Kummitädin kuvaamana

27.02.2017

Pakko aloittaa tämä teksti perinteisellä ”en voi uskoa että aika menee näin nopeasti” -ihmetelyllä, vauva nimittäin täyttää tänään jo KOLME viikkoa! Viime viikolla vauviksen tulevat kummitäti ja kummisetä, Emilia ja Topias kävivät moikkaamassa häntä (ja meitä muitakin). Emilia nappasi muutamia kuvia meidän minityypistä samalla, mikä oli musta ihanaa. Vaikka itsekin tykkään kuvata vauvaa niin mun tyyli on enemmän sellainen arkikuvaus, eikä mulla ole niin paljoa taitoja ottaa vauvasta mitään sen virallisempia vauvakuvia.

Emilia ikuisti meidän neidin juuri sellaisena ihanana kuin hän onkin ja taituroi aivan mahtavan herkkiä ja tunnelmallisia kuvia, pakko teettää joistain näistä pari julistettakin jotka voi kehystää seinälle vauvan omaan nurkkaukseen. Mun lempparit on ehdottomasti nuo missä vauva hymyilee söpöä unista hymyään.

Emilia oli myös virkannut ja neulonut meidän vauvalle ja isosiskoille hauskat yksisarvispannat lahjaksi mitkä olivat maailman huipuimmat! Ihana lahjaidea ja siskot tykkäsivät kun saivat samistella vauvan kanssa. Musta  on ihanaa että vauvalla on kummitäti joka osaa neuloa ja virkata, varsinkin nyt kun mun oma mummo ei enää tee käsitöitä Alzheimerin takia on ihanaa että on joku lahjakas läheinen jolta vauvakin saa omat tumput ja muut, niinkuin isommillakin siskoilla on.

Meidän vauvalle tulee kuusi kummia (myös niinkuin siskoilla), ja jokainen meidän tulevista kummeista on kyllä niin huipputyyppi ja tiedän että he tulevat olemaan vauvan elämässä mukana parhaansa mukaan. Kaikki ovat jo käyneet moikkaamassa vauvaa ja ovat muutenkin meidän kanssa paljon ja usein tekemisissä. Mä odotan jo kastejuhlaa innolla ja pitäisi alkaa järjestelemään kaikkia juttuja, pappi, kummit ja kastepäivä meillä jo onkin eli tärkeimmät mutta kaikki muu siitä ympäriltä vielä puuttuu. Kutsut ja tarjottavat on aivan auki vielä, mutta on tässä onneksi vielä hetki aikaa tehdä päätöksiä.

Näistä kuvista tulee mulle kyllä niin hymy huulille, vauva on aivan mahti tyyppi. Pitää kirjoittaa teille vähän viikonlopun kuulumisiakin mahdollisimman pian, mutta nautin nyt tänään siitä että Otolla on vielä vimppa isyyslomapäivä ennen arkeenpaluuta. Yritän pikkuhiljaa itsekin palailla arkeen blogin kanssa himmailtuani tämän helmikuun. Mielessä pyörii vaikka mitä postausaiheita ja toivottavasti pääsen maaliskuussa niitä jo toteuttamaan.

Ihanaa aurinkoista uutta viikkoa kaikille <3


Lapsi keittiössä: Isoäidin lihapullat ja kätevät uudet jauhelihapakkaukset

26.02.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian ja Lifien kanssa. Lähdin mukaan Atrian kamppikseen jossa me päästiin tutustumaan Atrian täysin uudistettuihin jauhelihapakkauksiin. Jauheliha on monessa lapsiperheessä sellainen arkiruoan kulmakivi, ja meiltäkin löytyy monta lasten suosikkiruokaa joihin jauheliha kuuluu.

Kuusi kymmenestä suomalaisten suosikkiruuasta sisältää jauhelihaa, ja se muodostaakin yksin yli puolet koko lihakaupasta. Musta on hienoa, että Atria on lähtenyt vähentämään pakkausjätteen määrää näin reippaalla kädellä, ja tehnyt suurimman jauhelihauudistuksen sitten Atrian valmiiksi pakattujen jauhelihojen ilmestymisen  kauppojen hyllyille vuonna 1992.

Uusissa jauhelihapakkauksissa pakkausmateriaalia on käytetty 50% aiempaa vähemmän, ja ne on myös helppo hävittää. Pakkaus mahtuu pieneen tilaan niin kauppakassissa, jääkaapissa, pakastimessa kuin roskiksessakin, ja mikä parasta: siinä ei ole mun inhokkia eli aluspaperia. Siis ällöintä jauhelihassa on aina ollut sen paperin irroittaminen, mutta eipä enää! Uusissa pakkauksissa ei ole käytetty suojakaasua, mutta tyhjiöpakattuna jauhelihalla on silti pitkä säilyvyysaika.

Me testattiin tällä kertaa Atria Parempi Nauta 10% jauhelihaa, joka sopi täydellisesti reseptiin joka on meidän tyttöjen kaikkein suurin suosikki: Farmors köttbullar eli isoäidin lihapullat. Meidän esikoinen kävi muiden 5-vuotiaiden päiväkotilaistensa kanssa viime syksynä kokkikoulussa, jossa he saivat ihan itse valmistaa lihapullia ja perunamuusia ja vielä jälkkäriksi smoothien.

Tämä lihapullaresepti on sen verran yksinkertainen että lapsenkin on se helppo itse valmistaa, tietenkin aikuisen valvonnassa. Uusi helposti avattava pakkaus helpottaa myös lapsen kokkausprojektia, kun avaaminen käy kätevästi myös 5-vuotiaalta itseltään.

Viime syksyisen kokkikoulun jälkeen me ollaan tehty tätä herkullista arkiruokaa jo monen monta kertaa tyttöjen kanssa, ja joka kerta meidän lapset ovat olleet yhtä innoissaan mukana kokkaamassa. Esikoinen on hurjan ylpeä ”omasta” reseptistään ja joka kerta kun kysyn että mitä tytöt haluaisivat lisätä viikon ruokalistalle, on tämä arkiherkku mukana.

Farmors köttbullar

400g Atria Parempi 10% Naudan jauhelihaa

1/2 sipuli

1dl korppujauhoa

1dl maitoa

1tl suolaa

1 tl valkopippuria tai mustapippuria

1 kananmuna

Sekoita korppujauhot ja maito keskenään. Pilko sipulit. Sekoita haarukalla kaikki loput aineet mukaan korppujauhojen ja maidon kanssa. Muotoile pyöreiksi tasakokoisiksi lihapulliksi. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoile esim. kermakastikkeen ja perunoiden tai perunamuusin sekä salaatin kanssa.

Meillä sattui viimeksi olemaan juuri vieraita kylässä niin tehtiin resepti tuplana. Neiti sai siis vääntää aikamoisen satsin lihapullia, mutta hän oli aivan innoissaan saadessaan tehdä niin. Ruoka maistui hienosti koko porukalle!

Ensitestin jälkeen en ole enää muuta jauhelihaa ostanutkaan kuin näitä Atrian uusia käteviä pakkauksia. Kaikki muut tuntuu vaan niin kömpelöltä tähän verrattuna, kun pakkauksen avaamiseen tarvitsee joko veistä tai saksia ja joutuu irroittelemaan sitä paperia ja kaiken lisäksi pakkaus ei mene kasaan vaan vie hillittömästi tilaa roskiksessa.

Yhteistyössä Atria.

Oletteko te testanneet jo näitä uusia käteviä pakkauksia? Mitä tykkäsitte?


Kevätjuttuja

24.02.2017

Aloitin vaatekaapin uudistusprojektini tällä viikolla, kun tilasin itselleni uudet kengät ja muutaman uuden vaatteen. Seurasin aika tarkkaan sitä listaa jonka täällä blogissakin jaoin muutama viikko sitten, ja kerrankin jokainen vaate tuntui ihan täydelliseltä eikä mitään lähtenyt palautukseen. Tuntuu niin hyvältä ja ihanalta saada uusia vaatteita jotka eivät ole mitään raskausvaatteita tai muuten vaan ”mukavuusvaatteita”, vaan ihan oikeita tyylikkäitä kivoja vaatteita. Mä olen niin kaivannut pukeutumisen riemua ainaisen kaapilla tuskailun sijaan.

Kuvat: Emilia 

Kuvissa näkyvä asu on näille keleille aivan liian keväinen, mutta kun ajaa kätevästi kotiovelta suoraan lämpimän kauppakeskuksen parkkihalliin ja menee käymään asioilla, on nahkatakki ihan kätevä vaikka näin helmikuussakin. Terveisin ”imetän ja mulle tulee helposti hiki”. Ja jotta nyt ei kukaan huolestu niin jalassa on myöskin sukkahousut, niin kreisi en ole että uskaltautuisin paljain säärin helmikuussa edes asukuvien ajaksi ulkoilemaan.

Kuvat: Emilia

Mun listasta löytyivät taannoin mm. nuden värinen pliseerattu midihame ja uudet tennarit, ja sellaiset päätyivät myös osaksi mun tilausta. Tilasin itseasiassa Zalandolta juuri sen River Islandin hameen jonka olin valkannut kollaasiinkin, se oli vaan niin ihana! Ja tennaritkin ostin, Puman klassikkomallin vaaleanpunaisena ja tekomokkaisena. Ne ovat niin ihanat ja herkullisen väriset että en kestä! Todelliset kevättennarit, en malta odottaa että pääsen käyttämään niitä kunnolla ja oikeasti paljaiden nilkkojen kanssa.

Kuvat: Emilia

Takki Shein (saatu) / Huivi Makia / Toppi H&M / Hame River Island / Laukku Coach / Kengät Puma / Aurinkolasit Dior /

Nämä asukuvat nappastiin vain omalla pihalla Emilian kanssa, mutta en malta odottaa että päästään ottamaan jotain oikeasti kivoja asukuvia kunhan ilmat vähän lämpenevät. Mulla on ollut niin ikävä pukeutumista, nyt kun on muutama uusi ja ajanmukainen vaate tuntuu paljon kivemmalta aamuisinkin katsoa peiliin. Olin jo niin kyllästynyt kaikkiin raskausriepuihini että vaatteiden päälle laittaminen aamuisin tuntui ärsyttävältä velvollisuudelta sen sijaan että se olisi ollut hauska ja inspiroiva hetki niinkuin yleensä. Pitää esitellä muutkin uutuudet mahdollisimman pian.

Voi kevät, näistä vaatteista tuli jo niin kevätfiilis, ja johan se on maaliskuu ensi viikolla että ei tässä oikeastikaan ole enää kevätmeininkeihin kovin pitkä aika. Viime vuonna taisin alkaa käyttää ohuempaa bomberia jo maaliskuussa jos en aivan väärin muista. Saa nähdä miten nopeaa se kevät tänä vuonna tulee.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3


Vaippatestausta tosielämässä + kilpailu

23.02.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa. Kuten ensimmäisessä Liberon Brand Ambassador-postauksessa kerroinkin, me testataan vauvan kanssa tänä vuonna Liberon vaippoja. Tällä hetkellä meillä on testissä Touchit, jotka on meidän lisäksi aika moni muukin testannut parhaiksi vaipoiksi. Libero nimittäin järjesti viime syys-lokakuussa kaikkien aikojen suurimman vaippatestinsä Pohjoismaissa, jossa yli 60 000 perhettä testasi Touch-vaippoja. Mukana oli Suomestakin yli 7000 perhettä, ja kaikkien vastaukset koottiin tietokantaan ja ne ovat sieltä kenen tahansa luettavissa koska tahansa.

Vanhemmat ja lapset kutsuttiin testaamaan vaippoja ihan tavallisessa arjessa, tosielämässä, jotta saatiin mahdollisimman luotettavia tuloksia siitä millaisia vaipat ihan oikeassa käytössä ovat. Jokaisen testiperheen vastaukset lähetettiin eteenpäin myös Liberon tuotekehitystiimille länsinaapurimme Ruotsin Göteborgiin, jotta vaippoja voidaan kehittää yhä paremmiksi ja paremmiksi. Libero testaa vaippojaan sekä laboratoriossa, että kuluttajatesteissä.

Liberon suurimman vaippatestin perheiden vastauksia pääsee lukemaan Liberon sivuilta. Yli 63 000:sta testiperheestä 56 000 suositteli Libero Touch -vaippoja, mikä on mun mielestä aivan loistava tulos kun kuitenkin miettii miten erilaisia perheitä ja erilaisia vauvoja noinkin suureen ihmismäärään mahtuu. Mikään ei varmasti koskaan voi olla sellainen tuote joka sopisi ihan jokaiselle, mutta noiden lukujen perusteella Libero on päässyt aika lähelle Touch-vaipoillaan.

Mekin ollaan tykätty vaipoista, kuten ekassa postauksessa kerroin. Nyt käytössä on jo Touch-vaippojen 2. koko, joka menee varmasti pidempään hyvin. Kertaakaan vaipat eivät ole falskanneet, ja vauvan iho on pysynyt oikein hyvänä eikä ole mennyt rikki. Vaipan etuosasta löytyvä kosteusindikaattoriviiva on tosi kätevä, kun se kertoo milloin vauvan vaippa pitää vaihtaa. Varsinkin ekoina päivinä kun täytettä ei vielä vaippaan kovin usein tai paljoa tullut niin oli hyvä tsekata siitä viivasta että milloin on tarvetta vaipanvaihdolle.

Mulle tärkeintä vaippoja valitessa on se että vauvan olo on mukava, eikä vaippa ärsytä ihoa tai päästä tavaraa läpi tai ohi. Vaipan pitää istua hyvin ja tuntua mukavalta ja pehmeältä päällä. Liian paksut tai kovat vaipat eivät varmasti tunnu kenestäkään kivalta. Arvostan myös sitä että vaipat eivät sisällä voiteita, ja ne on tuotettu niin ympäristöystävällisesti kuin kertakäyttövaippoja on mahdollista tuottaa. Libero Touch-vaipoilla ja kaikilla muillakin Liberon tuotteilla on joutsenmerkki sekä FSC-sertifiointi, joten ne täyttävät tiukat ympäristökriteerit.

Mä palaan kertomaan meidän vaippatestin tuloksia myöhemmin, kunhan kokemusta on kertynyt enemmän sekä vauvalle että meille vanhemmille. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin erittäin lupaavalta ja jatketaan testaamista innolla.

LUKIJAKILPAILU: 

Onko teillä testattu Liberon Touch -vaippoja? Kommentoi vastauksesi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut kahden Libero-viltin arvontaan! Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 28.2. klo 22.00 asti. Löydät arvonnan tarkemmat säännöt TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille ja ihanaa päivää!


Oton synnytyskertomus

22.02.2017

Tänään on aika päästää Otto ääneen, sillä vuorossa on Oton synnytyskertomus <3 

Muistatteko mikä on refleksitesti? Puhun siis siitä pelistä jossa piti niitä neljää eriväristä nappulaa mäiskiä sitä tahtia kun niissä syntyi valo, en siitä kun kaveri huutaa että ”aivot mukaan” jonka jälkeen yritetään paniikissa ottaa kiinni suunnasta X lentävää esinettä Y. Se peli kuvastaa aika hyvin miltä tuntuu olla synnytyksessä mukana näin miehenä, paitsi että nappeja on vähintään viisikymmentä eikä hutipainalluksesta saa aloittaa alusta. Siltä minusta ainakin tuntui kun yritin parhaani mukaan auttaa vaimoani, kun tämä suoritti kolmatta kertaa elämässään pientä ihmettä.

Tottakai minulla oli tässä tapauksessa pieni etu, olihan kyseessä jo kolmas lapsemme. En ehkä neuvonut puudutuslääkäriä kuten ensimmäisellä kertaa, tai you know, ottanut tirsoja kuten toisella kerralla. Kohelsin kuitenkin oman osuuteni. Tälläkin kertaa.

Moro taas, pitkästä aikaa t. harvinaisen osuvasti itse kruunattu Akkavalta-Otto. Iina viettää vapaailtaa kun meillä on anoppi kylässä, ja ajattelin että nyt jos joskus olisi hyvä hetki tulla vähän avautumaan synnytyksestä. Vaimoni ehkä hieman toivoi että kertoisin oman synnytystarinani, ja osittain sen teenkin. Keissi nyt valitettavasti on vähän niin että kaiken sähläämiseni ohella en todellakaan pysty muistamaan koko päivästä niin paljoa kuin Iina.

Ellen olisi aloittanut koko tapahtumaa telomalla varvastani ja palauttamalla itseäni maan pinnalle, en varmaan muistaisi tätäkään pientä. Sattuipa meinaan niin että heti kun Iinalla meni lapsivedet, aloin minä paniikissa juoksemaan ylös ja alas portaita katsomassa että meillä on kaikki kasassa. Siinä samalla onnistuin lipeämään ja irroittaman oikean jalkapöytäni ja pottuvarpaani välistä noin 90% siellä olleesta ihosta.

Meillä oli kuitenkin vauva tulossa, niin ei muuta kuin desinfiointiainetta, talouspaperia, teippiä ja sukka jalkaan. Päivän tähti oli kuitenkin vaimoni, ei varpaani. Yllätys, eikö.

Ensimmäisen varsinaisen virheen tein siinä etten ollut muistanut tankata. Ei iso moka, mutta moka kuitenkin ottaen huomioon että olimme jo viikkoja olleet ”valmiita” synnytystä varten ja olen normaalisti todella ennakoiva ihminen. Polttoainetta oli tarpeeksi parinkiin rundaan edestakaisin, ei siinä, merkkivalo vaan sattui juuri syttymään. Auto on kuitenkin dieseli, ja olen turhan usein kuullut tarinan siitä kuinka dieselautoa ei saa päästää liian tyhjäksi että olisin voinut hyvällä omallatunnolla olemaan tankkaamatta siinä lapsivesien menon ja lapsen syntymän välillä. Hyvää työtä.

Ja koska autolla koheltaminen ei riittänyt, tuli seuraava pulma vastaan heti parkkiin laittamisen jälkeen. Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on käytössä kätevääkin kätevämpi EasyPark joka oli kätevyyttään hälyttänyt minulle useita viikkoja siitä kuinka pankkikorttini tiedot sovelluksessa olivat menossa vanhaksi. ”Ahaa hyvä tietää”, olin sovellukselle kuitannut, kerta toisensa jälkeen. Kunnes en enää voinut. Kesken synnytyksen.

Minulla on tapana saada sakot aina ja heti kun on mahdollista sakot saada, ja koska lapsen pitäminen Suomessa on muutenkin hintavaa, en todellakaan aikonut heti ensimmäiseksi heittää parkkisakkoja uuden perheenjäsenemme syyksi, puhumattakaan siitä että olisin muka antanut tämän vaikuttaa Iinaan.

Jollain ihmeen konstilla onnistuin todennäköisesti taikomaan jostain kolmannen käden, koska autosta poistumisen ja synnärille ilmoittautumisen välillä olin onnistunut kaikkien kassien kantamisen ja vaimon taluttamisen ohella syöttämään sovellukseen uudetkorttitiedot ja läppäisemään parkkiajan jonnekin kolmen viikon päähän.

Itse synnärillä tilanne kuitenkin hieman rauhottui. Kävi miten kävi, olimme jo perillä avun luona, eikä lapsi voinut enää syntyä jätesäkillä ja pyyhkeellä vuoratulle etupenkille. Ehdimme hiukan hengähtää. Sain jopa jossain vaiheessa oikeat tarvikkeet varpaani hoitoon joka oli siinä vaiheessa mennyt niin karun näköiseksi että kaiken muun keskellä kesti puolitoista päivää ennenkuin uskalsin taas katsoa miten pikkukaveri voi.

Vastuun kuitenkin lopulta siirryttyä minulta Iinalle ja kätilöille, lopetin minäkin koheltamiseni. Pidin vain huolen etten ollut kenenkään tiellä, autoin aina pyydettäessä ja annoin Iinalle vuorotellen kättä puristettavaksi ja ilokaasunaamaria. Iina ei ole kuitenkaan koskaan kuunnellut minua ponnistuvaiheessa, aina vain kätilöä, eikä minulla ollut enää muuta tehtävää kuin jännittää ikuisuudelta tuntuneen ajan. Voin vain kuvitella miltä Iinasta tuntui.

Ja hyvinhän se meni taas tälläkin kertaa, onneksi. Niin oudolta kuin se tuntuukin, oli ikuisuudelta tuntunut tilanne silmänräpäyksessä ohi. Mikä alkoi valuvana vaimona vessan edessä oli hetkessä muuttunut pieneksi ihmiseksi, ainoaksi asiaksi millä enää siinä vaiheessa oli merkitystä. Samalla tavalla kuin kahden aikaisemmankin synnytyksemme yhteydessä en tälläkään kertaa onnistunut poraamaan sisäisesti, kuitenkin ilmeisesti vaimoni mukaan edes ”coolisti” vaikka omasta mielestä porasinkin kuin kulkusensa pyöräntankoon lyönyt pikkupoika.

En pääse yli siitä kuinka tunteisiin synnytys aina menee. Kolmas kerta tai ei, tuntui meidän uusimman alastoman pikkupötkön ensimmäinen vihainen huuto siltä kuin joku olisi ajanut rekallisen tunteita päin seinää. Tuima, pieni ja suurisilmäinen nahkapötkö joka tuli tähän maailmaan isänsä lailla vastatuuleen kusten, napanuora kahdesti kaulan ympärillä. Vanhinta isosiskoaan muistuttava pieni sankari joka muuten ottaa maailman rennoimmin mutta tarpeen tullen komentaa ja tarkoittaa sitä. Ihan täysin isin tyttö, kuten meidän kaksi aikaisempaakin.

Tässähän vaiheessa olemme koko perhe olleet kotona jo pari viikkoa, ja vielä on noin viikko aikaa ennen kuin palaan taas hetkeksi töihin. Vauva on antanut meidän nukkua, ja niin perhettä kuin kaveria on rampannut ihastelemassa tuota pientä ihmettä. Me olemme tätä nykyä viisihenkinen perhe, ja vaikka kaikki onkin hieman vielä pelottavaa ja uutta, tuntuu kaikki erittäin luonnolliselta. Innolla odotan millainen tästä kasvaa.

Otto <3