lisäksi, joskus jopa enemmän kuin ne piirteet itsessään. Tosi mielenkiintoista nähdä, ovatko tytöt samannäköisiä vaikkapa teini-iässä tai keski-ikäisinä. Monestihan ihmiset alkavat muistuttaa esimerkiksi vanhempiaan tosi paljon vasta keski-iässä, vaikka aiemmin samaa näköä ei olisi niin huomannutkaan. Moni on sanonut jo nyt että joku tytöistä näyttää ihan minulta tai on kuin ilmetty Otto. Jännää nähdä muuttuuko tämä iän myötä, vai alkavatko he muistuttaa enemmänkin meitä.

Kun katsoo noita vanhempien tyttöjen vauvakuvia, näkee ihan selvästi että ”hehän näyttivät ihan itseltään jo vauvana”, mutta nyt kun Nova on vasta vauva, ei vielä silti voi tietää miltä hän näyttää isompana. Se on jotenkin niin hassua että sitä ei vaan silti voi tietää, vaikka jälkikäteen sen näkee ihan selkeästi. Esikoisella on ihan samanlaisia ilmeitä edelleen, ja keskimmäinenkin on ihan samannäköinen nyt kuin vauvanakin. Vaikka mua hirveästi kiinnostaakin että millainen isompi tyyppi Novasta tulee, olen maailman onnellisin että saadaan nauttia hänestä vielä vauvana pitkän aikaa.

Näissä kuvissa kaikki tytöt ovat suunnilleen puolen vuoden ikäisiä, ja suunnilleen saman kokoisiakin. Hauskaa, että vaikka heidän syntymäpituutensa ovat vaihdelleet 46cm ja 51cm välillä, ja syntymäpainot 3010g & 3580g välillä, puolen vuoden iässä he ovat olleet melko saman kokoisia kaikki. Tosin kaikkein pisin on tämä meidän kuopus, jonka syntymäpituus oli kuitenkin vain 49cm, keskimmäistä ja esikoista myöhäisemmistä viikoista huolimatta. Hän lähestyy jo 70cm pituutta kovaa vauhtia, ehkä jo puolivuotisneuvolassa ollaan saavutettu uusi kymmenluku pituudessa. Jännää seurata myös tätä kasvua!

Hauskaa, kun katsoo näitä kuvia niin huomaa myös miten on kamerat, objektiivit ja kuvakulmat muuttuneet vuosien varrella. Onneksi mielestäni parempaan suuntaan, toivottavasti teidänkin!

Ihanaa tiistaita kaikille <3