Lastenvaatekyllästyminen ja löytö

30.06.2019

Mä rakastan lastenvaatteita ja aina välillä voin kutsua niitä jopa harrastukseksi. Silloin, kun lapset on vielä pieniä ja on paljon aikaa kiinnittää huomiota vaatteisiin ja tuijotella niitä joka päivä, esim. vauvan kanssa, lastenvaatteet on mulle harrastus. Silloin vaatekaapin sisältö vaihtuu kasvun myötä kokonaisuudessaan tiheään tahtiin ja on ihanaa miettiä toimivia kokonaisuuksia ja silmää miellyttäviä asuja. Silloin jaksan seurata lastenvaateryhmien keskusteluita FB:ssä, postailla lasten asukuvia, jännätä uusia droppeja ja jonottaa merinovillapipoja. Silloin mä innostun vaatteista.

Mulla käy kuitenkin aina niin, että sitten kun lapsi vähän kasvaa, alkaa ilmaisemaan omia (vahvojakin) mielipiteitä vaatteista, ei vietä jokaisen päivän jokaista tuntia mun kanssa (vaan on dagiksessa) ja käyttää samaa kokoa paria kuukautta pidempään, mä en enää jaksa miettiä niin tarkasti, enkä innostu niin helposti. Sitten se jää ja yhtäkkiä kaappi on täynnä sillisalaattia, väärää kokoa, kääntöpaljetteja ja Ryhmä Hau -sukkia. Ei enää sellaista harmonista kokonaisuutta, jossa kaikki sopisi yhteen toistensa kanssa ja jokaiselle kuosivaatteelle olisi sopiva yksivärinen kaveri.

Eikä se oikeastaan haittaa mua, mulle on tosi tärkeää, että lapset saavat ilmaista itseään vaatteilla ja pukeutua oman makunsa mukaisesti. Se tietty olisi kiva, että olisi edes jonkin verran niitä toimivia kokonaisuuksia ja oikeaa kokoa tarpeeksi. Musta tuntuu, että taaperoiässä lapsi kasvaa jotenkin tosi varkain ulos vaatteista. Ensin samat vaatteet menee vauva-aikaan verrattuna aivan sika_kauan, ja sitten yhtäkkiä kaikissa onkin lahkeet ja hihat lyhyenä. Näin ainakin meillä joskus käy. Sitten saa yhtäkkiä ostella kaikkea mahdollista.

Nyt meillä on päällä just se vaihe, että taapero alkaa kasvaa ulos niistä koon 86- ja 92-vaatteista, jotka olen ostellut syksyllä ja talvella. Juuri niistä, joita vielä viime syksynä ja talvella hartaudella valitsin ja joista innostuin. Ja nyt pitäisi ostella seuraavaa kokoa. Vaatekaappi on yksi sillisalaatti, kun siellä on niin paljon kaikkea sekalaista isosiskojen jäljiltä, enkä yhtään tiedä mitä edes haluan sinne. Olen säästänyt isommilta joitakin suurimpia suosikkeja tässä seuraavassa vaatekoossa, mutta vasta se siitä seuraava koko on sellainen, jonka käytön aikana olen jo tiennyt, että meille tulee kolmas vauva ja osannut säästää enemmän vaatteita.

Pitäisi tehdä kunnon inventaario ja oikeasti miettiä sinne edes ne helposti yhdisteltävät basic-vaatteet, joiden kanssa ne kaikki sekalaiset siskojen vanhat suosikit menee edes suunnilleen sulassa sovussa. Se olisi helppoa, muutamat mustat leggarit, pari yksiväristä hupparia ja pitkähihaista paitaa ja sen mä varmasti saan aikaiseksi. Mutta mitä niille kaveriksi? Mulla ei ole yhtään sellaista fiilistä, että jaksaisi selailla kaikki valikoimat läpi eri kaupoista, yrittää tehdä löytöjä kirppiksillä tai odotella tulevia droppeja ja uusia kuoseja. Olisi ihanaa kun vaan sormia napsauttamalla kaappiin ilmestyisi sopivat vaatteet sopivissa väreissä ja kuoseissa.

Eilen kun oltiin Oton kanssa ostamassa hänelle uusia verkkareita, mä näin kuitenkin ohi kävellessä Valkean Noomissa Vimman uuden keltaisen Play-kuosisen keltaisen hupparin. Ja rakastuin! Pitkästä aikaa mulle tuli se ihana fiilis mikä tulee, kun tekee jonkun oikein ihanan löydön ja oikein innostuu jostain vaatteesta. Se oli niin ihanan pirteä ja mä tietenkin ostin sen. Oli ihana fiilis kun oikeasti ekaa kertaa tässä vaatekoossa löysin jotain, mistä oikeasti olin ihan fiiliksissä. Ostin hupparin reilussa 100cm koossa ja se toivottavasti menee meidän kuopuksella pitkään, ainakin sen vuoden, mitä edellinen vaatekoko.

Se on aivan ihana ja hurmaava. Olen katsellut tuota Play-kuosia aiemminkin, mutta mustalla ja valkoisella pohjalla en ole sen suuremmin ihastunut siihen, vaan joku muu on aina innostanut vähän enemmän. Tämä kirkkaan keltainen pohja oli kuitenkin vaan jotenkin niin herkku, että mä olin heti aivan myyty. Ja onneksi myös meidän taapero ihastui siihen, hän kun ei ollut ostosreissulla mukana. Huppari on ollut hänellä päällä tänäänkin koko päivän (myös juhlamekon päällä) ja se on niin hurmaava. Ihan mahtava löytö!

Ehkä mä tämän löydön innostamana jaksan nyt vihdoin tehdä vaatekoon päivityksen vaatekaappiin ja miettiä vähän yhdistelmiäkin. En ehkä samalla intensiteetillä kuin talvella, mutta pikkuisen. Varmaa on ainakin se, että lapsi itse haluaa sinne ainakin lisää Ryhmä Hauta ja kuulemma myös keltaiselle kaveriksi pinkin hupparin. Ja aion ne myös hänen kanssa etsiä sinne.

Sitten vähän isompien lasten kanssa se lastenvaateinnostus taas onneksi tekee comebackin. Esimerkiksi meidän esikoisen kanssa on aivan ihanaa shoppailla hänelle koululaisten vaatteita ja se kaupoissa pyöriminenkin on hänen kanssa mukavaa ja helppoa ja vaivatonta. Hänen kanssa voi myös hyvin keskustella vaatteiden tuotantoprosessista, siitä kuka ja missä vaatteet on tehnyt, mitkä ovat kestäviä materiaaleja ja millaisia vaatteita sinne kaappiin kannattaa ostaa ja miksi. 6-vuotiaankin kanssa on vaivatonta ja iisiä shoppailla ja voi jutella hyvin jo noista asioista. Kyllä se innostus varmasti taas tulee sieltä taaperonkin vaatteiden kanssa. Ainakin tämä aivan ihana huppari piristi ja muistutti siitä, miten kivaa lastenvaatebongailu on!

Onko teille käynyt samaa, että kyllästyy kaikkeen ja ei tiedä millä täyttäisi vaatekaapin?


Täällä on vaan niin parasta

29.06.2019

Ollaan oltu jo yli viikko täällä Oulussa, eikä mulla ole vielä yhtään koti-ikävä. Oikeastaan on jo valmiiksi ikävä tänne, vaikka ollaan täällä vielä muutama päivä. Tiedän, että olen sitten ihan fiiliksissä kesä-Helsingistä kaikkine mahdollisuuksineen kunhan sinne päästään, mutta just nyt on vaan niin hyvä olla täällä.

Sitten kun me ollaan kotona, mulla tulee ikävä saunailtoja mun tädin kanssa, sitä miten voidaan vaan lähteä Oton kanssa käymään kaupassa tai valokuvaamassa vaikka joka päivä kahdestaan, sitä miten paljon pihalla on tilaa pelata jalkapalloa ja sitä miten helppo on mennä piipahtamaan vaikka mun äidillä tai mun papalla. Kesä ja lämpö ja mun tädin piha on taas saaneet miettimään sitä, miten hitsin paljon me nautitaan siitä, kun ympärillä on tilaa ja iso piha. En kestä miten meidän toiveet ja tarpeet oman kodin suhteen vaihtelee niin täydellisesti vuodenajankin mukaan. Talvella tuntuu, että mehän pärjätään vaikka ilman parveketta ja kesällä tuntuu, että asutaan pihalla. Niin ristiriitaista.

Joka tapauksessa, me ollaan nautittu hirveästi täällä olosta. En osaisi kyllä kuvitella kesää lasten kanssa ilman kunnon lomaa Oulussa. Koko meidän perhe rakastaa täällä hengailua. Vaikka meillä ei ole omaa mökkiä, niin tänne tuleminen on meille vähän kuin se mökkiloma. Toki ollaan keskellä kaupunkia, eikä täällä ole mitään venettä tai järven rantaa, mutta täällä on rento meininki, paljon tilaa ja ne rakkaat ihmiset. Helppo irtautua Helsingin hälinästä ja antaa aivojen levätä. Kesällä parasta on se, kun on aikaa olla täällä rauhassa. Talviaikaan reissut on niin paljon lyhyempiä, että on aina kiire tavata mahdollisimman paljon ihmisiä lyhyen ajan sisällä. Kesällä voi hyvällä omallatunnolla viettää täällä päivän ilman yksiäkään treffejä.

Tällä viikolla ollaan mun ja Oton treffien lisäksi käyty mun äidillä siivoamassa, ulkoiltu paljon ja saunottu kahdesti. Lapset kävivät leffassa mun serkun kanssa ja olivat yhden yön yökylässä mun äidllä. Mä oon nähnyt paria mun oululaista ystävää ja käynyt lenkillä mun tädin kanssa. Ollaan laitettu ruokaa porukalla ja katsottu leffaa. Tänä viikonloppuna on mun serkun rippijuhlat ja täällä on kunnon hulinat, mä autan tänään koristelemalla voileipäkakut ja huomenna siivoilemalla. Yhdessä tekeminen on ihanaa.

Ollaan vietetty pitkä kesäloma täällä Oton kanssa siitä asti kun ollaan alettu seurustelemaan. Kerran pidettiin välivuosi, silloin kun keskimmäinen oli ihan pikkuvauva vuonna 2013. Mutta sitä ennen ja sen jälkeen Oulun lomat on kuuluneet meidän kesiin ihan samalla tavalla kuin ne kuuluivat myös mun lapsuuden kesiin. Eilen kun meidän keskimmäinen pötkötteli riippumatolla, mä nappasin hänestä pari kuvaa.

Hän sitten muisti itse, että ”äiti muistatko ne riippumattokuvat, joita otettiin musta Oulussa kun mulla oli delfiinimekko päällä.” Ja todellakin muistin, oli pakko kaivella ne täältä blogista esiin (ihanaa kun olivat tallessa) ja verrata. Miten hurjasti hän on kasvanut, kuvat on napattu 4 vuotta sitten kesällä vuonna 2015. Sama 3€ Flying Tiger Copenhagenista ostettu hattu tosin käytössä hänellä (ja pikkusiskolla) edelleen.

Mä uskon, että näistä lomapäivistä Oulussa syntyy lapsille ihania ja rakkaita kesämuistoja sekä tiivis suhde mun puolen sukuun. Se on aina ollut mulle tärkeää, että pitkästä välimatkasta huolimatta on läheiset välit. Aion pitää siitä kiinni ja toivon, että mun lapsetkin pitävät siitä kiinni sitten joskus, kun kasvavat itse aikuiseksi ja päättävät itse lomistaan.

Loppuun vielä kuva, jonka meidän esikoinen nappasi mun kameralla eilen. Mä en kestä miten iso tyyppi hänestäkin on jo tullut, että osaa ottaa niin hyvin rajattuja ja tarkkoja kuvia! Olen miettinyt, että annan mun varakameran hänelle käyttöön, kun hän kovasti tykkää kuvaamisesta. Valokuvaus voisi olla kiva harrastus liikunta- ja musiikkiharrastusten lisäksi ja se on kiva siitä, kun sitä voi harrastaa just silloin kun itsestä siltä tuntuu.

Meillä on täällä kaikki hyvin ja kesäiset juhlat (eli paljon kakkua) huomenna edessä! Ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille <3