Huomenta, tai no keskipäiväähän tässä jo lähennellään! Mä värjäsin eilen mun pidennykset, ja tänään tapahtumien välissä värjään vielä omatkin hiukset. Väri ei ollut kyllä yhtään sinnepäin mitä myyjänä toimineelta kampaajalta oikeanvärisen hiustupsun kanssa pyysin, mutta ainakin on erilainen kuin yleensä. Onneksi se on muutenkin vain sävytettä, joka lähtee pois parissa pesussa.

Naurattaa vaan tämä, mulla oli ihan selkeät visiot ja sitten menikin ihan eri tavalla. Mutta hyvä tästä tulee, ei olisi meidän tyyliä jos kaikki menisi ihan nappiin. Odotan kyllä innolla että näen Halloween-asuni kokonaisena ja saan näyttää sen teillekin, kun tähän asti olen sovittanut vain osasia siitä kerrallaan. Kauhea build-uppi kyllä, ei se mikään supererikoinen tai näyttävä ole mutta mua jännittää siis koska en ole vuosikausiin pukeutunut minkäänlaiseen naamiaisasuun.

Tytöt ovat siivonneet ja laulaneet koko aamun, kun Oton täti tulee heille lapsenvahdiksi tänään. He saavat tänne myös koirakaverin ja ovat siitä ihan innoissaan. Mun pitää vielä tosiaan siinä tapahtumien välissä värjätä tämä oma kuontalo ja sonnustautua mun asuun, taitaa tulla aika kiireiset pari tuntia! Jännittää myös oma meikki, miksi toisia on niin paljon helpompi meikata kuin itseään? Musta tuntuu että omista tulee aina liian tummat tai liian vaaleat, tai liian huonosti häivytetyt. Harjoittelin eilen kolme kertaa erilaisia meikkejä, ja yhteenkään en ollut tyytyväinen. Ehkä tänään parempi onni, kun aikaa on tehdä vain yksi nappisuoritus. Tai näin ainakin kovasti toivon. Onneksi Halloweenina sillä ei ole kyllä niin väliä, tärkeintä on että on hauskaa!

Apuaa, kynnetkin pitäisi vielä lakata, enkä ole meikannutkaan vielä mun päivämeikkiä. Ja kello on noin paljon! Nyt mun on kyllä pakko nousta tästä ja alkaa valmistautumaan. Mä toivotan kaikille aivan ihanaa Pyhäinpäivää ja Halloweenia, kumpaa ikinä sitten juhlittekaan. Toivottavasti teillä on ihana lauantai<3

Aamulla heräsin vihdoin ilman kuumetta, ja paremmalla fiiliksellä. Tätä on odotettu! Mä tiedän että olisi pitänyt tänäänkin vielä ottaa rennommin mutta ei ole vaan ehtinyt, kun piti valmistautua huomiseen ja tietenkin halusin myös touhuta tyttöjen kanssa kun en ollut pariin päivään oikein jaksanut. Me siis aloitettiin heti aamu päättämällä että tänään on prinsessaperjantai. Tytöt saivat pukea päälleen ihan mitä halusivat, päähän laitettiin Sanniletit, ja sen jälkeen alettiin värkkäämään kasvomaalauksia.

Sanniletit siis siksi, että molemmat neidit on ihan jäätäviä Vain Elämää – ja Sanni-faneja, ja siinä ohjelmassa Sannilla on usein letti päässä, niin tyttöjenkin pitää saada Sanniletit. Musta on aika söpöä kun kaikki letit on nykyään Sannilettejä, haha. Kasvoille tehtiin tällä kertaa vähän vähemmän huomiotaherättävät lumihiutalemaalaukset, Frozen-teemaan sopivasti tottakai.

Me lähdettiin ostamaan hiusväriä ja viimeisiä tarvikkeita mulle huomista varten, ja tytöt saivat lähteä Itikseen valitsemissaan vaatteissa ja kasvomaalauksissa. Itsellekin tuli jotenkin paljon pirteämpi fiilis kun meikkasin ekaa kertaa muutamaan päivään ja laitoin päälle muuta kuin verkkarit. Huijauksen ihmeellinen voima, haha. Kun olin ostamassa itselleni luomivärikynää, mä bongasin H&M:n kassalta Frozen-sukkia ja tytöt saivat sitten sellaiset itselleen. Voi niitä ilmeitä kun oli pastellivärejä ja Annaa ja Elsaa muille jakaa, he olivat niin innoissaan sukista että olisin voinut purkittaa sitä intoa itsellekin ja säästää talven väsyneiden aamujen varalle. Ihanat tytöt!

Tehtiin samalla viikonlopun ruokaostokset kun ne kaupat on kerran huomenna kiinni ja muutenkin menoa, ja ostettiin sitten vielä niitä Kellogg’sin uusia Frozen-muroja. Yleensä ostan aina sellaisia joissa ei ole yhtään lisättyä sokeria tai mitään muutakaan, mutta tuskin se yksi paketillinen nyt maailmaa kaataa. Meillä oli tänään prinsessapäivä ja prinsessat saa ostaa myös Frozen-muroja.

Illalla vielä maalattiin tyttöjen aikaisemmin muovailumassasta tekemiä hahmoja ja klönttejä ja siroteltiin glitteriä päälle. Ihan lopuksi meillä oli pyjamabileet. Tytöt saivat tehdä  olkkariin tyynykasan ja laittaa Frozenyökkärit päälle ja sitten tanssittiin tyynyjen päällä Antti Tuiskun Sata Salamaa -biisin tahdissa yhdessä. Meillä oli aivan ihana päivä, ja prinsessat menivät onnellinen hymy kasvoillaan nukkumaan ja nukahtivat aivan samantien. Ennen nukahtamistaan tytöt höpöttivät kuinka heillä on ollut ihan tosi Frozen päivä ja kaikki on ollut ihan Frozenia.

Mullakin oli aika kiva Frozenpäivä, mutta nyt on kyllä hullu uupumus kun on kuitenkin vielä vähän puolikuntoinen olo. Vielä pitäisi värjätä vähän tukkaa, ennenkuin alan nukkumaan. Huomisesta tulee varmasti myös ihan huippu päivä! Ihanaa alkanutta viikonloppua kaikille <3

”Äiti, tule katsomaan: Minä siivosin koko meidän huoneen ihan yksin enkä kertonut teille että minä aion siivota!”

”Äiti, minä hoidan tinua. Noin! Nyt tinä pawannuit!”

”Äiti, on tosi kurjaa kun sinä olet kipeänä. Minä haluaisin leikkiä sinun kanssa barbien ostoskeskusta!”

”Äiti tinä owet minun vauva, minä nyt annan tinuwwe tämän tutin tuuhun ja titten minä hypin tättä ja titten tinua nauwattaa, eikö niin?”

”Äiti minä voin olla lääkäri, ja tuoda sinulle kuumemittarin ja keksiä.”

On nuo muruset kyllä maailman ihanimpia, kun haluavat hoitaa flunssaista äitiä. Vaikka nykyään kun on itse vanhempi velvollisuuksineen on flunssien sairastaminen rankempaa, niin sitä sairastamista on silti helpompi sietää. Ihan vaan siksi kun on noin mahtavia pieniä piristäjiä jotka lukevat mulle kirjoja ja haluavat hoitaa. Harmittaa kun ei jaksa ihan samalla intensiteetillä leikkiä sitä barbien ostoskeskusta kuin yleensä, mutta saa kyllä olla onnellinen että on nuo maailman parhaimmat naperot täällä seurana. Ei ole läheskään niin tylsää kuin joskus lapsena yksin keskellä päivää kotona, kun telkkarissa pyörivät vuorotellen Aromipesä, Passeli Professional ja Ring-A-Ling, haha.

Toivottavasti tämä flunssa nyt edes helpottaisi huomenna, kun ei tuota viikonlopun ohjelmaa voi poiskaan pyyhkiä, syksyn tärkeimmät blogitapahtumat kuitenkin tulossa. Ei mulla oikeastaan ollut edes mitään muuta asiaa, piti vaan tulla tänne ihmettelemään että muistaako kukaan muu noita mainitsemiani huippumielenkiintoisia mainoksia lapsuudestaan. Mulle ne tulevat aina mieleen kun olen kipeänä, onneksi nykyään on Netflix ja telkkaristakin voi tallentaa ohjelmia.

Hauskaa torstai-iltaa kaikille <3

Lähestyvä Halloween sai mut miettimään meidän parisuhdetta. Ei siksi että oltaisiin tavattu Halloweenina, vaan siksi että me melkein tavattiin Halloweeninä 2010. Oltiin menossa samoihin Halloween-kotibileisiin, mun silloisen ystävän luokse. Tai mentiinkin, molemmat, mutta eri aikaan. Mä jäin odottelemaan hidastellutta kaveria Kamppiin, ja sillä aikaa Otto oli jo ehtinyt käydä niissä juhlissa ja lähteä pois ennenkuin itse saavuin paikalle. Oli varmaan vartista kiinni etteikö tavattu silloin.

Jos me oltaisiin tavattu silloin, olisikohan kaikki mennyt eri tavalla? Oltaisiinkohan me ihastuttu toisiimme, alettu seurustelemaan ja perustettu perhe? Sitä ei voi tietää. Ja jossittelu on ihan turhaa. Saan vaan olla onnellinen siitä että kaikki sitä seuraavat Halloweenit olen saanut viettää Oton kanssa yhdessä. Tänä vuonna me vietetään jo viidettä yhteistä kauhujuhlaa. Joka vuosi ei olla Halloweenia juhlittu, mutta yhdessä ollaan oltu aina.

Me ollaan Oton kanssa aika yhteenhitsautuneita. Alusta asti ollaan yritetty löytää ne parhaat tavat toimia yhdessä, ja se on ollutkin meidän kantava voima. Ollaan aina ajateltu että tehdään elämästä mieluummin mukavaa kummallekin yhteisesti, eikä niin että ajettaisiin molemmat omaa etua suhteessa. En tiedä miten me ollaan tämä asia hiffattu jo silloin vuosia sitten, koska kuitenkin ihmisinä ollaan kasvettu niin paljon näiden vuosien aikana, ja ollaan oltu melko lapsia molemmat silloin kun ollaan tutustuttu. Kun kaikki muu naurattaa siinä, millainen viisi vuotta sitten on ollut, niin tuosta asiasta voi olla ylpeä ja onnellinen.

Kun alusta asti on rakentanut suhdetta oikealle pohjalle, ei tarvitse alkaa nyt toivomaan että voi kun toi ja toi asia muuttuisi tai katumaan sitä ettei viisi vuotta sitten sanonut mitään ja vieläkin ärsyttää samat asiat. Ei ärsytä. Kaikesta voi puhua, ja jos joku asia ärsyttää niin se ärsytys kestää vuosien sijaan pikemminkin minuutin, sen hetken että siitä asiasta saa sanottua.

Ennen me oltiin tosi erilaisia luonteelta, kiinnostuksenkohteilta ja oikeastaan melkein kaikessa. Vaikka ei koskaan tietoisesti olla pyritty muuttumaan toistemme kaltaisiksi, mä huomaan että todella monissa asioissa me ollaan ikäänkuin sulauduttu yhteen. En tiedä mitä ihmettä mulle on tapahtunut, mutta mä nykyään innostun itse Anime-sarjoista. Siis joita ennen pidin maailman turhimpina, tylsimpinä ja ärsyttävimpinä katsottavina ja hihittelin Oton innostukselle. Mä olen katsonut jo useamman sarjan loppuun, ja saatan jopa itse ehdottaa Animen katsomista. Nykyään mä nautin siitä kun katson piirrettyä lentopalloa, enpä olisi ikinä voinut kuvitella. Oton ansiosta olen päässyt yli omista rajoittuneista näkemyksistäni ja saanut jotain uutta ja siistiä tilalle. En usko että yksin olisin osannut kiinnostua esimerkiksi Animesta ikinä.

Vaikka olen Oton kautta löytänyt paljon uusia kiinnostuksenkohteita, en silti koe että minä, tai kumpikaan meistä, olisi kuitenkaan luopunut niistä omista jutuista. Otto pelaa edelleen, siihen mä en ainakaan vielä ole hurahtanut. Ja mä edelleen luen kirjoja ja lehtiä, bloggaan ja seuraan kaikkea muotiin liittyvää. Mun kautta Otto on taas innostunut vaatteista ja asusteista, kun hän ennen käytti pelkkiä bändipaitoja ja samoja pillifarkkuja. Ehkä avainsana on se että kumpikaan ei ole koskaan väkisin tuputtanut omia juttujaan toiselle, vaan kun on vuosien aikana huomannut toiselle tärkeät asiat, on itsekin vaan kiinnostunut niistä.

Kummallakaan meistä ei oikeastaan ole sellaisia harrastuksia, jotka veisivät säännöllisesti pois kotoa. Mulla on toki työn kautta jonkin verran tapahtumia ja iltamenoja, mutta muuten me pyritään viettämään mahdollisimman paljon aikaa kotona, koska nautitaan siitä. Ja vaikka ollaankin molemmat paljon kotona, me tehdään niitä omia juttuja eikä kyhjötetä kylki kyljessä kokoajan, vaikka se ihanaa olisikin. Kesällä jotkut pitivät mua naurettavana, kun kirjoitin että mulle tulee ikävä Ottoa kun hän lähtee kahden päivän mökkireissulle. En vaan ymmärrä että miksi? Mitä väliä sillä on jos ikävöi ja kaipaa toista ihmistä vierelleen, kunhan sitä ei tee toista syyllistäen tai rajoittaen? Meillä ikävä on molemminpuolista, eikä niin että toinen olisi vaan toisesta riippuvainen.

Meidän kahden suurin yhdistävä tekijä on kyllä varmasti kollektiivinen urpous. Yksi ilta me naurettiin varmaan viisi minuuttia sille kuinka ärsyttävää oli kun telkkarin valo heijastui meidän molempien nenästä. Siis maailman hölmöin juttu, mutta yhdessä siitä irtosi huumoria. Joku varmaan muistaa vielä kuinka viime vuonna(?) kerroin että me puhuttiin toisillemme laulamalla kaikki Frozenin ”Do u wanna build a snowman”in sävelellä. No, me tehdään sitä vieläkin aina välillä. Ihan parasta, ja lapsia naurattaa.

Parin viikon takainen Lontoon reissu oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimpia juttuja mitä ollaan yhdessä tehty. Se oli pisin aika mitä ollaan vietetty kahdestaan sitten syyskuun 2011. Vaikka samaan aikaan oli ihan huikeaa olla kahdestaan ja vaan höpöttää rauhassa, me kyllä yhdessä mietittiin aina välillä (:usein) miten ikävä on lapsia ja miten kiva lasten kanssa olisi käydä siellä ja täällä.

Parisuhteen toimivuus on tärkeää, mutta tärkeää on myös se että kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä ja ollaan samoilla linjoilla. Jos meillä olisi ihan erilaiset toimintaperiaatteet, eihän vanhemmuudesta tulisi mitään. Joitakin näkemyseroja meillä joskus on, mutta niistäkin selviää keskustelemalla. Joskus kyse on vaan siitä että tarkoitetaan samaa asiaa, mutta ilmaistaan se eri tavalla. Sitten nauretaan lopuksi että ”No sitähän mäkin kokoajan yritin sanoa”. Vaikka kuinka hyvin tuntee toisen, niin ei silti aina vaan osaa lukea ajatuksia ja siksi se asioista puhuminen on niin tärkeää.

Otossa on ihanaa se että hän ei koskaan säästele kehuja tai rakkaudenosoituksia, eikä pelkää näyttää tunteitaan. Hän uskaltaa kertoa mulle kuinka onnellinen on siitä mitä meillä on yhdessä, ja kuinka paljon rakastaa mua. Sama tietysti toisinkin päin. Hän huomioi mua kaikessa, ja vaikka Otolla olisi kuinka rankka viikko töissä, niin jos mä tulen kipeäksi ottaa hän kaiken mahdollisen hoitaakseen, ruoanlaitosta tanssiin kuskaamiseen, kauppareissusta lasten iltasatuun ja mulle teen keittämiseen ja yllärisuklaan ostamiseen. Juuri niinkuin tällä viikolla.

Mä en missään nimessä toivo että Otto tulee kipeäksi, mutta haluan päästä antamaan vähän hellyyttä ja huolenpitoa takaisinkin. Heti kun paranen, on mun vuoro hemmotella Ottoa. Kelpaisikohan herralle peli-ilta, chilihodarit ja hänen valitsema leffa? Toivottavasti <3

Mä yritän parannella itseäni tästä ekasta syysflunssasta, jotta olen lauantaina sitten toimintakunnossa kun on Indiedaysin Inspiration Day ja Blog awardsit! Onneksi kirjoitin tämän postauksen loppua lukuunottamatta jo ennen sairastumista valmiiksi, sillä juuri nyt kuume sahaa ylös alas ja on ihan kökkö olo. Onneksi Blog Awardsit on naamiaiset niin saa maskeerata flunssan jäljet ronskilla kädellä piiloon jos on tarvetta, terveisin mustat silmäjätesäkit polvissa asti ja kirkkaanpunainen nenä.

Postauksen kuvitus by esikoinen.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

Sain Go for it vol. 4 -blogin ihanalta Mintulta haasteen jossa on kymmenen kysymystä, ja päätin tarttua tähän vihdoinkin! Minttu on tosi ihana ja inspiroiva tyyppi ja kysymykset olivat tosi mielenkiintoisia ja hauskoja! Eli sen pidemmittä puheitta, tässä vähän vastauksia, ja lopussa mun keksimät kysymykset sekä haaste eteenpäin.

1.  Lempiharrastuksesi (bloggaamista ei lasketa!)?

Ehdottomasti lukeminen, niin rentouttavaa puuhaa. On ihana uppoutua kirjojen maailmaan ja mä olen ollut pienestä asti oikein kunnon lukutoukka. Toisaalta Tiaran aloitettua tanssin olen alkanut kaihoten katsella naapurisalin aikuisten happy houria, kaikki näyttävät nauttivan niin paljon ja toki muistan itsekin edelleen vahvasti miten ihanaa tanssiminen on.

2.  Jos olisit ruoka-annos, mikä olisit? Miksi?

Tää on kyllä paha, apua! Tulee mieleen vaikka mitä, sushia ja makaronilaatikkoa. Mutta kyllä mä varmaan olisin parsapiirakka, koska rakastan parsaa ja rakastan pekonia, jota siihen aina laitan. Tai sitten olisin ihan vaan pekoni.

3.  Paras piirteesi äitinä?

Ymmärrys ja keskustelutaito. Mä pyrin aina asettamaan itseni lapsen asemaan, ”miltä tämä tuntuisi jos minä olisin nyt se lapsi”. Ja se että pyrin osoittamaan rakkautta lapsia kohtaan niin paljon kuin mahdollista, ja olemaan läsnä.

4.  Jos saisit kokonaan vapaan viikonlopun, mitä tekisit?

Jos saisin vapaan viikonlopun kaikista töistä, kokonaan vapaan viikonlopun josta ei siis tarvitsisi dokumentoida sekuntiakaan blogiin kuvien tai ajatusten muodossa, mä tekisin kaikkea mahdollista. Mentäisiin lasten kanssa kylään kavereille, lähdettäisiin käymään brunssilla ravintolassa, mentäisiin vaikka vesipuistoon lasten kanssa. Eläisin jokaisen sekunnin täysillä, ilman kameran linssiä silmän edessä tai sormia näppäimillä. Jos saisin vapaan viikonlopun Oton kanssa, mä en tekisi mitään. Vuokraisin mökin jostain kaukaa, ja makaisin Oton kanssa verkkareissa siellä koko viikonlopun katsomassa sarjoja Netflixistä.

5.  Mitä haluaisit vielä opiskella?

Markkinointia, yhä edelleen. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu että mä opin työtä tekemällä todella paljon joka päivä, käytännön kokemus on arvokasta. Selkeästi olen löytänyt sen alan jolla haluan olla, ja ehkä joskus vielä palaan koulunpenkille syventämään kaikkea oppimaani. Joku uusi kielikin olisi ihanaa vielä oppia, espanja tai ranska.

6.  Salainen taitosi?

Mä tykkään kovasti maalata ja piirtää, mutta liian harvoin tulee käytettyä siihen oikeasti aikaa. Lasten kanssa toki maalaan ja piirrän, mutta yleensä silloin teen niitä juttuja mitä he haluavat mun tekevän.

7.  Oletko syys-, talvi-, kevät- vai kesäihminen?

Mä olen vähän kaikki-ihminen, jokaisessa vuodenajassa on jotain josta pidän kovasti. Kesällä se on lämpö ja aurinko, syksyllä synttärit ja lämmin fiilis, talvella joulu ja pulkkamäki. Kevät on ehkä vähiten mun suosikki, mutta on kevätkin ihana kun valo alkaa lisääntyä.

8.  Seuraava itsellesi suunnittelema isompi hankinta?

Tämä on paha! Varmaankin se synttärilaukku, jota Lontoosta ei löytynytkään. Synttäreistäkin on jo tovi aikaa, mutta ehkä se vielä löytyy.

9.  Turvavaate, johon pukeudut, kun et keksi, mitä laittaisit päällesi?

Harmaa neule ja mustat farkut, ne toimivat aina.

10.  Milloin ja miten aloitat jouluvalmistelut?

Aloitan ne yleensä tässä loka-marraskuussa leipomalla torttuja ja pipareita, ja lisäämällä kynttilöiden määrää kotona. Marraskuun lopussa tai joulukuun alussa ekat koristeetkin jo ilmestyvät kotiin, ja joulukuusi koristellaan aina itsenäisyyspäivänä, se on perinne.

Haastan mukaan haasteesen Sofian, Emilian ja Sallan. Ja toki haasteeseen saavat osallistua muutkin! Tässä mun keksimät kymmenen kysymystä, jotka ovat jouluaiheisia, koska mä olen ihan joulufiiliksissä täällä tuon Mintun viimeisen kysymyksen ansiosta!

1. Lemppari jouluherkkusi?

2. Mitä toivot joululahjaksi itsellesi?

3. Jouluperinne jonka toteutat joka vuosi?

4. Kenen kanssa vietät joulua?

5. Millainen olisi unelmiesi jouluaatto?

6. Voisitko viettää joulua lämpimässä, vai pitääkö jouluna olla lunta?

7. Paras jouluelokuva?

8. Lempi joululaulusi?

9. Milloin koristelet joulukuusen ja miten?

10. Jouluaskarteluvinkki?

Ihanaa päivää kaikille! <3