30 vuotta ja itsetutkiskelun ajanjakso

15.03.2022

Tänään on kuulkaa pitkästä aikaa sellainen hetki, että ajattelin vaan kirjoittaa auki randomisti päässä joitakin viime kuukausina pyörineitä mietteitä. Kirjoittaminen on mulle parasta terapiaa ja auttaa jäsentelemään ajatuksia.

Juteltiin vähän aikaa sitten ystävän kanssa siitä, kuinka näin kolmekymppisenä on yhtäkkiä alkanut huomata jotenkin tosi selkeästi, miten omat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttaa siihen, miten suhtautuu asioihin ja tilanteisiin. Olen alkanut kiinnittää oikein huomiota sellaisiin omiin käyttäytymismalleihin, joita mulla on siksi, millaisia asioita ja millaista kohtelua olen kokenut nuorempana. Kai tämä on sellainen lopullinen lapsuudesta ja nuoruudesta irtautumisen ja itsetutkiskelun ajanjakso elämässä muutenkin ja siksi tulee kiinnitettyä enemmän huomiota kaikkeen tällaiseen.

Mulla ei ole mitään kolmenkympin kriisiä, olen enemmän kuin tyytyväinen ja kiitollinen siellä missä olen. Mutta ajatuksia herää  omasta itsestä, omista vahvuuksista ja heikkouksista. Mietin, miksi reagoin joihinkin asioihin jollakin tietyllä tavalla,  ja peilaan itseäni ja omia käyttäytymismalleja esimerkiksi Ottoon ja läheisiini.

Meillä on ihan valtavia eroja siinä miten suhtaudutaan esimerkiksi siihen, jos pitäisi antaa kritiikkiä jollekin toiselle. Mulle on melko helppoa ottaa vastaan kritiikkiä (etenkin aiheellista). Mutta sitten taas todella vaikea antaa sitä muille. Olen aina valmis korjaamaan omaa käytöstäni saadakseni toiselle paremman fiiliksen tai jonkin tilanteen ratkaistua. Mutta en osaa vaatia sitä muilta.

Musta tuntuu, että jos joku ihminen on koskaan elämässään tehnyt mulle mitään mukavaa, en saisi sanoa jos hän jossain toisessa tilanteessa kohteleekin mua väärin. Tunnen, että antamalla kritiikkiä ikäänkuin tahraan ne aiemmat hyvät asiat, enkä ole niistä riittävän kiitollinen. Syyllistyn hyvin vahvasti itse, vaikka antaisin ihan aiheellista kritiikkiä. Koen itse huonoa omaatuntoa siitä, että aiheutan jollekin toiselle pahaa mieltä sanomalla, että hän tekee jotain väärin. Ja heti jos multa pyydetään anteeksi, edes puolivillaisesti, olen valmis kiittelemään, unohtamaan ja antamaan kaiken anteeksi, vaikka mitään muuta konkreettista parannusta ei edes tapahtuisi. Ja se on tavallaan alkanut ärsyttää mua itsessäni!

En halua tulla kävellyksi yli, enkä halua kokea olevani vastuussa jonkun toisen tunteista, koska en ole. Ensimmäinen askel on varmasti se, että olen vihdoin huomannut tämän omassa käytöksessä, kiitos Oton. Otto on aina valmis pitämään mun ja meidän puolia ja hän on vuosien varrella konkreettisissa tilanteissa osoittanut sormella, kun mä tiedostamattani toimin näin. Ja muistuttanut, että minä en ole vastuussa toisen tunteista, eikä mulla ole mitään syytä syyllistyä tai kokea huonoa omaatuntoa huomauttaessani siitä, että jossain tilanteessa mua kohdellaan kurjasti.

Mutta miten oppisin tämän itsekin, ilman Ottoa? Miten pääsin eroon siitä valtavasta syyllisyydestä jota usein koen, vaikka tietäisin sanovani aiheesta? Sitä tässä vasta opettelen. Opettelen tunnistamaan milloin toimin näin ja opettelen pysäyttämään ne ajatukset.

Tästä nyt voi saada kuvan, että tarvetta kritiikin antamiselle olisi ollut jotenkin paljon viime aikoina tai että jotain isoa olisi tapahtunut. Näin ei suinkaan ole. Tämä pätee ihan pienempiinkin juttuihin elämässä ja tämä postaus on koko tähänastisen elämän kokemusten summa, jonka nyt vain kirjoitan auki, koska tänään tuntui siltä. Pääosin elämä on sellaista, että ei näitä juttuja tarvitse edes miettiä. Mutta silloin joskus kun tarvitsee, haluan olla vahva ja pitää itsekin omia puoliani. En voi nojata aina siihen, että joku muu pitää mun puolia.

Ai että mulla on hyvä fiilis kun kirjoitin tämän! Tätä mulla on ollut ikävä. Kirjoittamista, vahvoja tunteita, pohdiskelua monelta kantilta. Mä en tiedä opinko koskaan olemaan se tyyppi, joka spontaanisti höpöttelisi tällaisesta aiheesta vaikka IG Storyyn. Haluaisin olla. Kameralle höpöttely ilman varsinaista kysymystä johon voin vastata, tai asiaa jonka voin kertoa, tuntuu kuitenkin haastavammalta kuin se, että oksentaa syvimmät mietteet yhtäkkiä paperille. Mutta kameralle höpöttelyyn rohkaistumista odotellessa voin höpötellä tänne blogiin, niinkuin olen tehnyt jo pian 11 vuotta. Kyllä teitä vielä on tälläkin puolella, hyvin runsaasti jopa!

Ihanaa viikkoa ja jatketaan ihmeessä keskustelua tästä IG puolella (@iinalaura)! Laitan storyyn kyselyn siitä, ootteko te huomanneet tällaista samanlaista elämänvaihetta itsellänne, jossa alatte kiinnittää enemmän huomiota omiin käytösmalleihin. Ja lisäksi voisin laittaa kysymysboksin siitä, millaisia juttuja ootte itsessänne huomanneet! Tää on nimittäin musta äärettömän mielenkiintoinen aihe ja olisi hauska kuulla teidän ajatuksia ja kokemuksia!


Hiihtolomasuunnitelmia ja helmikuun parhaat

18.02.2021

Meidän lapsilla alkaa huomenna hiihtoloma, mitä ollaan kovasti odotettu. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei ole, Otollakin on töitä koko viikko, mutta jotain kivaa pientä kuitenkin. Ulkoilua yhdessä, leffamaratoneja, leipomista ja lautapelejä. Yleensä ollaan vietetty hiihtolomat Oulussa sukulaisten luona, mutta toisin on tänä vuonna. Tänä vuonna ollaan kotona koko loma, paitsi yhdeksi yöksi lapset menevät tädilleen yökylään, kun saivat häneltä joululahjaksi leffailta-lahjakortin. He ovat suunnitelleet tätä leffailtaa jo sieltä joulusta asti, että mitä herkkuja he ostavat ja mitä leffoja katsovat. Siitä tulee varmasti hauskaa heille.

Ensi viikolla aion nauttia siitä, että aamuisin ei ole pakko nousta heti, vaan voi jäädä vaan sänkyyn loikoilemaan. Aion rutistaa meidän pienintä murua aamuisin kainalossa rauhassa, kun ei ole niin kiire aamupalalle ja pukemaan. Isompiakin rutistan, mutta heitä ei yleensä kiinnostele köllötellä äidin kainalossa minuuttia kauempaa, joten pikahaleilla mennään. Töitä aion tehdä kyllä, mutta rennolla meiningillä ja lasten ehdoilla, eli vähän lyhyempiä päiviä. Ihanaa!

Halusin listata teille myös muutamia viimeaikojen suosikkijuttuja, joten tässä tulee! Viimeksi listasin lemppareita tammikuun alussa, nyt vuorossa siis helmikuun parhaat jutut. Valitsen nämä lemppari-kategoriat aina ihan mielivaltaisesti tähän mukaan sen perusteella, mitä mieleen juolahtaa. Tässä kuussa teki mieli listata ainakin paljon ruokajuttuja ja sarjoja, vaikkakin myös vähän räntätä parista suomalaisesta sarjasta. No, lukekaa eteenpäin niin näette lisää!

Paras aamupala: Ruisleipää, gouda-juustoa, tomaattia ja basilikaa, sekä ripaus suolaa ja pippuria. Nin yksinkertaista ja hyvää! Tätä on tullut syötyä viime aikoina melkein joka aamu.

Paras sarja: Ollaan katsottu Netflixistä iltaisin SuperStorea. Se on ihan älyttömän viihdyttävä ja rento sarja, jota löytyy jopa viisi kautta. Jokainen hahmo on nerokkaasti kirjoitettu ja vaikka sarjassa on paljon tosi tyhmää läppää, siinä käsitellään myös huumorin keinoilla tärkeitäkin teemoja. Tästä tulee niin hyvä mieli ja olen niin iloinen, että löydettiin se. Itsekseni katsoin Yle Areenasta hehkutetun Kullannuput-sarjan, joka on ihan tuore. Olen samaa mieltä siitä, että puvustus ja lavastus on sarjassa ihan huikea, sekä teinit olivat aivan ihania ja symppiksiä ja musatkin tosi hyvät.

Siis sain niin paljon tyyli-inspiraatiota kevääseen ja kotiin! Mutta sen sijaan sarjan aikuiset hahmot olivat jotenkin niin 2000-luvun alkuun jämähtänyttä, että oikein ärsytti. Mutta silti olen iloinen, että katsoin. Ja sarjan tunnaribiisi, F:n Ihana, on aivan I-H-A-N-A! Niin söpö biisi! Ja loppuun täysin asiaan liittymättömästi täytyy vielä sanoa, että itse en myöskään ymmärrä Aikuiset-sarjan hypeä. Siis mun mielestä päähenkilö on ehkä rasittavin ikinä, eikä sarjassa ollut mitään samaistuttavaa.

Paras puuha lasten kanssa: Höpöttely kainalokkain. Ollaan halittu ja juteltu viime aikoina jotenkin ihan ekstrapaljon. Nuorimmalla on meneillään kunnon kyselyvaihe ja hyviä kysymyksiä tulee ihan jatkuvasti. Ja isompien kanssa nyt on muuten vaan niin ihana jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Paras ruoka: Oton tekemä peurapata viime viikonloppuna. Se oli niin käsittämättömän herkullista ja täynnä makua, että aloin harkitsemaan josko me tilattaisi peuraa vähän itsekin pakkaseen. Tämä peuran filee saatiin appiukolta, joka oli tilannut peuraa.

Paras hetki: Hitsi, tää on paha! Mutta kyllä se varmaan oli kuopuksen minipienet synttärijuhlat, joihin kutsuttiin vaan Oton isä ja sisarukset. Oli niin ihana nähdä heitä ja viettää rento synttärilauantai yhdessä. Ja miten iloiseksi meidän mini tuli kun hän sai kuitenkin omat juhlat, vaikka vieraita olikin niin vähän. Isompien juhlien aika on sitten joskus myöhemmin, kun se onnistuu turvallisesti.

Paras herkku: Testasin instassa ystävänpäiväviikolla vilissyttä Magnumin uutuusjäätelöä nimeltä Double Caramel Billionaire ja olihan se kyllä aivan älyttömän hyvää. Hitsi, en malta odottaa, että kaikki kevään jätskiuutuudet tulee kauppoihin!

Paras ostos: Oton mulle kauppareissulla ostama laventelin sävyinen kynsilakka. Siis niin ihana pieni kevätostos, joka ilahdutti ja ilahduttaa edelleen joka päivä kynsissä. Pitkään metsästin hyvää sävyä, onneksi Otto löysi!

Paras työjuttu: Se, että ON työjuttuja, kivoja työjuttuja! Joululoman ja hiljaisen alkuvuoden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen, että kevääksi on töitä tulossa. Ei me vieläkään olla palattu koronaa edeltävälle tasolle, mutta ainakin tiedän, että selviän taas hetken eteenpäin ja on ihania projekteja tulossa.

Paras vaate: Kaikki neuleet. Helmikuu on ollut ainakin tähän asti sen verran kylmä, että olen vaan kääriytynyt erilaisiin neuleisiin. Neuleet lämmittävät ja niissä on ihanan kotoisa olo.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Ainakin kaksi super kivaa juttua on tulossa: se, että perjantaina lapsilla alkaa jo mainittu hiihtoloma ja se, että ensi viikolla me suunnataan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotelliin rakkauslomalle kahdestaan. Ollaan oltu viimeksi yötä kahdestaan silloin New Yorkissa reilu vuosi sitten ja treffeilläkin on tullut käytyä kuluneen vuoden aikana ehkä kolmesti, niin tämä tulee kyllä ihan todella tarpeeseen. Mutta joo, tämän viikon perjantaita odotan kyllä niin paljon! Siitä tulee ihana päivä lasten kanssa.

Sellaisia helmikuun lemppareita. Tämä on ollut kyllä aika kiva kuukausi, vaikkakin myös jossain määrin rankka. Helmikuussa on kuitenkin jo lupaus keväästä ja se jos mikä kantaa eteenpäin. Kevät, aurinko, taimien ja siementen kylvö istutuslaatikoihin, trampoliini, pyykkien ripustaminen pihalla linnunlaulua kuunnellen, kaikki se siintää jo jossain, ei enää niin saavuttamattomissa. Ihanaa!


Ystäväkirja-haaste

12.02.2021

Ikä: 29 vuotta ja neljä kuukautta. Hyvä ikä, syksyllä täytän 30. 

Kuinka pitkä olet: 167cm. Moni luulee pidemmäksi kuvien perusteella ja hämmästyy kun tavataan livenä. Mulla on naurettavan pitkät jalat, jotka ehkä saavat mut näyttämään muutenkin pitkältä, vaikka en ole.

Silmien väri: Minulla on siniset tai siniharmaat silmät. Meillä on koko perheellä samanväriset, se on hassua. 

Koulupolku: Kävin peruskoulun jälkeen lukion, minkä jälkeen hain parturi-kampaajaksi ruotsinkieliseen ammattikouluun. Opiskelin siellä 9kk, mutta sitten opinnot jäivät kesken kun tulin raskaaksi.

Keskiarvo: En muista enää tarkkaan, mutta kaikissa aineissa se taisi olla yläkoulun päättötodistuksessa 9,3 ja lukuaineissa 9,6.

Viihdyitkö koulussa: Tykkäsin kyllä tosi paljon olla koulussa, varsinkin peruskoulussa. Lukiossa en oikein viihtynyt. 

Kotieläimiä: Minulla on ollut oma koira Mörkö, jonka sain lukion ekalla. Mörkö jäi kuitenkin mun äidin terapiakoiraksi silloin kun muutin yksin asumaan. Sen jälkeen mulla ei ole ollut lemmikkejä.

Lempiväri: Mun ehdoton lempiväri on vaaleanpunainen ja sitä löytyykin meiltä kotoa paljon. Tällä hetkellä viehättää kovasti myös beige, greige, laventeli ja vaaleankeltaisesta tykkään aina. 

Onko sinulla sisaruksia: Ei ole, paitsi koirapikkuveli Armas. 

Pidätkö sukulaisistasi: Pidän ja rakastan heitä. Mulla on monia sukulaisia, joiden kanssa olen superläheinen ja sitten on paljon myös sellaisia sukulaisia, joita nähdään ainakin kerran yleensä aina kun käydään Oulussa. Musta on ihanaa, että olen pitänyt esim. serkkuihin yhteyttä ja tiedän ainakin suunnilleen mitä heille kuuluu yms. Ja Oton puolen suku on myös mulle ihan yhtä tärkeä ja rakas ja heihin pidetään myös yhteyttä ja nähdään! 

Lempi vuodenaika: Kyllä se on kesä, koska joulu ei ole vuodenaika ja koko talvi ei ole mun lemppari, vaan ainoastaan se joulun aika. 

Paras lukemasi kirja: Tämä on kyllä paha, koska olen lukenut niin paljon hyviä kirjoja. Tosi vaikea valita vain yhtä. Muutama lemppari: Michelle Obama Minun tarinani, Anne Frankin päiväkirja, Maria Veitola: Veitola, Beth O’leary: Kimppakämppä.

Paras näkemäsi elokuva: Kyllä tähän on pakko sanoa Titanic. Ikuinen lemppari, maailman ihanin leffa.

Lempiyhtyeesi: Hitsi, tää on kyllä kans paha. Ei oikein tule mieleen yhtyeitä, vaan artisteja. Mutta ylivoimainen suosikkiartistini on Ed Sheeran. 

Mikä biisi soi nyt: Viimeksi taidettiin autossa kuunnella Oton kanssa Fall Out Boyta. No hitsi, siinä on ehkä yksi sellainen lempiyhtye! 

Mitä rakastat: No tietenkin mun perhettä! Mutta myös: kahvia kaurajuomalla, tuoreita kukkia, lämpimiä kesäiltoja, linnunlaulua omalla pihalla, meidän kotia, mun työtä. Ja niin montaa muuta asiaa, suurempaa ja pienempää. 

Mitä inhoat: Tahallista ilkeyttä. Sitä, että sanoo tai tekee jotain ainoana tarkoituksena satuttaa toisia.

Mitä odotat tällä hetkellä: Ensi viikon perjantaita, koska silloin lapsilla alkaa hiihtoloma. Mulla on usein ikävä lapsia, kun he ovat koulussa ja dagiksessa päivät. Illat on arkisin niin lyhyitä. Hiihtolomalla saadaan olla monta päivää yhdessä!

Harrastatko liikuntaa: Kyllä, lenkkeilyä säännöllisesti, venyttelyä, kehonpainotreeniä ja joogaa satunnaisesti. 

Soitatko mitään soitinta: En soita, enkä ole koskaan soittanutkaan.

Mitä harrastuksia sinulla on: Lenkkeily ja lukeminen, sekä maalaaminen. 

Mikä kamera sinulla on: Olympus O-MD E-M1 Mark III, ihan paras kamera. Olympuksen O-MD-sarjalla menty vuodesta 2014 ja pois en vaihtaisi.

Syötkö suklaata: Joskus, mutta en tykkää sellaisesta ”pelkästä” suklaasta, vaan pitää olla suklaata + jotain makua.

Suklaa vai salmiakki: Kyllä sanoisin, että salmiakki on mulle pahempi himo. Turkinpippuria tekee mieli nytkin! 

Lempijäätelö: Kyllä se on Daim-tuutti. Klassikko, joka oli lemppari jo lapsuudessa. 

Sauna: Rakastan saunoa ja meidän omassa kotisaunassa tulee kyllä parhaat löylyt. 

Paras paikka missä olet käynyt: New York, josta voisin jauhaa loputtomiin.

Maa, johon haluaisit matkustaa: Yhdysvallat, Japani ja Malediivit. Jenkeissä haluaisin New Yorkin lisäksi matkustaa länsirannikolla, missä mulla on myös kaukaisia sukulaisia. Japanissa haluaisin nähdä Tokion ja kaiken sen ympäriltä. Malediiveille haluaisin matkustaa kuukaudeksi rentoutumaan.

Meikkaatko kouluun: Vitsi miten ihana kysymys, klassista ystäväkirja-materiaalia! Aloin meikkaamaan kouluun joskus vitos-kutosella ja meikkasin kyllä ihan loppuun saakka joka päivä sitten, kun olin sen aloittanut. Nykyään kun teen ison osan töistä etänä, tulee oltua paljon ilman meikkiä. Kotona en jaksa meikkailla.

Kadutko jotain: En kadu, koska kaikki mitä olen tehnyt elämässä on johdattanut mua kohti tätä hetkeä. Ainakaan mitään suurta ja tärkeää en kadu. Ehkä kadun ihan vähän sitä, että myin joskus meidän Mini Rodinin Jaguar Pico-haalarin pois, kun se oli niin herkku ja kuopus olisi voinut käyttää sitä, jos en olisi myynyt vuotta ennen kuin hän syntyi. 

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: Jos voisin, niin poistaisin migreenin multa kokonaan. Elämä ilman sitä olisi niin paljon mukavampaa. 

Lempi juhlasi: Kyllä se on joulu, kaikki tietää, että olen maailman jouluihmisin jouluihminen. 

Välitätkö muiden mielipiteistä: Välitän mun perheen ja läheisten mielipiteistä. Pyrin olemaan välittämättä tuntemattomien ihmisten mielipiteistä, vaikka joskus se on vaikeaa.

Mistä ostat vaatteesi: Mulla ei ole mitään yksittäistä merkkiä tai liikettä, josta ostaisin. Kaapissa on sulassa sovussa niin kotimaista, pikamuotia, second handia kuin luksusbrändejäkin. Nykyisin pyrin ostamaan mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman vähän yhtään mitään. 

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Pyrin aina olemaan muodostamatta mielipidettä kenestäkään ennen kuin olen oikeasti tutustunut, mutta toki se on ihan inhimillistä, että syntyy ennakkoon joitakin mielikuvia esim. somen tai muiden ihmisten puheiden perusteella. Mutta en koskaan ole antanut minkään etukäteismielikuvan estää tutustumasta johonkuhun. 

Mistä haaveilet: Pitkästä hyvästä elämästä mun perheen kanssa, johon kuuluisi sopivasti työtä merkityksellisten asioiden parissa, yhteistä aikaa ja seikkailuja. 

Mitä teet tänään: Teen töitä ja lisäksi aion käydä lasten vaatekaapit läpi pienten vaatteiden osalta. Olen laittamassa lasten vaatteita pian myyntiin ja pitää käydä kaapit läpi sitä varten, sinne on taas kertynyt kaikenlaista pieneksi jäänyttä.

Tämä oli kyllä niin hauska kysely, paljon sellaisia kysymyksiä, joihin en ole välttämättä koskaan ennen vastannut. Oli kiva miettiä näitä! Kysymykset bongasin ihanasta Iidan matkassa -blogista! Tästä on hyvä lähteä kohti ystävänpäivä-viikonloppua. Meillä ei ole mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta ehkä voisi leipoa ystävänpäiväkakkua! Ihanaa viikonloppua ja tulevaa ystävänpäivää kaikille <3


Syyskuun rehelliset kuulumiset

29.09.2020

Muistan kun muutama vuosi sitten levisi sellainen rehellisten kuulumisten haaste, johon itsekin osallistuin. Se oli hyvä haaste, jota oli hauska tehdä ja hauska lukea, mutta silti vähän nauratti se “rehelliset kuulumiset”, koska kyllä mä nyt itse ainakin lähtökohtaisesti pyrin aina kertomaan kuulumisia rehellisesti silloin kun niitä kerron. Rehellinen ei ole yhtä kuin negatiivinen, mutta rehellinen on paljon enemmän kuin “meille kuuluu ihan hyvää”. Rehellinen ei kuitenkaan aina tarkoita samaa kuin se, että kertoisi kaiken. On tilanteita, joissa kaikkea ei vaan voi kertoa. Voi vaan pyrkiä olemaan niin rehellinen kuin kulloinkin mahdollista. 

Aina ekana, kun joku kysyy kuulumisia, niin tulee mieleen vastata se perus ihan hyvää, paljon töitä. Koska sitähän se suurimmaksi osaksi on se arki, hyvää, tavallista arkea ja aika paljon töitä. Mutta onhan se arki oikeasti paljon enemmän, kuin tuo yhteen lauseeseen typistetty tylsä harmaus. Varsinkin lasten kanssa. 

Viime aikoina varsinkin arki lasten kanssa on ollut täynnä huikeita keskusteluita, monesta eri aiheesta. Lähes päivittäisiä pysähdyksen hetkiä, kun on tajunnut, miten käsittämättömän paljon lapset jo tietävät ja ymmärtävät asioita. Ylpeyttä siitä, miten hienosti lapset ottavat vastuuta ja miten kauniisti kohtelevat ystäviä ja toisiaan. Ja kauhistelua siitä, että multa lainataan jo vaatteita (oversize huppareiksi mutta kuitenkin) ja yhden koon päästä mun kengätkin on jo sopivia! Mutta on sitä arkeen mahtunut napinaa pyykkikoriin kulkeutumattomista pyykeistä, kinastelua siitä kuka saa olla voimistelurenkailla ja muuta perus arjen häsellystäkin. 

Ollaan tehty ihania retkiä, kiivetty ison mäen huipulle jyrkkää rinnettä kaikki viisi ja ollaan makoiltu sohvalla ja oltu tekemättä mitään. Oton kanssa ollaan oltu kahdestaan yötä hotellissa ja nautittu laatuajasta ja ollaan myös välillä todettu illalla klo 23.30, että päivä on ollut pelkkää opiskelua, töitä ja lapsia ja menty suoraan nukkumaan. Upeiden retkien ja sohvalla raatona makaamisen lisäksi on ollut tosi paljon sitä aivan tavallista, että tullaan koulusta/töistä/dagiksesta, laitetaan ruokaa, pelataan tai leikitään vähän jotain, käydään ulkoilemassa, katsotaan hetki telkkaria, syödään iltapala, lapset menee nukkumaan ja sitten katsotaan Oton kanssa sarjoja tai saunotaan. Ne päivät on ihan best. 

Tätä syksyä on myös varjostanut huoli läheisestä (ei kukaan meistä viidestä). Se on vaikuttanut välillä paljonkin fiilikseen, mutta en siitä tietenkään voi enkä halua kirjoittaa sen enempää. Halusin vaan kertoa, että täällä taustalla on joskus myös tällaista. On vaikeaa kun joskus on isojakin asioita, joista ei voi puhua, mutta jotka silti vaikuttavat elämään ja mielialaan. Ei halua peitellä mitään, mutta samalla ei haluaisi myöskään sanoa sanomatta mitään, niinkun juuri tein tuossa. Tämä on näitä juttuja, joiden kanssa on tullut painiskeltua jo vuosia, että miten pitäisi toimia.  

Ikinä ei voi tietää mitä joku toinen käy sillä hetkellä läpi. Sen yritän aina itse muistaa somessa. Siksi ei voi kuin yrittää parhaansa olla ystävällinen ja kannustava toisille.

Tuota yllämainittua lukuunottamatta meille kuuluu oikeasti ihan tosi hyvää! Otto on jo alkanut tekemään opinnäytetyötä ja tällä hetkellä näyttää erittäin todennäköiseltä, että hän valmistuu vielä tämän vuoden puolella. Opintopisteitä on kasassa jo ihan älytön määrä! Ei voi kuin hattua nostaa Otolle, joka todennäköisesti siis vetää ammattikorkeakoulututkinnon itselleen kahdessa ja puolessa vuodessa ja vielä hyvillä arvosanoilla. Ja toki hatun noston lisäksi voi inspiroitua ja olenkin inspiroinut. 

Otto on näyttänyt minulle hienosti esimerkkiä miten hommat hoidetaan ja olen kyllä tämän reilun kahden vuoden kokemuksella melko varma, että kyllä minäkin voisin jopa pärjätä siellä koulun penkillä, jos teen yhtä kovasti töitä koulun eteen kuin Otto. En ehkä yhtä nopeasti kuin Otto, koska minun päivätyöstä ei niin vaan opintovapaalle jäädä. Mutta kuitenkin. Olen kyllä ihan valtavan ylpeä hänestä.

Saa nähdä mihin tämä syksy tästä vielä kehittyykään. Ollaan oltu onnekkaita siinä, että lapset ovat voineet käydä koulua ja dagista ihan tavallisesti jo näin pitkään. Nyt täytyy vain toivoa, että tämä koronatilanne pysyisi edes vähän aisoissa vielä, sillä kukaan tuskin haluaa kevään kaltaisia rajoituksia takaisin. Me vältetään isoja kokoontumisia, käytetään maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa (kuten ollaan tehty jo koko syksy) ja huolehditaan hygieniasta. Kyllähän se tulevaisuus edelleen huolettaa, mutta ei auta kuin jokaisen tehdä oma osansa ja toivoa parasta. 

Sellaista meille kuuluu! Mitä teille kuuluu? Miten syksy on lähtenyt käyntiin?


Random-asioita, jotka kiinnostaa mua juuri nyt

31.07.2020

Koska rakastan random-listojen tekemistä, halusin kirjoittaa listan random-asioista, jotka kiinnostaa mua juuri nyt. Listalla on pienempiä ja suurempia asioita, jotka ovat viime aikoina olleet mielessä erityisen paljon. Mitä sun listalta löytyy juuri nyt?

Asioita, jotka kiinnostaa mua tällä hetkellä:

– Voimaantuminen naisena. Moni ystävä ja tuttu on viime aikoina käynyt erilaisia (verkko)kursseja, joiden jälkeen he ovat löytäneet itsensä ihan uudella tavalla ja uskaltaneet olla kunnon bosseja. Sitä on ollut mahtavaa seurata! Vaikka koen uskaltavani toteuttaa itseäni suhteellisen rohkeasti, en todellakaan ole mitenkään räjähtävän itsevarma ja mun päässä on vieläkin joskus liikaa itseäni epäileviä ajatuksia. Mitä kaikkea voisinkaan saada aikaan ilman niitä? Ootteko käyneet itse jotain tällaisten aiheiden ympärillä pyörivää kurssia ja mitä ootte tykänneet? 

– Asuntosijoittaminen. Emme ole vielä alkaneet kiikaroimaan asuntoja uudelleen etuovesta oman asunnon oston jälkeen, mutta pyrimme sitä kohti, että ensi vuonna voisimme alkaa ainakin vilkuilemaan kiinnostavia sijoitusasuntoja. Sillä tavalla stressittömästi. 1,5 vuoden kiihkeä asunnon etsintä-prosessi on edelleen erittäin tuoreessa muistissa, joten sijoitusasunnon suhteen mennään varmasti sellaisella rennolla asenteella, eikä ainakaan etsitä kuumeisesti. Sitten jos ja kun se oikea tulee joskus vastaan, edetään sen mukaan. Sitä ennen kiinnostukseni kohdistuu pelkästään käsirahan säästämiseen, sekä kaiken mahdollisen tiedon imemiseen aiheeseen liittyen. Jos sinulla on vinkata hyviä kirjoja tai sivustoja aiheesta, otan vinkit kiitollisena vastaan. Onneksi lähipiirissä on myös innokkaita asuntosijoittajia, joilta saa paljon hyviä vinkkejä! Mutta tykkään lukea aiheesta ja opit jää itselläni parhaiten päähän lukemalla, niin siksi erityisesti kirjallisuus kiinnostaa. 

– Kirjat ja lukeminen. Voisin vaan lukea ja lukea ja lukea, kuten jo edellinenkin kohta paljasti. Se on niin parasta. Rakastan lukea erilaisten ihmisten tarinoita ja rakastan uppoutua hömppään. Rakastan oppia uutta ja inspiroitua. Kirjat tarjoaa niin paljon ja parhaimmillaan niillä voi olla valtava vaikutus omaankin elämään. Erityisesti tykkään myös meidän lukupiiristä, joka on tarjonnut ihan uudenlaisia lukukokemuksia. Löysin muuten kirppikseltä Nuorten äitien kirjan vuodelta 1947, huimaan kahden euron hintaan ja mun oli pakko ostaa se! Olen lukenut sitä suurella mielenkiinnolla ja ajattelin ehkäpä tehdä postauksen siitä, mitä eroavaisuuksia oli neuvoissa vuoden 1947 nuorille äidille nykyäiteihin verrattuna. Erot ovat aika huimia. 

– Väreillä sisustaminen. Olen huomannut, miten hyvä fiilis mulle tulee väreistä meidän kotona. Miten paljon rakastan kaikkia  värillisiä yksityiskohtia. Seuraan Instassa varmaan kymmentä eri värikästä sisustustiliä ja aina ihailen niitä upeita ja runsaita väriyhdistelmiä. Ehkä joskus olen vielä itsekin niin rohkea sisustaja, että meille tulee joku pinkki lavuaari ja viidakkoseinä vessaan. Toistaiseksi ollaan menty hieman hillitymmillä sävyillä alakerrassa, mutta kyllä pienikin väri, kuten se vaaleanpunainen sohva, jo piristää. 

– DIY -projektit. Lasten mentyä iltaisin nukkumaan olen viettänyt ihan liikaa aikaa Pinterestissä erilaisia DIY-ohjeita googlaillen. DIY-jutuissa kiinnostaa eniten se, miten vanhasta saa jotain uutta. Miten voi hyödyntää jo olemassa olevia juttuja ihan erilaisten uusien asioiden tekemiseen. 

– Kirjoittaminen. Sekä blogin että oman kirjan kirjoittaminen. En ole varmaan koskaan kirjoittanut niin paljon kuin viimeisen viikon aikana. Se on tosi puhdistavaa ja terapeuttista. Vaikka prosessi on vasta ihan alussa, se tuntuu jo niin tärkeältä. 

– Syksy. Vaikka kesä ja kesäsää on jotain niin parasta, niin jouluhullu sisälläni kuiskailee jo välillä, että kohta on taas joulu, meidän eka joulu täällä! Alle puoli vuotta enää. Syksyssä on aina toivoa ja uuden alkua. Rakastan kliseisiä syysjuttuja: uusia harrastuksia, peiton alle käpertymistä, kynttilöitä, juureksia ja kurpitsa-ruokia. Ja hei, syksy on ihana myös koska synttärit – syyskuussa juhlitaan taas minun ja esikoisen, sekä mun äidin synttäreitä. Mutta kyllä mä toivoisin, että saataisiin vielä muutamat kunnon uinti-säät tälle kesälle ensin, ennen kun alan fiilistelemään syksyä. Jos ensi viikolle aurinkoa ja muutama hellepäivä?

– Lasten kirjat. Ja erityisesti HYVÄT lastenkirjat. Sellaiset, jotka tarjoavat itselle ja lapsille ajattelemisen aihetta ja aivan uusia näkökulmia. Viime aikojen lemppareita ovat olleet esimerkiksi Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, sekä kaikki Päiväkoti Heippakamu -sarjan kirjat. Ollaan käyty lasten kanssa myös kirjastossa nyt kesällä säännöllisesti, kun keväällä kirjastossa käynti ei ollut koronan vuoksi mahdollista. On aina ihana fiilis kun on kassi täynnä uutta luettavaa! 

– Maalaaminen. Kuten muutama viikko sitten kirjoitin, olen todellakin löytänyt takaisin vanhan harrastukseni pariin. Nykyään tulee maalailtua ainakin kerran-pari viikossa, eikä pelkästään lasten pyytämiä piirroshahmoja tai eläimiä, vaan kaikkea, mistä mulle itselleni tulee hyvä mieli. Kasveja, kukkia, abstrakteja muotoja, kasvoja, ihmisiä. Maalaaminen on ihanan rentouttavaa.

Millaiset asiat sua kiinnostaa juuri nyt? Mitä uutta haluaisit oppia seuraavaksi? 

Ihanaa viikonloppua kaikille!