Mitä häälahjaksi?

31.01.2014

Meidän kutsussa, tai no hääinfossa, lukee että häälahja ei ole mikään edellytys juhlaan osallistumiselle ja sitä mieltä olen todellakin! Mun mielestä kaikkein tärkeintä on että me saadaan nauttia vieraiden kanssa elämämme tärkeimmästä päivästä, ja että kaikilla on kivaa ja siihen pyritään kaikissa järjestelyissä. Moni kuitenkin haluaa tuoda lahjan, ja siksi me ajateltiin että olisi helpompaa jos heille on valittavana joko mahdollisuus osallistua häämatkakassaan, tai lahjalista jossain liikkeessä niille jotka mieluummin haluavat tuoda jonkin ihan fyysisen lahjan.

Me muutettiin Oton kanssa aika pikapikaa yhteen silloin kun alettiin odottamaan esikoistamme, ja ollaan haluttu satsata eniten lastentarvikkeisiin, tyytyen siinä samalla itse vähän vähempään. Pussilakanat ovat muutamia lukuunottamatta perintöä lapsuudenkodeista, Teema-astiastosta puuttuu puolet, pyyhkeet ovat markettikamaa ja kattilat ovat perintöä tai Ikean jo vähän kärsineitä malleja jotka olisi kiva vaihtaa. Siksi meillä onkin vielä tilaa laadukkaille astioille, pyyhkeille ja pussilakanoille eli näille perinteisille häälahjoille, kun ollaan ennemmin panostettu tuplarattaisiin, pesukoneeseen ja kivoihin lastenhuoneen kalusteisiin.

Valitsimme listalle perinteisiä suomalaisia merkkejä; Iittalaa, Arabiaa, Marimekkoa ja Hackmania, sillä niistä olemme kuulleet hyvää palautetta, merkkien tuotteiden muotokieli miellyttää omaa silmää ja toivomme niiden olevan kestäviä ja hyviä valintoja niin arkeen kuin juhlaankin. Tuotteet ovat laajassa hintahaarukassa, halvimmat mukit ja muut maksoivat muistaakseni kympin verran ja kalleimmat jutut taisivat olla Marimekon tasaraita-pussilakanat.

häälahjalistansisältöMitä te olette toivoneet häälahjaksi? Iskeekö Marimekko ja Iittala vai tykkäättekö enemmän ulkomaisista tuotteista, kuten Villeroy & Bochista tai Riedelin laseista?


Hääbingo

30.01.2014

Bongasin netistä hauskan idean hääbingosta, ja päätin että siitä tulee ehdottomasti yksi ohjelmanumero meidän häihin. Kaasojen kanssa bingoa pohdiskellessamme tulimme siihen tulokseen, että häihin tulee kaksi bingoa. Alkuillasta tutustumisbingo, ja myöhemmin illalla perinteinen hääbingo arvauksineen siitä mitä häissä tulee tapahtumaan. Tutustumisbingo on mielestäni kiva idea, jolla vieraat tutustuvat rennosti toisiinsa, ja tunnelma kevenee kivasti kun voi kysellä höpsöjä kysymyksiä vieruskavereilta. Osa häävieraista tuntee toki entuudestaan, mutta tuskinpa se haittaa mitään että oppii kavereistakin uutta.

Blogikollegani, ihana Sofia suunnitteli meille hienot bingolappuset ja niitä ollaan sitten värkätty hiki hatussa kaasojen kanssa, sitä kun ei tosiaan tätä ideaa suunnitellessa tullut ajatelleeksi että jokaiselle vieraalle pitää olla erilainen bingolappu, kun tekstien pitää olla järjestyksessä. 140 bingolappua 16:sta ruudun ruudukoineen olisi ollut aika iso ja puuduttava pala kakkua vain yhdelle mutta onneksi ihanat kaasoni ovat aina valmiita auttamaan ja melkein kaikki laput on jo valmiina.

iina2 iinaeka2Onko muilla ollut hääbingoa, miten vieraat ovat ottaneet sen vastaan jos olette tällaisen toteuttaneet? Ainakin meillä kaikki joille olen bingosta kertonut ovat olleet innoissaan, mutta senhän näkee vasta juhlapäivänä miten kaikki käytännössä toteutuu. Bingopalkintoja ei ole vielä ostettu, enkä ole vielä varma mitä ostan. Mitä teillä on ollut palkintona, tai tuleeko jollekin joku hyvä idea mieleen mistä ihmiset voisivat tykätä? Haasteellisen bingopalkinnon valinnasta tekee se että sen voittaja voi olla kuka tahansa, teini, vanhus, nainen, mies, ihan kuka vaan. Mikä on jotain sellaista mistä kuka tahansa tykkäisi?


Helppoa arkiruokaa

29.01.2014

IMG_3314xIMG_3321Kiireen keskellä muistin tämän postauksen olevan luonnoksissa onneksi! Mulla on kamala huono omatunto tästä blogihiljaisuudesta ja siitä etten ole ehtinyt vastaamaan kommentteihin, mutta toivottavasti ei kaikki lukijat kaikkoa blogista näiden viimeisen kahden hääviikon aikana. Yritän ehtiä tehdä blogijuttuja niin paljon kuin mahdollista, ja toivon että pian häiden jälkeen pääsen taas ajantasalle kommenteissa ja palaan normaaliin postaustahtiin. Olette ihania lukijoita kaikki ja mä oon kiitollinen jokaikisestä kommentista ja ajatuksesta jonka mun blogille suotte.

Nyt kuitenkin siis pieni reseptivinkki! Nachos Supreme on meidän perheen uusi (unohdettu) suosikki. Kerran kokattiin sitä pari vuotta sitten, ja vaikka se oli hyvää niin unohdettiin kokonaan että sitäkin voi tehdä ruuaksi. Nyt ollaan kuitenkin löydetty se uudelleen ja tehty nopea, helppo ja toimiva perusresepti jolla ruuan kokkaa valmiiksi kymmenessä minuutissa! Ajattelin jakaa sen teillekin, jos joku siellä ruudun toisella puolella kaipaa helppoa, nopeaa ja vähän erilaista arkiruokareseptiä.

Tarvitset: Nachoja (n. puoli pussillista), 400g jauhelihaa, taco-maustetta, kaksi paprikaa, kaksi sipulia, 1 prk chilitomaattimurskaa, puoli pussillista Mozzarella -raastetta.

Paista jauheliha tacomausteseoksen kanssa pussin ohjeen mukaan. Pilko sillä aikaa paprikat ja sipulit, kuullota pannulla ja lisää tomaattimurska, sekä mausteita oman maun mukaan. Kasaa laakeaan vatiin kerroksittain nachoja, jauhelihaa, tomaatti-sipuliseosta ja juustoraastetta, ja nauti! Lapsiystävällisen version saa kun jättää pienen osan jauhelihasta maustamatta, ja korvaa nachot vaikka makaroneilla lapselle. Tipa kyllä rakastaa nachoja ja chiliä siihen malliin että vetelee aina sellaisenaan.


10 päivää häihin

28.01.2014

Helpottunut morsian täällä hei! Häihin on kymmenen päivää, en voi uskoa sitä. Viimeisen viikon olen vetänyt turbovaihteella hääjärjestelyiden suhteen ja tilanne alkaa näyttää jo jopa ihan hyvältä, vaikka viikko sitten meinasi iskeä epätoivo. Havahduin siis viikko sitten tilanteeseen, että mulla ei ollut kampaajaa, meikkaajaa, hääkenkiä itselleni tai tytöille, sukkanauhaa, hääpukua sovitettuna ja korjattuna, hääkukkia suunniteltuna, tai karkkibuffetastioita varattuna. Karkitkin puuttuivat ja en edes tiennyt millaisen hääkampauksen haluan! Päätin kuitenkin saada kaiken mahdollisimman nopeasti kuosiin ja nyt olemme tilanteessa, että kaikki ylläolevat asiat on hoidettuna kukkasuunnittelua lukuuunottamatta, mikä on edessä huomenna Töölöntorin kukassa.

Hääkampauksesta mulla on pieni mielipide jo, mutta aion kirjoittaa asiasta erillisen postauksen ja kysyä myös teidän vinkkejänne! Uudet hiustenpidennykset tulivat jo postissa eilen, ja nyt on siis mahdollisuuksia toteuttaa näyttävämpikin kampaus. Pidennyksistä kirjoittelen enemmän varmaan lifestyleblogin puolelle kunhan kerkeän, eli jos kiinnostaa millaista lisäkarvaa päähäni hommasin niin seurailkaa sitä puolta.

tukkaTänään kävin etsimässä itselleni hääkenkiä, mulla oli kaksi tuntia aikaa löytää kengät ennen hääpuvun sovitusta ja paniikissa kiertelin koko keskustan kauppatarjonnan enkä löytänyt kerrassaan mitään. Kaikki oli liian raskasta, matalaa, korkeaa, rumaa, kuviollista, arkista ja ällöä. Sitten, viimeisenä oljenkortenani kävelin Citycenterin Spirit Storeen, mistä bongasin juuri sellaiset kengät kuin toivoinkin. Olin kehittänyt itselleni pakkomielteen siitä että halusin kengissä olevan T-bar -mallinen remmi, ja niitä ei niin helposti vain löytynytkään varsinkaan tähän aikaan vuodesta. Nyt mulla kuitenkin siis on unelmieni hääkengät, jotka ehdottomasti säilyvät käytössä myös häiden jälkeen.

Alusvaatteiksi mä jouduin kuin jouduinkin ostamaan itsestäänkiinnittyvät silikoniset rintaliivit olkaimettomien pitsiunelmien sijaan. Mä kävin Stockmannilla, Changessa, Funky Ladyssa ja ketjuliikkeissä, ja lopputulemana oli se että joka liikkeessä mua neuvottiin ristiin johonkin toiseen näistä kolmesta liikkeestä kun heillä ei ollut mun kokoa saatavilla. Luovutin ja ostin ne silikoniliivit sitten, jos haluan hääyöhön edes ripauksen romantiikkaa alusvaatteiden osalta niin vaihdan sitten vähän sensuellimpaa päälle kunhan päästään hääsviittiin asti juhlien jälkeen.

hääkenkulit20140125_102409Kukkaistyttöjen hääkengät ja hiuspannat ostin taannoisella Tanskan reissulla, ja ne ovat kyllä hurmaavan söpöt! Tässä postauksessa joudutte valitettavasti tyytymään puhelinkuvien surkeaan laatuun sillä olen juossut niin pää kolmantena jalkana viime päivät etten pahemmin ole ehtinyt räpsimään. Lupaan että meidän upeiden hääkuvaajien kädenjälki hyvittää tämän kauhean vääryyden hääpäivän jälkeen, kun saamme hääkuvat itsellemme ja pääsen näyttämään miltä kaikki näyttää laadukkaan linssin läpi.

Huomenna suuntaan siis kukkaliikkeeseen suunnittelemaan hääkimppua, iik ihanaa! Kymmenen päivää häihin, kahden tunnin päästä enää yhdeksän. Jännittää niin vietävästi, mutta hyvällä tavalla. Pysykää kuulolla, tulossa asiaa häälahjoista, hiuksista, DJ:stä ja hääbingosta!


3D Beauty Routine

27.01.2014

Tapahtuma, jonka vuoksi meidät Köpikseen lennätettiin, järjestettiin aivan mielettömän ihanassa D’angleterre -hotellissa ihan kaupungin keskustassa. Kyseessä oli kauneuteen ja kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittynyt tilaisuus, jossa saimme tietoa uusista tuotteista, sekä pääsimme testaamaan niitä myös ihan käytännössä. Tilaisuuteen oli kutsuttu bloggaajia kaikista pohjoismaista.

Oli hienoa päästä osaksi tällaista päivää, ja olo on vieläkin aika typertynyt siitä että minä olin yksi heistä suomalaisista jotka pääsivät paikalle kovasti ihailemieni ruotsalaisten suosittujen muotibloggaajien joukkoon. Paikanpäällä tunsin sellaista muotikateutta, että oksat pois! Ovat ne ruotsalaiset (ja myös tanskalaiset) vaan niin pirun tyylikkäitä! Mutta onneksi positiivinen kateus on helppoa kääntää inspiraatioksi, ja tänä keväänä aion olla tyylikkäämpi kuin koskaan, olkoon se vaikka mun myöhästynyt uudenvuoden lupaus.

IMG_4393IMG_4367xMutta jos nyt mentäisiin kuitenkin asiaan, eikä sen viereen! Eli, aluksi meille esiteltiin Aussien ja Vidal Sassoonin hiustuotteita, sekä D’angleterressa sijaitsevan Amazing Space -kylpylän palveluita. Päivän makein esitelty uutuustuote, joka viimeinkin pitkällisen odotuksen jälkeen, pääsee osaksi mun jokaista arkipäivää, on Oral-B:n 3D White Luxe -hammastahna. Moni joka tykkää valkoisesta hymystä, ja on valmis tekemään töitä sen eteen, tietää varmaan amerikkalaisen Crest -hammastahnamerkin? Crestillä on jo vuosia ollut Jenkeissä 3D White Luxe -hammastahna, jota eurooppalaiset ovat hamstranneet siellä käydessään ja haikailleet sen perään. Vuonna 2014 Oral-B, Euroopan Crest, lanseeraa tismalleen saman tuotteen vihdoin myös meidän eurooppalaisten ulottuville.

Meidän kauneuspäivässä oli myös suuhygienistin tarkastus, jossa pääsi testaamaan indikaattoriaineen avulla omaa plakkitilannettaan ja kerrankin mun oli helppo hymyillä kun juuri pari viikkoa sitten sain kaikki hammaskivet pois ja hampaat valkaistua. Suuhygienisti kehui mun kaunista hymyä ja hienosti hoidettuja hampaita, ja mä olin hymy korvissa! 3D White Luxe muuten maistuu sopivan raikkaalle, ja mun mielestä siitä jää tosi puhdas fiilis hampaisiin. Valkaisutehosta en osaa sanoa kun hampaat on muutenkin valkoiset nykyään, mutta tykkään! Ehdottomasti markettihampitahnojen aatelia.

IMG_4593x IMG_4378x IMG_4386x IMG_xTilaisuuden aikana saatiin tosiaan pulahtaa Amazing Spacen ihanaan uima-altaaseen, nauttia virkistävää kurkkuvettä, jutella konsulttien ja toisten bloggaajien kanssa ja lämmitellä höyry- ja tavallisessa saunassa. Tavallinen sauna oli siitä hupaisa, että siellä ei ollut kiuasta ollenkaan, vaikka muuten suomalaistyyliseltä näyttikin! Mutta ihanan lämmintä siellä oli. Spa -hetken jälkeen pääsin vielä ihan super rentouttavaan kasvohoitoon, joka teki niin hyvää. En ole käynyt vuosiin kasvohoidossa ja siinä kyllä todella rentoutui ja sai ihanan pehmeän tuntuisen ihon.

Kosmetologi joka mulle teki kasvohoidon, oli muuttanut itsekin vasta pari vuotta sitten Fär -saarilta Köpikseen ja oli ihan mielettömän mukava tyyppi! Me juteltiin niin että kasvohoidossa kesti yliaikaa ja en ole varmaan koskaan ole ottanut missään kasvohoidossa niin rennosti! Juteltiin kaikesta häiden, Köpiksen ja Mika Häkkisen väliltä ja samalla rennosti makoilin silmät kiinni. Ah, ihanaa! Voisin lähteä Köpikseen pelkästään päästäkseni uudelleen kasvohoitoon samaan paikkaan.

IMG_4435 IMG_4438 IMG_4472xKasvohoidon jälkeen sain vielä kotiin tuomisiksi Amazing Spacen oman tuotesarjan kosmetiikkaa, ihanaa, pieni pala luksusta arkeen! Amazing Spacen tuotteita ei ainakaan toistaiseksi saa mistään muualta kuin paikanpäältä Spasta, mutta ne ovat 100% luomua ja reilunkaupan ainesosista valmistettuja. Tuotesarjan pääainesosa on Inca Inchi Oil, mitä saadaan Perussa kasvavasta Plucenetia Volubilis -kasvista. Se sisältää hurjasti A- ja E -vitamiineja, Omega6-, 7-, ja 9-happoja, antioksidantteja ja proteiinia ja voin sanoa että ainakin kokeilemani kasvovoide on tehnyt ihmeitä mun talven kuivattamalle hipiälleni.

IMG_4532x IMG_4554 IMG_4561Jos suunnittelette lähtöä Köpikseen, niin suosittelen mahduttamaan aikatauluun edes minikasvohoidon Amazing Spacessa, se on todellakin sen arvoista. Mä sain aivan uutta puhtia hääjärjestelyihin omasta rentoutushetkestä ja kaupanpäällisiksi vielä hyvinvoivan naaman, jos vaikka siihenkin saataisiin edes hääpäiväksi sitä kuuluisaa morsiamen hehkua.

Kiitos vielä hurjasti ihanasta päivästä kaikille mukanaolleille, sekä järjestäjille jotka pyysitte minutkin mukaan, upea kokemus!♥