30 vuotta ja itsetutkiskelun ajanjakso

15.03.2022

Tänään on kuulkaa pitkästä aikaa sellainen hetki, että ajattelin vaan kirjoittaa auki randomisti päässä joitakin viime kuukausina pyörineitä mietteitä. Kirjoittaminen on mulle parasta terapiaa ja auttaa jäsentelemään ajatuksia.

Juteltiin vähän aikaa sitten ystävän kanssa siitä, kuinka näin kolmekymppisenä on yhtäkkiä alkanut huomata jotenkin tosi selkeästi, miten omat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttaa siihen, miten suhtautuu asioihin ja tilanteisiin. Olen alkanut kiinnittää oikein huomiota sellaisiin omiin käyttäytymismalleihin, joita mulla on siksi, millaisia asioita ja millaista kohtelua olen kokenut nuorempana. Kai tämä on sellainen lopullinen lapsuudesta ja nuoruudesta irtautumisen ja itsetutkiskelun ajanjakso elämässä muutenkin ja siksi tulee kiinnitettyä enemmän huomiota kaikkeen tällaiseen.

Mulla ei ole mitään kolmenkympin kriisiä, olen enemmän kuin tyytyväinen ja kiitollinen siellä missä olen. Mutta ajatuksia herää  omasta itsestä, omista vahvuuksista ja heikkouksista. Mietin, miksi reagoin joihinkin asioihin jollakin tietyllä tavalla,  ja peilaan itseäni ja omia käyttäytymismalleja esimerkiksi Ottoon ja läheisiini.

Meillä on ihan valtavia eroja siinä miten suhtaudutaan esimerkiksi siihen, jos pitäisi antaa kritiikkiä jollekin toiselle. Mulle on melko helppoa ottaa vastaan kritiikkiä (etenkin aiheellista). Mutta sitten taas todella vaikea antaa sitä muille. Olen aina valmis korjaamaan omaa käytöstäni saadakseni toiselle paremman fiiliksen tai jonkin tilanteen ratkaistua. Mutta en osaa vaatia sitä muilta.

Musta tuntuu, että jos joku ihminen on koskaan elämässään tehnyt mulle mitään mukavaa, en saisi sanoa jos hän jossain toisessa tilanteessa kohteleekin mua väärin. Tunnen, että antamalla kritiikkiä ikäänkuin tahraan ne aiemmat hyvät asiat, enkä ole niistä riittävän kiitollinen. Syyllistyn hyvin vahvasti itse, vaikka antaisin ihan aiheellista kritiikkiä. Koen itse huonoa omaatuntoa siitä, että aiheutan jollekin toiselle pahaa mieltä sanomalla, että hän tekee jotain väärin. Ja heti jos multa pyydetään anteeksi, edes puolivillaisesti, olen valmis kiittelemään, unohtamaan ja antamaan kaiken anteeksi, vaikka mitään muuta konkreettista parannusta ei edes tapahtuisi. Ja se on tavallaan alkanut ärsyttää mua itsessäni!

En halua tulla kävellyksi yli, enkä halua kokea olevani vastuussa jonkun toisen tunteista, koska en ole. Ensimmäinen askel on varmasti se, että olen vihdoin huomannut tämän omassa käytöksessä, kiitos Oton. Otto on aina valmis pitämään mun ja meidän puolia ja hän on vuosien varrella konkreettisissa tilanteissa osoittanut sormella, kun mä tiedostamattani toimin näin. Ja muistuttanut, että minä en ole vastuussa toisen tunteista, eikä mulla ole mitään syytä syyllistyä tai kokea huonoa omaatuntoa huomauttaessani siitä, että jossain tilanteessa mua kohdellaan kurjasti.

Mutta miten oppisin tämän itsekin, ilman Ottoa? Miten pääsin eroon siitä valtavasta syyllisyydestä jota usein koen, vaikka tietäisin sanovani aiheesta? Sitä tässä vasta opettelen. Opettelen tunnistamaan milloin toimin näin ja opettelen pysäyttämään ne ajatukset.

Tästä nyt voi saada kuvan, että tarvetta kritiikin antamiselle olisi ollut jotenkin paljon viime aikoina tai että jotain isoa olisi tapahtunut. Näin ei suinkaan ole. Tämä pätee ihan pienempiinkin juttuihin elämässä ja tämä postaus on koko tähänastisen elämän kokemusten summa, jonka nyt vain kirjoitan auki, koska tänään tuntui siltä. Pääosin elämä on sellaista, että ei näitä juttuja tarvitse edes miettiä. Mutta silloin joskus kun tarvitsee, haluan olla vahva ja pitää itsekin omia puoliani. En voi nojata aina siihen, että joku muu pitää mun puolia.

Ai että mulla on hyvä fiilis kun kirjoitin tämän! Tätä mulla on ollut ikävä. Kirjoittamista, vahvoja tunteita, pohdiskelua monelta kantilta. Mä en tiedä opinko koskaan olemaan se tyyppi, joka spontaanisti höpöttelisi tällaisesta aiheesta vaikka IG Storyyn. Haluaisin olla. Kameralle höpöttely ilman varsinaista kysymystä johon voin vastata, tai asiaa jonka voin kertoa, tuntuu kuitenkin haastavammalta kuin se, että oksentaa syvimmät mietteet yhtäkkiä paperille. Mutta kameralle höpöttelyyn rohkaistumista odotellessa voin höpötellä tänne blogiin, niinkuin olen tehnyt jo pian 11 vuotta. Kyllä teitä vielä on tälläkin puolella, hyvin runsaasti jopa!

Ihanaa viikkoa ja jatketaan ihmeessä keskustelua tästä IG puolella (@iinalaura)! Laitan storyyn kyselyn siitä, ootteko te huomanneet tällaista samanlaista elämänvaihetta itsellänne, jossa alatte kiinnittää enemmän huomiota omiin käytösmalleihin. Ja lisäksi voisin laittaa kysymysboksin siitä, millaisia juttuja ootte itsessänne huomanneet! Tää on nimittäin musta äärettömän mielenkiintoinen aihe ja olisi hauska kuulla teidän ajatuksia ja kokemuksia!


Hiihtolomasuunnitelmia ja helmikuun parhaat

18.02.2021

Meidän lapsilla alkaa huomenna hiihtoloma, mitä ollaan kovasti odotettu. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei ole, Otollakin on töitä koko viikko, mutta jotain kivaa pientä kuitenkin. Ulkoilua yhdessä, leffamaratoneja, leipomista ja lautapelejä. Yleensä ollaan vietetty hiihtolomat Oulussa sukulaisten luona, mutta toisin on tänä vuonna. Tänä vuonna ollaan kotona koko loma, paitsi yhdeksi yöksi lapset menevät tädilleen yökylään, kun saivat häneltä joululahjaksi leffailta-lahjakortin. He ovat suunnitelleet tätä leffailtaa jo sieltä joulusta asti, että mitä herkkuja he ostavat ja mitä leffoja katsovat. Siitä tulee varmasti hauskaa heille.

Ensi viikolla aion nauttia siitä, että aamuisin ei ole pakko nousta heti, vaan voi jäädä vaan sänkyyn loikoilemaan. Aion rutistaa meidän pienintä murua aamuisin kainalossa rauhassa, kun ei ole niin kiire aamupalalle ja pukemaan. Isompiakin rutistan, mutta heitä ei yleensä kiinnostele köllötellä äidin kainalossa minuuttia kauempaa, joten pikahaleilla mennään. Töitä aion tehdä kyllä, mutta rennolla meiningillä ja lasten ehdoilla, eli vähän lyhyempiä päiviä. Ihanaa!

Halusin listata teille myös muutamia viimeaikojen suosikkijuttuja, joten tässä tulee! Viimeksi listasin lemppareita tammikuun alussa, nyt vuorossa siis helmikuun parhaat jutut. Valitsen nämä lemppari-kategoriat aina ihan mielivaltaisesti tähän mukaan sen perusteella, mitä mieleen juolahtaa. Tässä kuussa teki mieli listata ainakin paljon ruokajuttuja ja sarjoja, vaikkakin myös vähän räntätä parista suomalaisesta sarjasta. No, lukekaa eteenpäin niin näette lisää!

Paras aamupala: Ruisleipää, gouda-juustoa, tomaattia ja basilikaa, sekä ripaus suolaa ja pippuria. Nin yksinkertaista ja hyvää! Tätä on tullut syötyä viime aikoina melkein joka aamu.

Paras sarja: Ollaan katsottu Netflixistä iltaisin SuperStorea. Se on ihan älyttömän viihdyttävä ja rento sarja, jota löytyy jopa viisi kautta. Jokainen hahmo on nerokkaasti kirjoitettu ja vaikka sarjassa on paljon tosi tyhmää läppää, siinä käsitellään myös huumorin keinoilla tärkeitäkin teemoja. Tästä tulee niin hyvä mieli ja olen niin iloinen, että löydettiin se. Itsekseni katsoin Yle Areenasta hehkutetun Kullannuput-sarjan, joka on ihan tuore. Olen samaa mieltä siitä, että puvustus ja lavastus on sarjassa ihan huikea, sekä teinit olivat aivan ihania ja symppiksiä ja musatkin tosi hyvät.

Siis sain niin paljon tyyli-inspiraatiota kevääseen ja kotiin! Mutta sen sijaan sarjan aikuiset hahmot olivat jotenkin niin 2000-luvun alkuun jämähtänyttä, että oikein ärsytti. Mutta silti olen iloinen, että katsoin. Ja sarjan tunnaribiisi, F:n Ihana, on aivan I-H-A-N-A! Niin söpö biisi! Ja loppuun täysin asiaan liittymättömästi täytyy vielä sanoa, että itse en myöskään ymmärrä Aikuiset-sarjan hypeä. Siis mun mielestä päähenkilö on ehkä rasittavin ikinä, eikä sarjassa ollut mitään samaistuttavaa.

Paras puuha lasten kanssa: Höpöttely kainalokkain. Ollaan halittu ja juteltu viime aikoina jotenkin ihan ekstrapaljon. Nuorimmalla on meneillään kunnon kyselyvaihe ja hyviä kysymyksiä tulee ihan jatkuvasti. Ja isompien kanssa nyt on muuten vaan niin ihana jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Paras ruoka: Oton tekemä peurapata viime viikonloppuna. Se oli niin käsittämättömän herkullista ja täynnä makua, että aloin harkitsemaan josko me tilattaisi peuraa vähän itsekin pakkaseen. Tämä peuran filee saatiin appiukolta, joka oli tilannut peuraa.

Paras hetki: Hitsi, tää on paha! Mutta kyllä se varmaan oli kuopuksen minipienet synttärijuhlat, joihin kutsuttiin vaan Oton isä ja sisarukset. Oli niin ihana nähdä heitä ja viettää rento synttärilauantai yhdessä. Ja miten iloiseksi meidän mini tuli kun hän sai kuitenkin omat juhlat, vaikka vieraita olikin niin vähän. Isompien juhlien aika on sitten joskus myöhemmin, kun se onnistuu turvallisesti.

Paras herkku: Testasin instassa ystävänpäiväviikolla vilissyttä Magnumin uutuusjäätelöä nimeltä Double Caramel Billionaire ja olihan se kyllä aivan älyttömän hyvää. Hitsi, en malta odottaa, että kaikki kevään jätskiuutuudet tulee kauppoihin!

Paras ostos: Oton mulle kauppareissulla ostama laventelin sävyinen kynsilakka. Siis niin ihana pieni kevätostos, joka ilahdutti ja ilahduttaa edelleen joka päivä kynsissä. Pitkään metsästin hyvää sävyä, onneksi Otto löysi!

Paras työjuttu: Se, että ON työjuttuja, kivoja työjuttuja! Joululoman ja hiljaisen alkuvuoden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen, että kevääksi on töitä tulossa. Ei me vieläkään olla palattu koronaa edeltävälle tasolle, mutta ainakin tiedän, että selviän taas hetken eteenpäin ja on ihania projekteja tulossa.

Paras vaate: Kaikki neuleet. Helmikuu on ollut ainakin tähän asti sen verran kylmä, että olen vaan kääriytynyt erilaisiin neuleisiin. Neuleet lämmittävät ja niissä on ihanan kotoisa olo.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Ainakin kaksi super kivaa juttua on tulossa: se, että perjantaina lapsilla alkaa jo mainittu hiihtoloma ja se, että ensi viikolla me suunnataan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotelliin rakkauslomalle kahdestaan. Ollaan oltu viimeksi yötä kahdestaan silloin New Yorkissa reilu vuosi sitten ja treffeilläkin on tullut käytyä kuluneen vuoden aikana ehkä kolmesti, niin tämä tulee kyllä ihan todella tarpeeseen. Mutta joo, tämän viikon perjantaita odotan kyllä niin paljon! Siitä tulee ihana päivä lasten kanssa.

Sellaisia helmikuun lemppareita. Tämä on ollut kyllä aika kiva kuukausi, vaikkakin myös jossain määrin rankka. Helmikuussa on kuitenkin jo lupaus keväästä ja se jos mikä kantaa eteenpäin. Kevät, aurinko, taimien ja siementen kylvö istutuslaatikoihin, trampoliini, pyykkien ripustaminen pihalla linnunlaulua kuunnellen, kaikki se siintää jo jossain, ei enää niin saavuttamattomissa. Ihanaa!