Viikon arkikuva 11/52

28.03.2020

Tässä kuvassa me tehdään jotain, mikä ilahdutti mua valtavasti! Nimittäin me pelattiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa yhdessä The Sims 4 -peliä. Se oli niin kivaa! Päätettiin yhdessä tehdä meidän perhe ja isot tyypit saivat auttaa mua tekemään juuri meidän perheen näköiset hahmot. Tai ainakin niin meidän näköiset kun me vaan osattiin. Lisäksi alettiin rakentamaan Sims-versiona meidän tulevaa uutta kotia, se vasta hauskaa olikin. Tosin tehtiin ihan liian iso talo meidän talon oikeaan kokoon nähden, tuosta tuli n. kolminkertainen neliöiltään, vaikka pohjapiirros olikin sama. Nauratti lähes messuhallin kokoinen olohuone-keittiö-tila ja kylpyhuone, jossa on vain kaksi suihkua nurkissa ja yksi pyyhetanko seinässä.

Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli se vaihe kun me suunniteltiin hahmoja. Me analysoitiin meidän koko perheen piirteitä, kun yritettiin tehdä hahmoista meidän näköisiä. ”Äidillä pitäisi olla vähän lyhyempi nenä, ehkä tuo tuossa. Esikoisella on vähän vaaleammat kulmakarvat. Keskimmäisellä on samanlaisia kasvonpiirteitä kuin äidillä. Kuopuksella pitäisi olla vähän vähemmän hiuksia. Ja isille pitää tehdä paljon lihaksikkaammat reidet”.

Tutkittiin toistemme kasvoja ja piirteitä, eikä keneltäkään tullut yhtäkään negatiivista sanaa. Ei meidän lapsilta yleensäkään tule negatiivisia sanoja liittyen omaan tai toisten ulkonäköön, mutta jotenkin oikein havahduin jälkikäteen ajattelemaan tätä asiaa. Silloin kun mä olin lapsi, oli ihan tavallista, että porukalla pelatessa kiinnitettiin huomiota Sims-hahmojen ulkonäköön negatiivisessa mielessä, kommentoitiin ”kauheita” piirteitä tai ”rumia vaatteita”. Kaikki tekivät sitä silloin, se oli normaalia. Nykyisin se ei ole.

En ole ikinä kuullut, vieläkään, että meidän lapset olisivat tehneet niin, missään yhteydessä. En ole koskaan kuullut myöskään, että heidän kaverit olisivat tehneet niin. Sen sijaan olen usein kuullut, kuinka lapset kehuvat toisiaan tai toistensa vaatteita, tai sitten omia vaatteitaan tai ulkonäköään. Sitä on niin ihana seurata. Jokainen piirre, vaate ja tyyli on heille ihan yhtä arvokas. Niitä ei laiteta järjestykseen tai lokeroida vain tietynlaisia juttuja kauniiksi tai oikeanlaisiksi. Erilaiset nenät ovat vaan erilaisia neniä, eivät kauniimpia tai vähemmän kauniita. Erilaiset vaatteet ovat kaikki ihan yhtä hienoja. Cooleinta on se, että on sellaiset vaatteet, joista itse tykkää. Ihan sama onko kavereilla samanlaisia vai ei. Tässä mielessä uusi sukupolvi on niin  paljon edellä kuin mun sukupolvi.

90-luvulla syntyneiden sukupolvi kasvoi siihen, että toisten arvostelu ulkonäön perusteella on ihan ok. Nykyisin siitä pyristellään irti, mutta silti se on edelleen monelle vaikeaa. Molemmat ovat yhtä vaikeita: lakata katsomasta toisia arvostellen ja lakata katsomasta itseä arvostellen. Mulle on ollut pitkä matka opetella hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Toisten hyväksyminen ja arvostaminen oli paljon helpompaa. Mulle tärkein tekijä on ollut äitiys. En ole missään tilanteessa halunnut siirtää tapaa arvostella itseäni lapsilleni. Heti kun tulin äidiksi, tein sen päätöksen, että sen täytyy loppua. Alkuun se ei ollut helppoa, piti oikein muistutella itseä, ettei mene peilin eteen puristelemaan makkaroita. Nykyisin se tulee luonnostaan. Tuntuu oudolta ajatella, että menisin vaikka peilin eteen puhumaan ääneen siitä, miten hirveältä näytän.

Lapset ovat saaneet mut ajattelemaan paljon kauniimmin itsestäni ja arvostamaan itseäni enemmän. Vaikka edelleen olen joskus epävarma ulkonäöstäni, olen paljon vähemmän epävarma kuin ennen. Vaikka edelleen ääni pään sisällä saattaa muistuttaa, että en ole oikeanlainen tai joku mun piirre ei ole sellainen kuin toivoisin, en koskaan sano sitä ääneen. Ja pääosin nykyisin pystyn ajattelemaan, että olen kaunis ja hyvä juuri omana itsenäni. Se tuntuu hyvältä.

Kylläpäs lähti ajatus rönsyilemään pelkästään Simsin pelaamisesta, heh! Mutta oli kyllä niin hauskaa, pelattiin varmaan pari tuntia lasten kanssa yhdessä. Lapset saivat suunnitella tulevat unelmahuoneet ja unelmapihan. Saunaa me jäätiin kaipailemaan, pitäisi hankkia joku lisäosa, että sen saisi vielä. Tuli ihana nostalgiafiilis, en ollut pelannut Simsiä vuosikausiin.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä tähän tilanteeseen <3 #staysafe 


Miten keskustella lapsen kanssa koronaviruksesta

11.03.2020

Tällä hetkellä niin kovin ajankohtainen aihe, koronavirus, puhuttaa aikuisten lisäksi myös lapsia. Meilläkin eri ikäisten lasten kanssa asia on mietityttänyt heitä eri tavoilla. Vanhimman kanssa aiheesta on puhuttu kaikkein eniten, keskimmäisen kanssa jonkin verran ja nuorimman kanssa ei oikeastaan ollenkaan, koska häntä asia ei vielä kiinnosta ollenkaan. Multa pyydettiin vinkkejä siihen, miten asiasta voi keskustella lapsen kanssa ja päätinkin listata meidän omat keinot.

1. Älä lue ääneen shokeeraavia otsikoita tai maalaa piruja seinille.

Mun mielestä ihan ykkönen on se, että ei lue ääneen (eikä muutenkaan) mitään shokeeraavia otsikoita tai artikkeleita. Itse välttelen muutenkin kaikkea sensaatiohakuista uutisointia ja keltaisia lööppejä, mutta en varsinkaan lue ääneen mitään koronavirusotsikoita, mistä haluaisin puhua esim. Otolle, vaan laitan mieluummin vaikka linkin whatsappissa. Jos lapsi kuulee vain pelottavan otsikon tai pätkän uutisesta tms. niin saattaa herätä tosi turhaa huolta. Muutenkin pitää muistaa se, että lapsilla on yllättävän tarkat korvat ja he kuuntelevat tosi herkästi sitä, mitä aikuiset juttelevat keskenään. Jos asiasta on pakko keskustella lasten kuullen (aikuisten kesken), niin silloin muistaa ainakin olla rauhallinen ja pysyä faktoissa, joita voi lukea THL:n tai WHO:n sivuilta.

2. Puhu lapsen kanssa avoimesti.

Asia kannattaa ottaa puheeksi lapsen kanssa rauhallisesti jo ennen kuin siitä puhutaan koulussa/eskarissa. Me puhuttiin yhdessä koronaviruksesta jo heti silloin, kun siitä alettiin uutisoida, koska lapset puhuvat paljon myös keskenään ja oli vain ajan kysymys, milloin joku toinen lapsi ottaisi aiheen puheeksi ennen meitä ja me ei voitaisi silloin kontrolloida sitä, millaista juttua lapsi uskoo virukseen liittyen. Nyt tässä vaiheessa toki koulussa on puhuttu viruksesta myös opettajien toimesta, mikä on hyvä.

3. Kerro faktoja, älä arvioita tai mututuntumaa.

Jos lasta huolettaa, voi mun mielestä kertoa rauhallisesti faktoja koronaviruksen yleisimmistä oireista ja sairastuneiden määrästä Suomessa. Kaikenlaista hysterisointia kannattaa välttää, mutta ainakin me ollaan oltu realistisia. Ei olla hysteerisiä eikä myöskään vähätellä. Seurataan aktiivisesti uutisointia ja katsotaan mitä tapahtuu. Ollaan puhuttu myös siitä, että joitakin oppilaita on asetettu karanteeniin joissakin kouluissa ja että jos niin tapahtuisi meidän lapsille, opiskella voi myös kotona etänä. Erityisesti tämä, että mitä opiskeluille sitten tapahtuu, on huolettanut ja ollaan siis vakuutettu, että lapset varmasti saavat oppia kaikki tarvittavat asiat, vaikka koulu menisi kiinni tai tulisi karanteeni.

4. KÄSIENPESU.

Mä olen itse kunnon käsienpesun puolestapuhuja, koska pelkään etenkin tähän aikaan vuodesta norovirusta oksennusfobiani vuoksi. Tämän takia käsienpesu on meillä aikuisilla ja meidän lapsilla erittäin hyvin hallussa ja he pesevät aina kädet hyvin vedellä ja saippualla, riittävän rauhallisesti ja joka puolelta, ja kuivaavat kädet hyvin. Mun blogista löytyy myös (kaupallinen yhteistyö) hyvät ohjeet oikeanlaiseen käsienpesuun. Meillä on mukana käsidesiä aina kun käydään kaupassa tai missä tahansa. Jos ei ole pääsyä veden ja saippuan ääreen, niin sitten läträtään käsidesillä. Kun käydään kaupassa ja tullaan sen jälkeen autoon, desinfioidaan kädet. Kotiin tullessa vielä pestään kädet. Hyvästä käsihygieniasta ei voi olla mitään haittaa, vaan jokaisen kannattaa opetella se.

Koronavirus voi säilyä pinnoilla jopa useita päiviä (lähde: YLE). Esimerkiksi koulujen buffet-ruokailuissa olisi todella tärkeää, että ne kädet on pesty hyvin ennen, kuin kaikki koskevat samoihin kauhoihin ja sen jälkeen syövät niillä samoilla käsillä esimerkiksi leipää. Ja tätä mieltä olen aina, en pelkästään koronaviruksen vuoksi vaan ihan jo noroviruksen ja kausi-influenssankin vuoksi. Vaikka itse ei tauteja pelkäisi, meidän joukossa elää paljon perussairaita ihmisiä ja vanhuksia, joille ne itselle harmittomalta tuntuvat ”pikkusairaudet” voivat olla kuoleman vaarallisia. Lisäksi ainakin meidän lapsille oli huojentavaa se, että niinkin pienellä ja helpolla keinolla kuin hyvällä käsihygienialla voi parhaiten ehkäistä koronavirukseen sairastumista.

5. Yskiminen ja aivastaminen nenäliinaan tai hihan yläosaan, mikäli nenäliinaa ei ole saatavilla.

Yhtä tärkeää kuin hyvä käsihygienia on myös oikeanlainen yskiminen ja aivastaminen. Kannattaa pitää pientä nenäliinapakettia taskussa mukana ja jos yskittää/aivastuttaa niin sitten käyttää nenäliinaa ja laittaa sen samantien roskiin. Jos ei ole nenäliinaa saatavilla, voi käyttää omaa kyynärtaivetta/hihan yläosaa. Missään nimessä ei aivasteta/yskitä omiin käsiin. Nämä jutut on hyvä kerrata lasten kanssa, vaikka olisivatkin itsestäänselvyyksiä.

6. Lapsen rohkaiseminen puhumaan kaikesta, mikä mietityttää.

Lapsella pitää olla sellainen tunne, että voi ja saa kysyä vanhemmalta ihan mitä vaan. Liittyi se sitten koronavirukseen tai mihin tahansa isompaan tai pienempään asiaan.

Kukaan ei tällä hetkellä vielä tiedä varmuudella miten laajalle koronaviruksen vaikutukset tulevat ulottumaan Suomessa tai maailmanlaajuisesti. Koronavirus on juuri julistettu WHO:n toimesta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Seuraan uutisointia aktiivisesti luotettavista lähteistä, noudatan hyvää käsihygieniaa, enkä matkusta. Mikäli viranomaisilta tulee lisäohjeita tai rajoituksia, noudatan niitä. Nyt voi vain toivoa, että voimme omilla toimillamme hidastaa viruksen leviämistä, jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittäisi kaikkien sairaalahoitoa tarvitsevien hoitamiseen, kun sairastuneiden määrä kasvaa.

Miten teillä on puhuttu koronaviruksesta lasten kanssa? Mietityttääkö aihe teidän lapsia?