Lasten huonejako – miksi nuorin sai oman huoneen?

13.04.2020

Viime viikkoina yksi eniten kysytty kysymys meidän uuteen kotiin liittyen on ollut se, että miksi jaoimme lastenhuoneet juuri niinkuin jaoimme. Eli kahdelle vanhimmalle yhteinen huone ja nuorimmalle oma. Näin äkkiseltään kun sen sanoo ääneen, niin onhan se todella ei-perinteinen ratkaisu. Kuulostaa jopa epäreilulta. Yleensähän se menee niin, että vanhimmalla lapsella on oma huone ja nuoremmilla yhteinen, jos huoneita ei ole riittävästi kaikille omia. Miten me sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun?

Lähdetään ihan ekaksi liikkeelle siitä, että kysyttiin lapsilta, miten he itse haluaisivat jakaa huoneet. Pohdittuaan huonejakoja eri näkökulmista, he tulivat siihen tulokseen, että jaetaan huoneet näin. Uskon, että se kumpuaa eniten meidän lasten ikäeroista. Meidän kahdella vanhimmalla on keskenään ikäeroa 1,5 vuotta. Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella on ikäeroa toistensa kanssa paria kuukautta vaille neljä vuotta. Siinäpä se.

Siinä missä keskimmäinen täyttää huomenna seitsemän ja näin etäkoulun aikaan hänen ja 8,5-vuotiaan esikoisen elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet liippaavat jo hyvin läheltä toisiaan, 3-vuotias pikkusisko on elämässään ihan eri vaiheessa. Suurimman osan päivästä hän levittää leluja ympäriinsä, leikkii, järjestelee niitä riveihin, rakentaa, rikkoo rakennelmansa, sotkee. Iltaisin hän yksin ollessaan rauhoittuu heti nukkumaan, mutta siskojen kanssa nukkuessaan höpöttelee ja kikattelee niin, että nukahtaminen voi venyä jopa tunnilla. Hän myös menee nukkumaan hieman aiemmin kuin isosiskot. Vaikka kaikki kolme nukkuvat mielellään yhdessä ja yökyläily toisten huoneessa on meidän perheessä tosi rakas juttu erityisesti viikonloppuisin, etenkin öiden kannalta tämä meidän huonejako on aivan loistava.

Kaikki lapset menevät iltaisin yhtäaikaa omiin huoneisiin. Kun 3-vuotias alkaa nukkumaan, isosiskoilla on vielä 30min-1h aikaa lukea rauhassa kirjoja omassa huoneessa. Kumpikin osaa lukea sujuvasti ja nauttii siitä, kun saa lukea omassa rauhassa. Tämä ei onnistuisi, jos keskimmäinen ja 3v olisivat yhteisessä huoneessa, koska 3-vuotias ei todellakaan alkaisi nukkumaan jos keskimmäisellä palaisi lukuvalo ja sivun kääntämisestä kuuluisi ääni. Meidän isommat ovat nauttineet ihan älyttömän paljon tästä, että saavat lukea iltaisin rauhassa.

Myös lasten kiinnostuksen kohteet vaikuttivat huonejakoon: vaikka meillä vanhimmatkin tykkäävät vielä leikkiä, keskenään ollessaan he yleensä tekevät jotain muuta. He tarvitsevat huoneessaan tilaa enemmän askartelulle, maalaamiselle, lukemiselle, pelaamiselle ja piirtämiselle, sekä koulutehtävien tekemiselle ja rauhassa hengailulle.  Pikkusiskon kanssa he kyllä leikkivät kaikkea mahdollista. Siksi on loogista, että juuri pikkusiskon huoneessa on tilaa levittää leluja rauhassa joka puolelle. Hänen huoneensa on nyt koko porukan yhteinen leikkihuone myös. Hän ei vielä kaipaa omaa tilaa samalla tavalla kuin isommat, joten hänelle on enemmän kuin fine, että kaikki tulevat leikkimään sinne.

Näin pystyttiin pitämään isompien huoneesta kaikki lelut pikkulegoja lukuun ottamatta pois, jolloin sotkutkin keskittyvät vain yhteen huoneeseen. Aiemmin meillä oli leluja molemmissa lastenhuoneissa, jolloin sotkua oli paljon hankalampi hallita. Nyt vanhempien lasten huone ei oikeastaan edes sotkeudu, mitä he arvostavat kovasti. Heillä on siellä tilaa kaikelle mitä he tykkäävät tehdä itsekseen ja toisessa lastenhuoneessa on hyvin tilaa leikkiä useampaakin leikkiä vaikka yhtäaikaa. Ja toki jos vanhimmat haluaisivat leikkiä vaikkapa keskenään LOLeilla, niin voisivathan he viedä korin omaankin huoneeseen leikin ajaksi halutessaan.

Sitten on vielä huoneiden koko. Täällä lapset saivat kaksi suurinta makuuhuonetta, jotka ovat kaksi kertaa meidän vanhojen lastenhuoneiden kokoisia. Meidän esikoisella on nyt uudessa yhteisessä huoneessa ihan saman verran tai jopa enemmän omaa tilaa, kuin vanhan kodin ikiomassa huoneessa.

Nyt hänellä on kaksi omaa vaatekaappia (aiemmassa hänellä oli puolikas vaatekaappi). Hänellä tulee olemaan oma työpöytä, omat kirjahyllyt. Hänellä on oma sänky, jossa on paljon säilytystilaa. Hänen sänkynsä edessä on paljon tyhjää lattiatilaa. Toisella puolella huonetta keskimmäisellä on nyt nämä ihan samat omat jutut ja oma tila ja kaksi omaa vaatekaappia. Vanhassa kodissa hänellä oli kerrossängyn yläsänky, puolikas vaatekaappi ja yhteinen pieni huone 3-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Nyt sekä keskimmäisellä että esikoisella on ikäänkuin oma huone yhteisen huoneen sisällä. He saavat vielä sänkykatokset, joilla omaa tilaa voi rajata entisestään halutessaan.

Meidän lapset ovat aina olleet tosi läheisiä keskenään. Uskoisin, että he ovat nukkuneet suurimman osan elämästään kaikki kolme yhdessä, vaikka meillä on ollutkin monta erilaista huonejakoa käytössä. Silloinkin kun esikoisella oli oma huone, hän usein halusi yökyläillä pikkusiskojen huoneessa tai otti jomman kumman tai molemmat pikkusiskot yökylään omaan huoneeseen. Me ajateltiin muuttuvia tilanteita myös nyt. Keskimmäisen sängyn alla on ulos vedettävä toinen sänky laatikossa, jossa pikkusisko voi halutessaan yökyläillä. Siellä voivat nukkua myös yökyläilevät lasten kaverit. Silloin kun meillä on aikuinen yövieras (esim. mun äiti), hän voi nukkua kuopuksen huoneessa ja meidän lapset voivat  kaikki kolme nukkua toisessa huoneessa.

Tilanteet voivat toki muuttua paljon, meillä on vasta lasten teini-ikä edessäpäin. Voi olla, että se päivä tulee eteen, kun kaikki ovat sitä mieltä, että oma huone olisi kiva. Mutta nyt ei ole vielä sen aika.

Mä itse asuin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta mun yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä kerrostalokaksiossa. Sitten asuttiin muutama vuosi kolmiossa. Äidin sairastumisen jälkeen muutettiin joka vuosi pienempään ja halvempaan kolmioon ja kun mä olin 17 ja äidin sairastumisen aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi menetettiin meidän vika kolmio Oulussa, muutettiin jälleen kaksioon. Me mahduttiin ihan riittävän hyvin, enkä koskaan kaivannut enempää. Siksi mun on jotenkin todella vaikea nähdä, että tämä meille valtavalta tuntuva paritalon puolikas ei riittäisi meidän perheelle, eikä jokaiselle löytyisi omaa nurkkaa, jossa olla rauhassa halutessaan. Voi olla, että jos on asunut koko elämänsä vaikka omakotitalossa, jossa on ylimääräisiäkin huoneita, tämä meidän järjestely tuntuu ahtaalta, mutta jokainen tulkitsee asioita omasta perspektiivistään.

Oma tila tarkoittaa kaikille eri asioita. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että silloin kun haluaa, saa olla rauhassa. On oma tila, jonka sisustuksesta ja järjestyksestä saa itse päättää halutessaan. Tällä hetkellä se ainakin toteutuu oikein hyvin. Mikään ei ole kiveen hakattua ja tilanteet voivat muuttua ja mielipiteet voivat muuttua. Voi olla, että joskus tämä alkaa tuntumaan meistä viidestä ahtaalta ja sitten muutetaan. Tai voi olla, että meille tulee joskus tänne vielä neljäskin lapsi ja mahdutaan silti ihan hyvin olemaan täällä. Ikinähän ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Just nyt on kuitenkin todella hyvä olla juuri näin ihan kaikin puolin.<3

PS: Lastenhuoneet valmistuvat hyvää vauhtia, mutta kumpikaan ei vielä ole täysin valmis! Lastenhuone-esittelyitä luvassa sitten kun saadaan kaikki valmiiksi.


Rakkaalle 6-vuotiaalle

13.04.2019

Huomenna sinä täytät kuusi vuotta. Olemme tienneet jo vuoden ajan, että tänä keväänä synttäreitäsi juhlitaan merirosvoteemalla. Tiedän jo ensi vuodenkin teeman ja sitä seuraavakin on jo kuulemma puoliksi lukkoon lyöty. Sinä rakastat haaveilla ja suunnitella, aivan kuin minäkin. Näen sinussa paljon itseäni, välillä tuntuu hassulta, miten samaa rataa sinun ajatuksesi kulkevat kuin itselläni samassa iässä. Sinäkin olet huomannut tämän: kun olen muistellut omaa lapsuuttani ääneen, olet todennut, että mehän ollaan äiti ihan samanlaisia. Saan olla maailman kiitollisin siitä, että ainakin tässä vaiheessa elämää äidin muistuttaminen joissain asioissa on sinulle ilon ja ylpeyden aihe.

Olet positiivisin tyyppi kenet tunnen. Kun sait kipsin viime kuussa käteesi temppurata-onnettomuuden jälkeen, keksit heti ainakin kahden käden sormien verran syitä, miksi kipsi oli kiva, hauska ja jännittävä juttu. Myöhemmin tuli pieni turhautuminen: siihen, että ei pääse luisteluharjoituksiin ja siihen, että ei voi pyöräillä, vaikka kadut on jo lakaistu. Käsittelit turhautumista hienosti ja yhdessä mietittiin, miten nopeasti se aika kuitenkin menee. Ja nopeasti se toden totta meneekin, reilun viikon päästä sinun pitäisi taas olla ihan kipsitön tyyppi, entistä ehommalla kädellä varustettuna.

Toivoit syntymäpäivälahjaksi ihan oikeaa luistelupukua jo talvella ja pitäydyit toiveessasi, vaikka et ole päässyt harjoittelemaan yli neljään viikkoon, etkä vielä pääsekään. Ja ihan oikean luistelupuvun sinä myös sait. Olet päättäväinen: kun jotain päätät, sinä myös pysyt siinä päätöksessä, vaikka eteen tulisi haasteita tai hidasteita. Itse olisin varmaan vaihtanut synttärilahjatoiveen luistelupuvusta lapsena ainakin sata kertaa jo johonkin mitä olisin kaupassa nähnyt, varsinkin, jos en edes olisi voinut käyttää pukua harjoituksissa heti. Siinä mielessä me ollaan siis erilaisia. Olet uskomattoman kärsivällinen ja pitkäjänteinen ollaksesi vasta pian kuusivuotias. Tai sitten olin itse vaan tosi ailahtelevainen.

On valtavan suuri etuoikeus saada seurata sinun ja siskojesi kehitystä aitiopaikalta. On myös valtavan suuri etuoikeus saada olla teidän vanhempia. Tuntuu vieläkin aika hämmästyttävältä, että teitä tosiaan on kolme ja me ollaan saatu teidät aikaiseksi. Kolme maailman siisteintä ja rakkainta tyyppiä.

Keskimmäisen paikka ei aina ole se helpoin mahdollinen, mutta sinä handlaat sen loistavasti. Te opetatte toisillenne aivan älyttömän paljon joka päivä. Rakkaudesta, elämästä, jakamisesta, keskustelusta, maailmasta. Sinulla on mahtavat neuvottelutaidot ja se räjähtävän suuri rakkaus, joka teissä kolmessa toisianne kohtaan näkyy, on kaunein asia mitä mun maailmassa on. Toivottavasti se säilyy aina.

Sinä olit meidän perheen game changer ja olet opettanut vanhemmuudesta meille ihan älyttömän paljon. Me otimme toisen lapsen vastaan nuoruuden jäätävällä perusteettomalla itsevarmuudella siitä, että me yhden lapsen jälkeen tasan tiedetään miten vauvat saa nukkumaan ja rauhoittumaan. Opetit, että se ei todellakaan ole kiinni aina siitä, mitä vanhemmat tekevät, vaan jokainen lapsi on yksilö. Vaikka joskus niinä yön pimeinä tunteina vauvavuonna valvoessani ei todellakaan tuntunut siltä, että onpa hienoa valvoa tässä, kun opin olemaan sallivampi ja ymmärtäväisempi ihminen, olen kiitollinen siitä nyt jälkeenpäin. Sinä opetit, että monenlaisista kokemuksista ja aluista voi kasvaa ihan yhtä ihana, onnellinen ja rakkaudentäyteinen perhe. Ja ekan vuoden jälkeen olet nukkunutkin aina hyvin.

Muistan, kuinka ihan vasta olit se pieni hömpppä kaksivuotias, jonka tukan sai juuri ja juuri kiinni ja jolla oli jo silloin lennokkaat jutut. Nyt pikkusiskosi on se perheen pieni hömppä kaksivuotias ja sinä olet jo kuusi. Ensi syksynä aloitat eskarin ja tiedän, että se menee varmasti paremmin kuin hyvin. Ajatus sinusta kevätjuhlassa laulamassa ”Hejdååå, dagis hejdååå” saa mut silti itkemään jo nyt. Ei mennä siihen vielä.

Kiitos kun sinä olet juuri sinä. Kiitos, kun annat aamuhalin joka aamu ja kiitos kun kerrot meille niin paljon sun ajatuksista, haaveista ja tavoitteista. Kiitos, kun me saadaan olla mukana seuraamassa sun kasvua ja kehitystä. Kiitos kaikista kysymyksistä, joista syntyy mahtavia keskusteluita. Kiitos kun olet niin ihana kaveri ja välittävä sisko. Kiitos, kun inspiroit meitä joka päivä sun rohkeudella ja periksiantamattomuudella. Kiitos kun jaksoit kuunnella tämän koko pitkän tekstin kun luin sen sinulle ääneen ja vielä kiitit siitä lopuksi. Paljon onnea äidin ja isin maailman rakkaimmalle kuusivuotiaalle, sä oot ihan paras<3