Eilen vietettiin ihanaa iltapäivää monen äidin ja mukulan kesken, kun kokoonnuttiin meille viettämään Halloweenjuhlia! Näitä pirskeitä oltiin odotettu, ja kyllä oli vilinää kun kymmenen mamia mukuloineen kerääntyi yhteen paikkaan. Otto kertoi että kun tuli töistä kotiin, tuntui kuin olisi astunut saunaan. Kieltämättä meidän kämpässä taisi olla vähän kuuma, olihan meitä yli kaksikymmentä täällä pörräämässä!

Mä pukeuduin itse Zeldan kanssa noidaksi, ja Tiara halusi olla keijukaisprinsessa, yllättävää! Zelda suostui yllättäen pitämään noidanhattua päässään melkein koko juhlien ajan, vaikka olin ihan varma että se lentäisi nurkkaan heti ensimmäisenä! Juhlista löytyi myös ainakin White Trash, Black Eyed Pea, kissoja, dino, leijona, norsu, norjalainen kalastaja ja Draco Malfoy, sekä monta muuta huipputyyppiä. Tällä porukalla ollaan nähty säännöllisen epäsäännöllisesti jo pitkän aikaa, ja jutusteltu Facebookin ryhmässä. Ihanaa kun on lähellä tälläisiä ystäviä, joiden kanssa voi sekä järjestää ihania yhteisiä kokemuksia lapsille, että pitää itsekin hauskaa!

Ruokailut hoidettiin nyyttärimeiningeillä, ja tarjottavaa olikin reippaasti yli tarpeiden lopulta! Mutta ei se mitään, ainakaan ei loppunut kesken, mikä on pääasia. Mä kokkailin itse feta-parsakaalipiirakkaa ruispohjalla, sekä Kinderpiirakkaa makeaksi. Karde oli leiponut meille ihan huipun silmämuna-juustokakun, joka oli aika karmivan näköinen mutta hurjan hyvän makuinen. Juhlien järjestämisestä ei tarvinnut ottaa yhtään stressiä kaiken kiireen keskellä, kun kaikki osallistuivat järjestelyyn, mitä nyt itse ripustin muutaman koristeen esille ja askartelin meille Halloween-teemaisia photobooth-propseja.

Lapset herkuttelivat, leikkivät kaikki nätisti yhdessä, ja kiljuivat riemusta kun iltapäivä huipentui valotikkureiveihin ja sammutettiin valot. Smurffit raikasivat ja taidettiin me äiditkin vähän intoutua bailaamaan. Yritettiin saada napattua kunnon yhteiskuvat lasten kanssa, ja ilman, mutta ei siitä hirveästi tullut tässä pimeydessä enää mitään. Oli hauskaa yrittää sulloutua kuvaan kaikki kerralla! Kiitos Sofia, Veera, Karde, Essi, Julia, Jenina, Laura, Klara, ja Demi ihan huipusta iltapäivästä! Näitä lisää!

Näiden bileiden jälkeen on hyvä lähteä hetkeksi nauttimaan vain Oton seurasta laivalle, ja olla rauhassa. Lapsilla on viikonlopuksi mukavaa ohjelmaa mummun kanssa, ja meillä taas ei ole mitään ohjelmaa eikä yhtä ainuttakaan suunnitelmaa, muuta kuin vaan olla, ja tehdä mitä huvittaa. Puolentoista vuorokauden täydellinen irtautuminen tietokoneesta tulee olemaan ihan parasta! Tukholmassakin on lauantaina pyhäinpäivä, joten ei varmaan kauheasti ole kauppoja auki (vai onko?), joten me varmaan vaan käveleskellään, käydään syömässä rauhassa ja hengaillaan. Ihanaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille!<3

Lauantain asu ei ehkä näkynyt niin hyvin kuvissa, kun palkintotaulu oli edessä, enkä viitsinyt poseerata kuvaajalle peppu edellä, että puvun selkä olisi näkynyt. Käytiin siis Oton kanssa eilen kuvaamassa mun gaalalook vielä uudelleen, vaikkakin pienillä muutoksilla höystettynä. Kengät olivat erit: joo, kyllä, minä olen se urpo jolla jäi kengät sinne Tivolin narikan penkille kun vaihdoin mukavampiin popoihin bileiden jälkeen. Harmittaa, ne kengät olivat i-h-a-n-a-t! Lisäksi tietenkin ”kampaus” eli pikanuttura, ja meikki ovat tällä kertaa omaa käsialaani.

Vaihdoin tosiaan pukua pari päivää ennen varsinaista gaalaa, kun olin hakemassa itselleni lainaan Mochinon ihanaa leopardilaukkua. Mulla oli jotenkin sellainen olo, että ostamani puku ei vaan sitten ollutkaan tarpeeksi juhlava, ja kun bongasin sitten Guess by Marcianon mustan midimittaisen mekon, kultaolkaimin varustettuna, oli asuvalinta sinetöity. Lainasin samalla reissulla siis myös puvun, ja koko asu muuttui kertaheitolla.

Mulla ei ollut aikaa testailla asun toimivuutta, kun torstai ja perjantai olivat täynnä ohjelmaa. Lopulta sitten lauantaina mulla oli mekossa aluksi tosi epävarma olo, sillä pelkäsin kokoajan että se tippuu mun yltä. Onneksi olkaimet pitivät puvun kyllä paikallaan, vaikka olinkin ensin ihan paniikissa, kun ostamani Lindexin kaksipuoleinen teippi ei toiminutkaan niinkuin piti. Se tarttui kaikkialle muualle paitsi sinne minne halusin, ehkä mulla ei kiireessä kampaamon vessassa ollut vaan tekniikka kunnossa, kun yritin pukeutua niin että aikaa oli enää muutama minuutti.

Mä olen kyllä edelleen sitä mieltä että mekko on ihan mieletön, ja tykkään siitä kuin hullu puurosta! Ensi kerralla kuitenkin valitsen sellaisen puvun jossa on mukava olla, eikä tarvitse jännittää. Ihastuin leopardilaukkuun jo pari kuukautta sitten, kun näin sen Zalandon tapahtumassa, ja mulla tuli se heti mieleen, kun Otto ilmoitti laittavansa leopardiconverset jalkaan. Se oli meidän asujen yhdistävä tekijä, vaikka toki meillä oli molemmilla myös paljon mustaa. Leopardikuosi on mun lempparikuoseja, ja parhaimmillaan se on mun mielestä pienissä yksityiskohdissa!

Pian mun täytyy rientää laittamaan niitä ripsiä, mutta sitä ennen edessä on kodin koristelua halloween-juhlia varten! Ja mitä ihmettä mä laitan päälle, apua! Ehkä mä pukeudun noidaksi. Lapsille on leopardiasua, prinsessa- ja keijujuttuja, ampiasmekkoa ja lisää noitahattuja. Saapa nähdä mitä he valitsevat! Ihanaa torstaipäivää kaikille <3

Äitiys on tehnyt musta hurjasti itsevarmemman, ulospäinsuuntautuneemman ja onnellisemman. Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut kyllä, mutta ennen olin arka. Pelkäsin tekeväni tai sanovani jotain väärää, jos tuon itseäni esille. Ennen epäröin itseäni ja omia kykyjäni, ja ajattelin aina etten ole tarpeeksi hyvä. Nykyään mä tiedän, että mä olen ihan tarpeeksi hyvä. Ansaitsen olla onnellinen, ja saan tavoitella omia unelmiani.

Olen aina antanut anteeksi helposti, myös asioita, joita moni muu ei koskaan voisi antaa anteeksi. Käytännössä olen ollut ihminen, jonka voi puhua ystäväkseen minkä tahansa loukkauksen jälkeen, kunhan vain pyytää anteeksi ja sanoo muutaman kauniin sanan. Olen ollut tilanteissa joissa olen tuntenut itseni arvottomaksi, loukatuksi ja petetyksi, mutta antanut silti kaiken anteeksi. Jatkanut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Nyt olen tilanteessa, jossa empaattinen minäni vaatisi antamaan anteeksi ja unohtamaan, sanomaan ehkä jotain mukavaa vielä tueksi. Äitiyden myötä mun sisällä herännyt leijonaemo on toista mieltä. Mikäli ainoastaan mua itseäni olisi loukattu, mä varmaan juoksisin antamaan anteeksi ja halaamaan päälle. Mutta kyseessä on mun lisäkseni myös joku muu, joku muu jota suojelen leijonaemon lailla. Edelleen ymmärrän, että kaikki tekevät virheitä, typeriäkin virheitä. Mutta on olemassa myös virheitä, joita ei vaan yksinkertaisesti tehdä, asioita, joita ei vaan sanota.

Tällä hetkellä olen umpikujassa, en tiedä mitä sanoa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, mitä tahansa sanonkaan. Siitä huolimatta, mä aion nyt olla vahva. Mun ei tarvitse hyvitellä tai yrittää saada toisen oloa paremmaksi, kun en itse ole tehnyt mitään. Mun ei tarvitse uskoa kauniita sanoja tai vakuutteluita, kun todisteet puhuvat puolestaan. Mun ei tarvitse enää olla se kynnysmatto, jota kerta toisensa jälkeen manipuloidaan hyväuskoisena.

On asioita, jotka kuuluvat menneisyyteen, syystä. On myös kauniita muistoja, ihania hetkiä, joita en halua unohtaa. Ne hetket säilyvät mun mielessä aina, ja olen niistä onnellinen ja kiitollinen. Paljon on koettu. Kun mennään tietyn rajan yli, paluuta ei vain enää ole, eikä niitä muistoja voi enää herättää henkiin ja alkaa elää uudelleen. Mä en toivo pahaa, vaikka en sanoisikaan että ”hei se on ihan okei, no big deal”. Mä toivon vaan että virheet opettaisivat.

Menneisyys on hankalaa. Kun on onnellisesti naimisissa, tekee työkseen sitä mitä rakastaa, omaa luotettavan ja välittävän ystäväpiirin ja on kahden ihanan lapsen äiti, sitä ei kauheasti osaa kaivata repäisyä teinidraaman keskiöön. Toisaalta se teki ihan hyvää, herätti mut huomaamaan miten pitkälle on tultu. Mä en halua käsitellä näitä asioita enää. En kuulla, en nähdä, en tietää. En vihaa, mä en vaan enää välitä, ja hyvä niin. Repäisen tämän kirjoituksen myötä irti viimeisetkin omantunnontuskat, mun ei tarvitse välittää. Mustakaan ei välitetty.

En yleensä kirjoita draamasta tai negatiivista tunteista juurikaan. Tämäkin on vain tajunnanvirtaa, asioita joita en tule avaamaan tämän enempää täällä koskaan. Nämä asiat ovat kuitenkin viime päivinä pyörineet mielessä paljon, ja vaikuttaneet ehkä mun kykyyn keskittyä bloggaamiseen. Siksi halusin kirjoittaa tästä. Nyt mulla on hyvä olo. Haikea, mutta hyvä.

Kiitos ja anteeksi. Se siitä arjesta, nyt tulikin jotain vähän vähemmän arkista tähän väliin. Huomenna menen laittamaan ripsipidennykset puolentoistavuoden tauon jälkeen, ja sen jälkeen me juhlitaan Halloweenia vähän etukäteen! Postailen kuitenkin huomenna vielä lauantai-illan asua paremmissa kuvissa, kun lauantaina niitä asukuvia ei ehditty ottamaan. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille<3

Meillä tuli tosi kiire Veeran kanssa laittaa mun nassu ja asu kuntoon, kun hiuksissa kesti niin kauan, mutta lopulta ehdittiin Oton kanssa hyvissä ajoin juhlapaikalle Fredan Tivoliin. Mulla oli vähän epävarma olo mun asusta, koska vaihdoin sen ihan viimetipassa viime viikolla. En ehtinyt juuri sovittelemaan tai testaamaan sen toimivuutta käytännössä, ja täytyy sanoa että selästä super-avonainen mekko aiheutti päänvaivaa melkein koko illan, kun pelkäsin että se tippuu. Ei onneksi tippunut, hahah! Ihana mekko se kyllä oli, ei siinä mitään.

Vietettiin iltaa yhdessä isolla porukalla, ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa monia tuttuja, joita en vielä päivällä nähnyt. Illalla mulla oli kamera aikalailla hukkateillä kokoajan, tai no siinä pöydällähän se pyöri, mutta ei sitä juuri muistanut käyttää. Jälkeenpäin harmittaa että kuvia ei niin hirveästi ole, mutta toisaalta oli ihana viettää iltaa ihan rauhassa kamerasta murehtimatta. Pari kuvaa Otto kuitenkin ikuisti, meidän Simon kauniin gaalailmeen, ja meidät tytöt ihanien Sandra Hagelstamin ja Victoria Törnegrenin kanssa!

Kolmas sija tuntuu vieläkin epätodellisen hienolta ja mahtavalta. Meidän sarja oli todella kova, ja mä olen niin kiitollinen teille kaikille jotka äänestitte mua, että ei riitä sanat kertomaan! Kuten kirjoitin jo aiemmin, mä todella toivon että blogini inspiroi teitä, nyt ja tulevaisuudessa, ja aion tehdä jatkossa entistä kovemmin töitä sen eteen. Haluan että täältä välittyy mun persoona, juuri sellaisena kuin se on, ja että te saatte täältä juuri sitä mitä toivotte. Aion pitää omasta tyylistäni kiinni, mutta muistutan että otan teiltä vastaan myös toiveita jos sellaisia tulee.

Kiitos siitä että te olette siellä tukena ja iloitsette mun kanssa pienistä ja suurista asioista, päivästä ja vuodesta toiseen! Onnea Demi, Emilia ja Minttu, sekä kaikki muut IBA-voittajat!

Oli ihanaa päästä ulos Kaislan ja Simon kanssa, kun ei ikuisuuksiin olla oltu yhdessä ulkona! Vaikka ilta oli hektinen aluksi niin ehdittiin me ihan hyvin hengaamaankin ja pidettiin hauskaa. Lähdettiin kiltisti jo puolenyön jälkeen Mäkkiin syömään ja heitettiin maailman typerintä mäkkiläppää, joka oli silloin hurjan hauskaa! Tai on se ehkä vieläkin, mun mielestä. Kiitos McVilma, McKaisla ja McSimo meidän McMahtavasta illasta!

Kaikkein eniten mä haluan kiittää Ottoa, joka on aina mun tukena, ja ymmärtää. Otto jaksaa kuunnella kun stressaan gaalamekoista, ja auttaa mua miettimään mitä voisin tehdä paremmin. Otto muistaa kertoa kun teen jotain hyvin, ja antaa kritiikkiä jos se on aiheellista. Otto ei kyllästy vaikka jännitän välillä vähän liikaakin. Kiitos Otto rakas, olet paras <3

Kuvausseinän kuvat: Pauli Siuruainen

Ihanaa, huomenna palataan hetkeksi arkeen, ihan vain jatkaaksemme juhlintaa torstaina Halloween-bileiden merkeissä, kun meidän iso äitiporukka pikkuisineen saapuu meille kotiin juhlistamaan kurpitsajuhlaa. Siitä tulee varmasti ihan huippuhauska päivä! Mutta tosiaan huomenna vähän erilaista juttua. Hyvää yötä kaikille<3

KIITOS <3

Btw ihana kun tänä syksynä on käytössä noi lyhenteet, aiemmin on ollut yhtä tuskaa kirjoittaa kerta toisensa jälkeen tapahtuman koko nimi, hahaa! Pääsen viimeinkin purkamaan lauantaipäivää muutenkin kuin vain kampaamokäynnin osalta, tätä on odotettu. Mä suuntasin Ravintola Sipuliin tällä kertaa Kaislan kanssa, niinkuin viimeksikin. Me mentiin paikalle jo heti aamupäivällä, koska mun piti ehtiä ajoissa laittamaan hiuksia kuntoon.

BID OUTFIT / Takki Sheinside* / Neule Sheinside* / Huivi Monki* / Housut Dr.Denim / Kengät H&M / Korut Glitter* / Kello Guess* / Laukku Coach / *saatu blogin kautta

Lauantaiksi halusin päivälle mahdollisimman rennon ja mukavan asun, koska tiesin että illan mekossa joudun vähän kiinnittämään huomiota siihen miten se pysyy päällä (ja tietty seisomaan korkkareilla). Valitsinkin upouuden Sheinsidelta saadun ihanan vaalean takin, kun sää ei ollut niin kylmä että olisi ollut topalle tarvetta. Mä rakastan tuota takkia, se on ihanan rento mutta tyylikäs. Takin alla mulla oli ihana Sheinsidelta myöskin saatu luumunvärinen palmikkoneule, joka on myös rento. Hihat ovat napakat mutta muuten neule on ihanan löysä ja sopii niin hengailuun kuin virallisempaankin asuun paremmin kuin hyvin.

Kierreltiin, ja melkein heti ekaksi me mentiin katsomaan ruotsalaisten huippubloggaajien Fanny Lyckmanin ja Victoria Törnegrenin haastattelua. Mukana oli myös 5inchandup-blogin Sandra Hagelstam. Moni kysymyspostauksia lukenut varmaan on huomannut mun rakkauteni ruotsalaisia muotiblogeja kohtaan, ja Indiedaysia on kiittäminen että pääsin tapaamaan suuresti ihannoimiani bloggaajia, jälleen kerran! Nyt on nähty jo Angelica, Andreas, Kissie sekä tämänkertaiset vieraat. Mä vaan suuresti toivon että joku vuosi Kenza pystyisi löytämään tilaa kalenteristaan sen verran että tulisi tänne Suomeen inspiroimaan meitä, siinä on mun ultimate-idoli, joka inspiroi vuodesta toiseen. Mutta ihan mielettömiä kyllä kaikki edellämainitut, ei voi kuin ihailla!

Onneksi oon aina niin tyylikäs vai mitä! 😀

Tänä vuonna tapahtumassa oli keskitty näytteilleasettajien osalta ehkä enemmän muotiin kuin aiemmin, mutta mukana oli myös Olympus ja mulle kesällä valokuvaustunnin pitänyt Mikko Rasila. Oli ihanaa tavata kaikkia ihmisiä, ja tosi moni tuli juttelemaan vaikka ei oltu ennen tavattukaan! Se on aina piristävää ja ihanaa, kun saa tavata ihmisiä sieltä ruutujen takaa. Käytiin ottamassa oikein isolla porukalla yhteiskuvia, niin että kuvaajalla oli varmasti hankalaa mahduttaa meidät tyylikkäästi kuvaan. Mutta minkäs sille voi jos on niin monta ihanaa naista ettei ketään halua jättää pois? 😉

Ihanan inspiroiva päivä! Vaikka kaikissa pr-tilaisuuksissa ja muissa tapaakin usein kollegoita, on huikeaa että meille bloggaajille on ihan oma ammattitapahtuma, jossa päätarkoituksena on minglata ja verkostoitua, ja sille on varattu myös riittävästi aikaa. Ensi vuoden BIDiä odotellessa siis! Kiitos hurjasti kaikille joiden kanssa sain viettää kivaa päivää!

Mä tykitän heti tänä iltana vielä IBA-postauksen, niin päästään bloginkin puolella takaisin arkeen, ainakin hetkeksi! Ihanaa tiistaipäivää kaikille<3