Hetkiä viikonlopulta

04.04.2022

Meillä oli tosi tavallinen ja ihana, tavallisen ihana viikonloppu. Tässäpä hieman ajatusten virtaa viikonlopun hetkistä.

Perjantaina toinen koululaisista oli kaverin synttäreillä keilaamassa ja me muut katsottiin elokuvaa. Tehtiin iso herkkuplatter olkkarin pöydälle ja laitettiin Netflixistä pyörimään Over the Moon -elokuva, jossa oli hyvät musiikit. Pötköteltiin sohvalla, vauva mönki ja kiipeili ympäri olkkaria ja isosiskot eläytyivät elokuvaan. Lasten kasvaessa on yhä enemmän niin, että joku on jossain. Kaverilla, harrastuksessa, synttäreillä tai ulkona. Mutta yritetään pitää kiinni perjantain leffaillasta ja toteuttaa se aina jollakin kokoonpanolla.

Musta on ihanaa kun lapset kasvavat ja löytävät niitä omia tyyppejä, joiden kanssa keksivät tekemistä ja joita näkevät. Kulkevat itsekseen, ovat jatkuvasti yhteydessä kavereihin myös kotona ollessaan. Se muutos on jo niin selkeästi nähtävissä, muutos kohti sitä aikaa kun ne omat kaverit ovat ihan valtavassa roolissa elämässä. Sitä aikaa, jonka muistan hyvin elävästi edelleen myös omilta teinivuosilta. Sitä on ihanaa ja kutkuttavan jännittävää seurata vierestä. Ja olen niin onnellinen, että lapset ovat löytäneet niin ihania ja fiksuja ystäviä.

Lauantaina nähtiin Oton siskoa. Ei tehty hänen kanssa mitään ihmeellistä, oikeastaan ei tehty mitään muuta kuin höpötettiin ja hengattiin verkkareissa sohvalla. Miten kiitollinen olen siitä, että Oton myötä olen saanut itselleni pikkusiskon, josta aina haaveilin lapsena. Pikkusiskon, jonka kanssa voi olla just niin rennosti kuin pikkusiskon kanssa toivoo voivansa olla. Joka arvostaa kun lähetän hänelle etukameralla otettuja vahinkolaukauksia itsestäni, jonka kanssa voi keskustella vatsan toiminnasta tai tyhmistä unista, joka auttaa mua valitsemaan asuja ja ihastelee mun kanssa lasten touhuja ja ilmeitä vähintään yhtä innokkaasti kuin Otto tai mun äiti. Ja jolle saan itse olla isosisko, isosisko josta ehkä on joskus hyötyäkin. Tuki ja turva ja hyväksyvä ja kannustava vähän vanhempi tyyppi, jonka puoleen voi aina kääntyä missä tahansa asiassa.

Sunnuntaina lapset valmistelivat meille Encanto-elokuvasta inspiroituneen We don’t talk about Bruno -esityksen, jota harjoittelivat kolmestaan oikein antaumuksella. Esitys sisälsi koko We don’t talk about Bruno -laulun ja monta asunvaihtoa. He esittivät kaikki biisin roolit itse ja eläytyivät täysillä lauluun. Mukana oli niin peruukkeja, esirippu kuin lentäviä hameitakin. Vauva taputti melkein koko esityksen ajan, hän kun oli upeasti just oppinut taputtamaan ”oikein” eikä enää muumitaputusta.

Mietin siinä hetkessä, että tää on kyllä yks parhaita juttuja siinä kun on monta lasta. Seurata sitä omien lasten yhdessä tekemistä ja innostusta. Miten upeasti jokainen oli mukana esityksen valmistelussa ja miten hauskaa heillä oli yhdessä. He sulkeutuivat yläkertaan harjoittelemaan ja suunnittelemaan pitkäksi aikaa ja yritettiin täällä alhaalla kuunnella mitä he tekivät. Niin taitavia ihania tyyppejä! Ja esityksen jälkeen viisivuotias halusi vielä esittää sen uudelleen niin, että hän esitti yksin kaikki roolit. Mitä huikeaa heittäytymistä – saatiin nähdä kaksi mahtavaa versiota.

Kuten sanoin, ihanan tavallinen viikonloppu. Ei tehty mitään ihmeellistä, ei ostettu muuta kuin ruokaa ja seinäpakkelia, eikä käyty muualla kuin puistossa ja kaupassa. Viikonloppu oli täynnä rentoa yhdessäoloa, kotia ja ulkoilua. Viikonloppuun sisältyi myös yksi ihan sairaan hyvin vauvan kanssa nukuttu yö vain parilla nopealla herätyksellä, ja toinen ihan surkea yö täynnä heräilyä ja kitinää. Syötiin paljon hyvää ruokaa,  ja kuuluipa viikonloppuun myös siivousta ja pyykkiä, eteisen seinän paikkaamista (siihen on tullut kolo, kun ollaan oltu liian innokkaita liukuovien kanssa ja ne on joskus pamahtaneet siihen) ja haleja ja lasten kinastelua keskenään.

Ihana, rakkaudentäyteinen perhekeskeinen viikonloppu. Just sellainen viikonloppu jota mä rakastan.


Viikon kuulumiset ja viikonlopun suunnitelmat

20.11.2020

Tämä arkiviikko on tähän asti ollut oikeastaan tosi hyvä, mistä olen hieman yllättynyt. Mulla on ollut tässä nyt PMS pari päivää ja se on toki välillä rassannut, mutta noin niinkun muuten tämä on ollut sellainen hyvien oivallusten ja aikaansaamisen viikko. Jännä yhdistelmä tuo PMS ja se, että olen tehnyt oivalluksia ja saanut monta asiaa hoidettua, yleensä niitä ei voi todellakaan mainita samassa lauseessa. Jokaisen raskauden myötä mun PMS-oireet ovat voimistuneet ja nykyisin olen kyllä usein muutaman päivän ennen menkkoja yleensä aika tunteellinen, räjähdysherkkä ja myöskin turvottaa ja kaikki on vähän hankalaa. Niin on ollut tälläkin viikolla, mutta siitä huolimatta kirjoittaminen on sujunut paremmin kuin pitkään aikaan ja sain kaiken to do -listalta tehtyä hyvässä tahdissa. Mulla on siis oikein hyvä fiilis!

Niistä oivalluksista mitä olen tehnyt: mitä enemmän keskityn niihin asioihin, joista itse nautin ja mitä vähemmän stressaan siitä, että ”pitäisi” tehdä jotain, sitä helpompaa mun on tuottaa sisältöä johon olen tyytyväinen. Ei kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta on oikeasti ollut mulle tärkeä oivallus jälleen kerran. Miten se pääseekin aina välillä unohtumaan ja tulee otettua paineita siitä, että pitäisi tehdä hirveästi jotain muuta. Ei tarvitse.

Tällä viikolla olen kuvannut monta tulevaa kamppista loppuvuoteen, tehnyt tulevaa blogijoulukalenteria (parasta!!) ja kirjoittanut paljon. Käytettiin myös auto huollossa marraskuun myrskyisimpänä päivänä ja pelattiin ihan sikana lautapelejä lasten kanssa.  Katsottiin myös The Queens Gambit sarja loppuun Netflixistä ja se oli aivan älyttömän hyvä. Suosittelen hyvin vahvasti, tarina oli huikea ja mukaansatempaava! Tein muuten myös historiaa, kun sain Oton suostuteltua opettelemaan yhden tanssin Reelsiä varten. Otto vihaa tanssimista, mutta tämän helpon tanssin hän suostui opettelemaan ja olin siitä niiiiin fiiliksissä! Ehkä meistä kuoriutuu vielä sellainen kunnon tanssi-couple kuin Noah Beck Ja Dixie D’amilio konsanaan. No ei, siihen en ihan usko. Mutta tämä on kuulkaa hyvä alku.

Ollaan otettu aika rennolla meiningillä koko viikko ja vaan fiilistelty kotia ja joulua. Otto laittoi jouluvalot meidän kuistille ja ne on niin ihanat. Niin mukava tulla kotiin pimeälläkin kun kauniit jouluvalot toivottavat tervetulleeksi. Vielä on yksi paketti led-valoja laittamatta, aiotaan koristella kyllä taloa lisää ulkopuolelta vielä ennen joulua, mutta kuistin valot olivat hyvä alku. Valoa toi hurjasti myös tänään maahan satanut lumi! Ai että miten ihanaa oli herätä niin kauniiseen maisemaan. Ei olla nähty tätä kotia vielä näin lumisena kertaakaan, kun keväällä lunta ei ollut nimeksikään. Ihana luminen piha ja puut!

Lauantaina aamulla Otto lähtee veljensä ja isänsä kanssa poikien mökkireissulle, joka oli itse asiassa viime vuoden joululahja appiukolleni. Me taas vietetään tyttöjen viikonloppua kälyjeni ja meidän lasten kanssa täällä meillä. Ollaan odotettu tätä jo kauan ja niin kiva kun päästään vihdoinkin pitämään. Suunnitelmissa on ainakin joululeffoja, saunomista, myöhään yöhön höpöttelyä ja paljon ruokaa ja herkkuja. En malta odottaa. Meille tulee varmasti niin ihana viikonloppu yhdessä ja mökkeilijöille varmasti myös. Ihanaa piristystä ja vähän erilaista puuhaa tähän syksyyn, kun niin paljon on tullut oltua perheen kesken.

Tänään kuitenkin nautitaan perheen yhteisestä ajasta ja tehtiin leffapesä olkkariin. Aiotaan pitää joululeffamaratoni yhdessä, koska pitäähän mun testata uutuusleffat, joita suosittelen tulevan joulukalenterin luukussa. Osa on jo katsottu, mutta vielä muutama jäljellä onneksi! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!