Leikki on parasta opetusta myös aikuiselle

02.08.2019

Yksi päivä tässä kesällä mä makasin keittiön lattialla taaperon kanssa varmaan puoli tuntia ja keskusteltiin siitä, miten kaikki on ihan väärin päin. Häntä nauratti kovasti ja mua myös, käytiin juurta jaksaen läpi kaikki mieleen tulevat asiat, jotka olivat väärinpäin siksi, että katsoimme lattialta kattoa kohti. Lamput ja pöydät, tuolit ja lelut. Isin tietokone, roskapönttö ja ja jakkarat. Imurikin oli väärinpäin. Niin ihmeellistä! Ei mulle tulisi mieleenkään mennä lattialle makaamaan ihan muuten vaan keskellä päivää. Mutta taaperon viereen kävin ja olen siitä iloinen. Välillä on niin siistiä heittäytyä taaperon maailmaan ja keskittyä kaikkiin pieniin juttuihin, jotka hänelle voivat olla niin suuria ja merkityksellisiä.

Oikeastihan mun piti laittaa ruokaa, mutta oli kuuma ja jotenkin koko ajatus kyllästytti. Pieni tovi lattialla makoillen ja oikeasti aivot narikkaan laittaen teki hyvää. Sitten jaksoi taas ihan uudella innolla tarttua kauhan varteen. Se oli tärkeä huomio. Silloin kun ei oikeasti ole ihan tulipalokiire ja joku asia ei vaan huvita, miksi ei ottaisi pientä taukoa ja keskittyisi johonkin rentouttavaan ja itselle merkitykselliseen? Sen jälkeen jaksaa niitä välillä puuduttavia rutiinihommiakin paljon helpommin. Jos ei kotona ole taaperoa kannustamassa heittäytymään, ainahan voi vaikka tarttua hetkeksi kirjaan, ottaa pikku nokoset tai katsoa yhden 20min jakson hyvää komediasarjaa.

Tällä hetkellä meidän 2v miettii tosi paljon syy-seuraussuhteita ja ongelman ratkaisua. Hän keksii hurjasti erilaisia ratkaisuja ja jos esimerkiksi joskus sanon, että jokin hänen pyytämänsä asia ei juuri nyt onnistu, hän miettii kaikki mieleen tulevat mahdolliset ja mahdottomat ratkaisuehdotukset ja käy ne läpi, että jos se asia kuitenkin onnistuisi jollain tapaa. Ihailtavaa päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Jos joku niin hän opettaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta.

Joskus käy niin, että kun hän niin hienosti keksii erilaisia ratkaisuja jonkun asian toteuttamiseksi, mä lopulta annan hänen sittenkin tehdä sen. Nämä on just niitä tilanteita, missä itsensä saa kiinni siitä, että on sanonut johonkin asiaan ei, koska ei juuri nyt jaksaisi a) sotkua tai b) vaivautua tekemään jotain. Eli on sanonut vaan ei, koska se on itselle helpompaa. Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää arjessa, mutta joskus niin käy silti. Uskoisin sen olevan ihan inhimillistä. Taaperon ratkaisuehdotukset on kuitenkin loistavia reality checkejä aikuisille.  Mä en halua sanoa turhaan ei, mä haluan sanoa aina joo kun se on mahdollista.

Meidän isommat leikkivät niin paljon kavereiden kanssa, että he eivät enää kovin usein pyydä mua mukaan barbieleikkiin tai mihinkään muuhunkaan. Silloin kyllä leikin mielellään jos pyydetään. Taaperon kanssa sen sijaan tulee leikittyä usein: kauppaa, legoilla rakentelua, kotileikkiä, muovailuvaha- ja taikahiekkaleikkejä. Mä koen yhteisen leikin myös loistavana tilaisuutena opettaa esimerkiksi hyviä käytöstapoja tai muita tärkeitä asioita siinä leikin lomassa.

Kauppaleikissä taapero muistaa tervehdykset, kiitokset ja lopuksi toivottaa mukavaa päivän jatkoa. Sama toimii kun käydään oikeasti kaupassa, sielläkin hän muistaa välillä huikata myyjälle mukavaa päivänjatkoa ja piristää siinä samalla toivottavasti ainakin jonkun päivää. Kun joku autoilija päästää meidät suojatien yli, lapset heilauttavat kaikki kättä kiitokseksi. Lasten hyvät tavat kannustavat myös meitä aikuisia muistamaan nämä hyvät käytöstavat aina, myös sinä huonona päivänä kun kaikki on mennyt aamusta asti vähän pieleen. Miksi ne olisivatkaan yhtään vähemmän tärkeitä muistaa sinä harmaana maanantaina? Ei sitä omaa harmaata fiilistä kannata muille siirtää, päin vastoin.

Koen, että lasten kanssa leikkiminen on yksi niistä asioista, jotka opettaa just mulle kaikkein eniten heittäytymisestä ja elämästä. Olen tosi kiitollinen siitä, että saan leikkiä. Alkuun leikkiminen tuntui jopa vaikealta, silloin back in the day kun meidän esikoinen oli taapero, enkä ollut leikkinyt _sataan vuoteen_. Mutta tässä vuosien varrella siihen on oppinut ja siitä on oppinut jopa nauttimaan.

On aivan parasta viettää joskus puoli tuntia kontaten lattialla taaperon Timo-koirana, joka syö ruuaksi duploja, käy koirapuistossa ja nukkuu lattiatyynyllä mytyssä. Paitsi housun polvet joutuu koville, mutta se taitaa olla pieni haitta siihen verrattuna, mitä leikki antaa henkisesti. Täydellisen rentoutumisen, pääkopan tyhjentymisen ja kaupan päälle tyytyväisen taaperon, joka jaksaa sitten sen jälkeen leikkiä vähän aikaa itsekseen tai tehdä palapelejä, että aikuinen saa rauhassa laittaa ruokaa tai siivota. Leikkiminen on best, eikä se oikeasti ole niin vaikeaa, kunhan leikin ajaksi muistaa lakata yrittämästä olla looginen tai aikuinen.

Tykkäättekö te leikkiä lasten kanssa? Mikä on teidän lempi leikki? Mitä leikkiä itse leikitte lapsena vanhempien kanssa, vai leikkivätkö vanhemmat ollenkaan?


Lapsen puheen kehityksen tukeminen

19.06.2019

Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.

Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.

HANNELEN 5 VINKKIÄ

1. LUE KIRJOJA

”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.

Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.

Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.

Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.

2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA

Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.

Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!

Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).

Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.

Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.

3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN

Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.

Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!

4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI

Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.

Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.

Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.

5. LAULA LAPSEN KANSSA

Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.

Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!

Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.

Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.

Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!

Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.