Tasa-arvoa vanhemmuuteen työelämässä ja kotona – Perhevapaiden jakaminen

03.05.2021

Yhteiskunnallinen kampanja: Väestöliitto

Sain viime viikolla kouraani raskaustodistuksen neuvolasta ja jälleen on aika suunnitella, miten me jaamme perhevapaat Oton kanssa vauva-aikana. Tämä on jo neljäs kerta kun niitä jaetaan ja sävelet ovat selvät. Yhtä selvää kuin Suomessa edelleen on suurimmalle osalle perheistä, että äiti pitää perhevapaat pääosin, on meille se, että Otto jää kotiin ensin isyysvapaalle ja heti mun pakollisen osuuden loputtua vanhempainvapaalle, jonka hän pitää kokonaisuudessaan.

Miksi näin? No, siihen on monta syytä. Tärkeimpänä syynä se, että tehtiin näin jo kerran ja se oli hienoin ajanjakso meidän elämässä tähän asti, yhtään liioittelematta. Hienoa siitä teki se, että me saimme molemmat vanhemmat olla kotona vauvan kanssa, kokea ne ensimmäiset hetket, elää kiireetöntä arkea ja saada paussin oravanpyörästä. Vaikka tein töitä jo pian synnytyksen jälkeen, läpi vauvavuoden, se vuosi tuntui pitkältä yhteiseltä lomalta, koska saatiin olla yhdessä. Tein töitä pääosin vauvan nukkuessa tai ulkoillessa Oton kanssa ja muu aika me vietettiin yhdessä koko perhe. 

Koko perheen yhteisen hyvinvoinnin lisäksi toinen ihan yhtä tärkeä syy on se, että Otolla on yhtäläinen oikeus jäädä perhevapaalle kuin mullakin ja muodostaa tasa-arvoisena vanhempana suhde omaan lapseensa alusta asti. 

Meille molemmille on ihan valtavan tärkeää se, että kumpikaan vanhemmista ei ole toisen apulainen tai satunnainen lastenhoitaja toisen kantaessa päävastuun. Halutaan olla molemmat yhtä paljon mukana ja olla kumpikin niitä, joita lapset huutelevat silloin kun tarvitsevat apua jossain tai haluavat kertoa jotain. 

Kun meidän esikoinen syntyi vajaat 10 vuotta sitten, Otto sai juuri samana päivänä vakituisen työpaikan. Itselläni taas ei ollut lainkaan työtä tai koulua, johon palata. Silloin emme edes miettineet muita vaihtoehtoja kuin sen, että minä jään kotiin vauvan kanssa, vaikka toki muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Olisin voinut esimerkiksi hakea kouluun ja opiskella samalla, mutta sitä en silloin tehnyt. Silloinkin Otto piti kuitenkin omat isyysvapaansa täysimääräisinä, ensin ne viikot yhtäaikaa mun kanssa ja myöhemmin vielä ne loput päivät mun vanhempainvapaan loputtua. 

Myös meidän toisen lapsen kanssa minä olin se meidän automaattinen valinta, eikä edes mietitty muita mahdollisuuksia. Olin jo valmiiksi 1,5-vuotiaan kanssa kotona ja jatkoin kotona oloa sitten hänen ja vauvan kanssa. Myös toisen lapsen isyysvapaista Otto piti kuitenkin koko oman osuutensa ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Näin jälkikäteen ajateltuna olen toki kiitollinen näistä omista vuosistani kotona, ilman niitä en olisi ehkä perustanut ja kehittänyt blogiani ja muita somekanaviani ja luonut niistä itselleni uraa, joka taas vuosia myöhemmin on mahdollistanut perhevapaiden tasa-arvoisen jakamisen.

Olemme alusta asti pyrkineet tasa-arvoiseen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen, mutta on ollut paljon tiedostamattomia asioita, joihin on kiinnittänyt huomiota ja joita on osannut muuttaa vasta kun on saanut enemmän tietoa ja kokemusta. Oton vanhempainvapaalla oli isä-lapsisuhteen kehityksen lisäksi ihan valtavan suuri merkitys koko meidän arkeen myös tänä päivänä. 

Siinä missä monet metatyöt ennen olivat automaattisesti sen kummempia miettimättä mun vastuulla, vanhempainvapaan aikana Otto otti niistä reilusti koppia ja ottaa edelleen. Kumpikin meistä vanhemmista pysyy ihan yhtä hyvin kärryillä lasten koulujutuista, kerhoon ilmoittautumisista, kaverisynttäreistä lahjoineen (no toki ei nyt korona-aikana), hammaslääkäreistä, opettajien joululahjoista ja päiväkodin naamiaisista. 

Vanhempainvapaan aikana Otto innostui myös kokkaamisesta. Ennen hän teki ruokaa ehkä kerran viikossa tai parissa, nykyisin hän tekee ruokaa ehkä viitenä päivänä seitsemästä, koska nauttii siitä niin paljon. Ja niinä kahtena muunakin päivänä hän huvin vuoksi leipoo tai kokeilee tehdä kombuchaa.  Nämä ovat vain pieni murto-osa niitä positiivisista vaikutuksista, joita perhevapaiden tasa-arvoisella jakamisella on arkeen ollut. 

Me päädyttiin jakamaan perhevapaat näin, koska se tuntui meille järkevältä. Mun oli työn luonteen vuoksi mahdotonta olla täysin tekemättä töitä vauva-aikana, mutta erittäin mahdollista yhdistää työntekoa vauva-arkeen ja kotona oloon. Otolle taas oli mahdollista jäädä pitkälle perhevapaalle ja työpaikalla sille näytettiin alusta asti vihreää valoa, kuten tälläkin kertaa. Oton jälkeen hänen tiimistään muutama muukin isä jäi perhevapaalle ja Otto on kannustanut kaikkia ystäviä jäämään, koska kokemus oli hänelle niin mullistava ja hieno. 

Vaikka Otolla perhevapaalle jääminen sujui hienosti työpaikan puolesta, näin ei kuitenkaan kaikissa työpaikoissa vielä ole. Vaikka lainsäädäntö puoltaa molempien vanhempien oikeutta jäädä perhevapaalle, työelämässä on vielä paljon niitä asenteita, että kotiin jääminen on vain äidin tehtävä. Onneksi kulttuuri muuttuu jatkuvasti yksi isä ja yksi työpaikka kerrallaan. Toivon, että joskus tämä mun postaus tuntuu absurdilta tuulahdukselta jostain keskiajalta, “miten on voitu ajatella, että kotiin jääminen olisi vain toisen vanhemman tehtävä?!”. 

Toistaiseksi kuitenkin valloillaan on edelleen se ajatus, että kotiin jääminen vauvan kanssa kuuluu pääosin äidille ja suurin osa isistä käyttää vain itselleen korvamerkityt isyysrahapäivät, tai osan niistä. Moni toimii edelleen kuten me 10 vuotta sitten, eikä edes pysähdy ajattelemaan hetkeksi erilaisia vaihtoehtoja tai niiden vaikutuksia vauvavuotta pidemmälle. 

“Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan vuonna 2019 kaikista vanhempainpäivärahojen saajista miesten osuus oli 42 prosenttia, mutta vanhempainpäivärahapäivistä miehet pitivät vain 11 prosenttia. Naiset käyttivät 98 prosenttia vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä. Vanhempainrahaa maksetaan äitiysvapaan jälkeen alkavalta vanhempainvapaan ajalta.” (lähde: THL)

Viidennes isistä ei käytä perhevapaita lainkaan. (lähde: THL)

Nämä ovat melko hurjia lukuja monella tapaa. Nämä ovat hurjia lukuja tasa-arvoisen työelämän ja tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Aitoa tasa-arvoa ei kauniista puheista huolimatta voi saavuttaa silloin kun perhevapaiden jakamisessa on näin valtava epätasapaino. Perhevapaauudistusta tarvitaan kipeästi. 

Yleisin vasta-argumentti sille, miksi mies ei voi jäädä kotiin on raha. Se mainitaan heti ensimmäisenä, automaattisena vastauksena usein ilman, että sen pohjalta on kuitenkaan tehty oman talouden vaikutusten osalta minkäänlaisia laskelmia. Väestöliitto teki yhteistyössä Oxford Researchin kanssa laajat laskelmat, joissa selvitettiin perhevapaiden erilaisten jakomallien vaikutuksia suomalaisten perheiden kokonaisvuosituloihin. Tutkimus on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lyhyesti tiivistettynä: 

“Ainoastaan tilanteissa, joissa vanhempien välinen tuloero on hyvin suuri, voi perheessä olla syytä tarkastella perhevapaiden jakamista taloudelliselta kannalta. Kun tuloerot ovat kohtalaisen pienet, on perheille taloudellisesti kannattavin vaihtoehto jakaa vapaat tasaisesti vanhempien välillä. Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa.” (Lähde: Väestöliiton & Oxford Researchin laskelma vuodelta 2018

Eli toistetaan nyt vielä yhdessä: Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa, myös silloin kun isä tienaa merkittävästi äitiä enemmän. 

Luin tuon koko laskelman läpi ja se oli havainnollistava ja alleviivasi hienosti sitä, että esimerkiksi matala- ja keskituloisissa perheissä on edullisinta, että vapaat jaetaan tasaisesti, eivätkä ne kasaudu vain toiselle vanhemmalle. Laskelmassa oli mukana myös esimerkkiperheitä, joissa tuloero oli vanhempien välillä suuri (esimerkiksi isä korkeimmassa tuloluokassa ja äiti matalimmassa). 

Laskelmassa koko perheen suurimmat nettovuositulot saavutettiin vaihtoehdoissa, joissa vapaat on jaettu mahdollisimman tasaisesti, esimerkiksi niin, että, äiti pitää 8,3kk ja isä 4,4kk,  äiti pitää 4,2kk ja isä 8,5kk, tai äiti pitää 6,4kk ja isä 6,3kk perhevapaista. Suosittelen tutustumaan tähän laskelmaan tai tekemään itse suoraan oman perheen tulojen pohjalta tarkat laskelmat erilaisista vaihtoehdoista, mikäli nimenomaan raha mietityttää. 

Rahan lisäksi toinen vasta-argumentti on usein imetyksen onnistuminen, miten imetys onnistuu, jos äidin sijaan isä jää kotiin? 

Ja tähän minä sanoisin, että miten se ei muka onnistuisi? Vaikka äiti haluaisi täysimettää ensimmäiset kuusi kuukautta ja olisi sen aikaa vauvan kanssa kotona, jäisi vielä monta kuukautta vanhempainvapaata toiselle vanhemmalle käytettäväksi. Esimerkiksi 7kk ikäinen vauva syö jo paljon muutakin kuin rintaa ja vaihtoehtoja on monia, miten imetyksen voi toteuttaa vaikka tekisikin töitä. Jos etätyö ei onnistu, maitoa voi pumpata pulloon, imettämässä voi käydä/toinen vanhempi voi tuoda vauvan imetettäväksi esimerkiksi lounasaikaan myös kesken päivän, tai sitten voi imettää tiheästi niinä aikoina kun ei ole töissä. 

Etenkin näin korona-aikana etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä aivan valtavasti uskoisin, että on paljon työtehtäviä, joissa myös imetys keskellä työpäivää on täysin mahdollista. Toki on paljon myös ammatteja, joissa imetys kesken työpäivän ei ole vaihtoehto mitenkään päin. Mutta etätyön lisääntyminen on ehdottomasti yksi niistä tekijöistä, jotka tukevat isien jäämistä kotiin ja tasa-arvoisemman ja joustavamman työelämän mahdollistamista meille kaikille. 

Äidin imetystoive ei ole mikään automaattinen este perhevapaiden tasa-arvoiselle jakamiselle. Aina voi käyttää hieman mielikuvitusta ja miettiä asioita käytännössä. On paljon erilaisia tapoja jakaa vapaat, samalla mahdollistaen imetyksen jos se on toiveissa.

Miksi perhevapaiden tasa-arvoinen jakaminen on tärkeää

Moni varmasti miettii, että miksi ne vapaat pitäisi jakaa tasa-arvoisesti, jos itsestä tuntuu parhaalta se ratkaisu, että äiti on kotona ja isä on töissä. Ja pakkohan ei tietenkään ole tehdä mitään, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Mutta jos me halutaan joskus saavuttaa aito tasa-arvo myös työ- ja perhe-elämässä, perhevapaiden tasaisempi jakautuminen on siinä tärkeä askel. Jos me halutaan, että vielä joskus naiset tienaisivat yhtä paljon kuin miehet, tämä on välttämätöntä. Jos me halutaan, että naisilla on vielä joskus yhtä suuret eläkkeet kuin miehillä, tämä on välttämätöntä. 

Ja jos me halutaan, että lapset saavat luotua yhtä syvän yhteyden molempiin vanhempiin jo vauvasta asti, tämä on siinä merkittävä keino. En sano etteikö olisi mahdollista muodostaa yhtä tiivistä suhdetta molempiin vanhempiin silloin, kun vain toinen vanhempi on kotona, mutta kyllä se tasa-arvoinen kotona olo helpottaa sitä todella paljon. 

Mä ainakin toivon, että vielä joskus isiltä lakataan kysymästä automaattisesti missä lapsen äiti on, silloin kun he ovat liikkeellä vauvan kanssa kaksin. Että isä aidosti nähtäisiin tasa-arvoisena vanhempana, eikä kakkosvanhempana tai lastenvahtina omille lapsilleen, eikä kukaan kotiin jäävä isä saisi siitä osakseen kuittailua, tai normaalin arjen pyörityksestä supersankarin viittaa. 

Perhevapaauudistus olisi pitänyt tehdä Suomessakin jo vuosikymmen sitten. Tälläkin kertaa se helpottaisi merkittävästi meidän perhevapaiden jakamista ja mahdollistaisi Otolle pidemmän kotona olon vauvan kanssa. Mutta sitä saamme vielä odotella, eikä se tähän meidän tulevaan vauvavuoteen ehdi valitettavasti vaikuttaa. Vanhoilla keinoilla mennään. Mutta pidän sormet ristissä, että perhevapaauudistus saadaan vietyä viimeinkin käytäntöön ja että se on merkittävä askel kohti tasa-arvoisempaa perhe-elämää ja työelämää Suomessa, kuten se on ollut niissä maissa, joissa se on tehty jo aiemmin. 

Haluan sisällöissäni huomioida perhe-elämän monimuotoisuuden, mutta tässä postauksessa päädyin puhumaan nimenomaan isistä ja äideistä, koska nimenomaan isien asemaan ja isien perhevapaisiin haluttiin kiinnittää tässä kampanjassa huomiota. Ja en tiedä, ainakin oma mututuntumani on se, että esimerkiksi tuntemissani sateenkaariperheissä näissä asioissa tasa-arvo on jo pidemmällä ja vapaitakin jaetaan tasaisemmin molempien vanhempien välillä. Faktatietoa tästä ei kuitenkaan mulla ole. Isien pitämistä (ja pitämättä jättämistä) vapaista sen sijaan on ja siksi rajaus oli nyt tällainen, vaikka ehdottomasti tiedostan ja tunnustan sen, että perheitä on monenlaisia ja äidin ja isän muodostamat perheet ovat vain yksi perhemuoto muiden joukossa. 

On valtavan suuri kunnia saada olla mukana tässä yhteiskunnallisessa kampanjassa puhumassa perhe- ja työelämän tasa-arvon puolesta ja näyttämässä esimerkkiä. Väestöliitto tekee uskomattoman tärkeää työtä. Kanssani tässä kampanjassa ovat mukana myös Tuija Pehkonen, sekä Ville Viholainen, eli Koti-iskä88. Ollaan kaikki kolme (+ Otto) oltu mukana tekemässä myös tämän aiheen tiimoilta Väestöliiton Podcastia ja meidän jaksot pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ

Pidetään Oton kanssa myös 6.5. Instalive tästä aiheesta ja sen aikana meiltä voi kysyä mitä vaan perhevapaiden jakamisesta, meidän kokemuksista perhevapaista tai tasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Käy IG Storyissa jättämässä oma kysymyksesi ja vaikuttamassa siihen, mihin kellonaikaan live pidetään! 

Kuten sanottua, toivon, että joskus perhevapaiden tasainen jakaminen on niin tavallista, että siitä ei tarvitse enää puhua lainkaan. Toistaiseksi ollaan kuitenkin kaukana siitä. Mutta toivottavasti askel askeleelta mennään sitä kohti. Jokainen meistä voi edistää tasa-arvoisempaa perhe-elämää pohtimalla omia asenteita ja oletuksia ja aktiivisesti kehittämällä niitä.


Oton fiilikset neljännestä raskaudesta

10.03.2021

Tänään äänessä on pitkästä aikaa Otto, joka kertoo omia tuntemuksiaan siitä, että meille on tulossa vauva. 

Iina pyysi mua pitkästä aikaa kirjoittamaan postauksen, koska “ihmiset kuulemma innolla odottavat mitä mieltä mä oon asioista”. Eikä siinä, puhun mielelläni asiasta. Musta on kuitenkin tässä vuosien mittaan kehkeytynyt niin perheenisä perheenisä, että se on yhtä vahva osa mun identiteettiä kuin ilmaiset ämpärit suomalaisuutta. Ennen kuin alan sen enempää avaamaan sanaista arkkuani ja käymään tunteitani asiasta läpi, haluan sanoa yhden asian.

Ei, en edelleenkään toivo poikaa. Ei sillä että toivoisin tyttöäkään. Kantani on sama, kuin se on viimeiset kymmenen vuotta ollut. Toivon että lapsi on terve.

Asiaan.

Mun tunteet meidän raskaudesta (kuten asia on korrektia ilmaista) on tällä hetkellä vähän ristiriitaiset. Ja sanon näin vain koska haluan pitää teidät, rakkaat vaimoni blogin lukijat, jännityksen äärellä siitä, että “mitä mieltä se Otto nyt oikein on”. Olen tottakai ehdottoman innoissani, ja tiedän jo esimerkiksi mitkä vaunut haluan. Pari nimiehdotustakin on tullut mietittyä jo valmiiksi.

Meidän viime raskaudesta on vaan kulunut jo sen verran aikaa, ettei oikein muista niitä omia tunteitaan viime kerrasta. Ja koska mun keho ei tälläkään kertaa ole käynyt läpi minkäänlaisia muutoksia, tuntuu musta vähän siltä, ettei mun primitiiviset aivot ole vielä oikein sisäistäneet asiaa. Iinan jatkuvasti kasvava mahakin on vasta juuri ja juuri ylittänyt sen rajan, ettei mahaa oikein voi enää laittaa belugabologneseturvotuksen piikkiin. Vielä vähän aikaa sitten minun pienpanimo-oluista koostuva mahani oli kuitenkin kokoluokkaa Iinan mahaa isompi.

Yksi syy miksi en vain ehkä vielä oikein huoku (huo’u? mitä helvettiä?) intoa, on se, että olen ollut viimeaikoina vähän väsynyt, ja vetänyt sellaisella päivä kerrallaan -asenteella. Joo, tiesin että raskauspahoinvointi on juttu, ja ei, ei tullut mitenkään yllätyksenä että saa vähän ottaa koppia asioista kun toinen kasvattaa uutta elämää. Itsehän päätin että nyt olisi sopiva hetki yrittää neljättä. Joka muuten on ehkä ainoa korrekti tapa ilmaista, että me nyt vähän vaimon kanssa tässä paneskellaan normaalia enemmän.

Iinan pahin vointi vain sattui näppärästi siihen samaan ajankohtaan jolloin itse palasin kahden vuoden opintovapaalta töihin, mikä on ollut aika sopeutuminen. Siihen päälle vielä se alkuraskauden verenvuoto ja siitä aiheutunut ylimääräinen stressi, niin johan on hapansilakkapyttipannu. Aloin esimerkiksi taas pelaamaan wowia pitkän tauon jälkeen, että siitä vähän osviittaa. Alusta alkaen oli kuitenkin tiedossa että tällaisia juttuja tulee, ja että ne ovat yleensä väliaikaisia. Nyt on jo helpottanut, ja osaa nauttia taas asioista. Arki on tällä hetkellä aika normaalia, mitä lie tarkoittakaan näin herran vuonna 2021.

Mutta joo, se tämänkertainen yrittäminen oli kuin olikin ihan mun oma keksimä juttu. Kukaan ei aseella uhaten pakottanut, eikä mua millään tavalla painostettu. Sanon tämän ehkä hieman suoraan, mutta kun tää juttu menee vähän samaan kategoriaan sen “toivot varmaan poikaa” vihjailun kanssa. Sanoin joskus kolmannen muksun kohdalla kun multa kysyttiin, että montako lasta haluan, että “näin on ihan hyvä”. Ja niinhän se oli. Silloin. Nyt taas neljän on ihan hyvä. Jos joskus päätän että nyt riitti niin siinä vaiheessa napsaisen piuhat poikki.

Mulla ei vaan koskaan ole ollut sellaista suunnitelmaa omalle elämän pelille. En ollut koskaan haaveillut prinsessahäistä, kuudesta lapsesta ja kultaisesta noutajasta, joten en osannut myöskään sen enempää sanoa montako lasta haluan. Autoon mahtuu nykyään vielä kaksi, joten kyllä sinne vielä yhden hyvällä omallatunnolla tunkee. Eikä ole kellään sitten omaa huonetta nykyisessä kämpässä. Kristillinen tasajako. Huomaatteko kuinka asiat mukavasti loksahtelevat paikoilleen? Ja Iina taas on krooninen vauvakuumeilija, joten jos se ois Iinasta kiinni niin meillä ois varmaan noin biljardi lasta. Per huone.

Eikä me muutenkaan lähdetä tähän touhuun mun mielestä mitenkään sillä asenteella että kyseessä olisi uusi seikkailu, vaan enemmänkin sillä ajatuksella, että lisää samaa ja hyväksi todettua. Jos kaikki menee hyvin, niin mä jään uudestaan vanhempainvapaalle, oon omasta mielestäni erinomainen koti-isä. Varsinkin kun korona-aikana tuli innostuttua ruoanlaitosta, ja olen opetellut mm. käsittelemään kalaa, ja sietämään erikokoisia kurkkusiivuja.

Että sillä lailla. Kuten varmaan huomaatte, on mun ajatuksenjuoksu ehkä vähän rönsyilevää, mutta pohjimmiltaan positiivista. Mun mielestä se kiteyttää aika hyvin mun ja meidän fiilikset tästä. Me ollaan kaikki todella innoissaan, myös allekirjoittanut. Vauva on tervetullut lisä meidän entuudestaan suureen perheeseen, eikä malteta odottaa kesää ja alkusyksyä, kun meidän kuopuksestakin tulee isosisko. Sen kyllä kuitenkin sanon, että raskauden kanssa me ollaan molemmat ihan sata pros varmasti done. Joo, Iinan satunnaiset sanasekoilut on ihan hauskoja, mutta muuten kaikki raskauteen liittyvä on jo aikalailla nähty. Toisaalta ihan hyvä että vielä kestää, niin ehtii hankkia kaiken tarvittavan.

Joten sen pidemmittä puheitta:

TL;DR: Kivaa kun tulee vauva, neljä lasta on hyvä alku, toivottavasti on terve vs. sukupuoli, ja innolla odotetaan että päästään kaikki nuuskuttelemaan “vauvan hajua”, kuten Iina sen mulle tänään aikaisemmin sen niin kauniisti ilmaisi.