Viikon arkikuva 7/52

29.02.2020

Tämä kuva on otettu arkipäivänä sen jälkeen, kun lapset olivat kaikki tulleet kotiin dagiksesta, eskarista ja koulusta. Makasin siinä sohvalla Oton kainalossa ja tajusin, että tämä hetki on niin arkikuva. Hain kameran ja laitoin se kamerajalustalle, joka onneksi oli valmiiksi pystyssä. Nappasin kuvan itselaukaisimella ja jatkoin pötköttelyä.

Esikoinen oli ollut kotona jo pari tuntia, tehnyt läksyt ja syönyt välipalaa ja nuoremmat oli juuri haettu. Se pieni hetki, kun kaikki on juuri tulleet kotiin, kuulumiset on vaihdettu matkalla, päivän työt on tehty ja kaikki lataavat hetken akkuja. Me aikuiset ennen ruuanlaittoa, lapset touhukkaan päivän ja ulkoilun jälkeen. Lapset katsovat hetken jotain. Yksi Netflixiä, toinen Lasten areenaa ja kolmas pelaa Switchillä Minecraftia. Ja me varastetaan Oton kanssa hetki toisillemme. Tai Otto varastaa hetken meille.

Yleensä mä olen se, joka olisi heti kotiin tultua jo menossa keittiöön laittamaan ruokaa, yläkertaan laittamaan pyykkikonetta pyörimään, vastaamassa vielä yhteen työsähköpostiin ja lukemassa Wilma-viestejä. Ja sitten Otto nappaa mua kädestä kiinni ja sanoo, että tuu nyt hetkeksi tänne sohvalle mun kainaloon, edes viisi minuuttia, kyllä sä voit hetkeksi irrottautua. Ja sitten mä menen Oton kainaloon ja ensimmäisen minuutin mä mietin, mitä kaikkea mun pitäisi tehdä, mutta hiljennän ne ajatukset ja pötkötän siinä viisi minuuttia ennen kuin teen mitään muuta. Ja siinä on ihanaa. Olla vaan ja rentoutua. Ottaa hetki toisillemme. Yleensä ei edes välttämättä puhuta mitään, halitaan vaan ja ollaan siinä hetkessä. Tällaisia pieniä hetkiä me otetaan arjessa, aina kun sellainen johonkin väliin vaan sopii.

Sitten jaksaa uudella innolla pureutua illan askareisiin: ruuanlaittoon, järjestelyyn, läksyjen tarkastamiseen, lappujen täyttelyyn, pyykkien ripustamiseen, seuraavan päivän tavaroiden pakkaamiseen. Ja tietenkin jaksaa myös touhuta lasten kanssa. Yleensä me iltaisin pelataan lautapelejä, luetaan kirjoja, katsotaan jotain sarjoja tai piirretään yhdessä. Nyt kun alkaa olla valoa enemmän illallakin, lähdetään myös puistoon tai pelataan omalla pihalla jalkapalloa. Mutta ennen sitä, me chillataan hetki jokainen omissa puuhissamme ja vaan ollaan. Se on ihan best.

Mä rakastan sitä, että Otto vetää mut irti arkitohinasta joka päivä ja käskee halimaan. Välillä olen kuin höyryjuna siihen asti, että kaikki tehtävät on hoidettu. Mun on helpompi rentoutua sitten, kun ei ole enää mitään pakollista tekemistä. Mutta oikeasti tekee kyllä hyvää rentoutua siinä välissäkin ja ottaa hetki yhteistä aikaa, vaikka olisikin vain viisi minuuttia. Otto on tehnyt tätä niin kauan kuin mä jaksan muistaa. Arvostan Otossa sitä, että hän ei ole se meidän suhteen mörökölli jota pitää houkutella halimaan. Oikeastaan se on vähän toisinpäin. Mä rakastan halimista ja läheisyyttä, mutta en aina muista, että voisin halia ja olla lähellä, kun mielessä on niin paljon kaikkea muutakin. Onneksi Otto muistaa.

Toivotan tämän kuvan myötä kaikille ihanaa lauantai-iltaa! Muistakaa tekin halia <3 Ja kiitos ihan hirveästi teille kaikille kauniista sanoista, tsempistä ja ymmärryksestä edelliseen postaukseen <3 Merkitsee ihan älyttömän paljon se, että teitä on siellä niin valtava määrä, jotka olette tukena ja kannustatte!


Be a lady they said

28.02.2020

Girls Girls Girls -lehdessä julkaistu Cynthia Nixonin tähdittämä mieletön video inspiroi mua kirjoittamaan, koska videon sanat ja lauseet kuulostivat juuri niiltä sanoilta ja lauseilta, joita mullekin on sanottu niin monta kertaa. Monet sanat, joita nuorempana luin itsestäni, ovat porautuneet ikuisesti mun mieleen, enkä koskaan tule unohtamaan niitä. En, vaikka olen kovasti itselleni sanonut, etteivät ne ole totta. En, vaikka olen vuosien ajan kovettanut itseäni ja yrittänyt unohtaa ne. Monet sanat nykyäänkin satuttavat, ainakin sen hetken kun niitä luen.

”Älä välitä”

”Älä anna niille huomiota, ne vain innostuu”

”Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”

Niin sanotaan aina, kun näistä kertoo. On parempi hiljaisesti hyväksyä, lukea niitä yksin hiljaa ja olla kertomatta, ettei ne vaan innostu enää enempää. Usein se auttaakin, ainakin hetken, että ei vaan sano mitään. Kunnes on jotain uutta sanottavaa. Niiden sanojen kanssa on niin yksin, eikä tiedä mitä niille tekisi. Vaikka tietää, ettei kannata välittää, ei osaa olla välittämättä. Vaikka tietää, että ne sanat on valhetta, ne satuttavat silti. Suurimmaksi osaksi kommentointi on tietenkin onneksi positiivista ja ihanaa, mutta joskus se ottaa koville, kun hyväntahtoisen palautteen lisäksi ulkonäkööni, naiseuteeni ja jokaiseen tekemääni tai tekemättä jättämääni asiaan takerrutaan kynsin hampain joka ikinen päivä.

Kauniimpi, rumempi, luonnollisempi, panostaisit itseesi enemmän, läskihän susta jäi, onko sulla anoreksia? Näytät oksettavalta. Sulla on huoran maine, ei susta vaimoa saa. Olet läheisriippuvainen, teetkö koskaan mitään ilman miestäsi? Miehesi juoksee baarissa joka viikonloppu ja pettää sua, kun olet niin ruma. Hevosnaama, anorektikko, pyöristyneet kasvot. Luonnoton,  liikaa meikkiä, pinnallinen. Liian luonnollinen, nuhjuinen. Raha, raha, raha, välität vain rahasta. Eikö perhe ole tärkein? Tekisit oikeita töitä. Etkö osaa olla hetkeäkään ilman perhettäsi? Huono esimerkki, liian siloiteltu, epäaito, huolehtisit ulkonäöstäsi, nuorena olit kauniimpi kun meikkasit enemmän. Onneksi et enää näytä samalta kuin ennen. 

Huomaatko sinäkin ristiriidan? Koskaan et minkäänlaisena voi olla riittävän hyvä, että kelpaisit kaikille. Mun anoreksia- ja läskikommenttien välissä on pahimmillaan ollut viisi kiloa. Siksi ei kannata edes yrittää kelvata kaikille. Mutta ääni päässä huutaa aina silti, että yritä yritä yritä! Mä kuulen näitä sanoja enemmän, koska olen esillä. Se ei silti oikeuta niitä. Eikä mun ikinä oikeasti tarvitse yrittää miellyttää ketään. Ei, vaikka joka päivä saan kuulla olevani jollain tavalla vääränlainen tai tekeväni jollain tavalla väärin. Näissä kuvissa näkyvät kommentit ovat jäävuoren huippu yhdeksän vuoden ajalta, ne muutamat, joita en ole poistanut suoraan, jotka löytyivät yleisimmillä ikävillä sanoilla blogin kommenttihausta. Oma lukunsa ovat ne, joista varsinaiset haukkumasanat puuttuvat tai ne postausten mittaiset tiivistelmät siitä, mikä kaikki minussa, meidän elämässä tai mun tekemässä työssä on pielessä. 

 

Videon tarkoituksena oli kiinnittää huomiota nimenomaan naisten kohtaamiin ahtaisiin ja ristiriitaisiin muotteihin ja arvosteluun yhteiskunnassa. Kun katsoin videota, en edes ajatellut miehiä. Niistä ilkeistä ja inhottavista sanoista mulle ei tullut mieleen miehet tai miesten mulle asettamat paineet, vaikka niihin haluttiin videolla kiinnittää huomiota.

Mulle tuli mieleen tämän blogin kommentit ja mun 90% naisista koostuva seuraajakunta. Ne ihmiset, jotka mulle näitä sanoja sanovat, ovat (ainakin pääosin) naisia. Naisia, jotka itse elävät näiden samojen vaatimusten ja arvostelun ristitulessa ja silti siirtävät niitä eteenpäin toisille jatkuvasti. Vastuu tämän kulttuurin muuttamisesta on myös meidän naisten omissa käsissä. Naisten vaatimukset toisilleen ovat ihan yhtä ristiriitaisia kuin tuolla videolla. Me naiset eletään maailmassa, jossa edelleen ollaan monessa asiassa heikommilla kuin miehet. Siksi se tuntuukin niin hemmetin typerältä, että naiset itse myös ylläpitävät niitä naurettavia vaatimuksia, slutsheimaavat ja arvostelevat niin elämän valintoja, arkea, kehoja kuin ulkonäköäkin ja samalla kaventavat entisestään sitä muottia, johon meitä ahdetaan.

Video sanoitti hienosti sen, millaisessa vaatimusten ristitulessa koen ainakin itse olevani. Todella monet ovat sen jakaneet ja siihen samaistuneet, vaikka toki se on saanut myös kritiikkiä. Mulle tämä video oli voimaannuttava, koska usein näiden sanojen ja tunteiden kanssa on tosi yksinäinen olo. Nyt sain huomata, että en ole niiden kanssa yksin. Tiesinhän minä sen, mutta usein se unohtuu. Siksi arvostan ihan älyttömän paljon sitä, että näistä asioista keskustellaan ja niitä nostetaan esiin. Vain siten näistä ristiriitaisista vaatimuksista voidaan luopua.

Ymmärrän sen, että ne ahtaat muotit ja vaatimukset ovat syvällä rakenteissa, eivät toisia haukkuvat naiset niitä itse ole keksineet. Mutta jokainen voi itse valita olla arvostelematta toisia. Jokainen voi itse valita, että kun tekee mieli haukkua toisen ulkonäköä, arvostella toisen työtä tai äitiyttä tai kommentoida toisen vaatteita negatiivisesti, onkin hiljaa, ei sano mitään. Jokainen voi myös valita puuttua ja puolustaa, kun huomaa jonkun toisen kohtaavan ristiriitaisia vaatimuksia.

En halua pienentää itseäni, vaan haluan rohkeasti olla juuri sitä mitä olen. En halua, enkä aio antaa koskaan sitä valtaa jollekin toiselle, että hän saisi määritellä kuka ja millainen mä olen naisena, äitinä tai ihmisenä. En halua olla hiljaa asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä, koska pelkäisin, etten ole oikeanlainen puhuessani niistä. En halua pukeutua vähemmän huomiota herättävästi, koska pelkäisin, että näytän jonkun mielestä naurettavalta. En halua kovettaa itseäni, jokaisella on oikeus olla herkkä. En halua esittää, etten pahoittaisi mieltäni ilkeistä sanoista.

Video oli todella tarpeellinen ulostulo ja keskustelun herättäjä. Se toimi ainakin mulle tärkeänä vertaistukena. Olen niin kiitollinen siitä, että nykyään tällaisten sisältöjen tekeminen ja laajalle leviäminen on mahdollista. Tällaiset rohkeat teot rohkaisevat myös minua. Mitä rohkeammin uskallan itse puhua, sitä vähemmän ilkeillä sanoilla on muhun valtaa.


Viihdytään yhdessä | DNA TV Hubi kokemuksia

27.02.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA:n & Indieplacen kanssa.

Etenkin talven (jos tätä nyt voi talveksi kutsua) pimeinä iltoina on harrastusten ja illallisen jälkeen ihanaa käpertyä koko perhe yhdessä sohvalle ja katsella hetken jotain hyvää sarjaa tai leffaa. Meillä lapset eivät oikeastaan katso enää Pikkukakkosta tai muuten samalla tavalla tuijota telkkaria, kuin itse tuli lapsuudessa iltaisin tuijotettua juuri sitä mitä sieltä tuli. Taidetaan katsoa telkkarin tahtiin ainoastaan yhtä sarjaa viikottain lasten kanssa, eli Putousta lauantaisin. Muuten katsellaan lempparit yleensä jälkikäteen tallennettuna tai suoratoistopalveluista. Rakastan sitä, että nykyisin on se vapaus katsoa lempparit silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Isompien lasten kanssa meillä on yhteisiä lempisarjoja ja ollaan katsottu myös paljon leffoja yhdessä. Vähintään kerran viikossa pidetään yhteinen leffailta, yleensä perjantaisin kera perjantaikarkkien. Ihan parasta vetää villasukat jalkaan ja peitto päälle ja röhnöttää sohvalla. Meillä telkkarin katselu koko perheen kesken on sellaista sosiaalista, että samalla kun katsotaan, niin jutellaan yleensä siitä mitä ohjelmassa tapahtuu, tai mitä ajatuksia meillä siitä herää. Paitsi silloin, kun katsotaan argentiinalaista nuorten sarjaa Tanssityttö Miaa, silloin me ei puhuta mitään, kun tapitetaan vaan.

Meillä on ollut DNA:n yhteistyön myötä testissä uudistettu DNA TV Hubi, josta aionkin nyt jakaa teille meidän kokemuksia. DNA TV Hubin ansiosta telkkarin katselu on nimittäin paljon muutakin kuin vain telkkarin katselua. DNA TV Hubi uudistui nyt helmikuun puolivälissä ja siihen tuli uutena rajaton 24kk verkkotallennusmahdollisuus, sekä catch up -toiminto, eli osa ohjelmista on katsottavissa ilman tallennustakin 2-7 päivää jälkikäteen. Tallennuksenkin saa toki päälle kaikilla laitteilla (iOS, Android, selain dnatv.dna.fi, Hubi)  ja myös kesken ohjelman, eli ei haittaa, vaikka ei kotona etukäteen muistaisi laittaa jotain ohjelmaa tallentumaan.

Jotkut ohjelmat, kuten Master Chef Australia, on meillä jatkuvassa tallennuksessa, eli tallennetaan kaikki jaksot. Tallennussääntöjä voi katsella ja muuttaa ja se mitä arvostan erityisesti on se, että DNA TV Hubi tallentaa jokaisen ohjelman vain kerran, eli ei käy niin, että se tallentaisi aina samasta jaksosta myös uusinnan, uusinnan uusinnan ja uusinnan uusinnan uusinnan. Sarjat on järjestelty tallennuksissa automaattisesti aakkosjärjestykseen, sekä kausittain ja jaksoittain omiin kansioihin.

Mä tallennan usein lasten leffoja telkkarista myöhemmin katsottavaksi, sillä monet lasten leffat tulevat esim viikonloppuisin keskellä päivää, jolloin meillä on lähes aina jotain muuta tekemistä. Näin meillä on tallennettuna monia sellaisiakin leffoja, joita ei mistään suoratoistopalveluista löydy. Esim. monet suomalaiset lasten elokuvat on sellaisia, että niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta telkkarista voi kätevästi tallentaa ilmaiseksi. Kaikki mahdolliset leffat löytyy tietenkin myös DNA TV Hubin Vuokraamosta, jonne tulee jatkuvasti uusia ja vanhoja leffoja vuokrattavaksi. Siellä on vaikka hiihtolomalle uusin Toy Story tai Leijonakuningas viime vuodelta, tai Angry birds 2, joka me vasta katsottiin.

DNA TV Hubiin sisältyy myös viihdekirjasto, jossa on yli 200 elokuvaa katsottavaksi ilman lisämaksuja. Sieltä löytyy niin komediaa, draamaa, kauhua kuin seikkailuakin. Esimerkiksi oman nuoruuteni klassikko American Pie on siellä, mutta sitä me ei kyllä ihan vielä katsella lasten kanssa, heh. Oton kanssa sen sijaan voisinkin katsoa sen joku ilta nostalgiamielessä, se oli niin hulvaton leffa.

Kaikkia DNA TV Hubin sisältöjä voi peilata, eli jos on reissussa ja haluaa katsella leffaa isolta näytöltä, voi vaikka omasta puhelimesta peilata leffan telkkariin. Super kätevää! Mä tykkään DNA TV Hubin helposta käyttöliittymästä. Se on tosi selkeä ja intuitiivinen. Lapsetkin osaavat hyvin käyttää sitä ja laittaa päälle haluamiaan sisältöjä, olivat ne sitten suoratoistopalvelusta, telkkarista tai tallennuksista. Se näyttää valikoissa esimerkiksi vain niitä kanavia ja suoratoistopalveluita, joihin käyttäjällä on tilaus. Tämä selkeyttää huomattavasti, kun ei tarvitse etsiä niitä omia tilauksia miljoonan kanavan ja palvelun heinäsuovasta, joita ei edes käytä.

Sovelluksia voi ladata Hubiin Google Play -kaupasta makunsa mukaan. Meillä on esimerkiksi käytössä Netflix, Viaplay, HBO, YouTube ja Lasten Areena. YouTubea meillä ei esim. lapsilla ole puhelimissa ollenkaan, vaan sitä saa katsoa vain telkkarista, jolloin aikuiset voi samalla myös valvoa mitä sieltä katsotaan. Meidän lapset tykkäävät katsoa esimerkiksi Elina Sofian videoita.

Me aiotaan Oton kanssa pitää viikonloppuna kahdenkeskinen leffamaratoni lasten mentyä nukkumaan ja nyt mä pyydänkin teiltä jeesiä! Mitkä on sellaisia leffoja, mitkä teidän mielestä jokaisen pitäisi nähdä edes kerran? Me valkataan kolme leffaa teidän suositusten pohjalta, jotka katsotaan, joten kommentoikaa ihmeessä omat suosikit! Jaan sitten teidän suositukset myös täällä!


Arkeen paluu hiihtoloman jälkeen

25.02.2020

Tultiin takaisin kotiin Oulusta ja meillä oli kyllä siellä niin kivaa! Lasten hiihtoloma kului kuin siivillä, kun Oulussa oli niin paljon kivaa tekemistä ja rakkaita ihmisiä. Meidän hiihtolomalle ei tällä kertaa kuulunut varsinaista hiihtämistä (no okei, ei ole kuulunut vielä ikinä), mutta ulkoilua senkin edestä. Oulussa oli jo valmiiksi lunta ja viikonloppuna sitä satoi vielä reippaasti lisää. Kun me lähdettiin sieltä, Oulu oli vihdoinkin se ihana ja kaunis talven ihmemaa, jollaisesta ollaan haaveiltu koko alkuvuosi.

Hiihtoakin on kuitenkin luvassa, sillä lähdetään ensi viikolla vielä Oton perheen kanssa mökkeilemään ja laskettelemaan! Vanha alppihiihtovirtuoosi Otto palaa rinteeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja saa samalla opettaa meidän lapsetkin laskettelemaan (ja mut). Mä olen itse lasketellut kaksi kertaa koko elämäni aikana ja meidän esikoinen on ollut kaksi kertaa laskettelemassa, mutta nuorimmat pääsevät ensi viikolla rinteeseen ekaa kertaa. Onneksi Oton perheessä on monta taitavaa laskettelijaa, niin opettajia riittää meille kaikille noviiseille. Siitä tulee varmasti hauskaa ja jännittävää!

Jotenkin hassua, että ei olla aikaisemmin lähdetty porukalla laskettelemaan, kun joskus alppihiihto on ollut puolet Oton elämästä. Mutta hei, kerta se on ensimmäinenkin. Meillä on ollut niin paljon kaikkea muuta hauskaa, että laskettelu ei ole käynyt edes mielessä. Mutta voi olla, että tämän jälkeen laskettelukärpänen puraisee pahemman kerran ja ollaan rinteessä jatkossa joka talvi enemmänkin. Ei voi tietää jos ei kokeile.

Viikonloppuna juhlittiin Oulussa mun tädin nelikymppisiä. Päivällä kahviteltiin ja lapsetkin olivat mukana, mutta illaksi he lähtivät yökylään mummulaan. Enpä ole aikoihin ollut yhtä vauhdikkaissa kotibileissä kuin nämä! Vanhat kunnon kotibileet olivat kyllä niin hauskat ja tanssittiin ja tampattiin ihan hulluna kasari-ysärisoittolistan ja Antti Tuiskun tahtiin. Jos mun nelikymppiset sitten tulevaisuudessa on edes puoliksi näin vauhdikkaat niin olen kyllä onnistunut, hah. Oli ihana juhlia mun tätiä, joka yleensä järjestää kaikille muille juhlia. Kerrankin hän oli illan tähtenä ja mä sain auttaa seremoniamestarina. Vedin mm. tietokilpailua ja pallonheittokisaa, joista jälkimmäisessä olin itsekin mukana ja sain muuten vieläpä eniten palloja koriin! Yllätyin kovasti tästä menestyksestä.

Käytiin Oulussa lasten kanssa leffassa katsomassa uusi Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -leffa joka oli kyllä hauska. Se oli ehkä mun mielestä hauskin Heinähattu & Vilttitossu-leffa tähän asti, jonka myös meidän 3-vuotias jaksoi hyvin katsoa. Leffassa tapahtui koko ajan, eikä se ollut mitenkään liian pitkä vaan juuri sopiva. Leffassa on sympaattisten ja hauskojen juttujen lisäksi kyllä myös yllättävän paljon lällättelyä ja nimittelyä, mikä mua vähän häiritsee.

Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että miksi sellaista pitää ylipäätään näyttää tai opettaa vielä lapsille?  Sellainen toive tulevaisuuden Heinähattu & Vilttitossu -leffoille, että voisiko sitä lällättelypuolta edes aavistuksen vähentää? Olen varma, että hauskan ja viihdyttävän lasten elokuvan saa tehtyä ilman nimittelyä ja lällättelyäkin. Vai mitä olette muut vanhemmat mieltä? Toki Vilttitossun ilkikurisuus ja pikkusiskon kujeilu on nimenomaan se juttukin, mutta olen varma, että sitäkin voi toteuttaa muuten kuin esim. nimittelemällä.

Sellainen spontaani avautuminen, heh. No, ei onneksi ole niin vakavista asioista kysymys ja kyllä siis tykkään sekä kirjoista että leffoista tosi paljon, varsinkin, koska tulee myös oma lapsuus mieleen tutuista hahmoista. Mutta tällaisetkin jutut välillä vanhempana mietityttää, kun meidän kotona muiden haukkuminen tai tahallinen härnääminen ei vaan ole ok. Leffoissa tuo ehkä nimenomaan mietityttää enemmän, koska niissä siihen kiinnittää enemmän huomiota, kun on kuva ja ääni.

Nyt takaisin kiinni arkeen ja kotihommiin, meillä on ainakin viisi koneellista pyykkiä pestävänä, isot ruokaostokset tehtävänä ja paljon töitä ja koulua tälle viikolle. Ihanaa hiihtolomaa, jos lomailette tällä viikolla ja muille mukavaa arkiviikkoa!

PS: Meidän uusi Yhdessä -podcast-jakso ilmestyi eilen ja sen aiheena on ne kolme maagista sanaa, Minä rakastan sinua. Kuinka monelle Otto on sanonut ne ennen mua? Entäs mä ennen Ottoa? Milloin sanottiin toisillemme ekan kerran? Kuinka nopeasti ne voi sanoa? Miten osoitamme rakkautta arjessa ja mitä opetamme rakkaudesta lapsille? Sanommeko omille vanhemmillemme edelleen usein minä rakastan sinua? Mm. näihin kysymyksiin vastaus uusimmassa jaksossa, joka löytyy tuttuun tapaan Spotifysta, Soundcloudista ja Apple Podcasteista.


Perhe-elämän ja AMK-opintojen yhdistäminen

24.02.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun ja Indieplacen kanssa.

Kerroinkin tuossa viime vuoden puolella Instagramissa, että käyn nyt alkuvuodesta Business design -kurssia Hämeen ammattikorkeakoulussa. Business design-kurssi kuulosti kiinnostavalta, sillä ajattelin hyötyväni siitä yrittäjänä itse. Halusin oppia parempia työkaluja yritykseni ketterään kehittämiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen. Haluan vastata kysyntään entistäkin paremmin, kehittää uusia liiketoiminnan muotoja ja muotoilla tarjoamiani palveluita vielä kannattavammiksi sekä itselleni että asiakkaille.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut opiskelusta ja tämä kaupallinen yhteistyö Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa olikin täydellinen väylä testata, miten opintojen, täysipäiväisen yrittäjyyden ja kolmen lapsen äitiyden yhdistäminen sujuu. Etukäteen mulla ei ollut oikein mitään selkeää kuvaa siitä, millaista se tulisi olemaan.

Tiesin Oton opintojen kautta, että opinnot voi suorittaa virtuaalisena ja niiden apuna käytetään moodlea, joten perusperiaatteet olivat tuttuja. Tämä Business Design -kurssi on täysin virtuaalinen, mikä oli ihanteellinen vaihtoehto itselleni. Hämeen ammattikorkeakoulu ei ole mulle lähimpänä sijaitseva ammattikorkeakoulu, mutta eipä sillä koulun sijainnilla ollut mitään väliäkään, sillä tätä kurssia voi opiskella yhtä hyvin niin Oulusta, Helsingistä kuin vaikka ulkomaan reissultakin.

Mun ja Oton tilanteet opiskelijoina eroavat ratkaisevasti siinä, että Otto on opintovapaalla ja itse taas teen ihan normaalia työviikkoa joka viikko. Lisäksi opinnot ovat tosiaan sijoittuneet tähän alkuvuoteen, joka on pitänyt sisällään niin meidän New Yorkin reissun kuin lasten hiihtolomankin. Yhtälö ei ole välttämättä ollut se kevyin mahdollinen tapa maistaa opiskelua, mutta ei kyllä raskainkaan mahdollinen. New Yorkissa olin itsekin lomalla, mutta lasten hiihtolomaviikon aikana olen työnteon lisäksi opiskellut. Onneksi Otto on voinut lomailla.

Kun opinnot alkoivat tammikuun alussa, oli sellainen tunne, että tässähän on valtavasti aikaa. Kurssin pitää olla suoritettuna maaliskuun puoliväliin mennessä. Business Design -kurssi on siitä mulle täydellinen, että siinä ei ole viikottaisia deadlineja, vaan ainoastaan yksi deadline, johon mennessä kaikki tehtävät pitää olla tehtynä. Tämä joustavuus sopii omaan yrittäjähenkiseen työskentelytapaani täydellisesti. Välillä mulla on tullut viikkoja, että en ole tehnyt yhtään tehtävää. Välillä taas olen tehnyt yhdessä päivässä kolme tehtävää. Olen voinut tehdä opintoja aina silloin, kun mulla on ollut hyvä hetki. Kiireisimpinä työviikkoina olen unohtanut opiskelut kokonaan ihan suosiolla.

Nyt lasten hiihtolomaviikolla Oulussa olen työnteon lisäksi opiskellut parina aamupäivänä ja yhtenä iltana lasten mentyä nukkumaan. Mulla on vielä tekemistä kurssilla, mutta koen olevani ihan hyvässä vaiheessa siihen nähden, kuinka paljon aikaa on vielä jäljellä.

Business Design -kurssin sisältö on ollut älyttömän kiinnostavaa ja synnyttänyt suuren kipinän opiskelua kohtaan itsessäni. Olen huomannut, että minähän ymmärrän ja osaan! Suurin pelko mulla on pitkään ollut opintojen suhteen, että en enää osaisi opiskella, kun en ole sitä kymmeneen vuoteen tehnyt. Mutta onneksi pelko on ollut ihan turha. Yrittäjyys, sisällöntuotanto ja vaikuttajamarkkinointi on muutenkin jatkuvaa opiskelua, joten ne tekniikat eivät olleet multa hävinneet mihinkään, päinvastoin. Olen tainnut kehittyä näiden vuosien aikana opiskelijana aika paljon. Se on yllättänyt mut todella positiivisesti.

Olen nykyisin opiskelijana paljon tehokkaampi, suunnitelmallisempi ja huolellisempi. Pystyn käyttämään erilaisia visuaalisia työkaluja ja kirjoittaminen on mulle helppoa. Osaan myös etsiä tietoa, kun teen sitä muutenkin työssäni paljon. Olen nauttinut siitä, että kurssilla on virtuaalisuudesta huolimatta paljon vuorovaikutusta muiden opiskelijoiden kanssa. Olen kokenut saavani paljon hyötyä ja uusia näkökulmia omaan työhöni tästä kurssista ja tradenomin opinnot kiinnostavat edelleen, vaikka myös toisenlaisia vaihtoehtoja olen pyöritellyt mielessäni aina välillä. Nykyisessä työssä tradenomin opinnot olisivat varmasti pelkkää plussaa.

Mä en pysty lopettamaan työntekoa tai jäämään opintovapaalle. Myöskin äitiys on aika hitsin pysyvä osa mun elämää, jota ei voi laittaa tauolle. Mä haluan pystyä suorittamaan opintoja mistä tahansa, milloin tahansa. Siksi mulle ainoa keino mahdollistaa opiskelu muun elämän ohessa, on joustavat, monimuotoiset opinnot, jotka voi suorittaa omassa tahdissa ja mahdollisimman paljon virtuaalisesti. Hämeen ammattikorkeakoulussa tämä onnistuu.

HAMKissa voi opiskella kolmella eri tavalla: päivätoteutuksena, monimuotototeutuksena tai 24/7-toteutuksena, mikä tarkoittaa nopeutettua opiskelutapaa.

Päivä-opiskelu on se perinteinen tapa opiskella. Opiskelu on päätoimista ja kokopäiväistä ja opinnoissa edetään säännöllisellä rytmillä opiskeluryhmän kanssa. Monimuoto-opiskelu mahdollistaa opinnot työssäkäynnin ohessa. Monimuotototeutuksissa opiskellaan pääsääntöisesti työn ohessa ja opiskelu sopii työssäkävijän aikatauluihin. Monimuoto-opiskelussa oman alan työkokemus on myös suureksi eduksi, sillä voi osoittaa osaamisensa myös näytöillä. Monimuoto-opinnoissa on paljon myös itsenäistä työskentelyä. Nopeutetussa opiskelussa on hyvä olla valmiiksi paljon aiemmin hankittua tutkintoon liittyvää osaamista. 24/7 -opiskelutapa edellyttää opiskelijalta suunnitelmallisuutta, joustavaa ja tehokasta ajankäyttöä sekä oma-aloitteisuutta ja itsenäistä työskentelytapaa.

Otto on omissa opinnoissaan pystynyt hyödyntämään paljon aiempaa työkokemustaan, mikä nopeuttaa hänen opiskeluaan ja valmistumistaan. Uskon, että esimerkiksi mun pohdiskelemissa tradenomi-opinnoissa pystyisin myös itse hyödyntämään tähän mennessä kertynyttä työkokemusta melko paljon, mikä nopeuttaisi mahdollisesti myös mun opintoja. Itsenäinen työskentelytapa on mulle se kaikkein paras, yrittäjänä olen siihen tottunut ja nautin siitä. Yksin olen tehokkaimmillani, kun en ole riippuvainen muiden aikatauluista.

HAMKin opiskelijana voi suunnitella opinnot joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan ja HAMKin mukaan jokaiselle löytyy sopiva tyyli opiskella. Munkaan ei siis kannata enää miettiä, että opinnot eivät sovi mun elämäntilanteeseen tällä hetkellä, sillä olen itsekin huomannut, että kyllä nämä opinnot saa sopimaan myös mun elämään. Mulla ei myöskään ole mikään tulipalokiire valmistua, joten omaa aiempaa kokemustani hyödyntämällä ja joustavasti opintoja suorittamalla uskon, että voisin saada tutkinnon suoritettua normaaliajassa. Tällöin opiskelutahti olisi hieman kevyempi kuin tutkintoaan 2,5 vuodessa suorittavalla Otolla. HAMKissa on ihanan positiivinen ja kannustava ilmapiiri ja mukavia opettajia. 

Samaan aikaan kun mun Business Design -kurssi päättyy, alkaa tämän kevään yhteishaku. Yhteishaku alkaa 18.3. ja päättyy 1.4.2020. Kevään yhteishaussa voi hakea Hämeen ammattikorkeakoulun suomenkielisiin AMK-koulutuksiin. Kaikkiin HAMKin tarjoamiin koulutuksiin voit tutustua HAMKin sivuilla. Suosittelen lämpimästi tutustumaan koulutustarjontaan ja pohtimaan mahdollisuutta lähteä opiskelemaan juuri omassa elämäntilanteessa. Mut tämä on yllättänyt todella positiivisesti ja on tullut oikein sellainen opiskelukipinä. En uskalla sanoa ääneen, että haen kevään yhteishaussa, etten jinxaa mitään. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Aiotko hakea kevään yhteishaussa jonnekin? Oletko yhdistänyt opinnot ja perhe-elämän tai opinnot ja työnteon ja perhe-elämän?