Kaksi kuukautta vauvaelämää takana

03.10.2021

…onneksi vielä monta kuukautta edessä! Meidän bebbe täytti jo kaksi kuukautta ja kyllähän se aika on taas rientänyt siihen malliin, että ei meinaa pää pysyä mukana. Tuntuu, että viimeisen parin viikon aikana ollaan alettu löytää jonkinlaista rytmiä jo päiviin ja muutenkin tähän on ns. tottunut. Edelleen silti joka ikinen päivä on sellainen fiilis, että OMG meillä on tällainen ihana pieni pallero täällä, kuinka onnekkaita me ollaan! Mutta arjesta vauvan kanssa on tullut taas ihan sellainen normijuttu, eikä tunnu enää esim. jännittävältä lähteä vauvan kanssa jonnekin kauemmas kuin lähikauppaan tai muutenkaan, vaan se on ihan perus. Ja mitäpä sitä turhia jännittämään muutenkaan, rennolla asenteella pääsee pitkälle.

En tiedä johtuuko kokemuksen tuomasta varmuudesta vai onko meidän vauva vaan sellainen tyyppi, mutta jotenkin tuntuu, että häntä on tosi helppo lukea ja ymmärtää. Hänellä on tosi selkeät merkit kaikesta jo ennen itkua (nälästä, väsystä, märästä vaipasta yms) ja kun ne merkit vaan itse huomioi, niin päivät on pääosin todella helppoja. Ei juurikaan tule sellaisia tilanteita, että ei tietäisi mitä tehdä tai miten hänet saisi tyytyväiseksi, vaan hän on lähestulkoon aina tyytyväinen. Toki tässä vaikuttaa suuresti myös se, että ei ole ollut onneksi masuvaivoja, refluksia, allergioita tai muitakaan vaivoja, vaan meillä on hyvinvoiva ja perusterve vauva. Siinä on todellakin aihetta kiitollisuuteen.

 

Hän on kertakaikkisen ihana tyyppi ja näin parin kuukauden jälkeen hänen persoonaansa on saanut tutustua jo paljon enemmän. Se on vaan niin siistiä, kun joka päivä me saadaan oppia lisää hänestä. Ja miten järisyttävän suloinen ja hurmaava pieni hän onkaan!

Mitään tiettyä kellontarkkaa rytmiä meillä ei vielä ole (eikä luultavasti tulekaan), mutta esimerkiksi iltaisin tehdään asiat samassa järjestyksessä, jotta vauva jossain vaiheessa ymmärtää sitten yön ja päivän eron. Ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvin toimivan, sillä yöt meillä nukutaan hyvin ja päivisin seurustellaan ja ollaan hereillä päiväunien välissä.

Me ollaan ihmisinä melko meneviä ja spontaaneja, ja kun lapsia on vauvan lisäksi kolme muutakin, ei koko elämää voi järjestää pelkästään vauvan rytmissä. Siksi itse pidän joustavaa rytmiä meille helpompana arjessa. Mutta ne tietyt samanlaisina toistuvat rutiinit ovat niitä, jotka tuovat vauvalle turvaa ja kertovat siitä, mitä vuorokaudenaikaa milloinkin eletään. Siksi yritän tuoda niitä luontevasti osaksi meidän päiviä. Erityisesti hyvien yöunien kannalta koen tietyt rutiinit tärkeäksi.

 

 

 

Käytiin tällä viikolla neuvolassa ja mini on kasvanut ihan hurjasti. Ja mitä olen meidän kuukausiryhmää seurannut, niin hienosti on ottanut ikätoverit kiinni ennenaikaisuudesta huolimatta niin kasvussa kuin kaikessa muussakin. Hän kovasti juttelee ja hymyilee kaikille perheenjäsenille ja selkeästi näkee jo paljon kauemmas ja tarkemmin kun vielä muutama viikko sitten. Ihanaa kun hän on päivä päivältä enemmän mukana kaikessa mitä me perheenä puuhaillaan. Sitä meillä varsinkin isommat on odottaneetkin, että vauveli on enemmän ja enemmän mukana leikeissä ja reagoi heidän höpötyksiin. Voi sitä onnellista hymyä isosiskojen kasvoilla kun pikkusisko hymyilee, jokeltaa tai puristaa sormesta.

 

Kyllä me ollaan kaikki niin kiitollisia, että ollaan saatu tämä pieni ihminen osaksi meidän perhettä. Hän on niin mainio ja hauska pikkutyyppi, että sydän pakahtuu joka kerta kun häneen katsoo. Kiitos ihana rakas, että saadaan olla sun perhe <3


Olen ollut äiti jo 10 vuotta

20.09.2021

Syksy on meillä aina alkuun tätä synttäritykitystä, etenkin jatkossa, kun nuorinkin sattui syntymään elokuussa. Mutta ei se mitään, mä rakastan juhlia ja synttäreitä. Tänään on esikoiseni 10-vuotispäivä – nyt on eka lapsi siirtynyt kahteen numeroon. 10 vuotta on kulunut kuin silmänräpäys. Olen kokenut nämä äitiyteni ensimmäiset 10 vuotta ihan äärimmäisen ihaniksi ja antoisiksi ja musta on vaan niin siistiä, miten upeita lapsia meillä on. Sen ajatuksen äärelle tulee usein pysähdyttyä.

Mutta täytyy sanoa, että vaikka ikuinen vauvakuumeilija olenkin (trust me, se vauvakuume tuli uudelleen jo raskausaikana), niin nyt esikoisen täyttäessä 10 aletaan päästä siihen osuuteen vanhemmuudesta, mitä olen odottanut alusta asti ihan valtavasti. Teini-ikä alkaa lähestyä, omia mielipiteitä, haaveita ja ajatuksia on yhä enemmän ja ehkä nyt saan vihdoin alkaa haastaa itseäni vanhempana. Ensimmäiset 10 vuotta ovat olleet ihan lasten leikkiä, enkä nyt sinänsä usko, että lastemme persoonat muuttuisivat maagisesti 10-vuotispäivän korvilla ja tekisivät yhtäkkiä vanhemmuudesta tosi haastavaa. Mutta tottakai, mitä enemmän lapselle antaa vapauksia, vastuuta ja velvollisuuksia, sitä enemmän saa myös tehdä ajatustyötä vanhempana. Mikä on sopivasti missäkin iässä, mikä on oikein juuri minun lapselleni. Sitä olen odottanut.

10-vuotiaat eivät ole enää mitään pikkulapsia, vaan aktiivisia toimijoita ja ajattelijoita, joiden kanssa voi käydä keskustelua mistä tahansa ja jotka tekevät jo paljon asioita itsenäisesti. Silti he ovat vielä selkeästi lapsia, vaikka paljon jo tietävät, osaavat ja ymmärtävätkin. Ihana ikä, niinkuin jokainen ikä omalla tavallaan. Ollaan puhuttu niin paljon kaikesta ja minun ja 10-vuotiaani yhteistä lempitekemistä onkin ihan vaan yhdessä hengailu ja jutteleminen. En koskaan kyllästy kuulemaan mitä ajatuksia lasteni päässä liikkuu. Se on ehkä siisteintä vanhemmuudessa, että saa oppia ymmärtämään ja tutustua aitiopaikalla niin mahtavien tyyppien ajatusmaailmaan. Ja tietenkin myös vaikuttaa siihen ainakin jossain määrin. Se jos mikä on ihan valtavan palkitsevaa, kun huomaa lasten itse ajattelevan ja huomioivan arjessa ja elämässä niitä asioita ja arvoja, joita itse pitää tärkeänä ja joita on heille halunnut opettaa.

Edelleen musta tuntuu, että vasta eilen olin itse teini. Muistan niin selvästi millaista oma teini-ikäni oli ja koen, että sen ansiosta mulla on hyvät lähtökohdat näihin vanhemmuuden seuraaviin 10 vuoteen. Uskon, että pystyn hyvin ymmärtämään teinin ajatusmaailmaa, tarpeita ja toiveita ja olemaan silti myös se turvallinen aikuinen, joka asettaa sopivat rajat. Toisaalta, jokainen ihminen on tietysti erilainen, eikä esikoiseni teini-iässä välttämättä ole mitään samaa kuin omassani. Ainakin toivon, että hän saa kasvaa teinivuotensa rauhassa ilman liikaa vastuuta ja velvollisuuksia, joita itselläni oli äidin sairauden vuoksi. Vaikka ne kasvattivat minua ja opettivat tärkeitä taitoja, en silti toivo kenellekään samaa. Onneksi meitä on tässä kaksi vanhempaa ja neljä lasta jakamassa yhdessä tätä elämää, tapahtui mitä tapahtui.

Kun kasvattaa teinityttöjä 2020-luvun Suomessa, on mun mielestä ihan super tärkeää välttää niitä sudenkuoppia, joihin on itse teinityttönä pudonnut. Omassa teini-iässäni koin häpeää monesta asiasta. Menkoista, ulkonäöstä ja siitä millainen olin ja mitä tein. Mun tyttöjen ei tarvitse hävetä eikä potea kiltin tytön syndroomaa tai olla hyviä jätkiä. He ovat tismalleen oikeanlaisia, kuten itsekin olin, vaikka en sitä tiennytkään. Mä opetan mun tytöt kyseenalaistamaan ja haastamaan rohkeasti. Enkä ajattele olevani itse aina oikeassa, koska olen äiti. Tai että opettaja on aina oikeassa, koska on opettaja. Jos ja kun he haastavat mun ja muiden aikuisten ajatuksia ja opettavat vuorostaan itse mua, olen onnistunut.

Uskon, että nämä seuraavat 10 vuotta äitiyttä tulevat olemaan ihan mieletön seikkailu. Edessä on tärkeitä vuosia, jolloin lapseni tulevat ehkä löytämään itsensä ja unelmansa. Seuraavan 10 vuoden aikana lapseni tulevat saamaan yhä enemmän päätösvaltaa omista asioistaan ja vuosikymmenen loppupuolella, täysi-ikäisenä, ehkä jo muuttamaan omilleen, opiskelemaan tai keksimään mitä haluavat tehdä isona. Toisaalta mulle on ihan älyttömän tärkeää opettaa heille, että mikään mitä he tekevät teinivuosina ei määrittele loppuelämän suuntaa. Vaikka he mokailisivat, olisivat keskeneräisiä, eivätkä tietäisi unelma-ammattiaan tai edes sitä, mitä haluavat seuraavan vuoden aikana, he ovat ihania omina itsenään ja heillä on koska tahansa mahdollisuus tehdä mitä vaan ja muuttaa elämän suuntaa.

Joo, tässä nyt mentiin jo melko pitkälle eteenpäin, mutta oikeasti, jos seuraavat 10 vuotta menevät yhtä nopeasti kuin nämä edelliset, niin kyllä, kohta esikoiseni täyttää 20 vuotta.

Kiitos rakas esikoinen siitä, että olen saanut olla äitisi jo 10 vuotta. Ja maailman eniten onnea 10-vuotiaalle <3 Tänään on sun päivä!