Lastenvaatekyllästyminen ja löytö

30.06.2019

Mä rakastan lastenvaatteita ja aina välillä voin kutsua niitä jopa harrastukseksi. Silloin, kun lapset on vielä pieniä ja on paljon aikaa kiinnittää huomiota vaatteisiin ja tuijotella niitä joka päivä, esim. vauvan kanssa, lastenvaatteet on mulle harrastus. Silloin vaatekaapin sisältö vaihtuu kasvun myötä kokonaisuudessaan tiheään tahtiin ja on ihanaa miettiä toimivia kokonaisuuksia ja silmää miellyttäviä asuja. Silloin jaksan seurata lastenvaateryhmien keskusteluita FB:ssä, postailla lasten asukuvia, jännätä uusia droppeja ja jonottaa merinovillapipoja. Silloin mä innostun vaatteista.

Mulla käy kuitenkin aina niin, että sitten kun lapsi vähän kasvaa, alkaa ilmaisemaan omia (vahvojakin) mielipiteitä vaatteista, ei vietä jokaisen päivän jokaista tuntia mun kanssa (vaan on dagiksessa) ja käyttää samaa kokoa paria kuukautta pidempään, mä en enää jaksa miettiä niin tarkasti, enkä innostu niin helposti. Sitten se jää ja yhtäkkiä kaappi on täynnä sillisalaattia, väärää kokoa, kääntöpaljetteja ja Ryhmä Hau -sukkia. Ei enää sellaista harmonista kokonaisuutta, jossa kaikki sopisi yhteen toistensa kanssa ja jokaiselle kuosivaatteelle olisi sopiva yksivärinen kaveri.

Eikä se oikeastaan haittaa mua, mulle on tosi tärkeää, että lapset saavat ilmaista itseään vaatteilla ja pukeutua oman makunsa mukaisesti. Se tietty olisi kiva, että olisi edes jonkin verran niitä toimivia kokonaisuuksia ja oikeaa kokoa tarpeeksi. Musta tuntuu, että taaperoiässä lapsi kasvaa jotenkin tosi varkain ulos vaatteista. Ensin samat vaatteet menee vauva-aikaan verrattuna aivan sika_kauan, ja sitten yhtäkkiä kaikissa onkin lahkeet ja hihat lyhyenä. Näin ainakin meillä joskus käy. Sitten saa yhtäkkiä ostella kaikkea mahdollista.

Nyt meillä on päällä just se vaihe, että taapero alkaa kasvaa ulos niistä koon 86- ja 92-vaatteista, jotka olen ostellut syksyllä ja talvella. Juuri niistä, joita vielä viime syksynä ja talvella hartaudella valitsin ja joista innostuin. Ja nyt pitäisi ostella seuraavaa kokoa. Vaatekaappi on yksi sillisalaatti, kun siellä on niin paljon kaikkea sekalaista isosiskojen jäljiltä, enkä yhtään tiedä mitä edes haluan sinne. Olen säästänyt isommilta joitakin suurimpia suosikkeja tässä seuraavassa vaatekoossa, mutta vasta se siitä seuraava koko on sellainen, jonka käytön aikana olen jo tiennyt, että meille tulee kolmas vauva ja osannut säästää enemmän vaatteita.

Pitäisi tehdä kunnon inventaario ja oikeasti miettiä sinne edes ne helposti yhdisteltävät basic-vaatteet, joiden kanssa ne kaikki sekalaiset siskojen vanhat suosikit menee edes suunnilleen sulassa sovussa. Se olisi helppoa, muutamat mustat leggarit, pari yksiväristä hupparia ja pitkähihaista paitaa ja sen mä varmasti saan aikaiseksi. Mutta mitä niille kaveriksi? Mulla ei ole yhtään sellaista fiilistä, että jaksaisi selailla kaikki valikoimat läpi eri kaupoista, yrittää tehdä löytöjä kirppiksillä tai odotella tulevia droppeja ja uusia kuoseja. Olisi ihanaa kun vaan sormia napsauttamalla kaappiin ilmestyisi sopivat vaatteet sopivissa väreissä ja kuoseissa.

Eilen kun oltiin Oton kanssa ostamassa hänelle uusia verkkareita, mä näin kuitenkin ohi kävellessä Valkean Noomissa Vimman uuden keltaisen Play-kuosisen keltaisen hupparin. Ja rakastuin! Pitkästä aikaa mulle tuli se ihana fiilis mikä tulee, kun tekee jonkun oikein ihanan löydön ja oikein innostuu jostain vaatteesta. Se oli niin ihanan pirteä ja mä tietenkin ostin sen. Oli ihana fiilis kun oikeasti ekaa kertaa tässä vaatekoossa löysin jotain, mistä oikeasti olin ihan fiiliksissä. Ostin hupparin reilussa 100cm koossa ja se toivottavasti menee meidän kuopuksella pitkään, ainakin sen vuoden, mitä edellinen vaatekoko.

Se on aivan ihana ja hurmaava. Olen katsellut tuota Play-kuosia aiemminkin, mutta mustalla ja valkoisella pohjalla en ole sen suuremmin ihastunut siihen, vaan joku muu on aina innostanut vähän enemmän. Tämä kirkkaan keltainen pohja oli kuitenkin vaan jotenkin niin herkku, että mä olin heti aivan myyty. Ja onneksi myös meidän taapero ihastui siihen, hän kun ei ollut ostosreissulla mukana. Huppari on ollut hänellä päällä tänäänkin koko päivän (myös juhlamekon päällä) ja se on niin hurmaava. Ihan mahtava löytö!

Ehkä mä tämän löydön innostamana jaksan nyt vihdoin tehdä vaatekoon päivityksen vaatekaappiin ja miettiä vähän yhdistelmiäkin. En ehkä samalla intensiteetillä kuin talvella, mutta pikkuisen. Varmaa on ainakin se, että lapsi itse haluaa sinne ainakin lisää Ryhmä Hauta ja kuulemma myös keltaiselle kaveriksi pinkin hupparin. Ja aion ne myös hänen kanssa etsiä sinne.

Sitten vähän isompien lasten kanssa se lastenvaateinnostus taas onneksi tekee comebackin. Esimerkiksi meidän esikoisen kanssa on aivan ihanaa shoppailla hänelle koululaisten vaatteita ja se kaupoissa pyöriminenkin on hänen kanssa mukavaa ja helppoa ja vaivatonta. Hänen kanssa voi myös hyvin keskustella vaatteiden tuotantoprosessista, siitä kuka ja missä vaatteet on tehnyt, mitkä ovat kestäviä materiaaleja ja millaisia vaatteita sinne kaappiin kannattaa ostaa ja miksi. 6-vuotiaankin kanssa on vaivatonta ja iisiä shoppailla ja voi jutella hyvin jo noista asioista. Kyllä se innostus varmasti taas tulee sieltä taaperonkin vaatteiden kanssa. Ainakin tämä aivan ihana huppari piristi ja muistutti siitä, miten kivaa lastenvaatebongailu on!

Onko teille käynyt samaa, että kyllästyy kaikkeen ja ei tiedä millä täyttäisi vaatekaapin?


Täällä on vaan niin parasta

29.06.2019

Ollaan oltu jo yli viikko täällä Oulussa, eikä mulla ole vielä yhtään koti-ikävä. Oikeastaan on jo valmiiksi ikävä tänne, vaikka ollaan täällä vielä muutama päivä. Tiedän, että olen sitten ihan fiiliksissä kesä-Helsingistä kaikkine mahdollisuuksineen kunhan sinne päästään, mutta just nyt on vaan niin hyvä olla täällä.

Sitten kun me ollaan kotona, mulla tulee ikävä saunailtoja mun tädin kanssa, sitä miten voidaan vaan lähteä Oton kanssa käymään kaupassa tai valokuvaamassa vaikka joka päivä kahdestaan, sitä miten paljon pihalla on tilaa pelata jalkapalloa ja sitä miten helppo on mennä piipahtamaan vaikka mun äidillä tai mun papalla. Kesä ja lämpö ja mun tädin piha on taas saaneet miettimään sitä, miten hitsin paljon me nautitaan siitä, kun ympärillä on tilaa ja iso piha. En kestä miten meidän toiveet ja tarpeet oman kodin suhteen vaihtelee niin täydellisesti vuodenajankin mukaan. Talvella tuntuu, että mehän pärjätään vaikka ilman parveketta ja kesällä tuntuu, että asutaan pihalla. Niin ristiriitaista.

Joka tapauksessa, me ollaan nautittu hirveästi täällä olosta. En osaisi kyllä kuvitella kesää lasten kanssa ilman kunnon lomaa Oulussa. Koko meidän perhe rakastaa täällä hengailua. Vaikka meillä ei ole omaa mökkiä, niin tänne tuleminen on meille vähän kuin se mökkiloma. Toki ollaan keskellä kaupunkia, eikä täällä ole mitään venettä tai järven rantaa, mutta täällä on rento meininki, paljon tilaa ja ne rakkaat ihmiset. Helppo irtautua Helsingin hälinästä ja antaa aivojen levätä. Kesällä parasta on se, kun on aikaa olla täällä rauhassa. Talviaikaan reissut on niin paljon lyhyempiä, että on aina kiire tavata mahdollisimman paljon ihmisiä lyhyen ajan sisällä. Kesällä voi hyvällä omallatunnolla viettää täällä päivän ilman yksiäkään treffejä.

Tällä viikolla ollaan mun ja Oton treffien lisäksi käyty mun äidillä siivoamassa, ulkoiltu paljon ja saunottu kahdesti. Lapset kävivät leffassa mun serkun kanssa ja olivat yhden yön yökylässä mun äidllä. Mä oon nähnyt paria mun oululaista ystävää ja käynyt lenkillä mun tädin kanssa. Ollaan laitettu ruokaa porukalla ja katsottu leffaa. Tänä viikonloppuna on mun serkun rippijuhlat ja täällä on kunnon hulinat, mä autan tänään koristelemalla voileipäkakut ja huomenna siivoilemalla. Yhdessä tekeminen on ihanaa.

Ollaan vietetty pitkä kesäloma täällä Oton kanssa siitä asti kun ollaan alettu seurustelemaan. Kerran pidettiin välivuosi, silloin kun keskimmäinen oli ihan pikkuvauva vuonna 2013. Mutta sitä ennen ja sen jälkeen Oulun lomat on kuuluneet meidän kesiin ihan samalla tavalla kuin ne kuuluivat myös mun lapsuuden kesiin. Eilen kun meidän keskimmäinen pötkötteli riippumatolla, mä nappasin hänestä pari kuvaa.

Hän sitten muisti itse, että ”äiti muistatko ne riippumattokuvat, joita otettiin musta Oulussa kun mulla oli delfiinimekko päällä.” Ja todellakin muistin, oli pakko kaivella ne täältä blogista esiin (ihanaa kun olivat tallessa) ja verrata. Miten hurjasti hän on kasvanut, kuvat on napattu 4 vuotta sitten kesällä vuonna 2015. Sama 3€ Flying Tiger Copenhagenista ostettu hattu tosin käytössä hänellä (ja pikkusiskolla) edelleen.

Mä uskon, että näistä lomapäivistä Oulussa syntyy lapsille ihania ja rakkaita kesämuistoja sekä tiivis suhde mun puolen sukuun. Se on aina ollut mulle tärkeää, että pitkästä välimatkasta huolimatta on läheiset välit. Aion pitää siitä kiinni ja toivon, että mun lapsetkin pitävät siitä kiinni sitten joskus, kun kasvavat itse aikuiseksi ja päättävät itse lomistaan.

Loppuun vielä kuva, jonka meidän esikoinen nappasi mun kameralla eilen. Mä en kestä miten iso tyyppi hänestäkin on jo tullut, että osaa ottaa niin hyvin rajattuja ja tarkkoja kuvia! Olen miettinyt, että annan mun varakameran hänelle käyttöön, kun hän kovasti tykkää kuvaamisesta. Valokuvaus voisi olla kiva harrastus liikunta- ja musiikkiharrastusten lisäksi ja se on kiva siitä, kun sitä voi harrastaa just silloin kun itsestä siltä tuntuu.

Meillä on täällä kaikki hyvin ja kesäiset juhlat (eli paljon kakkua) huomenna edessä! Ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille <3


Synttäri-treffeillä Oton kanssa

27.06.2019

Juhlittiin eilen vihdoinkin Oton 29v-synttäreitä kahdestaan, pari viikkoa myöhässä. Lapsille oli luvattu, että he pääsevät mummolaan yökylään ja sinne me heidät vietiin eilen iltapäivällä sen jälkeen, kun he olivat käyneet leffassa mun serkun kanssa. He jäivät sinne niin mielellään mummun kanssa hoitamaan Armas-koiraa, oli ihanaa kun he olivat itsekin innoissaan. 

Jotenkin niin hassua, miten paljon helpompaa se on itsellekin nykyään jättää lapset välillä hoitoon, kun oli vaikka vielä vuosi sitten kun nuorimmainen oli (melkein) 1,5-vuotias. Silloin oli mulle hirveän iso juttu viedä hänet ekaa kertaa elämässä yökylään isovanhemmalle, ja nyt taas hän itse menisi riemusta kiljuen milloin vaan, eikä se mullekaan ole enää niin big deal. Aika harvoin meidän lapset silti yökyläilee, mutta on ihanaa kun tietää, että se mahdollisuus on olemassa. 

Me käytiin Oton kanssa syömässä Vanhalla Paloasemalla ja sen jälkeen istuttiin vielä iltaa Keltaisen Aitan terassilla torin rannassa, tai siis patiolla, niinkuin Oulussa sanotaan. Ja käytiin myös tunnelmallisessa Pikisaaressa kävelyllä.

Keskiviikkoiltana täällä Oulussa oli kyllä aika hiljaista, se oli jotenkin jännää, kun Helsingissä on aina niin hulluna ihmisiä joka puolella, vaikka olisi vaan ihan tavallinen tiistai. Siellä harvoin näkee vaikka keskustassa tyhjää terassia jos aurinko yhtään paistaa ja lämmintä on edes 15+ astetta. Täällä kaikki paikat olivat puoliksi tai enemmänkin tyhjiä, vaikka oli pikkulauantai. 

Moni kokee Helsingin ihmispaljouden ahdistavana, mä taas inspiroivana. Se on ehkä se, mitä eniten Oulussa asuessa kaipasin: ihmisiä. Toki täälläkin on välillä paljon ihmisiä liikkeellä, niinkuin vaikka Qstockin aikaan tai vappuna, ehkä myös helteisenä lauantai-iltana. Mutta mä rakastan Helsingissä just sitä, että menit minne vaan ja milloin vaan, aina on paljon erilaisia ihmisiä liikkeellä ja paljon erilaisia tapahtumia. Musta se on ihanan virkistävää ja avartavaa. 

Toisaalta, Oulussa mä rakastan sitä rauhaa mikä täällä on milloin tahansa. Täällä pääsee irtautumaan kaikesta tosi helposti jos haluaa. Ja onhan Oulukin kasvanut ja kehittynyt ihan hulluna siitä kun mä täällä asuin.

Oli ihan parasta jutella kahdestaan rauhassa ilman keskeytyksiä koko ilta ja nauttia vaan toistemme seurasta. Mä rakastan sitä, miten meidän keskustelut lähtee lentämään ja voidaan puhua ihan mistä vaan. Toki me voidaan olla hiljaakin yhdessä, mutta aika usein me kyllä keskustellaan, välillä kiihkeästikin, kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Musta on ihanaa pohtia eri asioita ja perustella omia näkemyksiä ja kuunnella toista ja saada erilaista näkökulmaa. Se on just parasta kun on eri mieltä jostain ja voi keskustella ja yrittää ymmärtää sitä toisen näkemystä. Välillä me taas ollaan jostain niin samaa mieltä että täydennetään toistemme lauseita monta kertaa peräkkäin. Silloin yleensä revetään nauramaan, ja sanotaan vielä yhteen ääneen kirsikkana kakun päälle, että “mä en kestä”. Molempi parempi. Se olisi kyllä tylsää, jos oltaisiin ihan kaikesta ihan samaa mieltä. 

Olen niin iloinen, kun saatiin viettää yhdessä naurun ja rakkauden täyteinen ilta. Se merkitsi mulle paljon.


Se kaikkein paras ei ehkä ole vielä tapahtunut

26.06.2019

Olen käynyt läpi tämän elämänvaiheen aiemminkin: sen, kun perheen kuopus alkaa olla pari-kolmevuotias ja intensiivisimmät pikkulapsivaiheen vuodet ovatkin jo takana. Kun yhtäkkiä aikaa ja aivokapasiteettia on taas niin paljon enemmän: se kuopus onkin jo kovin omatoiminen ja yhtäkkiä itse pysähtyy vaan miettimään, että hitto – mitäs nyt?

Tämä on kolmas kerta kun mulle iskee se fiilis, että nyt äkkiä jotain sutinaa. Tämä on juuri se elämänvaihe, jossa me käydään läpi ne samat keskustelut. Pitäisikö hankkia vihdoinkin se koira nyt kun on rauhallista? Pitäisikö sitä ja pitäisikö tätä. Tämä on myös juuri se elämänvaihe jossa mulle iskee aina uudelleen vauvakuume ja pahasti. Kun ei enää olekaan sitä ihan pientä nuuskuteltavaa vauvaa, vaan on se omatoiminen 2-vuotias, joka aamulla pukee itse kengät jalkaan ja hiippailee hiiren hiljaa ulos pomppimaan mun kummipojan trampoliinille ja huutelee sitten ulkoa, että ”ISI KATO!”. Tämä on juuri se vaihe elämästä, kun tuntuu, että pitäisi nyt äkkiä kehitellä jotain isoa ja ja jännittävää.

Kirjoitin jo vuonna 2014 siitä  tunteesta, että nyt ne meidän kaikki elämän isot saavutukset ja huippuhetket on takana. 23-vuotiaana. Surin sitä, että ei ehkä enää koskaan tulla tuntemaan niin suuria tunteita ja kokemaan niin suuria ja jännittäviä asioita, kuin esikoisen ja keskimmäisen syntymä tai meidän häät. Siihen asti meidän yhteinen elämä oli ollut yhtä huippuhetkeä. Joka vuosi tapahtui monta vuotta putkeen jotain niin suurta ja tajunnan räjäyttävää, että se ihan tavallinen arki ilman mitään suurta odotettavaa asiaa tuli jotenkin puskista. Yhtäkkiä ei ollutkaan synnytyksiä ja sormuksen pujottamista alttarilla. Oli ”vain” arkea.  Pohdin silloin, että onko elämä siitä eteenpäin pelkkää alamäkeä.

Onneksi mä myös silloin ymmärsin jossain määrin sen, mikä vain vahvistuu vuosi vuodelta: Arki on sitä elämää ja ne kaikki isot jutut on vain ekstraa siihen päälle. Arki on se, mihin pitää panostaa täysillä ja mistä pitää tehdä itsensä näköistä. Mutta vaikka sen ymmärtää ja vaikka toimii itse sen ajatuksen pohjalta, se ei poista sitä, että välillä iskee kuitenkin kaipuu niihin elämän käännekohtiin. Se ei poista sitä, että tämä tunne iskee mulle aina jossain vaiheessa koetun suuren elämäntapahtuman jälkeen uudelleen. Vaikka arki on sellaista, että siitä nauttii täysillä ja elää hetkessä, se ei poista sitä, etteikö välillä kaipaisi niitä suuria tunteita.

Vuoden 2014 jälkeen meidän elämä on ollut kaikkea muuta kuin rauhallista. Joo, lapset ovat kasvaneet ja heidän osalta elämä on jossain määrin rauhoittunut pikkuvauvavaiheesta, mutta se muu elämä siinä ympärillä on mennyt koko ajan eteenpäin. Vauhdilla. Mutta me ollaan vaan niin totuttu tässä kuluneen kahdeksan vuoden aikana siihen, että se muu elämä rullaa siinä lapsiperhearjen ympärillä koko ajan, ettei yleensä edes tajuta ajatella niitä muita huippuhetkiä. Vaikka se koko muu elämä on edennyt kuluneiden viiden vuoden aikana hillitöntä vauhtia, suurimmat tunneryöpyt olen kokenut silloin kun meidän kuopus syntyi ja silloin kun vietettiin 5v-hääpäiväbileitä läheisten kanssa.

Mulle mun suurimmat saavutukset ovat omassa perheessä ja rakkaudessa ja ne kaikkein suurimmat onnistumisen tunteet saan hetkistä, jotka liittyvät niihin. Vaikka olen näinä vuosina saavuttanut esimerkiksi uralla monia asioita, joista olen haaveillut pitkään, ne eivät ole luoneet mulle yhtä suuria onnistumisen tunteita kuin vaikka oman lapsen syntymä. Ne ovat vaan tapahtuneet tavallaan siinä sivussa. Se on ihan hölmöä. Miksi en osaa nauttia niistä asioista yhtä paljon? Miksi en koe omia urasaavutuksiani samanlaisina huippuhetkinä kuin perhesaavutuksia? Ja miten voisin oppia pitämään niitä suuremmassa arvossa?

Siinä on mulle haaste tuleville vuosille. Taito, jonka haluan oppia.

Luulen, että se liittyy siihen, että ensimmäiset suuret onnistumisen tunteet joita koin elämässä, olivat juuri lasten syntymät ja häät. En tiennyt muusta. Ja sitten mikään muu ei vaan enää tuntunut samalta, tietenkään. Onhan se vähän hankalaa, kun vertaa kaikkea siihen hetkeen kun sai oman lapsen ensimmäistä kertaa rinnalle. Harva tunne on yhtä voimakas. Mutta eihän saavutuksia edes pitäisi vertailla keskenään. Suuri osa ihmisistä kokee ensin opiskelu- ja urasaavutuksia ja vasta myöhemmin (jos ollenkaan) sen fiiliksen kun menee naimisiin tai saa lapsen. Mulla meni toisinpäin.

Mä myös tuppaan aina unohtamaan oman ikäni ja vaatimaan itseltäni ehkä liikaa. Olen vasta 27-vuotias – mulla on koko elämä vielä edessä. Ikääni nähden olen saanut kokea jo ihan älyttömän monta huippuhetkeä. Olen ihan älyttömän onnekas kun saan elää mun unelmaa joka päivä, eikä sitä saa unohtaa arjen tiimellyksessä. On tärkeää pysähtyä huomaamaan, miten hyvin asiat on. Se on myös vähän pelottavaa. Voisinko muka olla niin onnekas, että niitä huippuhetkiä ja unelmien elämistä olisi vielä lisää luvassa?

Voisin. En suostu ajattelemaan, että tästä eteenpäin elämä olisi pelkkää alamäkeä.

Viime aikoina kun se tunne on aina joskus iskenyt jälleen, olen haastanut itseni. Olen haastanut itseni hiljentämään sen äänen ja ajattelemaan, että mä en edes tiedä mitä kaikkea ihanaa on vielä tulossa. Voihan olla, että ne mun elämän parhaat hetket on vasta edessäpäin. Ehkä koen joskus elämässäni vielä suurempia tunteita kuin kaikki tähän koettu yhteensä. Enhän mä mitenkään voi tietää, mitä kaikkea ihanaa on vielä edessä, enkä mitenkään voi tietää, että kaikki ihana olisi jo takana.

Voin vain koettaa tehdä parhaani ja nauttia joka hetkestä. Voin opetella fiilistelemään täysillä niitä urasaavutuksiakin ja nauttia arjesta. Ja mistäs sen tietää, vaikka joskus tulisin vielä kokemaan niitä elämää suurempia tunteita myös liittyen rakkauteen ja omaan perheeseen, vaikka niiden aika ei juuri tällä sekunnilla olisikaan. Kun ajattelee näin, tulee jopa sellainen kutkuttavan ihana fiilis. Vitsi, mitä kaikkea siistiä edessä voi odottakaan, mistä en vielä edes tiedä, eikä mun tarvitsekaan.

On tärkeää, että on tulevaisuuden suhteen positiivisella fiiliksellä ja avoimin mielin, mutta vielä tärkeämpää on huomata ne kaikki ihanat asiat arjessa ja olla tässä ja nyt. Jos tulevaisuus pitäisikin jonkun ihanan sijaan sisällään jotain surullista, kaikkein surullisinta olisi huomata, että en nauttinut silloin kun oli mahdollisuus.

Sellaisia ajatuksia tähän kesäiseen keskiviikkoon. Näitä olen pyöritellyt mielessäni monta viikkoa, oikeita sanoja etsien. Tänään nautin siitä, että lapset ovat yökylässä mun äidillä ja me vietetään Oton kanssa treffi-iltaa Oulussa.

Oletteko muut kokeneet samaa? Onko teille tullut sellaista tyhjyyden tunnetta elämän suurien käännekohtien jälkeen? Miten olette päässeet siitä eroon? Mitä te odotatte just nyt?


12 arkiruokaa kesään koko perheelle

25.06.2019

Mun edellinen koontipostaus arkiruuista viime syksyltä on noussut yhdeksi blogin luetuimmista teksteistä kautta aikojen. Siitä sain inspiraation tehdä uuden version uusilla arkiruuilla, jotka sopivat hyvin tähän kesäaikaan. Nämä arkiruuat ovat pääosin kasvis- ja/tai kalaruokia, mutta mukana on myös yksi kanaresepti, jossa kanan tilalla voi olla tietysti mikä tahansa muukin proteiini. Nämä ovat sellaisia ruokia, jotka meillä maistuvat ihan koko perheelle ja joita kokkaillaan kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan.

Mukana on sekä sellaisia muutaman minuutin pikalounaita että hieman enemmän vaivan näköä vaativia aterioita, mutta kaikkia yhdistää se, että niiden tekeminen on kuitenkin helppoa. Meillä lapset ovat tosi mielellään mukana ruuanlaitossa pesemässä, pilkkomassa, sekoittelemassa tai rullailemassa kevätrullia, joten koko perheen yhteinen kokkailu onnistuu näillä myös.

1. Lohi Bibimbap

Mä käytän meidän lohi bibimbapin pohjana tätä ohjetta. Meillä ruokaan ei tule raakaa kananmunaa ja mung-pavun itujen sijaan käytän silmusalaattia, koska ne on meidän lemppareita. Kimchiä löytyy valmiina kaupoista, esim Green Choice -merkkinen on hyvää.

2. Vöner pitaleivät

Vöneriä, haluttuja  vihanneksia esim. kurkku, tomaatti, punasipuli, täysjyväpitaleipiä ja joko itse tehtyä tai esim. Fafa’sin valmista tsatsikia. Vöner paistetaan nopeasti pannulla ja pitaleivät uunissa.

3. Kukkakaalivartaat grillissä

Kukkakaalivartaat on super helpot: pese ja pilko kukkakaali ja pujota kukkakaalin paloja liotettuihin varrastikkuihin. Grillaa n. 15 minuuttia grillissä niin, että kukkakaalit saavat väriä. Sivele sen jälkeen kukkakaalien pintaan haluamaasi itse tehtyä tai valmista marinadia tai ”glazea”, esim BBQ-kastiketta ja grillaa vielä 5 minuuttia. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

4. Uunifetapasta herkkusienillä

Liemessä-blogin loistava uunifetapastan ohje, mutta mukana myös tuoreita baby-herkkusieniä nopeasti pannulla paistettuna, sekä runsaasti valkosipulia ja chiliä uunissa muiden ainesten joukossa.

5. Itsetehdyt hampurilaiset mehukkailla vegepihveillä & mummonkurkuilla & pikkelöidyllä punasipulilla

Hampparit on yksi arjen helpoimpia ruokia, varsinkin jos käyttää valmiita vegepihvejä. Mun vegaanikaveri suositteli meille Hälsans Kökin Incredibles -pihvejä jotka löytyy pakasteesta ja testattiin niitä. Ne oli oikeasti tosi mehukkaita ja hyviä, eikä mitään kuivaa tai mautonta kökköä. Me tykätään laittaa hamppareihin pihvin lisäksi salaattia, tomaattia, burger-juustoa, ketsuppia, sriracha-majoneesiä sekä mummonkurkkuja ja pikkelöityä punasipulia, jotka valmistuvat kahdessa minuutissa.

Mummon kurkut:

1/2 kurkku siivutettuna, 1/2dl valkoviinietikkaa, 1/2dl vettä, 1rkl sokeria, sormisuolaa esim. Maldon, rosé-pippuria. Laita kaikki ainekset kannelliseen rasiaan, hölskytä puoli minuuttia ja anna maustua jääkaapissa.

Pikkelöity punasipuli:

1 punasipuli, 2rkl punaviinietikkaa, 1tl sokeria, ripaus suolaa, ripaus mustapippuria. Pilko punasipuli ohuiksi renkaiksi, laita kaikki ainekset kannelliseen rasiaan, hölskytä puoli minuuttia ja anna maustua jääkaapissa.

6. Grillattu siika & uudet perunat (kaupallinen yhteistyö)

Tämän reseptin julkaisin toukokuussa, se on super helppo ja löytyy jo mun blogista.

7. Pesto-salaattijuusto-pikapastasalaatti

Tämä on meillä yksi tosi perus lounas, jota usein syödään. Todella nopea ja helppo ja maistuu koko perheelle.

250g pastaa esim. kaura-porkkana, pestoa, 1rs salaattijuustokuutioita oliiveilla, 250g kirsikkatomaatteja, 1 kevätsipuli, kourallinen pähkinöitä. Keitä pasta, pilko vihannekset, sekoita kaikki keskenään ja tarjoile peston kanssa tai ilman.

8. Couscous -salaatti valitsemallasi proteiinilla

Tämä mieto salaatti on erityisesti meidän lasten mieleen. Sen voi tarjota hyvin esim. eri kasviproteiinien kuten härkiksen tai nyhtökauran kanssa, mifun kanssa tai jos itse haluaa niin vaikka lohen tai kanasuikaleiden kanssa.

Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja punasipulia. Valmista valitsemasi proteiini ohjeen mukaan. Sekoita kaikki ainekset keskenään, pyöräytä mukaan vähän mustapippuria ja tarjoile esim. balsamicon kanssa.

9. Vietnamilaiset kevätrullat jättiravuilla grillissä

Nämä rullat ovat tämän postauksen aikaa vievin resepti. Rullat on tosi helppo tehdä, mutta se vie aikaa, eli en suosittele tätä siihen iltaan kun kaikilla on huutava nälkä ja hermot kireällä. Sopii hyvin sellaiseen kesäpäivään kun on aikaa rauhassa kokkailla. Halusin silti jakaa tämän reseptin, koska tykättiin ruuasta niin paljon! Valmistin rullat tällä ohjeella. Huom! Kun kastelet riisipaperia, se on helpointa tehdä esim isolla matalalla lautasella jolla on vettä niin, että vaan nopeasti kastaa paperin molemmat puolet veteen. 10-15 sekuntia on aivan liian pitkä aika, jolloin rulla kastuu liikaa.

10. Bulgogi-maustettu bowl valitsemallasi proteiinilla

Erilaiset bulgogi-bowlit on meidän lemppareita ja ne voi tehdä hyvin kanapihveistä tai suikaleista, kalasta, Versofoodin uusista beanit-suikaleista tai mistä tahansa protskusta nyt haluaakaan. Bulgogissa on aika valkosipulinen ja hieman chilinen, mutta mieto maku kuitenkin. Kulhot on ihanan monipuolisia, niihin voi heittää aina vähän just sitä, mitä kaapista milloinkin sattuu löytymään.

3dl riisiä (raakana), valitsemaasi proteiinia 1 pakkaus (esim. 250g beanit-suikaleita tai härkistä tai 400g broileria), bulgogi-marinadia (esim. Sempio), 2 avokadoa, 1/2 kurkkua, silmusalaattia, punasipulia, (porkkanaa), kevätsipulia, seesaminsiemeniä, (edamame-papuja tai pähkinöitä).

Valmista riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Paista proteiini ja mausta bulgogi-marinadilla (myös muut haluamasi marinadit sopii hyvin). Pilko kaikki vihannekset ohuiksi suikaleiksi. Kurkut voi tarjoilla myös halutessaan mummon kurkkuina (ohje ylempänä, lisää myös 1/2 tuoretta chiliä silputtuna halutessasi). Paahda seesaminsiemenet pannulla. Kasaa kulhoon pohjalle riisiä, sitten vihannekset ja silmusalaatit päälle. Tarjoile halutessasi srirachan, majoneesin tai muun kastikkeen kanssa.

11. Feta-kasvisnyytit valkosipuliöljyllä grillissä (+ grillattu kesäkurpitsa)

Tämä on aivan ihana ruoka esim. lisäkkeenä grillatulle kalalle tai muille grilli-protskuille. Lapsetkin tykkäävät kovasti!

Nyytit: 1 rs. kirsikkatomaatteja, 1/2 kesäkurpitsaa, 2 paprikaa, kevät- tai punasipulia, 200g fetajuustoa (ei salaattijuustoa), 3 valkosipulinkynttä puristettuna, 1/2dl oliiviöljyä, oreganoa, sormisuolaa, mustapippuria. Pilko vihannekset ja fetajuustopala sopiviksi kuutioiksi. Tee foliosta nyyttejä, joihin laitat kaikkia vihanneksia ja fetaa. Sekoita öljy ja valkosipulimurska keskenään. Valuta valkosipuliöljyä nyytteihin kasvisten päälle ja rouhi kaikkiin vähän suolaa ja mustapippuria. Grillaa n. 15 minuuttia.

Kesäkurpitsaviipaleet grillissä: 1/2 kesäkurpitsaa + suolaa. Pilko kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja levitä talouspaperin päälle yksitellen. Ripottele päälle runsaasti suolaa, joka imee kesäkurpitsoista nesteen pois (n. 10min). Pyyhi suola pois kesäkurpitsoilta ja grillaa kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä.

+ 1 Jälkiruoka: Grillibanaanit jäätelöllä

Tää on maailman helpoin jälkkäri, joka maistuu ihan älyttömän hyvältä. Grillaa kokonaisia kuorellisia banaaneita grillissä 20 minuuttia, käännä grillauksen puolivälissä. Tarjoile jäätelön tai sorbetin kanssa. NAM!

Siinäpä kourallinen helppoja ja maukkaita reseptejä kesäiseen arkeen, niin työpäiviin kuin lomallekin. Nämä on meillä tän kesän hittejä ehdottomasti. Toivottavasti tästä on inspiraatiota muillekin kesäruokiin, kesällä kun ainakin meillä iskee välillä sellainen ”öh en jaksaisi miettiä mitä tänään kokataan” -fiilis.

Mikä on teillä tämän kesän arkiruokahitti? Entäs paras ja helpoin jälkkäri?