Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita

14.11.2019

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 


Kahdenkesken esikoisen kanssa

06.11.2019

Kolmen lapsen vanhempina me ollaan koettu tosi tärkeäksi se, että aina välillä järjestetään kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa, tai aikaa, jolloin yksi lapsi saa molempien vanhempien huomion kokonaan yksin. Arjessa pyritään joka päivä järjestämään rauhallista aikaa jutella jokaisen lapsen kanssa ja vaihtaa päivän kuulumiset rauhassa. Mulle on ihan ehdottoman sydämen asia se, että jokainen meidän lapsista kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Ettei kenelläkään olisi koskaan sellainen olo, että äitiä ja isiä ei kiinnosta tai ne ei välitä.

Tietenkään me ei olla tässä asiassa täydellisiä, kuten ei varmasti kukaan  vanhempi. Aina joskus tulee niitäkin päiviä, että tuntuu ettei ole ehtinyt puhua rauhassa yhtään kenenkään kanssa. Mutta pääosin pyritään siihen, että vaikka tykätäänkin viettää aikaa koko perhe yhdessä, jokainen saisi päivittäin myös rauhassa kertoa omasta päivästään ja ajatuksistaan sen mitä haluaa edes toiselle vanhemmalle, kysyä ne kysymykset jotka mieltä askarruttaa, ja mahdollisuuksien mukaan puuhailla yhdessä jotain hauskaa tai sitten ihan vaan olla hiljaa kainalossa ihmettelemässä, joskus sekin on aivan parasta.

 

Meidän kuopus saa joka perjantai rauhallista aikaa yksin vanhempien kanssa, kun hänellä on vapaapäivä dagiksesta. Isompien kanssa kahdenkeskisiä hetkiä järjestetään muuten aina kun se onnistuu. Viimeksi oli Oton ja keskimmäisen vuoro viettää kahdenkeskistä päivää ja tänään mä otin esikoisen mun mukaan Last Christmas -elokuvan kutsuvierasnäytökseen (leffa oli K-7).

Meillä oli niin ihana ilta keskellä arkiviikkoa! Jotenkin musta on niin mielettömän kivaa, että meidän esikoinen on jo niin iso, että hänen kanssa voi mennä jo katsomaan romanttista komediaa, ja hän itse jo on tsekkaillut elokuvaa etukäteen, että ”tuon mä haluaisin nähdä”. Että ei ole enää ne pelkät piirretyt ja muut, vaan meillä on oikeasti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. En mä sitä sano etteivätkö lasten leffatkin olisi hyviä, kyllä mä tykkäsin ihan hurjasti esim. Toy Story 4:stä ja viimeksi katsomastamme Late Lammas Farmageddonista. Mutta jos vaihtoehtoja olisi ne kolme, niin kyllä mä tätä Last Christmasia mieluiten lähdin katsomaan.

Kuvan nappasi Oi mutsi mutsi -blogin Elsa. 

Meidän esikoinen oli ainoa lapsi tilaisuudessa, mutta meillä meni loistavasti. Herkuteltiin tapaksilla, joita oli tarjolla ja katsottiin leffaa rauhassa. Me pidetään kotonakin hänen kanssa juusto- ja tapasiltoja, joten tiesin jo etukäteen että hänelle kelpaavat oikein hyvin vähän erilaiset leffaherkut. Siellä hän maisteli mun kanssa artisokan sydämiä, juustoja, siemenkeksejä, kirsikkahilloa ja muita herkkuja tyytyväisenä. Hän tykkäsi elokuvasta, kuten myös minä. Kotimatkalla metrossa juteltiin niin leffasta kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oli ihan paras ilta. Ja siitä tulee itsellekin niin hyvä fiilis kun näkee, miten paljon lapsi nauttii siitä kahdenkeskisestä ajasta.

Vaikka me ollaan tosi tiivis porukka ja rakastetaan tehdä hirveästi yhdessä koko perheen kesken kaikkea, niin silti se on ihan eri juttu aina välillä saada se täysin jakamaton huomio. Se on ihan älyttömän tärkeää, meille kaikille. Eikä sen kahdenkeskisen ajan tarvitse aina olla mitään niin erityistä kuin leffa tai muut huvitukset. Ihan  tavallisetkin jutut on erityisen ihania, kun niitä saa tehdä rauhassa kahdestaan. Kävelyllä käyminen, kirjastoreissu tai kaupassa käyntikin voi hyvin olla ihanaa kahdenkeskistä aikaa, kunhan on lapselle täysillä läsnä.