Synnytysmuistoja ja kuvia, joita en ennen kehdannut näyttää

19.08.2019

Mulla on takana kolme synnytystä, jotka on kaikki olleet toistensa kanssa tosi erilaisia. Jokainen on jäänyt mieleen mun elämän parhaana hetkenä lopulta, vaikka kaikilla kerroilla lopputulosta ei ole saavutettu ihan kuten oppikirjoissa. Eikä mulla ole jäänyt mitään traumoja synnyttämisestä, olen siinä tosi onnekas. Mulle synnytys on kokemuksena sellainen, että voisin kokea sen vaikka kerran vuodessa, ihan oikeasti. Se on intensiivistä, se on euforista, se on vaan jotenkin mielettömin tapahtuma, mitä koskaan mun elämässä on ollut (tai tulee olemaan).

Synnyttäminen on mulle tunteiden räjähdys ja alusta loppuun asti mä vaan rakastan sitä yli kaiken. Vaikka meidänkin synnytyksissä on aina ollut kaikenlaisia kommelluksia, kipua ja pelottaviakin hetkiä, niin mitään mä en vaihtaisi niistä. Olen vaan tosi kiitollinen, että olen saanut kokea ne ja lopputuloksena on ollut terve lapsi ja terve äiti.

Kuva on otettu n. viikkoa ennen mun ensimmäistä synnytystä, kun olin sairaalassa saamassa kortisonipiikkejä ja supistuksenestolääkettä. 

Synnytyksen kaikki vaiheet on omalla tavallaan mun mielestä tosi hienoja ja voimaannuttavia ja se ajatus, että kestää sitä kovaa kipua on myös mulle jotenkin voimaa antava. Mulla on aina ollut synnytyksen jälkeen sellainen superwoman olo, että pystyn ihan mihin vaan, kun pystyin siihen. Mun on ollut helppo luottaa omiin kykyihin varsinkin ekan synnytyksen jälkeen, kun oli jo sellainen tuntuma siihen ja tiesi, että oma kroppa pystyy siihen vähän oudommissakin olosuhteissa (perätila).

Se on ehkä ”vähän” ongelmallista, että synnytykseen liittyy aina myös raskaus ja lapsen vanhemmuus koko loppuelämäksi, muuten mä voisin oikeastikin synnyttää ihan synnyttämisen ilosta joka vuosi. Mutta raskausaikoja en jaksaisi, eikä meille ehkä niin montaa lastakaan voisi tulla kuin mitä mulla on hedelmällisiä vuosia tässä jäljellä. Se ei ihan toimisi. Enkä tiedä olisiko synnytys ihan niin euforinen ja tajunnanräjäyttävä kokemus ilman sitä build-upia eli raskautta tai palkintoa eli vauvaa. Ehkä ei.

Tässä mä olin pääsemässä kotiin odottamaan, että mun synnytys käynnistyy luonnollisesti, sen jälkeen kun mulle ensin oli monta päivää sanottu, että en lähde enää kotiin ilman vauvaa. 

Mä rakastan muistella omia synnytyksiä ja rakastan lukea muiden synnytystarinoita tai katsoa niitä sarjoissa ja leffoissa, tai YouTubessa. Mulle myös toisten synnytykset on takuuvarma itkettäjä, mä itken aina silmät päästäni kun vauva syntyy, oli kyseessä sitten joku ohjelma tai synnytystarina blogissa. Olen varma, että ei ole fyysisesti mahdollista mulle olla itkemättä katsoessani tai lukiessani synnytyksestä. Silloin aina eniten itkettää se, kun katsoo sitä ilmettä synnyttäneen äidin kasvoilla, josta näkyy ne kaikki tunteet kerralla ja miettii, että just toltakin musta tuntui, mä tiedän ton!

Aina kun mä puhun omista synnytyksistä tai muiden synnytyksistä, tulee sellainen synnytysikävä ja haikea fiilis. Saakohan sitä enää koskaan kokea? Pari kertaa olen jo ajatellutkin, että tämä oli mun viimeinen synnytys, enää en koskaan saa kokea tätä mieletöntä tunnetta. Olen surrutkin sitä. Mutta eihän sitä tiedä jos joskus vielä.

Postauksen kuvina on kuvia musta juuri ennen synnytystä ja heti sen jälkeen, joita en ennen ole näyttänyt ollenkaan tai joista olen rajannut kasvot pois, koska häpesin sitä, miltä näytin. Nyt mä näytän ne, koska mä näytin niissä ihan itseltäni, juuri siltä, miltä mä nyt synnyttämässä näytin. Kaikkeni antaneelta, onnelliselta, turvonneelta (koska mua synnytys turvottaa) ja omalta itseltäni. Niissä ei ole mitään noloa, hävettävää tai rumaa. Niissä on minä.

Tässä kuvassa meidän esikoinen on n. 12h ikäinen. 

Me tehtiin Oton kanssa podcast-jakso synnytykseen sekä isän rooliin liittyen (synnytyksessä). Sen tekeminen oli hauskaa, koska Otto muisti monta sellaista juttua, mitä mä en ja sama toisinpäin. Otto oli esimerkiksi unohtanut lapsivedet, jotka räjähtivät kätilön naamalle ja hiuksille. Oli myös mahtavaa keskustella toisen fiiliksistä siinä synnytyksen aikana, koska ei niistä todellakaan siellä synnytyksissä ehtinyt juuri puhumaan.

Nauhoitusten jälkeen luin mun synnytysten jälkeen tuoreeltaan kirjoittamia synnytystarinoita ja huomasin, että niin moni sellainen pikkujuttu on jo unohtunut ihan kokonaan vuosien saatossa. Onneksi kirjoitin ne silloin heti synnytysten jälkeen ylös, muuten olisi unohtunut monta ihanaa yksityiskohtaa ihan täysin. Haluttiin kuitenkin tehdä podijakso spontaanisti sen pohjalta, mitä muistettiin, eikä käsikirjoittaa jaksoa mun postausten mukaan. Siksi luin ne vasta sen jälkeen uudelleen.

Tässä lukiessani ihan yllätyin siitä, miten raskaasti otin ennen esikoisen syntymää epätietoisen sairaalassaoloajan, jolloin synnytyksen käynnistymistä esteltiin. Aika oli täysin kullannut mun muistot, ja se oli mun päässä enää sellainen ”hassu pikku yksityiskohta”, jonka olin autuaasti unohtanut. Nyt kun luin tuota omaa tekstiäni, mieleen muistuivat kaikki ne tunteet. Miten huolestunut, ahdistunut ja pettynyt olin silloin. Mutta aika kultasi muistot, sekä tietysti se, kun saatiin meidän esikoinen ja kaikki meni niin hyvin kuitenkin.

Mun epäsynnytyskertomuksen, kaikki kolme synnytyskertomusta sekä Oton synnytyskertomuksen viimeisimmästä synnytyksestä pääsee lukemaan tästä:

  1. Epäsynnytyskertomus
  2. synnytys nro. 1
  3. synnytys nro. 2
  4. synnytys nro. 3
  5. Oton synnytyskertomus

Kuuntele podcast-jakso Spotifyssa TÄSTÄ tai Soundcloudissa TÄSTÄ. Paljon on myös kysytty, että voiko podia kuunnella ihan ilmaiseksi, eli voi kuunnella. Soundcloudissa onnistuu kuuntelu aivan ilmaiseksi ja tosi helposti. Kuuntelu onnistuu myös Spotifyssa ilman premiumia. Ja ensi jaksosta eli 3. jaksosta eteenpäin podia voi kuunnella myös Apple-puhelimien podcast appista.

Tämän jakson yhtenä epävirallisena teemana olivat myös Oton kommellukset synnytyksissä ja siihen liittyen ollaankin kyselty instassa teidän puolisoiden kommelluksista tai möläytyksistä. Ollaan naurettu aivan vedet silmissä teidän kertomuksille, niin hauskoja juttuja! Olisi tosi hauskaa lukea niitä myös täältä blogin puolelta! Eli mitä teidän puolisot tai tukihenkilöt on möläyttäneet tai koheloineet synnytyksen aikana? 


Asioita, jotka aion saavuttaa ennen kuin olen 30

18.07.2019

Mun mieheni täytti reilu kuukausi sitten 29 vuotta, mikä havahdutti mutkin ajattelemaan, että ne omat pyöreät kolkuttelevat jo jossain ei-ihan-niin-kaukana. Tarkalleen ottaen omiin kolmekymppisiini on vielä reilut kaksi vuotta aikaa, minä kun juhlin synttäreitäni syyskuussa. Mulla ei ole ikäkriisiä. Mulla ei ole sellaista fiilistä, että ”apua, en ole saanut vielä mitään järkevää aikaiseksi ja täytän kohta 30”. Olen ylpeä niistä asioista, joita olen saavuttanut elämässäni tähän mennessä. Osaan nauttia siitä, mitä meillä on.

Tavoitteita on kuitenkin hyvä olla ja niin mulla onkin. Kun kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, miten olen löytänyt taas motivaation tavoitella unelmiani, sain muutamia kysymyksiä siitä, mitä tavoitteita mulla on. Mä en kokenut niitä relevanteiksi siinä pohdiskelevassa postauksessa, koska siinä halusin keskittyä niihin fiiliksiin, joita kävin läpi ja joiden takia junnasin paikoillani. Mutta erillinen postaus tavoitteista? Okei, voin hyvinkin tehdä.

Tässä niitä siis tulee, mun tavoitteita seuraavien parin vuoden ajalle. Ja kun mä nyt sanon ne ääneen, saan siitä boostia itselleni – joku muukin tietää näistä, haluan siis entistä kovemmin saada tulosta aikaan. Tässä ei ole kaikkia mun tavoitteita, on myös sellaisia juttuja, jotka haluan pitää vielä itselläni. Mutta tässä on muutama tavoite, joiden eteen tälläkin hetkellä teen kovasti töitä.

1. Aion omistaa oman asunnon Oton kanssa.

Se vaatii paljon ajatustyötä edelleen, koska ei vieläkään olla 100% varmoja mitä me halutaan. Jos jossittelussa olisi jotain järkeä, toteaisin tähän vaan, että jos oltaisiin voitu ostaa kämppä mun vuokra-asunnon kulmilta silloin 19- ja 20-vuotiaana ennen vauvan syntymää, kaikki olisi ollut asumisen suhteen niin paljon helpompaa. Tai jos meillä olisi ollut edes varaa vuokrata siltä alueelta perheasunto ja alkaa rakentaa elämää sinne. Ei tarvitsisi tässä vaiheessa enää miettiä, mihin halutaan asettua ja halutaanko lähteä rakentamaan elämä ihan toiseen paikkaan, kuin mihin nyt ollaan se rakennettu. Tulevan kodin sijainti on varmaan vaikein päätös, mitä koskaan olen elämässäni joutunut tekemään. Mutta jos ei sitä ole tehty siihenkään mennessä kun mä olen 30, niin muutan jonnekin yksinäiselle saarelle.

2. Aion omistaa sijoitusasunnon Oton kanssa.

Tämä kohta naurattaa mua tuon edellisen jälkeen. Miten me voidaan ikinä saada aikaiseksi hankkia sijoitusasunto, kun ei osata päättää edes oman asunnon kanssa. Mutta koen, että tämä on noin 47466439 kertaa helpompi ostopäätös, kun ei tarvitse miettiä minne itse asettuu. Mä pidän tämän toteuttamista paljon todennäköisempänä ennen 30v ikää kuin tuon edellisen. Mutta ensiasunnon ostajina meille on vaan järkevämpää ostaa ensin oma asunto ja sitten vasta ryhtyä asuntosijoittamaan, joten ykkösen on pakko toteutua ennen kakkosta.

3. Aion sijoittaa suoriin osakkeisiin.

Tähän mennessä olen sijoittanut erilaisiin rahastoihin jo vuosien ajan, mutta seuraavaksi mua kiinnostaisi sijoittaa myös osakkeisiin. Olen perehtynyt asiaan parin viime vuoden aikana paljon, mutta en ole ostanut vielä. Mä olen rahan suhteen vieläkin liian safe player, en uskalla ottaa riskejä. Pystyn ottamaan elämässä isojakin riskejä, mutta sitten kun ne rahat on tilillä – mun rohkeus katoaa jonnekin taivaan tuuliin ja tekee mieli pitää joka pennosesta kiinni kynsin hampain. Mutta niin kuin elämässä, myös rahankäytössä tarvitaan riskejä, jotta voi tehdä isompia tuloksia.

4. Aion löytää liikuntamuodon, joka mua oikeasti kiinnostaa ja innostaa niin paljon, että saan siitä itselleni pysyvän osan elämää, josta en halua tai tarvitse taukoja, ainakaan pitkiä.

Pidän tätä ehkä vieläkin haasteellisempana kuin kohtaa yksi, mutta yritän olla tsemppiasenteella ja kokeilla kaikkea erilaista. Otto on löytänyt itselleen sellaisen liikuntamuodon tämän vuoden aikana, ja hän on mua vanhempi ja lähempänä jo kolmeakymppiä. Ehkä mullakin käy siis hyvä harrastusflaksi vielä ennen kolmattakymmentä ikävuotta. On mieletöntä seurata toisen intoa ja hyvää fiilistä, mäkin haluun!

5. Aion kasvattaa mun yrityksen tulosta ainakin 50% siihen mennessä kuin olen 30.

Se on kova tavoite, mutta uskon, että kovalla työllä se voi vaikka onnistuakin. Mitään en ainakaan menetä jos pyrin siihen.

6. Aion matkustaa toiselle mantereelle.

Mä en ole koskaan ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella, mutta haluan ehdottomasti käydä. Ajattelen myös, että jos ei lähiaikoina, niin milloin sitten? Just nyt meidän elämä on työ- ja opintoaikataulujen puolesta niin joustavaa, että ei tule äkkiseltään mieleen tulevaisuudesta elämänvaihetta, jolloin reissu 12h lennon päähän onnistuisi helpommin kuin seuraavien parin vuoden aikana. Tämä matka on vain järjestelykysymys. Lisäksi täytyy myös vakuuttaa mun pihi omatunto siitä, että mä haluan tätä matkaa niin paljon, että olen valmis käyttämään siihen merkittävän suuren summan rahaa. Mun pihiys ja syyllisyydentunne on ainoa este tämän reissun tiellä. Pitäisi keksiä tarpeeksi hyvät perustelut, kun se ei tunnu riittävän itselleni, että olen haaveillut tästä lapsesta asti.

7. Aion ryhtyä kouluttamaan ja mentoroimaan enemmän somen ja vaikuttajamarkkinoinnin saralla.

Olen tehnyt sitä jo satunnaisesti ja tiedän, että se on jotain sellaista, mistä mä todella nautin. Toivon, että ennen kuin mä olen 30, mun kalenterissa siintää mun pitämiä koulutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Tämä vaatii kuitenkin itseltäni priorisointia. Mun täytyy pistää tämän asian eteen ensin paljon tunteja ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Tähän mennessä mahdollisuudet päästä kouluttamaan ovat olleet sellaisia low hanging fruiteja, joihin olen vaan tarttunut. Koska haluan tehdä sitä säännöllisesti ja tuloksellisesti, mun täytyy panostaa siihen enemmän.

8. Aion omistaa ajokortin.

Ehkä kaikkein pelottavin mun tavoitteista? Mutta näin on päässyt käymään, että siitä on tullut mulle tavoite pahimman pelon sijaan (tai lisäksi). Olen sekä innoissani että kauhuissani. Mutta hyvä siitä tulee. Aloitan opettelun tämän vuoden puolella, enkä ole liian kunnianhimoinen tämän suhteen, vaan armollisesti tavoitteena on päästä inssistä läpi siihen mennessä, kun olen 30, hah.

Sellaisia tavoitteita mulla just nyt. Nämä eivät suinkaan ole mun ainoita tavoitteita, mulla on paljon muitakin haaveita ja sellaisia pienempiä asioita, joita aion saavuttaa. Osa jutuista on vielä niin epävarmoja, että en voi listata niitä tavoitteiksi seuraavalle parille vuodelle ennen kuin tiedän, miten kaikki muut asiat elämässä menevät. Nämä kaikki ovat kuitenkin niitä asioita, jotka mulla on kristallinkirkkana mielessä silloin, kun muuten kyseenalaistaisin itseäni.

Multa kysyttiin myös, mitä tavoitteita olen saavuttanut tänä vuonna, joita mulla on ollut. Ainakin oma podcast on yksi iso tavoite, josta haaveilin pitkään ja joka on nyt toteutunut. Toinen iso juttu on kävijämäärien kasvattaminen, sekä ne koulutukset, joita olen tänä vuonna päässyt pitämään. Lisäksi olen halunnut olla vieläkin enemmän mukana vaikuttajamarkkinoinnin toisella puolella, osallistua ja päättää enemmän. Sitä olen päässyt myös tekemään.

Tänä vuonna saavutetut asiat ovat niitä pienempiä välietappeja matkalla kohti suurempia päämääriä. Mä nautin tästä matkasta, nautin siitä, että tiedän mitä haluan. Musta on myös aika hiton siistiä, että en ole vielä saavuttanut näitä juttuja. On ihanaa, kun on jotain, mitä kohti pyrkiä ja jonka aikana voi oppia ja löytää myös uusia tavoitteita ja puolia itsestään.

Mitä tavoitteita teillä on juuri nyt?