Vegaaninen puolukka-kinuskijuustokakku

24.11.2022

Vietettiin pari kuukautta myöhässä esikoisen synttäreitä viime viikolla ja leivoin juhliin vegaanista puolukka-kinuskijuustokakkua. Idean kakkuun sain ihanan @iidanmatkassa -Iidan instatililtä, missä hän oli juuri jakanut ohjeen puolukkakinuskijuustokakkuun. Ohje kuulosti niin herkulliselta, että alkoi suunnilleen kuola valua. Meille oli tulossa kuitenkin myös vegaanivieraita, joten halusin kokeilla onnistuisinko tekemään kakun täysin vegaanisena. Ja onnistuihan se, ja kakku sai vielä runsaasti kehujakin!

Eniten mua jännitti kinuskin tekeminen, koska en ollut varma sopisiko käyttämäni tuote kuumennettavaksi (sopi se) ja millainen lopputuloksesta tulisi. Kaikki meni kuitenkin mainiosti ja kakusta oli mahtava! Kyseessä ei tietty ole juustokakku, koska siinä ei vegaanisena ole juustoa. Oikea nimi olisi varmaankin hyydykekakku, mutta ainakaan itse en kyllä ikinä etsi googlesta hyydykekakkua silloin kun ajattelen juustokakkua, niin laitoin sen nyt tuohon nimeenkin ihan googlaussyistä. Tein alkuperäisen ohjeen 1,5-kertaisena, jotta riitti meidän isolle juhlaporukalle.

Vegaaninen puolukka-kinuskijuustokakku (n. 15-20 hlölle)

POHJA
300 g kaura- tai digestive-keksejä
150 g vegaanista leivontamargariinia

TÄYTE
300 g maustamatonta vegaanista tuore”juustoa” esim Oatly
300 g Oddlygood Bake & Dessert Vanilla -”rahkaa”
3/4 dl sokeria
200g jäisiä puolukoita
3 dl Oddlygood Baking Vispiä 
4 dl puolukkamehua
2 pussia Dr. Oetker Vegegel-jauhetta

KINUSKI

3 dl Oddlygood Baking Vispiä
2,5 dl fariinisokeria
1 tl suolaa
2 pussia Dr. Oetker Vegegel-jauhetta

1. Murskaa keksit esim. minigrip-pussissa ja sulata margariini. Sekoita. 

2. Laita leivinpaperi noin 24cm irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos siihen tasaisesti. Laita pohja jääkaappiin. 

3. Vatkaa Oddlygood Vispi. Sekoita tuorejuusto ja bake & dessert siihen vatkaimella. 

4. Lisää Vegegel-jauheet kylmään puolukkamehuun ja kuumenna, kunnes seos on kiiltävää ja paksua. 

5. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla vatkaten.

6. Kääntele täytteen joukkoon jäiset puolukat. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita kakku jääkaappiin hyytymään (2-3h).

7. Laita Oddlygood Vispi, vegegel ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin kaksi minuuttia. Lusikoi kuumana hyytyneen juustokakun päälle kiilteeksi ja hyydytä vielä 1-2h jääkaapissa.  Koristele jäisillä puolukoilla. 

Kakku oli kyllä niin herkullista! Ja juteltiin yhden juhlavieraan kanssa siitä, miten yllättäen juuri juustokakut/hyydykekakut on niitä, jotka on tosi helppoa toteuttaa vegaanisena, vaikka toisin voisi luulla, koska niissä on yleensä paljon maitotuotteita. Puolukan maku peitti hyvin vegaanisten maitotuotteiden korvikkeiden makua, ja kinuski oli ihan taivaallista!


Vauvan kastejuhla & tarjoilut: grazing table herkkupöytä

14.09.2021

*Mun päällä oleva mekko saatu ilmaiseksi lainaan The Ateljesta.

Juhlistettiin meidän perheen pienintä viime viikonloppuna, kun vietettiin kastejuhlaa ja samalla paljastettiin hänen nimensä. Juhlat sujuivat aivan yli odotusten ja ihanaa kun kaikki kutsutut pääsivät paikalle, kun muutenkin pidettiin tavallista pienemmät juhlat. Kastetilaisuus oli tosi meidän näköinen ja meillä oli aivan ihanan rento ja mukava ja luonteva pappi myös. Hän puhui meistä niin kauniisti, että siinä ihan herkistyi. Meidän esikoinen piti myös upean lauluesityksen juhlassa yhdessä isoisänsä kanssa ja koko juhlaväki pyyhki silmäkulmia.

Tuli vaan niin ihana hyvä mieli siitä, miten paljon rakkaita ja upeita ihmisiä meillä on ympärillä ja otettu olo siitä, miten he kaikki tulivat yhdessä muistamaan meidän pienintä. Toki ihmisiä on paljon enemmänkin ja mieluusti oltaisi pidetty vaikka 100 hengen kastejuhla, että kaikki tärkeät ihmiset olisi saanut mukaan, mutta tällä kertaa nyt näin. Isompien juhlien aikakin tulee vielä!

Kastelahjoista tuli kyselyä instassa, joten kerron tässä samalla hieman niistä. Vauva sai upeita lahjoja, mm. koruja, säästöpankkeja, vaatteita (ostettuja ja itsetehdyn villatakin) sekä osakkeita ja rahastoja. Mahtavia, kestäviä lahjoja, eikä mitään turhaa krääsää. Mun mielestä parhaita lahjoja on sellaiset, jotka kestävät aikaa tai joista on iloa myös tulevaisuudessa. Korut, osakkeet ja rahastot ovat juuri sellaisia, ja samalla muistuttavat hienosti vanhempia avaamaan lapselle hyvissä ajoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin ja aloittamaan itsekin säästämisen hänelle.

Rakastan myös itsetehtyjä lahjoja, just esimerkiksi villavaatteita, peittoja yms. Ne on sellaisia, jotka ehdottomasti säästän meidän lapsille aikuisuuteen asti. Vaate on myös erittäin hyvä lahja silloin, jos tuntee lahjan saajan maun. Mun äiti esimerkiksi tietää täysin mistä tykkään ja siksi uskalsi ostaa meille aivan ihanan asun vauvalle. Vaikka vaatteet jäävätkin joskus pieneksi, ne ihanimmat lempparit voi säästää ja vaikka ne myisi tai antaisi eteenpäin, niin ihanissa vauvakuvissa ja videoissa muisto niistä säilyy.

Kastejuhlan tarjoilut: grazing table

Me haluttiin kastejuhlaan mahdollisimman helpot tarjoilut, joiden eteen ei tarvitse nähdä suurta vaivaa. Siksi päädyttiin tällä kertaa siihen, että tilattiin upea porkkanakakku mangomoussella valmiina ja sitten sen lisäksi tarjolla oli ainoastaan valmiista herkuista kasattu ”grazing table”, eli herkkupöytä, johon sain idean Pinterestistä. Idea herätti valtavaa kiinnostusta Instassa, joten tässä tulee nyt hieman tarkemmin meidän pöytään ostetut herkut, budjetti ja määrät. Meillä oli n. 20 vierasta paikalla, eli mitenkään valtavan iso porukka. Tarjottavat riittivät todella hyvin, mutta ei jäänyt juurikaan ylimääräistä, ihan yksittäisiä juttuja jäi ja juustoja pienet kimpaleet.

Grazing table suolaiset:

– Juustot: Brie, Pitkään kypsytetty Cheddar, Manchego, St. Agur sinihomejuusto, Mustapippurituorejuusto

– Tapakset: Tapas-leikkeleet, 3x eri pikku tapaksia Pirkka Tapas-valikoimasta (marinoituja oliiveja, chilejä, valkosipulinkynsiä)

– 2x juustokeksilajitelmat

– 2 pakettia Pirkka juustohilloja (yhteensä 6 pientä purnukkaa)

– Viinirypäleitä 1rs, viikunoita (5kpl), 1 cantaloupemeloni, 125g karhunvatukoita, 1rs kirsikkatomaatteja

– Fetadippiä (ohje täällä) ja patonkia

– 300g kuivapaahdettuja pähkinöitä

Grazing table makeat:

– 24kpl macaronseja

– 1pkt Oreoita

– 1pkt Lotus Biscoff keksejä

– 1 pussi isoja vaahtokarkkeja

– 100g mansikkatoffeepalloja

– 1 rs Pandan valitut konvehteja

– 400g mansikoita

– 300g pensasmustikoita

– 300g vadelmia

– 1 pussi valmiita maustettuja marenkeja

Meidän lähipiirissä ei ole lainkaan ruoka-aineallergioita (paitsi itselläni muutama lievä siitepölyn ristikkäisallergia), mikä helpottaa todella paljon tarjoiluiden suunnittelua aina juhlissa. Jos on allergisia, niin sitten ne täytyy tietysti huomioida. Meillä meni näihin herkkuihin yhteensä n. 120-130€ (+ valmiina tilattu kakku) mikä on mun mielestä todella maltillinen summa. Ei sitä olisi juurikaan halvemmalla päässyt jos olisi tehnyt esim. pari erilaista voileipäkakkua ja leiponut vielä jotain makeaa kakun kaveriksi.

Sitten vielä teemasta: haluttiin kukka/päivänkakkara-teema, sillä kukka on yksi elämän symboleista ja liittyy olennaisesti meidän valitsemaan nimeen. Kukkakoristeita ostin Flying Tigerista (kaksi kartonkista viirinauhaa, sekä nuo kukka-coctailtikut, jotka tulivat muffinivuokien mukana. Nimikoristeen tilasin Ecodecorista ja se on valmistettu puusta. Kakun tilasin Vilma Vihervaara leipoo ja kukkakimpun ostin Kukkatehtaalta. Kukan muotoiset pahvilautaset olivat alelöytö Confettista, ne ovat Meri Meri -merkkiä, kuten myös vaaleankeltaiset servietit.

Askartelin myös itselleni ja meidän vauvalle kukista seppeleen ja kukkapinnin. Niihin ostin kukat ihan Prismasta (krysanteemit ja viikkokimpun), ja niihin meni yhteensä 8 euroa. Kukkalankaa multa löytyi jo kotoa valmiiksi juhannusseppeleiden jäljiltä.

Vauvalla oli yllään sama kastemekko, jossa minut ja mun seitsemän serkkua, sekä meidän serkusten kaikki yhteensä 7 lasta on kastettu. Se on tärkeä ja rakas mekko, joka on kulkenut suvussa jo 80-luvulta alkaen. Ihanaa, että kaikki meidän tyypit on myös kastettu samassa puvussa. Pukuun pitäisi vielä kirjailla nimet ja syntymäpäivät, mutta siinä on jo aika iso homma kun 15 nimeä ja päivämäärää. Mutta ehkä joku jaksaa joskus vielä tehdä sen! Olisi niin ihana muisto.

Oli kyllä kertakaikkisen ihana kastepäivä ja siitä jäi niin hyvät muistot meille! Tilaisuus ja tarjoilut onnistuivat ja oli jotenkin ihanan stressitöntä ja kiireetöntä. Varmasti iso osa oli sillä, että tarjoilut oli niin helpot, eikä tarvinnut hikoilla keittiössä. Lisäksi meillä oli myös koristeiden kanssa Oton sisko koko aamupäivän apuna, niin se oli myös valtava apu. Itse laitoin meidän perheen tyttöjen hiuksia, askartelin seppeleitä ja meikkailin vauva kantorepussa nukkuen. Ja toki sekin oli ihanan helppoa, kun vauva nukkui melkein koko kasteen virallisen osuuden ajan, ja senkin ajan jonka oli hereillä, hän oli tyytyväinen. Meillä on edelliset kaksi kastejuhlaa menneet niin, että vauva on ollut tosi itkuinen, niin tämäkin meni ihanan lungisti.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja laittakaa vielä DM jos on jotain kysyttävää tarjoiluista, koristeista tai muista <3 


Arkeen paluu hiihtoloman jälkeen

25.02.2020

Tultiin takaisin kotiin Oulusta ja meillä oli kyllä siellä niin kivaa! Lasten hiihtoloma kului kuin siivillä, kun Oulussa oli niin paljon kivaa tekemistä ja rakkaita ihmisiä. Meidän hiihtolomalle ei tällä kertaa kuulunut varsinaista hiihtämistä (no okei, ei ole kuulunut vielä ikinä), mutta ulkoilua senkin edestä. Oulussa oli jo valmiiksi lunta ja viikonloppuna sitä satoi vielä reippaasti lisää. Kun me lähdettiin sieltä, Oulu oli vihdoinkin se ihana ja kaunis talven ihmemaa, jollaisesta ollaan haaveiltu koko alkuvuosi.

Hiihtoakin on kuitenkin luvassa, sillä lähdetään ensi viikolla vielä Oton perheen kanssa mökkeilemään ja laskettelemaan! Vanha alppihiihtovirtuoosi Otto palaa rinteeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja saa samalla opettaa meidän lapsetkin laskettelemaan (ja mut). Mä olen itse lasketellut kaksi kertaa koko elämäni aikana ja meidän esikoinen on ollut kaksi kertaa laskettelemassa, mutta nuorimmat pääsevät ensi viikolla rinteeseen ekaa kertaa. Onneksi Oton perheessä on monta taitavaa laskettelijaa, niin opettajia riittää meille kaikille noviiseille. Siitä tulee varmasti hauskaa ja jännittävää!

Jotenkin hassua, että ei olla aikaisemmin lähdetty porukalla laskettelemaan, kun joskus alppihiihto on ollut puolet Oton elämästä. Mutta hei, kerta se on ensimmäinenkin. Meillä on ollut niin paljon kaikkea muuta hauskaa, että laskettelu ei ole käynyt edes mielessä. Mutta voi olla, että tämän jälkeen laskettelukärpänen puraisee pahemman kerran ja ollaan rinteessä jatkossa joka talvi enemmänkin. Ei voi tietää jos ei kokeile.

Viikonloppuna juhlittiin Oulussa mun tädin nelikymppisiä. Päivällä kahviteltiin ja lapsetkin olivat mukana, mutta illaksi he lähtivät yökylään mummulaan. Enpä ole aikoihin ollut yhtä vauhdikkaissa kotibileissä kuin nämä! Vanhat kunnon kotibileet olivat kyllä niin hauskat ja tanssittiin ja tampattiin ihan hulluna kasari-ysärisoittolistan ja Antti Tuiskun tahtiin. Jos mun nelikymppiset sitten tulevaisuudessa on edes puoliksi näin vauhdikkaat niin olen kyllä onnistunut, hah. Oli ihana juhlia mun tätiä, joka yleensä järjestää kaikille muille juhlia. Kerrankin hän oli illan tähtenä ja mä sain auttaa seremoniamestarina. Vedin mm. tietokilpailua ja pallonheittokisaa, joista jälkimmäisessä olin itsekin mukana ja sain muuten vieläpä eniten palloja koriin! Yllätyin kovasti tästä menestyksestä.

Käytiin Oulussa lasten kanssa leffassa katsomassa uusi Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -leffa joka oli kyllä hauska. Se oli ehkä mun mielestä hauskin Heinähattu & Vilttitossu-leffa tähän asti, jonka myös meidän 3-vuotias jaksoi hyvin katsoa. Leffassa tapahtui koko ajan, eikä se ollut mitenkään liian pitkä vaan juuri sopiva. Leffassa on sympaattisten ja hauskojen juttujen lisäksi kyllä myös yllättävän paljon lällättelyä ja nimittelyä, mikä mua vähän häiritsee.

Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että miksi sellaista pitää ylipäätään näyttää tai opettaa vielä lapsille?  Sellainen toive tulevaisuuden Heinähattu & Vilttitossu -leffoille, että voisiko sitä lällättelypuolta edes aavistuksen vähentää? Olen varma, että hauskan ja viihdyttävän lasten elokuvan saa tehtyä ilman nimittelyä ja lällättelyäkin. Vai mitä olette muut vanhemmat mieltä? Toki Vilttitossun ilkikurisuus ja pikkusiskon kujeilu on nimenomaan se juttukin, mutta olen varma, että sitäkin voi toteuttaa muuten kuin esim. nimittelemällä.

Sellainen spontaani avautuminen, heh. No, ei onneksi ole niin vakavista asioista kysymys ja kyllä siis tykkään sekä kirjoista että leffoista tosi paljon, varsinkin, koska tulee myös oma lapsuus mieleen tutuista hahmoista. Mutta tällaisetkin jutut välillä vanhempana mietityttää, kun meidän kotona muiden haukkuminen tai tahallinen härnääminen ei vaan ole ok. Leffoissa tuo ehkä nimenomaan mietityttää enemmän, koska niissä siihen kiinnittää enemmän huomiota, kun on kuva ja ääni.

Nyt takaisin kiinni arkeen ja kotihommiin, meillä on ainakin viisi koneellista pyykkiä pestävänä, isot ruokaostokset tehtävänä ja paljon töitä ja koulua tälle viikolle. Ihanaa hiihtolomaa, jos lomailette tällä viikolla ja muille mukavaa arkiviikkoa!

PS: Meidän uusi Yhdessä -podcast-jakso ilmestyi eilen ja sen aiheena on ne kolme maagista sanaa, Minä rakastan sinua. Kuinka monelle Otto on sanonut ne ennen mua? Entäs mä ennen Ottoa? Milloin sanottiin toisillemme ekan kerran? Kuinka nopeasti ne voi sanoa? Miten osoitamme rakkautta arjessa ja mitä opetamme rakkaudesta lapsille? Sanommeko omille vanhemmillemme edelleen usein minä rakastan sinua? Mm. näihin kysymyksiin vastaus uusimmassa jaksossa, joka löytyy tuttuun tapaan Spotifysta, Soundcloudista ja Apple Podcasteista.


3-vuotiaan My Little Pony -synttärit

10.02.2020

Juhlittiin meidän 3-vuotiasta eilen My Little Pony -teemalla. Hän oli vielä syksyllä sitä mieltä, että pidetään jo toisen kerran putkeen Ryhmä Hau -synttärit, mutta talven aikana mieli muuttui ja teemaksi vaihtuivatkin ponit, erityisesti suosikki Rainbow Dash. Meillä lapset saavat aina päättää synttäriteeman ja yleensä he päättävät ne jo pitkälle etukäteen ja pitävät niistä kiinni. Nytkin mulla on jo tiedossa keskimmäisen huhtikuisten juhlien teema ja esikoisen syyskuun juhlien teema. Kakkua ja koristeita suunnitellaan jo kuukausia etukäteen tutkimalla Pinterestiä ja piirtämällä oma toivekakku. Isot ovat teipanneet piirtämänsä kuvat toivekakuistaan meidän ruokailutilan seinälle, että varmasti muistan millaiset he haluavat. Vaikka meidän koristeet ja teemat on nykyisin melko minimalistisia, lapsille on tärkeää saada osallistua. Heille on iso juttu saada osallistua ja suunnitella.

Jälleen kerran ostin kakun Cake O’ Clock -leipomosta Espoosta, josta ollaan tilattu kakut kaikkiin perhejuhliin jo vuoden ajan. 3v nyt ei osannut vielä hirveän tarkasti kertoa tai piirtää millaista kakkua hän toivoo, mutta selväksi tuli, että siinä piti olla sateenkaari ja Rainbow Dash. Hän oli oikein tyytyväinen saamaansa kakkuun ja sateenkaari-voikreemikuorrutus oli erittäin mieluisa. Otettiin kakku jälleen porkkanakakkupohjalla ja vaniljatuorejuustokreemi-täytteellä, koska ne on vaan best. Porkkanakakku maistuu aina kaikille, nytkin valtaosa isosta kakusta meni jo juhlissa n. 30 hengen kesken.

Meillä oli reissun ja jet lagin jälkeen juhlienjärjestelymehut vähän lopussa ja päätettiin mennä todella sieltä, missä aita on matalin. Tarjoiltiin siis upean valmiin kakun kanssa suolaisena erilaisia juustoja, hilloja, hummuksia ja tapaksia (sen kun vaan nostaa esille), siemennäkkäreitä ja -lastuja sekä keksejä. Makeita vaihtoehtoja oli hedelmä-”sateenkaari” joka oli enemmänkin hedelmäympyrä, sekä kaupan pakastealtaasta ostetut donitsit (jotka on yllättävän herkullisia) ja karkit. Maistui kaikille mainiosti. Tämä juusto-hummus-hillo-tapas-setti oli kovin suosittu, pitää ensi kerralla tehdä siis vieläkin isompi juustotarjotin. Nyt valikoitiin siihen tuhkajuustoa, St. Aguria ja brie-juustoa. Mun piti tehdä oikein hieno asetelma ja laittaa kauniisti viikunoita, viinirypäleitä, mansikoita ja oliiveja siihen, mutta aika loppui kesken ja ihan yhtä hyvältä ne maistuivat noinkin onneksi. Aina ei pysty eikä jaksa ja se on ihan ok.

Meidän 3-vuotias sai aivan ihania lahjoja  ja oli kaikista saamistaan jutuista aivan innoissaan. Pelit, muovailuvahat, leikkikeittiön varusteet, lääkärin asu ja tietty MLP-jutut olivat kaikki hittejä. Me ei olla hirveästi vielä ostettu sellaisia ”isojen” leluja hänelle, koska meillä on just ponijuttuja ja barbeja ja muita niin paljon jo isojen lasten jäljiltä. Mutta varmasti oli mukavaa saada ihan ikiomiakin poneja, hän kampasi niitä niin onnellisena illalla.

Kiitos ihan hurjasti kaikille vieraille sekä teille kaikille ihanille synttärionnitteluista! Tuntuu ihan hullulta, että juhlittiin jo kolmannenkin tyypin 3v-synttärit. Vastahan meillä oli keskimmäisen 3v-synttärit muka. Ihanaa kun juhlat on nyt juhlittu ja saadaan viettää viikko ihan normiarkea ennen ensi viikon hiihtolomaa. Meidän NYCin reissua edeltävän viikon tein töitä aivan hulluna ja viime viikolla oli itse reissu, jet lag ja juhlahommat, niin ihana saada tehdä muutama aivan tavallinen työpäivä tähän väliin. Tekee hyvää niin kalenterin kuin aivokapasiteetinkin puolesta saada hommat hoidettua.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

JA PS: Muistakaa kuunnella meidän uusi podijakso, jossa puhutaan asunnon löytämisen vaikeudesta. Millaista oli hakea pankeista lainaa, miksi ei löydetä unelmien kotia, mistä haaveista ollaan jo luovuttu ja mistä ei suostuta luopumaan? Mm. näihin kysymyksiin vastaukset uudessa 2. tuotantokauden ekassa jaksossa! Kuuntele jakso:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ.


8-vuotiaan Tanssityttö Mia -synttärit

06.10.2019

Juhlistettiin tänään meidän 8-vuotiasta esikoista Tanssityttö Mia -teemaisilla synttäreillä. Kaverisynttärit pidettiin jo aiemmin yhteissynttäreinä kuuden luokkakaverin kanssa Hoplopissa ja tänään kahviteltiin ja kakuteltiin kotona sukulaisten, kummien ja perhetuttujen kanssa. Olipa taas ihanat juhlat ja ihanan teeman myös valitsi meidän esikoinen. Teema näkyy meillä yleensä kakussa ja väreissä, sekä mahdollisesti asuissa. Koristelut ovat yksinkertaistuneet hieman siitä, mitä ne joskus vielä olivat meillä. Nykyisin mennään lähinnä ilmapalloköynnöksellä, kun se on niin helppo tehdä ja silti näyttävä.

Tanssityttö Mia on siis Netflixin kouluikäisille ja esiteineille suunnattu argentiinalainen sarja (Go! Vive a tu manera alkuperäisnimeltään) ja meidän lapset tykkäävät siitä tosi paljon. Ja kröhöm pakko myöntää, että itsekin olen nähnyt kaikki jaksot ja onhan se nyt kyllä hyvä ja koukuttava. Esikoinen ilmoitti jo kesällä, että hän pitää Go!-synttärit sitten kun on synttäreiden aika ja nehän me pidettiin. Sarjassa seikkaillaan argentiinalaisessa esiintymispainotteisessa koulussa ja kaikilla on tosi coolit vaatteet ja joka puolella on paljon glitteriä ja pinkkiä ja turkoosia. Siitä siis idea myös kakkuun ja meidän esikoisen rentoon asuun, jonka hän myös valitsi itse itselleen.

Kakun mä ostin jälleen kerran espoolaisesta Cake O’Clock -leipomosta, josta ostin myös meidän 6-vuotiaan merirosvokakun keväällä, ja josta saimme talvella kakun meidän hääpäiväjuhliin. Ollaan oltu niin tyytyväisiä kyllä kaikkiin kakkuihin ja jälleen oltiin. Annoin leipomon omistajalle vapaat kädet kakun koristeluiden toteuttamiseen teeman puitteissa ja se ylitti kyllä taas ihan kaikki odotukset. Kakku oli porkkanakakku voi-tuorejuustokreemillä ja se oli älyttömän maukasta ja just sellaista kosteaa, niinkuin toivoinkin.

Muuten tehtiin tarjottaviksi kinder-piirakkaa sekä skagenröraa saaristolaisleivällä ja karjalanpiirakoita munavoilla. Lisäksi oli keksejä ja erilaisia hedelmiä. Tarjottavat kävivät hyvin kaupaksi ja olivat ihanan helppoja ja nopeita valmistaa. Kinderpiirakasta tuli aivan älyttömän hyvä, vaikka itse sanonkin. Pyöräytin sen aamulla valmiiksi.

Lahjojen suhteen meidän esikoisella oli ihana ajatus: hän toivoi vain aineettomia lahjoja ja niitä hän myös sai (+ yhden maailman ihanimman kasvin). Hän sanoi fiksusti itse, että ei hänellä ole edes tilaa millekään uusille tavaroille, eikä hän tarvitse mitään uutta, kun on jo tarpeeksi kaikkea vanhaa. Hän vaikutti erittäin tyytyväiseltä saamiinsa lahjoihin ja varmasti hymyilyttää vieläkin enemmän sitten, kun pääsee käymään leffassa kummin kanssa tai yökylään kaverille ja leffaan. Milloin meidän tyypistä tuli noin iso? En kestä!

Nyt on taas esikoisen juhlat juhlittu ja on aika pitää pieni party-paussi. Seuraavan kerran juhlitaankin vasta helmikuussa sitten meidän kuopusta, mutta omg en todellakaan halua vielä ajatella sinne asti. Ensin aion nauttia meidän pienestä kaksivuotiaasta ja jokaisesta hassun hömpästä päivästä hänen kanssaan. Ja tietysti meidän 6- ja 8-vuotiaista myös. Vielä kerran suuret onnittelut meidän huikealle 8-vuotiaalle ja kiitos vielä hurjasti kaikille ihanille juhlavieraille ja teille siellä, jotka olette lähettäneet onnitteluita!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

PS: Käykää kurkkaamassa eilen julkaistu Mallorca-video nro 2, jos meni eilen ohi. Julkaisin vähän myöhään, kun tekstityksissä kesti kauemmin kuin odotin.