Tänään oli se kauanodotettu jälkitarkastus, jos sitä enää tämänpäiväisen jälkeen voi sillä nimellä kutsua! Meidän vauvalle ja mulle oli laitettu peräkkäiset ajat että ensin on vauvan lääkärineuvola ja sitten mun jälkitarkastus ja sehän meni aivan pipariksi. Kesän kunniaksi meille oli tietenkin laitettu lääkäri-opiskelija ”lääkäriksi” ja nyt täytyy kyllä sanoa että jäi huono maku suuhun koko käynnistä. Mä ymmärrän kyllä että opiskelijankin täytyy saada harjoitella mutta miksi, oi miksi opiskelijat täytyy laittaa yksin harjoittelemaan? Tai tiedänhän minä, resurssipula, mutta kun se johtaa vain suurempiin harmeihin.

Meidänkin käynti kesti lopulta 1,5h aiheuttaen jonollisen kyrsiintyneitä asiakkaita ja ylilääkärin paikalle – vaikka kyseessä  oli ihan rutiinitarkastukset. Meidän jokaisella neuvolakäynnillä harvinaisen tyytyväiseksi tituleeratun vauvan tunnin kestäneestä lohduttomasta itkusta (joka varttitunnin lonkkien vääntelystä aiheutui) hämmentyneenä unohdin sitten kysyä kaikki mieltäni askarruttaneet asiat mm. liikunnasta ja meinasi unohtua jälkitarkastustodistuksenkin saaminen mutta onneksi tämä ylilääkäri sitten muisti kysyä että olenko jo saanut sen lääkäriltä. Niin ja niissä vauvan lonkissahan ei ollut mitään vikaa, opiskelija vain ”kokeili vauvan pulssia nivusista” ja ihmetteli kun ei saanut pulssia tuntumaan silloin kun vauva huusi. Anteeksi, olen vain edelleen tuohtunut koska ei varmasti kukaan haluaisi että omaa pientä vauvaa itketetään aivan turhan takia ja vielä niin pitkään! Täytyy sanoa että tämän päivän lääkärikäynti oli yksi mun elämän turhauttavimpia kokemuksia.

Mutta nyt siihen itse palautumiseen, vaikka en kyllä jälkitarkastuksen perusteella ole yhtään sen viisaampi kuin aiemminkaan. Mitat otettiin jo tiistaina ja kertyneistä 15:stä raskauskiloista oli jäljellä vielä neljä. Mä oon vain tyytyväinen niihin neljään kiloon sillä ennen raskautta mun paino oli jostain syystä laskenut aika alas vaikka söin normaalisti enkä liikkunutkaan normaali vaunulenkkejä enempää. Tällä hetkellä koen olevani siis noin suurinpiirtein mun omassa ihannepainossani! Täytyy vain toivoa että imettäminen ei laske nyt mun painoa enää niin alas kuin mitä se tosiaan ennen raskautta oli.

Palautuminen raskauden jälkeen on varmaan yksi herkimmistä aiheista nostattamaan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin meidän äitien keskuudessa (heti imetys-korvikesodan ja perhepeti vs. pinnasänky -taiston jälkeen tietysti). Toisaalta pitäisi palautua nopeasti mutta toisaalta sekään ei ilmeisesti ole hyvä jos palautuu nopeasti. Itse olen vastaanottanut sekä arvailuja siitä että palaudunko enää koskaan ennalleni toisen raskauden jälkeen, että kommentteja siitä kuinka pukeutumalla tiukkoihin vaatteisiin ja esittelemällä kroppaani synnytyksen jälkeen kasaan paineita toisille äideille palautua nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen.

Mun mielestä se vain tuntuu väärältä että pitäisi peitellä omaa kroppaansa vain siksi ettei jollekin tule paha mieli! Miksei siitä saisi olla ylpeä jos on palautunut hyvin? Miksei saisi iloita kun näkee raskauden jälkeen peilissä viimein sen tutun oman itsensä ja pukeutua juuri niinkuin itse haluaa? Faktahan on kuitenkin se että jokainen palautuu omaan tahtiinsa, eikä mun mielestä palautumisesta pitäisi ottaa mitään paineita kun ei sille näin pian synnytyksen jälkeen oikein voi eikä edes saakaan tehdä mitään. Jos mä itse loisin esimerkkiä että heti synnytyksen jälkeen pitää himokuntoilla ja ei saa syödä muruakaan jotta on mahdollisimman pian entisellään, mä ymmärtäisin syyttelevään sävyyn kirjoitetut kommentit paineiden asettamisesta – mutta jokainen lukija tietää että niin en ole tosiaan tehnyt!

Enkä kyllä ala säkkiinkään pukeutumaan ettei kukaan ottaisi paineita. Mä oon niin tyytyväinen mun kroppaan kuin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla ja pukeudun myös sen mukaan. Viimeksi en ollut ollenkaan näin tyytyväinen näin pian synnytyksen jälkeen, kilojakin oli jäljellä silloin vielä paljon enemmän. Palautuminen voi siis olla todella erilaista jokaisen äidin lisäksi myös jokaisen eri raskauden kohdalla. Mä kirjoitin palautumisesta viimeksi viikko synnytyksen jälkeen – tyytyväisenä senhetkiseen tilanteeseen ja silloin jo totesin että palautuminen on erilaista kuin ensimmäisestä raskaudesta.

Kaikenkaikkiaan koen olevan myös fyysisesti paremmassa kunnossa tämän toisen raskauden jälkeen vaikka vietin keväällä useamman kuukauden vuodelevossa! Jaksan hyvin nostella vaikka molempia muksuja yhtäaikaa ja työnnellä tuplarattaita ylämäessä vaikka kyydissä on rattaiden painon lisäksi 17kg muksuja ja 5kg ostoksia. Viime postauksessa mainitsemani lantiokivut menivät muutamassa päivässä ohi kuten silloin ounastelinkin ja niiden jälkeen olen onneksi ollut ihan kivuton. Myös raskausarvet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) ovat haalistuneet suht huomaamattomiksi eivätkä ne mua häiritse yhtään, siinä ovat muistona vanhan umppariarven kyljessä. Linea negrakin erottuu vielä, vaikka raskausaikana sitä ei näkynyt ollenkaan! Hassua miten se tuli näkyviin vasta synnytyksen jälkeen.

Mä oon ottanut tasaisin väliajoin kuvia mun mahasta nyt synnytyksen jälkeen tätä postausta mielessä pitäen että niistä näkee miten palautuminen on viikkojen varrella edennyt. Lähtötilanne kaikelle palautumisellehan oli siis tämä:

Kuvissa mun masu raskausviikolla 36+0 – tasan viikkoa ennenkuin meidän pikkuinen näki päivänvalon. Nämä ovat viimeisiksi jääneet masukuvat! Huh miten iso se olikaan, olin jo iloisesti unohtanut kaiken sen tukaluuden. Hassua ajatella että kuusi viikkoa sitten meidän pieni neiti vielä köllötteli tuollanoin ja mä vain toivoin että hän syntyisi jo ja saisin pitää häntä sylissä. Nyt hän on ollut täällä meidän nuuskuteltavana ja ihasteltavana jo niin kauan ettei tosiaan osaisi kuvitella elämää ilman! Mutta ainiin mun ei pitänyt taas kerran herkistellä vauvahuuruissa vaan kertoa jotain aivan muuta! Tässäpä siis kollaasia masun palautumisesta synnytyksen jälkeen:

Nyt tuntuu niin isolta tuo eka masu vaikka silloin se tuntui aivan minimaaliselta sen megapötsin jälkeen! Eihän se iso ole, mutta on se tietty isompi kuin tämänhetkinen masunen. Ylimääräistä nahkaa on vielä, ei ehkä enää sen jättivatsan vertaa mutta kyllä tuonne saisi muutaman hamsterin ängettyä eikä tekisi tiukkaa. Istuessa se lähinnä näkyy ja jos alkaa oikein vartavasten venyttämään sitä ihoa, seistessä ei enää juurikaan.

Painoa mä en halua enää saada alemmas, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu! Mua vaan nyt edelleenkin mietityttää se että milloin saa alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä tai esimerkiksi juoksemaan ja hyppimään? Koen että lantionpohjalihakset ovat ihan normaalit eikä musta tunnu ollenkaan pahalta jos vaikka juoksen pikaspurtin bussiin mutta saisinkohan mä vielä edes tehdä niin? Harmittaa kyllä niin vietävästi kun en saanutkaan niitä vastauksia tänään joita olin toivonut. Pitänee varmaankin vielä ensi viikolla soitella neuvolaan uudemman kerran ja koittaa vaikka saada uutta jälkitarkastusaikaa (onnea vaan yritykseen kesän aikana, tiedän!). Kuinka pian synnytyksen jälkeen te olette uskaltaneet aloittaa raskaamman liikunnan?

Mulla on pikkuhiljaa aika rientää koisimaan kun huomenna on ne Oton sukulaisen valmistujaiset, mutta toivottavasti piditte postauksesta! Ihanaa viikonloppua ja hurjan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille♥♥

PS: Tuttikertomuksen toteutan mahdollisimman pian kun niin moni toivoi sitä, halusin vain tehdä tämän ensin!

Hei tyhmä flunssa, lähtisitkö takaisin sinne mistä tulitkin sillä olet kiusannut perhettämme jo tarpeeksi pitkään! Aloitit iloisesta pikku taaperostamme Tipasta, pilasit mahtavat kesälomasuunnitelmamme ja seuraavaksi teit jotain anteeksiantamatonta, aiheutit inhottavaa yskää myös kuusiviikkoiselle pikkuneidillemme. Tämänpäiväinen ilmestymisesi vuorostaan minun kroppaani kruunasi viimeisen kaksiviikkoisen – en päässyt kovasti odottamaani tilaisuuteen vaikka lapset voivatkin jo hyvin. Meillä olisi sen verran tärkeitä muistoja tässä luotavana, juhlat järjestettävänä ja muutenkin reippaasti hommaa että sinua ei kyllä kaivattaisi siihen lisäksi enää ollenkaan. Lisäksi vierailusi on kestänyt jo aivan turhan pitkään! Ikävää sinun kannaltasi sanoa näin, mutta kaikki olisi paljon kivempaa ilman sinua! Mene pois me ei tykätä susta yhtään!

Eilen meillä oli pienemmän neidin ja mun käynnit neuvolatädillä, meidät molemmat mitattiin ja perjantaina on sitten vielä neuvolalääkäri ja mun jälkitarkastus jonka jälkeen toivon mukaan saan luvan alkaa liikkumaan. Liikuntainto on kova ja kaiholla katselen parvekkeeltamme kanavanrannassa hölkkääviä ihmisiä, saisinpa mäkin jo liikkua kunnolla! Pidetään siis peukkuja että flunssapöpö poistuu pian jotta liikkumaluvan saatuani mun ei tarvitse lykätä liikunnan aloitusta enää flunssan takia. Kunhan olen käynyt jälkitarkastuksessa, ajattelin tehdä sitten postausta siitä synnytyksen jälkeisestä palautumisesta mittoineen ja kuvineen mistä moni on kysellytkin!

Flunssasta huolimatta sain sentään tänään ristiäiskakut tilattua ja en malttaisi odottaa että näen ne luonnossa! Muutenkin ristiäismenua pitäisi suunnitella – tällä hetkellä kun päätettynä on vasta voileipäkakut ja itse ristiäiskakku. Niiden lisäksi olisi mukavaa tarjoilla jotain raikasta, erilaista, ihanaa ja näyttävää. Saa nähdä mihin päädytään! Ristiäisiä itsessäänkään en kyllä malttaisi odottaa enää ollenkaan, mutta onni että niihin on vielä pari viikkoa niin ei (toivottavasti) tarvitse niitä enää kituuttaa flunssan kourissa. Kutsutkin on lähetetty ja kovasti odotan että saadaan kertoa nimi kaikille! Musta on ollut ihanaa lueskella teidän nimiarvailuja kevään ajan ja on mahtavaa sitten vihdoin paljastaa nimi josta olen mahdottoman iloinen ja ylpeä.

Postauksen kuvituksena meidän ihana pieni neitisemme joka (kuten kuvistakin näkyy) vispaa jo hurjasti jaloillaan  ja yrittää kääntyillä suuntaan jos toiseenkin lattialla hengaillessa.  Kovasti hän yrittää nostella päätäänkin, sylissä pää nousee jo tosi korkealle mutta lattialla masulleen ollessa se jää vielä vähän alemmas eikä pikkuinen jaksa vielä hirmuisen kauaa kurotella kaulaa. Mutta eipä sillä olekaan mikään kiire! Nyt oon mäkin muuten saanut jo ihania tarkoituksellisia hymyjä osakseni, aiemmin kun ne olivat vain Oton ja pikkuisen oma juttu. Mahtavaa, meidän vauva ei siis vihaakaan mua (vaikka imetyshormoneissani kerkesin jo pelkäämään sitäkin kun ei tullut niitä hymyjä heti mulle!).

Ajattelin että teen pienen kollaasin kuluneen viikon instagram-kuvista, kun en ole niitä jakanut pitkiin aikoihin täällä blogin puolella! Kun viimein juuri ennen synnytystä sain Instagramin taas toimimaan teidän lukijoiden ansiosta kunnolla olen aktivoitunut huomattavasti sen käytössä ja nykyään tulee laitettua melkeinpä vähintään kerran päivässä jotain sinne, usein jopa monta kertaa päivässäkin. Instagramin kuvia ei yleensä täällä blogin puolella nähdä ja sinne kaikki päivittyy ennen blogia sen käytön helppouden vuoksi. Joten jos et vielä mua Instagramissa seuraa, niin nimimerkillä @iinalaura löytyy kuvia!

Mä toivon itselleni pikaista paranemista ja odotan innolla perjantaita että pääsen sinne tarkastukseen ja saan kirjoittaa palautumispostauksen koska palautuminen raskauden jälkeen on aihe joka kiinnostaa mua ja josta on paljon keskustelua tälläkin hetkellä ja joka herättää niin tunteita kuin mielipiteitäkin laidasta laitaan. Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja hyvää yötä♥♥

PS: Ainiin, se piti vielä mainita että olen jo toista yötä tutittoman taaperon ylpeä äiti :)! Jos haluat kuulla aiheesta lisää niin huikkaa kommenttiboxiin, saatan vaikka väsätä tutista luopumis -kertomuksen jos kiinnostusta aiheeseen löytyy.

Aivan loistomaanantai takana! Muutama mulle alunperin blogiympyröistä tuttu ihana äitiystävä (Emilia, Demi ja Jenina) tuli meille eilen kylään mukanaan pari kerrassaan mahtavaa taaperoista nimeltä Ava ja Viima. Kyllä riitti tosissaan menoa ja meininkiä kun muksut pyörivät ja hyörivät ja me blogimammat pistettiin kamerat viuhtomaan.  Aikamoinen räpsräps täältä kuului kun yritettiin ikuistaa koko hauska päivä. Lapsilla riitti hupia toisistaan ja etenkin Ava ja Tiara leikkivät jopa paljonkin yhdessä vaikka ja mitä. Tiara innostui myös Viimasta kovasti, hän oli niin hellyyttävä pieni poika joka konttasi menemään huimaa vauhtia.

Saatiin räpsittyä aivan järjetön määrä kuvia ja muksuista varsinkin niin söpösiä otoksia että teki tiukkaa valita edes mitä tänne laittaa esille! Oli mukava nähdä ihan livenäkin kaikkia mukavia tyyppejä joiden kanssa on jo pitkään tullut juteltua ensin blogien tiimoilta ja myöhemmin ihan muutenkin tutustuttua. Äitiystävät ovat kyllä tärkeä voimavara, toiset äidit kun usein tietävät tasan tarkkaan mitä tarkoittaa kun puhuu jostain lapsiin liittyvästä ja heiltä voi saada niin mahtavia vinkkejä (Kiitos Emilia kun muistutit että Zaran lastenosaston vaatekoot ovat niin nafteja että voin laajentaa etsintöjä Tiaran vaatteiden osalta jo vauvojen osastolta isompien puolelle) kuin vertaistukeakin. Kerran jos toisenkin tuli nimittäin raskausaikana valitettua ja aina onneksi löytyi myötätuntoa!

Me mentiin vielä Emilian ja Avan kanssa ulkoilemaan kun muut olivat jo lähteneet kotiin ja oli hauska seurata kun Tiara ihan ihmeissään katsoi miten Ava kiipeili joka paikkaan aivan itse ja juoksi ja teki vaikka mitä. Tiara on ulkona vielä aika arka (kuten muistatte varmaan sen kun Tiara ei aluksi edes istunut hiekkalaatikolle vaan lapioi hiekkaa seisalleen) ja onkin hyvä että Tiaralla on samanikäistä ulkoiluseuraa kun kyllä ne omat ikätoverit aina rohkaisee taaperoa siihen liikkumiseen enemmän kuin äiti tai isi. En tosin usko että Tiarasta koskaan tuleekaan mitään hurjapäätä, meidän neiti taitaa vaan tykätä enemmän rauhallisista leikeistä kuten noilla katuliiduilla piirtelystä ja keinumisesta. Kiitos vielä Demi, Jenina ja Emilia sekä pikkuiset! Eilinen oli kiva hengähdystauko tähän kiireen ja stressin keskelle, mulla on nimittäin vielä hurjasti hommaa ennen meidän oikeaa yhteistä kesälomaa joka alkaa ristiäispäivänä. Ristiäisten ja normaalin blogin päivittämisen lisäksi on jos jonkinlaista projektia, pressitilaisuutta, neuvolaa, sukulaisten valmistujaisjuhlaa ja sitten ois vielä se kaikkein tärkein eli noi muksut joiden kanssa olisi kiva tehdä kaikkea ja nauttia ihanasta säästä ulkoillen. Mulla on suoraansanoen äärimmäisen stressaava kaksiviikkoinen edessä, mutta ehkä mä jotenkin suomalaisella sisulla selvitän sen kunnialla! Täytyy varmaan tehdä jonkinnäköinen tehtävälista jotta muistan kaiken tehdä.

Aivan ihanaa kesäistä alkanutta viikkoa kaikille, toivottavasti teillä ei ole yhtä kiire kuin mulla! Hyviä stressinhallintakeinoja, anyone?

PS: Olettehan muut äitibloggaajat huomanneet Kideblogien avoimen kesätyöpaikan:

Jos et itse ole äitibloggaaja niin käy peukuttamassa suosikkiblogiasi Kideblogien FB-sivuilla! Linkitetyt blogit löytyvät kohdasta ”muiden viimeiaikaiset julkaisut aiheesta Kideblogit” ja siellä niitä onkin jo aika liuta. Mitä blogia sinä haluaisit lukea täältä meidän sivustoltamme?

Me suunnattiin eilen jo toista kertaa tällä viikolla keskustaan (sitä ensimmäistä kertaa ennen olin käynyt keskustassa viimeksi kaksi viikkoa ennen synnytystä) ja mentiin shoppailemaan, tarkoituksena löytää mulle mekot alkukesän juhliin ja Otolle ja tytöille vähän kesävaatetusta, sekä pienemmälle myös vähän rekvisiittaa ristiäsiin. Mä olin etukäteen katsastellut vähän tarjontaa netissä ja tiesin suunnilleen mitä olin menossa hakemaan. Halusin kirkasvärisen mekon Oton sukulaisen valmistujaisjuhliin, ja valkoista ristiäisiin.

Kerrankin löysin juuri sitä mitä toivoinkin! Keltainen ihanuus-kotelomekko löytyi Zarasta ja ihastuin siihen heti ensisilmäyksellä. Päällä se näytti vielä kivemmalta kuin hengarissa! Ketään ei varmaankaan yllätä että päädyin keltaiseen mekkoon? Mä tuun kyllä olemaan niin ongelmissa sitten kun kyllästyn keltaiseen kun oon niin paljon sitä hamstrannut kaappiini. Mutta minkäs sille voi että keltainen vain viehättää silmää niin kovasti! Kun laittaa keltaista päälle ei kyllä mitenkään voi olla huonolla tuulella.

Ristiäisiin löysin myös vauvalle juuri sellaisen mekon kuin halusin (tämä ei siis ole kastemekko vaan se mikä puetaan itse kastamisen jälkeen) ja lisäksi ballerinat ja ihanan valkoisen kukkapannan päähän. Ristiäismekkoja en vielä esittele sen tarkemmin koska halusin vain vähän vilauttaa mitä on tulossa, mutta muutaman kuvan nappasin itsestäni tuossa keltaisessa ihanuudessa jonka Zarasta löysin. Löysin itselleni myös Carlingsista neonpinkit Dr. Denimin farkkushortsit kesäksi sekä Lindexiltä nutturavalkin ja valkoisen bandeaun.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin niin sain suostuteltua Otonkin ostamaan itselleen jotain vaatetusta kun herra yleensä vilauttaa kukkaroaan vain siellä pelikaupassa. No, käytiin me pelikaupassa tälläkin kertaa mutta onneksi vasta shoppailuiden jälkeen. Tumman puhuviin pukeutuva muruseni yllättäen ihastui mun löytämään huppariin joka on varustettu neonkeltaisilla yksityiskohdilla ja tarttuipa matkaan muutama hihatonkin kivoilla printeillä varustettuna. Halusin esitellä Otonkin ostokset kun tämä on niin harvinaista että niitä on!

Tytöille löysin ihanuuksia pirteissä kesäväreissä niin H&M:ltä, Zarasta kuin Lindexiltäkin. Mä en tykkää pukea neitejä samanlaisiin vaatteisiin mutta on kivaa jos neitien asuissa on jotain samaa jujua kuitenkin (vaikkapa sama väri tai materiaali). En kuitenkaan yleensä pyri siihen että ostaisin yhteensopivia asuja tytöille vaan ostan sellaista mikä mun mielestä sopii Tiaran tai vauvan muihin vaatteisiin ja tarpeisiin. Vauvalle ei vielä olla ostettu isompia vaatteita kauheasti joten ostin nyt kokoa 62. Tiaralle menee sekä koko 86 että 92 tällä hetkellä, 92 on vähän iso mutta tykkään ostaa sitä siksi että se laajentaa vaatevalikoimaa kun pääsee vauvaosastolta pikkulasten osastolle.

Tanktopit ja raidalliset ylisöpöt sortsit löysin Tipalle H&M:stä missä en ollutkaan aikapäiviin vieraillut ja sitten tuon ihanan pastellivihreän sortsihaalarin nappasin mukaani Zarasta. Nuo sortsit veivät mun sydämen totaalisesti ja haluan itselleni samanlaiset! Ja tuo sortsihaalari on ihanan pehmeä ja mukavan tuntuinen, luulenpa että Tipa viihtyy siinä mainiosti. Vauvalle löysin Zarasta tuon ihanan neonraidallisen mekon joka sopii täydellisesti valkoisten leggingsien kanssa jotka ostin Lindexiltä. Valkoisten leggingsien lisäksi Lindexiltä bongasin tuon aivan hurmaavan ananasbodyn! Se on aivan super ihana, niin söpön värinen ja ihana kuosi, mikähän niissä ananaksissa viehättää mua? Varmaan se keltaisuus, yllättäen…

Näiden tämänpäiväisten ja jo kaappiin kertyneiden löytöjen pohjalta on hyvä alkaa rakentamaan kesän tyyliä niin mulle itselleni kuin lapsillekin. Shoppailureissun jälkeen olin aivan rättiväsynyt mutta jostain löysin vielä pienen määrän virtaa ja suunnattiin pihalle kavereiden kanssa testaamaan Tiaran uusia katuliituja! Kovasti näyttivät muksut tykkäävän, Tipakin innoissaan piirteli vaikka ja mitä.

Saatiinhan me siis jotain kivaa tähänkin lomaan vaikka noissa ilmoissa ei kyllä vieläkään ole juhlimista kun taivas on pilvien peitossa. Onneksi on vielä myöhemmin kesällä muutama yhteinen lomaviikko! Tänään on ohjelmassa siivoilua, kauppareissua, ulkoilua ja mahdollisesti kaverit tulevat kyläilemään illemmalla. Ihanaa lauantaipäivää kaikille♥

Tiaran kummitäti ja mun ihana ihana ystävä Netta oli pikavisiitillä täällä Helsingissä tiistaina ja mehän tietysti käytiin sitten Nettaa moikkaamassa keskustassa. Netta on yksi mun pitkäaikaisimpia ja läheisimpiä ystäviä ja täytyy kyllä sanoa että joka kertaa kun nähdään niin harmittaa vaan entistä enemmän se että koulut veivät meidät eri paikkakunnille lukion jälkeen! Mutta onneksi sentään on puhelimet ja facebook niin edes jollain tapaa voi pitää yhteyttä näkemisten välillä. Aina kun Tiara leikkii puhelimella niin hän sanoo ”Haloo siellä. Ai kiitos, hei! Netta soitti!” eli Netta muka soittaa Tiaralle, ei koskaan kukaan muu. Kertoo varmaan jotain siitä kenen kanssa se Tipan äitsykkä yleensä puhelimessa hölpöttää!

Otolla on siis nyt tämä viikko kesälomaa kun haluttiin pitää yksi viikko nyt kun vauva on vielä niin pikkuinen ja loput myöhemmin kesällä. Meillä oli kaikenmaailman Linnanmäki- ja piknik-suunnitelmia mutta sää ei oikein ole ollut meidän puolella ja silloin kun oli kauniit ilmat oli Tiara kipeänä, inhottavaa. Täytyy toivoa että viikonlopusta tulisi edes kaunis niin voisi edes jotain kivaa tehdä ulkonakin. Tiistaina sentään oltiin siellä keskustassa koko perhe ja saatiin vähän nautiskella auringosta (ja päästiin jopa harvinaista kyllä Oton kanssa samaan kuvaankin kun oli joku muu kuvaamassa)!

Sadepäiviä ollaankin nyt vietetty sisätiloissa löhöillen ja herkkuja syöden, eikös niin että lomalla saa herkutella! Mä leivoin eilen meille Daim-mutakakkua ja voi nam että oli hyvää! Leivoin sen samalla ohjeella kuin aiemmin tekemäni Vadelma-mutakakun jonka ohjeen jaoin täällä, mutta vadelmien tilalta laitoin sitten kaksi Daim-patukkaa murskattuna. Tiaran kanssa ollaan taas vähän maalattu vesiväreillä, tehty urakalla palapelejä ja luettu kirjoja hyllykaupalla. Vauvakin on lomafiiliksellä ja hän on ottanut oikein rennosti nukkuen edelleen yhtä paljon kun ennenkin. Ihana pieni tuhisija, ei voi muuta sanoa!

Tiara sai päättää mitä mä maalaan ja hän halusi ehdottomasti pupun, pöllön ja ”aaaringon”, sekä porkkanoita ettei pupulle tule nälkä. Ihan hauskaa itsekin maalata vaikka taidot ovatkin ruostuneet ihan olemattomiin (jos niitä koskaan olikaan). Tipa on oppinut nyt kastelemaan pensseliä vedessä itse ennen kuin hän ottaa väriä siihen mutta kastelu on niin hauskaa että paperi suunnilleen lainehtii vedestä! Mutta eipä se ole niin justiinsa, tärkeintä on että Tiaralla on kivaa. Tiara kyllä jaksaa ainakin keskittyä tosi ihanasti maalaamiseen, tänäänkin hujahti pari tuntia pensselit kourassa ihan huomaamatta.

Huomenna meillä olisi tarkoitus mennä mahdollisesti etsimään ristiäisvaatetusta mulle ja tytöille ja ehkä jotain kesävaatteitakin. Ajattelin pakottaa tuon meidän perheen kaksilahkeisenkin katselemaan itselleen uusia vaatteita kun se aina suuntaa vain pelikauppoihin meidän shoppailureissuilla! Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille♥♥