Joulukuisia kuulumisia

14.12.2019

Siis joulukuuta on takana jo kaksi viikkoa. Tiedän, etten ole ainoa, josta tuntuu siltä, että joulukuussa aika menee eteenpäin vähintään tuplanopeudella. Kai se on vaan just sitä, että kun nauttii niin kovasti joulun odottamisesta ja oikein haluaa pysähtyä ja fiilistellä kaikkia niitä ihania joulua edeltäviä asioita, niin sitten tuntuu, että aikaa menee vielä tavallistakin nopeammin. Joulukalenterissa on enää kymmenen luukkua jäljellä ja ensi viikolla lapsilla on viimeinen dagis-, koulu- ja eskariviikko tälle vuosikymmenelle.

Me aloitettiin tämä viikko käymällä isojen tyttöjen kanssa kolmestaan leffassa. Käytiin Tammen järjestämässä Frozen II -kutsuvierasensi-illassa, jossa päästiin tapaamaan myös Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia. Ihanat Elina ja Sofia myös ääninäyttelevät elokuvassa Annan ja Elsan hahmoja niissä kohdissa, joissa he ovat vielä lapsia. Tämä oli kyllä huikea tapa aloittaa viikko ja leffa oli kyllä tosi hyvä, tykättiin hurjasti.

Otto aloitti oman lomansa jo tämän viikon keskiviikkona ja se oli kyllä niin ihana juttu. Hänellä on nyt melkein kuukausi lomaa koulusta, joten arki on ihanan rentoa jo nyt, vaikka itselläni vielä hommaa onkin. Mulla on vielä ensi viikko täysi työviikko, mutta ainakin jouluaatoksi ja joulupäiväksi mäkin hiljennyn täysillä joulun viettoon ja ensi viikon jälkeen otan muutenkin loppuvuoden rennommin, vaikka en täysin lomalla olekaan.

Käytiin keskimmäisen kanssa keskiviikkona kahdestaan ravintolassa ja ostoksilla, kun haluttiin viettää kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli kyllä niin hauskaa kahdestaan. Käytiin Vapianossa syömässä ja pyörittiin kaupoissa etsimässä hänelle uusia housuja, sekä jakkua joulujuhlamekon kaveriksi. Molemmat löytyivät.

Lapsilla on ollut jo joulujuhlia ja voi että miten ihanaa oli seurata meidän taaperon ensimmäistä joulujuhlaa. Mua taisi jännittää paljon enemmän kuin häntä, mutta niin hienosti meni. Tippa linssissä katsoin miten reippaasti hän esiintyi siellä kavereidensa kanssa. Ja oli ihanaa mennä yhdessä koko perhe katsomaan, kun joulujuhla oli ennen koulun ja eskarin alkua. Isommatkin kannustivat ja taputtivat pikkusiskolleen niin ihanasti ja olivat hänestä niin ylpeitä. Ensi viikolla on vielä isompien joulujuhlat, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään nekin. Tulevista joulujuhlaesityksistä on kovasti supistu, mutta meille vanhemmille ei ole paljastettu mitään, ettei yllätys mene pilalle.

Tänään oltiin katsomassa esikoisen musiikkikoulun joulukonserttia, jossa hän esiintyi. Hän lauloi Whamin Last Christmasin yksin lavalla isolle yleisölle. Se oli ihan mieletöntä. Esitys meni niin hyvin ja se itsevarmuus ja rohkeus mikä hänestä huokui lavalla ison yleisön edessä, oli jotain ihan huikeaa. Ei voi kuin ihailla.

Huomenna meille tulee meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi, kun ystävillä on muutto. Me ollaan odotettu tätä jo monta viikkoa ja oikeasti aivan ihana päästä pariksi päiväksi kokeilemaan, millaista olisi, jos meillä olisi koira. Koira on (etenkin Otolla) haaveissa ollut jo pitkään, mutta ainakaan ennen meidän omaa muuttoa ei meille varmasti tule koiraa. Katsellaan sitä asiaa siis uudelleen joskus sitten, kun ollaan ensin löydetty se oma koti. Mutta yhtä kaikki aivan ihanaa saada pörröinen kaveri tänne pariksi päiväksi meidän kanssa leikkimään ja ulkoilemaan ja touhuamaan.

Ollaan leivottu piparkakkutaloa, pidetty jouluista perhekasaa (kaikki sai kertoa kivoja asioita, mitä on tapahtunut joulukuussa) ja luettu joulusatuja. Perhejoulukalenteri on toiminut ihan huippuhyvin, vaikka pari luukkua meillä onkin rästissä. Yhtenä iltana ei jaksettu lähteä ruuan jälkeen joulukävelylle ja kirjastosta pitäisi käydä lainaamassa joulusatuja vielä. Ensi viikolla ei ole harrastuksia enää, kun ne jäivät joulutauolle, niin silloin varmasti on enemmän aikaa ja jaksamista tehdä ne rästiluukutkin jos lapset haluavat. Me ei missään nimessä haluta, että perhejoulukalenteri on mitään hampaat irvessä suorittamista, joten silloin kun ei ole ollut fiilistä tai aikaa, niin ollaan ihan surutta jätetty luukut rästiin. Perhejoulukalenterin koko idea on olla innostavaa ja rentoa yhteistä puuhaa ja sellaisena me aina halutaan se pitää. Yksi luukku tehtiin myös etuajassa, kun sille oli niin sopiva hetki, eikä sekään haittaa mitään.

Joululahjaostosten suhteen ollaan jo melko hyvällä mallilla, ehkä 2/3 lahjoista on hankittuna. Tuunattava keittiökin on jo puoliksi valmiina, jatketaan sitä iltaisin ja lasten ollessa hoidossa/koulussa ensi viikolla. Siitä keittiön tuunauksesta muuten tulee sitten myöhemmin postausta, kun sitä on kovasti toivottu. Muuten meillä on vielä jouluvalmistelut ihan vaiheessa. Minkäänlaista joulusiivousta ei ole aloitettu, lopullinen menu pitäisi vielä suunnitella ja alkaa pikkuhiljaa ostella jouluruokatarvikkeita varastoon, koska jotkut jutut loppuvat aina (kuten bataattisoseet, joita usein käytän bataattilaatikkoon säästääkseni aikaa). Joulustressiä ei ole, vaan rennolla meiningillä mennään.

Toivottavasti lumi ja aurinko tekisivät mahdollisimman comebackin, sillä ne piristivät tällä viikolla niin valtavasti! Ihanaa viikonloppua ja huomista kolmatta adventtia kaikille <3


Kaikki meidän hömpät ja ihanat perinteet

07.12.2019

Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3