Maaliskuun meiningit

31.03.2022

Sinne meni maaliskuukin ja olen oikeastaan tosi helpottunut. Maaliskuussa tuli ulos meidän Rikkaat & Rahattomat -jakso, jota oltiin jännitetty jo 1,5 vuoden ajan. Oli jännittävää ja pelottavaakin odottaa näin pitkään, että millainen jakso sieltä tulee ulos ja millaisen vastaanoton se saa. Mutta sain huomata, että ihan turhaan jännitti. Jakso oli just sellainen kuin meidän kokemuskin, positiivinen ja mahtava kokemus ja hyvät fiilikset! Jakson myötä oon saanut roppakaupalla ihan mieletöntä palautetta teiltä ihanilta, ja se on tuntunut ihan älyttömän hyvältä. Miten ihania ihmisiä siellä ruutujen takana onkaan, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla.

Alkukuusta tuntui vielä ihan talvelta ja nyt on ihan täysi kevätmeininki ja miljoona kertaa enemmän valoa. Se on ihanaa ja on niin paljon enemmän energiaa jaksaa arjessa, kun päivät ovat pidempiä valon ansiosta. Talvella aina tuntuu, että siinä vaiheessa kun iltaruoka on syöty niin se ilta on vähän niinkuin siinä ja sitten vaan odotellaan nukkumaanmenoa, ellei sitten ole harrastuksia tms. Keväällä kun on valoa, niin sitten se iltakin tuntuu paljon pidemmältä, vaikka samat tunnithan ne siinä onkin ja ihan yhtä paljon aikaa. Keväällä illalla on koko maailma avoinna ja ulkoilu ja kaikki on paljon mukavampaa myös iltaisin, kun on sitä valoa.

Ollaan pikkuhiljaa alettu miettimään meidän terassin ja pihan kevättä ja kesää. Viime vuonna laitettiin pihaa jo vähän, mutta aika tosi vähän. Oisko tää se vuosi, kun upgreidataan meidän 8 vuotta vanhat _parveke_kalusteet ja hankitaan joku meidän valtavalle terassille sopivampi oleskeluryhmä? En tiedä, katsotaan.  Pointtina ei siis ole se, että kalusteet on vanhat, koska ne on edelleen tosi hyvässä kunnossa ja ajattomat. Mutta se, että ne on alunperin hankittu parvekkeelle, joka on ehkä viidesosan meidän nykyisestä terassista, vaikuttaa siihen, että kalusteet ei ehkä ole ne sopivimmat meidän pihalle. Samoin meillä on neljän hengen ruokailuryhmä, joka on hankittu alunperin meidän rivarin terassille. Nykyiselle terassille mahtuisi vaikka 10 hlö ruokapöytä hyvin ja sellainen me oikeasti tarvittaisiinkin, että mahtuu edes muutama vieras meidän 6-henkisen perheen lisäksi.

Mutta tähän pientaloelämään taitaa kuulua vähän se, että aina on jotain huollettavaa tai laitettavaa ja päivitettävää, eikä ikinä tule ihan valmista. Pihahommien lisäksi päivitystä kaipaisivat vaatekaapit, alakerran vessan kaakelit (maalia) ja allaskaluste sekä lastenhuoneet, joita pitäisi muokata vähän toimivammiksi nykyisiin tarpeisiin. Kaikkea ei varmasti tulla tekemään tänä vuonna tai ei varmaan ensi vuonnakaan, mutta ainakin tiedostetaan mitä kaikkea on suunnitelmissa.

Tuntuu hullulta, että lapsilla on koulua enää huhti- ja toukokuu ja sitten edessä on kesä. Tää on oikeastaan ihan sitä parasta aikaa vuodesta, kun on koko mieletön ihana pitkä valoisa kesä vasta edessä! Voi jo maistaa kielellä kesän ihanat mansikat ja jäätelöt ja suolaisen tuulen merellä, se kakki ihana odottaa ihan kulman takana.

Vauvalla on menossa kunnon kasvuspurtti ja taitoja tulee kuin sieniä sateella. Kirjoittelen hänen kuulumisia taas kuukausipostauksessa kun uusi etappi tulee täyteen. Ensi viikolla on edessä jo 8kk-neuvolaa ja rokotuksia. Apua, miten aika menee!

Tällä hetkellä elämä tuntuu k-tilanteen suhteen normaalimmalta kuin kertaakaan kuluneen kahden vuoden aikana. Mutta muuten maailma on tietysti aivan sekaisin. Vaikka Ukrainan tilanne ahdistaa, uutisia tulee luettua paljon ja yritän auttaa tasaisin väliajoin hyväntekeväisyyden kautta, olen myös yrittänyt iloita siitä, että jonkinlaista normaaliutta on palannut meidän arkeen. Ehkä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019 pääsen katsomaan lasten kevätjuhlia tai harrastusten kevätnäytöksiä tänä vuonna? En tiedä, viime vuonna jo iloitsin joulujuhlista, mutta viime hetkellä nekin jouduttiin perumaan sitten kun rajoitukset kiristyivät ja tilanne huononi. Katsotaan miten käy. Mutta suhtaudun varovaisen innostuneesti siihen, että pääsisin näkemään iloisia lapsia esiintymässä ja laulamassa Den blomster tiden kommer.

Siinäpä meidän sekalaisia kuulumisia juuri tällä hetkellä! Arki on just nyt jotenkin tosi kivaa. Paljon ihania kohtaamisia (niin kiitollinen siitä, että tapahtumat ja tilaisuudet ovat tehneet paluun pitkän tauon jälkeen), lapsilla on kaikilla jotenkin tosi hauska ja rento vaihe menossa ja muutenkin kaikki sujuu mukavasti. On myös kivoja suunnitelmia tälle keväälle ja koko vuodelle ja sellainen toiveikas olo. Yritän pitää siitä kiinni vaikka mikä olisi.


Mihin yksi vuosi voi viedä

10.11.2021

Vuosi sitten tähän aikaan oli mun vuoden pelottavin päivä. Mun äiti meni sinä päivänä rutiinileikkaukseen johon oli odottanut aikaa jo hyvän tovin. Leikkauksen piti olla ihan muutaman tunnin läpihuutojuttu, mutta siinä ilmenneiden komplikaatioiden vuoksi äiti joutui teho-osastolle, enkä saanut äitiin yhteyttä. Koko päivän vaan päivitin ja päivitin puhelinta, milloin äiti laittaa viestiä, että kaikki hyvin. Kun viestiä ei vaan kuulunut, lopulta soitin osastolle, jonne äidin piti mennä ja sieltä kerrottiin, että äiti ei ole mennyt sinne osastolle ollenkaan, vaan leikkauksesta suoraan teholle. Vasta seuraavana päivänä sain yhteyden äitiin ja pystyin vihdoin huokaisemaan helpotuksesta. Mutta ne 24 tuntia siinä välissä, ne olivat pelottavat ja kaikenlaista kävi jo mielessä.

Viime vuonna marraskuu ei todellakaan ollut mitään herkkua. Äiti oli viikkokausia sairaalassa, koska komplikaatioiden vuoksi häntä ei voinut kotiuttaa. Lopulta hän pääsi vähän ennen joulua kotiin, oltuaan sairaalassa yli kuukauden. (Nämä kerrottu äidin luvalla jo viime vuonna). Huoli äidistä oli kova, mutta lisäksi oli muutenkin kurjaa. Koronatilanne paheni jatkuvasti ja kaikki oli todella epävarmaa, talous, joulu ja elämä ylipäätään. Silloin ei vielä oltu aloitettu rokotuksiakaan ja jotenkin koko se koronavuosi tuntui ihan loputtoman pitkältä ja synkältä, ulospääsyä ei ollut näkyvissä, kun sille ei ollut mitään konkreettista aikataulua.

Silloin haaveiltiin kovasti vauvasta ja oltiin annettu vauvalle lupa tulla, mutta vauvaakaan ei ihan vielä kuulunut. Kaikki se epävarmuus ja stressi sinä vuonna oli saanut meidät miettimään mikä meille tuo kaikkein eniten onnea, iloa ja rakkautta elämään ja yhdessä tuumin oltiin tultu siihen tulokseen, että se on meidän perhe. Lapset. Me haluttiin vielä yksi sellainen, yksi ihana pieni rakas, joka tuo loputtomasti onnea ja rakkautta lisää mukanaan. Toivottiin niin kovasti, että oltaisiin vielä kerran niin onnekkaita, että voitaisiin saada lapsi.

Silloin en tiennyt, että jo seuraavasta kierrosta tärppäisi. Marraskuu oli täynnä huolta, surua ja stressiä ja jotenkin sen kaiken jälkeen joulukuussa meidän vauva sai alkunsa. Aina sanotaan, että lopeta vain stressaaminen niin tulet heti raskaaksi. No voin kertoa, että minä kyllä stressasin ja murehdin kaikkea mahdollista vielä joulukuussakin, mutta jostain syystä tämä rakas tarttui mukaan juuri silloin.

Nyt kun katson vuoden taaksepäin, toivon, että voisin antaa ison rutistushalin itselleni. Että kyllä, kaikki todella järjestyi parhain päin niinkuin silloin yritin ajatella kovasti. Äiti pääsi kotiin ja toipui, maailma avautui vihdoin taas, työkuviot lähtivät korona-ajan jälkeen takaisin nousuun ja saatiin se vauvakin, jota niin kovasti oltiin toivottu.

Aina kun tuntuu, että  on vaikeaa, pitäisi vaan keskittyä etenemään hetki kerrallaan, eikä ainakaan murehtia tulevaisuutta. Useimmiten se onnistuu multa ihan hyvin, mutta jos liikaa kasaantuu asiat, niin kyllä siinä voi välillä tulla sellainenkin ajatus mieleen, että apua, entä jos kaikki ei vaan järjestykään. Entä jos tulevaisuudessa onkin vaan lisää kurjia juttuja? Onneksi rinnalla kulkee sellainen järjen ääni kuin Otto, joka muistuttaa, että kyllä ne asiat aina järjestyy. Ja jos ei ihan kaikki aina järjestyisikään juuri niinkuin itse toivoo, niin hän on siinä rinnalla kuitenkin. Ottamassa mun kanssa vastaan mitä ikinä tuleekaan.

Marraskuun pimeät illat saavat miettimään kaikenlaista, ja ehkä myös se, että mun aikuiselämän rankimmat hetket ovat sattuneet juuri marraskuulle. Marraskuu on se kuukausi kun menetin mun mummun ja marraskuu oli todella rankka myös viime vuonna. Ne muistot palaavat marraskuussa herkästi mieleen. Tämän vuoden marraskuu on kuitenkin täynnä valoa ja iloa ja onnea. Kaikkea sitä, mistä viime vuonna vain haaveilin ja mitä pelkäsin menettäväni.

Joskus tulee niitä rankempia marraskuita ja joskus niitä marraskuita, kun kaikki on juuri kohdallaan. Vuosi voi tehdä valtavan eron. Etukäteen ei kannata murehtia, että entä jos ensi marraskuu onkin juuri se marraskuu, kun kaikesta tulee hankalaa. Koska silloin kun on vaikeaa, ei koskaan ajattele, että onneksi murehdin sitä etukäteen. Mutta jos sulla on juuri nyt siellä meneillään rankka marraskuu, niin ehkä sulle antaa toivoa ja iloa se, että vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen. Vuoden päästä voit olla juuri siellä, mikä on nyt vasta varovainen haave. Haleja kaikille teille ihanille siellä <3