15 asiaa, jotka olen oppinut alkuvuoden aikana

19.02.2020

Aloitin tammikuun alussa, uuden työvuoden kynnyksellä, käyttämään säännöllisesti paperista kalenteria. Kalenteri on vähän sellainen bullet journal -tyyppinen. Siihen täytetään itse ne päivämäärät ja muut, eli ei ole stressiä siitä, että tulisi tyhjää väliin, jos jonakin päivänä ei ehdi tai jaksa täytellä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä nollasta, vaan siinä on valmiit ruudukot ja kysymykset, mikä sopii tällaiselle laiskamadolle kuin minä.

Käytän sitä ainoastaan työpäivinä ja se toimii mulle sekä to do -listana, että päiväkirjana. Olen huomannut sen auttavan tosi paljon mua työskentelemään tehokkaammin. Lapsellista tai ei, mulle tulee tosi hyvä fiilis siitä, kun saan yliviivata tehtyjä tehtäviä. Kalenterissa on myös kaksi ”laatikkoa”, joihin voi pitää ikäänkuin päiväkirjaa päivän lopuksi. Toiseen laatikkoon kirjoitetaan aina missä on onnistunut sen päivän aikana ja se voi siis olla ihan mitä vaan. Toiseen laatikkoon kirjoitetaan, mitä on oppinut päivän aikana. Sekin voi olla ihan mitä vaan, pientä tai isoa.

Noiden kahden pienen boksin täyttäminen parilla lauseella on mun mielestä ihanaa. Katselen taaksepäin kulunutta päivää ja mietin, mitä siitä jäi käteen. En ole koskaan täyttänyt mitään päiväkirjaa säännöllisemmin kuin tätä, paitsi tietenkin blogia. Mutta se on eri asia. Osa noista asioista, joita olen oppinut tai oivaltanut, on hassuja ja sellaisia, että ei niistä nyt välttämättä mitään loppuelämän hyötyjä ole. Toisaalta osa on sellaisia isojakin ajatuksia, jotka ovat herätelleet mua. Ajattelin nyt listata teille 15 asiaa, jotka olen kalenteriin kirjoittanut oppineeni, sellaisena kuin olen ne sinne kirjoittanut.

1.  Että voisin ottaa oppia 19-vuotiaalta Iinalta, she had some balls.

Näin kirjoitin boksiin, kun olin lukenut mun kirjoittamia vanhoja tekstejä. Vaikka näin jälkikäteen aina ajattelen olleeni epävarmempi nuorena, niin joissain asioissa olin kyllä myös rohkeampi kuin nykyään. Teininä en esimerkiksi koskaan pelännyt, että suututan jonkun sanomisillani, vaan puhuin rohkeasti suuni puhtaaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Toki on hyödyllinen taito osata kommunikoida fiksummin, mutta joissain tilanteissa voisin ottaa oppia siltä 19-vuotiaalta Iinaltakin.

2. Että oikeasti olen saavuttanut jo tosi paljon, vaikka osin eri tavalla kuin etukäteen ajattelin.

Tämä oli yksi ilahduttava oivallus eräänä tammikuun ekoista työpäivistä. Tuli hyvä mieli, kun tajusin sen.

3. Että en enää mene katsomaan alle 100m2 asuntoja.

Käytiin jälleen kerran yhdessä asuntonäytössä, tällä kertaa  96m2 asunnossa, jonka ajattelin ehkä kuitenkin mahdollisesti sopivan meille, koska se oli sijainniltaan ja ominaisuuksiltaan neliöitä lukuunottamatta täydellinen. Mutta ei, se oli liian pieni. Ei se vaan olisi mitenkään toiminut. Näin ollaan todettu joka kerta, mutta aina silti yritän uudelleen jos ihastun johonkin liian pieneen asuntoon.

4. Että joku muukin on kokenut samoja asioita kuin mä.

Tämä liittyi erääseen lukemaani kirjaan, joka sai mut ymmärtämään, että en ole joidenkin nuoruuteni kokemusteni kanssa niin yksin, kuin olin koko ikäni ajatellut. Se oli aika mindblowing hetki mulle.

5. Olemaan super rennosti koko päivän.

Se oli arkiviikon viimeinen työpäivä, mutta tein kaiken todella leppoisasti ja asetin itselleni vain helppoja ja mukavia tavoitteita. Teki hyvää.

6. Business Designin alkeet.

Tämä liittyy avoimen amk:n kurssiin, jota käyn tällä hetkellä. Super mielenkiintoinen aihe!

7. Armo, lempeys ja ymmärrys voittaa aina nokkeluuden.

Kävin PING Helsinkin PING Studiossa, jossa oli puhumassa futuristi, kirjailija ja säveltäjä Perttu Pölönen. Mieleen jäi tämä ajatus häneen puheenvuoronsa taustalla, että inhmillisyys ja armo ja lempeys on aina parempi, kuin toisen voittaminen tai nokkeluus. Olen niin samaa mieltä. Kukaan ei koskaan hyödy mitään siitä, että pääsee ”näpäyttämään” toista, paitsi ehkä saa hetkeksi itselleen paremman mielen. Paljon enemmän on hyötyä siitä, että kohtaa toisen lempeästi ja pyrkii löytämään yhteisen ymmärryksen.

8. Kysy neuvoa, puhu rohkeasti. Voit luoda jotain uutta ja merkittävää.

Tämä liittyi mun töihin. Kysyessäni itse neuvoa erääseen työasiaan, keksin uudenlaisen idean, jolla voi olla iso merkitys mun tulevaisuuden työnkuvalle. Lähden kehittämään sitä rauhassa lisää.

9. Silloin kun aivot ei toimi, mutta haluaa olla aikaansaava, voi esimerkiksi pestä lattiat.

Näin tein eräänä päivänä, kun ei vaan kertakaikkiaan tuntunut siltä, että saisin mitään järkevää kirjoitettua. Pesin lattiat, olin tyytyväinen.

10. Että voin suuttua fiktiivisestä kirjasta.

Siis oikeasti, en ole tainnut koskaan ennen lukea sellaista kirjaa, jossa päähenkilö on niin suututtava, että kiehun raivosta. Niin seksistinen, rasistinen, misogynistinen ja niin kaukana mun arvomaailmasta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mutta luin sellaisen kirjan, koska se äänestettiin lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi. Sen lukeminen tuntui välillä tuskalliselta, mutta sain luettua sen loppuun lopulta. Puoliväliin mennessä oivalsin ehkä jotain siitä, mistä ne päähenkilön asenteet kumpusivat, vaikka edelleenkään en niitä voinut hyväksyä. Oli tosi kiinnostava kokemus lukea jotain niin oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

11. Että jotkut ajattelevat vilpittömän myötätunnonkin tekopyhänä, eikä mun tarvitse vaivata sillä mun päätä.

Mun mielestä on surullista, että nykyisin on niin yleistä sellainen ”I call bullshit”-meininki, että etsimällä etsitään miten voisi saada jonkun kiinni tekopyhyydestä ja kritisoida ja syyllistää, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Tähän törmää netissä aivan joka päivä. Mun mielestä on huomattavasti vaikuttavampaa tehdä jotain hyvää itse, kuin keskittyä siihen, mitä muut tekevät tai eivät tee. Oksettava sanakin koko ”tekopyhä”. Ymmärrän tämän tekopyhyyden analysoinnin esim suurten yritysten kohdalla, mutta yksittäisten ihmisten osalta se on kyllä pelkkää hakuammuntaa.

12. Älä mieti liikaa, luota fiilikseen.

Moni siisti juttu jää tekemättä, jos sitä alkaa analysoimaan ja jännittämään liikaa etukäteen. Yleensä kannattaa vaan olla rohkea ja tehdä, eikä antaa tilaa epäilykselle omissa ajatuksissa.

13. Kannattaa avata suu silloin kun hyvä idea tulee mieleen, voi saada mahtavia työmahiksia.

Mulle tuli yksi simppelisti toteutettava idea mieleen, jota ehdotin eräälle asiakkaalle. Siitä innostuttiin heti, mua kiitettiin siitä että avasin suuni ja sain kivoja uusia työmahiksia tälle vuodelle. Se siis todellakin kannatti!

14. Että aina ei heti kannata ajatella pahinta, sillä kyse voi olla jostain ihan tavallisesta jutusta, tai jostain mikä koskettaa kaikkia muitakin.

Tammikuussa Instagramissa eräänä iltana mun (kampanja-)kuva ei näkynyt kenellekään. Huomasin heti, että se ei noussut kenenkään feediin, ei edes Otolle. Ajattelin heti, että olen itse tehnyt jonkin virheen, jonka vuoksi algoritmi hylkii mun lisäämää kuvaa. Panikoin siitä, että kyseessä ei ollut vain mun oma kuva, vaan myös asiakkaalle tuotettu sisältö. Onneksi hyvin pian selvisi, että sama ongelma oli kaikilla muillakin, enkä itse ollut tehnyt mitään väärää, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Se herätti taas ajattelemaan, että kun joku negatiivinen asia pääsee yllättämään, kannattaa ensin vaan hengittää syvään ja selvittää mistä on kyse, ennen kuin antaa hikikarpaloiden nousta otsalle.

15. Ei kannata haalia liikaa tekemistä liian lyhyelle ajalle, voi saada migreenin.

Mulle kävi niin ennen meidän New Yorkin reissua, not cool. Takana oli kolme yli 12h työpäivää putkeen. Sitten olikin pakko levätä migreenin pahimmat tunnit ja tehdä loput pakolliset hommat migreenin kourissa hitaammin. Onneksi sain kaiken kuitenkin tehtyä ajoissa ja pystyin lähtemään reissuun ilman roikkuvia hommia ja ilman migreeniä.

Musta tuntuu, että opin tosi paljon lisää siitä, että oikeasti kirjoitan mun ajatukset ylös, enkä vain anna niiden kiitää ohitse. Aion ehdottomasti jatkaa tätä tapaa! Tämä on mulle tosi mullistavaa, koska en ikinä ennen ole tehnyt näin.

Mitä te olette oivaltaneet viime aikoina? Oletteko kirjoittaneet ajatuksia ylös jonnekin? Kirjoitatteko päiväkirjaa, tai oletteko joskus kirjoittaneet?


Etsin uusia ihania erilaisia perheitä

21.01.2020

Kun syksyllä 2018 (apua, siitä oikeasti on jo niin kauan) sain tämän idean, että aloitan postaussarjan ihanista erilaisista perheistä mä oletin, että saisin mukaan ehkä juuri ja juuri tarvittavan määrän perheitä. Mua jännitti ihan hirveästi, että haluaako kukaan tähän mukaan! Sitten lopulta viestejä alkoikin tulvia (jo yli kolme kuukautta ennen kuin pystyin aloittamaan sarjan tekemisen) ja yhtäkkiä mulla oli kymmeniä ja taas kymmeniä perheitä, jotka odottivat multa vastausta. Vastausta viesteihin, joista iso osa oli pitkän postauksen pituisia.

Mulle kävi niin, että vaikka ilahduin valtavasti ihmisten kiinnostuksesta, myös ahdistuin viestien tulvasta yhdistettynä ajanpuutteeseen. Tuli sellainen olo, että en edes tiennyt mistä voisin aloittaa, lamaannuin kaikkien viestien edessä. Meneillään oli vuoden kiireisin postausaika (ja sähköpostiaika), eli loppuvuosi, ja kotona mulla oli 1,5-vuotias taapero hoidettavana. Otto oli päivät töissä ja opiskeli iltaisin. En ollut mitenkään osannut etukäteen ajatella, että niin moni haluaisi mukaan. Ajattelin silloin vaan, että käyn ne viestit perusteellisesti läpi sitten kun on hyvä hetki, koska silloin ei ollut.

Alkuvuodesta 2019 kokeilin parin kuukauden ajan assistenttia. Hän oli aivan kultakimpale, joka selvitti mun sähköpostisuman ja järjesteli kaikki Ihanat erilaiset perheet yhteen kansioon, josta löysin ne kaikki viestit helposti ja luin vihdoin ne kaikki ajatuksella läpi useampaankin kertaan. Kun Otto jäi opintovapaalle vihdoin, mä luovuin pitkin hampain assistentista, koska halusin säästää rahaa. Silloin oli jo kulunut kolme kuukautta siitä, kun viestejä alkoi tulla. Otin viesteihin lopulta sellaisen lähestymistavan, että otin yhteyttä aina yhteen perheeseen kerrallaan, eli tammikuussa tammikuun perheeseen ja heinäkuussa heinäkuun perheeseen. Enempään en pystynyt.

Onneksi kaikki perheet joille kirjoitin, olivat edelleen halukkaita lähtemään mukaan, vaikka palasin asiaan vasta kuukausia myöhemmin. Olen todella kiitollinen jokaiselle mukana olleelle perheelle kaikesta <3 Nyt kun vuosi on jo vaihtunut 2020 puolelle ja mulla vielä uupuu ne 3 ”viime vuoden” tarinaa, mä en kertakaikkiaan kehtaa enää lähettää viestejä. 1,5 vuotta sen jälkeen, kun olin pyytänyt perheitä mukaan. En vaan kehtaa. Anteeksi, etten ole vastannut aiemmin. Olisin toki voinut vähin äänin vielä lähetellä viestejä ja nolostella yksinäni hitauttani ja aikaansaamattomuuttani, mutta halusin aloittaa uuden vuoden tämän lemppariprojektin suhteen täysin puhtaalta pöydältä ja hyvällä fiiliksellä. Samalla jännittäen hulluna, että haluaakohan kukaan enää mukaan tämän jälkeen.

Nyt mä pyydän teiltä mitä nöyrimmin, että jos olette joskus hakeneet mukaan ja olisitte vielä kiinnostuneita olemaan mukana postaussarjassa, vastatkaa ihmeessä vanhaan lähettämäänne viestiin, niin tiedän, jos haluatte vielä olla mukana. Ja jos et ole koskaan hakenut vielä mukaan, mutta haluaisit mukaan, saa laittaa viestiä! Nyt mä tiedän, että osaan toimia niin paljon paremmin tässä asiassa. Mulla on jo oma kansio kaikelle (johon voin laittaa kaikki viestit selkeästi, eivätkä ne huku muiden sekaan) ja pystyn jatkamaan sarjaa lennosta samantien, ilman, että pitäisi odotella kuukausia. Nyt mulla on innostuksen lisäksi selkeä suunnitelma ja paljon aiempaa kokemusta.

Mua nolottaa kirjoittaa tätä, koska mulla on niin epäonnistunut olo. Mutta toisaalta, olen vaan hirveän kiitollinen, että olen saanut jo esitellä yhdeksän hurmaavaa ja upeaa perhettä, joiden tarina mulla oli suuri kunnia kertoa. Olen niin onnellinen siitä, että olen saanut tehdä tätä ja edelleen koen, että jokainen tekemäni haastattelu on ollut antoisimpia kokemuksia, joita mulla on blogin kautta ollut. Haluan ehdottomasti jatkaa tätä sarjaa, koska sen tekeminen on ollut mulle mieletön kokemus ja teiltä on tullut niin mahtavaa palautetta! Siksi avaan sydämeni ja kerron tämän. Jokainen Ihanat erilaiset perheet -sarjan postaus oli vuoden Top 20 luetuimpien postausten joukossa. Se kertoo mun mielestä siitä, miten suuri tilaus sille on, että ihmiset saavat nähdä erilaisia perheitä positiivisessa valossa. Siksi tämä sarja on mulle yksi tärkeimmistä jutuista, mitä olen blogiini koskaan kirjoittanut. Siksi aion jatkaa sitä myös tämän vuoden ajan.

Hae mukaan Ihanat erilaiset perheet -sarjaan: 

Laita sähköpostia mulle iina.hyttinen@indiedays.fi osoitteeseen. Jos laitat viestiä, kerro siinä ainakin jotain olennaista omasta perheestäsi, miksi haluaisit olla mukana sekä paikkakunta, jolla haastattelu toteutettaisiin. Sen verran vielä infoa, että Ihanat erilaiset perheet -haastatteluissa mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata ja jokainen haastateltu perhe saa lukea (ja tarvittaessa pyytää muutoksia) julkaistavan tekstin etukäteen ja vaikuttaa 100% siihen mitä kerrotaan. Haastattelut tehdään aina positiivisessa hengessä. Kuvaan myös haastateltavat perheet postauksen kuvia varten ja perheet saavat ottamani kuvat omaan käyttöönsä (kunhan kuvaaja on mainittu käytön yhteydessä). Kuvissa ei näytetä mitään sellaista, mitä perhe ei halua, eikä niissä ole pakko esiintyä omilla kasvoillaan, jos ei halua. Myös kuvat saa nähdä etukäteen. Haastattelut toteutetaan joko perheen kotona tai muussa heidän valitsemassa paikassa ja ne kestävät yhdeksän haastattelun kokemuksella yleensä aina n. 1,5h kokonaisuudessaan. 

Aiemmat Ihanat erilaiset perheet -tarinat löydät TÄÄLTÄ.

Kiitos hurjasti jo etukäteen <3