11 vuotta yhdessä, 8 vuotta naimisissa

10.02.2022

Meillä tuli tällä viikolla tällaiset numerot täyteen ja aika hullulta – ja hullun ihanalta – se tuntuu. Pitäessämme parisuhde Q&A:ta Instagram storyssa viime viikolla  Oton kanssa satuin törmäämään vanhaan postaukseen, jonka olin kirjoittanut tänne blogiin kesällä 2011. Se oli niin ihanan naiivisti ja rakastuneesti kirjoitettu, että oikein nauratti. Eniten kuitenkin nauratti se, että olin ihan oikeassa sitä kirjoittaessani. Sitä ei moni varmaan uskonut silloin. Tässä on katkelma postauksesta:

”Tossa pojassa on kaikki mitä mä oon aina halunnu ja toivonu ja miljoona kertaa enemmän. Nykyään meidän suhde on tällast rauhallista arkielämää ja mä en tiiä kauan sen ns. kuherruskuukauden pitäis kestää mut must tuntuu et meil on se meneillään vielki koska mikään ei oo muuttunu yhtään tylsemmäks siitä ku alettiin seurustelemaan. Nyt vaan yhdessä valmistaudutaan siihen että meidän pikkuneiti tulee maailmaan, kirjotellaan vauvakirjaa ja sisustetaan vauvanurkkausta. Käydään yhdessä neuvolassa ja perhevalmennuksessa ja ollaan onnellisia. Lokakuussa meidän elämä sit rikastuu yhdellä uudella ihanalla ihmisellä. Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.”

Okei, tartutaan ensin mun kirjoitustyyliin. Hyvänen aika sentään miten kiitollinen olen siitä, että vuosien varrella olen oppinut kirjoittamaan aavistuksen vähemmän puhekielellä. Enkä pääse yli siitä, että käytin ilmaisua ”nykyään” meidän parisuhteesta, niinkuin sillä olisi ollut tuossa vaiheessa jo pitkäkin historia, kun oikeasti sitä oli takana viisi kuukautta sinä päivänä kun tuon postauksen julkaisin. Kyllä sille saa hihitellä. Mutta väärässä en ollut. Vaikka kaikki tapahtui hullun nopeasti, me tosiaan oltiin alusta asti samalla aaltopituudella siitä, mitä elämältä haluttiin. Ja 11 vuotta ja neljä lasta myöhemmin ollaan edelleen.

Se jatkuvan kuherruskuukauden muutos pitkäksi parisuhteeksi ja arjeksi on ollut niin saumaton, että en osaa paikantaa milloin se muka olisi tapahtunut. Aina kun ehdin katsoa Ottoa silmiin tai halata, tai nauretaan yhdessä jollekin meidän huonolle vitsille, musta tuntuu edelleen ihan samalta, kuin vuonna 2011 ruusunpunaiset lasit silmillä ja perhoset mahassa. Ei, meillä ei edelleenkään ole koskaan yhdessä tylsää. Eikä meidän mielestä arjen kuulu tai tarvitse olla tylsää, arki ei ole meille synonyymi tylsälle tai kaavoihin kangistuneelle, vaan arki on vaan se, mitä me suurin osa vuodesta eletään. Mutta me ollaan oltu siitä onnekkaita, että ollaan voitu luoda perusarjesta meidän näköistä. Vaikka arki on täynnä palasia joihin ei voi vaikuttaa, ne palat joihin voidaan vaikuttaa, on sellaisia mistä me tykätään.

Ja niiden ilmiselvien kommunikaation ja huumorin lisäksi se varmaan onkin se meidän pitkän ja edelleen onnellisen ja rakkauden täyteisen parisuhteen salaisuus.

Ihan alusta asti ollaan priorisoitu toisemme ja se meidän yhteinen aika todella korkealle. Toisille toimii toisenlainen tapa, toiset kaipaavat enemmän ja säännöllisemmin omaa aikaa ihan yksin tai ainakin ilman puolisoa, ja se on enemmän kuin ok. Mutta meille se kahdenkeskinen aika on perheajan lisäksi ollut se juttu. Me ei kaivata taukoja toisistamme – vaan se meidän yhteinen aika on se, mikä antaa meille voimaa ja iloa. Niinpä me ollaan vuosien varrella rakennettu yhdessä sellainen arki, jossa me voidaan viettää paljon aikaa yhdessä, lasten kanssa tai ilman. Näin vauvavuonna toki pääosin lasten/lapsen kanssa, mutta aina kun mahdollista, myös kahdestaan, edes pieniä hetkiä.

Pidetään kiinni arkipäivien yhteisistä iltapaloista, leffahetkistä ja halimisesta viikonloppuaamuisin. Silitetään toista kun kävellään ohi. Jatketaan vahingossa toistemme lauseita ja nauretaan toisen vitseille. Kerrotaan toisillemme mitä ajatellaan, mitä tunnetaan ja mitä meille kuuluu. Muistetaan kysyä sitä myös toiselta. Hemmotellaan toisiamme pienillä yllätyksillä, käydään kahdestaan lounaalla aina kun mahdollista ja otetaan joskus se staycation.

Uskon, että meidän kummankin kokemat asiat teini-iässä vaikuttavat siihen, että me ollaan jo teiniparina tajuttu miten samperin arvokasta se on, että rinnalla on ihminen, jonka kanssa haluaa olla ja jonka kanssa saadusta ajasta haluaa ottaa kaiken irti. Koskaan kun ei voi tietää milloin on viimeinen päivä, jonka saa viettää toisen kanssa. Synkkä ajatus taustalla, mutta se on se, mikä todella on saanut meidät aina ottamaan yhteisistä päivistä kaiken ilon irti ja olemaan aina pohjattoman kiitollisia siitä, mitä meillä yhdessä on. Oli se sitten vuokrakaksio Meri-Rastilassa ja kahdenkympin kihlasormukset, tai nykyinen arki neljän lapsen kanssa. Kiitollisia siitä, että löysimme toisemme ja kiitollisia jokaisesta päivästä, joka ollaan saatu ja saadaan elää yhdessä. Olosuhteista viis, meillä on toisemme. Ja se on todella paljon.

 

Ja ehkäpä tämän tausta-ajatuksen vuoksi meidän molempien lähtökohta parisuhteeseen on aina ollut se, miten voidaan tehdä se toinen tyyppi mahdollisimman onnelliseksi siinä rinnalla. Ei se, millaisia asioita vaaditaan siltä toiselta, vaan miten voidaan itse tehdä sen toisen elämästä mahdollisimman ihanaa, hemmotella toista mahdollisimman paljon ja rakastaa ja oppia toisesta. Se toimii, jos molemmat ajattelevat näin. Jos vain toinen ajattelee niin, toinen voi hukuttaa itsensä toisen palvelemiseen ja tulla pahasti satutetuksi ja omat tarpeensa jäädä täysin laiminlyödyksi. Mutta jos molemmat ajattelevat ja toimivat niin, se toimii. 

 

Kun meiltä kysyttiin mikä on ollut parasta näissä yhteisissä vuosissa, en osannut sanoa mitään yksittäistä hetkeä. Parasta on se, että me ollaan saatu kokea ne vuodet yhdessä ylipäätään. 11 vuotta on pitkä aika. Kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että me ollaan saatu olla jo niin monta vuotta yhdessä. Ja kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että löydettiin toisemme jo niin nuorena. Jos onni on myötä, meillä on vielä ihan hemmetin pitkä yhteinen elämä edessä, kun tässä vasta kolmikymppisiä ollaan.

Kiitos Otto jokaisesta yhteisestä päivästä. Toivottavasti meillä on ainakin ziljoona yhteistä päivää edessä. Sisälsivät ne sitten fine diningia tai oksennuksen pyyhkimistä, toivottavasti saadaan olla yhdessä.

Päätän tämän postauksen samoihin sanoihin kuin 11 vuotta sitten, tosin numeron vaihdoin.

”Semmonen tarina ja tää tarina vaan jatkuu, part 3 tulee sit kymmenen vuoden päästä eiku.”


On etuoikeus jakaa elämä parhaan ystävän kanssa

04.10.2020

Tehtiin Oton kanssa perjantaina Instagramiin Reels-video, jossa 15 sekunnissa pikakelattiin meidän yhteinen tarina. Sen tekeminen Oton kanssa oli ihan hulvatonta. Sovitin mm. hääpukuani ekaa kertaa sitten hääpäivän ja puettiin Baby Born meidän keskimmäiseksi. Hauskuuden lisäksi se oli myös ihan hirveän tunteita herättävää. Vaikka Otolla alkoi kuulemma tulla se biisi jo korvista ulos n. miljoonan kuuntelukerran jälkeen niin muuten hän oli ihan täysillä messissä. “Kosi” mua, vaihtoi vaatteita kolme kertaa ja kuvasi pätkät niin monta kertaa kuin piti, että saatiin ne musan kanssa edes suunnilleen kohdilleen.

Ja olen siitä niin kiitollinen. Olen kiitollinen, että Otto lähtee aina täysillä mukaan kaikkeen mitä keksin tehdä. Hän ei pelkää heittäytyä tai tehdä jotain ihan uutta. Otto ei koskaan nolostele tai mieti mitä muut ajattelevat. Ja kun me tehdään jotain yhdessä, meillä on aina hauskaa. 

Vaikka ihastuttiin ja rakastuttiin toisiimme ja edelleen joka päivä mulla on ihastuksen lepatusta rinnassa ja perhosia mahanpohjassa kun ajattelen Ottoa, ollaan kasvettu ennen kaikkea toistemme parhaiksi ystäviksi. Vaikka romanttiseen rakkauteen kuuluu ehdottomasti intohimo ja halu toista kohtaan, ne eivät mun mielestä sulje kuitenkaan pois sitä, etteikö samalla voisi olla myös oman puolisonsa paras ystävä. 

Parhaan ystävän puolia pidetään aina. Parhaan ystävän kanssa on sellainen me vastaan maailma -mentaliteetti ja toisen puolesta ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Parhaalle ystävälle ei nalkuteta, eikä hänestä puhuta koskaan selän takana pahaa toisille. Kaikesta halutaan kertoa ensimmäisenä parhaalle ystävälle ja hänelle voi sanoa kaiken suoraan. Parhaiden ystävien välillä ei ole salaisuuksia. Parhaat ystävät ovat tasavertaisia, eikä heidän tarvitse taistella omasta ajasta tai  ottaa erikseen aikaa ystävyyssuhteelle. Parhaat ystävät haluavat muutenkin viettää toistensa kanssa paljon aikaa ja se on luontevaa. Parhaan ystävän kanssa voi olla aina oma itsensä, juuri sellainen kuin on. Parhaan ystävän kanssa on ne omat inside-läpät ja hän ymmärtää pelkästä katseesta, mitä tarkoitat. 

Parisuhteita ei kuitenkaan ehkä yleisesti kuvailla usein yllämainitulla tavalla. Oikeastaan aika usein parisuhteista puhutaan BFF-suhteen vastakohtina. On yleisesti täysin hyväksyttyä, että puolisolle naureskellaan  tai puolisoiden toiminnasta valitetaan kavereiden kesken tai FB:n Naistenhuoneella. Puolisolle saa nalkuttaa – sehän on vain vitsikästä. Siitäkin vitsaillaan, miten puolisolta voi esimerkiksi salata omia ostoksia tai muita asioita, joista heille ei haluta kertoa. Tai siitä, miten hassun hauskaa on olla mustasukkainen. Sitä pidetään edelleen yleisesti ihan hyväksyttävänä (tai vähintäänkin tavallisena), että velvollisuudet ja oikeudet eivät jakaudu parisuhteessa tasan. Ja siitä puhutaan paljon, miten parisuhteelle täytyy ottaa oikein erikseen aikaa, ettei se jää arjessa kaiken muun jalkoihin, koska se vaara on aina olemassa.

Mä väitän, että jos parisuhteeseen suhtauduttaisiin yleisesti enemmän niin kuin suhteeseen parhaan ystävän kanssa, olisi paljon vähemmän parisuhdeongelmia. Toki voin itse puhua vain omasta puolestani. Itse kaipaan noita luettelemiani asioita parisuhteelta ja olen onnekseni löytänyt itselleni puolison, joka kaipaa samoja asioita. Siksi meillä on helppo olla toistemme kanssa. Ehkä moni hakee parisuhteelta täysin erilaisia asioita kuin ystävyyssuhteelta, mistäpä minä sen tiedän. Mutta uskon silti, että jos parisuhteeseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti samanlaisella ilolla ja kiitollisuudella kuin parhaaseen ystävään, suhteessa on hyvä olla. 

Otto aina soittaa mulle vaikka olisi parin minuutin päästä kotona, jos näkee vaikka jotain siistiä/järkyttävää/hauskaa matkalla kotiin.  Koska hän vaan haluaa päästä kertomaan siitä heti. Ja joskus jos mulla on ollut joku pitkä työjuttu, jonka jälkeen käyn vielä nopeasti kaupassa ennen kuin menen kotiin myöhään illalla, ostan Otolle jonkun kivan pienen yllärin. Ihan vaan koska tiedän, että se tekee hänet iloiseksi. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä – mutta vaikka jätskiä tai joku tosi kummallisen näköinen pienpanimo-IPA. 

En usko, että kumpikaan meistä on koskaan haukkunut toista ystäville selän takana. Jos meillä on jotain sanottavaa toisen toiminnasta, sanotaan siitä suoraan toisillemme. Me odotetaan joka päivä innolla sitä, että saadaan olla kahdestaan illalla. Mutta kumpikaan ei ole ikinä mustasukkainen tai valita, jos toinen tekee jotain omaa tai näkee kavereita. Meillä on pilkettä silmäkulmassa. Höpötellään, vitsaillaan, vihjaillaan ja nauretaan, ihan joka päivä. Mutta jos mulla on paha mieli, saan aina näyttää sen. Ja Otto lohduttaa. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, että mun pitäisi tehdä vaikutus Ottoon. Toki usein mielelläni sen teen – ja Otto kehuu aina vuolaasti jos kehuttavaa on. Tai ihan muuten vaan. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, etten riittäisi omana itsenäni. Ja sama toisinpäin. 

Tärkeimmät sanat meidän suhteessa on “Mä rakastan sua”, “kiitos” ja “anteeksi”. Niillä pääsee todella pitkälle. Ja se, mikä tuo meille molemmille iloa ja onnea, on toisen tarpeiden huomioiminen ja toisen haaveiden mahdollistaminen. Omia haaveita ja unelmia ei tarvitse unohtaa parisuhteessa, päin vastoin. Mutta molemmat suhteen osapuolet voivat toimia toistensa parhaina sparraajina ja tsemppareina, unelmien mahdollistajina, jotka puskevat toisiaan  eteenpäin.

Multa toivottiin Instagramin puolella enemmän parisuhdepostauksia ja että jakaisin vinkkejä, miten saa arjessa enemmän parisuhdeaikaa. Mun mielestä se, että kaipaa enemmän yhteistä aikaa on jo hyvä lähtökohta. Ja sitten sitä ei saa kuin ottamalla ja keskustelemalla. Laittamalla parisuhteen ykköseksi, niiden omien juttujen yli. Tietenkin on joskus myös vaiheita, jolloin aikaa vaan lähtökohtaisesti on vähemmän, eikä sille voi mitään. Väliaikaisessa tilanteessa ei auta kuin ottaa mahdollisimman paljon iloa irti niistä pienistä yhteisistä hetkistä joita saa. Mutta jos yhteistä aikaa ei tunnu olevan ikinä tarpeeksi ja se häiritsee, silloin jotain täytyy muuttaa. 

Kaikelle ei aina ole aikaa – ei ainakaan meillä. Joitakin valintoja on tehtävä. Me ollaan valittu parisuhde ykköseksi heti yhteisen perheajan jälkeen. Itse koen välillä omantunnontuskia ystävänä, vaikka ystäviäni tapaankin, eikä meillä ole koiraa tai muita lemmikkejä, tai aikuisilla useita pitkiä viikottaisia treenikertoja vaativia harrastuksia, jotka toisivat oman lisämausteensa ajanhallintaan. Me harrastetaan lenkkeilyä ja kiipeilyä, omien aikataulujen mukaan. Sekin helpottaa, että lapset ovat jo isompia ja meillä on nykyisin mahtava tukiverkko ja joustava arki. Näistä lähtökohdista yhteistä aikaa on melko helppo ottaa. Mutta aina niin ei ole ollut.

Niissä tilanteissa kun meillä on ollut vähemmän yhteistä aikaa (esim. kahden alle 2-vuotiaan vanhempina, joista toinen teki 7-päiväistä työviikkoa), on huumori, pusut ja me-henki pelastanut aika paljon. Se fiilis, että tässä mä jaan mun arkea mun parhaan ystävän kanssa ja teen töitä meidän yhteisten tavoitteiden eteen, ja vaikka välillä on rankkaa, olen etuoikeutettu, kun saan tehdä ja kokea sen kaiken rakastamani ihmisen kanssa. 

Nykyään me pystytään pitämään kahdenkeskisiä lounastreffejä lähes joka viikko, ja aina välillä käydään ihan kunnon deiteillä vaikka yön ylikin. Se on ihan parasta! Mutta eniten meidän yhteistä aikaa on ne pienet hetket arjessa: Kun tehdään yhdessä ruokaa, jutellaan autossa matkalla jonnekin, lajitellaan yhdessä pyykkejä tai käydään saunassa pitkän päivän jälkeen.

Yhteistä aikaakin tärkeämpää on rakkaus ja avoimuus ja se, ettei kadota yhteyttä toisiinsa. Että silloinkin jos yhteistä aikaa ei ole tarpeeksi, yrittää muistaa antaa pusuja, kuunnella ja sanoa, että rakastaa ja arvostaa. Niin ainakin meillä. <3


Otto 30 vuotta – 30 syytä miksi rakastan Ottoa

15.06.2020

Sori Otto, koska olet nyt 30 niin saat kestää mun ällösöpön listauksen kaikesta siitä, mitä rakastan sinussa. Voit lukea tämän korvat punoittaen tai olla lukematta jos ahdistaa liikaa, mutta kirjoitan tämän silti nyt. Koska rakastan maailman eniten.

1. Otto on ihan pähkähullu. Hän oli 20-vuotias, elämänsä parhaassa seikkailuiässä ja päätti alkaa rakentaa toimivaa perhe-elämää mun kanssa 5 viikon tuntemisen jälkeen. 

2. Otto on maailman paras isä. Mulla ei ole kokemusta omasta isästä, mutta jos olisi, toivoisin, että mun isä olisi samanlainen kuin Otto on meidän lapsille. Aina valmis auttamaan, rakastava, läsnäoleva ja sopivasti lasten pikkusormen ympärille kiedottu. Vaikka mä olen se good cop meistä vanhemmista niin kyllä on Ottokin sopivissa määrin. 

3. Saan toteuttaa salaisia parturi-kampaajahimojani Oton päähän. 9,5 vuoden ajan olen toiminut Oton parturina. Rakastan sitä, kun Otto saa jonkun uuden idean (vaikka vihreän tai turkoosin tukan tai leikata pitkät hiukset sivuilta kokonaan lyhyeksi) ja sitten saan toteuttaa sen heti.

4. Otto on hauskin tyyppi kenet tunnen. Hän naurattaa mua joka ikinen päivä ja lapsia myös. Meidän huumorintajut kohtaavat loistavasti, mutta on Otto muutenkin hauska. Hän tietää aina hauskimmat meemit, heittää aina tilanteeseen sopivaa läppää ja tietää tasan miten mut saa nauramaan milloinkin. Otto osaa nauraa itselleen eikä vierasta mustaa huumoria.

5. Otto on kokenut elämässä paljon jo nuorena ja ehkä siksi hän on niin hyvä olemaan läsnä ja elämään hetkessä. Jokaikinen päivä jonka saan viettää Oton kanssa, tuntuu siltä, että olen ottanut kaiken irti siitä päivästä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Otto osaa elää niin, että jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, jotain jonka haluaa muistaa ja painaa sydämeen, vaikka päivä olisi muuten ihan pepusta. 

6. Hän kannustaa aina, eikä koskaan lannista. Hän ei ikinä ole lytännyt mun unelmia vaan aina puskenut eteenpäin ja mahdollistanut unelmien tavoittelun niin mulle kuin lapsillekin. Hän tietää, että unelmat ja tavoitteet ovat arvokkaita ja uskoo muhun ja meihin. Otto osaa aina kannustaa, esittää relevantteja kysymyksiä ja huomioita ja tsempata jos tuntuu, että asiat eivät etene.

7. Otto innostuu helposti. Rakastan sitä, kuinka hän innostuu uusista asioista silminnähden ja jotain siistiä kokiessamme olemme molemmat yhtä innoissaan kun lapset karkkikaupassa. Hän saattaa innostua jostain pienestäkin asiasta ja haluaa ottaa kaiken selvää silloin, kun oppii jotain uutta ja kiinnostavaa. Hän osaa innostua lasten jutuista ja hän on aina innoissaan mun puolesta silloin kun minäkin olen. Paitsi uusista huulipunista. Tahmaisia huulipunia Otto inhoaa.

8. Otto kuuntelee aina aidosti. Hän ei koskaan esitä kuuntelevansa tai keskity vahingossa puhelimeensa kun hänelle puhuu. Jos kerron hänelle jotain, hän oikeasti muistaa sen myöhemminkin ja osallistuu keskusteluun aktiivisesti. Otto ei koskaan odota kärsimättömänä, että hän pääsee sanomaan ovat sanottavansa, vaan kuuntelee ensin rauhassa, mitä toinen sanoo.

9. Otolla on aina joku “kuukauden sana”. Joku sana, joka hänellä jää mieleen ja jota hän aktiivisesti käyttää muutaman viikon niin, että sen selvästi huomaa. Sitten se sana unohtuu ja tilalle tulee joku toinen. On niin huvittavaa bongailla aina näitä kuukauden sanoja! Mulla on jäänyt niin monet niistä mieleen.

10. Otto piti puoli vuotta vanhempainvapaata ja pitkällä opintovapaallakin hän on sopeutunut paremmin kuin hyvin kotifaijan rooliin. Oton kanssa vanhemmuus on aina ollut tasa-arvoista ja arvostan sitä niin paljon. Se, että olemme molemmat vuorollamme olleet niitä kotivanhempia on tuonut molemmille syvän ymmärryksen siitä mitä se vaatii ja arvostuksen kotivanhemman roolia kohtaan.

11. Otto ymmärtää mistä feminismissä on oikeasti kyse ja on valmis edistämään tasa-arvoa kaikessa mahdollisessa. Hän on kiinnostunut naisten aseman parantamisesta ja aidosti ymmärtää, miten paljon vielä on parannettavaa. Hänellä ei ole ikinä mitään tarvetta pönkittää miehistä egoa tai tuoda feminismi-keskusteluun “mutta kyllä miehetkin” -argumentteja.

12. Otto ei yhtään tykkää suklaasta, joten mun suklaat ja jäätelöt ovat aina turvassa. Ei ikinä tarvitse pelätä, että Otto söisi ne suklaanhimoissaan, koska hänellä on ihan eri karkkimaku kuin mulla.

13. Otolla on aivan lyömätön looginen päättelykyky ja hän on matemaattisesti lahjakas. Tiedän siis kuka lapsia auttaa tulevaisuudessa kaikissa fysiikan ja kemian (ja mahdollisen lukiomatematiikan)  jutuissa, jotka olivat itselleni koulussa haastavia.

14. Ottoon voi aina luottaa. Hän ei koskaan tee tyhjiä lupauksia tai syö sanojaan. Jos hän sanoo tekevänsä jotain, hän taatusti tekee sen.

15. Otto seuraa tarkasti mitä maailmalla tapahtuu ja hänen kanssa voi käydä pitkiä keskusteluita maailman tilanteesta. Meillä on ehkä eri kanavat joista asioita seuraamme (minä hesarista ja Otto redditistä), mutta kummatkin seuraamme ja keskustelemme ja muodostamme omat näkemyksemme.

16. Otto ei pelkää. Meidän yhteisen taipaleen aikana olen pelännyt lukuisia asioita vauvan kuolemasta koronavirukseen ja syövästä täydelliseen taloudelliseen epäonnistumiseen. Otto ei. Hän on aina se vankkumaton kivi, joka muistuttaa, että pelkäämällä ei saavuta mitään, eikä pelko auta mihinkään vaikka paska osuisikin tuulettimeen. Joten eteenpäin vaan. Vaikka sattuisikin sairastumaan syöpään, ei siinä varmasti itseään kiittele, että olipa hyvä kun tuhlasin kymmenen vuotta elämästäni syöpää peläten joka päivä ja sitten sairastuin.

17. Otto osaa puhua. Se oli yksi niistä monista asioista, miksi rakastuin Ottoon. Hän puhuu. Hän sanoittaa tunteensa eikä panttaa niitä sisällään. Meillä ei pääse syntymään mitään konflikteja tai mykkäkouluja, koska me puhumme asiat aina ajoissa auki.

18. Otto ei ole ehdoton. Vaikka hän olisi vahvasti jotain mieltä, hän on aina valmis kuuntelemaan myös toisenlaisen näkökulman ja pohtimaan sitä. Jos joku onnistuu esittämään tarpeeksi vahvat perustelut, hän voi myös muuttaa mieltään tärkeissäkin kysymyksissä. Arvostan sitä ihan valtavasti.

19. Otto halaa ja pussaa joka päivä. Hän muistaa aina antaa juuri niitä pieniä huomionosoituksia, joiden tärkeydestä puhutaan. Hän on tässä huomattavasti parempi kuin minä, mutta yritän joka päivä oppia olemaan itsekin vielä huomaavaisempi.

20. Otto juo samaa kahvia kuin minä (joka on kaikkien muiden mielestä pahaa). Ja hän myös laittaa kahvit aina valmiiksi, jotta voin vaan napsauttaa napista kun herään.

21. Otto tietää ihan valtavan paljon ja hän on tosi fiksu. Otto ei koskaan luota pelkkään mututuntumaan, vaan hän perustaa mielipiteensä faktoille.

22. Otolla on perhostatuointi alaselässä. Sitä on pakko rakastaa.

23. Otto osaa ja tykkää juhlia. Hän ei koskaan pidä hömppänä mun juhlaideoita, kuten hääpäiväbileitä vaan on aina innolla messissä. Me ollaan samanlaisia rentoja juhlien järjestäjiä ja tykätään kerätä ihmisiä yhteen ja pitää hauskaa.

24. Oton mielestä on tärkeää auttaa muita, jos siihen on itsellä mahdollisuus. Otto nauttii sitä, että saa antaa takaisin ja olla tekemässä hyvää. Otolla on hyvä sydän.

25. Otto tykkää pinkistä sisustuksessa ja pinkki on mun lempiväri. Me ollaan match made in heaven eikö vain?

26. Otolla ei ole ikinä ollut tarvetta olla mikään perinteinen mies, eikä hän ikinä viljele sellaisia sanontoja kuin “pojat on poikia”, “miehet ei itke” tai “nainen keittiöön”. Hän ei koskaan pelkää miehisyytensä puolesta tehdessään jotain normeista poikkeavaa. Ja se jos mikä on mun mielestä miehekästä.

27. Otto on kunnianhimoinen. Hän on etsinyt rauhassa oman juttunsa ja on valmis tekemään täysillä töitä sen eteen (ja on tehnytkin jo paljon).

28. Perheaika on Otolle tärkeää. Hän arvostaa perheen yhteisen ajan ja parisuhdeajan todella korkealle, eikä ikinä tarvitse ajatella, että hänen pitäisi olla enemmän mun tai lasten kanssa.

29. Hänellä on läheiset välit kaikkiin meidän perheenjäseniin ja sukulaisiin. Koska olen itse niin perhe- ja sukukeskeinen, mulle on tosi tärkeää että se on Otolle ok. Ja se on aina ollut. Viihdytään niin yhteisillä perhelomilla Oton puolen perheen kanssa kuin kaksi viikkoa Oulussa mun suvun kanssa saman katon alla. Ja mun äiti on aina meille tervetullut.

30. Otto on herkkä, komea, mahtava, cool, kohtelias, ihana, söpö, hassu, pönttö ja miljoona muuta asiaa. Hän on vaan maailman ihanin tyyppi kenet tunnen ja olen onnekas, kun saan jakaa mun elämän hänen kanssaan.

Olisin voinut jatkaa tätä listaa loputtomiin, kirjoitin tämän alle tunnissa. Mulle ei tuota mitään vaikeuksia ylistää Ottoa, koska joka ikinen sana on totta. Kun mä mietin millainen Otto on, mun pää täyttyy ylisanoista ja kehuista. Olen niin valtavan ylpeä Otosta ja siitä, miten pitkälle hän on päässyt meidän yhteisen taipaleen aikana. 

30-vuotiaana Otto on kypsempi kuin moni muu viisikymppisenä. Olen maailman onnekkain, kun Otto on mun rinnalla, eikä mun koskaan tarvitse kyseenalaistaa sitä. Rakastan sua Otto, maailman ihaninta synttäripäivää ja toivottavasti olet nauttinut sun synttäriylläreistä tähän asti <3


Kumpi todennäköisemmin -kysely

22.04.2020

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3


Uusi elämänvaihe – meillä ei ole yhtään alle 3-vuotiasta

01.03.2020

Tajusin tässä juuri, että me ollaan edetty perheenä aivan uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Tällä hetkellä meidän perheessä ei ole ketään alle 3-vuotiasta, eikä kukaan ole raskaana. Silloin kun tein positiivisen raskaustestin meidän kuopuksesta kesäkuussa 2016, meidän keskimmäinen oli juuri täyttänyt kolme vuotta. Oltiin yritetty vauvaa jo pidemmän aikaa, eli tavallaan valmistauduttiin vauvaperhe-elämään silloinkin. Raskausaikana ensin migreenit ja sitten säännölliset kipeät supistukset rajoittivat mun omaa menemistä ja tekemistä aika lailla. Eli oikeastaan me ei ehditty kunnolla päästä sisään siihen ”yli 3-vuotiaiden lasten perheen” meininkiin. Nyt ollaan ekaa kertaa meidän perhe-elämän aikana siinä vaiheessa, että koko perhe on yhtäaikaa täysissä voimissa, samalla kun kukaan ei ole alle 3-vuotias. Tämä on niin jännittävää!

Ja musta tuntuu, että tämänhetkinen elämäntilanne on parasta lääkettä ikinä mun krooniseen vauvakuumeiluun. Meillä on nimittäin aika hitsin kivaa ja jotenkin niin ihanan rentoa ja helppoa juuri nyt. Vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että pientenkin lasten kanssa voi mennä ja tehdä (ja niin ollaan menty ja tehty ja nautittu siitä), niin olen silti ollut viime aikoina jatkuvasti aivan äimistynyt siitä, miten iisiä kaikki jotenkin on just nyt.

Tähänkin voisi joku tulla sanomaan, että odota vaan, se on tyyntä myrskyn edellä, kohta on esiteini-ikä, eskari-uhma ja muut mukavuudet. Mutta minä sanon, että nautin tästä hetkestä ja otan siitä kaiken irti ja otan kaiken vastaan sitten kun aika on. Jokaisessa kehitysvaiheessa on aina myös jotain uutta ja ihanaa, eikä kannata ajatella jo etukäteen negatiivisesti.

Meillä on tällä hetkellä ihan älyttömän hauskaa, koska meidän 3-vuotias on sellaisessa kehitysvaiheessa, että vähintään joka toinen asia mitä suusta tulee ulos on hauska tai yllättävä. Hän saa meidät huvittumaan, yllättymään, ihastumaan ja nauramaan joka ikinen päivä kysymyksillään ja selostuksillaan. Hän hoitaa jo itse pukemiset ja riisumiset ja muut sellaiset arkiset asiat, joissa vaikka 2-vuotiaana vielä tarvitsi apua. Meidän kohta-7-vuotias on jo niin itsenäinen eskarilainen ja ylpeä ensi syksyn koululainen, joka on alkanut niin hienosti ottaa vastuuta esimerkiksi omasta huoneesta ja tavaroista. Meidän esikoinen on jo niin fiksu ja hänen kanssa voi käydä todella syvällisiä ja monipuolisia keskusteluita aiheesta kuin aiheesta ja viettää aikaa kuin kaverin kanssa.

Lapsilla menee hyvin leikit yhteen ja he osaavat jokainen myös rauhoittua. Pystytään hyvin pelaamaan myös pelejä koko porukalla, kun 3-vuotiaskin jaksaa jo keskittyä, vaikka ei aina kaikkea osaisikaan.

Lähteminen eri paikkoihin on niin mukavan helppoa ja tilanteita pystyy hyvin ennakoimaan. 3-vuotias tietää jo ainakin suurinpiirtein miten ollaan kaupassa, ravintolassa tai pr-tilaisuudessa. Ei tarvitse enää selittää kauppareissulla, miksi ei voi vaikka ostaa jotain sokeri-yksisarvismuroja maanantaina tai miksi ei voi juoksennella vaatemalliston lanseeraustilaisuudessa. Rattaat ovat 99% ajasta lojumassa jossain, kun ei kukaan enää istu niissä  (eikä enää karkaile, vaikka ei niissä istuisikaan).  Isommat voi tarvittaessa lähettää lähikauppaan hakemaan puuttuvia aineksia tai kiireisenä aamuna heitä voi pyytää tekemään pikkusiskolle leipää sillä aikaa kun itse etsii hukassa olevia metsäretkivarusteita.

Matkustaminen on ihanan rentoa, esimerkiksi viikon takaiset pitkät automatkat Ouluun ja takaisin menivät todella iisisti yhden pysähdyksen taktiikalla. Toki matkat on menneet aina ikätasoon nähden hyvin mutkattomasti ja vähillä pysähdyksillä, mutta aina on ollut sellainen pieni jännitys päällä, koska pikkulasten kanssa voi joskus tulla arvaamattomia tilanteita. Nyt 3-vuotiaan kanssa ei enää tarvitse jännätä, että meneekö hermo jossain kohti matkaa, kun hän taatusti viihdyttää itse itseään ja ymmärtää, että perillä odottaa joko kiva lomakohde tai sitten oma koti, missä on kaikki omat jutut ja on kiva mennä kotiin.

Uiminen, sisäleikkipuistoreissut ja ulkoilu on ihanan rentoa. Lapset juoksevat itse puistossa minne haluavat, eikä ole enää pakko itse istua  paikallaan hiekkalaatikolla tekemässä kakkuja tai seistä antamassa keinulle vauhtia. Yksi lapsista osaa jo uida sujuvasti, toinen osaa sukeltaa ja uinnin alkeet ja kolmaskin ui hienosti kellukkeilla. Ei tarvitse enää olla sydän syrjällään kolmeen suuntaan, että miten mä pidän nämä kaikki hengissä täällä altaassa. Valppaana saa toki olla aina, mutta onhan tämä nyt jo huomattavasti helpompaa. Sekin on pieni mutta iso juttu, että päästään koko perhe leffaan, kun 3-vuotiaskin jaksaa jo katsoa kokopitkän elokuvan, eikä tarvitse jakaa porukkaa.

Tällä hetkellä mulla ei ole yhtään haikea olo, että vauva-ajat ovat takana ainakin toistaiseksi. Mä nautin tästä ihan älyttömän paljon. Viime viikonloppuna pidin  Oulussa kahta ihan pientä kuuden viikon ikäistä vauvaa, kun he molemmat kävivät vuorotellen nukkumassa päikkärit mun sylissä. Se oli niin ihanaa, nuuskutin vauvan tuoksua ja nautin täysillä. Mutta sen jälkeen oli ihana saada kädet vapaaksi, tanssia ja syödä kakkua omien lasten kanssa ja heittäytyä sitten aikuisten illanviettoon lasten lähdettyä mummulaan yökylään.

Voi hyvin olla, että vauvakuume iskee pahemmin muhun taas jossain vaiheessa elämää, koska ei sitä ikinä tiedä. Ja jokaisessa lapsen ikävaiheessa on ne omat ihanat jutut, joista nautin, ehdottomasti myös vauva- ja taaperovaiheessa. Mutta juuri nyt on niin hyvä olla näin. Meillä on mahtavia suunnitelmia kesäksi koko perheelle, joiden toteuttamisessa haluttiin odottaa siihen, että lapset ovat riittävän isoja kaikki kolme. Meillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja jaksamista nähdä paljon kavereita ja toteuttaa ihan omiakin juttuja. Tämä on niin siistiä!