Kaksi kuukautta säännöllistä juoksulenkkeilyä takana

21.11.2019

Mallorcan reissulla kokeilin oikein kunnon juoksulenkkiä pitkästä aikaa Oton siskon kanssa ja yllätyin, kun ei se tuntunutkaan niin pahalta. Luulin, että olisin paljon huonommassa kunnossa. Kun tultiin reissusta kotiin, lähdin lenkille yksin ja juoksin. Olen toki lenkkeillyt reippaasti kävellen tässä pitkin vuotta ja välillä hölkännytkin, mutta suoraan sanottuna aika harvoin. Ei ole ollut säännölliseen juoksuun motivaatiota samalla tavalla kuin oli silloin ennen, kun juoksin aina. Olen juossut viime vuosina joskus ja jouluna, niinkuin sanotaan. Siellä Mallorcalla mun päässä jotain kuitenkin naksahti ja sen reissun jälkeen olen juossut joka viikko ihan vähintään kaksi lenkkiä, mutta useimpina viikkoina 3-4.

Näin siellä Mallorcalla joka päivä, miten Oton sisko lähti aina aamulla lenkille ja sitten hänellä oli koko päivä vielä edessä. Ei se lenkki ollut mitään sen kummempaa, ei mikään valtava suoritus joka haukkaa ison osan päivästä. Samanlainen rutiini kuin vaikka hammaspesu tai aamupala. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle tästä mallista. Vaikka se kuulostaa tosi yksinkertaiselta jutulta, niin mulle se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mulle liikunta on lähes aina ollut sellainen pakollinen paha, eikä luonnollinen osa jokapäiväistä arkea.

En ole uskaltanut kirjoittaa tästä mitään ennen tätä, koska mulle on oikeasti käynyt tosi monta kertaa huono tuuri. Siis huono tuuri sillä tavalla, että kirjoitan blogiin, että jee nyt olen lenkkeillyt/treenannut/muuten kuntoillut tosi hyvin ja säännöllisesti ja wohoo ja sitten menee kaksi päivää ja sairastunkin johonkin keuhkotauti-rokko-tulehdus-kuumeeseen ja hyvä putki katkeaa siinä. Voin kertoa, että jännittää nyt, että jinxaan tämänkin kertomalla tästä. Mutta otan sen riskin. Ja tässä lupaan julkisesti nyt, että vaikka tulisinkin kipeäksi, niin sitten etsin sen motivaation uudelleen parantumisen jälkeen ja lähden. Niin hyvä olo lenkkeilystä on viime aikoina tullut.

Olen juossut sellaisia 4-6km lenkkejä ja ne sopivat loistavasti mun arkeen, koska ne eivät vie liikaa aikaa. Usein lähden lenkille heti aamulla kun lapset ovat lähteneet hoitoon ja kouluun. Puolen tunnin lenkki saa hyvin aivot liikkeelle ja sitten on ihana tehdä töitä energisellä fiiliksellä. Aamulenkkeily tuntuu sopivan mulle paljon paremmin kuin sellainen ”katson sitten illalla lasten mentyä nukkumaan päivän jälkeen, että jaksanko lähteä” -lenkkeily, jota ennen hyvin satunnaisesti harrastin. Aamulla ei ole mitään tekosyitä, tiedän jo valmiiksi, että mulla sujuu työtkin paljon paremmin kun käyn juoksemassa puoli tuntia. Välillä tosin, jos on oikein kiire päivä, on kiva tehdä super tehokkaasti töitä iltapäivään asti ja sitten lopuksi palkita itsensä lenkillä ja suihkulla. Siinä saa sitten ajatukset nollattua hyvin päivän jälkeen. Just niin mä tein tänään.

Olen juossut monet lenkit vesisateessa ja olen juossut pakkasellakin ja hyvältä on tuntunut joka ikinen kerta. Parasta on mun mielestä juosta sateessa, koska se virkistää samalla kun mulle tulee loppulenkistä hiki. Kuuntelen aina samalla podcasteja ja hihittelen niiden jutuille. Aiemmin mulla oli vaikea löytää aikaa kuunnella podeja, mutta nyt ehdin kuunnella useamman jakson viikossa kun käyn samalla juoksemassa. Ihan parasta rentouttavaa omaa aikaa. Ja siinä saa paljon uusia näkökulmiakin, kun kuuntelee fiksujen ja inspiroivien ihmisten ajatuksia. Välillä on kiva kuunnella ihan hömppääkin ja päästellä naurunpyrskähdyksiä samalla kun juoksee täyden bussipysäkin ohi.

En ole käynyt vaa’alla lokakuisen verenluovutuksen jälkeen, joten ei ole mitään tietoa onko tämä vaikuttanut mun painoon vai ei. Silloin ei ainakaan ollut, vaan paino oli ihan sama kuin kesälläkin. Olo sen sijaan on ihan älyttömän paljon energisempi ja housujen vyötärö ei enää kiristä. Kolmannen raskauden jälkeen mun vartalo on jojoillut varmaan viisi kertaa. Samat housut, jotka puoli vuotta synnytyksen jälkeen olivat jo ihan hyvät, on välillä olleet aivan liian pienet. Nyt ne taas mahtuu ja jää vielä tilaakin.

Muuten en ole harrastanut liikuntaa, muuta kuin hyötyliikuntaa. Lasten kanssa tanssia ja puistossa riehumista. Joogakin on jäänyt, enkä ole tehnyt lihaskuntoakaan vaikka pitäisi. Mutta olen lenkkeillyt ja olen siitä ylpeä. Olen menossa viikonloppuna yhden kuntosalin avajaisiin ja tapaan personal trainerin siellä, joten katsotaan saisinko siitä motivaatiota ja inspiraatiota senkin puolen kehittämiseen. Tuntuu hyvältä pitää itsestä huolta, mutta liikaa en halua ahnehtia itselleni liikuntaakaan. Pikkuhiljaa tulee hyvä, niinkuin kaikessa muussakin.

Mitä podcasteja te tykkäätte kuunnella lenkillä? Mihin aikaan päivästä tykkäätte käydä lenkillä?


Kahdenkesken esikoisen kanssa

06.11.2019

Kolmen lapsen vanhempina me ollaan koettu tosi tärkeäksi se, että aina välillä järjestetään kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa, tai aikaa, jolloin yksi lapsi saa molempien vanhempien huomion kokonaan yksin. Arjessa pyritään joka päivä järjestämään rauhallista aikaa jutella jokaisen lapsen kanssa ja vaihtaa päivän kuulumiset rauhassa. Mulle on ihan ehdottoman sydämen asia se, että jokainen meidän lapsista kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Ettei kenelläkään olisi koskaan sellainen olo, että äitiä ja isiä ei kiinnosta tai ne ei välitä.

Tietenkään me ei olla tässä asiassa täydellisiä, kuten ei varmasti kukaan  vanhempi. Aina joskus tulee niitäkin päiviä, että tuntuu ettei ole ehtinyt puhua rauhassa yhtään kenenkään kanssa. Mutta pääosin pyritään siihen, että vaikka tykätäänkin viettää aikaa koko perhe yhdessä, jokainen saisi päivittäin myös rauhassa kertoa omasta päivästään ja ajatuksistaan sen mitä haluaa edes toiselle vanhemmalle, kysyä ne kysymykset jotka mieltä askarruttaa, ja mahdollisuuksien mukaan puuhailla yhdessä jotain hauskaa tai sitten ihan vaan olla hiljaa kainalossa ihmettelemässä, joskus sekin on aivan parasta.

 

Meidän kuopus saa joka perjantai rauhallista aikaa yksin vanhempien kanssa, kun hänellä on vapaapäivä dagiksesta. Isompien kanssa kahdenkeskisiä hetkiä järjestetään muuten aina kun se onnistuu. Viimeksi oli Oton ja keskimmäisen vuoro viettää kahdenkeskistä päivää ja tänään mä otin esikoisen mun mukaan Last Christmas -elokuvan kutsuvierasnäytökseen (leffa oli K-7).

Meillä oli niin ihana ilta keskellä arkiviikkoa! Jotenkin musta on niin mielettömän kivaa, että meidän esikoinen on jo niin iso, että hänen kanssa voi mennä jo katsomaan romanttista komediaa, ja hän itse jo on tsekkaillut elokuvaa etukäteen, että ”tuon mä haluaisin nähdä”. Että ei ole enää ne pelkät piirretyt ja muut, vaan meillä on oikeasti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. En mä sitä sano etteivätkö lasten leffatkin olisi hyviä, kyllä mä tykkäsin ihan hurjasti esim. Toy Story 4:stä ja viimeksi katsomastamme Late Lammas Farmageddonista. Mutta jos vaihtoehtoja olisi ne kolme, niin kyllä mä tätä Last Christmasia mieluiten lähdin katsomaan.

Kuvan nappasi Oi mutsi mutsi -blogin Elsa. 

Meidän esikoinen oli ainoa lapsi tilaisuudessa, mutta meillä meni loistavasti. Herkuteltiin tapaksilla, joita oli tarjolla ja katsottiin leffaa rauhassa. Me pidetään kotonakin hänen kanssa juusto- ja tapasiltoja, joten tiesin jo etukäteen että hänelle kelpaavat oikein hyvin vähän erilaiset leffaherkut. Siellä hän maisteli mun kanssa artisokan sydämiä, juustoja, siemenkeksejä, kirsikkahilloa ja muita herkkuja tyytyväisenä. Hän tykkäsi elokuvasta, kuten myös minä. Kotimatkalla metrossa juteltiin niin leffasta kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oli ihan paras ilta. Ja siitä tulee itsellekin niin hyvä fiilis kun näkee, miten paljon lapsi nauttii siitä kahdenkeskisestä ajasta.

Vaikka me ollaan tosi tiivis porukka ja rakastetaan tehdä hirveästi yhdessä koko perheen kesken kaikkea, niin silti se on ihan eri juttu aina välillä saada se täysin jakamaton huomio. Se on ihan älyttömän tärkeää, meille kaikille. Eikä sen kahdenkeskisen ajan tarvitse aina olla mitään niin erityistä kuin leffa tai muut huvitukset. Ihan  tavallisetkin jutut on erityisen ihania, kun niitä saa tehdä rauhassa kahdestaan. Kävelyllä käyminen, kirjastoreissu tai kaupassa käyntikin voi hyvin olla ihanaa kahdenkeskistä aikaa, kunhan on lapselle täysillä läsnä.