Instagramin puolella tuli puhetta vanhoista kunnon kuulumispostauksissa tuossa tovi sitten, ja ehdotin silloin, että voisin tehdä aina silloin tällöin blogin puolelle niitä. Nykyisin kuulumisia tulee useammin kerrottua Instagramissa, mutta siellä ne tulee kerrottua aina lyhyemmin ja kenties pinnallisemmin. Moni kertoi kaipaavansa hitaampia postauksia, ajatuksia ja pohdiskelua ja ihan random höpöttelyä. Joten täältä pesee viime aikojen arkikuulumisia blogipostauksena!
Vietettiin toissa viikonloppuna esikoisen 11-vuotissynttäreitä auttamattomasti myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mun äiti oli meillä käymässä Oulusta siksi. Äiti oli ollut meillä viimeksi kesälomalla, joten olihan tässä jo hetki ehtinyt vierähtää näkemisestä. Onneksi äiti on tulossa meille myös jouluksi, niin tällä kertaa tapaamisten väli ei ehdi karata niin pitkäksi. Ollaan soiteltu kuitenkin videopuheluita harva se päivä myös tässä välissä, joten esimerkiksi taaperolle mummu on yhtä tuttu kuin kaikki muutkin perheenjäsenet. Heti kun mummu ja armas tulivat tänne, hän oli menossa mummun syliin. Mun äiti yöpyi meillä vajaan viikon ja oli kyllä kivaa, kun hän oli täällä.
Päästiin myös Oton kanssa käymään treffeillä kolmatta kertaa sitten taaperon syntymän, kun äiti oli lasten kanssa. Meillä ei ole ihan hirveästi lähipiirissä ihmisiä, jotka uskaltaisivat hoitaa pientä vauvaa tai taaperoakaan, joten ollaan näin pienen kanssa lähinnä sen varassa milloin mun äiti on täällä. Isompia lapsia saadaan kyllä helposti hoitoon ja ollaan kiitollisia siitäkin. Onneksi tiedetään, että taaperokin kasvaa nopeasti ja pian me päästään taas treffeille vaikka kerran kuussa, jos halutaan. Ollaan nautittu hurjasti siitä, että ollaan oltu niin tiiviisti yhdessä vauvan ja taaperon kanssa ja onneksi yhteistä aikaa on iltaisin hänen mentyä nukkumaan myös. Mutta kyllä näin vuoden ja pian neljän kuukauden jälkeen teki todella hyvää päästä taas hetkeksi olemaan ihan vain Iina ja Otto, eikä äiti ja pappa.
Tuli muuten pappasta mieleen, että taapero on ensimmäinen meidän lapsista, joka sanoo heti alusta asti Ottoa nimellä pappa. Muut sanoivat tai sanovat edelleen ensisijaisesti isi. Mutta taapero on nyt napannut pappan käyttöön. Luulen, että siihen vaikuttaa myös se, että koskaan aiemmin Otto ei ole voinut olla kotona hoitovapaalla lapsen kanssa silloin, kun on ollut se kriittinen vaihe puheenkehityksessä, kun kaikki nämä tärkeät ensisanat opitaan. Nyt kun Otto on taaperon kanssa kotona, hänkin ymmärtää jo paljon enemmän ruotsia ja sanoja tulee myös ruotsiksi.
Taapero on viime aikoina oppinut taas paljon uusia sanoja ja veikkaan, että sanoja tulee ehkä parikymmentä. Tällä viikolla on opittu mm. ”kakku”, ”kotkot” ja se aiemmin mainittu ”pappa”. Perhesanoista: siskojen nimistä hän osaa edelleen vain yhden (jota käyttää kaikista) ja sitten on ne vanhat tutut ”äiti” ja ”mummu”, jotka hän on osannut tosi pitkään. Muuten tulee esimerkiksi ”Titta” (katso), ”Kiitti”, ”Kukka”, ”Kakka”, ”Nakki”, ”Nam”, ”Apa” (napa), ”Nenä”, ”Pupu”, ”mijaa” (kissa), ”haa-haa” (koira), ”Pyy” (lehmä), ”Tissi/Tissiä”, ”Jajja” eli vauva, ”Joo”, ”Ei”, ”Tää on?” ja ”Tätä!” (haluan tätä), ”brrrr” eli auto ja ”Räyh” eli kaikki murisevat eläimet. Hän vastaa tosi ahkerasti kaikkiin kysymyksiin joko joo tai ei ja tuntuu ymmärtävän tosi paljon puhetta. Hän toimii yleensä ohjeiden mukaan, esim. vie roskan roskikseen pyydettäessä, tai vaatteen pyykkikoneeseen, tai tuo pyydetyn lelun tai hakee mukin kaapista. Hän rakastaa tanssia ja musiikkia ja on ihan hurmaava tyyppi.
Nukkumishommat on tosin olleet vähän haastavia taas viime aikoina, vaikka pari kuukautta oli mennyt jo super hyvin ja saatu nukuttua kokonaisia öitä taaperon kanssa. Väsy alkoi vähän painaa, kun nyt oli ollut tosi katkonaista noin viikon ajan. Muutama viime yö on onneksi ollut jo paljon helpompi, joten toivotaan kovasti, että on kyse ohimenevästä vaiheesta vain. Ehkä hampaita, ehkä jotain muuta? No, onneksi meitä on tässä kaksi jakamassa univelkaa, niin ei kummallakaan ehdi mennä niin kohtuuttoman suureksi. Aina toinen herää ja toinen saa levätä. Viime yönäkin taapero tuli lopulta viereen nukkumaan, mutta nukkui siinä heräämättä loppuyön ja noustiin vasta kuuden jälkeen ylös.
Ollaan ihmetelty lasten kanssa Helsinkiin satanutta upeaa lumipeitettä ja ulkoiltu. Käytiin Fallkullassa katsomassa eläimiä, kun meidän 5-vuotiaalla oli ylimääräinen vapaapäivä dagiksesta. Siellä ei ollut melkein ketään ja päästiin ihan lähelle lehmiä, poneja, pupuja ja vuohia. Lapset olivat haltioissaan ja ihmeteltiin hassua vuohea, joka ei millään halunnut pysyä omassa karsinassaan vaan hyppäsi samaan aitaukseen pupun kanssa. Se nauratti meitä kaikkia kovasti. Taapero on ollut aivan ihmeissään ja innoissaan lumesta ja lumileikeistä.
Tuntuu ihan hullulta, että tällä viikolla on jo joulukuu! Vastahan tämä syksy alkoi ja kohta on jouluaatto. Mutta en voi sanoa ettenkö odottaisi super innolla joululomaa. Etenkin meidän isommilla lapsilla on jo niin valtavan paljon kaikkia omia juttuja ja kavereita (mikä on tietysti aivan ihanaa), että heitä on oikeasti välillä ihan ikävä! Tottakai joka päivä jutellaan päivästä ja halataan ja syödään yhdessä iltaruoka ja viikonloppuisin ja iltaisin hengataan yhdessä usein silloin kun he eivät ole kavereilla tai harrastuksissa. Mutta on todellakin ikävä sellaista rauhallista joululomaa, että löhötään yhdessä yökkäreissä, katsotaan sarjoja tai leffoja, syödään herkkuja ja pelataan lautapelejä monta päivää vailla mitään menoja minnekään. Siitä tulee niin ihanaa!
Vastauksena otsikon kysymykseen: Meille kuuluu juuri nyt tosi hyvää. Eletään innostavaa aikaa, kun samalla suunnitellaan ensi vuotta ja paketoidaan tätä vanhaa kasaan. Nautitaan joulun odotuksesta ja toisistamme, nautitaan siitä, että Otto saa olla kotona taaperon kanssa. Vähän väsyttää välillä, mutta se on ihan ok. Tuetaan toisiamme ja rentoudutaan iltaisin, koska iltaisin taapero onneksi nukahtaa salamannopeasti oman unilauluja laulavan saukko-unilelunsa kanssa.
Ihanaa viikon alkua kaikille ja laittakaa ihmeessä IG:ssä palautetta, että oliko kiva lukea välillä kuulumisia tällaisessa pidemmässä tekstiformaatissa, eikä nopeina ja katoavina storyina.
