Tämän joulun aakkoset tulevat tässä. Toimikoon tämä samana sellaisena bucketlistinä, mitkä ovat niitä lempiasioita joulussa, jotka haluan ja tarvitsen juuri tänä jouluna.

A: Armo. Armoa itselle ja toisille. Me kaikki tarvitaan nyt lepoa ja rauhoittumista yhdessä. Joka päivä ei ole pakko tehdä kaikkea ihmeellistä ja keksiä sirkushuveja. Ollaan itsellemme armollisia ja levätään. Se päivä, jona ei tapahdu mitään erikoista voi olla joululoman ihmeellisin päivä, kun taaksepäin katsoo.

B: Bataattilaatikko. Lemppari, jota tehdään joka joulu ja odotan sitä innolla.

C: Christmas day eli joulupäivä tulee olemaan yökkäripäivä. Lämmitetään valmiiksi kokattuja jouluruokia, luetaan kirjoja, pelataan lautapelejä tai Let’s Singiä ja vaan ollaan.

D: Date night. Ollaan buukattu itsellemme hyvissä ajoin Oton kanssa treffit joululomalle, ja mennään ensimmäistä kertaa taaperon syntymän jälkeen kahdestaan yöksi hotelliin, ja lapsia tulee hoitamaan isoisä. Odotan sitä niin paljon.

E: Elf. Mietittiin Oton kanssa vanhoja joululeffoja yksi päivä, ja todettiin, että Elf on kyllä niin hyvä, pitäisi katsoa se uudestaan tänä jouluna.

F: Fazer eli suklaa. Aion herkutella kaikilla ihanilla konvehdeilla joululomalla.

G: Glögi! Mun lemppari on Valion vaalea glögi, ja Valion Hehku -juomat, joita on pariakin eri makua. Alkoholiton Blossan perusglögi on myös herkullista.

H: Haudalla käynti. Tänä vuonna vien yhden kynttilän sijaan useamman muualle haudattujen muistomerkille. Ensimmäinen joulu ilman pappaa. </3 Ostin jo hienot kynttilät kultaisella tekstillä. Jouluaaton haudallakäynti harvoin on sellainen rauhallinen hiljentymisen hetki, kun mennään isommalla porukalla ja siellä on aina koko muukin kaupunki yhtäaikaa muistamassa rakkaita. Mutta se on mulle tosi tärkeä hetki.

I: Innostus. Se ilo ja innostus lasten kasvoilla jouluaattoaamuna (tai jo edeltävänä iltana) on ihan parasta mitä voi olla. Kun sen saa nähdä ja kokea, on itsekin helppo päästää irti kaikesta muusta ja keskittyä vain siihen ihanaan hetkeen.

J: Juustot! Ostettiin jouluaatoksi appiukon luo melko mahtava valikoima juustoja vietäväksi. Rakastan Chaumes-punakittihomejuustoa, Vuohen goudaa, Gruyereä ja St. Aguria. Taisin ottaa kaveriksi vielä jotain muutakin.

K: Kirjat. Aion lukea jonkun ihanan herkullisen jouluhömppäkirjan, ne kuuluvat mun jouluun. Ehkä luen myös pari dekkaria, sillä mielessä on pari hyvää.

L: Lepo. Olen iloinen, että nyt edessä on kaksi viikkoa ilman aikaisia aamuherätyksiä. Lasten joululomaa on odotettu niin paljon!

M: Mistelin oksa. Mietin joka vuosi, että haluaisin sellaisen meille, ja sitten olisi hyvä tekosyy aina pussata Ottoa kun satutaan sen alle samaan aikaan (tai jotain sinne päin). En ole vielä muistanut tätä sopivalla hetkellä ja misteli on aina jäänyt hankkimatta. Ehkä ensi jouluna?

N: Nauru. Haluan kuulla mahdollisimman paljon naurua ja nauraa itsekin jouluna. Ei sitä turhaan sanota, että nauru pidentää ikää.

O: Otto. Meidän eka yhteinen loma sen jälkeen kun perustettiin yhteinen yritys. Ihanaa rentoutua yhdessä, kokkailla jouluruokia, katsoa leffoja ja valvoa vähän liian myöhään.

P: Pyjama! Eli joulun ajan paras oloasu. Lapsille on ainakin uudet pyjamat joulupaketissa, tuleekohan mulle omaa? Otto on meidän perheestä ainoa, joka ei pyjamassa hengaile. Hänen juttunsa on verkkarit.

Q: Quarter pounder. Okei en syö koskaan quarter pounderia Mäkkärissä, mutta ihan satavarmasti mäkkisafkat maistuu joku päivä aivan taivaalliselta, kun jouluruokia on vedetty jo monta päivää. Olen melko varma, että Mäkkärin autokaista kutsuu jossain vaiheessa.

R: Rakkaus. Toivon, että meidän joulu on täynnä rakkautta ja yhteistä aikaa.

S: Sauna. Joulusauna on mulle niin rakas perinne ja toivon, että ehditään aattona käydä aamulla joulusaunassa.

T: Tapaninpäivä. Meille on tulossa silloin sukulainen kylään ja odotan sitä innolla. Tarjolla on mitäpä muutakaan kuin jouluruokaa, koska tapsan päivään asti sitä meillä syödään.

U: Ulkoilu. Joululomalla suunnitelmissa on ainakin pulkkamäki ja luistelu ja lumiukon tekeminen omalla pihalla.

V: Vuodenvaihde. Meille on muodostunut eräänlaiseksi perinteeksi se, että

W: Wiener Nougat! Siis lapsena se oli yksi mun lempiherkuista, mutta en ole syönyt sitä varmaan yli kymmeneen vuoteen. Nyt ostettiin rasiallinen jouluksi Oton kanssa, kun nähtiin kaupassa.

X: X eli entinen Twitter ei ole mulle tuttu, mutta ehkä voisin jakaa jouluna muutaman ajatuksen uudessa Threadsissa?

Y: Ystävät. Ollaan näkemässä meidän ystäviä lomalla ja meillä on pöytä varattuna kivasta ravintolasta. Odotan sitä innolla. Toivon, että nähdään mahdollisimman paljon ystäviä ja läheisiä joululomalla.

Z: Zabaglione eli se konvehti, jonka lapsena aina jätin syömättä. Nykyään olen oppinut pitämään siitäkin ja nappaan sellaisen tyytyväisenä, kun muut ovat jättäneet sen jäljelle rasiaan.

Å: Åbo eli Turku ja joulurauhan julistus. Tänäkin jouluna me lähdetään heti sen jälkeen käymään haudoilla. On myös tarkoituksena mennä joululomalla Turkuun moikkaamaan kummipoikaa. 

Ä: Äiti. Tänä jouluna hän ei pääse meidän luo, eikä me mennä joululomalla Ouluun, mutta me nähdään onneksi heti tammi-helmikuun vaihteessa. On surullinen fiilis, että äiti ei tänä jouluna ole meidän kanssa, mutta äiti tarvitsee vielä rauhassa aikaa toipumiseen. Me lähetettiin äidille iso herkku- ja lahjapaketti ja onneksi soitellaan joka päivä pari kertaa. Jouluaattona otetaan videopuhelua ja äiti saa avata paketit meidän kanssa.

Ö: Öllöttely on täydellinen sana ö-kirjaimeen. Rennosti löhöäminen on meillä öllöttelyä, ja sitä aiotaan todellakin tänä jouluna harrastaa (okei, kaikkina jouluina).

Teen aina vuoden lopuksi vuosikoosteen, jossa käyn läpi vuoden tärkeimmät käänteet kuukausi kuukaudelta. Sellainen on tulossa tänäkin vuonna ja voi mikä vuoristorata siitä tuleekaan. Mutta ajattelin, että haluan tallentaa tähän postaukseen juuri tämän hetken. Sellaisia pieniä ihania asioita meidän elämästä, jotka liian helposti pääsisivät muuten unohtumaan ihan täysin. Pieniä hetkiä ja sanoja, jotka tekivät mun päivistä parempia.

Tästä joulukuusta haluan muistaa:

Sen, kuinka kuopus kaksi vuotta ja neljä kuukautta, sanoi joka aamu ”Äiti mulla on tänään juhlat. Haluan mekon päälle.”

Sen, kuinka kivaa meillä oli, kun oltiin kylässä kakkosen kummisedän ja hänen perheensä luona. Syötiin ihan superhyvää peltipizzaa ja salaattia, jossa oli mm. pistaasia, parmesania ja rucolaa.

Sen, miten 6-vuotias sanoi tänään nukkumaan mennessä, että odottaa joululomasta eniten pulkkamäkeen ja uimaan menemistä yhdessä koko perhe. Ja sen, miten hän esitteli luomaansa uskomatonta taloa ja sen tornihuoneita ja pihaa Minecraftissa mulle. Hän rakentaa niin taitavasti ja luovasti.

Sen, kun paketoitiin naapurin Sallan kanssa meidän joulupaketteja. Salla tarjoutui itse tulemaan paketoimaan ja oli ihan valtava apu. Lisäksi meillä oli niin hauskaa yhdessä! Sovittiin, että tehdään tästä jouluperinne.

Sen, miten uskomattoman ihanasti meidän 10-vuotias esiintyi Lucia-esityksessä. Hän hymyili niin iloisesti ja oli aivan messissä ja lauloi todella kauniisti. Hänellä on loistava asenne ja meininki. Ja miten ihana kahdenkeskinen reissu me tehtiin hänen kanssa Tampereelle pari viikkoa sitten. Oli ihan parasta olla kahdestaan.

Sen, miten mahtavan uutislähetyksen 12-vuotias oli tehnyt koulussa ryhmätyönä luokkalaistensa kanssa. Sain nähdä sen videolta, ja se oli aivan kuin oikeat uutiset, haastatteluita ja ”Pekka Poudan koiraa” myöten. Siis miten käsittämättömän taitavia tämän päivän 12-vuotiaat ovat käsikirjoittamaan, kuvaamaan ja editoimaan. Ja tietysti esiintymään. Meidän 12-vuotias loisti uutislähetyksen lisäksi niin Lucia-esityksessä kuin joulukonsertin soololaulussakin.

Sen, miten tanssittiin DJ Jetron diskossa ystäväni Viivin valmistujaisissa lasten ja Viivin kanssa. Oli niin kova meno, hiton hyvää musiikkia, naurua ja ihania ihmisiä. Ja valtavan suuri onni ystävän puolesta.

Sen, miten Otto oli mun tukena kaikessa, ja tehtiin tiiminä töitä. Puhallettiin yhteen hiileen, vaikka tämä ensimmäinen joulusesonki yhteisen yrityksen kanssa on ollut ihan todella tiukkaa tykitystä. Kiitollisena siitä, että töitä on, mutta samalla kiitollisena siitä, että joululoma jo häämöttää. Töiden ja lastenhoidon lisäksi ei paljoa muuta olla ehdittykään yhdessä tehdä, kun olen istunut illatkin koneella naputtelemassa lasten mentyä nukkumaan. Mutta meidän yhteisistä iltapaloista ollaan pidetty kiinni.

Sen, miten yhtenä iltana koululaiset olivat tekemässä iltapalaa ja alkoivat yhtäkkiä ihan muuten vain laulaa joululaulua niin, että toinen lauloi stemmaa ja toinen melodiaa. Se kuulosti niin upealta. Ehdin tallentaa viimeiset yhdeksän sekuntia siitä videolle.

Sen, kuinka 2-vuotias sanoi joka päivä mummulle ”Mä rakastan sua mummu” puhelimessa. Ja kuinka mummun katse loisti, kun hän kuuli sen.

Sen, miten leivottiin yhdessä pipareita lasten kanssa. Kaikki auttoivat toisiaan, isommat pienempiä. Ja lopputuloksena oli maailman hienoimpia ja värikkäimpiä pipareita, iso liuta.

Kiitos elämä kaikista näistä hetkistä <3 Ja toivottavasti muistan lukea nämä sitten joskus, kun aikaa on kulunut ja olen jo ehtinyt unohtaa. 

Meillä oli viime vuonna Oton kanssa joululahjahaaste, josta kirjoitin silloin myös postauksen. Haaste oli ihan menestys ja oli niin hauska päästä aattona näkemään mitä toinen oli valinnut esim. mun lempijuomaksi ja lempiherkuksi (menivät molemmat nappiin!). Otto antoi mulle myös ihanan rannekorun, joka oli hänen ”jotain, joka muistuttaa lahjan saajaa lahjan antajasta”. Mun vastaava lahja Otolle taas oli täytettävä kirja, jossa oli 50 sivua täytettynä kuvilla, muistoilla, tarinoilla ja ajatuksilla siitä, miksi Otto on mulle niin tärkeä.

Etsin kiven ja kannon alta juuri oikeanlaista kirjaa ja vihdoin löysin kirjan, jota oli yksi kappale jäljellä jossain kaukana olevassa Suomalaisessa kirjakaupassa. Mutta sain sen yhden kappaleen tilattua ja ostettua. Kirja muistutti itsestään jatkuvasti, mutta joulukiireiden alla oli vaikea ehtiä täyttämään. Lopulta täytin sen aatonaattoaamuna, kaikki yli 50 sivua. Heräsin aikaisin ja kaikki muut nukkuivat, niin sain rauhassa tehdä. Kirjoitin, leikkasin ja liimasin kuvia ja väritin kirjan mustavalkoisia koristeita. Tein koko kirjan yhdeltä istumalta ja se oli jotenkin niin ihanaa. Uppouduin muistoihin meidän kaikista ihanista yhteisistä jutuista ja rakastuin sata kertaa uudelleen, kun mietin kaikkia Oton hyviä puolia ja tekoja. Oli hauska miettiä meidän yhteistä taivalta ja tarinaa alusta asti.

En näytä kaikkia sivuja, reiluun 50 sivuun mahtuu aika paljon henkilökohtaisia juttuja, jotka on vain meidän kahden. Mutta mun mielestä toi kirja oli niin ihana täyttää ja siinä tuli mietittyä toista ja meidän suhdetta tosi monelta eri kantilta. En tiedä onko Otto lukenut tätä kirjaa kovin monta kertaa, mutta ainakin se oli hänellä tärkeiden asioiden laatikossa tallessa. Ja meillä oli kivaa, kun yhdessä luettiin kirjaa viimeksi joululomalla. Tähän on kiva palata vuosia myöhemminkin.

Tänä jouluna en ole ainakaan vielä tehnyt tai edes keksinyt mitään yhtä merkityksellistä, enkä tiedä tarvitseekokaan joka joulu keksiä. Mutta tämän tekemisestä tuli ihana fiilis ja ajattelin, että vinkkaan jos joku teistäkin siellä miettii, että mikä voisi olla merkityksellinen lahja puolisolle. Näitä kirjoja on useita erilaisia ja eri valmistajilla, mä valitsin silloin tämän, koska oli nimenomaan jouluteemainen ja mä rakastan joulua.

Apua, tänään on jo kolmas adventti! Tasan viikko jouluun <3 

Moikka ihanat! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia ihan tänne blogin puolelle, kun viime aikoina ei ole tullut sitä tehtyä. Tämä vuoden alku on ollut rankempi kuin osasin odottaa, mutta pikkuhiljaa mieli alkaa olla valoisampi ja alan palata takaisin niille raiteille, joilla vielä toiveikkaana vuoden ensimmäisenä päivänä olin. Kyllä tällä vuodella voi olla mulle vielä paljon hyvääkin annettavaa. Pitää vain avata sydän uusille mahdollisuuksille ja ihanille asioille ja olla valmiina vastaanottamaan niitä. Vuosi on vasta ihan alussa, ja sen, että se alkoi surullisissa merkeissä ei tarvitse määritellä koko loppuvuoden suuntaa.

Ja oikeastaan musta tuntuu, että nyt kun hautajaiset ovat olleet ja ollaan saatu käsitellä surua yhdessä läheisten kanssa ja jättää jäähyväiset, on mieli kevyempi ja huomaan helpommin taas niitä hyviä juttuja. Vaikka suru ja ikävä ei koskaan poistu täysin, nyt on taas tilaa myös ilolle ja ihanille asioille. Jo heti eilen sain hyviä uutisia, joilla voi kenties olla suurikin vaikutus tämän vuoden tekemisiin. Kerron siitä lisää vielä myöhemmin.

Tänään meillä oli kuopuksen 1,5-vuotisneuvola ja hän oli kasvanut niin hienosti! Neuvolan vastaanotolla hän piirteli innoissaan paperin täyteen ja sai kehuja ilmiömäisestä kynäotteestaan. Kuopukselle kuuluu oikein hyvää. Hän on alkanut puhumaan pikkuhiljaa sellaisia kahden sanan lauseita ja yöunetkin ovat sujuneet hieman paremmin viime aikoina. Katkonaisille unille tammikuussa löytyi selitykseksi se, että hampaita tuli todella rivakassa tahdissa monta lisää.

Kolmonen täytti viime viikolla jo kuusi vuotta ja hyväksyttiin hänelle eskaripaikka. Niin jännittävää! Odotan kyllä eskaria innolla, sillä meillä ainakin koululaiset tykkäsivät tosi paljon olla eskarissa aikanaan ja se oli jotenkin sellainen tosi kiva elämänvaihe. Mutta en kyllä silti kestä, että ensi vuonna meidän kolmas vauva menee muka jo kouluun, miten! No, ei pidä hötkyillä, ensin tässä on vielä tämä dagiskevät ja sitten pitkän kesäloman jälkeen eskarivuosi. Mutta kokemuksesta tiedän, että se menee hurjan nopeasti ja kohta sitten odotellaan jo sitä koulun alkua.

Oton kanssa vietimme viime viikolla yhdeksättä hääpäivää ja 12. vuosipäivää. Otto antoi mulle hääpäivälahjaksi Soda Streamin ja sen kanssa ikuisen ylläpidon – hän kuulemma pitää aina huolen, että mulla on tuoretta hiiliihapotettua vettä saatavilla ja pullot puhtaana! Voin kertoa, että tämä käytännöllinen lahja yhdessä ylläpitopalvelun kanssa oli ehkä yksi romanttisimmista jutuista, mitä oon ikinä saanut. Otto tietää tasan mitä kaipaan ja on valmis huolehtimaan, että saan sen. Ihana! Mäkin annoin Otolle hääpäivälahjan, mutta se jääköön meidän kahden väliseksi. Oli tyytyväinen lahjaansa hänkin. Käytiin myös kahdestaan syömässä ravintola Hugossa Oulussa ja oli kyllä herkullista ruokaa.

Tällä viikolla mulla on ihan täysi työviikko, mutta ensi viikolla lapset ovat hiihtolomalla ja suunnitelmissa on itsekin tehdä vähän lyhyempää päivää. Ajateltiin käydä ainakin laskettelemassa koko perhe tässä Helsingin lähellä jonain päivänä. Muuten ollaan varmaankin aika paljon kotona ja ulkoillaan ja rentoudutaan. Kaksi Oulun reissua ajomatkoineen tälle vuodelle on jo tehty, joten nyt tekee hyvää olla ihan vaan kotiympäristössä, eikä matkustella minnekään. Ihanaa kun hiihtolomalla meidän isotkin ovat enemmän kotona, kun ei ole koulua ja harrastuksia. Aiotaan käydä myös meidän toisen koululaisen kanssa katsomassa Titanic leffassa, kun siitä ilmestyy se 25-vuotisjuhlaversio! Siitä tulee varmasti ihanaa. Ollaan molemmat nähty se leffa varmaan ainakin kymmenen kertaa, mutta koskaan siihen ei kyllästy.

Meillä on paljon kivoja suunnitelmia tälle vuodelle ja tässä vuoden alussa on aina jännittävä fiilis, kun ei vielä tiedä mitkä kaikki niistä tulevat toteutumaan tai mitä muuta uutta ja jännää universumi heittää meidän tielle. Mutta olen varma, että tästä vuodesta tulee vielä hyvä vuosi. Olen toiveikas ja olen kiitollinen niin paljosta. Ihanaa huomista ystävänpäivää kaikille ja valtavan suuri kiitos vielä kaikista lämpimistä ajatuksista ja kauniista sanoista, joita olette lähettäneet. <3

Meillä tuli tällä viikolla tällaiset numerot täyteen ja aika hullulta – ja hullun ihanalta – se tuntuu. Pitäessämme parisuhde Q&A:ta Instagram storyssa viime viikolla  Oton kanssa satuin törmäämään vanhaan postaukseen, jonka olin kirjoittanut tänne blogiin kesällä 2011. Se oli niin ihanan naiivisti ja rakastuneesti kirjoitettu, että oikein nauratti. Eniten kuitenkin nauratti se, että olin ihan oikeassa sitä kirjoittaessani. Sitä ei moni varmaan uskonut silloin. Tässä on katkelma postauksesta:

”Tossa pojassa on kaikki mitä mä oon aina halunnu ja toivonu ja miljoona kertaa enemmän. Nykyään meidän suhde on tällast rauhallista arkielämää ja mä en tiiä kauan sen ns. kuherruskuukauden pitäis kestää mut must tuntuu et meil on se meneillään vielki koska mikään ei oo muuttunu yhtään tylsemmäks siitä ku alettiin seurustelemaan. Nyt vaan yhdessä valmistaudutaan siihen että meidän pikkuneiti tulee maailmaan, kirjotellaan vauvakirjaa ja sisustetaan vauvanurkkausta. Käydään yhdessä neuvolassa ja perhevalmennuksessa ja ollaan onnellisia. Lokakuussa meidän elämä sit rikastuu yhdellä uudella ihanalla ihmisellä. Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.”

Okei, tartutaan ensin mun kirjoitustyyliin. Hyvänen aika sentään miten kiitollinen olen siitä, että vuosien varrella olen oppinut kirjoittamaan aavistuksen vähemmän puhekielellä. Enkä pääse yli siitä, että käytin ilmaisua ”nykyään” meidän parisuhteesta, niinkuin sillä olisi ollut tuossa vaiheessa jo pitkäkin historia, kun oikeasti sitä oli takana viisi kuukautta sinä päivänä kun tuon postauksen julkaisin. Kyllä sille saa hihitellä. Mutta väärässä en ollut. Vaikka kaikki tapahtui hullun nopeasti, me tosiaan oltiin alusta asti samalla aaltopituudella siitä, mitä elämältä haluttiin. Ja 11 vuotta ja neljä lasta myöhemmin ollaan edelleen.

Se jatkuvan kuherruskuukauden muutos pitkäksi parisuhteeksi ja arjeksi on ollut niin saumaton, että en osaa paikantaa milloin se muka olisi tapahtunut. Aina kun ehdin katsoa Ottoa silmiin tai halata, tai nauretaan yhdessä jollekin meidän huonolle vitsille, musta tuntuu edelleen ihan samalta, kuin vuonna 2011 ruusunpunaiset lasit silmillä ja perhoset mahassa. Ei, meillä ei edelleenkään ole koskaan yhdessä tylsää. Eikä meidän mielestä arjen kuulu tai tarvitse olla tylsää, arki ei ole meille synonyymi tylsälle tai kaavoihin kangistuneelle, vaan arki on vaan se, mitä me suurin osa vuodesta eletään. Mutta me ollaan oltu siitä onnekkaita, että ollaan voitu luoda perusarjesta meidän näköistä. Vaikka arki on täynnä palasia joihin ei voi vaikuttaa, ne palat joihin voidaan vaikuttaa, on sellaisia mistä me tykätään.

Ja niiden ilmiselvien kommunikaation ja huumorin lisäksi se varmaan onkin se meidän pitkän ja edelleen onnellisen ja rakkauden täyteisen parisuhteen salaisuus.

Ihan alusta asti ollaan priorisoitu toisemme ja se meidän yhteinen aika todella korkealle. Toisille toimii toisenlainen tapa, toiset kaipaavat enemmän ja säännöllisemmin omaa aikaa ihan yksin tai ainakin ilman puolisoa, ja se on enemmän kuin ok. Mutta meille se kahdenkeskinen aika on perheajan lisäksi ollut se juttu. Me ei kaivata taukoja toisistamme – vaan se meidän yhteinen aika on se, mikä antaa meille voimaa ja iloa. Niinpä me ollaan vuosien varrella rakennettu yhdessä sellainen arki, jossa me voidaan viettää paljon aikaa yhdessä, lasten kanssa tai ilman. Näin vauvavuonna toki pääosin lasten/lapsen kanssa, mutta aina kun mahdollista, myös kahdestaan, edes pieniä hetkiä.

Pidetään kiinni arkipäivien yhteisistä iltapaloista, leffahetkistä ja halimisesta viikonloppuaamuisin. Silitetään toista kun kävellään ohi. Jatketaan vahingossa toistemme lauseita ja nauretaan toisen vitseille. Kerrotaan toisillemme mitä ajatellaan, mitä tunnetaan ja mitä meille kuuluu. Muistetaan kysyä sitä myös toiselta. Hemmotellaan toisiamme pienillä yllätyksillä, käydään kahdestaan lounaalla aina kun mahdollista ja otetaan joskus se staycation.

Uskon, että meidän kummankin kokemat asiat teini-iässä vaikuttavat siihen, että me ollaan jo teiniparina tajuttu miten samperin arvokasta se on, että rinnalla on ihminen, jonka kanssa haluaa olla ja jonka kanssa saadusta ajasta haluaa ottaa kaiken irti. Koskaan kun ei voi tietää milloin on viimeinen päivä, jonka saa viettää toisen kanssa. Synkkä ajatus taustalla, mutta se on se, mikä todella on saanut meidät aina ottamaan yhteisistä päivistä kaiken ilon irti ja olemaan aina pohjattoman kiitollisia siitä, mitä meillä yhdessä on. Oli se sitten vuokrakaksio Meri-Rastilassa ja kahdenkympin kihlasormukset, tai nykyinen arki neljän lapsen kanssa. Kiitollisia siitä, että löysimme toisemme ja kiitollisia jokaisesta päivästä, joka ollaan saatu ja saadaan elää yhdessä. Olosuhteista viis, meillä on toisemme. Ja se on todella paljon.

 

Ja ehkäpä tämän tausta-ajatuksen vuoksi meidän molempien lähtökohta parisuhteeseen on aina ollut se, miten voidaan tehdä se toinen tyyppi mahdollisimman onnelliseksi siinä rinnalla. Ei se, millaisia asioita vaaditaan siltä toiselta, vaan miten voidaan itse tehdä sen toisen elämästä mahdollisimman ihanaa, hemmotella toista mahdollisimman paljon ja rakastaa ja oppia toisesta. Se toimii, jos molemmat ajattelevat näin. Jos vain toinen ajattelee niin, toinen voi hukuttaa itsensä toisen palvelemiseen ja tulla pahasti satutetuksi ja omat tarpeensa jäädä täysin laiminlyödyksi. Mutta jos molemmat ajattelevat ja toimivat niin, se toimii. 

 

Kun meiltä kysyttiin mikä on ollut parasta näissä yhteisissä vuosissa, en osannut sanoa mitään yksittäistä hetkeä. Parasta on se, että me ollaan saatu kokea ne vuodet yhdessä ylipäätään. 11 vuotta on pitkä aika. Kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että me ollaan saatu olla jo niin monta vuotta yhdessä. Ja kuinka hitsin onnekkaita me ollaan, että löydettiin toisemme jo niin nuorena. Jos onni on myötä, meillä on vielä ihan hemmetin pitkä yhteinen elämä edessä, kun tässä vasta kolmikymppisiä ollaan.

Kiitos Otto jokaisesta yhteisestä päivästä. Toivottavasti meillä on ainakin ziljoona yhteistä päivää edessä. Sisälsivät ne sitten fine diningia tai oksennuksen pyyhkimistä, toivottavasti saadaan olla yhdessä.

Päätän tämän postauksen samoihin sanoihin kuin 11 vuotta sitten, tosin numeron vaihdoin.

”Semmonen tarina ja tää tarina vaan jatkuu, part 3 tulee sit kymmenen vuoden päästä eiku.”