Multa on viimeaikoina kyselty paljon siitä miten mun keho on palautunut nyt kun synnytyksestä on neljä kuukautta jo kulunut. Mä aattelin että teen sitten ihan postauksen kuvineen kaikkineen ja kerron mitä mieltä itse oon. Oikeestaan aika kiva itsekin ottaa kuvia ja kartottaa että mitä sille keholle oikeen onkaan tapahtunut. Kuvituksena siis kuvia mun vartalosta (ja pissismeikeistä UUH) ennen raskautta, sen aikana ja sen jälkeen.
|
Iina 17v |
Ennen raskautta mä olin aika hoikka, oon aina ollut. Paino oli ensimmäisellä neuvolakäynnillä maaliskuussa 2011 tasan 45kg ja pituutta mulla on semmoset 167cm eli painoindeksi oli 16,1. Harrastin 7-vuotiaasta 16-vuotiaaksi useita eri tansseja (showjazz, hiphop, show&funk, locking) ja lenkkeilyä, sen jälkeen mun into liikuntaharrastuksiin loppui. Lukion kakkosella kävin puoli vuotta ahkerasti salilla monta kertaa viikossa mutta sitten sekin ”vaan jotenkin jäi”.
Oon aina syönyt todella paljon ja ihan mitä mieli tekee joten anoreksiaa mulla ei oo ollut alhaisesta painosta huolimatta. Joskus yläasteella jouduin käymään vuoden ajan painokontrolleissa mutta kun paino ei sitten liikkunut suuntaan eikä toiseen niin ne luovutti ja totes että ”no joo ei sulla taida olla anoreksiaa”. Mua ärsytti se että ne kokoajan kyttäs koska mulla ei mitään ongelmaa edes ollut, mut onhan se tietenkin hyvä seurata koska joillekin paino on oikeesti vaikea asia ja eihän ne kouluterveydenhoitajat voi tietää että kelle se on ongelma ja kelle ei.
|
Joulukuu 2010 |
|
Helmikuu 2011 |
Neuvolassa mulle sanottiin ensimmäisellä käynnillä että mulle suositeltava painonnousu raskauden aikana ois 17-20kg ja se lukema kuulosti ihan hullulta! Että minäkö muka painaisin yli 60 kiloa ensimmäistä kertaa elämässäni? Mä aattelin että voi veikkoset en todellakaan ole lihomassa noin paljoa, mutta toisin kävi. Viimeisellä neuvolakäynnillä synnytyspäivänä mä painoin tasan 62kg. Eli painoa sitten loppujen lopuksi tulikin se 17 kiloa. Raskauden aikana mä kumminkin sopeuduin ihan hyvin siihen että painon nyt vaan kuuluu nousta ja söin ihan normaalisti enkä mitenkään yrittänyt estää painoa nousemasta.
Alkuraskaudessa söin tosi terveellisesti, mulla teki mieli kauheesti vaan raikkaita salaatteja ja vihanneksia ja join pelkkää vettä kun kaikki limut sun muut ällötti mua. Loppuraskaudessa taas ruokamieliteot kääntyi toisinpäin ja mussutin mokkapalaa ja omenapiirakkaa harva se päivä. Välillä join limua ruokajuomaksikin, ei kovin terveellistä mutta ei onneksi aiheuttanut mitään raskausdiabetestä tai muuta mulle. Kertaakaan ei ollut sokerit koholla. Mulle ei edes tehty sokerirasitustestiä missään vaiheessa raskautta, mikä ihmetyttää mua koska eikö se yleensä tehdä kaikille raskaanaoleville? Mutta oon kyllä onnellinen etten joutunut sitä sokerilitkua lipittämään.
|
rv 17 |
|
rv 22 |
Mulla lähti paino nousuun oikeastaan aika nopeasti ensimmäisen neuvolan jälkeen, toisessa neuvolassa raskausviikolla 17+0 painoin jo 49,9kg ja sitä seuraavassa neuvolassa rv 22+0 paino oli jo 52,8kg. Muistaakseni tuolloin rv 22+0 neuvolassa neuvolatäti (joka oli vaihtunut ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen koska muutettiin) sanoi mulle että ompas tullut reilusti painoa ja voisit kyllä nyt pitää huolta että syöt terveellisesti. Mulle tuli niin paha mieli, päätin hormonihuuruissani lopettaa syömisen kokonaan mutta niin siinä vaan kävi että taisin syödä herkkuja sinäkin iltana. Ihmettelin tuota kommenttia koska toinen neuvolatäti oli sanonut että paino saa ihan huoletta nousta. Sen käynnin jälkeen mua alkoi aina pelottaa se vaa’alle meno seuraavilla käynneillä.
Onneksi tuon käynnin jälkeen mun painoa ei kommentoitu enää kertaakaan negatiivisesti neuvolassa, vaikka täällä blogissa sainkin monta kertaa viikossa kommentteja turvonneesta naamastani ja ties mistä. Ei ne kauheesti mieltä lämmittäneet, mutta kyllä mä niistäkin selvisin kun tirautin muutaman kyyneleen ja Otto sano mulle että en oo yhtään turvonnu (vaikka olinkin :D). Suurin syy siihen miksi pystyin ja pystyn edelleen hyväksymään kehon muutokset on kyllä se että mulla on ihana rakastava mies ja ei mee päivääkään etteikö se kehuis mun ulkonäköä tai jättäis lohduttamatta jos mulla on joku kamalan kauhea ulkonäkökriisi meneillään.
|
rv 31? |
|
rv 35+6 |
Synnytyksen jälkeen sairaalassa me yhdessä naurettiin mun mahalle, se oli ihan oikeesti niin huvittavan näköinen kun se oli ihan niinku raskaana ollessakin mutta valahtanut kilometrin alaspäin ja paljon löysempi. Vähän niinku kantais jalkapalloa kangaskassissa, siltä se näytti. Silloin en paljoa mahasta murehtinut kun oli tuo pieni tuhisija ihmeteltävänä, ei mulla ollut aikaa eikä halua miettiä mitään muuta kun Tiaraa. Kun päästiin kotiin mun maha alkoi jo muistuttaa enemmän normaalia, ainakin se pallo-osa oli jo hävinnyt. Sairaalaan multa jäi 11kg eli paino oli Tiaran ensimmäisellä neuvolakäynnillä mulla 51kg.
|
Viikko synnytyksestä |
|
n. 2,5kk synnytyksestä |
Viikossa-parissa muutos oli jo ihan huikea enkä ollut uskoa silmiäni, mä luulin että raskauden jälkeen mun maha ei ois enää koskaan lähellekään entisensä, ainakaan ilman monen kuukauden salirääkkiä ja mehudieettiä. Mä hihkuin onnesta kun entiset housut meni jalkaan ja piilotti löllön mahanahkan, mähän näytin melkeinpä normaalilta! Tästä ilahtuneena mä annoin itselleni luvan herkutteluun ja yhtäkkiä paino lähtikin taas nousuun ja mä turposin, en mahtunutkaan vanhoihin housuihin vaikka pari viikkoa synnytyksestä ne oli olleet ihan sopivat. Musta tuntuu että hormonit sekotti mun aineenvaihdunnan, koska kaikki mitä mä suuhuni laitoin näkyi mun mahassa ja reisissä vaikka koskaan ennen ei ollut mitään vaikutusta.
Ruokailutapoja mä en mitenkään oo muuttanut koska oon syönyt ihan normaalisti kokoajan, mutta joulukuussa paino alkoi taas tippumaan ja vaatteet mahtumaan päälle. Kai mun aineenvaihdunta alkoi pikkuhiljaa palautua hormonien jäljiltä normaalille tasolleen. Sen jälkeen mulla on pysynyt vartalo saman kokoisena ja samat vaatteet menneet kokoajan päälle, mutta kiinteytystä on tapahtunut huomattavasti. Eilen Otto puristi mun mahaa ja sanoi että ”herran jumala nainen sä oot kiinteytyny, enhän mä pysty ees puristamaan sun mahaa enää kunnolla!” Voitte arvata että mulle tuli niin hyvä mieli tosta kommentista, mä tiesin että Otto oli rehellinen eikä vaan koittanu piristää mua koska se kommentti tuli niin spontaanisti ja yllättyneen kuuloisesti. Kengurupussi on vihdoin hävinnyt! Ja kiinteytyminen on tapahtunut itsestään, ellei vaunulenkkejä ja vauvan nostelua lasketa, sillä ainoa ”oikea” liikunta mitä mä oon raskauden jälkeen harrastanut oli puolen tunnin zumba kotona kerran joskus marraskuussa.Mä en oo käynyt vaa’alla jälkitarkastuksen jälkeen, eli kolmeen kuukauteen mutta uskoisin että painoa on tippunut vielä ainakin pari kiloa, ehkä enemmänkin. Mutta painolla ei ole mulle mitään väliä kunhan vaatteet mahtuu päälle, siksi en itseäni vaa’alla kiusaakkaan!
Kuntokin on lähtenyt parantumaan, Tiaran ollessa muutaman viikon vanha mä hengästyin jo parin metrin ylämäessä vaunulenkillä, nykyään en hengästy kovin helposti vaikka pitäis juosta bussiin äkkiä tai jotain muuta vastaavaa. Mä kovasti puhuin synnytyksen jälkeen salille menosta ja ryhmäliikuntatunneista sun muista harrastuksista, mutta puheen tasolle ne on jääneet ainakin toistaiseksi. Mulle riittää se että mä kehtaisin kyllä ihan helposti mennä vaikka nyt bikineissä rannalle jos pihalla ei olis kuutta astetta pakkasta.
Mä meen salille tai aloitan muun liikuntaharrastuksen sitten kun mulle tulee semmonen fiilis että mä oikeesti jaksan siellä käydä, koska ainakin mun mielestä on turhaa ottaa se kallis kortti ja käydä pari kertaa siellä ja sen jälkeen lösähtää sohvan nurkkaan taas kuukausiksi maksaen samalla sitä korttia. Mulla ei riitä vielä itsekuri siihen että alottaisin säännöllisen liikuntaharrastuksen, mutta toivottavasti se liikuntakärpänen purasee muakin vielä joku päivä. Oishan se terveellistä että harrastais muutakin kun kokkailua ja bloggailua.
|
Tänään. Tältä näyttää seistessä |
|
Toi kuvassa näkyvä arpi on siis mun umpisuoliarpi joka on tullut 5-vuotiaana |
|
Ja tältä jos istun |
Mutta mitä muita merkkejä raskaus sitten jätti mun kehoon? No raskausarpia, en mä niiltä välttynyt vaikkei niitä mahaan tullutkaan. Mulla on molemmissa jenkkakahvoissa arpia, toisessa kunnon liuta ja toisessa muutama. Mutta ei ne mua häiritse, mä en edes itse nää niitä koska ne on selkäpuolella ja mun mielestä ne on aika pieni paha siitä että sain maailman ihanimman tyttären. Vaikka mulla ois jääny maailman löysin kengurupussi mahaan ja tsiljoona arpea niin se kaikki ois silti ollut tuon ihanan neidin arvoista. Mikään maailmassa ei oo Tiaraa tärkeempää ja parempaa<3
|
En tiiä miksi blogger käänsi nää väärinpäin mut tässä siis mun vasen jenkkakahva |
|
Ja tässä oikean puolimmainen |
Siinäpä se mun kehosta! Ei tullutkaan viel hiusremonttipostausta koska remontti on kesken. Oton hiukset saatiin kuntoon tän päiväisiä Rock-teemaisia duunipaikan pikkujouluja (kyllä, ne vietää pikkujoulujaan tammikuussa :D) varten mutta mun hiukset on kesken. Netta, Tiaran ihana kummitäti tulee tänään meille Jyväskylästä ja vietetään tyttöjen ilta kolmisteen kun Otto on pikkujouluissa. Luvassa ainakin paljon leikkiä Tiaran kanssa (Netta oli ensimmäinen ihminen jolle Tiara jokelsi ja nauroi, eli aika kovis kummitäti ;D)ja mulle ripsien ja kulmien värjäys. Tiaran mentyä nukkumaan voisi luvassa olla kenties joku ällöromanttinen tyttöjen leffa. Jos on leffaideoita niin kertokaa ihmeessä!
Hauskaa viikonloppua kaikille ihanille<3