Viikon arkikuva 11/52

28.03.2020

Tässä kuvassa me tehdään jotain, mikä ilahdutti mua valtavasti! Nimittäin me pelattiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa yhdessä The Sims 4 -peliä. Se oli niin kivaa! Päätettiin yhdessä tehdä meidän perhe ja isot tyypit saivat auttaa mua tekemään juuri meidän perheen näköiset hahmot. Tai ainakin niin meidän näköiset kun me vaan osattiin. Lisäksi alettiin rakentamaan Sims-versiona meidän tulevaa uutta kotia, se vasta hauskaa olikin. Tosin tehtiin ihan liian iso talo meidän talon oikeaan kokoon nähden, tuosta tuli n. kolminkertainen neliöiltään, vaikka pohjapiirros olikin sama. Nauratti lähes messuhallin kokoinen olohuone-keittiö-tila ja kylpyhuone, jossa on vain kaksi suihkua nurkissa ja yksi pyyhetanko seinässä.

Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli se vaihe kun me suunniteltiin hahmoja. Me analysoitiin meidän koko perheen piirteitä, kun yritettiin tehdä hahmoista meidän näköisiä. ”Äidillä pitäisi olla vähän lyhyempi nenä, ehkä tuo tuossa. Esikoisella on vähän vaaleammat kulmakarvat. Keskimmäisellä on samanlaisia kasvonpiirteitä kuin äidillä. Kuopuksella pitäisi olla vähän vähemmän hiuksia. Ja isille pitää tehdä paljon lihaksikkaammat reidet”.

Tutkittiin toistemme kasvoja ja piirteitä, eikä keneltäkään tullut yhtäkään negatiivista sanaa. Ei meidän lapsilta yleensäkään tule negatiivisia sanoja liittyen omaan tai toisten ulkonäköön, mutta jotenkin oikein havahduin jälkikäteen ajattelemaan tätä asiaa. Silloin kun mä olin lapsi, oli ihan tavallista, että porukalla pelatessa kiinnitettiin huomiota Sims-hahmojen ulkonäköön negatiivisessa mielessä, kommentoitiin ”kauheita” piirteitä tai ”rumia vaatteita”. Kaikki tekivät sitä silloin, se oli normaalia. Nykyisin se ei ole.

En ole ikinä kuullut, vieläkään, että meidän lapset olisivat tehneet niin, missään yhteydessä. En ole koskaan kuullut myöskään, että heidän kaverit olisivat tehneet niin. Sen sijaan olen usein kuullut, kuinka lapset kehuvat toisiaan tai toistensa vaatteita, tai sitten omia vaatteitaan tai ulkonäköään. Sitä on niin ihana seurata. Jokainen piirre, vaate ja tyyli on heille ihan yhtä arvokas. Niitä ei laiteta järjestykseen tai lokeroida vain tietynlaisia juttuja kauniiksi tai oikeanlaisiksi. Erilaiset nenät ovat vaan erilaisia neniä, eivät kauniimpia tai vähemmän kauniita. Erilaiset vaatteet ovat kaikki ihan yhtä hienoja. Cooleinta on se, että on sellaiset vaatteet, joista itse tykkää. Ihan sama onko kavereilla samanlaisia vai ei. Tässä mielessä uusi sukupolvi on niin  paljon edellä kuin mun sukupolvi.

90-luvulla syntyneiden sukupolvi kasvoi siihen, että toisten arvostelu ulkonäön perusteella on ihan ok. Nykyisin siitä pyristellään irti, mutta silti se on edelleen monelle vaikeaa. Molemmat ovat yhtä vaikeita: lakata katsomasta toisia arvostellen ja lakata katsomasta itseä arvostellen. Mulle on ollut pitkä matka opetella hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Toisten hyväksyminen ja arvostaminen oli paljon helpompaa. Mulle tärkein tekijä on ollut äitiys. En ole missään tilanteessa halunnut siirtää tapaa arvostella itseäni lapsilleni. Heti kun tulin äidiksi, tein sen päätöksen, että sen täytyy loppua. Alkuun se ei ollut helppoa, piti oikein muistutella itseä, ettei mene peilin eteen puristelemaan makkaroita. Nykyisin se tulee luonnostaan. Tuntuu oudolta ajatella, että menisin vaikka peilin eteen puhumaan ääneen siitä, miten hirveältä näytän.

Lapset ovat saaneet mut ajattelemaan paljon kauniimmin itsestäni ja arvostamaan itseäni enemmän. Vaikka edelleen olen joskus epävarma ulkonäöstäni, olen paljon vähemmän epävarma kuin ennen. Vaikka edelleen ääni pään sisällä saattaa muistuttaa, että en ole oikeanlainen tai joku mun piirre ei ole sellainen kuin toivoisin, en koskaan sano sitä ääneen. Ja pääosin nykyisin pystyn ajattelemaan, että olen kaunis ja hyvä juuri omana itsenäni. Se tuntuu hyvältä.

Kylläpäs lähti ajatus rönsyilemään pelkästään Simsin pelaamisesta, heh! Mutta oli kyllä niin hauskaa, pelattiin varmaan pari tuntia lasten kanssa yhdessä. Lapset saivat suunnitella tulevat unelmahuoneet ja unelmapihan. Saunaa me jäätiin kaipailemaan, pitäisi hankkia joku lisäosa, että sen saisi vielä. Tuli ihana nostalgiafiilis, en ollut pelannut Simsiä vuosikausiin.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä tähän tilanteeseen <3 #staysafe 


10 asiaa, joista olen kiitollinen juuri nyt

26.03.2020

Tällaisina aikoina on hyvä kiinnittää oikein erikseen huomiota niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joista voi olla kiitollinen. Tällä hetkellä olen vielä tavallistakin enemmän kiitollinen siitä, että saamme olla terveitä ja meillä on toisemme. Se on kaikki. Halusin kuitenkin listata sellaisia muita vähän pienempiä juttuja, joista olen juuri tällä viikolla ollut kiitollinen, joten tässä tulisi kymmenen sellaista.

1. Kuopuksen innostus potkupyöräilyyn. Vihdoinkin, oi vihdoinkin hän on innostunut siitä. Viime kesänä ei kiinnostanut ollenkaan, vaikka hän itse kuitenkin halusi potkupyörän ja kokeiltiin monta kertaa. Nyt hän on innostunut potkupyöräilystä oikein toden teolla ja haluaa joka päivä pyöräillä. Hän ajelee tosin liian pienellä viime vuonna ostetulla potkupyörällä. Meidän pitäisi käyttää perusteellisessa huollossa isosiskon monta vuotta vanha isompi Puky, jotta kuopus saisi sen käyttöön. Mutta tässä tilanteessa se on vähän haastavaa. Toistaiseksi hän siis potkuttelee menemään tuolla pikkupyörällä.  Vitsi kun olis sellainen polkupyörähuollon noutopalvelu, että se pyörä haettaisiin tuosta pihalta ja tuotaisiin siihen takaisin huollettuna, niin onnistuisi tässäkin tilanteessa hyvin ja turvallisesti. Jos sellainen on jo olemassa niin saa vinkata!

2. Oton rautaiset hermot ja arjen aikataulujen hallinta. Siinä missä mä olen se boheemi koheltaja, Otto on se, joka pitää meidän arjen aikataulut kunnossa. Vaikka mä askartelin lukujärjestyksen koko porukalle, niin Otto on se, joka pitää huolen, että sen aikatauluja noudatetaan. Otto pitää huolen siitä, että meidän päivissä on fiksut rutiinit ja mä taas olen se, joka keksii niiden lisäksi muuta hauskaa ja piristävää, ettei koti-arki ala puuduttaa. Me toimitaan tiiminä todella hyvin yhdessä, koska mä keksin kaikkea hauskaa ja hömppää ja Otto pitää huolen, että hommat tulee tehtyä.

3. Mielenkiintoiset työt. Juuri nyt olen vielä tavallistakin kiitollisempi jokaisesta uudesta työprojektista, jonka saan, kun markkinoiden tilanne on niin epävarma. Tällä viikolla on vahvistunut useampi kiinnostava juttu lähikuukausille, joista olen ihan valtavan kiitollinen. Voin vain toivoa sormet ristissä, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

4. Mun sisustussuunnittelijana työskentelevä täti, joka on auttanut mua suunnittelemaan meidän tulevan kodin keittiötä. Pian alan tuumasta toimeen ja otan yhteyttä eri keittiöfirmoihin! Saa suositella!

5. Uuden kodin edelliset omistajat. Maailman mukavimpia ihmisiä, joiden kanssa kaikki on sujunut jopa meiltä ensiasunnon ostajilta tosi jouhevasti ja ollaan saatu kultaakin kalliimpia neuvoja (sähköpostitse ja puhelimitse tässä tilanteessa). Onneksi sattui niin hyvä tuuri, että kävi näin. Ja toki olemme kiitollisia koko uudesta kodista ylipäätään, vaikka se tuntuukin niin hitsin epätodelliselta, kun ei olla käyty siellä ekan näytön jälkeen kertaakaan! Vieläkin vaikea käsittää, että me omistetaan se koti nyt, kun mikään ei vielä asumisen osalta ole muuttunut mitenkään.

6. Kirjat ja lukeminen. Ne ovat läpi elämän olleet mulle tosi iso voimavara, mutta nyt oikein korostetusti, kun ollaan niin paljon kotona. Lenkillä kuuntelen äänikirjoja ja kotona luen painettuja kirjoja. Lukemiseen uppoutuminen on ihan älyttömän terapeuttista ja rakastan sitä, miten paljon inspiraatiota kirjoista voi saada.

7. Lönkan lukupiiri. Koronan takia lukupiirin tapaaminen vaihtui tällä viikolla virtuaaliseksi, mutta meillä oli niin mielenkiintoista keskustelua ja muutenkin kivaa! Ihan oikeasti, olen niin iloinen uudesta harrastuksesta, uusista ajatuksista ja näkökulmista ja uusista tuttavuuksista, joita olen lukupiirin kautta saanut. Ihan super voimaannuttavaa löytää uusi kiinnostava harrastus vielä aikuisena.

8. Aurinko ja lämpenevä sää. Kevät tuntuu oikeasti olevan täällä! Juoksulenkillä mulla tulee hiki paljon nopeammin kuin vielä viime viikolla, ohut merinovillapaita juoksutakin alla alkaa olla liikaa. Auringosta tulee niin hyvä fiilis ja rakastan sitä, kuinka valon määrä lisääntyy joka päivä. Ollaan pakattu suurin osa talvikamppeista pois ja otettu välikausivaatteet käyttöön.

9. Pimennysverhot. Me pidettiin viime viikonloppuna lasten kanssa pyjamabileet, joiden jälkeen lapset nukkuivat olkkarissa yön, missä ei ole pimennysverhoja kaikissa ikkunoissa. Tämän seurauksena he heräsivät kaikki seuraavana aamuna k u u d e l t a, vaikka valvoivat vähän tavallista myöhempään. Lastenhuoneissa meillä onneksi on tehokkaat pimennysverhot, joiden ansiosta me ollaan nyt tämän etäopetuksen aikana nukuttu joka aamu noin puoli yhdeksään, vaikka valoisaa on jo silloin kuuden-seitsemän aikaan. Pimennysverhojen ansiosta lapset pystyvät nukkumaan normaaleja 11-12h yöunia nytkin. Olen kyllä kiitollinen myös näistä vähän normiarkea myöhäisemmistä aamuista. On ihanaa nukkua ”pitkään” joka aamu, kun mulle 8.30 on varmaan myöhäisin mihin edes pystyn nukkumaan, vaikka valvoisin kuinka myöhään.

10. Better Call Saul -sarja. Meillä loppui kaikki sellaiset vakkarikatsottavat peräkanaa ja hetken aikaa oltiin ihan huuli pyöreänä, että mitäs me nyt katsellaan iltaisin. Luettiin Oton kanssa molemmat Better Call Saulista joku artikkeli toisistamme tietämättä samalla viikolla ja kun mä ehdotin Otolle, että annetaan sille uusi mahdollisuus, Otto innostui heti. Me siis joskus muutama vuosi sitten yritettiin alkaa katsoa sitä, mutta jätettiin kesken 5. jakson jälkeen, kun se ei vaan tuntunut lähtevän käyntiin. Nyt kun ollaan aloitettu uudelleen, niin se onkin todella hyvä ja koukuttava ja ollaan jo paljon pidemmällä kuin 5. jaksossa. Onneksi annettiin uusi mahdollisuus ja ihanaa kun meillä on vielä paljon katsottavaa!

Siinä mun kymmenen kivaa juttua tähän torstaihin! Mistä ihanista jutuista te olette kiitollisia juuri nyt niiden isojen ja merkittävien lisäksi?