Mihin yksi vuosi voi viedä

10.11.2021

Vuosi sitten tähän aikaan oli mun vuoden pelottavin päivä. Mun äiti meni sinä päivänä rutiinileikkaukseen johon oli odottanut aikaa jo hyvän tovin. Leikkauksen piti olla ihan muutaman tunnin läpihuutojuttu, mutta siinä ilmenneiden komplikaatioiden vuoksi äiti joutui teho-osastolle, enkä saanut äitiin yhteyttä. Koko päivän vaan päivitin ja päivitin puhelinta, milloin äiti laittaa viestiä, että kaikki hyvin. Kun viestiä ei vaan kuulunut, lopulta soitin osastolle, jonne äidin piti mennä ja sieltä kerrottiin, että äiti ei ole mennyt sinne osastolle ollenkaan, vaan leikkauksesta suoraan teholle. Vasta seuraavana päivänä sain yhteyden äitiin ja pystyin vihdoin huokaisemaan helpotuksesta. Mutta ne 24 tuntia siinä välissä, ne olivat pelottavat ja kaikenlaista kävi jo mielessä.

Viime vuonna marraskuu ei todellakaan ollut mitään herkkua. Äiti oli viikkokausia sairaalassa, koska komplikaatioiden vuoksi häntä ei voinut kotiuttaa. Lopulta hän pääsi vähän ennen joulua kotiin, oltuaan sairaalassa yli kuukauden. (Nämä kerrottu äidin luvalla jo viime vuonna). Huoli äidistä oli kova, mutta lisäksi oli muutenkin kurjaa. Koronatilanne paheni jatkuvasti ja kaikki oli todella epävarmaa, talous, joulu ja elämä ylipäätään. Silloin ei vielä oltu aloitettu rokotuksiakaan ja jotenkin koko se koronavuosi tuntui ihan loputtoman pitkältä ja synkältä, ulospääsyä ei ollut näkyvissä, kun sille ei ollut mitään konkreettista aikataulua.

Silloin haaveiltiin kovasti vauvasta ja oltiin annettu vauvalle lupa tulla, mutta vauvaakaan ei ihan vielä kuulunut. Kaikki se epävarmuus ja stressi sinä vuonna oli saanut meidät miettimään mikä meille tuo kaikkein eniten onnea, iloa ja rakkautta elämään ja yhdessä tuumin oltiin tultu siihen tulokseen, että se on meidän perhe. Lapset. Me haluttiin vielä yksi sellainen, yksi ihana pieni rakas, joka tuo loputtomasti onnea ja rakkautta lisää mukanaan. Toivottiin niin kovasti, että oltaisiin vielä kerran niin onnekkaita, että voitaisiin saada lapsi.

Silloin en tiennyt, että jo seuraavasta kierrosta tärppäisi. Marraskuu oli täynnä huolta, surua ja stressiä ja jotenkin sen kaiken jälkeen joulukuussa meidän vauva sai alkunsa. Aina sanotaan, että lopeta vain stressaaminen niin tulet heti raskaaksi. No voin kertoa, että minä kyllä stressasin ja murehdin kaikkea mahdollista vielä joulukuussakin, mutta jostain syystä tämä rakas tarttui mukaan juuri silloin.

Nyt kun katson vuoden taaksepäin, toivon, että voisin antaa ison rutistushalin itselleni. Että kyllä, kaikki todella järjestyi parhain päin niinkuin silloin yritin ajatella kovasti. Äiti pääsi kotiin ja toipui, maailma avautui vihdoin taas, työkuviot lähtivät korona-ajan jälkeen takaisin nousuun ja saatiin se vauvakin, jota niin kovasti oltiin toivottu.

Aina kun tuntuu, että  on vaikeaa, pitäisi vaan keskittyä etenemään hetki kerrallaan, eikä ainakaan murehtia tulevaisuutta. Useimmiten se onnistuu multa ihan hyvin, mutta jos liikaa kasaantuu asiat, niin kyllä siinä voi välillä tulla sellainenkin ajatus mieleen, että apua, entä jos kaikki ei vaan järjestykään. Entä jos tulevaisuudessa onkin vaan lisää kurjia juttuja? Onneksi rinnalla kulkee sellainen järjen ääni kuin Otto, joka muistuttaa, että kyllä ne asiat aina järjestyy. Ja jos ei ihan kaikki aina järjestyisikään juuri niinkuin itse toivoo, niin hän on siinä rinnalla kuitenkin. Ottamassa mun kanssa vastaan mitä ikinä tuleekaan.

Marraskuun pimeät illat saavat miettimään kaikenlaista, ja ehkä myös se, että mun aikuiselämän rankimmat hetket ovat sattuneet juuri marraskuulle. Marraskuu on se kuukausi kun menetin mun mummun ja marraskuu oli todella rankka myös viime vuonna. Ne muistot palaavat marraskuussa herkästi mieleen. Tämän vuoden marraskuu on kuitenkin täynnä valoa ja iloa ja onnea. Kaikkea sitä, mistä viime vuonna vain haaveilin ja mitä pelkäsin menettäväni.

Joskus tulee niitä rankempia marraskuita ja joskus niitä marraskuita, kun kaikki on juuri kohdallaan. Vuosi voi tehdä valtavan eron. Etukäteen ei kannata murehtia, että entä jos ensi marraskuu onkin juuri se marraskuu, kun kaikesta tulee hankalaa. Koska silloin kun on vaikeaa, ei koskaan ajattele, että onneksi murehdin sitä etukäteen. Mutta jos sulla on juuri nyt siellä meneillään rankka marraskuu, niin ehkä sulle antaa toivoa ja iloa se, että vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen. Vuoden päästä voit olla juuri siellä, mikä on nyt vasta varovainen haave. Haleja kaikille teille ihanille siellä <3 


Parasta just nyt & mitä kuuluu

27.10.2021

Moikka ihanat! Ajattelin, että pitkästä aikaa olisi hauskaa tehdä ihan perinteinen sillisalaattinen kuulumispostaus ja samalla kertoa vähän viime aikojen lemppareita myös. Tässä vauva-arjen lomassa kuulumisia on ollut ihanan helppoa ja rentoa päivittää Instagramin puolella, mutta tiedän toki, että osa seuraa ennemmin vain täällä blogissa, joten kerrotaan nyt täälläkin että mikä on meininki. Viimeiset puolitoista viikkoa ollaan nautittu Oton kesäloman jämistä, ja vielä on muutama päivä onneksi jäljellä, kun tämä on ollut niin ihanaa.

Epäonnistuin hieman omassa päätöksessäni olla tekemättä niin paljon töitä näinä ensimmäisinä kuukausina kun olen vielä yksin vauvan kanssa. Kun ei sitä vaan osaa sanoa ei kiinnostaville mahdollisuuksille. Ensimmäisen kuukauden otin kyllä tosi iisisti, mutta etenkin tämä lokakuu on ollut kyllä kiireisin mitä mulla on ollut hetkeen. Vauvan ollessa hereillä olen tietysti keskittynyt häneen, mutta muuten päiväuniajat ja monet illat vauvan mentyä nukkumaan ovat menneet paljolti töitä tehden. Tämä on kuitenkin sikäli onnellinen tilanne, että töitä riittää, ja siitä saa aina olla kiitollinen.

Ja tietty se on tärkeintä, että itse jaksan – kyllä sitten osaan laittaa stopin, jos tuntuu, että muuten olisi ihan liikaa. Vauva on onneksi niin tyytyväinen ja hyvin nukkuva tapaus, että sitä rauhallista työaikaa on jäänyt riittävästi. Ja olen jopa onnistunut harrastamaan jotain muutakin kuin työntekoa: maalasin meidän olkkariin uuden jättitaulun vanhan kuvan päälle. Se oli ihanaa ja rentouttavaa. Mutta Oton tuleva vanhempainvapaa tulee kyllä kreivin aikaan, sillä siinä 4kk korvilla päikkäritunteja alkaa olla jo vähän vähemmän kuin näiden ihan ekojen kuukausien aikana. Loman jälkeen Otolla on siis vielä nelisen viikkoa töitä ennen vanhempainvapaan alkua ja sitä me kovasti jo odotellaan, että saadaan oikeasti olla päivisin yhdessä.

Meillä on tulossa ensi viikolla koululaisten halloween-yhteissynttärit, vaikka kummankin oikea synttäripäivä meni jo aikoja sitten. Kaverisynttärit heillä on ollut ja perheen kesken on toki juhlittu molempia, mutta heidän yhteinen toive oli pitää nimenomaan halloween-juhlat sukulaisille ja muille läheisille. Huhtikuisen synttärit jäivät tänäkin vuonna juhlimatta isommin, kun silloin oli kaikkein pahin sulkutila käynnissä. Onneksi nyt saa taas juhlia ja toivottavasti 9-vuotissynttärit päästään viettämään sitten ihan ajallaan jo puolen vuoden päästä. Rakastan pukeutumista naamiaisasuihin ja nyt onkin ihan lempiaika niiden osalta meneillään, kun on niin monet Halloween-tapahtumat tulossa.

Nyt tätä kirjoittaessani Otto on vauvan kanssa vaunulenkillä ja isommat muksut ovat koulussa ja dagiksessa. Vauva nukkuu yleensä parhaat aamupäiväpäikkärit niin, että Otto tai minä käyn hänen kanssa puolen tunnin tai tunnin lenkillä, ja sitten vauva jatkaa uniaan vielä ainakin pari tuntia sen jälkeen vaunuissa. Se on kyllä ollut ihan siunaus! Osaan arvostaa näitä pitkiä katkeamattomia päikkäreitä, kun aiemmin on ollut kokemusta paljon katkonaisemmista päiväunista isompien lasten vauvavuosina. Oton loma on ollut ihana, kun saatiin esimerkiksi eilenkin käytyä keskellä päivää lounastreffeillä vauvan päiväuniaikaan.

Kohta lähdetään Oton ja vauvan kanssa yhteen PR-tilaisuuteen ja illalla menen käymään vielä meidän lukupiirin tapaamisessa vauvan kanssa. Elokuun tapaamisen aikaan olin synnyttämässä ja viimeksi skippasin vielä, kun baby oli niin pieni, mutta nyt on ihana päästä moikkaamaan lukupiirikollegoita pitkästä aikaa! Ja näyttämään vauvelia tietysti myös!

Ei meille oikeasti mitään sen ihmeempää kuulu, tällaista kuusihenkisen perheen touhukasta arkea. Harrastusrumbaa iltaisin, paljon rakkautta ja haleja. Viikonloppuisin köllöttelyä yhdessä, ystävien ja läheisten kanssa hengailua ja paljon (Oton tekemää) hyvää ruokaa. Odotetaan kaikki ihan hulluna sitä, että saadaan alkaa odottaa joulua. Odotuksen odotus best! Marraskuussa vaihtuu autossa taas päälle jouluradio ja katsotaan milloin laitetaan joulukuusi. Työjuttujen kannalta se olisi kiva laittaa mahdollisimman aikaisin, niin saa ihanan jouluisan taustan. Tänä vuonna sille on täydellinen, arvoisensa paikkakin, odottakaa kun näette!

Nyt niitä lemppareita vielä tähän lopuksi:

Paras biisi just nyt: Ed Sheeran – Shivers & Victor Leksell Eld & Lågor, niin söpöjä molemmat!

Paras herkku viime aikoina: Fazerin sitruunamarenkijogurtti-suklaapatukoita on kulunut kyllä aika monta.

Paras kirja, jonka olen tänä syksynä lukenut: Olen ihan koukussa Lars Kepleriin, luen hänen dekkareita aina illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä kummaa kyllä ole vielä ainakaan nähnyt painajaisia, vaikka niissä on todella ällöttäviä ja graafisia juttuja. Tällä hetkellä kesken on Keplerin Peilimies.

Paras sarja jota katsotaan: Tällä hetkellä meneillää on You:n kolmoskausi ja sitä ennen katsottiin Squid Game. Molemmista tykkään tosi paljon!

Paras vaate, jota käytän koko ajan: Löysin mun kamelin värisen villakangastakin taas ilmojen kylmettyä ja se on kyllä ajaton ikuisuuslemppari.

Paras arkiruoka: Oton tekemä palak paneer leipäjuustosta! Niin herkullista.

Paras juttu tällä viikolla: Päästiin keskellä päivää treffeille vauvan päiväuniaikaan ja käytiin lounaalla.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Lapsilla on yhteensä viidet eri halloween-bileet seuraavien kahden viikon aikana, pääsen siis toteuttamaan omia salaisia maskeeraushaaveitani oikein runsaasti!

Paras tekeminen (isompien) lasten kanssa: Ollaan maalattu viime aikoina taas paljon yhdessä, se on niin ihanaa puuhaa! Rakastan katsoa mitä kaikkea he keksivät tehdä ja heillä on muutenkin niin hyviä, luovia ideoita. Viime viikolla he askartelivat itse tarroja.

Paras tekeminen vauvan kanssa: Tällä hetkellä vauva alkaa olla jo ihan messissä esim. siinä, jos hänen masua päristelee. Rakastan siis päristellä ja pusutella vauvan pientä masua ja varpaita ja kuunnella kun hän kujertaa pieniä naurun kujerruksia. Ihana tyyppi!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3