Alkuraskauden oireet – raskausviikot 4-12

28.02.2021

Tätä mä olen niin odottanut, että saan kertoa näistä oireista, joiden vuoksi myös työnteko oli hieman haastavaa esimerkiksi tammikuussa! Ne viikot tuntui niin käsittämättömän pitkältä, varsinkin aluksi, kun odotti vaan että saisi ne maagiset 12 viikkoa täyteen. Nyt odotellaan sitä, että tulisi se 22 viikon raja täyteen, se on niin tärkeä merkkipaalu tällä pitkällä matkalla, jonka jälkeen voi taas rentoutua asteen enemmän. Mutta nyt keskitytään siihen alkuun ja niihin oireisiin. Tämä on kyllä hauskaa, miten jokainen raskaus tosiaan on aivan erilainen. Mullakin on monet oireet olleet aivan erilaisia ja vaihdelleet joka raskaudessa, jopa ne ihan ensimmäiset raskausoireet.

Viikot 0-4: Ensimmäiset raskausoireet ennen raskaustestiä

– Kiinnittymisvuoto. Noin viisi päivää sen jälkeen kun olin tikuttanut ovulaation, mulla oli parin päivän ajan sellaista tiputtelua. Varovaisen toiveikkaasti mietin jo silloin, että ehkä se oli kiinnittymisvuotoa siitä, kun alkio kiinnittyy kohtuun. En uskaltanut vielä iloita, mutta kyllä se kävi muutaman kerran mielessä, että ENTÄ JOS?!

– Rintojen arkuus. Tämä on siitä hassu oire, että mulla on nyt kahdessa raskaudessa tullut se ennen testin tekemistä ja kahdessa ei. Tässä raskaudessa se tuli. Se oli mun toka raskausoire ja se alkoi jo todella aikaisin, jo yhdeksän päivää ennen kuin mun kuukautisten piti alkaa. Ihan sellainen kosketusarkuus ja en voinut esim. nukkua mahallaan.

– Outo olo. Jotenkin vaan sellainen tunne, että mun ei kannata syödä nyt graavilohta. Ei sitä voi selittää muuten, mutta jotenkin vaan tiesin. Tätä ei ole myöskään ollut mulla kaikissa raskauksissa, mutta nyt oli.

Näiden oireiden pohjalta tein raskaustestin viisi päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. RFSU super early -testillä voi testata jopa kuusi päivää ennen kuukautisten alkua ja sillä testasin minäkin ja sain ihan selkeän viivan, vaikkakin vielä kontrolliviivaa haaleamman. Muuten en olisi pitänyt niin kiirettä testaamisessa, mutta koska oli joulu ja kaikki ihanat joulun kalaruuat ja mädit (jotka on raskaana olevilta kielletty) halusin testata varmuuden vuoksi. Ja hyvä olikin, että tein testin. Mädit ja graavilohet jäi siihen paikkaan. Uuden testin tein vielä viisi päivää myöhemmin varmistaakseni, että hcg-hormonitaso nousee tasaisesti. Viiva oli heti tosi tumma, siis jopa sitä kontrolliviivaa punaisempi (noissa ylläolevissa kuvissa näkyy). Uskalsin hengähtää, että luultavasti raskaus etenee normaalisti.

Viikot 5-8: Migreeniä, turvotusta ja pahoinvointia

– Nälkä. Täsmälleen viikolla 5+0 mulla alkoi ihan jäätävä nälkä ja samalla pahoinvointi. Olin täysin onnistunut unohtamaan sen, että alkuraskaudessa kärsin aina niin kovasta nälästä, että tuntuu n. tunnin välein siltä, kuin en olisi saanut ruokaa viikkoon. Heikottaa ja maha kurnii ja on vaan ihan älytön nälkä. Mikä on aika hankala yhdistelmä sen kanssa, että on myös todella ällöttävä olo, eikä tee mieli syödä mitään. Se oli tosi ärsyttävää, kun tunnin välein sai olla miettimässä mitä seuraavaksi söisi, ja jokainen ruoka jota oli jo syönyt, tuntui liian ällöttävältä. Eli koko ajan piti keksiä jotain uutta syötävää. Nälkä iski myös keskellä yötä ja heti herätessä oli ihan pakko saada ruokaa. Heräsin aina aamulla klo 6 siihen, että oli pakko saada ruokaa.  Pahin nälkä kesti viikot 5-7, sitten se alkoi vähän helpottua, että tuli enää parin tunnin välein nälkä, mutta edelleen paljon useammin kuin normaalisti. Teen muuten varmaan vielä oman postauksensa niistä ruuista ja juomista, jotka ällöttivät eniten ja niistä, jotka taas maistuivat.

– Pahoinvointi. Olen aina päässyt pahoinvoinnin kanssa melko helpolla, ja niin myös tälläkin kertaa. Ei se pahoinvointi helpolta tunnu silloin kun siitä kärsii, vaikka helpompaa olisikin kuin jollain toisella. Mutta selvisin ilman oksentamista neljännelläkin kerralla, se oli helpottavaa. Aamusta iltaan jatkuva kuvotuksen tunne on rankka, mutta sen kestää kun on toivoa, että se helpottaa melko nopeasti. Mullakin se kaikkein pahin ällötys alkoi helpottaa viikolla yhdeksän, vaikka ajoittain vielä jatkui joinakin päivinä.

– Turvotus. Viikoilla 5 ja 6 mulla oli voimakasta turvotusta alavatsassa ja näytin silloin lähes yhtä raskaanaolevalta kuin viikko sitten. Turvotus kuitenkin hävisi viikon kuusi loppupuolella ja sitten maha oli taas ihan samankokoinen, kuin ennen raskautta. Ylimmässä kuvassa ennen näitä tekstejä näkyy mun maha (vessan likaisesta peilistä) ja turvotus, joka oli tosiaan joskus viikolla kuusi.

– Migreeni. Viikoilla 5-8 mulla oli yhteensä neljä migreeniä ja niiden lisäksi jatkuvaa päänsärkyä. Enemmän oli päänsärkypäiviä kuin ei-päänsärkypäiviä. Lisäksi kärsin todella valon aroista silmistä ihan jatkuvasti, eikä kotona voinut pitää mitään kattolamppuja päällä iltaisin. Aurinkokin oli tosi paha ja ihan jo pelkkä lumihanki pilvisenä päivänä häikäisi. Myös telkkarista, koneesta ja puhelimesta näytönkirkkaus piti olla koko ajan minimissä, tai en voinut katsoa ollenkaan. Migreenien esioireena mulla on voimakas aivastelu, joka on tosi kurjaa myös. Kaikki valo aivastuttaa.

– Pissahätä. Viikolla 8 alkoi jatkuva pissahätä ja kävin pahimmillaan öisinkin kolme kertaa pissalla, siinä missä normaalisti en käy ikinä ollenkaan.

– Väsymys, mutta silti herääminen aikaisin. Heräsin jo kuudelta joka aamu, enkä saanut enää unta. Päivisin oli tosi väsynyt fiilis ja illalla tuli uni aikaisin, mutta silti unta ei riittänyt aamuisin pidempään.

– Hajuherkkyys. Kahvin haju, vanha tuttu suihkunraikas Otto (normaalisti rakastan Oton suihkugeelia ja dödöä eikä ne myöskään aiheuta mulle migreeniä, mutta sekä edellisessä että tässä raskaudessa on ollut tämä sama oire että en kestä sitä tuoksua :D), ruisleivän haju kun pussin avaa, pannukakun tuoksu, paprikan tuoksu vain muutamia mainitakseni. Siis lähes kaikkien ruokien haju ällötti niin paljon, että yritin vaan tekovaiheessa olla haistelematta, tai muuten en pystynyt syömään ollenkaan.

Varasin meille varhaisultran päivälle, jolloin mulla piti olla rv 6+4, mutta sitten ultrassa olinkin jo viikolla 7+2, eli pääsin kertaheitolla monta päivää eteenpäin! Varhaisultrassa näkyi syke ja kaikki oli hyvin pikkuisella tyypillä. Saatiin monta kuvaa mukaan. Se oli niin helpottavaa. Saatiin viimein varmistus sille, että tyyppi on kiinnittynyt oikeaan paikkaan ja kasvaa ja kehittyy. Oli myös huojentavaa, että en ollut kärsinyt kaikista oireista ”turhaan”, vaan raskaus eteni. Nämä olivat fyysisesti alkuraskauden rankimmat viikot, mutta eivät henkisesti, sillä tässä vaiheessa mulla ei ollut vielä hajuakaan tulevista ongelmista.

Raskausviikot 9-12: Verenvuotoa ja pelkoa

– Hematooman aiheuttama verenvuoto. Viikolla 8+2 mulla alkoi verinen vuoto, jonka syyksi paljastui myöhrmmin ultrassa hematooma kohdussa. Tästä kirjoitinkin ihan oman postauksensa, josta voi lukea lisää. Vuoto kesti yhteensä n. kolme viikkoa.

– Migreeni. Viikoilla 9-12 mulla oli kaksi hyvää viikkoa, jolloin ei ollut juuri ollenkaan päänsärkyä. Lisäksi oli kaksi huonompaa viikkoa, jolloin kärsin melkein koko viikon ajan joko päänsärystä tai migreenistä. Ne kaksi hyvää viikkoa antoivat kuitenkin jo hurjasti energiaa jaksaa.

– Pissahätä. Uskon, että tämä oli sekä psykosomaattista että myös sitä, että kohtu painoi virtsarakkoa. Mutta etenkin silloin kun oli verenvuotoa, ramppasin yölläkin usein vessassa ja oli vaikea nukkua. Kun vuoto loppui, heräilykin väheni ja kävin enää kerran yössä pissalla.

– Alavatsa- ja alaselkäkivut. Nämä säikäyttivät yhdistettynä verenvuotoon. Toisaalta, ihan samanlaista menkkamaista jomottelua mulla on ollut jokaisessa raskaudessa ensimmäisellä ja vielä toisellakin kolmanneksella.

– Rintojen kasvu. Kasvu on ollut melko tasaista koko ajan, mutta voimakkainta erityisesti näiden viikkojen aikana. Nyt se on pikkuhiljaa tasoittunut.

– Vatsa tuli esiin. Kymmenennellä viikolla huomasin, että pieni kumpu alkoi tulla alavatsalla esiin, joka ei ollut turvotusta. Se pullahti melkein yhdessä yössä ja alkoi kasvaa kovaa vauhtia.

– Ensimmäiset liikkeet. 11+ viikolla tunsin ensimmäiset pienet kalanpyrstön hipaisut ja kuplinnat alavatsalla kun makoilin selälläni sohvalla. Se oli ihan mielettömän huojentavaa kaikkien huolien jälkeen. Nyt tunnen jo melkein päivittäin vauvan hipaisut ja isommat kääntyilyt sekä makoillessa että istuskellessa.

Jos ne edelliset viikot olivat fyysisesti raskaimmat, niin nämä olivat kyllä henkisesti raskaimmat. Viikkoihin sisältyi ihan valtava määrä huolta ja pelkoa, monta säikähdystä ja stressiä ja itkua. Sanoin monta kertaa, että en halua oikeasti enää ikinä koskaan olla raskaana, koska en vaan kestäisi sitä huolta enää uudestaan. Sitten kun verenvuoto loppui, alkoi pikkuhiljaa vähän helpottaa. Kävin näiden viikkojen aikana myös ensimmäisessä neuvolassa, sekä sikiöseulonnan verikokeissa, joissa kaikki oli kunnossa. Neuvolassa sain kyllä jutella mun huolista ja mut kohdattiin ihanan empaattisesti ja rauhoittelevasti. Mutta raskainta oli kuitenkin se odottaminen, kun tiesi ja tiedän edelleen, että vielä viikkokausiin mitään ei ole tehtävissä, voi vaan odottaa ja toivoa parasta.

Huhhuh! Tämä on kyllä ollut henkisesti raskain alkuraskaus tähän mennessä. Migreenin ja pahoinvoinnin suhteen pääsin ehkä helpommalla kuin tokassa ja kolmannessa raskaudessa, mistä olen todella kiitollinen. En uskalla vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä viime viikollakin mulla oli seitsemän päivän päänsärkyputki, mutta tämä viikko on taas ollut aavistuksen helpompi. Nyt voi vaan toivoa, että raskaus jatkuu sujuvasti ja päästäisiin sinne hyville viikoille ilman sen suurempia komplikaatioita <3 Vaikka tämä postaus oli täynnä oireita, niin olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että saan juuri nyt olla tässä ja kantaa tätä minityyppiä mun sisällä.

Blogissa on luvassa paljon raskausaiheista sisältöä lähiviikkoina ja -kuukausina ja ajattelinkin tehdä instan puolelle ensi viikolla pienen kyselyn, että minkä tyylistä sisältöä toivoisitte ja missä kanavissa. Siellä saa laittaa palautetta ja sisältötoiveita muutenkin! 


Kuinka päädyimme yrittämään neljättä

25.02.2021

Olen saanut tosi paljon sellaisia ”tätä jo vähän odotinkin”- ja ”arvasin!” -viestejä, koska kyllähän se rivien välistä on ollut luettavissa pitkään jo, että haaveiltiin perheenlisäyksestä. Ja olen jopa sen sanonut suoraankin videolla. Jonkin verran olen saanut myös viestejä, että nämä uutiset yllättivät täysin, ja kuinka joku muistaa, että joskus jossain postauksessa sanoin, että meille ei varmaan enää tule lapsia kolmannen jälkeen. Sitä tosin on jo vuosia.

Ihan alunperin, silloin vuosia sitten, haaveilin neljästä lapsesta. Kaksi lasta 1,5v ikäerolla kuitenkin jarrutti sitä haavetta, kun arki oli aika kuormittavaa monen tekijän myötä, eniten ehkä huonojen yöunien. Jonkin aikaa oltiin jopa varmoja, että kaksi riittää meille. Mutta silloin kun sillä tavalla mietittiin, oltiin 22- ja 23-vuotiaita. Siitä on aika kauan. Tiedostettiin kyllä (ja sanottiin myös ääneen), että siinä iässä ei meidän kannata vielä tehdä mitään lopullisia päätöksiä lapsiluvun suhteen, kun ei sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Pikkuhiljaa aika kultasi muistot ja vauvakuume alkoi nostaa päätään. Ajattelin, että kolmas lapsi lievittäisi sen vauvakuumeen sitten, mutta ei se oikeastaan koskaan helpottanut, paheni vaan. Vauva-aika oli niin ihanaa meidän kuopuksen kanssa ja Oton vanhempainvapaa on sellainen ajanjakso meidän elämässä, jota muistelen valtavan suurella lämmöllä. Toki moni muukin, mutta tuo aika on jäänyt mieleen vauva-arjen osalta sellaisena ihan käsittämättömänä onnellisuuskuplana, vaikka silloin muuten elämässä koettiin suuria menetyksiä.

Oltiin puhuttu vauva-aiheesta jo pitkään Oton kanssa ja vaikka Otto oli alunperin sitä mieltä, että kolme on hyvä luku, niin ei hän ollut sanonut ehdotonta eitä missään vaiheessa, ja jossain vaiheessa ”ehkä ei” vaihtui ”ehkäksi” ja sitten ”kylläksi”. Punnittiin tätä asiaa paljon eri kannoilta. Meitä molempia pelotti erityisesti se, että mitä jos kaikki ei menisikään tällä kertaa hyvin. Olisiko meistä siihen, selvittäisiinkö me siitä?

Syyskuussa kirjoitin meidän fiiliksistä lapsiluvun suhteen. Että silloin vielä pelko oli kaipuuta suurempi, mutta jos kaipuu vauvaa kohtaan kasvaisi joskus pelkoa suuremmaksi, niin en näe mitään syytä miksi meille ei voisi tulla neljättäkin. Ehkä se postauksen kirjoittaminen ja teidän kommentit toimivat mulle hyvänä terapiana. Ymmärsin, että ei se pelko odottamalla lähde pois ja mitä pidempään me odotellaan (jos puhutaan siis vuosista) niin kohta on oikeasti jo enemmän syytäkin pelkoon, kun riskit kasvavat koko ajan. Että jos me kerran vielä yksi halutaan, niin sitten pitää olla rohkea ja mennä niitä pelkoja kohti.

Lokakuussa varmistui, että Otto tosiaan valmistuu ennen vuoden vaihdetta ja se oli ehkä meille sellainen viimeinen sysäys, että NYT. Ajateltiin, että siinä varmaan kestäisi ihan hyvä tovi, että tulen raskaaksi, kun viimeksikään ei tärpännyt nopeasti, joten oli parempi aloittaa yrittämään.

Marraskuu oli ensimmäinen kierto kun yrittämällä yritettiin, mutta se päättyi kuukautisiin. Ja olihan se pettymys, koska vaikka tiesin järjellä, että siinä saattaa kestää kuten viimeksi, tiesin myös, että kahdella ekalla kerralla meillä nappasi heti, vaikka ei juurikaan edes yritetty. Joten oli sellainen pieni toivon kipinä, että jos nyt! Mutta samalla se oli sellainen hyvä palautus maan pinnalle, että ei nyt kannata vielä haaveilla mistään #vauva2021 kun se saattaa hyvin mennä seuraavankin vuoden puolelle. Ostin elämäni ensimmäistä kertaa myös ovulaatiotestejä seuraavaa kiertoa varten ja aloin syömään foolihappoa.

Parin viikon kuluttua mulla oli selkeät ovulaation oireet ja onnistuin tikuttamaan ovulaatiotestiin toisen viivan. Se oli hieman haaleampi kuin kontrolliviiva, mutta kuitenkin. Sillä mentiin. Ja siitä se sitten lähti. Tämä tärppäsikin niin nopeasti, että oltiin aivan pöllämystyneitä. Oltiin varauduttu siihen, että kenties meillä onnistuu vasta ensi kesänä tai jopa myöhemmin, mutta sitten se yhtäkkiä onnistuikin tokasta kierrosta. Täytyy olla kiitollinen siitä, että päästiin näin helpolla tällä kertaa, sillä muistan vielä hyvin miltä tuntui kun yritystä oli takana pidempään ja aina uudelleen ne menkat alkoivat.

Tällainen matka meillä kohti sitä, että meistä tulee kuuden hengen perhe. Aika hauskaa, että ollaan palattu siihen, mitä joskus villeimmissä unelmissani teininä haaveilin. <3