Tänään kun mä olin viettänyt aamun Oton kanssa vieraana Puhu Muru -podcastin nauhoituksissa ja syötiin kahdestaan lounasta sen jälkeen, mä huokaisin onnesta. Arki. Se on niin parasta. Meidän arki ei ole mitenkään erityisen rauhallista tai välttämättä tasaistakaan, mutta se on ihan parasta. Se on niin me. Aina välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, miten onnekkaita ollaan, kun saadaan viettää meidän arkea yhdessä.

Otto on ollut nyt opintovapaalla kymmenen kuukautta ja ne kuukaudet on olleet ihan mahtavia. Me ollaan saatu kokeilla täysillä sitä, millaista me toivotaan, että se meidän arki on nyt ja aina. Paljon yhteistä aikaa ja vapautta tehdä kaikki omassa tahdissa. Yhteisiä lounaita, yhteisiä projekteja. Kummatkin auttavat toisiaan aina tarvittaessa, kummatkin joustavat ja mahdollistavat toiselle asioita. Välillä tehdään töitä (Otto opiskelee) hiljaa koneitamme naputellen kahdeksan tuntia sanomatta melkein sanaakaan, mutta mun ohi keittiöön lounasta hakemaan kävellessään Otto antaa mulle halin. Ja välillä saadaan viettää koko päivä yhteisten juttujen parissa työn puolesta. Meidän arki on ihanan vaihtelevaa ja sekavaa ja meidän näköistä. Lapsilla on ne omat tietyt rutiinit, mutta meillä on meidän joka päivä erilaiset päivät.

Olen niin onnellinen siitä, että ollaan uskallettu tehdä poikkeavia ratkaisuja ja hypätä pois oravanpyörästä. Arjen kiireettömyys (silloinkin kun on vuoden työntäyteisin aika ja päivät on täynnä ohjelmaa) on parasta. Se kiireettömyyden tunne syntyy siitä, kun asiat saa tehdä silloinkin omassa tahdissa. Vaikka olisi paljon tehtävää, ei tunnu siltä että nääntyy kiireen alle, koska kukaan ei hengitä niskaan. Vaikka kolmen lapsen vanhempina meidänkin arki on täynnä aikatauluja eskarin alkamisajoista harrastuksiin ja Oton lähiopetuspäivistä mun tapaamisiin, meidän kiire ei ole jokapäiväistä. Paljon tekemistä ei tunnu kiireeltä, kun ne tekemiset koostuu pääosin kivoista asioista.

Meillä on mahdollisuus ottaa aikaa itsellemme ja höllätä silloin kun tuntuu siltä. Välillä voi viettää rokulipäivän keskellä viikkoa jos siltä tuntuu ja paikata sitten viikonloppuna. Tai yöllä, milloin nyt inspiraatio sattuukaan iskemään.

On helppoa tehdä parhaansa kun saa itse päättää milloin tekee, mitä tekee. Voi tehdä töitä juuri siihen aikaan kun on itse kaikkein tehokkaimmillaan. Mulle ne on yleensä aamun tunteja, kun olen kaikkein skarpeimmillani. Voin kirjoittaa silloin ja hoitaa vähemmän keskittymistä vaativia työtehtäviä iltapäivällä. Otto taas aamuisin heräilee rauhassa ja tekee ne tärkeimmät hommat iltapäivällä. Kummatkin annetaan toisillemme täysi työrauha, mutta nautitaan molemmat yhtälailla niistä päivistä, kun on yhteisiä projekteja ja saadaan työn varjolla varastaa toisillemme yhteistä aikaa koko päiväksi. Se on ihan mieletöntä luksusta.

Mä rakastan sitä, että voidaan lasten kanssa tehdä välillä keskellä viikkoakin jotain tavallisesta poikkeavaa ja hauskaa. Rakastan sitä, että meidän kuopuksella on perjantait vapaat ja saadaan viettää silloin ihanaa taaperoaikaa ja heittäytyä täysillä Ryhmä Hau-leikkeihin. Rakastan sitä, että voin minä tahansa päivänä hakea lapsen heti koulun/eskarin jälkeen ja viettää yhteistä aikaa.

Kun kenenkään toisen kello ei määrittele meidän vuorokausirytmiä, me voidaan itse hyödyntää meidän voimavaroja parhaalla mahdollisella tavalla. Sen takia me jaksetaan arjessa hyvin ja on helppoa keksiä kaikkea hauskaa lastenkin kanssa. Ollaan koettu myös ihan toisenlainen arki. Sellainen, jossa molemmat ovat töissä vähintään 8h päivässä (usein 12h), lapsia ehtii nähdä illalla vain hetken ennen kun he menevät nukkumaan ja viikonloppuihin kohdistuu hirveästi odotuksia, koska se on sitä yhteistä ”laatuaikaa”. Se oli paljon kuormittavampaa kuin tämä nykyinen arki. Se oli meille sitä arkea, jossa me yritettiin räpiköiden tankata läheisyyttä ja ihania kokemuksia niinä viikonlopun päivinä. Välillä petyttiin, kun toinen ei olisikaan jaksanut tehdä mitään maailmaa mullistavaa niinä viikon ainoina oikeasti vapaina hetkinä.

Nykyisessä arjessa mihinkään päivään ei tarvitse ladata mitään valtavia odotuksia laatuajasta. Arki on meidän laatuaikaa kokonaisuudessaan ja ollaan siitä valtavan kiitollisia. On suuri rikkaus, että ollaan voitu elää meidän oman näköistä arkea täysin omilla ehdoilla. Oton tuettua opintovapaata on tässä vaiheessa jäljellä vielä viisi kuukautta ja me aiotaan ottaa siitä kaikki irti. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan kevään aikana ja millaisena meidän arki jatkuu sen jälkeen. Vapaata Otolla on halutessaan vielä yli vuosi, mutta toukokuun jälkeen aikuiskoulutustuki lakkaa, koska sitä saa nykyisin vain 15 kuukauden ajan. Yksi vaihtoehto on sekin, että Otto työllistyy opintojen ohessa meidän yhteisillä jutuilla, kuten podcastilla tai muilla projekteilla sen aikaa, että saa koulun käytyä loppuun ja katsoo sitten sen jälkeen, palaako takaisin vanhaan työhön vai mitä tapahtuu. Vain aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siihen asti me fiilistellään ihan täysillä meidän yhteistä arkea just sellaisena kuin se on.

Postauksen kuvat on muuten ottanut meidän 8v <3

*Postauksen kuvissa näkyvät julisteet saatu Deseniolta.

Musta tuntuu, että me ollaan pyöritelty tässä asunnossa olohuoneen huonekaluja niin monta kertaa, että ei ole varmaan enää mitään järjestystä mitä EI oltaisi kokeiltu. Viimeksi vaihdettiin isommin järjestystä (eli sohvan paikkaa) tasan vuosi sitten. Tai no okei, päivää vaille vuosi sitten, postauksen mukaan 20.11.2018. Hauskaa kun täältä voi aina tarkistaa. Mä olin itse sen järjestyksen fani, joka vuosi sitten vaihdettiin pois.  Siinä oli eniten lattiatilaa ja tilaa myös esimerkiksi kuvata.

Kameran kanssa pääsi tarpeeksi kauas sohvasta, että sai napattua vaikka kivan perhekuvan sohvalta. Olkkari tuntui niin tilavalta ja kotoisalta. Rakastin meidän vihreitä lehtiverhoja vaaleanpunaista sohvaa vasten. Otto kuitenkin ehdotti silloin toista järjestystä (sitä, mikä meillä oli ihan ekana tässä kodissa). Päädyttiin vaihtamaan siihen ja silloin perusteena taisi olla hyvä paikka joulukuuselle. Ja hyvä järjestyshän sekin oli, telkkarin katselun kannalta ehkä se kaikkein mukavin ja optimaalisin. Ja kyllähän siinä tuli hyvin hyödynnettyä koko olohuoneen tila, kun ei ollut isoa tyhjää keskilattiaa samalla tavalla.

Mutta arvatkaa mitä, tänään me vaihdettiin takaisin siihen vanhaan järjestykseen. Ja taas mulla oli syynä ”hyvä paikka joulukuuselle”. Eikä mulla ollut hajuakaan, että vaihdettiin järjestystä tasan vuosi sitten, ennen kun aloin etsimään täältä blogista tuota vanhaa postausta järjestyksen vaihdoksesta. Mä taidan olla just tällainen samoja vanhoja kaavoja toistava tyyppi, kun oikeasti tasan vuoden jälkeen mulle tuli se sama tunne, että nyt täytyy pyöräyttää järjestys ja tehdä hyvä paikka kuuselle.

Mä haaveilin myös siitä, että meillä olisi taas enemmän lattiatilaa, koska fakta on se, että meidän lapset tarvitsevat sitä paljon. He tekevät jatkuvasti kärrynpyöriä, seisovat käsillä, tanssivat ja leikkivät hippaa. Pallollakin pelataan. Siksi lattiatilaa on vaan oltava. En halua sanoa lapsille, että varokaa huonekaluja. Ei niitä kuulu varoa vaan meidän  oman olkkarin kuuluu olla sellainen, missä mahtuu temppuilemaan.

Lisäksi halusin mieluummin sohvan takaisin olkkarin takaseinälle, koska se vaan sopii siihen niin hyvin. Mun mielestä se näyttää siinä kodikkaalta ja siltä, että se kuuluu siihen. Joulukuuselle tulee nyt hyvä paikka ikkunan eteen ja silti olkkarissa on edelleen paljon lattiatilaa. Meidän lapset katsovat telkkaria yleensä muutenkin lattiatyynyn päältä (tai samalla käsillä seisten), joten he voivat hyvin siirrellä tyynyä tai temppuilla telkkarin edessä. Me voidaan Oton kanssa linnoittautua iltaisin divaanin nurkkaan, toinen jalat kohti divaania ja toinen kohti sohvan istuinosaa. Saadaan molemmat oikaistua itsemme ja voidaan katsoa Gossip Girliä rauhassa. Ei siis haittaa, ettei telkkari ole nyt suoraan sohvaa vastapäätä, meillä on monesti aiemminkin ollut se tällä tavalla ”vinossa”.

Onneksi Otto innostui uudelleen järjestyksen vaihtamisesta, varsinkin kun hänen tietokonenurkkauksensa ei tarvinnut muuttaa. Siinä olisikin ollut paljon hommaa, kun Otolla on noin 7466372829 johtoa, jotka olisi pitänyt kaikki irrottaa ja kiinnittää uudelleen. Tällä kertaa me pyöräytettiin vain telkkari ja sohva toisinpäin. Miten valtavan suuri ero sillä oli olohuoneen ilmeeseen, vaikka vaihdettiin vain sohvan ja telkkarin paikkoja! Ihan käsittämätöntä, miten vain kahden huonekalun paikan vaihdoksella on niin suuri vaikutus.

Ottokin myhäili tyytyväisenä järjestyksen vaihdoksen jälkeen, että kyllä tämä on hyvä järjestys. Kun lapset tulivat kotiin, he kaikki olivat vaan että ”VA?!” ja leuat loksahtivat lattiaan. Me aina tehdään näitä meidän kodinmuutosprojekteja yllärinä inspiraation iskiessä sillä aikaa kun lapset on koulussa/hoidossa: Sitten he aina yllättyvät kun tulevat kotiin ja täällä onkin ihan eri näköistä, kuin aamulla lähtiessä. Hekin olivat tyytyväisiä ja alkoivat heti testaamaan kuinka hyvin täällä mahtuu hyppimään ruutua maton ruutukuvioilla ja kuinka hyvin saa tehtyä siltakaadon ja yhden käden kärrynpyörän.

Nyt mennään taas tällä ja toivottavasti pian myös laitetaan joulukuusi tänne. Meillä ei ole vielä ruokailutilan kranssia lukuunottamatta mitään joulukoristeita esillä, mä käyn jotenkin tosi hitaalla nyt näiden kanssa. Pitää oikeasti kipittää tuonne varastolle ja hakea kaikki ihanat joulukoristeet sieltä. Tähti ikkunassakin toisi niin paljon ihanaa joulufiilistä ja lämpöä. Verhoja mä en kyllä taida jaksaa tänä jouluna vaihtaa, vaikka ne ei niin kovin jouluisat olekaan. Mä vaan tykkään noista lehtiverhoista niin paljon just tämän järjestyksen kanssa.