Tämä vapauden kesä

10.08.2019

Tämä kesä on itse asiassa meidän kolmas kesä, joka ollaan saatu viettää yhdessä perheen kesken ja lapset ovat olleet lomalla täydet 10 viikkoa. Viime vuonna ajattelin, että se oli meidän viimeinen sellainen kesä. Tänä vuonna ajattelen, että en halua koskaan enää viettää minkään muunlaista kesää. Tämä kesä on ollut ihana ja tämä vapaus on ollut ihanaa. Vaikka Otto on opiskellut koko kesän ja mä olen tehnyt töitä enemmän tai vähemmän koko kesän kahta juhannuksen kokonaista vapaapäivää lukuunottamatta, me ollaan oltu vapaita.

Me ollaankin puhuttu yhdessä, että olisi upeaa, jos meillä olisi mahdollisuus viettää tällaisia kesiä myös jatkossa, sitten kun Otto on valmistunut. Nykyisin kun kuitenkin monissa Oton tulevan alan työpaikoissa etätyömahdollisuus on olemassa ja alalla on myös mahdollisuus työskennellä projektiluontoisesti tai vaikka perustaa oma yritys ja sanella itse omat ehdot sen kautta.

Toki jos Otolle tulee vastaan joskus mahtava työpaikka, joka kuitenkin tarjoaa ne ihan normaalit loma- ja työajat toimistolla 8-16, mutta on muuten kaikkea mitä hän on aina halunnut, niin kyllähän siihen kannattaa tietenkin tarttua. Ja sitten me sopeudutaan. Ehkä ensi kesänä Otolla on vain kaksi viikkoa lomaa, mistä sitä tietää. Mutta sitten hänellä on varmaan maailman siistein duuni myös, josta hän nauttii ja saa irti niin paljon, että se on todellakin sen arvoista.

Ennen mun yrittäjyyttä en edes tiennyt, että tällainen elämä on mahdollista. Mun lapsuudessa kouluikäisenä mä vietin parhaimmillaan 6 viikkoa mummulassa ilman äitiä, koska äidin piti olla töissä. Ja ne neljä äidin lomaviikkoa oli tietenkin koko kesän kohokohta. Päiväkoti-ikäisenä olin päiväkodissa ison osan kesästä, pari viikkoa yksin mummulassa ja ne neljä viikkoa äidin kanssa.

Meidän perheen ensimmäinen yhteinen kesä oli se, kun Otto oli vanhempainvapaalla kuopuksen vauvavuonna. Viime vuonna Otolla oli vielä isyyslomaviikkoja tavallisen 4 viikon kesäloman kaveriksi, ja hän teki vain pari viikkoa heinäkuussa töitä, joista suurimman osan hän teki etänä kotoa. Tänä vuonna taas hän on ollut opintovapaalla ja opinnot voi suorittaa kotoa käsin omassa tahdissa.

Tämä kesä on ollut mieletön. Se on ollut meidän näköinen, stressitön, hauska, spontaani, välillä kylmä mutta onneksi myös lämmin, iloinen ja rakkauden täyteinen. Töitä ja koulua on ollut sopivasti, niin, että ollaan voitu luoda lapsille (ja itsellemme) illuusio kesälomasta, mutta puuhaa on riittänyt kuitenkin tarpeeksi että opinnot etenevät ja yritystoiminta on kannattavaa. Ollaan välillä nähty paljon ihmisiä ja ollaan välillä oltu rauhassa oman perheen kesken.

Ollaan vietetty päiviä tekemättä juuri mitään spesiaalia ja ollaan vietetty päiviä eläinpuistossa, Särkänniemessä ja Tallinnassa. Ollaan uitu sydämemme kyllyydestä ja tehty pitkiä lenkkejä luontopolulla. Ollaan tehty hiekasta merenneidon pyrstöjä ja ollaan rakennettu vesiputous. Ollaan luettu paljon, esikoinen sai tällä viikolla luettua tämän kesän 19. yli 100-sivuisen kirjan. Hän päihittää mut mennen tullen ja palatessa, kun mä olen lukenut vain  seitsemän. Se seitsemän on kuitenkin mulle iso määrä verrattuna kaikkiin muihin äitivuosieni kesiin. Olen priorisoinut ja se on saanut aikaan hyvän fiiliksen.

Me ollaan naurettu tänä kesänä älyttömän paljon.  Ollaan tehty juuri niitä asioita, jotka tuottavat meille iloa eikä olla stressattu niistä, jotka ei ole niin tärkeitä. Välillä ollaan annettu pyykkikasojen vaa kasvaa ja päätetty, että kyllä niitä ehtii pestä sitten myöhemminkin. Vaikka se on sitten sinä lopulta koittaneena pyykkipäivänä vähän kiristellyt hermoja, ei olla kaduttu sitä, miten vapaita, onnellisia ja huolettomia päiviä meillä on yhdessä ollut.

Tästä on hyvä lähteä takaisin arkeen. Toivon, että tämä syksy pitää sisällään ainakin yhtä paljon naurua kuin kulunut kesä.  Vaikka arki tuo mukanaan aikataulut ja rutiinien täyteiset päivät, haluan pitää kiinni siitä rennosta meiningistä, joka meillä on ollut kesälläkin. Tehdään spontaanisti asioita, nautitaan ja ennen kaikkea ollaan yhdessä. Myös niinä kiireisimpinä päivinä, jolloin Otolla on läsnäolopakko koululla, mulla on tapaamisia koko päivä ja lapsilla on kaksi eri harrastusta kahdessa eri paikassa samaan aikaan. Niinäkin päivinä, tehdään jotain yhdessä, edes jotain pientä. Koska se, mistä lapset meitä eniten kiittävät, oli arki tai kesä, on yhteinen aika. Joskus voi koittaa se hetki kun lapset on niin isoja, että heitä ei kiinnosta äidin ja isän seura enää. Niin kauan kuin kiinnostaa ja niin kauan kun he siitä nauttivat, nautitaan mekin.

Ehkä hassua näin kolmen lapsen vanhempina, kolmen lapsen kanssa koko kesän viettäneinä puhua vapauden kesästä, kun yleensä vapaus rinnastetaan siihen, että saa rellestää ja rillutella nuorena ilman vastuuta. Mutta vapauden kesä tämä on meille ollut. Me ollaan vietetty koko kesä just niinkuin ollaan haluttu viettää ja mikä voisi olla sitä vapaampaa?

Kiitos tästä kesästä jokaiselle ihanalle jonka kanssa ollaan sitä vietetty. Tämä kesä on ollut kultaa <3 Tervetuloa arki!


Leikki on parasta opetusta myös aikuiselle

02.08.2019

Yksi päivä tässä kesällä mä makasin keittiön lattialla taaperon kanssa varmaan puoli tuntia ja keskusteltiin siitä, miten kaikki on ihan väärin päin. Häntä nauratti kovasti ja mua myös, käytiin juurta jaksaen läpi kaikki mieleen tulevat asiat, jotka olivat väärinpäin siksi, että katsoimme lattialta kattoa kohti. Lamput ja pöydät, tuolit ja lelut. Isin tietokone, roskapönttö ja ja jakkarat. Imurikin oli väärinpäin. Niin ihmeellistä! Ei mulle tulisi mieleenkään mennä lattialle makaamaan ihan muuten vaan keskellä päivää. Mutta taaperon viereen kävin ja olen siitä iloinen. Välillä on niin siistiä heittäytyä taaperon maailmaan ja keskittyä kaikkiin pieniin juttuihin, jotka hänelle voivat olla niin suuria ja merkityksellisiä.

Oikeastihan mun piti laittaa ruokaa, mutta oli kuuma ja jotenkin koko ajatus kyllästytti. Pieni tovi lattialla makoillen ja oikeasti aivot narikkaan laittaen teki hyvää. Sitten jaksoi taas ihan uudella innolla tarttua kauhan varteen. Se oli tärkeä huomio. Silloin kun ei oikeasti ole ihan tulipalokiire ja joku asia ei vaan huvita, miksi ei ottaisi pientä taukoa ja keskittyisi johonkin rentouttavaan ja itselle merkitykselliseen? Sen jälkeen jaksaa niitä välillä puuduttavia rutiinihommiakin paljon helpommin. Jos ei kotona ole taaperoa kannustamassa heittäytymään, ainahan voi vaikka tarttua hetkeksi kirjaan, ottaa pikku nokoset tai katsoa yhden 20min jakson hyvää komediasarjaa.

Tällä hetkellä meidän 2v miettii tosi paljon syy-seuraussuhteita ja ongelman ratkaisua. Hän keksii hurjasti erilaisia ratkaisuja ja jos esimerkiksi joskus sanon, että jokin hänen pyytämänsä asia ei juuri nyt onnistu, hän miettii kaikki mieleen tulevat mahdolliset ja mahdottomat ratkaisuehdotukset ja käy ne läpi, että jos se asia kuitenkin onnistuisi jollain tapaa. Ihailtavaa päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Jos joku niin hän opettaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta.

Joskus käy niin, että kun hän niin hienosti keksii erilaisia ratkaisuja jonkun asian toteuttamiseksi, mä lopulta annan hänen sittenkin tehdä sen. Nämä on just niitä tilanteita, missä itsensä saa kiinni siitä, että on sanonut johonkin asiaan ei, koska ei juuri nyt jaksaisi a) sotkua tai b) vaivautua tekemään jotain. Eli on sanonut vaan ei, koska se on itselle helpompaa. Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää arjessa, mutta joskus niin käy silti. Uskoisin sen olevan ihan inhimillistä. Taaperon ratkaisuehdotukset on kuitenkin loistavia reality checkejä aikuisille.  Mä en halua sanoa turhaan ei, mä haluan sanoa aina joo kun se on mahdollista.

Meidän isommat leikkivät niin paljon kavereiden kanssa, että he eivät enää kovin usein pyydä mua mukaan barbieleikkiin tai mihinkään muuhunkaan. Silloin kyllä leikin mielellään jos pyydetään. Taaperon kanssa sen sijaan tulee leikittyä usein: kauppaa, legoilla rakentelua, kotileikkiä, muovailuvaha- ja taikahiekkaleikkejä. Mä koen yhteisen leikin myös loistavana tilaisuutena opettaa esimerkiksi hyviä käytöstapoja tai muita tärkeitä asioita siinä leikin lomassa.

Kauppaleikissä taapero muistaa tervehdykset, kiitokset ja lopuksi toivottaa mukavaa päivän jatkoa. Sama toimii kun käydään oikeasti kaupassa, sielläkin hän muistaa välillä huikata myyjälle mukavaa päivänjatkoa ja piristää siinä samalla toivottavasti ainakin jonkun päivää. Kun joku autoilija päästää meidät suojatien yli, lapset heilauttavat kaikki kättä kiitokseksi. Lasten hyvät tavat kannustavat myös meitä aikuisia muistamaan nämä hyvät käytöstavat aina, myös sinä huonona päivänä kun kaikki on mennyt aamusta asti vähän pieleen. Miksi ne olisivatkaan yhtään vähemmän tärkeitä muistaa sinä harmaana maanantaina? Ei sitä omaa harmaata fiilistä kannata muille siirtää, päin vastoin.

Koen, että lasten kanssa leikkiminen on yksi niistä asioista, jotka opettaa just mulle kaikkein eniten heittäytymisestä ja elämästä. Olen tosi kiitollinen siitä, että saan leikkiä. Alkuun leikkiminen tuntui jopa vaikealta, silloin back in the day kun meidän esikoinen oli taapero, enkä ollut leikkinyt _sataan vuoteen_. Mutta tässä vuosien varrella siihen on oppinut ja siitä on oppinut jopa nauttimaan.

On aivan parasta viettää joskus puoli tuntia kontaten lattialla taaperon Timo-koirana, joka syö ruuaksi duploja, käy koirapuistossa ja nukkuu lattiatyynyllä mytyssä. Paitsi housun polvet joutuu koville, mutta se taitaa olla pieni haitta siihen verrattuna, mitä leikki antaa henkisesti. Täydellisen rentoutumisen, pääkopan tyhjentymisen ja kaupan päälle tyytyväisen taaperon, joka jaksaa sitten sen jälkeen leikkiä vähän aikaa itsekseen tai tehdä palapelejä, että aikuinen saa rauhassa laittaa ruokaa tai siivota. Leikkiminen on best, eikä se oikeasti ole niin vaikeaa, kunhan leikin ajaksi muistaa lakata yrittämästä olla looginen tai aikuinen.

Tykkäättekö te leikkiä lasten kanssa? Mikä on teidän lempi leikki? Mitä leikkiä itse leikitte lapsena vanhempien kanssa, vai leikkivätkö vanhemmat ollenkaan?