Olen kiitollinen, että vanhempani sanoi minulle näin

13.01.2020

Muistatteko, kun viime vuoden puolella tein postauksen asioista, joita te toivoitte, ettei teidän vanhempi olisi koskaan sanonut teille? Se oli mulle tosi vaikuttava ja surullinen kokemus. Haluan uskoa, että ikävien asioiden lisäksi meille on sanottu myös paljon ihania asioita lapsuudessa ja moni seuraajakin toivoi ”vastapostausta”, jossa jakaisin niitä ihania ja tärkeitä asioita, joita olen saanut äidiltäni kuulla. Tässä postauksessa siis kerron ne asiat, joista olen äidilleni kiitollinen, että hän sanoi ne. Lisäksi haluaisin palavasti kuulla teiltä, mistä asioista te olette kiitollisia vanhemmillenne, että he sanoivat ne.

Mä rakastan sua.

Joka päivä, joka ilta äiti sanoi mulle vähintään kerran, että hän rakastaa mua. Myös silloin, kun äiti oli teho-osastolla aivoinfarktissa, heti kun hän pystyi taas puhumaan, hän löysi voimaa jostain sen verran, että sai sanottua nuo sanat mulle. Ihailen sitä valtavasti ja uskon, että nämä kolme sanaa on kaikkein eniten määrittäneet sitä, millainen ihminen musta on kasvanut. Mun on ollut hyvä kasvaa, koska ikinä missään tilanteessa en ole joutunut kyseenalaistamaan sitä, rakastaako äiti mua.

Kotiin saa aina tulla.

Teini-iässä sillä oli valtava merkitys, että tiesin, että mitä tahansa ikinä koskaan mokaisin tai tekisin, olisin aina tervetullut kotiin. Vaikka joskus nolotti tai ärsytti niin paljon, aina tiesin, että sain mennä kotiin tai soittaa äidin hakemaan. Teininä mokasin pari kertaa isostikin, mutta äiti osasi käsitellä ne asiat mun kanssa. Ne käsiteltiin heti ja sitten ne unohdettiin. Äiti ei koskaan syyllistänyt mua jostain mun virheestä tarpeettomasti ja pitkään, vaan se riitti, että tiesin mokanneeni ja pyysin anteeksi.

Älä anna kenenkään kävellä sun yli.

Olin lapsena tosi kiltti, oikein sellainen överikiltti, joka ei koskaan sanonut kenellekään ”ei” tai muutenkaan uskaltanut sanoa mihinkään vastaan. Kirkkaimpana mielessä oli aina se, etten koskaan halua aiheuttaa pahaa mieltä tai häiritä ketään sillä, mitä itse teen tai en tee. Äiti opetti mulle, että en voi aina olla se kaikkein kiltein ja mukautuvaisin, tai muuten jään toisten jalkoihin. Toisia pitää kunnioittaa ja olla mahdollisimman mukava kaikille, mutta kynnysmattona ei tarvitse olla.

Ole kärsivällinen (älä hötkyile).

Vaikka mun äiti ei ehkä ole itse se kaikkein kärsivällisin ihminen (haha sori äiti!), hän halusi opettaa mulle sitä taitoa. Ja siitä olen kiitollinen. Kärsivällisyys helpottaa elämää niin lasten kanssa kuin haaveita tavoitellessakin.

 

Aina saa kysyä.

Tiesin, että sain kysyä äidiltäni mitä vaan, milloin vaan, ja äiti aina vastasi mulle parhaan tietonsa mukaan. Silloin kun mä olin lapsi, ei meillä ollut jatkuvasti pääsyä googleen, mutta käytiin kirjastossa usein. Jos äiti ei jotain tiennyt, hän auttoi mua selvittämään. Arvostan sitä ihan älyttömän paljon, ettei äiti koskaan jättänyt mua yksin mun mietteiden kanssa. Uskalsin kysyä äidiltä mitä vaan, myös seksistä, menkoista, pojista ja mistä milloinkin. Vaikka nolostelin itse välillä, äiti ei nolostellut.

Olen ylpeä sinusta.

Äiti ei koskaan ole säästellyt kehuja, vaan hän on aina kehunut kun on vähänkin ollut aihetta. Se on tehnyt hyvää mun itsetunnolle ja luottamukselle omiin kykyihini. Äiti ei ole ikinä kyseenalaistanut myöskään mun ammatinvalintaa, vaikka se ei mikään perinteisin olekaan.

Ole avoin oma itsesi.

Äiti on aina kannustanut mua puhumaan rehellisesti ja avoimesti. Äitikin on avoin ja rehellinen. Siksi kai olenkin tällainen lörpöttelijä, joka ei aina tajua pitää kaikkea sitä omana tietonaan, mistä joidenkin mielestä ei tarvitsisi puhua ollenkaan. Olemalla avoin ja rehellinen oma itseni, olen saavuttanut mun suurimmat haaveet.

Lue kunnolla kokeisiin, mä autan.

Niin kauan kun asuin äidin kanssa, äiti auttoi mua lukemaan kokeisiin. Mä luin itse koealueen läpi kerran tai kaksi ja äiti sitten kuulusteli sen alueen multa suullisesti. Se oli mulle hyvä oppimistekniikka, joka toimi. Se koealueiden kyseleminen ei varmasti ole aina ollut äidille helppoa tai mielenkiintoista, mutta se oli mulle ihan älyttömän hyödyllistä. Aion toimia itse samoin, mikäli se oppimistekniikka on sellainen, josta meidän lapset tykkäävät tai jonka avulla oppivat, jokainenhan on oppijana erilainen.

Kyllä kaikki järjestyy.

Me ollaan kohdattu äidin kanssa isoja suruja ja kriisejä elämän aikana, mutta niiden aikana olen aina yrittänyt luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy. Mun lapsuudessa äiti oli se, joka tätä sanoi mulle kun murehdin jotain asiaa. Teini-iässä se kääntyi jossain vaiheessa toisinpäin: äidin pahimpina masennus- ja sairauskausina se olin minä, joka valoi äitiin uskoa: kyllä kaikki järjestyy. Aikuisiällä ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin. Silloin kun meillä oli rahan kanssa tosi tiukkaa tai silloin kun mä olin vuodelevossa ja pelkäsin, että meidän keskimmäinen syntyy pikkukeskosena, äiti muistutti mua, että kaikki järjestyy. Silloin kun mun mummu kuoli ja äiti putosi syvemmälle masennukseen kuin koskaan mun aikuisiällä, mä kannattelin äitiä ja muistutin, että kyllä kaikki järjestyy. Ja aina kaikki on lopulta järjestynyt.

Muista soittaa mummulle/papalle!

Äiti on jo lapsesta asti kannustanut ja muistuttanut pitämään yhteyttä mun isovanhempiin (ja toki muihinkin läheisiin) ja mulla on aina ollut heihin hyvä ja läheinen suhde, vaikka asuttiin kaukana suurin osa lapsuudesta. En ikinä haluaisi joutua miettimään, että olisi pitänyt pitää enemmän yhteyttä silloin kun xxxx oli vielä elossa. Edelleen äiti muistuttaa soittamaan papalle ja soitankin aina säännöllisesti ja kyselen kuulumisia. Uskon ja toivon, että se on yhtä tärkeää niin mulle kuin papallekin.

Siinäpä ne äidin tärkeimmät opit, joista olen äidille kiitollinen. Nämä lauseet ovat antaneet mulle hyvän pohjan kasvaa ja nämä lauseet ovat kantaneet niinäkin hetkinä, kun elämä on ollut kaukana helposta. Elämän hirveimmissä kriiseissä olen aina voinut luottaa äidin rakkauteen ja siihen, että lopulta kaikki järjestyy jotenkin, tavalla tai toisella. Nämä lauseet toimivat myös pohjana omalle vanhemmuudelleni. Nämä ovat niitä asioita, joita pidän tärkeänä sanoa myös omille lapsilleni. Kiitos äiti kun olet juuri mulle maailman paras äiti <3

Mistä sanoista te olette kiitollisia omille vanhemmille? 


Kaikki meidän hömpät ja ihanat perinteet

07.12.2019

Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3