Anna lapsesi pukea sinut -viikko

30.11.2019

Koska missasin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän, päätin viikonloppuna, että pidän tällä viikolla kokonaisen viikon niin, että lapset saavat päättää mun vaatteet. Sovittiin lasten kanssa, että he saavat yhdessä valita mulle yhteensä viisi asua. Yhden jokaiselle arkipäivälle. Ehtona oli, että valinnat tapahtuvat sovussa ja nätisti. Lisäksi pyysin, että he valitsevat asut järkevästi, eli ei niin, että mulle olisi vaikka vaan paita ja sukkahousut. Muuten en asettanut mitään rajoituksia tai ehtoja. Ainoat ehdot olivat siis sopu ja tarkoituksenmukaiset vaatteet, eli sellaiset, joissa voi myös poistua kotoa.

Odotin aika jännityksellä, kun he lähtivät valitsemaan ekaa asua. Yläkerrasta kuului kuitenkin todella iloista ja sopuisaa puheensorinaa ja yllättävän nopeasti he tulivat alakertaan valmiin asun kanssa. Sama toistui jokaisena päivänä. Kertaakaan he eivät riidelleet siitä, kuka saa valita minkäkin vaatekappaleen tai mitä asuun otetaan mukaan. He tekivät saumatonta yhteistyötä  ja kertoivat, että tämä on ollut heidän mielestä tosi hauska juttu. Yleensä vaatteiden valinnassa kesti heillä n. viisi minuuttia, eli aika rennolla meiningillä he päättivät asut ilman sen suurempia kriiseilyjä. Mutta mennäänpä itse asuihin:

1. Maanantai: Pinkki farkkutakki, Power mama -t-paita, tiukat pillifarkut, Gucci-vyö ja niittimaiharit

Enpä olisi itse osannut vetää kaapista farkkutakkia keskellä talvea, mutta lasten mielestä se oli hyvä jakku. He valitsivat power mama -teepan kuulemma siksi, että mä olen power mama. Olin otettu tästä. Tiukkoja pillifarkkuja en ollut käyttänyt ikuisuuteen, sillä keväällä ne lakkasivat mahtumasta mulle. Olin positiivisesti yllättynyt kiskoessani jalkaan pillifarkut, jotka eivät enää puristaneetkaan (ainakaan niin paljon). Lapset olivat selkeästi miettineet asua kokonaisuutena, kun siihen oli otettu mukaan myös vyö ja maiharit. Voisin itse asiassa pukea tämän asun tällaisenaan päälle hyvin itsekin, ainakin kesällä. Talvella kiskoihin teepaidan päälle hupparin, enkä farkkutakkia. Pillit ja maiharit olivat kiva yhdistelmä, jonka olin kokonaan unohtanut. Puin asun päälleni, kun kävimme Itiksessä hoitamassa asioita. Olo oli ihan suhteellisen kotoisa, vaikka farkkutakki ei ole kyllä edelleenkään mun ykkösvalinta talvikeleille villakangastakin alle. Annan asulle 4/5

2. Tiistai: Löysät ruutuhousut, löysä vohvelikankainen trikoopaita ja paksu valkoinen neuletakki

Koko asu oli ihanan rento ja mukava ja sopi loistavasti päivään, jolloin tarkoituksena oli tehdä vaan mahdollisimman paljon töitä kotona. Mistään ei puristanut, painanut tai kiristänyt ja neuleessa oli ihanan lämmintä hengailla. Olo oli kyllä vähän muumimainen, kun koko vartalo oli piilossa löysien vaatteiden alla. Paksu neule oikein vielä korosti tätä muumimaisuutta. Jokainen vaate asusta on yksinään ihan mun suosikkeja, mutta en ehkä itse yhdistelisi ainakaan kaikkia kolmea keskenään, jos olisin lähdössä jonnekin. Kotona ne sen sijaan olivat aivan mahtavat. Annan asulle 4/5

3. Keskiviikko: Leopardi-bleiseri, Tekken t-paita, Mom jeansit, isot kultakorvikset ja korolliset nilkkurit

Tässä oli asennetta, miljoona kertaa enemmän kuin mun itse valitsemissa asuissa. Arastelin ensin todella paljon leopardi-jakun yhdistämistä tiikeri t-paitaan, mutta hitsi vieköön, yhdistelmähän oli ihan loistava. Jos edellispäivän asu oli vähän muumimainen, niin tämän päivän asu oli kaikkea muuta. Se oli rokkia päästä varpaisiin. Voisin sanoa, että tämä on sellainen asu, jonka vetäisin aamulla kaapista päälle, jos uskaltaisin aina olla yhtä rohkea kuin haluaisin olla. Nyt ei ollut vaihtoehtoja, kun lapset olivat tämän päättäneet. Saatoin myös verhoutua ”hehe, on vähän villi asu kun lapset valitsivat sen” -mantran taakse, kun menin vierailemaan tässä asussa Indieplacen toimistolla. Mutta oikeasti, tää oli ihan törkeän siisti! Just näin villi mä haluaisin olla oikeastikin. Annan asulle 6/5

4. Torstai: Leopardi-kuvioinen mekko ja vaaleanpunainen bleiseri sekä ohuet mustat sukkikset ja maiharit

En olisi itse tajunnut yhdistää bleiseriä ja tätä mekkoa, mutta nämähän olivat tosi kiva yhdistelmä. Vaaleanpunainen bleiseri on ainakin neljä tai viisi vuotta vanha, enkä ollut käyttänyt sitä pitkään aikaan, vaikka siitä kovasti pidänkin. Ihanaa, kun lapset näyttivät mulle, että se sopii tosi hyvin mun tyyliin myös tällä hetkellä. Asu oli kiva, rento ja mukava, vaikka vesisateisena päivänä ohuissa mustissa sukkiksissa tulikin vähän vilpoinen olo. Onneksi ei tarvinnut olla pitkiä aikoja ulkona. Lapset taitavat tykätä leopardikuviosta, kun tämä oli jo viikon toinen leopardiasu. Annan asulle 4/5

5. Perjantai: Poro-jouluhuppari, verkkarit ja tennissukat (kenkinä oli Timberlandit)

Koska me oltiin perjantaina lähdössä Oton kanssa mökkilomalle viikonlopuksi, lapset valitsivat omasta mielestään parhaiten mökkeilyyn sopivan asun. Siihen kuului verkkarit ja huppari (sekä hupparin alla oleva löysä t-paita, jossa lukee Hello sunday). Ja siis täytyy kyllä sanoa, että olen niin onnellinen, että annoin lasten valita mun asun. Ilman lapsia olisin istunut pitkän ajomatkan farkuissa ja valinnut jonkun ”paremman näköisen”, mutta ei niin rennon asun. Tässä asussa mä sain ottaa täysin rennosti ja oli mukava olla. Ja ihan hyvinhän se nimenomaan sopi mökille. Annan asulle mökkiasuna 5/5

Olen tästä kokeilusta todella innoissani! Oli niin hauskaa nähdä, millaisia asuja lapset valitsevat. Parasta oli se, kun ei tarvinnut viiteen päivään itse miettiä ollenkaan omia vaatteita. Ihanan helppoa ja rentoa. Lapset ovat aikamoisia tyyliniekkoja kyllä ja ihanan kokeilunhaluisia. He eivät välitä mistään vanhoista tyylisäännöistä vaan yhdistelevät rohkeasti keskenään juuri niitä vaatteita, joita haluavat. Mä voin oppia paljon tästä tyyliviikosta ja aion ehdottomasti toteuttaa samanlaisen myös joskus tulevaisuudessa, jos lapset vaan haluavat.

HUOMIO! Huomisesta alkaen klo 05.00 joka aamu ilmestyy joulukalenterin uusi luukku täällä blogissa, tervetuloa mukaan seuraamaan joulukalenteria. Ja aivan ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille <3


Ettei yksikään hetki menisi ohi | Olympus PEN tarjous

29.11.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen & Indieplacen kanssa.

Millaisia hetkiä meidän elämästä olisi jäänyt tallentamatta, jos mukana ei olisi helposti kulkevaa kameraa? Varmasti aika monia. Helposti kulkevan kameran lisäksi näihin arjen hetkien tallentamiseen on toki vaikuttanut mun ammatinvalinta, joka on ohjannut ikuistamaan kaikenlaisia hetkiä jo yli kahdeksan vuoden ajan. Mä lainasin mun ensimmäisen Olympuksen kameran viisi vuotta sitten, ja oman ostin pari kuukautta vaille viisi vuotta sitten. Näinä vuosina mun muistikorteille ja sitä kautta tietokoneelle ja ulkoiselle kovalevylle on tallentunut kymmeniä tuhansia kuvia ja videoita.

Tallennettuna löytyy arkea ja juhlaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Lasten syntymät, koulun aloitus, oksennustauti, äitienpäivä, ensimmäiset askeleet, leikkipuistoreissut, karut viimeiset päivät sairaalassa, hautajaiset ja perhelomat. Ja se ihan tavallinen arki. Ihana hali aamupalapöydässä, lapset katsomassa päät yhdessä videota puhelimesta, valmiiksi asetellut vaatteet ensimmäistä dagispäivää varten, Oton rakentama legotorni. Kaikki ei näy täällä tai missään muuallakaan, koska kaikkein eniten kuvaan ihan vain omiksi muistoiksi.

Kuvaamisessa mulle tärkeintä on aina ollut helppous ja nopeus. Helppous, jotta se hetki ei jää ikuistamatta. Helppous, jotta laadukas kamera on helppo ottaa mukaan, koska jos se ei ole mukana, se ei hyödytä mitään. En halua ikuistaa vain pönötystä tai suunniteltuja valokuvia, vaan meidän aitoa elämää. Se aito elämä on se, mitä vuosien jälkeen haluan muistella ja katsella.

Helppous on tärkeää myös siksi, että en halua katsoa koko elämää kameran takaa. En halua missata yhtäkään hetkeä. En halua joutua ottamaan viittäkymmentä kuvaa samasta tilanteesta saadakseni yhden hyvän. En halua kantaa mukanani painavia varusteita, jotka rajoittavat mun tekemistä ja olemista. Haluan, että voin ottaa muutaman kuvan ja olla varma että ne on fine. Haluan, että kamera on niin pieni ja kevyt, että se ei häiritse mua, vaikka olisi koko ajan mukana. Silloin voin keskittyä olennaiseen ja saada silti muistoja tallennettua. Nopeus ja helppous on aina ollut suurin syy sille, että mun valinta kameroissa on Olympus, vuosi toisensa jälkeen.

Toki mä kuvaan myös suunniteltuja kuvia: kampanjakuvia, asukuvia, joulukorttikuvia ja milloin mitäkin kuvia. Mutta ne mitä mä vuosien jälkeen istun yömyöhällä hymy korvissa sohvalla istuskellen katsomassa, on ne tilannekuvat. Just ne hetket, jotka olisin missannut ilman älyttömän nopeaa kameraa. Olympuksen kamerat toimivat kaikissa kuvaustilanteissa. Ne ovat helposti muokattavissa eri linsseillä ja lisävarusteilla ja kaikkea voi yhdistellä keskenään. Yhdistelen edelleen viisi vuotta vanhoja varusteita nykyisiin. Olen ostanut kaksi Olympuksen kameraa itse, sekä lukuisia linssejä. Testilainassa olen saanut kokeilla ainakin viittä eri Olympuksen kameraa ja vähintään yhtä montaa linssiä. Jokaisesta olen tykännyt.

Nyt mulla on ollut testilainassa Olympus PEN E-PL9 -järjestelmäkameran runko, joka on tyylikäs, super pienikokoinen ja silti todella laadukas. Siihen yhdistyvät kätevästi kaikki jo mulla olemassaolevat Olympuksen objektiivit. Nämä postauksen kuvat on kaikki otettu tällä viikolla, kun on tuntunut, että koko päivänä ei oikeastaan edes ole yhtään valoisaa tuntia. Ulkona sataa ja sisällä on synkkää, tai keinovaloa. Tähän aikaan vuodesta mulla onkin eniten käytössä valovoimaiset 25mm f 1.8 ja 45mm f 1.8 -objektiivit, jotka multa löytyy omasta takaa.  Molemmat nostavat kuvauksen aivan uudelle tasolle, mikäli on tottunut kuvaamaan vain kameran mukana tulevalla linssillä. Näin itsellenikin kävi vuonna 2014, kun ekan kerran kokeilin Olympusta.

En ikinä unohda, miten paljon aloin saamaan kommentteja mun parantuneesta kuvanlaadusta. Se muutos oli niin käsittämättömän selkeä, vaikka käytin silloin vain automaattiasetuksia, kun en muuta vielä osannut. Olympus PEN E-PL9 on helppo kamera myös kuvaamisen opetteluun. Sen kanssa voi opetella manuaalikuvauksen perusteet, tai kuvata super hyvännäköisiä kuvia automaatti-tilassa, tai osittaisilla automaattiasetuksilla.  PEN E-PL9 kuvaa myös 4K-videota ja sen saa liitettyä wi-fi-yhteydellä puhelimeen ladattavaan Olympus Image share -appiin, jolloin puhelin toimii etälaukaisimena, tai kuvia ja videoita voi siirtää suoraan kamerasta puhelimeen helposti. Me kuvataan lähes kaikki koko perheen yhteiskuvat itse hyödyntämällä Olympus Image Sharea.

Olympuksen kameroiden koko ideologia perustuu nopeuteen ja helppouteen, siihen, että niiden kanssa on vapaa toteuttamaan itseään niin hetkessä, kuin kameran takanakin. Jo sadan vuoden ajan Olympus on pyrkinyt tarjoamaan kevyempää, nopeampaa, tehokkaampaa, laadukkampaa ja parempaa kaikille, jotka haluavat kuvata yhtä helposti kuin minä. Olympuksen ensimmäisen PEN-kameran kehitys alkoi vuonna 1954, kun nuori lahjakkuus Yoshihisa Maitani liittyi Olympuksen tiimiin. Ensimmäinen PEN-kamera syntyi kun Yoshihisa Maitani halusi muuttaa valokuvauksen. PEN maksoi vain neljänneksen siitä, mitä muut Olympus-kamerat ja silti siinä oli upea Leica-optiikka. PEN-kameroita myytiin 17 miljoonaa ja se antoi yhä useammalle mahdollisuuden nauttia valokuvauksesta ensimmäistä kertaa.

Tänäkin päivänä Olympus PENin ideologia on sama: olla hinnaltaan mahdollisimman monelle saavutettavissa ja tuottaa silti uskomattoman laadukasta kuvaa ja videota, nopeasti, tehokkaasti, helposti ja tyylikkäästi. En halua kannustaa ostamaan black fridaynakaan mitään turhaa, mutta jos olet haaveillut laadukkaasta ja hyvästä järjestelmäkamerasta, niin nyt olisi tämän viikonlopun ajan aivan älyttömän hyvä tarjous sellaisen ostamiseen.

HUIKEA OLYMPUS PEN BLACK FRIDAY TARJOUS:

OLYMPUS PEN E-PL9 KIT -järjestelmäkamera + 45mm 1:1.8 -huippuobjektiivi kaupan päälle yhteishintaan 499€ (Norm. 858,00 €) – eli huikea – 40% alennus! Voimassa vain Olympus Shopissa Black Friday – viikonloppuna PE 29.11. klo 00:00 – SU 1.12. klo 23:59.


Asioita, jotka tekee mut iloiseksi just nyt

27.11.2019

Marraskuun viimeisen viikon ja hyvän, positiivisen fiiliksen vuoksi mä haluan nyt listata asioita, joista tulee mulle hyvä mieli just nyt. Sellaisia juttuja, jotka on saaneet mut hymyilemään viime aikoina. Mun mielestä välillä on tosi hyvä kiinnittää huomiota niihin ihaniin pieniin asioihin, joista tulee hyvä fiilis. Haluaisin myös ihan hirveästi kuulla teiltä, että mitkä asiat teille on tuonut hyvää fiilistä viime aikoina?

1. Jouluvalot joka puolella. Siitä huolimatta, että ei vieläkään olla saatu ripustettua itse meidän  terassille jouluvaloja, kaikki muut jouluvalot on saaneet mut hymyilemään viime päivinä tosi paljon. Ulkona on ihan mielettömän ihanan näköistä illalla pimeälläkin, kun kaikki tuhannet valot loistaa niin kirkkaana. Rakastan joulun ajan hämärtyviä päiviä ja kauniita valoja iltaisin.

2. Meidän lasten joululahjatoiveet. Meidän joululahjafilosofiasta on tulossa luukku blogin joulukalenteriin, mutta en vielä paljasta monesko luukku se on. Sanon silti, että ne toiveet on saanut mut oikeasti hymyilemään viime aikoina niin paljon.

3. Oton lähestyvä joululoma. Enää muutama viikko ja hänellä alkaa kuukauden mittainen joululoma koulusta. AH! Ja toki lastenkin joululoma hymyilyttää, en malta odottaa, että saadaan hengailla yhdessä koko perhe ne pari viikkoa.

4. Teidän viestit. Viime päivinä Instan puolella on käyty ihan käsittämättömän vilkasta keskustelua ja olen saanut teiltä niin monta uskomattoman ihanaa viestiä, että olen ollut aivan häkeltynyt. Vaikka mulla meni yhtenä iltana neljä tuntia ja toisena päivänä vielä useampi tunti (ja peukalo kramppasi) vastata viestisumaan, siitä tuli niin hyvä mieli. Kiitos ihan mielettömän paljon! Ja peukalokramppikin helpotti yön jälkeen, hah.

5. Kirjat, joita olen lukenut viime aikoina. Sekin saa hymyilemään, että tänä vuonna olen lukenut enemmän kirjoja, kuin varmaan viitenä viime vuonna yhteensä. Kyllä sille lukemisellekin löytyy aikaa, kun vaan ottaa sitä jostain välistä. Ajattelin ottaa vielä oikein loppukirin tähän loppuvuoteen ja lukea ainakin viisi kirjaa. Katsotaan miten käy.

6. Blogijoulukalenterin tekeminen ja askartelu. Vaikka askartelu ja käsityöt onkin mun työtä varten, mä rentoudun ihan älyttömästi niitä tehdessä. Rakastan piipertää lankojen parissa ja liimailla ja suunnitella. Ja kotona on ihanan kotoisaa just nyt, kun itsetehtyjä askarteluprojekteja hengailee siellä täällä.

7. Viikonloppuna koittava kahdenkeskinen reissu Oton kanssa. Me reissataan ihan Suomen sisällä, mutta saadaan 48 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Me ollaan viimeksi oltu niin kauan kahdestaan joskus vuonna 2015, joten odotan sitä ihan todella paljon. Aikomuksena on vain rentoutua, syödä hyvin, ulkoilla, jutella hurjasti, nukkua pitkään ja valmistella yhtä joululahjaprojektia, joka on tietenkin kivaa puuhaa.

8. Meidän podcastin jouluspessun nauhoitukset. YLLÄRII! Tänään nauhoitettiin Yhdessä-podin jouluspessu-jakso Oton kanssa ja se ilmestyy 7.12. tutuilla alustoilla. Vitsit oli ihana päästä nauhoittamaan pitkän tauon jälkeen ja vielä puhumaan meidän lempiaiheesta, eli joulusta. Koittakaa kestää, seuraavat viikot tässä blogissa tulevat olemaan hyvin jouluntäyteisiä.

9. Anna lapsesi pukea sinut -viikko. Eli siis hommahan meni niin, että unohdin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän. Päätin siis sen kunniaksi viettää anna lapsesi pukea sinut -viikon, eli lapset saavat tällä viikolla joka arkipäivä valita minulle asun (viikonloppuna en ole kotona). Loppuviikosta luvassa siis kooste ja asukuvat kaikista asuista ja fiilikset lasten valinnoista.

10. Se, miten tyhjät meidän pyykkikorit on. Ollaan otettu itseämme niskasta kiinni pyykkisuman kanssa ja saatu taltutettua koko syksyn meitä ärsyttäneet pyykkivuoret. Ne eivät kertaakaan ole tänä syksynä ennen tätä kadonneet kokonaan, vaan aina vain vähän pienentyneet. Ollaan siis aina pesty ne ihan pakolliset lempparit vaan ja sitten aina ne ei-niin-usein käytetyt on vaan jääneet ja jääneet. Nyt ollaan saatu kaikki pestyä ja pyykkikori(en) pohja(t) näkyy vihdoin. Olen niin ylpeä meistä! Pyykit on meidän inhokkihommaa niin siksi ne on ne, jotka aina kärsii jos on muuten paljon tekemistä. Mutta nyt on vaatekaapit ja pyykkikorit järjestyksessä ja seesteinen fiilis siltäkin osin.

Mikä teitä on hymyilyttänyt viime aikoina tai tehnyt iloiseksi?


2010-2019 Vuosikymmen pähkinänkuoressa

26.11.2019

Bongasin tämän postausidean ihanan Sarandan blogista joskus pari kuukautta sitten. Olen odottanut hyvää hetkeä toteuttaa se. ja nyt tuntui olevan juuri sellainen. Ideana postauksessa on siis se, että pikakelaan koko vuosikymmenen tapahtumat ja muistot vuosi vuodelta aina tähän päivään asti. Huh! Aikamoinen homma. Tämä vuosikymmen on ollut kokonaisuudessaan ihan käsittämättömän mullistava, kuten varmasti ensimmäinen aikuisuuden vuosikymmen monelle on. En olisi ikinä tammikuun 1. päivä vuonna 2010 voinut kuvitella missä kymmenen vuoden päästä seison. Käydään siis läpi, mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunut.

2010

Olin juuri muuttanut välipäivinä ensimmäiseen omaan kotiini Oulun Meri-Toppilaan. Koti sijaitsi 100m päässä mun ja äidin vanhasta kodista, joten ei ollut pitkä matka sinne aina silloin kun teki mieli mennä. Vuosi alkoi mun tupareilla, jotka järjestin siis uudenvuoden aattona. 18-vuotiaana ensimmäiset viikot omassa kodissa menivät kyllä mulla aika lailla juhliessa. Helmi-maaliskuussa oli pakko vähän rauhoittua, kun alkoi ylioppilaskirjoitukset. Kirjoitin ne aineet, joita en ollut vielä edellisenä syksynä kirjoittanut: äidinkielen ja historian, sekä englannin jota halusin korottaa. Nautin vapaudesta ja siitä, kuinka välit äidin kanssa paranivat, kun saatiin se 100m etäisyyttä toisiimme. Hain keväällä Helsinkiin opiskelemaan parturi-kampaajaksi ja ramppasin muutenkin Helsingissä näkemässä kavereita.

Kesäkuussa 2010 pääsin ylioppilaaksi ja sain kuin sainkin lukion käytyä loppuun kolmessa vuodessa, vaikka en ollut siitä aina ihan varma. Sain myös kesällä kirjeen koulusta, johon olin hakenut, että mut on hyväksytty sinne opiskelijaksi! Heinäkuun lopussa muutin takaisin Helsinkiin Ullanlinnaan 4,5 Oulun vuoden jälkeen. Elokuussa aloitin parturi-kampaajaopinnot ruotsinkielisessä Prakticumissa.

Näin paljon Helsingin kavereita, juhlin ja tykkäsin myös koulusta silloin kun siellä kävin. Parturi-kampaaja ei ollut mikään mun pitkäaikainen haaveammatti, mutta se tuntui siihen hetkeen sopivalta. En käynyt koulua mitenkään erityisen tunnollisesti, olisin todellakin voinut tehdä paremmin. Mutta tehty mikä tehty.

Mua vaivasi koko syksyn tietynlainen alakuloisuus. Olin naiivina ajatellut, että Helsinkiin muuttaminen ratkaisee kaikki mun elämän ongelmat ja kaikki muuttuu kuin taikaiskusta ihan mahtavaksi, kunhan vain pääsen sinne. Kun niin ei käynyt, niin tuntui kuin kaikelta olisi viety pohja. Helsinkiin muutto ei tuntunutkaan miltään, eikä oikeastaan mikään muukaan. Juhlat alkoivat tuntua tylsiltä, kaikki oli jotenkin niin nähty. Kaipasin itsekuria, haaveita ja ihmistä, joka oikeasti välittäisi musta, kun en itse osannut. Enpä tiennyt, mitä uutena vuotena 2010 mun eteen kävelisi.

2011

Uudenvuoden aattona tapasin Oton, irokeesipäisen komistuksen, joka kohteli mua niin ihanasti, etten tiennyt miten päin olla. Vuosi alkoi perhoset vatsanpohjassa ja pian siellä oli jotain muutakin. Helmikuussa siellä oli mun ja Oton yhteinen vauva kasvamassa, jonka laskettu aika oli lokakuun loppupuolella. Hiihtolomalla Otto tuli mun kanssa Ouluun tapaamaan mun äitiä ja sukulaisia ja sen loman jälkeen mä ”muutin” Oton opiskelijasoluun neljän pojan kanssa. Alettiin etsiä yhteistä kotia ja valmistautua vauvan syntymään. Seurusteltiin, rakastettiin ja huolehdittiin toinen toisistamme. Vihdoinkin tuntui, että mun elämässä oli jotain järkeä ja jotain oikeasti hyvää. Toukokuussa saatiin oma vuokrakoti ja muutettiin sinne.

Kesäkuussa oli rakenneultra ja saatiin kuulla odottavamme tyttöä. Olin vasta perustanut blogin ja nautin bloggaamisesta hurjasti. Otto kävi töissä McDonaldsissa ja mä olin kotona. Vaikka meillä oli aivan minimaaliset tulot, me pärjättiin omillaan. Odotettiin malttamattomina vauvan syntymää ja vietettiin kuherruskuukautta. Mun syntymäpäivänä syyskuussa Otto kosi mua keskiyöllä ja mä vastasin tietenkin myöntävästi. Kaksi päivää myöhemmin Otto sai ensin aamulla puhelun, että hän sai uuden  huikean vakituisen työpaikan ja illalla klo 23.23 meidän ihana esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa.

Kaikki sujui vauvan kanssa ihanasti ja rennosti ja me oltiin aivan onnemme kukkuloilla. Ei oltu osattu edes kuvitella, että vauvaperhe-elämä voisi olla niin ihanaa. Loppuvuodesta vietettiin meidän kotona esikoisen kastejuhlaa ja jouluksi lähdettiin Ouluun mun tädin luo. 2011 ylitti kaikki mun toiveet moninkertaisesti. Vuosi vaihtui rauhallisen koti-illan merkeissä Oton ja esikoisen kanssa.

2012

Otto kävi töissä ja mä olin äitiyslomalla vauvan kanssa. Samalla kirjoitin blogia säännöllisesti. Blogi oli kasvanut valtavasti ja seuraajia oli jo useita tuhansia. Päivisin käytiin vauvaharrastuksissa, kuten muskarissa ja perhekerhossa ja nähtiin muita nuoria äitejä, joihin olin tutustunut. Huhtikuussa matkustin junalla esikoisen kanssa Ouluun mun äidille muutamaksi päiväksi ja reissu oli tosi ihana.

Kesäkuussa järjestin Otolle yllätyssynttärit ja tutustuin ekan kerran kunnolla Oton kavereihin. Vietettiin kesälomaa Oulussa koko perhe ja nautittiin helteistä Helsingissä. Loppukesästä alettiin puhua pikkuhiljaa, että ehkä kohta meille saisi tulla toinenkin vauva, jos on tullakseen. Syyskuun alussa sitten teinkin jo positiivisen raskaustestin. Samalla saatiin kuulla, että oltiin saatu meidän unelmien upouusi vuokrakämppä alueelta, jonne oltiin haaveiltu muuttavamme tosi pitkään. Sinne me muutettiin lokakuussa Oton ja esikoisen kanssa ja odotettiin samalla meidän tokaa vauvaa. Mä kärsin migreeneistä ja huonosta olosta, mutta jotenkin siitä selvisin kuitenkin. Muistan juoneeni joka päivä yhden kupillisen Pauligin joulukahvia, johon olin aivan koukussa. Se auttoi monesti päänsärkyyn, kun sai pienen annoksen kofeiinia.

Loppuvuodesta sain kutsun liittyä Kideblogit -blogiportaaliin, jonka kautta oli mahdollista alkaa jopa tienaamaan blogilla ekojen ”oikeiden” yhteistöiden merkeissä. Olin aivan fiiliksissä siitä, että harrastus eteni. Joulukuussa saatiin kuulla, että meille tulee toinen tyttö ja oltiin siitä aivan haltioissamme. Vuosi vaihtui yhteisten kavereiden uudenvuoden juhlissa, jonne mentiin Oton kanssa viettämään iltaa kun 1v esikoinen jäi mummun kanssa kotiin.

2013

Alkukevät oli ehkä meidän suhteen siihen asti rankinta aikaa. Mä jouduin vuodelepoon raskausviikolla 25 ja viikot ja kuukaudet vain matelivat. Mun äiti asui meillä, koska en saanut nostaa mitään painavaa tai liikkua muualle kuin vessaan, ja kotona oli myös meidän 1v esikoinen. Onneksi raskaus jatkui ja vauva pysyi mahassa jatkuvista säännöllisistä kipeistä supistuksista huolimatta. Mun äiti asui meillä pari kuukautta auttamassa ja meillä kaikilla oli kyllä hermot välillä todella koetuksella. Mutta onneksi selvittiin siitäkin ja kaikki päättyi hyvin, kun meidän toinen lapsi syntyi muutaman tunnin verran täysiaikaisuuden puolella huhtikuussa 2013.

Otto jäi isyysvapaalle ja oltiin ihanassa vauvakuplassa. Vauva nukkui hyvin ensimmäisinä viikkoina ja nautittiin vaan olosta ja elosta. 3-4 viikon iässä vauvalla alkoivat ikävät vatsavaivat ja niitä sitten itkettiinkin pitkään. Oltiin välillä aivan loppu, mutta onneksi tuli kesä ja valoa. Oli vaan tosi kurjaa katsoa sivusta toisen pahaa oloa, kun ei voinut muuta kuin pitää sylissä ja toivoa, että kipu helpottaa.

Vatsavaivojen alkaessa pikkuhiljaa helpottaa vauva ei ollut tottunut mihinkään hyviin yöuniin tai rytmiin, koska suurin osa ajasta oli mennyt itkiessä ja katkonaisesti nukkuen. Kesti pitkään, että me saatiin vauva nukkumaan pidempiä pätkiä. Samaan aikaan mä järjestelin meidän häitä ja Otto teki paljon töitä, kun säästettiin häitä varten. Välillä oli tosi rankkaa olla yksin seuraa ja tekemistä kaipaavan 2-vuotiaan ja vauvan kanssa niin paljon, mutta jotenkin me siitäkin selvittiin.

Onneksi Otolla oli jo täydet kesälomat sekä ne isyysvapaat, niin saatiin välillä pitää yhdessä pidempään lomaakin ja käytiin yhdessä Ruotsin risteilyllä. Syyskuussa me päästiin käymään BB-talossa, jossa järjestettiin bileet kahden bloggaajan kanssa meidän seuraajille, kun voitettiin joku nettikilpailu. Silloin tapasin ekaa kertaa mun seuraajia ja se oli ihan maailmaa mullistavaa. Siellä ruutujen takana oikeasti oli ihan oikeita ihmisiä!

Olin ekaa kertaa mukana Indiedays Blog Awardseissa ja pääsin 10 parhaan joukkoon. Jouluna vauva oli korvatulehduksessa ja keuhkoputkentulehduksessa ja muistan vaan jouluaattoaamuna, kuinka en klo 05 ollut vielä nukkunut silmäystäkään. Onneksi vauva parani nopeasti ja joulu oli kuitenkin kiva lyhyistä yöunista huolimatta. Vuosi vaihtui ensin kotona lasten kanssa ja sitten myöhemmin kavereiden uuden vuoden juhlissa.

Kuva: Täydenkuun kuva

2014

Tammikuussa vietettiin sekä mun että Oton polttareita. Kuopus muutti esikoisen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan ja alettiin pikkuhiljaa saada vähän taas omaa aikaa iltoihin. Kävin tammikuussa Kööpenhaminassa ensimmäistä kertaa ikinä ”työmatkalla” eli blogimatkalla. Tutustuin silloin ihaniin blogikollegoihin ja olin innoissani hienosta mahdollisuudesta. Helmikuun alussa koitti vihdoin kauan odotettu päivä: meidän hääpäivä! Se oli täydellinen ja ihana ja kaikkea mitä oltiin aina toivottu.

Häiden jälkeen oli hetken aikaa sellainen tyhjä olo, että mitäs nyt, kun tämäkin on koettu. Onneksi 1v ja 2,5v tarjoilivat actionia elämään. Kävin toisellakin blogimatkalla Frankfurtissa ja olin jälleen ehdolla sekä Indiedays Blog Awardseissa että Aussie Blog Awardseissa.  Toisessa tulin kolmanneksi ja toisessa tokaksi. Molemmat oli tosi isoja juttuja mulle. Lopetin huhtikuussa myös imetyksen, jolloin meidän yöunet vihdoin alkoivat olla normaalit ja jaksettiin taas paremmin.

Kesällä lomailtiin koko perhe ja nautittiin yhteisestä ajasta ja lämmöstä. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä ja se oli meidän eka kahdenkeskinen ulkomaan reissu. Elokuussa esikoinen aloitti kerhossa käymisen ja tykkäsi siitä kovasti. Mä hoidin meidän keskimmäistä kotona. Mun äidin rakas Mörkö-koira kuoli ja se oli iso suru meille kaikille. Mä treenasin säännöllisesti sekä lihaskuntoa kotona että lenkkeilin. Se auttoi hyvin jaksamaan arjessa surunkin keskellä.

Marraskuussa käytiin kahdella Tukholman risteilyllä, ensin kahdestaan ja sitten yhdessä koko perhe. Joulua juhlittiin perinteiseen tapaan kotona. Blogi oli kasvanut kohinalla ja tekeminen alkoi pikkuhiljaa ammattimaistua. Loppuvuonna odotin jo kovasti tammikuuta, jolloin mun blogi muuttaisi uuteen kotiin.

2015

Tammikuussa mun blogi muutti Indiedaysille ja aloin saamaan säännöllistä sivutuloa. Samaan aikaan tutustuin blogin kautta yhden startupin työntekijään, joka palkkasi mut sinne startupiin markkinointiassistentiksi. Helmikuussa vietettiin ekaa hääpäivää ja annoin Otolle lahjaksi liput Fall Out Boyn keikalle Lontooseen.  Aloitin työt startupissa maaliskuussa. Lapset menivät osa-aikaisesti päiväkotiin ja mä tein kahta työtä: startupissa markkinointiassarina sekä Indiedaysilla bloggaajana. Oli ihan mieletöntä päästä ekaa kertaa elämässä oikeasti sellaiseen työhön, joka mua kiinnosti ja meidän työporukka oli ihan huippu. Nautin hirveästi siitä, että oli paljon aikuista juttuseuraa ja kaikkea muutakin kuin äitiyteen ja lapsiin liittyviä asioita.

Kevät meni siinä työnteossa ja päiväkotiin totutellessa. Kuskasin lapset aina julkisilla hoitoon ja kotiin, mulla meni pelkkiin matkoihin yhteensä yli tunti per suunta. Olin huhtikuussa jälleen ehdolla ja tulin toiseksi Inspiration Blog Awardseissa. Kesällä mulla ei hirveästi ollut vielä kertynyt lomaa, mutta onnistuttiin viettämään kuitenkin pari viikkoa lomaa yhdessä niin, että kävin parina päivänä startupin Oulun toimistolla tekemässä töitä. Otto oli pitkään kesälomalla lasten kanssa, kun hän yhdisti kesälomapäiviä isyysvapaisiin. Ostettiin meidän perheen ensimmäinen pikkuauto, joka helpotti elämää valtavasti.

Loppukesästä alettiin pikkuhiljaa puhua, että kolmas vauva voisi tulla joskus tulevaisuudessa vielä kysymykseen. Mulla oli aika kova vauvakuume jo, mutta ei vielä mitenkään yritetty. Ei kyllä esteltykään enää. Syksyllä juhlittiin jälleen Inspiration Blog Awardseja ja voitin lukijoiden suosikki- palkinnon. Aloin tehdä enemmän töitä startupissa ja sain ylennyksen. Samalla blogikin oli kasvanut ja töitä tuli sitäkin kautta enemmän. Voimat alkoivat olla aika lopussa. Onneksi marraskuussa käytiin Oton kanssa muutama päivä kahdestaan Lontoossa ja saatiin pieni breikki ihan kaikesta. Vietettiin ihana joulu ja uusivuosi ja kiireinen vuosi sai rauhallisen lopetuksen. Se vuosi opetti meille tosi paljon ja saatiin todella maistaa ”ruuhkavuosia”.

2016

Meillä oli muutoksia töissä ja ne kuormittivat aika paljon. Toisaalta sain enemmän vastuuta ja paljon uusia haasteita, joista olin kiitollinen. Blogin kanssa meni tosi hyvin, mutta aika ei millään meinannut riittää kaikkeen. Mulla oli aina huono omatunto jostain: en tehnyt tarpeeksi jompaakumpaa työtä, en ollut tarpeeksi lasten kanssa, eikä meillä ollut tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa. Puhumattakaan sukulaisista ja ystävistä. Yritettiin aktiivisesti vauvaa, mutta vauvaa ei vain alkanut kuulumaan. Joka kuukausi petyin uudestaan ja uudestaan.

Ostettiin ensimmäinen Etelän loma koko perheelle ja toukokuussa vietettiin viikko Mallorcalla. Se oli ihana hengähdystauko, jonka aikana kaikki stressi laukesi. Ehkä se vaikutti positiivisesti vauvan yritykseen, sillä vain kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti vihdoinkin positiivista. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta! Vain pari viikkoa tämän jälkeen mut irtisanottiin startupista, josta irtisanottiin pikkuhiljaa kaikki muutkin. Oli pelottavaa, että se tapahtui alkuraskaudesta ja olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä mä nyt teen. Sitten päätin perustaa yrityksen ja laittaa kaikki paukut blogiin ja sisällöntuotantoon.

Syksyllä kerrottiin raskaudesta ja blogin kävijämäärät räjähtivät. Mun yritystoiminta lähti heti rullaamaan ihan loistavasti. Muutettiin tähän asumisoikeusasuntoon loppuvuodesta ja odoteltiin meidän vauvaa. Saatiin kuulla, että kolmaskin vauva on tyttö ja iloittiin meidän tulevasta triosta. Joulua juhlittiin kotona lasten ja mun äidin kanssa kanssa ja meillä oli niin ihana ja lämmin tunnelma. Nautin ihan älyttömästi siitä, kun puolentoista vuoden jatkuva kiire vaihtui verkkaisempaan yrittäjän arkeen ja vauvan odotukseen.

2017

Tammikuusta en oikein edes muista muuta kuin sen, miten kovasti odotettiin vauvaa syntyväksi. Helmikuun alussa hän vihdoin syntyi ja sitten päästiin hääpäivänä koko perhe kotiin. Oltiin ihan mielettömässä vauvakuplassa! Ensin olin itse pakollisen äitiysrahakauden ajan vauvan kanssa yksin (Oton 18 päivän isyysvapaata lukuunottamatta) ja sitten huhtikuussa Otto vihdoin ja viimein sai jäädä vanhempainvapaalle. Se oli ihan uskomattoman ihanaa aikaa. Lapset olivat monta viikkoa kotona lomalla jo keväällä ja he olivat myös koko kesän kotona. Vaikka tein koko ajan vauva-arjen lomassa töitä, saatiin olla hirveästi koko perhe yhdessä.

Kolmas vauva nukkui melko hyvin öisin, eikä kärsinyt sen suuremmista vatsavaivoista. Kaikki sujui paremmin kun oltiin osattu etukäteen toivoa. Kesällä me oltiin monta viikkoa Oulussa, käytiin Kolmårdenissa ja nautittiin vaan. Koko se vuosi oli pelkkää vaaleanpunaista hattaraa syksyyn asti. Elokuussa esikoinen aloitti jo eskarin ja myhäiltiin ajankulua.

Syksyllä me menetettiin Oton kanssa kuukauden välein kummatkin yksi isovanhempi ja vaaleanpunainen hattara vaihtui mustaksi pilveksi. Suru oli päällä koko ajan ja ikävä oli hirveä. Oltiin syksyllä mun mummun viimeiset viikot Oulussa ja käytiin joka päivä sairaalalla. Otto palasi marraskuussa töihin mummun hautajaisten jälkeen ja mä jäin kuopuksen kanssa jälleen kotiin, samalla yrittäjän hommia tehden iltaisin ja öisin. Onneksi lapset pitivät kiinni arjessa ja pikkuhiljaa surukin alkoi helpottaa. Järjestettiin iso perhejoulu meidän kotona ja se piristi loppuvuotta ihan mielettömän paljon.

2018

Vuodenvaihde vietettiin Oulussa mun tädin perheen luona ja siitä oli hyvä aloittaa uusi vuosi. Meidän vauva täytti helmikuussa jo vuoden ja mä viihdyin hänen kanssa kotona niin hyvin. Meidän päivät olivat ihania. Lopetin yöimetyksen ja pian saatiin jo nukkua kokonaisia yöunia. Tammikuussa aloin tehdä sisältöä oman blogin ohella myös toisille yrityksille ja hommaa oli aika paljon vauvan hoidon ohella tehtäväksi. Jotenkin sitä kuitenkin sai kaiken tehtyä aina kun jostain liikeni vapaa hetki.

Juhlittiin maaliskuussa mun papan 80v-synttäreitä ja serkun rippijuhlia Oulussa. Varattiin lomareissu koko perheelle kesäkuuksi Rodokselle ja matkan odottelu oli ihanaa. Kuopus kasvoi silmissä ja elämä oli vaihtunut vauva-arjesta vauhdikkaaksi taaperoarjeksi. Olin kaasona Emilialle ja loppukeväästä vietettiin Turussa ensin polttareita ja sitten häitä. Pian sen jälkeen vietettiin huikea lomaviikko Rodoksella ja lähdettiin sitten vielä Ouluun. Rodoksella Otto sai kuulla, että hän sai hakemansa koulupaikan ja aloittaisi syksyllä tietojenkäsittelyn tradenomin opinnot.

Otto pystyi olemaan melkein koko kesän kotona kahta heinäkuun viikkoa lukuunottamatta, kun isyysvapaita oli vielä jäljellä ne 30-jotain arkipäivää. Nautittiin siis koko perheen yhteisestä ajasta ja pitkästä hellejaksosta. Uitiin ja syötiin paljon jätskiä. Taapero oli siskojensa kanssa ekaa kertaa yökylässä isoisänsä luona. Me saatiin sillä aikaa 1,5v tauon jälkeen viettää yksi ilta ja yö ihan kahdestaan Oton kanssa. Esikoinen aloitti ensimmäisen luokan ja se oli iso merkkipaalu, kuten myös Oton ammattikorkeakoulu-opintojen aloitus. Syksyllä juhlittiin synttäreitä, vietettiin edelleen vauhdikasta taaperoarkea ja alettiin pikkuhiljaa puhua oman kodin ostamisesta.

Pääsin kokemaan tosi mielenkiintoisia työjuttuja ja mulla riitti yrittäjänä hommaa. Haettiin kuopukselle päiväkotipaikkaa kevääksi ja saatiinkin se sitten seuraavan vuoden alkupuolelle. Nautin siis viimeisistä viikoista ja kuukausista taaperon kanssa kotona ja odotettiin joulua yhdessä. Otto haki opintovapaata ja sai myöntävän päätöksen. Joululomalla me vaan fiilisteltiin sitä, että seuraavana vuonna tulisi olemaan paljon yhteistä rauhallista työaikaa härdellivuoden jälkeen.

2019

Tämä vuosi alkoi migreenillä heti uudenvuoden päivän aamuna. Ekat viikot olivat yhtä päänsärkyä, mikä loppui kun hankin vihdoin silmälasit. Tarkemman vuosikatsauksen saatte ehdottomasti taas vuoden viimeisenä päivänä, kuten joka vuosi on tapana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihana. Ollaan juhlittu 5v-hääpäivää, kuopuksen 2v-synttäreitä ja keskimmäisen eskarin aloitusta. Esikoinen on jo iso ja reipas tokaluokkalainen ja kuopuskin konkari päiväkodissa. Arki on näiden kolmen kanssa on ihanaa. Ollaan reissattu Mallorcalla ja Oulussa ja käyty risteilyllä Tukholmassa. Ollaan saatu viettää Oton kanssa niin monia päiviä rauhassa töitä ja opintoja tehden: Se on ollut ihan parasta. Työ ja vapaa-aika on ollut tosi hyvässä tasapainossa. Tämä vuosi on ollut jotenkin ihanan seesteinen ja tasainen ja lisäksi yksi meidän iso haave on toteutunut, kun saatiin tehdä meidän oma podcast.

Asunnon etsiminen on stressannut jonkin verran, mutta kyllä me uskotaan, että se oma koti sieltä vielä joskus löytyy. Nyt saattaa olla taas hiljaisempaa tässä juuri ennen joulua, mutta eiköhän se asuntokauppa taas pian vilkastu. Nyt me vaan odotellaan joulua innolla koko perhe. Ja tämän vuoden käyn perinteiseen tapaan läpi vuoden viimeisenä päivänä.

Tämä vuosikymmen on ollut mun elämän paras ja ihanin ja voin vain toivoa, että seuraavat 10 vuotta ovat yhtä ihania. Tulevalle vuosikymmenelle toivon terveyttä, rakkautta ja yhdessäoloa kaikkien läheisten kanssa. Toivon, että saadaan jatkaa meidän unelmien tavoittelua yhdessä ja saadaan kokea yhdessä jännittäviä asioita. Toivon, että me löydetään oma koti, josta voidaan tehdä meille pysyvä tukikohta, jossa voidaan viettää vaikka 20 hengen tulevaisuuden sukujouluja. Ihan käsittämätöntä ajatella, että 10 vuoden kuluttua meidän esikoinen on jo 18-vuotias ja Otto lähentelee neljää kymppiä. Onkohan mulla silloin tämä blogi vielä ja teenköhän samanlaisen vuosikymmen-katsauksen?

Mitä sä toivot tulevalta vuosikymmeneltä? Mitä sulle on jäänyt mieleen kuluneesta vuosikymmenestä? 


Paras treeni on tehty treeni

25.11.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kuntokeskus Liikun ja Indieplacen kanssa.

Kävin lauantaina Tammiston Kuntokeskus Liikun avajaisissa. Arvatkaa milloin olin käynyt ennen sitä viimeksi salilla treenaamassa? Silloin kun asuin vielä Oulussa, kävin lukion kakkosella keväällä 2009 puoli vuotta salilla säännöllisesti. Sitten se jäi, kun meillä ei ollut varaa salikorttiin enää. Vuonna 2012 voitin messuilla arvonnassa viikon tutustumisen kuntosalille ja kävinkin siellä tutustumassa. Satuin vaan silloin olemaan melko alussa raskaana ja edellisen raskauden supistelun ja ennenaikaisen synnytyksen vuoksi treenien aloittaminen raskausaikana pelotti. Se jäi siis siihen tutustumiskierrokseen, treeneihin asti en päässyt.

Siitä on siis n. 10 vuotta kun olin viimeksi treenannut salilla ennen tätä. Mua vähän jännitti etukäteen, että tiedänkö mä mistään siellä mitään vai seisonko vaan sormi suussa. Otin kaverinkin mukaan henkiseksi turvaksi ja neuvonantajaksi, sen saman kaverin, jonka kanssa treenasin ikuisuus sitten Oulussa. Hänellä onneksi oli hieman tuoreempaakin treenikokemusta. Heti kun me astuttiin Liikkuun sisään, kävi ilmi, että mä jännitin ihan turhaan. Siellä meitä oli vastassa niin lämmin, hymyilevä ja avulias henkilökunta, että ei ollut enää yhtään sellainen olo, että mun pitäisi tietää asioista jotain voidakseni treenata siellä. Siellä on myöskin niin paljon tilaa ympärillä, että ei oikeasti tunnu siltä, että muut treenaajat olisivat ihan vieressä ja pitäisi yrittää näyttää vakuuttavalta itsekin.

Liikun idea on hyvin yksinkertainen: tarjota mahdollisimman avara, raikas, puhdas ja monipuolinen ympäristö salitreeniin ihan kaikille. Sinne voi mennä, vaikka oma kuntotaso olisi samaa luokkaa kuin mulla, että salilla on käynyt viimeksi niin kauan sitten ettei melkein kehtaa edes myöntää. Toisaalta, siellä on niin hyvät puitteet treenille, että sinne voi mennä myös ammattiurheilija, kuten toinen Liikun perustajista onkin taustaltaan.

Tammiston Liikussa, kuten kaikissa muissakin Liikuissa, oli loistava ilmanvaihto. Se on tärkeää omistajille ja se on kyllä tärkeää myös itselle sen puhtaan ja raikkaan fiiliksen kanssa. Oli ihana treenata kun kaikki oli niin uutta ja kiiltävän puhdasta. Erilaisia laitteita ja harjoittelupisteitä oli niin paljon, että sieltä varmasti jokaiselle löytyy jotakin. Mä kokeilin montaa uutta laitetta, joita en ollut koskaan ennen käyttänyt. Toisaalta oli kiva kokeilla tuttua jalkaprässiäkin 10v tauon jälkeen. Nyt nousi enemmän kuin teininä, kun on tullut nosteltua ja kyykittyä kolmen lapsen kanssa muutama vuosi.

Olen systemaattisesti vältellyt salilla käyntiä viime vuodet, vaikka monesti kaverit on pyytäneet mukaan. Olen ajatellut, etten osaa mitään enkä tykkää enkä voi enkä halua. Siksi mä tähän kamppikseen lähdinkin, koska halusin haastaa itseni ja omat ennakkoasenteeni. Liikkuun oli matala kynnys mennä ja siellä todistin olevani täysin väärässä. Salilla oli kivaa, treeni oli tehokasta (seuraavana päivänä todella tuntui) ja mä rakastin sitä fiilistä, mikä mulla oli salilla käynnin jälkeen. Eikä siellä edes tarvinnut viettää koko päivää, hyvin jäi aikaa vielä kaikelle muullekin. Juoksulenkkeilyn ottaminen säännölliseksi osaksi arkea on opettanut mulle, että mun elämässä on kyllä tilaa liikunnalle kun vain otan sitä.

Liikku on Suomen nopeimmin kasvava täysin suomalainen kuntokeskusketju, jolla on jo lähemmäs 30 toimipistettä ympäri Suomen. Vuoden 2020 aikana avataan noin 12 Liikkua lisää. Liikun jäsenistä noin 50% on naisia ja 50% miehiä. Liikussa ei ole lainkaan ryhmäliikuntaa, vaan Liikku panostaa erinomaisten lihaskuntoharjoittelupuitteiden tarjoamiseen. Tutustu lähimpään kuntokeskukseesi Liikun nettisivuilla.

AVAJAISTARJOUKSET:

Liikku-saleilla on joka viikko ilmainen tutustuminen ma-ke klo 16-19, jolloin Liikun valmentajat ovat paikalla ja siellä saa siis vetää ilmaisen kokeilutreenin. Lisäksi Tammiston Liikussa on avajaistarjouksena nyt liittyminen ja ensimmäinen kuukausi yhteensä vain 9 € (norm. liittyminen 29€ ja treenikuukausi 29 €) tai vuosijäsenyys 249 € (norm. 329 €). Etu on voimassa 8.12.2019 saakka ja koskee vain Liikku Tammistoa. Kuukausijäsenyydessä ei ole määräaikaisuutta, eli saliin ei tarvitse sitoutua loppuelämäksi ja stressata siitä, että mitä jos elämäntilanne muuttuukin. Kaikki on suunniteltu niin, että salille olisi mahdollisimman matala kynnys mennä kokeilemaan. Jäsenet voivat treenata Liikussa klo 05-23 vuoden jokaisena päivänä. 

Mulla on lähiaikoina tapaaminen oman valmenatajan kanssa, joka on suunnitellut just mulle sopivan saliohjelman, jossa on huomioitu esimerkiksi mun vatsalihasten erkauma, sekä toive vahvasta keskivartalosta ja paremmasta ryhdistä. En malta odottaa! Tapasimme pikaisesti jo avajaispäivänä ja hän vaikutti tosi sydämelliseltä ja halukkaalta auttamaan mua aidosti. Liikussa oli tosi hyvä ja positiivinen meininki ja menen sinne mielelläni uudestaankin. Ehkä mä tapaan jonkun teistä siellä myös, tulkaahan vetäisemään hihasta!