Ystävänpäivä lähestyy ja kerhossa oli tänään tehty maailman hienoimmat ystävänpäiväkortit vanhoista kirjankansista ja metsän aarteista, jotka lapset saivat antaa tärkeälle ihmiselle. Meidän neiti halusi antaa korttinsa äidille ja isille, mikä on musta ihanaa, vaikka en tietenkään olisi pitänyt yhtään vähemmän ihanana jos hän olisi halunnut antaa sen kivalle kerhokaverille. Uskon että syy siihen, että me vanhemmat saimme kortin kaverin sijaan, on siinä että hän tykkää muutenkin tehdä kortteja meille vanhemmille melkein joka viikko, ihan vain koska askartelu on mukavaa ja hänestä on kiva ilahduttaa meitä. Ehkä ei käynyt mielessä, että kortin voisi antaa jollekin muullekin kuin meille.
Tiedän että siitä ei ole kyse ettei hänellä olisi ystäviä, sillä joka kerta kun menen häntä kerhosta hakemaan, on mukavat leikit kesken tai juuri päättymässä jonkun kaverin kanssa. Me ollaan opetettu, että kaikkien kanssa leikitään, vaikka ei hän sitä kyllä koskaan ole kyseenalaistanutkaan. Myös kerhossa sosiaalisia taitoja on harjoiteltu, ja tänäänkin oli teemaan sopivasti juteltu ystävyydestä ja tehty toisille ystävällisiä juttuja. Hänen ryhmässään on ollut aina tosi hyvä henki ja kaikki ovat saaneet olla yhtä lailla mukana.
En voi olla miettimättä, miten surullista olisi jos olisi toisin. Luin tänään pysähdyttävän artikkelin 6-vuotiaasta tytöstä, joka esikoulun aikana oli jätetty ainoana kutsumatta jo viisille synttäreille, joille kaikki muut ryhmäläiset oli kutsuttu, ja tämän lisäksi häntä oli vielä pilkattu ja huudeltu päin naamaa. Kukaan opettajista tai vanhemmista tytön äitiä lukuunottamatta ei ollut tähän puuttunut mitenkään. Luin useamman keskustelun aiheesta, ja vastaan tuli myös toinen ikävä ääripää – jonkun lapsi on järjestänyt synttärit, kutsunut ryhmäläisiään juhliin, ja kukaan ei ole tullut paikalle. Molemmat yhtä ikäviä tilanteita, joita samat lapset saattavat joutua käymään läpi, kerta toisensa jälkeen.
Tuntuu ihan uskomattomalta, että eskariryhmäläisten vanhemmista ei löytynyt yhtäkään joka ymmärtäisi, miten heidän välinpitämättömyytensä voi vaikuttaa tuon pienen tytön itsetuntoon, elämänkatsomukseen ja koko tulevaisuuteen. Vielä uskomattomampaa on eskarin ohjaajien kykenemättömyys puuttua tilanteeseen. Miten se on edes mahdollista, että yksikään heistä ei välitä? Mä väitän, että työkaluja tilanteen parantamiseksi heiltä ei puutu, mutta halua kyllä. Tietenkin päävastuu on vanhemmilla, kasvatuksen perusta luodaan kotona, kuten myös ennakkoasenteet. Valta siihen tuleeko lapsesta kiva vai ilkeä, on pääosin vanhemmilla. Mutta päiväkodin työntekijöiden vastuulla on että edes se aika kun ollaan eskarissa, olisi jokaisella lapsella mukava olla.
Mä toivon, että kyseisten lasten vanhemmat lukivat artikkelin, ja että edes joku heistä tunsi piston sydämessään, ja ymmärsi mitä on tehnyt. Epäilen, sillä ennakkoasenteet istuvat tiukassa ja omaa ylpeyttään on vaikea niellä. Kuusivuotiaat eivät ole oletukselta ilkeitä. He eivät ajattele, että ujous, hiljaisuus tai erilaisuus on virhe, ellei heitä ole opetettu ajattelemaan, että kaikkien ihmisten pitäisi olla samasta muotista veistettyjä ja osoiteltu erilaisuutta sormella.
Mä peilaan kaikkea tietenkin vain omiin kokemuksiini. Muistan ja tiedän sekä omasta lapsuudesta että kokemistani tilanteista omien lasten kanssa, että se että kaveri on vähän ujompi tai hiljaisempi, ei ole este leikille. Silloin tämmöinen vähän suulaampi tyyppi niinkuin esimerkiksi minä, voi ottaa vähän ohjaksia leikissä ja vaikka ehdottaa jotain kivaa tekemistä toiselle. Yleensä se kaverikin siitä rohkaistuu kun pääsee mukaan leikkiin, ja alkaa höpötellä, ja vaikkei alkaisikaan niin kyllä se leikki sujuu ihan hyvin vähemmälläkin puheella.
Lapset ovat uteliaita, kiinnostuneita kaikesta ja kovia kyselemään. He ihmettelevät, ja kasvaessaan huomaavat myös erilaisuuden. Mutta heille ei pidä antaa vääriä vastauksia, ei muutenkaan, mutta ei etenkään silloin kun on kyse siitä, miten muita ihmisiä kohdellaan. Jos lapsi kysyy ”Äiti, miksi toi Martti-Ursula ei puhu koskaan mitään” ja vastaus on ”Emmä tiiä, anna sen vaan olla ja leiki toisten kanssa”, lapsi antaa olla. Kun kaikki muutkin vaan antavat olla, on Martti-Ursula ilman kavereita, koko porukan ulkopuolella. Jos vastaus on ”Ehkä sitä vähän jännittää, käy pyytämässä sitä mukaan leikkiin” saattaa lopputulos olla toinen. Jos lapsi ymmärtää että erilaisuus on normaalia, ja hyväksyy sen, on lopputulos toinen.
Synttärikutsuja jaellessa on vastuu vanhemmalla. Mun mielestä kaikkia ei tarvitse kutsua, ymmärrän että kaikilla ei siihen ole resursseja. Mutta koskaan ei saisi tehdä niin että yksi jää ulkopuolelle. Joissain päiväkodeissa on ilmeisesti sääntönä, että pitää kutsua joko koko ryhmä, tai sitten kaikki ryhmän tytöt tai kaikki ryhmän pojat. Mun mielestä nuo ovat aika hyviä ohjenuoria, silloin kukaan ei jää yksin ulkopuolelle. Tämä ei tietenkään poista sitä ongelmaa, jos kukaan kutsuttu ei tule paikalle. Tottakai joskus on este, ettei oikeasti pääse syntymäpäiville koska on jotain menoa tai on vaikka kipeänä. Mutta harvoinpa kaikilla on yhtäaikaa menoa tai flunssaa.
Se on kaikkien yhteisen hyvän mukaista, että toisista pidetään huolta, ja toisia kunnioitetaan. Synttärikutsuille saapuminen tai kutsuminen on pieni vaiva, mutta sillä on iso merkitys. Ystävyys on hienoimpia ja ihanimpia asioita elämässä, ja kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus ja oikeus kokea se.
Luitteko te kyseistä artikkelia? Millaisia ajatuksia se herätti? Miten te toimitte kaverisynttäreiden ja kutsujen kanssa?
meillä myös esikoinen toi tänään päiväkodista kortin ja oli tarkoitettu äidille,isille ja veikalle koska kuulemma rakastaa meidän perhettä paljon :’) tässä nykyisessä päiväkodissa aloitti viime vuoden maaliskuussa ja alussa sitten poika kertoi että häntä pari poikaa kiusaa vähän,puutuin siihen heti! Kerroin hoitajille ja he ilmoittivat vanhemmille,päiväkodissakin sitten käsinukkien avulla puhuttiin kiusaamisesta ja pojat pyysivät anteeksi. Nykyään ovatkin hyviä kavereita keskenään 🙂 itse en siedä kiusaamista ollenkaan mieheni kanssa,meitä kun kiusattiin koulussa ja opetetaan meidän lapsille myös että ketään ei kiusata erilaisuuden takia! 🙂 esikoinen on aina ollut niin sosiaalinen poika ja menee vaan kaikkien kanssa juttelemaan ja leikkimään 😀 synttäreillä olen kysynyt että ketä haluaa kutsua ja n. 10 lasta kutsui poikia ja tyttöjä,muutama ei päässyt tulemaan.ryhmässä kun on yli 20 lasta niin ei tähän kämppään niin monta lasta mahtuis eikä lompakko kestäis 😀
Voi miten ihana kun hän toi kortin teille <3 🙂 Hienoa että päiväkodissa puututtiin tilanteeseen heti ja pojatkin alkoivat sitten kaveeraamaan, juuri noin sen pitäisi mennäkin! 🙂 Teidän esikoinen kuulostaa aivan meidän esikoiselta, just tuo että menee vaan juttelemaan ja leikkimään 😀 Ja joo, 20 lasta on aika paljon! Ei munkaan mielestä kaikkia tarvitse kutsua, kunhan kukaan ei jää yksin ulkopuolelle! 😀
Huh, mäkin oon ihan sydän verillä taas tänään miettinyt tota aihetta, kun luin siitä keskustelua 🙁
Olen muutenkin viimeaikoina alkanut ahdistumaan hulluna siitä ajatuksesta jos omaa (nyt melkein 2v) tytärtä joskus kiusataan tai kohdellaan huonosti missään. Tottakai väistämättä aina jotain ikävää tulee ihmissuhteissa ihan kaikille, mutta onhan se hajottava ajatus että oma lapsi joutuisi tuolla lailla ihan yksin ja kiusatuksi ja jo noin pienenä 🙁 Ja toi, että ne aikuiset ei tee mitään, JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Muutenkin, näitä kaikenlaisia juttuja lukeneena taas viime aikoina, alkaa tuntua siltä että miten ihmeessä tässä ikinä uskaltaa lastaan ikinä laittaa edes päiväkotiin, jos sielläkään hoitajien empatiakyvystä tai mistään inhimillisyydestä ei ole mitään takeita. Että vaikka niitä oikeasti hyviäkin hoitajia varmasti on, miten paljon siellä seassa onkaan noita välinpitämättömiä. Kiitos kun postasit tästä aiheesta!
No sama täällä, mua alkoi itkettää kun luin sitä artikkelia! Ja se on ihan hirveä ajatus, että omaa lasta kiusattaisiin, ja etenkin se että aikuiset eivät tekisi yhtään mitään :/ Mä uskon että suurin osa on niitä hyviä ja ihania hoitajia, mutta tietenkin nämä negatiiviset jutut on aina ne jotka nousevat pintaan ja saavat sitä huomiota enemmän kuin ne hyvät. Mutta se on tietysti hyvä että nämäkin asiat tulevat esiin ja saavat huomiota, ja toivottavasti sitä kautta myös vähentyvät! Kiitos itsellesi, kiva jos teksti oli mieleinen! :)<3
Mä muistan mitenkä mä aina piirsin äitille piirustuksen tai askartelin jotain, jos se oli vihainen. Toivoin ilostuttavani äitiä sillätavoin. 🙂
Voi miten ihana, aww<3 Varmasti äiti ilahtui! 🙂
Ihan järkyttävää toimintaa aikuisilta ihmisiltä, vanhemmilta, että sallii tuollaista. Eikö heillä ole empatiakykyä ajatella että mitä jos heidän lapsi olisikin tuossa tilanteessa?? Tuntui pahalta kun oman pikkuveljen kohdalla sattui niin että naapurin poika kutsui kaikki, paitsi yhden, mun rakkaan. Sitä ehkä toivoo ettei lapsi ymmärtäisi että on jätetty ulkopuolelle, veikkaanpa vaan että ymmärtää. Pistää niin tunteisiin tälläiset jutut kun pikkuveli on 6-vuotias. Ihmiset on erilaisia ja jokainen vanhempi kasvattaa niinkuin parhaakseen näkee, mutta toisia kun ei vaan kiinnosta. Onko vanhempi läsnä lapsen arjessa? Sitä kun ei voi ketään alkaa neuvomaan ja sitten juuri tällästa kuraa tapahtuu..
No sanopa muuta! 🙁 Voiei miten ikävää että sun pikkuveljelle kävi noin, ihan hirveää miten kukaan voi kohdella pientä lasta tuolla tavoin. Se on kauheaa että joitain vanhempia ei kiinnosta mikään muu kuin se oma lapsi, ei se miten oma lapsi kohtelee muita :/
Itse en kyllä voi allekirjoittaa kyseistä kirjoittamaasi lausetta..
”.Kuusivuotiaat eivät ole oletukselta ilkeitä”
Valitettavasti sitä kiusaamista tapahtuu paljonkin jo 6-vuotiailla ja sitäkin nuoremmilla, päiväkoti – ikäisillä. Meillä on tästä asiasta niin monta omakohtaista kokemusta, (useamman lapsen kohdalta) ja kun asioita on sitten selvitelty, olen äitinä ja vanhempana ollut hyvin järkyttynyt lasten raadollisesta maailmasta ja näkemyksistä – ajattelutavoista.
Kun lapsemme oli eskarissa, 6-vuotiaana, emme tajunneet että häntä kiusataan, vaikka monenlaisia merkkejä oli jälkikäteen nähtävillä jo pidemmän aikaa. Vasta kun muutimme, 6-vuotias lapsemme uskalsi uudessa esikoulussa kertoa, että mukava kun täällä ei kiusata! Siitä lapsemme lauseesta lähti selvitystyö vanhaan eskariin ja hyvin pian selvisi, että lastamme on todella kiusattu, ja syynä oli yksinkertaisesti se, että lastamme ei haluttu ottaa mukaan yhteisiin leikkeihin, koska hän oli liian kiltti !!!! Mikä vihantunne iski siinä vaiheessa kiusaaja-lapsia ja perheitä kohtaan, että näinkö mallikkaasti teidän muksunne, tulevaisuuden toivonne todella kasvatetaan!
Onneksi tästä ikävästä episodista selvittiin ja ennen kaikkea pieni lapsemme selvisi, isompia traumoja jättämättä! Aikanaan lastenlääkäri sanoi meille, kun toisen lapsemme kiusaamis-asioita purettiin ja saatiin ammatti-apua silloiseen kiusaamis tapaukseen: että Tervetuloa 2000-luvulle, tämä on nykypäivänä arkipäivää että yhä pienemmät ja pienemmät lapset aloittavat/joutuvat kiusaamisen kohteiksi! Kamalaa, mutta totta!
Tuolla kuusivuotiaat eivät ole oletukselta ilkeitä -lauseella tarkoitin nimenomaan sitä, minkä sinäkin tuossa omassa kommentissasi kirjoitit, että kasvatuksesta se kiusaaminen lähtee, tai sen puutteesta. Ei lapsi itse ole paha, jostain hän oppii sen että on ilkeä toisiaan kohtaan, joko toisilta lapsilta joille ei kotona ole opetettu miten toisia kohdellaan, tai sitten sieltä omasta kodista. Mä tiedostan kyllä että lapsia kiusataan ja lapset kiusaavat jo hyvinkin nuorena, ja se on ihan hirveää.
Kauheaa mitä teidän lapsi on joutunut kokemaan, mutta hienoa että hän kuitenkin selvisi ilman sen pahempia seuraamuksia!
Kuulostaa kamalalta tollanen, että aikuiset ei puutu kiusaamiseen mitenkään! Oot kyllä oikeassa, että ei lapset luonnostaan syrji erilaisia, vaan jostain he ovat sen oppineet. Sekin voi vaikuttaa, että porukassa on helpompi kiusata ja jättää joku ulkopuolelle, ei kovin moni yksin kiusaa. Joillain lapsilla on myös niin vahva tahto, että saavat puhuttua muut mukaan kiusaamiseen, myös sellaiset lapset jotka eivät ehkä muuten olisi kiusaajatyyppiä.
Aion kyllä ite puuttua jokaiseen kiusaamiseen tulevassa työpaikassani, koska mä tiedän henkilökohtaisesti miltä kiusatuksi tuleminen tuntuu ja en halua pienten lasten kokevan sitä, jos se on musta kiinni!
No kyllä, sä olet myös ihan oikeassa! Tottakai se porukkakin vaikuttaa, ja kyllä hyvin kasvatettu lapsikin voi lähteä mukaan kiusaamaan toisten mukana jos on arka ja haluaa kuulua joukkoon, eikä uskalla lähteä puolustamaan kiusattua :/ Se on hyvä että kiusaamiseen puututaan tiukasti!
me aikuiset jouduttiin meidän päiväkotiryhmässä kieltämään kokonaan synttärikutsuista puhumisen, koska lapset käytti sitä kiristyskeinona – ”en kutsu sua mun synttäreille jos…”. meidän ryhmässä myös muutamat lapset pahoittivat mielensä, kun eivät saaneetkaan kutsua jonkun synttäreille. silloin annettiin vanhemmille ohjeeksi, että kaikessa hiljaisuudessa jättävät kutsut lasten reppuihin eteisessä tai lähettävät ne lasten kotiin, eikä kierrätä niitä ollenkaan päiväkodin kautta.
isojen 20+ lapsen ryhmissä tai luokissa voi olla tosi hankalaa kutsua kaikki/kaikki tytöt tai pojat. mun lapsuuden kotiin ei olisi niin paljon porukkaa mahtunu mitenkään, joten yleensä kutsuin 5-10 tyttöä, jolloin pakostakin jotkut luokan tytöistä jäivät ulkopuolelle. eihän sitä sillon lapsena osannu ajatella, miltä niistä kutsumatta jääneistä tuntuu… onneksi en tunne ketään sellasta, jonka synttärit ois kaikki kutsutut jättäny väliin, ihan kamalaa!!
onneksi ainakin päiväkodeissa juhlitaan jokaisen lapsen synttärit jolloin kaikki voi osallistua 🙂 miksipä ei kouluissakin voisi viettää vaikkapa yhden välitunnin sisällä ja viettää synttäreitä oppilaan tarjoamien keksien kera tai omilla eväillä.
Tuo on hyvä ohje että tosiaan niitä kutsuja ei jaella siellä lapsille vaan että kaikessa hiljaisuudessa jätetään reppuihin tai lähetetään suoraan kotiin! 🙂 Ja sekin on totta että ei kaikki voi eikä halua järjestää isoja synttäreitä, mikä on täysin ymmärrettävää. Kunhan vaan kukaan ei jäisi yksin ulkopuolelle, se on kaikkein ikävintä, ja vaikka niitä kutsuja ei siellä esiteltäisikään päivän aikana, niin kyllä niistä juhlista kuitenkin puhutaan jälkeenpäin ja se tieto kantautuu ulkopuolelle jääneen korviin. Se on kiva että päiväkodissa juhlitaan synttäreitä, meilläkin aina sai ottaa aarrelaatikosta aarteen synttäripäivänä ja kaikki lauloivat :)!
Olin tänään kaupassa ja ohimennen lukaisin iltasanomien otsikon. Sydäntä riipaisi ja kovaa. Itse olen aina muistaakseni (:D) viettänyt hyvän lapsuuden ja en ole kokenut jääneeni yksin missään synttärikutsuissa! Mutta mä muistan elävästi sen, kuinka täytin 18. Olinhan mä odottanut tuota maagista ikääni hurjan kauan ja vihdoin kun se päivä koitti olin valmistanut ystävilleni ruuat salaateista pizzaan ja pizzasta booleihin. Valmistauduin juhliinkin varmaan monta tuntia ja sain kämpänkin tyhjäksi iltaa varten. Mielessäni oli hauskanpitoa ja samantapaiset synttärit kuin siskollani vuosia aiemmin. No odottelin siinä kavereita ja ketään ei kuulunut…. serkkuni taisi käväistä ja lopulta kaksi ystävääni (15 sijaan) tuli poikkeamaan. Meitä taisi olla loppujenlopuksi 3 ”tuttua” ja serkkuni ja kaikki ihan tuppisuina. Kukaan ei halunnut syödä mitään koska olivat jo syöneet ennen kuin tuli ja kukaan ei halunnut lähteä baariin mun kanssa. Siinä jäi sitten isot määrät ruokaa ja juomaa ja kyynel silmässä väkisin raahauduin sinne baariin koska olihan sinne päästävä. Oli mulla yks kaveri mukana ja sekin väkisin.”viihdyimme” siellä n.15 min ja lähdettiin pois. Puhuttiin illan aikana ehkä viisi lausetta. Sen jälkeen en ole pitänyt minkäänlaisia synttäreitä ja kaverit vaihtuivat. Jotenki traumat siitä jo ”niinkin vanhana” jäi. Joten voin vaan kuvitella pienet lapset! En ikinä haluaisi että omille lapsille tapahtuisi noin ja varmistaisin kyllä että lapset saavat ystäviään kylään ja lapset viihtyvät siellä. Ihan kamalaa miten pienet lapset joutuvat tähän tilanteeseen. Lasten ei ikinä pitäisi kokea tuommoista. Toi on just sitä, missä lapsen itsetuntoa mitataan. Niin surullista 🙁
Voiei kuulostaa niin ikävältä, mulle tuli tosi paha mieli sun puolesta! 🙁 Ihanaa että sulla oli onnellinen lapsuus etkä kokenut olevasi kiusattu, mutta on tuokin tosi ikävästi tehty! 🙁 18-vuotissynttärit on iso juttu, ja tuollaisesta jää varmasti trauma :/ onneksi sinulla on välittävämpiä ystäviä nykyään<3
Luin tuon saman artikkelin ja kyllä sydäntä riipaisi, kun ajattelin sitä lasta joka ainoana ei saa kutsua kenenkään synttäreille. :'( Meillä on aina kotona opetettu, että yhtä luokkatoveria ei saa jättää kutsumatta ja siksi jotenkin toi tuntui vaikealta uskoa todeksi.
Ovatko vanhemmat todella niin horroksessa, että he eivät ymmärrä kuinka paljon pientä tyttöä voi satuttaa se, kun hän ei ainoana saa kutsua? Vai antavatko he lapsen määrätä ketä juhliin tulee, ja hyväksyvät jos yksi jää ulkopuolelle?
Ihailen sun tapaa opettaa lapsille, että kaikki otetaan mukaan ja erilaisuus ei ole ystävyyden este. Juuri noin sen pitää mennä! 🙂
”Ovatko vanhemmat todella niin horroksessa, että he eivät ymmärrä kuinka paljon pientä tyttöä voi satuttaa se, kun hän ei ainoana saa kutsua? Vai antavatko he lapsen määrätä ketä juhliin tulee, ja hyväksyvät jos yksi jää ulkopuolelle?”
Molemmat tuntuvat ihan uskomattomalta ajatukselta, että niiden kaikkien lasten vanhemmat oikeasti voivat olla niin pihalla. Mutta niin sen täytyy olla 🙁
Kiitos paljon, ja mä olen samaa mieltä! Kumpa kaikki vanhemmat opettaisivat lapset arvostamaan ja hyväksymään erilaisuutta, niin maailma voisi olla edes vähän parempi paikka jo pienestä asti.
Itse olin järkännyt läksiäiset itselleni pari vuotta sitten, joihin kutsuin parhaimmat ja läheisimmät ystävät (olin menossa ulkomaille vuodeksi). Valmisteltuani juhlia päivän, alkoi tekstareita tulemaan tyyliin ”en jaksa tulla, ollut töitä ja väsyttää, joku toinen kerta”. Ajattelin, että no voi hitto, mutta kuitenkin että okei, ainahan on pari tyyppiä, jotka ei pääse tulemaan. Noh, kello näytti kuutta eikä vieläkään ketään ollut saapunut. Olin hämilläni ja itkuhan siinä reilu parikymppiselläkin pääsi kun kaverit ei näköjään halunneet tulla sanomaan heippoja lainkaan ja jättivät tulematta ja jättivät samalla ilmoittamatta.. Lähdin sitten autolla käymään kaupungissa ja istuin baarissa vesilasin ja sukulaiseni kanssa puoli tuntia jonka jälkeen oli pakko lähteä kotiin, olin niin pettynyt. Oli todella surullista lähteä reissuun kun kaverit olivat tuommoisia mutta toisaalta, näköjään selvisi sitten heidän todellinen luonteensa! KYllä hyvää ystävää voi käydä edes halaamassa ja sanomassa heipat vaikka ei jäisikään minnekään.. Että sellainen kokemus täältäpäin vaikka ei suoranaisesti kiusaamista olekaan mutta ikävä kokemus, tuli todella paha mieli joten voin kuvitella miltä pienestä lapsesta tuntuu, kun muut kutsutaan tai sun synttäreille ei saavu kukaan.
Voi että 🙁 Aivan varmasti oli ikävä kokemus, ja voin vaan kuvitella miten paha mieli sulle tuli. Todella ajattelematonta toimia noin! Mutta tosiaan, ainakin paljastui heidän todellinen luonteensa sitten. Toivottavasti sait/saat? ulkomaan vuoden aikana luotettavampia ystäviä, jotka eivät halua päästä irti kun vuosi on ohi <3
Itse olin todella yllättyny kun kuulin kaveriltani ettei heillä saa jakaa päiväkodissa synttäri kutsuja! Musta tää on aivan käsittämätöntä, tai jos ideana on ettei kukan jää ulkopuolelle!!
Itse näen asian niin että jokainen vanhempi osaa selittää lapselle miksi tämä jäi ilman kutsua ja toivon että jokaisella vanhemmalla on sen verran lapselle aikaa että tajuaa kutsuja tehdessä että vain yksi jää ilman kutsua!
Nykyään lapsilta suljetaan negatiivisia ja pettymyksen tunteita kielloilla pois vaikka meidän vanhempien pitäisi selittää sen merkitys. Kun lapsena ei koe vaikkapa pettymystä miten sen osaa käsitellä vaikkapa koulu ikäisenä?!
Sekin on totta että ei lasta saa suojella liikaa normaaleilta elämän realiteeteilta ja pettymyksiltä, mutta se että jättää yhden ulkopuolelle, on kyllä ihan silkkaa kiusaamista, jota kenenkään ei pidä joutua kokemaan.
Luin artikkelin ja kyllä tuntui pahalta, ajatella miten ikävältä siitä pikkutytöstä tuntuu 🙁 Olen sitä mieltä, että ei kaikkia tarvitse kutsua synttäreille. Kaikilla perheillä ei ole rahaa tai tilaa tai resursseja kestitä 10-20 muksua. Eikä kaikkien kanssa edes lapset ole kavereita. Kun olin itse esikoulussa meillä oli ryhmässä 10 tyttöä. 3 kanssa olin kaveri, ja 7 lähinnä kiusas ja nälvi mua. En ymmärrä, miksi ne 7 kiusaajaa olis pitäny kutsua synttäreille, kun pystyin kutsumaan ne 3 kaveria, ja heidän kanssaan oli sitten hauskaa.
Tosin mielestäni ei pitäisi tehdä tosta synttärikutsusta mitään semmosta, että päiväkotiin tulee vanhemmat vouhottamaan, että kohta on Ellin synttärit, kuulkaa kaikki! Ja sitten jätetään vielä yksi ryhmän lapsi kutsumatta. Pitäisi jakaa ne kutsut vaikka muiden lasten vanhemmille, ja silleen, että jos kutsutaan koko ryhmä niin sieltä ei jätetä yhtä pois vaan tosiaan kutsutaan se yksikin.
Sä olet aivan oikeassa kyllä, mun mielestä tärkeintä on nimenomaan se että kukaan ei jää yksin kutsumatta. Ilmaisin itseäni tekstissä huonosti, olin niin tuohtunut siitä artikkelista että ajattelin vain sitä 😀 Mutta siis joo, ei todellakaan kaikki voi kutsua 20 tyyppiä synttäreille, eikä omia kiusaajia tarvitse tietenkään kutsua!
mä oon päiväkodissa töissä ja meillä käytäntönä on, että vanhemmat antavat synttärikutsut meille työntekijöille, ja me jaamme ne lasten vanhemmille.
Se on hyvä käytäntö varmasti :)!
Valmistun keväällä lastenohjaajaksi ja olen töissä ollessani nähnyt valitettavan monta tapausta, joissa ujo lapsi on jätetty yksin. Joissakin tapauksissa lapsi on päässyt pikkuhiljaa muiden leikkeihin kun olen itse mennyt juttelemaan lapselle ja mennyt hänen kanssaa muiden leikkeihin. Kun tuntuu siltä, että lapsi on päässyt mukaan leikkiin, voin itse siirtyä sivummalle. Olen samaa mieltä siitä, että vanhempien asenne vaikuttaa lapseenkin, mutta valitettavasti, vaikka vanhemmat kasvattaisivat lastaan suvaitsevaisuuteen, voi lapsi oppia huonoa käytöstä kavereiltaan joiden vanhemmat eivät niin paljoa välitä siitä miten lapsi kohtelee muita.
Sinulla on mahtava blogi. Tekstit ja ajatukset uppoaa muhun!
Kiitos hurjasti, ihanaa että tykkäät <3 Ja sekin on ihan totta, että lapsi voi oppia huonoa käytöstä myös toisilta lapsilta. Mutta uskon, että niissä tilanteissa mikäli tämä käytös saatetaan lapsen vanhempien tietoon, välittävät ja osallistuvat vanhemmat voivat siihen vaikuttaa ja opettaa että niin ei kuulu toimia. Ihanasti toimit päiväkodissa, juuri noin toivon meidänkin lapsia hoidettavan <3
Heippa! Tää teksti osui ja upposi minuun täysin. Menin itse perhepäivähoidosta eskariin sellaiseen ryhmään, joka oli ollut jo useamman vuoden kasassa ja kuten arvata saattaa, jäin yksin kun kaverisuhteet oli siellä jo niinkin pienten keskuudessa vahvasti muodostuneet. Tiedän, miltä tuntuu kun kaverit eivät halua tulla synttärikutsuille (olin muistaakseni täyttämässä 9 ja muistan hyvin miten pari ”kaveria” saivat manipuloitua muutkin kaverit jättämään synttärini väliin, ihan silkkaa ilkeyttään). En edelleenkään uskalla/halua järjestää synttärikutsuja, sillä pelkään hylätyksi tulemista vielä parikymppisenäkin. Syrjintä on nykypäivänä harvinaisen yleistä, päikkäri-ikäisestä ihan lukioon saakka ja koska se on melko huomaamaton kiusaamisen muoto, ei siihen aina puututa. Ystävällisyys ja ”kaikkien kanssa voi olla kaveri” -henki kunniaan! 🙂
Voiei, kuulostaa niin kauhealta 🙁 Mä oon tosi pahoillani siitä mitä oot joutunut kokemaan!<3 Ja syrjintä on ihan yhtä hirveä kiusaamisen muoto kuin kaikki muutkin 🙁 Ystävällisyys kaikkia kohtaan on tärkeää, ja todellakin kaikkien kanssa voi olla kaveri!
Hyvä Iina, täyttä asiaa! Mulle tulee tollasista artikkeleista aina ihan käsittämättömän paha olla. Kiukuttaa ja ärsyttää miten epäoikeudenmukainen maailma on. Mä olin lapsena aina se, joka jätettiin ulkopuolelle. Opettajat ei puuttuneet yhtään mitenkään, päinvastoin oikein boostasivat tilannetta. Esimerkiksi liikunnan ope valitsi aina samat tytöt valitsemaan vuorotellen joukkueensa. Ja ikinä ei tehty mitään muuta kuin joukkuelajeja. Mut valittiin aina viimeisenä. Ei kertaakaan edes toisiksi viimeisenä. Ja niin monta kertaa kuulin myös sanat ”Sä voit ottaa ton, en tarvi sitä”, kun olin viimeisenä jäänyt ja olisi siihen vajaampaan joukkueeseen pitänyt mennä. Kerroin opettajalle monta kertaa miten mua pahasti kiusataan (sain kuulla monta kertaa, että mun pitäisi tappaa itseni, koska kaikki vihaa mua. Mun vähäisetkin kaverit jätti mut, koska ei halunneet, että niitäkin aletaan kiusaamaan), mutta opettaja sanoi aina ”No ei varmasti kiusata, nämähän on niin mukavia kaikki”. Pahimmat kiusaajat oli opettajan lellikkejä. Ne, joilla oli 10 käytösnumero. Myöhemmin sain kuulla kuraattorilta, että hän oli kysellyt monesti meidän opettajalta, että kiusataanko jotain meidän luokassa – vastaus oli aina ollut kieltävä. Mitä tulee synttäreihin, lopetin niiden pitämisen varhain lapsena, koska ajattelin, ettei kukaan kuitenkaan tuu. Nyt aikuisiällä oon aina välillä yrittänyt kutsua kavereita juhlimaan synttäreille – edelleenkin vietän mun synttärini yksin, kaikki joko kieltäytyy tai peruu. Vaikka mulla on jonkin verran kavereita nykyään, aika vähän edelleenkin. Ja kyllä se sattuu edelleen. Mua suututtaa niin paljon, ettei tällaisille asioille tehdä tarpeeksi, koska ne jättää elinikäiset traumat. Mä oon käynyt 10 vuotta terapiassa, kolmesti ollut sairaalassa, ja edelleen mulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin, pelkään että mut jätetään ja etten ole ikinä tarpeeksi hyvä. Loppukaneetiksi voisin sanoa, että onneksi sä tiedät miten kasvattaa lapsesi. Muutama vuosi sitten olin kolhinut jotain autoa huomaamattani ja mulle soitti poliisi, joka haukkui mut ihan pystyyn eikä antanut mun edes sanoa, etten ollut huomannut koko asiaa ja oon kyllä valmis korvaamaan. No, tämä kyseinen poliisi oli mun pahimman kiusaajan isä. Ei tarvitse kahta kertaa miettiä, että millainen kasvatus kotona on ollut.