Viime viikonloppua

05.04.2012
Aika hassua kirjoitella viime viikonlopusta kun siitä on jo lähestulkoon viikko, mutta ajattelin että nyt vihdoin teen sen postauksen joka mun piti tehdä jo lauantaina. Joku siellä jo ihmettelikin että miksi mä lupailen postauksia mutten sitten teekään, no se johtuu yksinkertaisesti siitä että mulla on ollut niin kauhea kiire etten ole ehtinyt. Mä oon kyllä ihan tyytyväinen siitä että mulla on muutakin elämää kuin blogin kirjoittelu, mutta ymmärrän kyllä että harmittaa että lupailen ja sitten en teekään. 
           Mua harmittaa itseänikin se että oisin kyllä halunnut postata mutta siihen ei vaan ole ollut mahdollisuutta. Siksi oonkin joka päivä uskollisesti soimannut itseäni siitä että vieläkään en ole tehnyt postausta ja että oompas nyt huono bloggaaja ja petturi, vaikka totuushan on se että en mä ole velvollinen tekemään yhtään mitään tämän blogin suhteen jos en itse jaksa/halua/ehdi. Silti aina tulee huono omatunto ja siitä tavasta mä haluaisin päästä eroon mahdollisimman pian koska siihen ei ole mitään syytä.
           Mutta joo, nyt voisin kertoa vähän vaikka siitä viikonlopusta, niinkun aioinkin! Perjantaina käytiin Emmiksen ja Tiaran kanssa Itiksessä pyörimässä, ei tosin taidettu ostaa mitään muuta kun ruokaa. Tultiin sitten kotiin ja laitettiin ruoaksi kunnon Carbonara -pastaa. Ottokin tuli kotiin ja hengailtiin vaan musiikkia kuunnellen ja Tiaran kanssa leikkien. Tiaran mentyä nukkumaan me suunnattiin sitten Emmiksen kanssa kohti Fredan Tivolia ja mentiin vähän tanssimaan. Tai no ei me kyllä tanssittu vähää vaan aika tosi paljon, jalat huusi hoosiannaa kun narikassa vaihdoin kotiinlähtöä varten matalat kengät. 
            Lauantaina Otto olikin sitten töissä koko päivän mutta illalla mentiin vielä Emmiksen, Tiaran ja Oton kanssa kauppaan ja ostettiin vähän evästä junamatkalle. Mä ostin semmosen ihanan kolmioleivän jossa oli vuohenjuustoa ja paahdettua paprikaa ja se oli kyllä kolmioleiväksi ihan superhyvää! Yleensä ne on semmosia ohuita lärpäkkeitä joissa ei oo täytettä nimeksikään mutta toi oli kyllä tosi täyteläistä ja maistuvaa. Illalla pakkailin kaikki tarvittavat tavarat että aamulla ei sitten tarvinnut kiireessä enää laitella mitään. Mutta tässä oliskin sitten vähän kuvia perjantailta ja lauantailta: 

Perjantain päivän asu: 
Mekko ja sukkikset – H&M
Emmis <3

Äidin iso tyty<3

Perjantain illan asu: 
Toppi – Gina Tricot
Farkut – Zara
Korkkarit – H&M

Ja tässä vielä lauantain naama :—-D
Mutta joo, tämä tässä meidän viikonlopusta, käykääs kurkkimassa noi muutkin kolme postausta jotka tein! Ootte parhaita <3

Junamatkat

05.04.2012
Tässä postauksessa aattelin kertoa miten meidän matkat meni, lähinnä siksi että jos joku miettii uskaltaako lähteä pienen lapsen kanssa junalla pitkälle matkalle. Helsinki – Oulu -välihän on lyhyimmillään sen 6,5 tuntia jonka meidänkin matkat kesti ja täytyy kyllä sanoa että ton kauempaa ei oltais kyllä varmana jaksettu Tiaran kanssa. Eli mentiin siis pendolinolla ja pendolinossa oli muutenkin se kiva et siellä on paremmin tilaa ja helpompi liikkua kun noissa vanhemmissa junissa.
Menomatka: 
+ Emmis seurana
+ Tiara oli niin nätisti koko matkan ettei mitään rajaa
+ Juteltiin suunnilleen koko junavaunun kaikkien matkustajien kanssa kun Tiara oli niin kova tutustumaan
+ Oltiin perillä jo 15.30
Tiara nukkui koko matkan aikana yhteensä vain 40 minuuttia ja nekin kolmessa eri pätkässä sen kuuden ja puolen tunnin aikana
Meidän istumapaikat oli ihan hirveen kaukana vaunupaikoista vaikka se myyjä sanoi että laittaa meidät ihan vaunupaikan viereen, eli ei voitu nukuttaa neitiä vaunuihin
Vaunu oli täynnä pieniä lapsia jotka kaikki kilju ja huusi niin oli hieman rauhatonta
Tulomatka:
+Oltiin ihan vaunupaikan vieressä joten pystyin nukuttamaan Tiaran vaunuihin
+ Tiara nukkui kolmet päikkärit jotka kaikki kesti 30min-1h eli sain vähän istuakin ihan rauhassa
+ Koko juna oli ihan tyhjä joten oli aika rauhallista
+ Tiara taas tutustui kaikkiin vieruskavereihin jotka olivatkin aika avuliaita ja mukavia
Tiara ei ollut ihan niin iloinen kun menomatkalla eli kiukkua tuli jonkin verran
Vieraan mikroaaltouunin tehoa on vaikeaa arvioida ja tästä johtuen jäähdyttelin ravintolavaunutyöntekijän lämmittämää maitoa 20 minuuttia ennen kuin sain sen annettua Tiaralle
Tiara teki kakkostavarat vaippaan ja oli aika epämukavaa suorittaa pyllypesua kokoajan katkeilevan vesisuihkun kanssa junan haisevassa vessassa, mutta selvittiin!
Tälleen yhteenvetona mä sanoisin että kyllä pienen vauvan kanssa voi ihan hyvin matkustaa junalla, jopa yksin. Mutta on se huomattavasti mukavampaa jos on puoliso tai kaveri mukana koska vessakäynnit ym on lähinnä kiinni siitä sattuuko vaunussa olemaan mukavia ja luotettavia vieruskavereita. Meillä onneksi sattui nyt paluumatkalla kun olin yksin olemaan mukava mummo vastapäisessä penkissä istumassa ja hän piteli Tiaraa sylissä kerran kun kävin vessassa. Kyllä mua jännitti kovasti menä junalla mutta kyllä noi matkat sujui mun mielestä aika hyvin siihen nähden miten mä pelkäsin niiden sujuvan.
Mitäs ootte mieltä, ootteko itse matkustanut pitkiä matkoja pienten lasten kanssa? Miten on sujunut? Matkustaisitteko mieluiten lentokoneella, autolla vai junalla vauvan kanssa?

ShopShopShop

05.04.2012

Otsikon mukaisesti tää postaus on omistettu ostoksille joita kertyikin aika liuta Oulun reissun aikana. Eilen kun tultiin kotiin niin mua odotti vielä R-kioskilla iloinen yllätys, H&M -paketti oli vihdoin saapunut! Mä en halunnu ostaa mitään tylsää ja harmaata ja normaalista poiketen meidän kaikki ostokset on iloisen värikkäitä! Mutta sen pidemmittä löpinöittä mä esittelen meidän uudet ihanuudet:

Tiaralle: 

Kaksi maailman söpöintä yökkäriä kesäksi, H&M

Ihanan värikkäät raitabodyt Kappahlista

Söpöliini pallokuvioinen kesämekko H&M:ltä ja ihanat vaaleat farkkuleggingsit Kappahlista
 

Ehkä maailman sulosin collegehaalari Kappahlista. Pitkään oon tommosta kivaa haalaria ettiny mut aina on ollu joko tyhmät värit tai liian isoja kokoja vaan, mut nyt löyty 74 -koossa toi ja se oli viimenen kappale niin oli ihan pakko ostaa!

Iloisen värikkäitä raitasukkia H&M:ltä

Vaaleanpunainen ja valkoinen alusbody H&M:ltä, noi on niin sulosia!

Ne ihanat shortsihaalarit joita hehkutin jo aiemmin! Toi raidallinen on kokoa 80 ja pilkullinen on 74 että on alkukesäksi ja loppukesäksi sopiva haalari. Ostospaikkana siis H&M.

Neidin Netta -kummitätsykkä oli Tukholmassa käymässä ja oli sitten napannut Zarasta mukaan tollasen maailman sulosimman farkkutakin Tiaralle <3

Ja sitten vielä ensimmäinen nokkamuki ja tommoset supersöpöset karusellihevos -tutit. Noikin on aivan ihanan värisiä! En millään meinannu löytää uusia kivoja tutteja Tiaralle ku tuntuu jotenkin et noi 6kk+ tutit ei oo yhtään niin söpöjä kun ne pienemmille tarkotetut, mut noihin onneksi tykästyin.

Tyytyväinen uuden haalarin omistaja! Tiara näytti kyllä viihtyvän haalarissaan vaikka lahkeet onkin hieman pitkähköt vielä. Toi oli kans junassa kätevä kun se on niin mukava ja lämmin, kun siellä meinas olla vähän viileää.
Ja sitten mun omat ostokset:

Ihanan oranssi löllötoppi on H&M:ltä, ihastuin tohon väriin! Toi on täydellinen kesällä vaikka farkkushortsien ja täydellisen rusketuksen kanssa. Ja sit toi mintunvihreä lyhyt toppi, toi on aivan ihana. Oon miljoona kertaa kattonu tota ennen kun nyt päätin ostaa koska oon aina miettiny että minkä kanssa mä oikeen voin käyttää tota, mut sit tajusin et toi on ihan täydellinen vaikka korkeavyötäröisen hameen tai -shortsien kanssa kesällä ja toi väri on kyl niin rakkaus.

Biker -farkkutakki H&M:ltä, toi on niin kiva! Mulla on kyllä jo yks tollanen mut se on lyhyempi ja siinä on lyhyemmät hihat niin sille ei oo oikeen ollu mitään järkevää käyttöfunktiota koska se on helteellä liian kuuma ja muuten liian kylmä. Mut onneksi on nyt tää parempi versio!
 

Valkoinen ohutta kangasta oleva läpikuultava löllötoppi H&M:ltä. Toi kuva on ehkä maailman surkein, kai siitä jonkun käsityksen saa. Mut päällä toi on aivan ihanan näkönen! Tosta tulee mun kesän luottovaate.

Mitäs tykkäätte ostoksista? Mä oon ihan rakastunut noihin kaikkiin ja voi että tulee niin kesäfiilis ku ees kattelee noita vaatteita. Voin kuvitella Tiaran konttaamassa nurmikolla shortsihaalarissa ja sit sillä on ihan vihreet polvet tai jotain :D… Siinä oli meidän ostokset, pakko sanoa että kyllä vielä silti shoppailuttaa vaikka tulikin ostosteltua jo aika paljon. Mutta kyllähän sitä ehtii!