Syntyvyyden lasku Suomessa

02.10.2019

Alkuviikon kuuma peruna: Syntyvyyden lasku Suomessa. Aiheesta toivottiin postausta ja mua on pyydetty jo aiemminkin (kesällä) ottamaan tähän kantaa esimerkiksi Instagramissa. Vastasinkin silloin yhden storyn verran siitä, että mitä mun mielestä Suomen pitäisi tehdä paremmin, jotta syntyvyys saataisiin nousuun, mutta halusin ottaa aiheen vähän kattavammin esiin nyt täällä blogin puolella.

Minkään alan asiantuntijahan minä en ole, mutta suomalaista lapsiperhekulttuuria tässä kuitenkin aika monta vuotta olen seurannut ja aika läheltä. Niin oman perheen kautta, erilaisten aiheeseen liittyvien tilaisuuksien ja tiedotteiden kautta kuin sitten tämän blogin ja muiden somekanavieni kautta. Näiden vuosien aikana olen jutellut todella henkilökohtaisestikin tuhansien eri ihmisten kanssa eri kanavissa, toteuttanut erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä ja sitä kautta kuullut aika laajasti erilaisia lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia laidasta laitaan. Sanotaanko näin, että perheiden tarpeet ja haasteet on tulleet tutuksi. Halusin kuitenkin kysyä aiheesta suoraan heiltä, joita aihe koskettaa, enkä vain itse arvailla syitä tässä postauksessa.

Mulla on hieno mahdollisuus kysyä isolta joukolta ihmisiä asioita kerralla ja päätin hyödyntää sitä. Kysyin siis insta storiesin puolella, että kuinka syntyvyyden lasku koskettaa juuri teitä. Tuli todella laajasti ja paljon erilaisia vastauksia siitä, mistä syystä ihmiset ovat vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomia tällä hetkellä, sekä vastauksia heiltä joita syntyvyyden lasku on koskettanut jotenkin.

Seuraavaksi otteita vastauksista, joita sain seuraajilta Instagramissa (kaikkia en pystynyt ottamaan mukaan postaukseen, kun vastauksia tuli niin suuri määrä, joista osa todella pitkiä, mutta julkaisen lisää Instagram storiesin puolella):

”Haluan kouluttautua korkeammalle ja pidempään, siksi olen lapseton”

”Epävakaa työelämä. En tiedä haluanko maailmaan lapsia, joille en pysty tarjoamaan samaa mitä itse olen saanut.”

”Työt vaikuttavat. Nyt kun on vakituinen virka, uskalsin alkaa hankkimaan lapsia. Nyt olen raskaana esikoista odottaen.”

”Lapsiperheiden tukia leikataan koko ajan ja perhevapaisiin yritetään kajota.”

”8 vuotta yritettiin, hoidoilla ja ilman. Lapsettomuus siis meillä syynä että vain 2 lasta on.”

”Tahaton lapsettomuus. Sekä primäärinen että sekundäärinen. Lapsia olen saanut vain yhden.”

”Lapsiperheiden taloudellinen ahdinko sekä ajatus siitä, että lapsi muuttaisi elämää epäedullisesti.”

”Ystäväpari ei halua lapsia, koska heillä on ”tarpeeksi intohimoja ja harrastuksia joilla täyttää elämä.”

”Uskaltaisipa tehdä rohkeita ja omien toiveiden mukaisia päätöksiä, mutta ulkopuolelta tuleva paine työelämään (opiskeluiden jälkeen) nopeasti päätymiseen on valtava.”

”Sitoutumiskammo + lapsiperheiden pienet tuet, äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle.”

”Lapsia haluaisin ja paljon, mutta sopivaa miestä ei oo vielä tullut vastaan.”

”Endometrioosi on tuhonnut lisääntymismahdollisuudet. Yksi saatiin hoidoilla.”

”Asun pienessä kylässä, josta juuri lakkautettiin alakoulu, kun uusia lapsia ei synny.”

”Sopivaa kumppania ei löydy. Naisten yliedustus isommilla paikkakunnilla.”

”Oma taloustilanne mietityttää, vaikka oon ihan tavis palkansaaja  ja keskituloinen.”

”Haluaisin lapsen, mutta epävakaa työtilanne ja ensi vuonna alkavat korkeakouluopinnot siirtävät lapsihaavetta. Kaikki on liian epävarmaa tällä hetkellä ja vielä ainakin muutaman vuoden verran. Onneksi olen vasta 24v, joten aikaa pitäisi vielä olla. En myöskään haluaisi kovin vanhana äidiksi, mutta ei auta muu kuin odotella vielä ainakin pari vuotta.”

”Vaakakupissa negatiivisella puolella painaa ilmastonmuutos ja elämän raskaus lasten kanssa.”

”En ole koskaan halunnut lapsia. En oo koskaan miettinyt miksi, en vain halua.”

”Määräaikaisesta lyhyestä työsuhteesta ei voi jäädä äitiyslomalle jos haluaa vielä takas.”

”Tukiverkkojen puute.”

”Raha. En haluaisi laittaa vauvaa päiväkotiin, mutta  olisi pakko koska ei ole varaa olla vanhempainvapaan jälkeen kotona.”

”Meillä on kaksi lasta ja toivotaan kolmatta. Tarvittiin toisen kohdalla pientä apua ja nyt olis tarvittu sitä myös, koska oma kierto ei koskaan palannut esikoisen syntymän jälkeen. Mutta koska meillä on jo kaksi yhteistä lasta, ei saada kunnalliselta enää apua, vaan pitäisi mennä yksityiselle. Tämä tuntuu just niin typerältä, koska samaan aikaan ollaan huolissaan kun lapsia ei synny tarpeeks, mutta kuitenkin kattona on kaks yhteistä lasta ja apua ei enää anneta.”

”Haluan saattaa opinnot loppuun ja päästä sen jälkeen hetkeksi työelämään.”

”Ainakin omassa kaveripiirissä eniten esille nousee pelko, että lapsi muuttaa elämäntyyliä liikaa.”

”Haluan lapsia, mutta hyvän isän löytäminen on hankalaa. Niin monilla mies ottamatta vastuuta.”

”Syyllisyys ilmastosta. Jokainen lapsi kuluttaa maapallon luonnonvaroja.”

”En halua elää kädestä suuhun lapsiperheenä. Haluan, että tulot on riittäviä ja säästöt kunnossa.”

”24v opiskelija. Jotenkin vaan tuntuu, että haluaa ensin sen ammatin ja sit ne lapset.”

”Tulot laskee, ei varaa suurempaan perheeseen.”

”Pelottaa, millaisessa maailmassa lapsi tulisi elämään.”

”Lapselliset kaverit tuovat esille arjen huonot puolet, positiivisista eivät oikeastaan puhu.”

”100% rahahuolet syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.”

”Sain keskenmenon -17 keväällä ja sen jälkeen ei vaan ole tärpännyt. Lääkärissä käyty ja kaikki ok. Ikävä asia.”

”Ihmiset rakastaa äänetöntä, rauhallista elämää ilman häiriöitä. (Itselläni on 1 erityislapsi)”

”Ei vielä omia lapsia, mutta ilmastonmuutos ja taloudellinen pärjääminen ahdistavat ja huolettavat.”

”Työtilanne vaikuttaa! Itse en uskalla hankkia lasta ennen vakityötä, mikä tällä alalla vie aikaa.”

”Lapsiarki kuulostaa inhottavalta, sotkuiselta, aikaavievältä, enkä osaa olla lasten kanssa. En halua luopua omasta vapaa-ajastani, kuulostaa raskaalta, että töistä tultua pitäisi huolehtia lapsista, eikä voisi tehdä mitä itse haluaa.”

”Itkettää, kun kehotetaan hankkimaan, mutta yhteen lapseen jää ilman miestä. Olisin halunnut kolme. Odotan kovasti ohjelmaa jaetusta vanhemmuudesta, koska se auttaisi miettimään uusia keinoja.”

”Minulla on yksi lapsi, mutta nyt olen alkanut epäilemään haluanko enää toista, koska se tarkoittaa taas yhtä vuotta pois työelämästä. Menetin ylennyksen ja jäin töissä jälkeen, kun tulin raskaaksi ja jäin lapsen kanssa vuodeksi kotiin. Raskaana ollessani mulla oli tosi paljon sulateltavaa siinä, että mä joudun tekemään valinnan työ vai lapsi, kun taas puoliso sai molemmat.”

”En ihmettele syntyvyyden laskua ainakaan pohjois-Suomessa. Itse toisen lapsen syntyessä ehdin just sairaalaan. En ehtinyt saada kipuihin mitään. Liian nopean synnytyksen takia ajatus 3. lapsesta pelottaa.”

”Tukiverkon puute ja sitä kautta oma jaksaminen, taloudelliset syyt. Meillä 2 lasta.”

”Koen, että nykymaailmassa jotenkin lapset koetaan raskaina, sekä jotenkin pilaavat elämän. Tämä ajatus ärsyttää. Mulla on kaksi maailman rakkainta pientä kummippoikaa, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.”

”En osaa päättää haluanko valita perheen vai uran. Uran luonti veisi perheeltä liikaa aikaa.”

”2 vuotta yritetty esikoista lapsettomuushoitojen avulla, yhteensä yritystä takana jo 5 vuotta. Median syyllistäminen tuntuu todella pahalta kun sitä omaa lasta ei vaan näy eikä kuulu.”

”Omassa kaveripiirissäni on useammalla pariskunnalla lapsettomuushoidot meneillään.”

Suurin osa näistä syistä on samoja, joita on nostettu esiin myös tutkijoiden toimesta. Epävakaa taloustilanne mietityttää, halutaan kouluttautua pitkälle ja nähdään koulutuksen ja perheen yhdistäminen vaikeana, sopivaa puolisoa ei löydy tai kärsitään tahattomasta lapsettomuudesta. Muutama vastaus tuli myös liittyen ilmastoahdistukseen. Ja osa ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia. Eniten mua yllätti kuitenkin se, että kunnallisella puolella ei tehdä edes kevyitä lapsettomuushoitoja, mikäli perheessä on jo kaksi lasta. Tämähän on tosiaankin aivan ristiriidassa sen kanssa, että lapsia toivotaan lisää. Tähän nyt ainakin äkkiä korjaus!

Suurimmaksi osaksi näissä vastauksissa korostuvat ne paineet, joita etenkin naiset kokevat perheen perustamisen ja työelämään siirtymisen ristitulessa. Ei löydetä sopivaa hetkeä lapselle, koska ei koeta koulutusta tarpeeksi joustavaksi, että perheen voisi perustaa koulun aikana. Koulun jälkeen taas tuntuu, että on elintärkeää päästä työelämään, jotta ei tipahda kärryiltä vaan saa arvokasta työkokemusta. Sitten saattaakin olla jo liikaa ikää, joko omasta mielestä (ei haluta vanhemmaksi enää siinä iässä) tai sitten lasten saanti ei enää onnistu, koska hedelmällisyys on laskenut. Lisäksi taloudellinen epävarmuus ahdistaa jokaisessa elämänvaiheessa. Lasten ja opiskelun tai uran yhdistäminen koetaan toivottomana ja mahdottomana tai vähintäänkin todella hankalana.

Mulle näin täysin toista ääripäätä edustavana tulee tässä sellainen fiilis, että monet naiset joutuvat kokemaan ihan järjettömän suuria paineita ja ahdistusta joutuessaan yrittää ajoittaa kaiken ”täydellisesti” ristiriitaisten vaatimusten mukaan. Ja sitten joillekin käy niin, että sitä täydellistä hetkeä ei vaan koskaan tule.

Niin yleisestä on, että ajatellaan, että kaiken pitää olla valmista ja täydellistä jo sitä ensimmäistä lasta varten, eikä niin, että lapsen/lasten kanssa on koko elämä aikaa kasvaa ja kehittyä puolisona, perheenä ja omalla uralla tai koulussa. Ajatellaan, että se elämä rakennetaan valmiiksi lasta varten, eikä sitten enää yhdessä lapsen kanssa. Oikeastihan se perhe-elämä vasta alkaa siitä kun lapsi syntyy, eikä lapsi tule maailmaan kysyen, että paljonko te vanhemmat tienaatte ja onhan teillä varaa mun jääkiekkoharrastukseen ja iPhoneen. Lapsen syntymän jälkeen voi ihan samalla tavalla tavoitella edelleen parempaa elintasoa ja omia unelmia.

Haluaisin kannustaa ihmisiä luottamaan siihen, että elämä kantaa myös lapsen kanssa. Jos lapsi on toiveissa, mutta em. syiden takia ei uskalla toteuttaa haavetta, kannattaa ainakin ottaa itseä mietityttävistä asioista selvää ihan käytännön tasolla, liittyivät ne sitten omaan talouteen, tukiverkkoon tai koulutuksen/työn ja perheen yhdistämiseen. Ja heille, joita vanhemmuus kiinnostaa, mutta pelottaa liikaa, koska on saanut lapsiperhe-elämästä niin negatiivisen kuvan, suosittelen tätä tekstiä ja sen kommentteja.

Se on selvää, että yhteiskunnalla on parantamisen varaa monessa asiassa, jotta perhe-elämä näyttäytyisi yhä useammalle  perheestä haaveilevalle saavutettavana ja mahdollisena asiana. Olisi myös tärkeää, että kukaan ei joutuisi valitsemaan uran ja perheen väliltä. Opintojen sekä työ- ja perhe-elämän joustavaa yhdistämistä pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin.

Kaikille heille, jotka lapsettomuudesta kärsivät tahattomasti, mä haluan lähettää ihan älyttömän paljon voimia ja toivoa <3 En voi edes kuvitella, mitä joudutte käymään läpi.


”En tykkää lapsista” on sama kuin sanoisi, ettei tykkää ihmisistä

28.08.2019

Yksi suosituimmista ”epäsuosituista mielipiteistä” on näiden omien somevuosien aikana tuntunut olevan ”en tykkää lapsista”. Olen lukenut sen niin moneen kertaan, että ei pysty edes laskemaan. Se on suosittu blogipostauksissa ja se on suosittu keskusteluketjuissa Facebookin eri ryhmissä. Löytyypä aiheesta monta artikkeliakin. Inspiroiduin kirjoittamaan tämän postauksen törmättyäni taas viime viikolla useampaan aihetta koskevaan keskusteluketjuun uusimman lapset ravintolassa -kohun pohjalta.

On varmasti mahdollista, että on olemassa monta ihmistä, jotka eivät ole tykänneet yhdestäkään lapsesta, jonka ovat tavanneet. Jotkut eivät tapaa koko elämänsä aikana kovin paljoa lapsia, ja ne muutamat, joita tapaavat, eivät ole sellaisia joiden kanssa heillä klikkaisi, ainakaan juuri sen tapaamisen aikana. Jotkut tapaavat paljonkin lapsia, mutta yhdenkään kanssa ei vaan synkkaa. Sitten kun ei ole synkannut tavattujen lasten kanssa, voi hyvin käydä niin, että alkaa vältellä tilanteita, joissa joutuisi tapaamaan heitä lisää ja olemaan heidän kanssa tekemisissä enemmän. Voi syntyä oman pään sisälle fiilis, että ei tykkää lapsista ollenkaan. Mä tajuan sen.

Samahan se on kaiken muunkin itselle ihan erilaisen kanssa. Monesta asiasta voi muutaman kokemuksen perusteella syntyä fiilis, että ei tykkää asiasta tai ihmistyypistä X, vaikka todellisuudessa on tavannut vain murto-osan tämän ihmistyypin tai asian edustajista. On tavannut muutaman ärsyttävän insinöörin ja alkaa ajatella, että kaikki insinöörit on ärsyttäviä. Tapaa muutaman töykeän mummon kassajonossa ja alkaa ajatella, että mummot on töykeitä kassajonoissa. Se on ihan inhimillistä. Yleensä ihmiset kuitenkin tiedostavat, että heillä ei ole oikeasti kokemusta _kaikista_ tämän ihmistyypin edustajista (jotka ovat kaikki yksilöitä) ja ymmärtävät, että eivät voi sanoa tällaisia karkeita yleistyksiä ääneen, koska ne eivät mitenkään voi olla totta.

Kenellekään tuskin nyky-yhteiskunnassa tulisi mieleen esimerkiksi sanoa ääneen tai kirjoittaa julkisesti, että ”en tykkää naisista” tai ”en tykkää norjalaisista”, tarkoittaen, että ei halua olla naisten tai norjalaisten kanssa missään tekemisissä, eikä tykkää kenestäkään naisesta tai norjalaisesta. Ei tietenkään, sehän olisi pöyristyttävää. Mutta: on sosiaalisesti ihan hyväksyttävää sanoa, että ei tykkää lapsista. Ollenkaan. Että on tavannut viisi tai kymmenen tai vaikka sata lasta, miljardeista, ja voi sanoa, että ”En tykkää lapsista”.  Ja se on kaikkien mielestä ihan okei. ”Aa joo, toi ei tykkää lapsista.”

En tiedä nähdäänkö se vähän samanlaisena ominaisuutena kuin vaikka hiustenväri: tolla on ruskee tukka, toi pelaa änärii, toi ei tykkää lapsista. No biggie.

Mutta sen pitäisi olla biggie. Miksi on ihan ok leimata kaikki lapset samanlaisiksi, kun ei ketään muutakaan saa? Miksi on ihan ok ajatella, että kaikki lapset on ihan kamalia ja niistä ei vaan tykkää, kun kenestäkään muustakaan ei saa ajatella niin?

Lapset on ihan yhtä arvokkaita yhteiskunnan jäseniä, kuin kaikki muutkin ihmiset. He eivät ole ongelma, ärsyttävä homogeeninen ihmismassa joka rasittaa ah-niin-tärkeitä aikuisia, vaan he ovat ihmisiä ja erilaisia ihan siinä missä mekin, eikä piiruakaan vähemmän tärkeitä.

Pyrin suhtautumaan lapsiin lähtökohtaisesti ihan samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin: neutraalisti. En päätä etukäteen, että ”koska toi on lapsi, en voi tykätä siitä”. En myöskään ajattele etukäteen, että ”oi ihanaa, varmasti rakastan tuota ihmistä, koska se on lapsi”.

Olen nähnyt monta lasta, joiden kanssa en viettäisi mielellään aikaa jos ei ole ihan pakko. Monta lasta, joiden touhuja katsellessani mua on etonut tai jotka on olleet niin rasittavia, että on meinannut järki lähteä. Olen tavannut myös monta ihan hirveän ihanaa lasta. Olen tavannut sellaisia lapsia, jotka käyttäytyvät kuin enkelit ja ovat niin kohteliaita ja rauhallisia tai sellaisia jotka ovat villejä, hulvattoman hauskoja ja puheliaita tyyppejä. Useimmat lapset, joita olen tavannut, ovat jotain näiden kaikkien väliltä, tai näitä kaikkia yhtäaikaa. Välillä aivan sairaan ärsyttäviä ja välillä maailman ihanimpia kullannuppuja, aivan kuten suurin osa meistä ihmisistä muutenkin on.

Kun me nähdään lapsia metrossa, juhlissa, päiväkodin pihalla, ravintolassa tai kaupassa, me nähdään yksi ohikiitävä hetki heidän elämästä. Pieni kurkistus, joka ei kerro mitään siitä, millaisia ihmisiä nämä lapset ovat. Eikä myöskään siitä, millaiset vanhemmat heillä on. Harva tekee päätelmiä (joihin uskoo täysillä) vierustoverin elämäntilanteesta tai siitä tykkääkö hänestä sen perusteella, millaisen kuvan tästä saa viiden minuutin yhteisen bussimatkan aikana. Paitsi jos kyseessä on lapsi. 

Joo, on ehkä hauska joskus leikitellä ajatuksella, että millainenkohan elämäntarina tuon vanhan sedän taakse kätkeytyy, mutta kukaan ei päätä, että kaikki vanhat miehet ovat alkoholisteja siksi, että näkee yhden alkoholisoituneen vanhan miehen raitiovaunussa.

Kukaan meistä ei ole elämänsä jokaisena hetkenä hauska, mahtava tai sanavalmis. Ei aikuiset, eikä lapset. Jokainen meistä on myös joskus ollut lapsi. Se tuntuu joskus unohtuvan. Lapset vasta opettelevat elämää ja sitä, miten täällä maailmassa toimitaan.  Isona heistä tulee aikuisia. Mitä paremmin ympäristö kohtaa heidät ja kohtelee heitä, sitä todennäköisempää on, että heistä tulee kivoja aikuisia. He peilaavat omaa maailmankuvaansa ihmisistä ympärillään. Niin läheisistä ja rakkaista aikuisista, kuin niistä bussissa olevistakin, jotka näyttävät selvästi, etteivät tykkää.

Mä en kirjoita tätä tekstiä siksi, että haluaisin saada jonkun mielen muuttumaan esim. lasten saamisen suhteen. En suinkaan. Mulle on henkilökohtaisesti ihan sama, haluaako joku muu saada itse lapsia vai ei, ei se kuulu mulle. Enkä liioin toivo, että kukaan alkaisi tämän myötä lepertelemään kaikille vastaantuleville mukuloille. Kirjoitan tämän siksi, että mun mielestä minkään ihmisryhmän väheksymisen, leimaamisen tai yleistämisen ei pitäisi olla hyväksyttävää. Suomessa on ihan sallittua olla avoimesti lapsia vastaan, monella eri tavalla, ja se on mun mielestä inhottavaa. Niin ei pitäisi olla.

Mä haluaisin, että jokainen ihminen kohdattaisiin omana itsenään, yksilönä kaikissa tilanteissa. Että ne, jotka ovat päättäneet olla pitämättä lapsista voisivat ihan rauhassa ajatella omassa päässään näin, mutta eivät levittäisi tätä ajatusmallia laajemmalle ja tekisi siitä hyväksyttävää. Mä toivon, että olisi yhtä noloa ja junttia sanoa, ettei tykkää lapsista kuin on sanoa, ettei tykkää mistä tahansa muustakaan ihmisryhmästä.