Raskausviikko 24 (23+0-23+6)

11.05.2021

Taas on tiistai, miten tämä on ees mahdollista! Viikot vaihtuvat niin tiuhaan. Kyllä sitä ehtii lopussa sitten ihmetellä ajan kulumisen hitauttakin varmasti, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että raskaus vaan juoksee eteenpäin, enkä itse pysy perässä. Nyt alkoi jo 25. viikko, mikä tarkoittaa sitä, että jos tämäkin vauva tulisi hieman etuajassa kuten kolme siskoaan, meillä olisi n. kolmen kuukauden kuluttua vauva maailmassa. Huh, että meneekin aika nopeaa! Siitähän on jo kolme kuukautta, kun me kerrottiin raskaudesta läheisille!

Tällä kuluneella viikolla on ollut muutamana iltana liitoskipuja. Olen yrittänyt tarkkailla, että aiheuttaako joku tietty liike tai puuha niitä enemmän, mutta ei. Ne tulevat tai ovat tulematta aivan mielivaltaisesti. Yhtenä päivänä kävelin varmaan enemmän kuin koko raskausaikana, eivätkä kivut vaivanneet lainkaan. Toisena taas kävelin ja liikuin ihan normimäärän, mutta illalla kyljen kääntäminen tai sohvalta nouseminen oli tuskallista. Toivotaan, että ne pysyvät kuitenkin sellaisena epäsäännöllisenä vaivana edelleen, että tulevat vain joskus. Ei mulla ole koskaan tainnut liitoskipuja olla päivittäisenä riesana, joten toivottavasti ei tälläkään kertaa.

Toinen uusi vaiva, jonka sain viime viikolla, on levottomat jalat iltaisin! Mulla on ollut sitä ennenkin raskauksissa satunnaisesti ja nyt yhdistin sen tähän rauta-arvojen laskuun, että voi johtua mahdollisesti myös siitä, kun jotain googlettelin. Aloin onneksi syömään lisärautaa, joten varmasti arvot lähtevät pian taas nousuun. Levottomat jalat on niin höpsö tunne, siis en osaa kuvailla mitenkään muuten kuin että on tosi vaikea pitää jalkoja paikallaan ja mikään asento ei tunnu luontevalta. Koko ajan tekee mieli heilutella jalkoja ja ne tuntuu jotenkin vaan tosi väärältä. Onneksi tämäkään vaiva ei ole nyt pariin iltaan vaivannut, joten elättelen toivoa, että jos se rauta olisi jo alkanut vaikuttaa sen verran, että arvo olisi noussut oman levottomien jalkojen maagisen rajani yli, kun hetken olen sitä ehtinyt jo popsimaan.

Muuten olen voinut tosi hyvin, ei ole supistellut eikä väsyttänyt, vaan edelleen nautin energisestä keskiraskaudesta. Vauva on myös erittäin energinen edelleen ja maha on heilunut jatkuvalla syötöllä joka päivä. Rakenneultran jälkeen hän on tainnut kasvaa kokoakin jo ihan kiitettävästi, ainakin puolen kilon raja on varmasti jo ylittynyt. Raskausappin mukaan hänen kokonsa pitäisi tällä viikolla olla 680-790g ja pituutensa 34-37cm. Mitat olivat kolme viikkoa sitten 360g ja 21cm, niin tuntuu kyllä hurjalta, että tyyppi olisi jo noin iso, ei ehkä ihan vielä. Mutta se kyllä tuo huimasti mielenrauhaa, että puolen kilon raja on ylitetty ja ollaan koko ajan vaan paremmilla viikoilla. Liikkeet voimistuvat päivä päivältä ja niitä on niin hauska seurata. Vauvalla on myös ollut hikka monta kertaa ja se tuntuu kyllä myös aika hassulta.

Mulla on jotenkin ihan valtava vauvakuume just nyt! Katselen paljon kaikkia vauvavideoita TikTokista ja meidän lasten vanhoja vauvakuvia ja videoita. Olen hypistellyt pieniä vaatteita ja haaveillut siitä, miten sitten puen meidän pikkuisen niihin. Viikko viikolta ajatus vauvasta tulee konkreettisemmaksi. Me myös vauvakuumeillaan täällä Oton kanssa yhdessä vaaleanpunaiset lasit silmillä. Odotetaan vaan molemmat niin hulluna, että päästään tapaamaan meidän rakas pieni. Odotetaan sitä vauvakuplaa ja sitä, että saadaan nuuhkuttaa pieniä varpaita ja pussailla pientä nenänpäätä ja tuntea sylissä se pikkuruinen tyyppi. Odotan niin paljon sitä, että vauva nukkuu mun sylissä tai rinnalla! Ja sitä, että saan kantaa vauvaa liinassa tai repussa ja kävellä ylpeänä vaunulenkillä. Ihan jäätävä vauvakuume siis. Mutta vielä pitäisi malttaa, laskettuun aikaan on vielä 16 viikkoa.

Checklist raskausviikko 24:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija

Cravings: Kaikki tulinen. Laitoin chiliä salaattiinkin :D 

Oireet: Levottomat jalat ja liitoskivut, mutta onneksi satunnaisesti. 


Kehonkuva & muutokset kehossa raskausaikana

19.04.2021

Nyt kun ollaan jo ylitetty puoliväli, musta tuntuu, että keho on muuttunut jo kovastikin. On tullut paljon lisää pehmeyttä ihan joka puolelle ja vatsa alkaa olla iso. Pari viikkoa sitten neuvolassa puntari näytti 3kg enemmän kuin lähtöpaino, mikä on maltillinen nousu tässä puolivälissä, mutta koen, että keho on silti käynyt läpi jo suuren muutoksen. Ja tiedän, että se tulee muuttumaan vielä tulevina viikkoina paljon enemmän. Käsivarret, reidet, kasvot, pehmeys lisääntyy joka puolella. Se on mulle tyypillistä raskausaikana.

Mulle on tullut jokaisen raskauden myötä muutama raskausarpi lisää vatsaan, kolmannessa niitä tuli viimeisten parin viikon aikana enemmän kuin kahdessa aiemmassa yhteensä. Uskon, että jos tämäkin raskaus kestää yhtä pitkään tai jopa pidempään kuin kolmas, arpia tulee jälleen lisää. Varsinkin nuorempana jouduin käymään itseni kanssa paljon keskustelua, että pystyin  hyväksymään arvet.

Mua on auttanut kovasti se, miten somesta olen saanut nähdä paljon erilaisia kehoja ja erilaisia jälkiä raskaudesta. Silloin kun odotin esikoista, suurin osa kuvastosta oli vielä sitä, että joko ollaan palauduttu täydellisesti ja nopeasti, tai sitten sitä omaa raskauden jälkeistä kehoa ei näytetä lainkaan.

Silloin mulla oli kovat paineet itselleni ja halusin palautua nopeasti.  Ehkä halusin näyttää, että vaikka tulinkin nuorena äidiksi, olin edelleen se ihan sama minä ja kuten muutkin ikäiseni nuoret. Ensimmäisen kahden raskauden jälkeen palauduin tosi nopeasti ja mulla oli yhteensä ehkä kolme raskausarpea, joten tavallaan sain helposti ahdettua itseni siihen äärimmäisen tiukkaan muottiin, jonka itselleni asetin. Silti mietin kelpaanko sellaisena kuin olen. Kelpaanko äidiksi, kelpaanko naiseksi, olenko oikeanlainen?

Sitten tuli erilaiset somehaasteet ja erilaiset kehot. Se kuvasto muuttui, jota itselleni päivittäin syötin. Aloin seuraamaan erilaisia ihmisiä, erilaisia kehoja ja kokemuksia. Samalla kun ne antoivat mulle voimaa, aloin kuitenkin törmätä mediassa ajatukseen, jonka mukaan oikeat äidit näyttivät tietynlaiselta. Oltiin menty ääripäästä toiseen lehtiotsikoissa. ”TÄLTÄ NÄYTTÄVÄT OIKEAT NAISET, KATSO KUVAT”. Sain myös osakseni jatkuvaa negatiivista kommentointia somessa mun hoikkuudesta. Tuntui, että en sopinut mihinkään kategoriaan. En ollut tarpeeksi virheetön ollakseni jotain, eikä mussa ollut tarpeeksi jälkiä ollakseni jotain muuta.

Kuka edes näyttää äidiltä? Kehosta ei mitenkään voi päällepäin sanoa kuka on äiti ja kuka ei, ei ole olemassa mitään standardi-äitivartaloa. Äiti voi näyttää ihan miltä tahansa. Litteä ja lihaksikas vatsa arvettomalla silkinsileällä iholla voi ihan hyvin kuulua äidille. Ja joku, jolla on vatsa täynnä venymäarpia, ei välttämättä koskaan ole ollut raskaana. Ja joku, joka ei koskaan ole ollut raskaana, voi silti olla äiti. Toisen kehosta ei voi eikä tarvitse (eikä mielestäni myöskään saa) päätellä tämän kohdun tilannetta tai perhestatusta. Munkin on luultu olevan raskaana silloin kun en ole ollut.

Kolmannen raskauden aikoihin musta oli huhuttu jo vuosia, että mulla on anoreksia (jota mulla ei koskaan ole ollut), kutsuttu oksettavan laihaksi, luuviuluksi, pakkasen raiskaamaksi pulkannaruksi. Se oli järjettömän inhottavaa ja loukkaavaa.

Raskausaikana mun kroppa muuttui ja alle kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen sain vahingoniloisen kommentin. ”No, läskihän susta jäi.” Anoreksiahuhujen ja läskiksi kutsumisen välissä ei ollut kymmentäkään kiloa. Se kommentti satutti, vaikka tiesin, että se oli täysin turhaa ja perusteetonta ilkeilyä. Jos jotain, niin se oli vaan hieno esimerkki siitä, että aina tulee olemaan joku, joka arvostelee ja jolle ei kelpaa sellaisena kuin on, ihan sama millainen on.

Yritin silloin olla itselleni armollinen ja suhtautua lempeästi siihen, että kolmannella kerralla mun kroppa ei palautunut enää niin salamannopeasti kuin kahdella ensimmäisellä. Se oli kuitenkin vaikeaa, eivätkä ulkopuoliset paineet tehneet siitä ainakaan yhtään helpompaa. Olen kuitenkin saanut nähdä, että kyllä se mun kroppa palautui kolmannellakin kerralla, vaikka tahti oli hitaampi. Sain kuin sainkin toimivan kehon, joka mahdollisti juoksulenkit ja joka tuntui lopulta voivan paremmin kuin koskaan ennen. Se tieto auttaa tällä kertaa, jos palautuminen sujuu jälleen rauhallisemmassa tahdissa. Ei ole mitään kiirettä, vaan mun täytyy antaa keholle rauhassa aikaa ja mahdollisuus toipua.

Olen kiitollinen siitä, että osaan olla lempeämpi itselleni tänään. Miten paljon helpompaa mulle on nyt ottaa vastaan näitä muutoksia ja miten paljon vähemmän odotuksia ja paineita asetan omalle raskauden jälkeiselle itselleni. Osaan ajatella, että se raskauden jälkeinen pehmeä vatsa on voimakas ja tehnyt ihan valtavan suuren työn. Se on kasvattanut sisällään uuden elämän, eikä se muutu yhtään vähemmän voimakkaaksi, kun se elämä jatkaa kasvuaan vatsan ulkopuolella. Päin vastoin.

Vaikka olen ollut joka kerta himpun verran armollisempi raskauden jälkeiselle keholleni, en ole vielä ikinä ottanut itsestäni selfietä verkkopikkareissa synnytyksen jälkeisen suuren vatsan kanssa sairaalassa. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että se vatsa häviää pikkuhiljaa ja jäljellä olisi vain pieni pömppis. Mutta miksi se isokin pömppis ei olisi mielestäni ikuistamisen arvoinen? Tietenkin se on! Tällä kertaa oikein odotan, että voin tallentaa sen hetken muistoksi. Miten ainutlaatuinen on se hetki, kun oma keho pikkuhiljaa alkaa supistua vauvan kodista takaisin vain mun omaksi kehoksi. Ja tästäkin ajatuksesta kiittäminen on kaikkia niitä rohkeita äitejä, jotka ovat näyttäneet oman synnytyksen jälkeisen verkkopikkaripömppiksensä.

Mulla on edelleen joskus haastavampia kehopäiviä, jolloin omaan kehoon ja sen muutoksiin on vaikea suhtautua. Olen silti tullut kauas niistä armottomista ajatuksista, joita mulla joskus oli. En todellakaan osaa olla täydellisen itsevarma, enkä varmasti koskaan tule osaamaankaan. Mutta se ei haittaa. Yritän suhtautua kehooni neutraalisti. Mun ei tarvitse rakastaa sen jokaista kohtaa, mutta ei myöskään vihata. Mun ei tarvitse aina ajatella sen olevan kaunis, mutta ei rumakaan. Ruma on sana, jota mielestäni ei tarvita lainkaan sanavarastoon kun puhutaan ulkonäöstä. Käytös voi olla rumaa, ihminen ei. Jokainen keho on arvokas ja hyvä sellaisena kuin se on.