Joulupöytä: perinteistä vai jotain ihan uutta?

30.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Jokainen blogiani joulun aikaan lukeva on varmasti jo törmännyt siihen, että mulle on ihan sydämen asia valmistaa edelleen joulupöytään perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä. Valmistan edelleen monet perinteiset joulun ajan herkut mummun resepteillä, jotka hän antoi mulle silloin kun järjestin ensimmäistä joulua meidän omassa kodissa vuonna 2012. Varsinkin nykyisin, kun mummusta on jo aika jättänyt, on ihan älyttömän ihana ajatus, että hänen kädenjälkensä on edelleen läsnä meidän joulupöydässä.

Olen kuitenkin ruuanlaittajana ollut aina itse sellainen vähän kokeilijatyyppi, ja mun mielestä parasta onkin sekoittaa vanhaa ja uutta, perinteistä ja modernia. Mummun rakkaiden joulureseptien rinnalla tykkään kokeilla myös joka joulu jotain ihan uutta ja monesti tulen samalla vahingossa luoneeksi meille aivan omia perinneherkkuja. Yksi sellainen on alunperin K-ruoan reseptillä pari vuotta sitten ekan kerran valmistettu savuporoterriini, jonka perään Otto haikailee yleensä viimeistään jo lokakuun lopussa, niin tänäkin vuonna.

Mummun reseptillä valmistetaan kinkku ja kinkun kastike, imelletty perunalaatikko sekä joitakin joulun leivonnaisia. Tärkein mummun resepti on kuitenkin hernerokka, joka on myös ainakin meidän keskimmäisen kaikkein lempparein jouluruoka. Hernerokka tai hernetuuvinki kuten sitä yleisemmin kutsutaan on siis sellainen kuivatuista herneistä keitetty paksu mössö. Ihan parasta!

Tässä K-Supermarketin joulun ajan kamppiksessa lähdin tutkimaan K-Supermarketin tämän joulun joulureseptejä, ja testasin sieltä ihan ensimmäisenä aivan älyttömän herkullisen kuuloista Päärynäpiirakkaa Kanelimascarponella. Tämä herkullinen tarte tatin -tyyppinen piirakka vilahtikin jo mun instagramissa samalla kun kyselin teiltä, millaisia jouluruuanlaittajia te olette. Te tunnuitte olevan samoilla linjoilla jouluruuissa, että on kiva pitää perinteistä kiinni, mutta tuoda myös niiden rinnalle jotain aivan uutta.

Keikautettava päärynäpiirakka oli helppo valmistaa, vaikka meillä ei uuninkestävää paistinpannua ollutkaan. Mä valmistin sen valurautapadassa, ja se toimi ihan älyttömän hyvin. Me syötiin se yhdeltä istumalta ihanan täyteläisen kanelimascarponen kanssa. Totesin, että tässäpä oikein kelpo ehdokas mukana vietäväksi jouluaaton jälkkäriksi tälle joululle.

Lisäksi testasin K-ruoka -sovelluksesta löytyvää Siika Crudo -reseptiä. Siika Crudo oli aivan uusi tuttavuus itselleni, mutta kalaruokien rakastajana mä ihastuin siihen heti. Yleensä kalapöydässä on aina ollut mätiä ja graavilohta, mutta ehkä tänä vuonna testaankin tätä siika crudoa graavilohen sijaan, sillä tämä oli ihan älyttömän raikasta. Raakakypsennettyä sitruksista kalaa ja raikasta granaattiomenaa, NAM! Voin kuvitella, että tämä olisi aivan ihana keveä ja raikkaan hedelmäinen tuulahdus muuten niin suolaiseen joulupöytään.

Kävin ostamassa siikafileitä K-Supermarketista, ja tiskin kala oli edellispäivänä pyydettyä. Mahtavaa, että näin tuoretta kalaa on myös lähimarketissa, eikä vain kauppahallissa tai torilla. Kysyin vielä ostaessani kalatiskin kalamestarilta vinkit Siika Crudon valmistukseen, ja sain loistavia ammattitaitoisia neuvoja, ja rohkaisua ihan uuden kalaruoan kokeiluun. Musta on ihanaa kokeilla uutta, mutta kaipaan joskus vähän rohkaisua aivan uusien ruoka-aineiden käsittelyyn. K-Supermarketin hevi-osastolta löytyivät myös tuoreet sitrukset ja hehkuvan pinkit granaattiomenat.

K-Supermarket haluaa haastaa ihmiset laajentamaan ruokareviiriään myös joulupöydässä. K-Supermarketin sivuilta tai esimerkiksi K-Ruoka -sovelluksesta (joka on muuten todella kätevä myös kauppalistan tekemiseen) löytää runsaasti jännittäviä reseptejä joulpupöytään, mutta toki myös ne loistavat ohjeet niihin joulun perinteisiin herkkuihin. Miltä kuulostaisi vaikkapa joulun Mäti-pizza tai kuusigraavattu lohi? Kannattaa kurkkia ruokainspiraatiota K-Supermarketin sivuilta, tai kysäistä kauppareissulla vaikka palvelutiskin asiantuntijoilta, heillä on usein mahtavia kikkakolmosia ja reseptejä takataskussa.

Musta olisi ihanaa kuulla teidän joulupöydistä! Mikä teillä on perinteistä, mitä kokeilette uutena? Tykkäättekö perinteisistä jouluruuista, vai syöttekö jouluna jotain ihan muuta? Mikä jouluruoka ei tule koskaan löytymään teidän joulupöydästä? (Itselleni se oli maksalaatikko, kunnes tapasin Oton).


Vihdoinkin: marraskuun viimeinen päivä

30.11.2018

Marraskuussa:

Olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja osallistumaan hienoihin tilaisuuksiin, joissa mua on oikeasti kuunneltu.

Olen kokenut väsymystä ja riittämättömyyden tunteita.

Olen viettänyt ihania pieniä ja isompia hetkiä meidän perheen kanssa, ja nauranut aivan vedet silmissä meidän minien jutuille.

Olen itkenyt ja surrut, sillä tässä kuussa tuli vuosi siitä kun menitin rakkaan mummuni.

Olen tuntenut, että mun ote lipeää, enkä pysty tuottamaan sellaista sisältöä, mitä juuri sillä hetkellä olisin halunnut.

Olen kirjoittanut lukemattomia postauksia, jotka ovat edelleen lukemattomia (heh), koska en ole uskaltanut julkaista niitä.

Olen kirjoittanut vuoden luetuimman ja kehutuimman postaukseni, jonka ansiosta tuntui, että löysin oman ääneni vahvempana kuin koskaan.

Olen kokenut aivan älyttömän flow-tilan, jossa tuntui, että pystyn tuottamaan juuri sellaista tekstiä jota olen aina halunnutkin tuottaa.

Olen ottanut kantaa lapsiperheiden asioihin, ja saanut uusia tärkeitä kontakteja ja hienoja ihmisiä ympärilleni.

Olen päässyt mukaan luomaan tulevaisuuden Suomea.

Olen ensin ujostellut ja hävennyt, ja sitten uskaltanut olla rohkeasti minä.

Olen saanut uusia ystäviä.

Olen yrittänyt uusia asioita ja epäonnistunut.

Olen yrittänyt epäonnistumisen jälkeen uudelleen ja onnistunut.

Olen vaihtanut ajatuksia satojen teistä kanssa, ja tälläkin hetkellä instagramin inboxi näyttää 99+ viestipyyntöä. Mä rakastan puhua teidän kanssa ja kuulla teidän kokemuksia. Kiitos kiitos kiitos, että jaatte niitä.

Olen harmitellut pimeyttä ja imenyt irti jokaisen auringonsäteen jonka olen saanut.

Olen syönyt enemmän konvehteja kuin kehtaan myöntää edes itselleni.

Olen ollut luokkakokouksessa ja pikkujouluissa.

Olen viettänyt lukijailtaa ja alkanut suunnitella jo seuraavaa.

Olen luullut olevani kiireinen, sitten ottanut kalenterin käteen, järjestänyt sen ja samalla ajatukseni, ja todennut, että ei. Mä en ole kiireinen, mulla on paljon tekemistä, mutta hallitsemalla mun menot kalenterissa ja pään sisällä, selviän niistä ilman kiirettä.

Olen syönyt kalaa ainakin kolme tai neljä kertaa joka viikko. Tuntuu, että kroppa oikein vaatii D-vitamiinia kun on ollut niin pimeää.

Olen kirjoittanut ylös kaikkea hauskaa mitä meidän kuopus on sanonut ääneen. Tässä kuussa hänen puheensa on aivan räjähtänyt, ja juttua tulee enemmän kuin stand up -koomikoilla.

Olen kerännyt kuopuksemme kenkiä ja sukkia lukuisia kertoja hypermarketin käytäviltä ja pukenut niitä uudelleen, sillä hän haluaa istua ostoskärryssä aina paljain varpain, ja heittää kengät ja sukat iloisesti aina jonnekin.

Olen kauhistellut kuinka meidän lapset vaan kasvavat. Toiselta irtosi jo neljäs hammas, ja toiselta alkoi juuri heilumaan kaksi ensimmäistä.

Olen ollut ylpeä siitä, miten taitavia, fiksuja ja oma-aloitteisia meidän lapset ovat.

Olen viettänyt lukuisia iltoja tehden blogini joulukalenteria. Se on tuottanut mulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä.

Kiitos marraskuu, kaikessa pimeydessäsi ja ristiriitaisuudessasi saatoit olla vuoden hienoin kuukausi. Nyt alkaa kuitenkin vuoden paras aika, ainakin mun mielestä. JOULU. Joulukuu.

Huomisesta alkaen blogissa ilmestyy joka ikinen aamu klo 6.00 joulukalenterin uusi luukku. Kalenteri on tehty täysin teidän toiveiden ja edellisvuosien suosikkien pohjalta, ja mä toivon, että tämä on hienoin joulukalenteri jonka olen koskaan tehnyt. Siellä tulee olemaan videoita, haastatteluja, kertomuksia, muistoja, herkkuja, lahjavinkkejä, Ottoa ja kaikkea muuta. Kiitos, että saan tehdä sitä taas jälleen kerran teille.

Maailman ihaninta marraskuun viimeistä teille jokaiselle, ja KIITOS. 


Tuleeko meille neljäs lapsi?

29.11.2018

Siis. Arvatkaa montako kertaa mä olen jättänyt jonkun kuvan julkaisematta, koska mun maha pömpöttää siinä, kuten se joskus tekee. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen kriiseillyt menkkaturvotuksissa, että luuleekohan joku nyt mun olevan raskaana. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen harmitellut villapaidan huonossa kohdassa olevaa ruttua, joka saa mut näyttämään kuvassa isommalta kuin olen, ja jonka takia en voi julkaista muuten kivaa kuvaa. MONTA. Ja arvatkaa kauanko meni, että sain ensimmäisen raskauskyselyn, kun epähuomiossa välittämättä siitä miltä mun maha saattaa jonkun mielestä näyttää, julkaisin kuvan? Ei kauaa. Jo samana yönä inboxissani oli raskausonnitteluita. ”Tuleeko teille neljäs, ihanaa onnea!” Katso kuva tästä!

Oi kyllä, olen hävennyt mun mahaa, joka ei ole enää 24/7 litteä ja tasainen vaan joskus myös pehmeä ja herkästi turpoava. Mun mahassa on kasvanut kolme lasta. On ihmisiä, joille raskaudet eivät tee suuria muutoksia kroppaan. On ihmisiä joilla on litteä maha heti synnytyksen jälkeen seitsemännelläkin kerralla. On ihmisiä, joiden maha ei koskaan palaudu ennalleen ensimmäisen raskauden jälkeen. On ihmisiä, joiden maha turpoaa herkästi, vaikka ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Ja on minä. Minä ja mun aivan tavallinen maha, joka on eri vaiheissa kuukautta ja erilaisilla päivän ruokalistoilla erilainen. Se on erilainen eri vaatteissa ja ilman vaatteita. Se on erilainen eri asennoissa ja eri kuvakulmissa. Voisin väittää, että yhtenäkään päivänä mun maha ei näytä koko päivää samalta.

Mä en yleensä tartu tällaisiin ”juoruihin” tai spekulaatioihin, koska tiedän, että vaikka sanoisin mitä, niin joku aina voi keksiä musta aivan mitä haluaa, ja levittää sitä oikeana tietona. Ja monet vielä uskovat ennemmin näitä ”jokuja” kuin sitä kenestä puhutaan. Se ei todellakaan ole fine, mutta olen siihen ihan tottunut. Mutta syy miksi tartuin tähän on se, että mä en todellakaan ole ainoa, jolle näin käy.

Naisten mahojen tuijotteluhan on aivan järkyttävän suuri ilmiö. Miettikää vaikkapa Meghan Marklea, jonka vatsaa tuijotettiin hänen ja prinssi Harryn häistä asti jatkuvasti. ”Onko se raskaana, voisko se olla?”. Vähän aikaa sitten yksi Ruotsin suurimmista perhebloggaajista, Yaya’s -blogin Johanna Ljungqvist, kohtasi aivan samanlaisen tilanteen kuin minä nyt. Hän julkaisi iinstassa ihan normi asukuvan, jossa hänen vatsansa ei ehkä ole tasan litteä,  vaan pömpöttää ehkä millin verran ja heti hän oli raskaushuhujen keskellä.

Tämä mahojen tuijottelu on aivan todellisuudesta vieraantunutta. Newsflash: aika harvan vatsa on oletukselta litteä. Some vääristää kuvaa ihmisten vartaloista entisestään, ja nähtävästi litteästä vatsasta on tullut se oletus, ja kaikki muut mahat ovat sitten raskaana. Tämä on aivan kertakaikkisen oksettava ilmiö, johon mä en enää halua olla osallinen. Mä en todellakaan aio jatkossa välittää siitä, jos joku kuvittelee kuvan perusteella tietävän mitä mun kohdussa tapahtuu.

Ensinnäkin. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta raskaudestaan juuri silloin kun itse haluaa. Mikäli joku ei ole kertonut omasta raskaudestaan, hän ei joko a) ole raskaana tai b) halua puhua siitä vielä tai c) puhua siitä ollenkaan. Näistä kaikkein yleisin on varmasti vaihtoehto a. Mutta kannattaa ottaa huomioon myös vaihtoehdot b ja c. Vaikka olisit kuinka varma jonkun raskaudesta, jos hän ei itse ole kertonut siitä, ei sinulla ole siitä mitään oikeutta kysellä tai juoruilla.

Koskaan, ei koskaan voi tietää, mitä joku toinen käy läpi. Mulla on ollut onni tulla melko helposti raskaaksi joka kerta kun ollaan vauvaa toivottu, mutta entä jos ei olisikaan? Entä jos me käytäisiin juuri nyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja tai olisin juuri saanut keskenmenon, ja sitten spekuloitaisiin, että olen raskaana? Miltä se tuntuisi? Mulle se ei ole onneksi totta, mutta monelle muulle tämä on todellisuutta. Raskauskyselyitä ja spekulaatioita, jotka voivat tuntua aivan järkyttävän pahalta ihmisestä, joka toiveista huolimatta ei saa lasta.

Mä en aio enää kertaakaan miettiä miltä mun maha näyttää. Olen sitten vaikka joka viikko raskaana tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta se ei ole mun eikä kenenkään muunkaan tehtävä joutua miettimään, aiheuttaako raskaushuhuja olemalla oma itsensä kuvissa. Mun maha ei pömpötä raskaushuhut aiheuttaneessa kuvassa yhtään sen enempää kuin Otonkaan samanlaisessa jouluneuleessa. Mutta minä olen se, joka joutuu kohtaamaan nämä raskaushuhut ja jolta vaaditaan täydellisen litteää mahaa, koska olenhan nainen. Joo, ymmärrän, että Otto ei voi olla raskaana. Mutta se ei silti anna kenellekään oikeutta spekuloida, että meillä naisilla on se mahdollisuus. Mä toivon, että sitten kun mun omat tytöt ovat siinä iässä, että lisääntyminen olisi mahdollista, he eivät enää joudu kohtaamaan näin naurettavia paineita.

Mä julistan MAHARAUHAN ja haastan jokaisen teistä kertomaan omat tarinanne! Onko teidän mahaa tuijoteltu tai spekuloitu raskautta? Onko joku kysellyt teiltä raskaudesta ennen kuin itse olette halunneet kertoa, tai silloin kun ette edes ole olleet raskaana? Jakakaa omat kokemukset instassa tai muualla somessa tai blogissa tai ihan missä tahansa tunnisteella #MAHARAUHA. Tästä pitää puhua!

Ja teille, jotka tuijotatte muiden mahoja. Lopettakaa, ja keskittykää omaan mahaanne.

PS: Jos jäi vielä jollekin epäselväksi niin EI, en ole raskaana. En myöskään kaipaa vinkkejä, kuinka pömppiksestä pääsee eroon, tai mitään muitakaan mahaani liittyviä ystävällisiä neuvoja.


Yllättäviä joululahjaideoita + lahjakorttiarvonta

28.11.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä lähdin mukaan tähän Coolstuffin yhteistyökamppikseen jo alkukeväästä, ja koko vuoden Otto odotti, että milloin päästään tekemään tätä. Hän oli jo katsonut pidempään mahtavaa kuularataa, jonka hän halusi päästä rakentamaan. Miehelläni on insinöörigeenit, ja niinpä hän jo pitkään oli haaveillut tästä vempeleestä, jollainen kuulemma olisi ollut ihan paras jo lapsena, mutta hän ei koskaan saanut sellaista.

No nyt sai. Hän sai itselleen SpaceRail -kuularadan, jota hän rakkaudella ja pieteetillä rakensi monen monta iltaa vähän kerrallaan kouluhommien ja töiden ohella, yhdessä meidän lasten kanssa. Ja kun rata vihdoin oli valmis, lapset (ja Otto) olivat aivan fiiliksissä. Onhan se kyllä hauska rata, vaikka ei ehkä ihan ensimmäinen asia, jota lähtisin ostamaan, jos saisin yksin päättää kaiken meidän kodin sisällöstä. Mutta Otto ja lapset ovat viihtyneet sen parissa jo nyt niin monta tuntia, että oli se kyllä sen arvoinen.

Mahtavaa yhteistä tekemistä aikuiselle ja jo vähän isommille lapsille, vaikka sen rakentaminen onkin haastavampaa kuin esim. isojen lasten legosettejen. Kuularata saa kuulemma pysyvän paikan sitten Oton tulevasta ”man cavesta” jota hän innolla suunnittelee, vaikka meillä ei vielä ole sitä uutta kotia. Mutta sinne tämä pääsee sitten paraatipaikalle, kuten niin monet muutkin asiat, joita itse en laittaisi keskelle olohuonetta tai esim. seinälle.

Lisäksi Otto valitsi Coolstuffilta itselleen Wallet Ninjan, eli pienen luottokortin kokoisen ja muotoisen metallisen multityökalun, joka korvaa 18 tavallista työkalua, ja kulkee helposti mukana lompakossa. Siitä saa ruuvarin vaikka kuinka monen kokoiseen eri ruuviin, mutterin kiristimen kuuteen eri kokoiseen mutteriin, älypuhelinständin, pullon avaajan, tölkin avaajan, pakkausveitsen, kirjeveitsen, hedelmänkuorijan ja viivottimen sekä tuumille että senteille. Otto on kokeillut sitä kaikkiin em. tarkoituksiin ja arvatkaa mitä – toimii. Kapistuksen nimi on erittäin kuvaava, se nimittäin tekee jokaisesta omistajastaan oman elämänsä ninjan,tai vähintäänkin MacGyverin. Meistä kumpikaan ei ole mikään kovin taitava remonttireiska, eikä meillä ole hirveän suurta työkaluvarastoa, joten tämä on oikeasti hyödyllinen pieni kapistus.

Kuularadan ja minikokoisen supertyökalun lisäksi Otto halusi itselleen Fidget cuben. Fidget cubessa on tsiljoona nappulaa, rullaa ja nippulaa joita voi naksutella ja räpeltää samalla kun keskittyy johonkin. Yleensä huomaan Oton ottaneen stressikuution käteensä samalla kun hän katselee jotain koulun videoluentoa. Ne ovat usein kuudelta illalla, eli silloin kun me kaikki olemme kotona ja puuhastelemme ja leikimme. Se auttaa Ottoa keskittymään luentoon ja kuuntelemaan, vaikka täällä kotona välillä on muuten hälinää ja häppeninkiä.

Meidän yhteinen valinta kaupasta oli Zenkuru-niskahierontalaite. Kevyt laite on yllättävän tehokas ja miellyttävä hieroja. Syy miksi mä ajattelin kokeilla sitä on, että en tällä hetkellä löydä arjestani aikaa lähteäkseni säännöllisesti hierontaan. Aiemmin Otto pystyi hieromaan mun niskaa tarvittaessa (vaikka ei hänkään ammattilainen ole). Viime vuonna Oton peukaloon tulleen rasitusvamman jälkeen sen voimat ei ole palautunut vieläkään täysin, ja mikäli hän haluaa olla työkykyinen peukalon kanssa, ei sillä kannata ainakaan säännöllisesti hieroa voimalla vaimon hartioita tai niskaa tai mitään muutakaan.

Laite sopii meille molemmille, ja sitä voi niskan ja hartioiden lisäksi käyttää myös esim. selkää ja kaikkia suuria lihasryhmiä. Siinä on erilaisia hierontatoimintoja sekä lämmitys, joka tuntuu aika ihanalta illalla väsyneenä. Meillä on molemmilla aika ajoin niska- ja hartiajumeja, kun molemmat ollaan töiden puolesta paljon koneella.

 

Me saatiin valita muutamia tuotteita Coolstuffin joululahja-valikoimasta, ja viimeinen valintamme oli Fujifilm instax Mini -polaroid-kameran filmit. Coolstuffissa filmipakkaus on muuten melko edullinen, sillä olen suorittanut hintavertailua tässä parin vuoden aikana filmiä aina välillä ostaessani. Polaroid-kuvat on meillä niitä arkikuvia, joita otetaan ihan milloin vaan kuvausolosuhteista välittämättä. Rakastan niitä, niistä tulee mieleen oman lapsuuden paperikuvat. Coolstuffista saa muuten polaroid-filmiä instax Mineihin myös mustavalkoisena, oi!

Coolstuff on kauppa, josta löytyy paljon kaikenlaista. Siellä on monia tuotteita ruuanlaittoon, arjen helpottamiseen ja hauskanpitoon. Coolstuffista löytyy siistejä lautapelejä, tavaroiden gprs-paikantimia (Miksi me ei tilattu sellaisia, Otto?) ja Polaroid-kameroita. Sieltä löytää joululahjan niin äidille, lapsille kuin lemmikillekin, ja vaikka siellä on paljon kaikkea hassua ja yllättävää, siellä on paljon myös kaikkea oikeasti hyödyllistä. Kuten vaikkapa työkaluja, yrttiensäilytysruukku tai langaton latausalusta puhelimelle.

ARVONTA: VOITA COOLSTUFF.FI -LAHJAKORTTI!

Mitä tilaisit joululahjaksi kaverille/perheenjäsenelle/puolisolle tai vaikka itsellesi Coolstuffista? Voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille linkittämällä vastauksesi Coolstuffin sivuilta tämän postauksen kommenttiboksiin, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 5.12.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!


Perhekasa

27.11.2018

Tämä viikko on alkanut jotenkin poikkeuksellisen hektisesti, varsinkin kun vielä eilen meinasin unohtaa yhden sovitun palaverin, ja ehdin sinne vain nippa nappa, mutta ehdin kuitenkin, onneksi. Tuntuu, että nämä kaksi päivää on ollut yhtä paikasta toiseen hösäämistä ja aikatauluja, ja en ole ehtinyt ”tehdä mitään” vaikka koko ajanhan olen siis tehnyt kaikkea. Onneksi eilen sentään otettiin kuopuksen kanssa ennen sitä palaveria ihanan rauhallinen tunnin lenkki ohuen ensilumen peittämällä metsätiellä. Se olikin varmaan alkuviikon rauhallisin hetki, kun ihmeteltiin vaan käpyjä ja keppejä ja lumen peittämää maata.

Tänään illalla ennen lasten nukkumaanmenoa yksi tytöistä kysyi, että voidaanko ennen nukkumaanmenoa tehdä perhekasa. Perhekasa tarkoittaa sitä, että ollaan kaikki toistemme kainalossa ja halitaan ja jutellaan. Kello oli jo yli tavallisen nukkumaanmenoajan tämän päivän poikkeusmenosta johtuen, mutta mä sanoin, että tietenkin voidaan. Onneksi huomenna on myöhäinen aamu. Perhekasa on just best. Se oli juuri se, mitä me tarvittiin tähän iltaan. Pysähtymisen hetki yhdessä, missä oltiin täysillä läsnä kaikki viisi.

Perhekasassa voi jutella kaikesta, mitä mielen päällä on. Tänään me juteltiin päivän aikana tapahtuneista kivoista asioista. Jokainen sai sanoa kaksi päivän aikana tapahtunutta kivaa asiaa. Yksi kertoi siitä, miten hienoa oli ollut opetella laulamaan Vårt Land, Vårt Landia, ja kuinka hän oli laulanut kaikista kovimmalla äänellä koko porukasta. Yksi kertoi, että oli iloinen siitä, kun oli siivonnut oma-aloitteisesti ihan yksin taaperon yksin levittämän lautapelin ja vienyt sen paikoilleen, ja kuinka hän oli nähnyt ja kuullut miten iloiseksi minä tulin siitä. Kuulemma oli ihanaa ilahduttaa omaa rakasta äitiä. Taapero kertoi, että parasta päivässä oli ollut ”Samppa ja Kaja”. Tietäjät tietää. Meidän aikuisten mielestä kaikkein parasta oli juuri se perhekasa.

Kuinka onnellinen voikaan olla siitä, että omat lapset haluavat tulla kainaloon ja haluavat jutella meidän kanssa ja halia ja olla yhdessä. Ja miten ylpeä olen niistä asioista, jotka heidän mielestään olivat olleet kivoja. Hauskinta oli, että toinen isoista tytöistä oli aivan kriisin partaalla, kun hän ”sai valita vain kaksi kivaa asiaa”, kun kuulemma olisi ollut niin hurjan monta muutakin kivaa asiaa, ja oli vaikeaa päättää mitkä sanoo. Totesimme yhdessä, että sehän on aivan ideaalitilanne, että on niin paljon kivoja asioita päivässä, että ei tiedä minkä valitsisi. Se ei haittaa jos ei osaa päättää.

Aina silloin kun meinaa tuntua, että arjen velvollisuudet ottavat ylivallan ja minä vain juoksen mukana, on hyvä pysähtyä oikeasti hetkeksi niiden tärkeiden asioiden äärelle. Silloin voi antaa lasten palauttaa takaisin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä. Lapset. Otto. Meidän perhe. Rakkaus. Läsnäolo. Jutteleminen. Haliminen. Kuulluksi tuleminen.

Ja tänäkin iltana voin sanoa olevani onnellinen ja iloinen tästä kuluneesta päivästä. Kiitos näiden rakkaiden, joista olen ihan älyttömän kiitollinen elämäni jokaisena päivänä.