Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita

14.11.2019

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 


Sieniretkellä lasten kanssa

28.10.2019

Me käytiin eilen lasten kanssa sienestämässä Oton enon mökillä reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Meidän piti toteuttaa tämä sieniretki jo viime vuonna, mutta silloin sopivaa ajankohtaa ei vaan löytynyt. Nyt onneksi saatiin järjestettyä ja voi vitsit että kannatti. Ensinnäkin: oli aivan ihanaa rentoutua koko päivä mökin rauhassa ja hiljaisuudessa, ja toiseksi: me saatiin ihan älyttömän hyvä satsi suppilovahveroita, melkein 20 litraa. Siitäpä kelpasi putsata ja perkata Oton kanssa ja laittaa valmiiksi. Lämpöä ei ollut kuin +2 astetta ja lapset poimivat hanskat kädessä jokainen omaan ämpäriin, niin ei onnistunut heti metsässä valmiiksi putsaaminen. Mutta oltiin kyllä tällä koko perheen porukalla huomattavasti tehokkaampia poimijoita kuin oltaisiin oltu vaikka Oton kanssa kahdestaan, eikä se haitannut niitä putsailla jälkikäteenkään. Nyt on pakkanen täynnä sieniä ja ensi viikon ruokiin on jääkaapissa vielä vaikka kuinka paljon.

Upeat sienirihmastot alkoivat jo heti mökin takapihalta ja niitä vaan löytyi lisää ja lisää koko ajan. Lapset poimivat ihan super innokkaasti ja eivät olisi malttaneet lähteä metsästä pois ollenkaan. Taivaalta satoi vuoroin vettä ja vuoroin räntää, mutta se ei menoa haitannut. Taapero kyllästyi jossain vaiheessa poimimaan sieniä ja alkoi poimimaan keppejä niiden sijaan, mutta isommat vaan löysivät toinen toistaan parempia sieniapajia. ”Täällä on hyvät apajat, tuu kattomaan” raikui koko ajan kummankin suusta.

Mulla tuli niin hyvä fiilis, kun muistelin samalla omaa lapsuuttani. Me käytiin äidin kanssa aina joka vuosi äidin työpaikan järjestämällä sieniretkellä. Meillä ei silloin ollut omaa autoa eikä niin helposti mahdollisuutta lähteä sienestämään, mutta se työpaikan sieniretki bussikuljetuksella oli jokasyksyinen perinne koko mun lapsuuden ajan. Mä olin usein ainoa lapsi retkellä, mutta se ei mua haitannut. Päin vastoin.

Lapset olivat niin innoissaan kun löysivät niin paljon sieniä ja mä uskon, että myös syövät erityisen mielellään itse poimimiaan sieniä. Meidän lapsista yksi on ihan sienifani, kuten minäkin jo lapsena, ja kaksi ei niin hirveästi niistä välitä. Mutta ehkä nämä itse poimitut suppikset tekevät poikkeuksen ja sienet maistuvat tällä kertaa tavallista paremmin heillekin. Me käytiin eilen illalla kaikki sienet Oton kanssa läpi ja osa käsiteltiin valmiiksi ja pakastettiin talven sieniruokia varten sopivina annoksina. Viime talvena saatiin Oton enon vaimolta sieniä pakkaseen ja käytettiin ne kaikki talven aikana niin tyytyväisinä. Onneksi sieniä on nyt vielä vähän enemmän, niin riittävät pidemmäksi aikaa.

Ajateltiin hyödyntää sieniä erilaisissa padoissa, pastoissa, kastikkeissa, risotoissa, pizzoissa, piirakoissa ja milloin missäkin. Joulun sienisalaatinkin voisin pyöräyttää näistä vallan mainiosti, mikäpä sen parempaa kuin itse poimituista sienistä tehty sienisalaatti. Oli ihanaa kun oli asiantuntevat sienestäjät mukana. Vaikka suppikset on helppo tunnistaa, niin silti on varmempi olo kun on ammattilaiset mukana. Mulla on nykyisin tosi surkea sienituntemus suppisten ja kantarellien ulkopuolella, kun niistä lapsuuden sieniretkistä on ”pieni” tovi vierähtänyt. Pitää joku syksy ottaa oikein asiaksi ja opetella tunnistamaan muitakin sieniä.

Sieniretken ja hetken mökissä lämmittelyn jälkeen lähdettiin vielä ulkogrillille paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja ja herkuteltiin hotdogeilla ja perunasalaatilla. Lapset olivat innoissaan vaahtokarkeista ja ruoka maistui monen tunnin ulkoilun jälkeen. Me nautittiin kyllä koko perhe sienestyksestä ja mökkeilystä ihan valtavasti.

Tästä on ehdottomasti tehtävä jokasyksyinen perinne, niin hitsin hyvä fiilis tuli siitä, kun kerättiin 20 litraa upeita sieniä. Se oli kivaa, rentouttavaa, hauskaa ja hyödyllistä. Eilinen päivä oli sellainen hauska syksyn ja talven hybridi, kun kerättiin sieniä ja samaan aikaan satoi räntää ja lunta, kellotkin käännettiin jo talviaikaan. Tämä syksy on taas hujahtanut hillitöntä vauhtia ja tämän viikon jälkeen alkaa jo joulun odotus meidän perheessä.  Mutta vielä tämä viikko mennään syksyn ja halloweenin tunnelmissa, ennen kuin mekin ripustetaan tunnelmavalot ulos ja paistetaan ekat tortut tai piparit.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!