10 asiaa, joista olen kiitollinen juuri nyt

26.03.2020

Tällaisina aikoina on hyvä kiinnittää oikein erikseen huomiota niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joista voi olla kiitollinen. Tällä hetkellä olen vielä tavallistakin enemmän kiitollinen siitä, että saamme olla terveitä ja meillä on toisemme. Se on kaikki. Halusin kuitenkin listata sellaisia muita vähän pienempiä juttuja, joista olen juuri tällä viikolla ollut kiitollinen, joten tässä tulisi kymmenen sellaista.

1. Kuopuksen innostus potkupyöräilyyn. Vihdoinkin, oi vihdoinkin hän on innostunut siitä. Viime kesänä ei kiinnostanut ollenkaan, vaikka hän itse kuitenkin halusi potkupyörän ja kokeiltiin monta kertaa. Nyt hän on innostunut potkupyöräilystä oikein toden teolla ja haluaa joka päivä pyöräillä. Hän ajelee tosin liian pienellä viime vuonna ostetulla potkupyörällä. Meidän pitäisi käyttää perusteellisessa huollossa isosiskon monta vuotta vanha isompi Puky, jotta kuopus saisi sen käyttöön. Mutta tässä tilanteessa se on vähän haastavaa. Toistaiseksi hän siis potkuttelee menemään tuolla pikkupyörällä.  Vitsi kun olis sellainen polkupyörähuollon noutopalvelu, että se pyörä haettaisiin tuosta pihalta ja tuotaisiin siihen takaisin huollettuna, niin onnistuisi tässäkin tilanteessa hyvin ja turvallisesti. Jos sellainen on jo olemassa niin saa vinkata!

2. Oton rautaiset hermot ja arjen aikataulujen hallinta. Siinä missä mä olen se boheemi koheltaja, Otto on se, joka pitää meidän arjen aikataulut kunnossa. Vaikka mä askartelin lukujärjestyksen koko porukalle, niin Otto on se, joka pitää huolen, että sen aikatauluja noudatetaan. Otto pitää huolen siitä, että meidän päivissä on fiksut rutiinit ja mä taas olen se, joka keksii niiden lisäksi muuta hauskaa ja piristävää, ettei koti-arki ala puuduttaa. Me toimitaan tiiminä todella hyvin yhdessä, koska mä keksin kaikkea hauskaa ja hömppää ja Otto pitää huolen, että hommat tulee tehtyä.

3. Mielenkiintoiset työt. Juuri nyt olen vielä tavallistakin kiitollisempi jokaisesta uudesta työprojektista, jonka saan, kun markkinoiden tilanne on niin epävarma. Tällä viikolla on vahvistunut useampi kiinnostava juttu lähikuukausille, joista olen ihan valtavan kiitollinen. Voin vain toivoa sormet ristissä, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

4. Mun sisustussuunnittelijana työskentelevä täti, joka on auttanut mua suunnittelemaan meidän tulevan kodin keittiötä. Pian alan tuumasta toimeen ja otan yhteyttä eri keittiöfirmoihin! Saa suositella!

5. Uuden kodin edelliset omistajat. Maailman mukavimpia ihmisiä, joiden kanssa kaikki on sujunut jopa meiltä ensiasunnon ostajilta tosi jouhevasti ja ollaan saatu kultaakin kalliimpia neuvoja (sähköpostitse ja puhelimitse tässä tilanteessa). Onneksi sattui niin hyvä tuuri, että kävi näin. Ja toki olemme kiitollisia koko uudesta kodista ylipäätään, vaikka se tuntuukin niin hitsin epätodelliselta, kun ei olla käyty siellä ekan näytön jälkeen kertaakaan! Vieläkin vaikea käsittää, että me omistetaan se koti nyt, kun mikään ei vielä asumisen osalta ole muuttunut mitenkään.

6. Kirjat ja lukeminen. Ne ovat läpi elämän olleet mulle tosi iso voimavara, mutta nyt oikein korostetusti, kun ollaan niin paljon kotona. Lenkillä kuuntelen äänikirjoja ja kotona luen painettuja kirjoja. Lukemiseen uppoutuminen on ihan älyttömän terapeuttista ja rakastan sitä, miten paljon inspiraatiota kirjoista voi saada.

7. Lönkan lukupiiri. Koronan takia lukupiirin tapaaminen vaihtui tällä viikolla virtuaaliseksi, mutta meillä oli niin mielenkiintoista keskustelua ja muutenkin kivaa! Ihan oikeasti, olen niin iloinen uudesta harrastuksesta, uusista ajatuksista ja näkökulmista ja uusista tuttavuuksista, joita olen lukupiirin kautta saanut. Ihan super voimaannuttavaa löytää uusi kiinnostava harrastus vielä aikuisena.

8. Aurinko ja lämpenevä sää. Kevät tuntuu oikeasti olevan täällä! Juoksulenkillä mulla tulee hiki paljon nopeammin kuin vielä viime viikolla, ohut merinovillapaita juoksutakin alla alkaa olla liikaa. Auringosta tulee niin hyvä fiilis ja rakastan sitä, kuinka valon määrä lisääntyy joka päivä. Ollaan pakattu suurin osa talvikamppeista pois ja otettu välikausivaatteet käyttöön.

9. Pimennysverhot. Me pidettiin viime viikonloppuna lasten kanssa pyjamabileet, joiden jälkeen lapset nukkuivat olkkarissa yön, missä ei ole pimennysverhoja kaikissa ikkunoissa. Tämän seurauksena he heräsivät kaikki seuraavana aamuna k u u d e l t a, vaikka valvoivat vähän tavallista myöhempään. Lastenhuoneissa meillä onneksi on tehokkaat pimennysverhot, joiden ansiosta me ollaan nyt tämän etäopetuksen aikana nukuttu joka aamu noin puoli yhdeksään, vaikka valoisaa on jo silloin kuuden-seitsemän aikaan. Pimennysverhojen ansiosta lapset pystyvät nukkumaan normaaleja 11-12h yöunia nytkin. Olen kyllä kiitollinen myös näistä vähän normiarkea myöhäisemmistä aamuista. On ihanaa nukkua ”pitkään” joka aamu, kun mulle 8.30 on varmaan myöhäisin mihin edes pystyn nukkumaan, vaikka valvoisin kuinka myöhään.

10. Better Call Saul -sarja. Meillä loppui kaikki sellaiset vakkarikatsottavat peräkanaa ja hetken aikaa oltiin ihan huuli pyöreänä, että mitäs me nyt katsellaan iltaisin. Luettiin Oton kanssa molemmat Better Call Saulista joku artikkeli toisistamme tietämättä samalla viikolla ja kun mä ehdotin Otolle, että annetaan sille uusi mahdollisuus, Otto innostui heti. Me siis joskus muutama vuosi sitten yritettiin alkaa katsoa sitä, mutta jätettiin kesken 5. jakson jälkeen, kun se ei vaan tuntunut lähtevän käyntiin. Nyt kun ollaan aloitettu uudelleen, niin se onkin todella hyvä ja koukuttava ja ollaan jo paljon pidemmällä kuin 5. jaksossa. Onneksi annettiin uusi mahdollisuus ja ihanaa kun meillä on vielä paljon katsottavaa!

Siinä mun kymmenen kivaa juttua tähän torstaihin! Mistä ihanista jutuista te olette kiitollisia juuri nyt niiden isojen ja merkittävien lisäksi?


Viikon arkikuva 7/52

29.02.2020

Tämä kuva on otettu arkipäivänä sen jälkeen, kun lapset olivat kaikki tulleet kotiin dagiksesta, eskarista ja koulusta. Makasin siinä sohvalla Oton kainalossa ja tajusin, että tämä hetki on niin arkikuva. Hain kameran ja laitoin se kamerajalustalle, joka onneksi oli valmiiksi pystyssä. Nappasin kuvan itselaukaisimella ja jatkoin pötköttelyä.

Esikoinen oli ollut kotona jo pari tuntia, tehnyt läksyt ja syönyt välipalaa ja nuoremmat oli juuri haettu. Se pieni hetki, kun kaikki on juuri tulleet kotiin, kuulumiset on vaihdettu matkalla, päivän työt on tehty ja kaikki lataavat hetken akkuja. Me aikuiset ennen ruuanlaittoa, lapset touhukkaan päivän ja ulkoilun jälkeen. Lapset katsovat hetken jotain. Yksi Netflixiä, toinen Lasten areenaa ja kolmas pelaa Switchillä Minecraftia. Ja me varastetaan Oton kanssa hetki toisillemme. Tai Otto varastaa hetken meille.

Yleensä mä olen se, joka olisi heti kotiin tultua jo menossa keittiöön laittamaan ruokaa, yläkertaan laittamaan pyykkikonetta pyörimään, vastaamassa vielä yhteen työsähköpostiin ja lukemassa Wilma-viestejä. Ja sitten Otto nappaa mua kädestä kiinni ja sanoo, että tuu nyt hetkeksi tänne sohvalle mun kainaloon, edes viisi minuuttia, kyllä sä voit hetkeksi irrottautua. Ja sitten mä menen Oton kainaloon ja ensimmäisen minuutin mä mietin, mitä kaikkea mun pitäisi tehdä, mutta hiljennän ne ajatukset ja pötkötän siinä viisi minuuttia ennen kuin teen mitään muuta. Ja siinä on ihanaa. Olla vaan ja rentoutua. Ottaa hetki toisillemme. Yleensä ei edes välttämättä puhuta mitään, halitaan vaan ja ollaan siinä hetkessä. Tällaisia pieniä hetkiä me otetaan arjessa, aina kun sellainen johonkin väliin vaan sopii.

Sitten jaksaa uudella innolla pureutua illan askareisiin: ruuanlaittoon, järjestelyyn, läksyjen tarkastamiseen, lappujen täyttelyyn, pyykkien ripustamiseen, seuraavan päivän tavaroiden pakkaamiseen. Ja tietenkin jaksaa myös touhuta lasten kanssa. Yleensä me iltaisin pelataan lautapelejä, luetaan kirjoja, katsotaan jotain sarjoja tai piirretään yhdessä. Nyt kun alkaa olla valoa enemmän illallakin, lähdetään myös puistoon tai pelataan omalla pihalla jalkapalloa. Mutta ennen sitä, me chillataan hetki jokainen omissa puuhissamme ja vaan ollaan. Se on ihan best.

Mä rakastan sitä, että Otto vetää mut irti arkitohinasta joka päivä ja käskee halimaan. Välillä olen kuin höyryjuna siihen asti, että kaikki tehtävät on hoidettu. Mun on helpompi rentoutua sitten, kun ei ole enää mitään pakollista tekemistä. Mutta oikeasti tekee kyllä hyvää rentoutua siinä välissäkin ja ottaa hetki yhteistä aikaa, vaikka olisikin vain viisi minuuttia. Otto on tehnyt tätä niin kauan kuin mä jaksan muistaa. Arvostan Otossa sitä, että hän ei ole se meidän suhteen mörökölli jota pitää houkutella halimaan. Oikeastaan se on vähän toisinpäin. Mä rakastan halimista ja läheisyyttä, mutta en aina muista, että voisin halia ja olla lähellä, kun mielessä on niin paljon kaikkea muutakin. Onneksi Otto muistaa.

Toivotan tämän kuvan myötä kaikille ihanaa lauantai-iltaa! Muistakaa tekin halia <3 Ja kiitos ihan hirveästi teille kaikille kauniista sanoista, tsempistä ja ymmärryksestä edelliseen postaukseen <3 Merkitsee ihan älyttömän paljon se, että teitä on siellä niin valtava määrä, jotka olette tukena ja kannustatte!