Suuri peili ruokailutilaan

31.08.2020

Kun me oltiin muuttamassa tänne, olin jo alunperin päättänyt, että haluan ruokailutilaan yhden ison pyöreän peilin, jonka olimme saaneet sukulaiselta, jolle se oli jäänyt tarpeettomaksi. Peili meni kuitenkin muutossa rikki, mikä harmitti ihan vietävästi. Aika nopeasti kuitenkin unohdin koko peilin ja nyt jo pitkään meillä on ollut tarkoituksena laittaa ruokailutilaan tauluja ja tauluhyllyjä. Maalasin meidän vanhat tauluhyllyt tismalleen samalla maalilla, jolla seinäkin on maalattu (eli Tikkurilan neito-sävyllä) ja ne oli tarkoitus laittaa seinälle mitä pikimmiten.

Meillä on erilaisia tauluja vielä ripustamatta ja ajateltiinkin, että ruokailutilassa olisi hyvä paikka sellaiselle vaihtuvalle taidenäyttelylle. Siinä voisi sekoitella hauskoja printtejä, lasten uusimpia taideteoksia, jotain tärkeitä mietelauseita ja vähän kaikkea sekaisin. Se tuntui kivalta idealta, koska paikka vaihtuvalle taidenäyttelylle vielä puuttuu meidän kodista. Aiemmin meillä oli kaikkia lasten taideteoksia esillä aina jääkaapin ovessa, mutta nyt kun meillä on integroidut jääkaappi ja pakastin, ei niihin oikein saa mitään kiinni kun magneetit eivät tartu. Eikä tämän uuden keittiön tyyliin ehkä muutenkaan sovi se, että ovet ovat täynnä tilpehööriä. 

Meillä on onneksi eteisessä metallinen sulakekaapin iso ovi, jota ollaan käytetty hyvänä säilytyspaikkana lukujärjestyksille ja muille tärkeille lippulappusille. Taidetta siihen ei juurikaan mahdu. Ja nyt ollaan tultu ehkäpä toisiin aatoksiin myös ruokailutilan taidehyllyn suhteen hassun sattuman kautta.

Kävi nimittäin niin, että me eilen laitettiin eteiseen uusi lattia. Tämän projektin ajaksi nostettiin eteisen peilikaapin ovet meidän terassille pois tieltä. Tarkoitus oli laittaa ne vielä samana iltana paikalleen, mutta meillä vähän venähti ja homma siirtyi seuraavalle päivälle. 

Illalla Otto nosti kaapin ovet sisään, etteivät ne hengaa liian kauan ulkona kosteassa ilmassa. Hän kysyi multa, että voiko laittaa ne ovet ruokailutilaan seinää vasten pois tieltä. Vähän nikottelin, koska ajattelin, että en taas jaksa että ruokailutilassa (jossa pitkään hengasi kolme kylmälaitetta) olisi taas jotain ylimääräistä turhaa tavaraa tiellä. Sanoin kuitenkin, että OK, koska en nyt itsekään äkkiseltään keksinyt peileille mitään parempaa paikkaa.

Ja niin Otto nosti kaksi melkein koko seinän korkuista peilikaapin ovea ruokailutilaan ja jätti ne siihen. En ensin kiinnittänyt niihin huomiota, mutta kun lapset olivat alkamassa iltapalalle, mä tajusin miten mielettömän upealta massiiviset peilit näyttävät ruokailutilassa! Ne tuplasivat valon määrän ja niistä tuli jotenkin tosi ylellinen ja avara fiilis. Siis ihan täydelliset, vaikka ne on vain kaapin ovet. Ja vaikka ne eivät olleet täydellisen symmetrisesti aseteltu vaan ainoastaan nostettu siihen pois tieltä, ne näyttivät upealta. Ja mulle tuli sellainen fiilis, että ruokailutila ei tosiaankaan kaipaa pientä tauluhyllyä, vaan se kaipaa valtavan, näyttävän peilin.

Nyt meillä onkin mietinnässä, että millainen peili tai peilit tuohon sopisivat? Nuo kaapin ovet on ihan kivat, mutta kyllä ne on vielä kivemmat eteisessä piilottamassa taakseen kaikki välikausivaatteet. Riittäisikö, jos ostaisi kaksi aavistuksen pienempää peiliä ja asettaisi ne rinnakkain? Tilaisiko mittatilauksena 180×220 kokoisen peilin, joka on yhtä suuri kuin kaksi peiliä rinnakkain? Ostaisiko kolme 150cm korkeaa peiliä. joissa on pyöristetty yläreuna ja tekisi niistä hauskan peilirivin? En tiedä vielä, mutta hitsi mä innostuin tästä peili-ideasta.

Toinen juttu, joka on mietinnässä nyt on se, että mihin me saadaan sitten se taidenäyttely! Mä rakastan lasten taideteoksia ja ehdottomasti haluan, että niitä on näkyvillä meidän kodissa muuallakin kuin vaan lastenhuoneissa. Ehkäpä portaikkoon sopisi? Siinä niitä voisi ihailla matkalla yläkertaan. 

Mutta olen jotenkin niin innostunut tästä peilihommasta, että en kestä. Mulla ei olisi tullut mieleenkään ilman meidän peilikaapin ovia, että tuohon tilaan sopisi noin massiivinen peili/peilit. Olisin ehkä ostanut jonkun sievän pyöreän peilin, mutta se ei olisi ollut yhtään noin näyttävä tässä tilassa. Yksi mun seuraaja sanoikin, että pitäisi näköjään tasaisin väliajoin ihan muuten vaan kantaa aina jotain omia huonekaluja/sisustusesineitä ihan toiseen tilaan, niin saattaisi vaikka saada uusia ideoita niiden sijoitteluun! Siis kannatan, erittäin hyvin sanottu ja hyvä idea. Tämä on juuri sitä pyörittelyä ja ideointia, mitä rakastan. Hauskaa, kun ihan vahingossa tulee tällaisia uusia oivalluksia.

Lattiakin saatiin valmiiksi ja siitä on tulossa ihan oma postauksensa myöhemmin tällä viikolla. Eteinen näyttää nyt valoisammalta ja avarammalta ja juuri siltä, miltä toivoinkin sen valmiina näyttävän.

Nyt saa antaa vinkkejä peiliostoksiin, sillä me ei olla koskaan ostettu itse asiassa peiliä itse,  paitsi yksi 5v vanha 20€ Jyskin peili, joka meillä on nyt makkarissa. Muuten meillä on aina ollut joko isot peiliovet valmiina, tai ollaan saatu käytettynä (se hajonnut pyöreä peili), tai ollut asunnossa valmiiksi (ekan yhteisen kämpän palapeilit). Nyt kun hankinnassa olisi isompi peili, niin olisi kiva tehdä suoraan fiksu ostos, joka kestää aikaa. Mistä hyviä peilejä ostetaan? Yksi iso peili, vai kaksi tai kolme aavistuksen pienempää?


Neljä vuotta sitten musta tuli yrittäjä

30.08.2020

Tällä viikolla tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun ryhdyin yrittäjäksi. Se tuntuu hullulta. Neljä vuotta sitten yrittäjäksi ryhtyminen oli ainoa keino pystyä tekemään mun työtä päätoimisesti, se ei ollut mulle itsestäänselvä valinta tai koskaan edes tavoite. En ollut koskaan haaveillut yrittäjyydestä, se tuntui ihan hiton pelottavalta ja vaikealta. En tuntenut läheisesti ketään yrittäjää, enkä tiennyt yrittäjän arjesta juuri mitään. Olin  silloin raskaana, mikä teki kaikesta vielä hurjempaa. Mietin silloin, että miten ihmeessä osaisin ikinä pitää huolen kaikista langoista yrittäjänä, kun en osannut viimeisinä vuosina edes käydä koulua. 

Mutta vaihtoehtoja ei ollut, enkä ensin osannutkaan. Työt hoidin tietenkin aina ajallaan, mutta kaikessa muussa oli oma opettelunsa. Alkuun piti osata arvioida veroja varten koko seuraavan tilikauden tulot etukäteen. No en todellakaan osannut – eihän mulla ollut mitään käsitystä siitä, paljonko voisin yrittäjänä tienata. Tokana vuonna onnistui jo paremmin ja kolmantena vuonna meni jo aivan nappiin. Hyvä kirjanpitäjä auttoi onneksi selviämään jokaisesta vuodesta kunnialla, vaikka oli paljon selvitettävää ja uusia asioita. 

Sama lomien kanssa. Ensimmäisenä vuonna tulin äidiksi kolmannen kerran ja pyöritin samalla yritystä tauotta. Toisena vuonna pidin viikon vapaata, kun menetin mun mummon. Kolmantena vuonna tein viikon reissun Mallorcalle, sillä tajusin, että lomailu on helpointa silloin kun ottaa kunnolla etäisyyttä. Tänä vuonna onnistuin pitämään kokonaisen viikon loman ihan kotimaassa ja toisen puoliloman, jolloin en laittanut sähköpostiin lomavastaajaa, mutta otin kuitenkin rennommin. Henkilökohtainen ennätykseni: 1,5 lomaviikkoa.

Tämä neljäs vuosi on ollut lomista huolimatta ehkä epävarmin ja yrittäjämäisin vuosi tässä mun yrittäjän uralla, kiitos koronan. Vuoden vaihtuessa oli mielessä vain asunnon etsintä, sopivasti pullisteleva työkalenteri ja helmikuun tuleva New Yorkin reissu. Ei todellakaan se, että työt tulisivat olemaan hiuskarvan varassa jo parin kuukauden päästä. Mutta niin siinä kävi.

Korona sekoitti alkuun mun pasmat. Olen siitä onnekas, että kalenteri ei tyhjentynyt kokonaan missään vaiheessa. Moni projekti kuitenkin siirtyi ja suuria muutoksia tapahtui muutenkin. Kaikki tämä vain viikkoa sen jälkeen kun olimme tehneet sitovan ostotarjouksen tästä asunnosta. 

Yksi meidän elämän suurimmista haaveista toteutui, mutta samaan aikaan huoli toimeentulosta kasvoi koronan myötä. Muistatteko sen viikon, kun me maalattiin täällä seiniä ja valmisteltiin kaikkea ennen muuttoa sisään? Monena iltana mä revin tapetteja ja samalla kyyneleet valui, kun mietin, että kauankohan me ehditään nauttia tästä kodista, jos kaikki työt menee alta. Silloin poikkeusaika oli vasta alkanut, eikä kukaan tiennyt miten tässä tulisi käymään. 

Olin niin onnellinen, että meinasin haljeta, mutta samalla menettämisen pelko oli aivan valtava. Yritin ajatella positiivisesti, mutta huijarisyndrooma vaivasi pahasti. Mietin, että me haukattiinkohan me nyt ihan liian iso pala kakkua. 

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tajuta sen, että yrittäjänä ne kaikki langat tosiaan on mun omissa käsissä ja palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Ymmärsin, että mun ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan, vaan voin itse vaikuttaa siihen, millainen tästä vuodesta muodostuu. Mun ei tarvitse vaan seisoa ja odottaa, mitkä työt peruuntuvat ja mitkä säilyvät – voin auttaa luomaan niitä töitä itselleni lisää. Ja niin olen tehnyt. 

Voin kertoa, että tänä vuonna olen ollut kiitollisempi yrittäjyydestä, kuin koskaan aiemmin. Tapettia repiessä itketyt itkut eivät todellakaan olleet varmasti viimeiset, joita tulen yrittäjänä itkemään. Yrittäjänä mun täytyy aina hyväksyä mahdollinen taloudellinen epävarmuus ja se, että isot maailman tapahtumat voivat aina vaikuttaa jollain tavalla mun työtilanteeseen. Samalla mulla on kuitenkin se valtava onni ja mahdollisuus, että mun ei koskaan tarvitse olla vain yhden tulonlähteen varassa. Mulla on aina mahdollisuus kääntää kelkka vaikka seuraavana päivänä ja alkaa tehdä jotain uutta. Olenhan teoriassa tiennyt sen aina ennenkin, mutta en ehkä ole sisäistänyt ja hyödyntänyt sitä niin paljon ennen tätä vuotta. 

Kun ymmärsin sen, mun on ollut paljon helpompi hengittää ja nukkua. Vaikka tämä vuosi on ollut epävarmuutta ja pelkoa täynnä koronan vuoksi, tämä on ollut hyvä työvuosi. Sekä töiden määrän että oppimisen puolesta. Tämä vuosi on opettanut mulle paljon ihan kaikista työn osa-alueista. Se on opettanut neuvottelemaan, pitämään puoleni ja luomaan uutta. Se  on opettanut asettamaan rajoja ja sietämään alati muuttuvia olosuhteita. 

Isoin muutos on ollut muutos asenteessa. Aiemmin luotin tasaiseen tilanteeseen, jota suuret muutokset sitten pääsivät horjuttamaan. Opin kuitenkin, että sen sijaan, että muutosten edessä pelkäisin mitä seuraava kuukausi voi tuoda tullessaan, voin olla toiveikas. Mitä kaikkea ihanaa seuraava kuukausi voikaan tuoda tullessaan. Vaikka tilanne näyttäisi miten huonolta tahansa, on aina mahdollista, että seuraavana päivänä tapahtuukin jotain merkittävää ja hyvää, joka vie kaiken aivan uusiin, mahtaviin sfääreihin.

Ja tähän asenteeseen mä päätän luottaa jatkossakin. En aio tuudittautua tasaisuuteen ja turvallisuudentunteeseen, mutta en liioin pelkää tulevaa. Uskon ja luotan, että selviän mistä tahansa mullistuksista, kunhan hengitän syvään, kohtaan tilanteet realistisesti sellaisina kuin ne ovat, enkä lamaannu. 

Niin ja se huijarisyndrooma, se oli jälleen kerran ihan turha. Täällähän sitä ollaan edelleen, hyvissä voimissa, innokkaana viidennestä vuodesta yrittäjänä. Uskon, että seuraava vuosi tulee pitämään sisällään paljon hyviä opetuksia ja kiinnostavia projekteja, tapahtui mitä tapahtui maailmalla.