Kaupallinen yhteistyö: Plan Suomi

Maaliskuussa vietetään niin naistenpäivää kuin tasa-arvon päivää. Samaan aikaan tyttöjen oikeudet ja tasa-arvo ovat uhattuina ympäri maailmaa. Tänä vuonna kuukauden teemat vievät mun ajatuksia omien tyttöjeni lisäksi erityisesti Zimbabween, jossa pääsin vierailemaan yhdessä Plan Suomen kanssa viime joulukuussa. Se oli henkeäsalpaavan upea matka, jonka aikana sain konkreettisesti nähdä mitä suomalaisten lahjoittajien tuella saadaan aikaan ja miksi tukea tarvitaan lisää.

My Body My Future

Sukupuolten tasa-arvon tila on kriittinen ja haitalliset asenteet voimistuvat. Tyttöjen jo valmiiksi rajalliset mahdollisuudet päättää elämästään kapenevat uhkaavaa vauhtia monessa osassa maailmaa tälläkin hetkellä. Siksi kaiken kaaoksen keskellä oli uskomaton valopilkku nähdä, miten valtava vaikutus sillä lahjoittajien tuen mahdollistamalla työllä voi olla. Miten itsevarmoja, viisaita ja osaavia nuoria sain tavata vierailun aikana, ja miten innokkaita he olivat viemään tyttöjen oikeuksia ja tasa-arvoa omiin yhteisöihinsä. Vaikka monessa paikassa suunta on tällä hetkellä taaksepäin, on myös niitä paikkoja, joissa mennään eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla, ja joissa meidän tuella voidaan mahdollistaa kehitys jatkossakin tasa-arvon kannalta oikeaan suuntaan.

Sain tutustua matkan aikana Plan Tyttösponssi -kuukausilahjoittajien sekä Suomen Ulkoministeriön rahoittamaan My Body My Future -kehitysyhteistyöhankkeeseen, jonka yksi osa on Amplifying Girls Voices With Digital Arts -ohjelma. Ohjelmassa tytöt pääsevät luomaan omilla ehdoillaan podcasteja, videosarjoja, lyhytelokuvia ja lehtiä heille tärkeistä teemoista. He näyttelevät itse sarjoissa ja elokuvissa, kirjoittavat artikkeleita ja käsikirjoittavat podcast-jaksoja.

Tyttöjen oma ääni kuuluviin

Digitaalisen sisällön avulla he inspiroivat myös muita nuoria ja jakavat tärkeää tietoa ja tukea laajasti. Ohjelman tytöt järjestävät myös lähialueiden kouluissa ja muissa yhteisissä tiloissa isoja katselutilaisuuksia nuorille, joissa katsotaan yhdessä heidän tekemiä lyhytelokuvia ja sarjoja ja keskustellaan niiden herättämistä ajatuksista. Näin sanomaa tasa-arvosta, lisääntymisterveydestä ja tyttöjen oikeuksista saadaan kuuluviin mahdollisimman laajasti myös niille alueille, joissa ei ole helppoa pääsyä itse omilta laitteilta datan ja digitaalisten sisältöjen pariin.

Vietimme tyttöjen kanssa yhdessä kolme päivää ja sinä aikana tuli hyvin konkreettisesti selväksi se, miten tärkeä ohjelma heille on. Se oli heille turvallinen tila, jossa sai puhua kaikista mieltä askarruttavista asioista yhdessä muiden tyttöjen sekä ohjaavien aikuisten kanssa. Kaikki tytöt pääsivät mukaan keskustelemaan, ideoimaan ja tuottamaan sisältöjä. Pääsimme seuraamaan kun tytöt nauhoittivat Amplifying Girls Voices -podcastia, jossa keskustellaan esimerkiksi ulkomailla opiskelemisesta, lapsiavioliitoista, deittailusta ja oman kulttuurin modernisoimisesta. Podcastia voi kuunnella ja katsella esimerkiksi YouTubesta ilmaiseksi, kuten muitakin ohjelmassa mukana olevien tuottamia sisältöjä.

Tasa-arvon sanoma laajemmalle yleisölle

Kaikki tytöt pitivät ensiarvoisen tärkeänä “community screeningsejä” eli yhteisöllisiä katselutilaisuuksia, joissa he vievät tuottamaansa sisältöä esimerkiksi kauempana sijaitseviin kouluihin paikallisten nuorten katsottavaksi isolta screeniltä. Näissä tilaisuuksissa he tapaavat nuoria ja pääsevät herättämään keskustelua ja ajatuksia tärkeistä teemoista. Monet tytöistä mainitsivat, että kaikkein kiinnostavinta on kuulla poikien ajatuksia heidän nähtyään elokuvan tai sarjan. Elokuvat ja sarjat haastavat vanhoja normeja ja toimintatapoja kuten lapsiavioliittoja ja opettavat niiden sijaan turvallista deittailua, tasa-arvoa ja tyttöjen oikeuksien kunnioittamista.

Tytöillä on oikeus päättää tulevaisuudestaan itse. Kuitenkin joka vuosi jopa 12 miljoonaa tyttöä joutuu lapsena naimisiin. Lapsiavioliitot loukkaavat törkeästi tyttöjen ihmisoikeuksia ja riistävät heiltä mahdollisuuden päättää itse tulevaisuudestaan. Lapsiavioliitot katkaisevat tyttöjen lapsuuden ja usein myös koulutien. Moni maa kumoaa ja kiertää lapsiavioliitoilta suojaavia lakeja, ja tasa-arvo menee taaksepäin. Niin ei saa tapahtua!

Tyttöjen oikeudet eivät toteudu

Tytöille tasa-arvossa on kyse elämästä ja tulevaisuudesta. Jokaisella lapsella ja nuorella on yhtäläinen oikeus käydä koulua, mutta vielä vuonna 2025 tämä perusoikeus jää toteutumatta 120 miljoonalla tytöllä, jotka eivät pääse kouluun. Lisääntyneet humanitaarisetk riisit ja maailmanlaajuinen tasa-arvon takapakki uhkaavat viedä mahdollisuuden koulunkäyntiin vielä useammilta tytöiltä, kun tytöt suljetaan koteihinsa.

Jokaisella tytöllä on oikeus päättää omasta kehostaan, mutta liian monen tytön kohdalla tämä oikeus ei toteudu. Oikeus turvalliseen aborttiin on uhattuna ympäri maailmaa ja raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat 15–19-vuotiaiden tyttöjen yleisimpiä kuolinsyitä.

Kertalahjoitus on konkreettinen keino auttaa

Juuri näiden asioiden vuoksi Planin työ on niin tärkeää. Plan tekee töitä yhdessä tyttöjen ja yhteisön jäsenten kanssa, ja mahdollistaa sen, että tytöt saavat äänensä kuuluviin. Plan parantaa lasten koulunkäyntimahdollisuuksia ja järjestää terveyspalveluita. Lisäksi Plan tekee laajempaa vaikuttamistyötä edistäen esimerkiksi lakimuutoksia lapsiavioliittojen kieltämiseksi. On meidän yhteinen velvollisuutemme toimia, jotta tyttöjen tahto tulee kuulluksi. Nyt jos koskaan on tärkeää olla tyttöjen puolella.

Tue tyttöjen tahtoa ja tee säkin kertalahjoitus tasa-arvon puolesta! Lahjoita tyttöjen oikeuksille MobilePaylla numeroon 80676 tai TÄSTÄ linkistä.

Keräyslupa: RA/2022/919

Jos teet kertalahjoituksen niin laita mulle viestiä instassa ja saa tulla muutenkin juttelemaan tai kysymään aiheesta! Multa saa kysyä mitä tahansa liittyen aiheeseen ja kerron mielelläni lisää!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? Täältä tulee vuosikoostetta vuodesta 2024, hieman viiveellä, mutta kuitenkin. Viime vuosi meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu että räpäytin silmiä tammikuussa ja yhtäkkiä oli seuraava tammikuu. Miten niin nopeaan vuoteen voi mahtua niin paljon kaikkea? Ehkä juuri siksi se tuntui vilistävän pikavauhtia, kun sen aikana tapahtui niin paljon. Kokosin tähän postaukseen perinteisesti vuoden tärkeimmät käänteet ja hetket.

Tammikuu

Vuosi vaihtui yhdessä naapureiden kanssa meidän kotona, ja tammikuu lähti käyntiin tohinalla, kun järjesteltiin äidin muuttoa Oulusta Helsinkiin. Kävin kampaajalla ja vaalensin mun hiukset sekä sävytin ne persikkaisiksi. Mikä siinä onkin, kun usein vuoden alussa kaipaa jotain sutinaa, jotain muutosta ulkonäköön? Persikkatukka osoittautui myöhemmin vain hetken haihatteluksi, enkä jaksanut ylläpitää persikkaista sävyä kuin parin viikon ajan. Hiukset kuitenkin ehtivät ottaa osumaa vaalennuksesta ja alkoivat nopeasti katkeilemaan.

Aloitin tammikuussa ryhtiprojektin. Tein 10 minuutin ajan päivittäin YouTubesta ryhtitreeniä, koska olin kyllästynyt siihen, että niska oli jatkuvasti jumissa ja asentoni huono. Treeni tuntui tuottavan tuloksia yllättävän nopeasti ja inspiroiduin siitä kovasti. Olin imettänyt meidän kuopusta vielä n. 1-2 kertaa päivässä, mutta tammikuussa hän lopetti sen itse. Se oli haikeaa mutta samalla helpottavaa, sillä lopetus oli jo jonkin aikaa ollut mielessä. Siitä alkoi edellisestä imetyksen lopetuksesta tuttu intensiivisempi migreenijakso, joka kesti parin kuukauden ajan.

Kuun lopussa ajoimme pienten kanssa Ouluun pakkaamaan äidin tavarat muuttoa varten. Migreeni iski myös kesken pakkaamisen, mutta lääkkeen voimalla pystyin jatkamaan hommia. Käytettiin äitiä äänestämässä presidentinvaaleissa ja saatiin kaikki pakattua loppuun. Sitten ajettiin edeltä Helsinkiin noutamaan uuden kodin avaimet ja siivoamaan asunto, sekä ottamaan muuttokuorma vastaan ja laittamaan tavarat paikoilleen, että äidillä oli hyvä tulla kotiin Armaksen kanssa.

Helmikuu

Äidin muutettua Helsinkiin meillä oli paljon uutta arjessa. Käytin päivittäin Armasta ulkona neljä kertaa, koska äiti ei pyörätuolilla päässyt oman talonsa alaovesta takaisin sisälle. Alkuun hoidettiin myös aivan kaikki äidin kauppa- ja apteekkiasiat, sekä kaikki muut arjen juoksevat asiat. Arki oli intensiivistä, vaikka kuntouttava arviointitiimi (kotihoito) hoiti myös äitiä ja kävi kerran päivässä. Oli kuitenkin todella helpottavaa, kun äiti viimein oli meidän luona ja pystyttiin olemaan avuksi. Lapsista oli ihanaa, kun mummulle saattoi mennä käymään koska vain, eikä tarvinnut enää ikävöidä.

Vietetiin kuun alussa myös meidän eskarilaisen 7-vuotissynttäreitä Minecraft-teemalla, sekä mun ja Oton kymmenettä hääpäivää. Tuntui hienolta ja tosi hurjalta, että naimisiinmenosta tuli tosiaan kuluneeksi jo kymmenen vuotta. Juhlimme sitä viettämällä yhdessä ihanan miniloman hotellissa ja lisäksi Otto kosi mua uudelleen ja sain uuden kihlasormuksen vanhan kahdenkympin hopearinkulan tilalle. Lapsilla oli hiihtoloma, kävimme laskettelemassa Peuramaalla ja ulkoilimme. Jatkoin edelleen ryhtiprojektia onnistuneesti, tuntui hienolta, että kaikesta arjen säädöstä huolimatta onnistuin ylläpitämään päivittäistä liikuntarutiinia.

Maaliskuu

Vietettiin blini-iltaa yhdessä mun äidin kanssa meillä kotona ja se oli niin kivaa. Juuri sellaisista hetkistä olimme haaveilleet, kun äiti asui vielä kaukana. Palmusunnuntaina kävimme lasten kanssa virpomassa äidin luona ja se oli toinen niistä haaveiden hetkistä, joka toteutui ensimmäistä kertaa. Äidin muutto Helsinkiin oli meille kaikille niin tärkeä juttu, joka avasi aivan uusia mahdollisuuksia isovanhemmuuden osalta. Olemme kyllä niin onnekkaita, kun saimme äidin tänne lähelle ja osaksi meidän arkea. Vaikka omaishoitajuudessa oli myös paljon hommaa, kun käyntejä äidin luona oli päivittäin useita, oli palkitsevaa nähdä miten äiti piristyi silmissä ja alkoi saada taas kiinni elämän syrjästä. Loppukuusta äiti käveli ensimmäistä kertaa rollaattorilla ulos kotitalonsa alaovesta ja se oli tärkeä merkkipaalu.

Huhtikuu

Aloitimme huhtikuussa kevätvalmistelut  ja pihan siivouksen, ja maalasimme lasiterassin takaseinän vaaleanpunaiseksi. Siitä tuli niiin ihana! Halusimme rakentaa siitä iloisen vaaleanpunaisen keitaan, jossa olisi kiva viettää aikaa ilmojen lämmetessä. Laitoimme porealtaan pihalle ja odotimme innolla, että kevät lähtee kunnolla käyntiin.

Kuun alkupuolella kävimme esikoisen, hänen kaverinsa ja kaverin äidin kanssa Tukholman risteilyllä. Meillä oli niin kiva reissu 12-vuotiaiden kanssa ja jotenkin niin ihanan rentoa ja helppoa. Tytöt olivat itse keksineet idean ja olen tosi iloinen siitä, että lähdettiin porukalla reissuun. Se oli hieno kokemus. Ryhtiprojekti jatkui edelleen päivittäin, mutta huomasin, että into alkoi hiipua kun olin saavuttanut haluamani tulokset. Näin mulle on käynyt ennenkin, että tulosten myötä ote alkaa lipsua, kun huomaan, että ne pysyvät yllä hieman vähemmänkin intensiivisellä suorittamisella. Ja sitten alan löysäillä liikaa.

Huhtikuussa juhlittiin tietysti myös meidän kakkosen 11-vuotissynttäreitä Tokio Hotel -teemalla ja metsästin netistä hänelle upean vintage- Tokio Hotel bändipaidan. Otto myös innostui ompelemaan mekon meidän taaperolle ja nauhoitimme Oton kanssa myös äänikirjani True Love: Tilastopoikkeama. Se oli niin jännittävää ja hienoa! Äänikirjan julkaisupäivä lähestyi koko ajan ja jännitys kasvoi. Loppukuusta lähdin Europarlamentin kutsumana vaikuttajamatkalle tutustumaan Europarlamenttiin Strasbourgiin. Matka oli huikea kokemus ja pääsin tutustumaan Suomen Meppeihin sekä tutustuin matkalla myös moneen ihanaan tyyppiin, jotka olivat mukana. Reissun jälkeen juhlittiin vappua ja alkoi tuntua keväältä.

Toukokuu

Heti huhtikuun alussa matkustettiin Maria Kangaskortetin kanssa Turkuun ja Tubeconiin, jossa olimme molemmat ehdolla Vuoden Perhevaikuttakaksi 2024, sekä minä lisäksi Vuoden Blogivaikuttajaksi 2024. Kaikeksi yllätyksekseni pokkasin vuoden blogivaikuttajan palkinnon ja olen siitä tosi kiitollinen ja ylpeä. Se oli hieno tunnustus toukokuussa 13-vuotissynttäreitään juhlineelle blogille. Meillä oli niin kiva reissu yhdessä!

Toukokuussa kevään alkoi todella tuntea ja vietettiin paljon aikaa ulkona. Juhlittiin ensimmäistä kertaa äitienpäivää niin, että äiti asui Helsingissä. Äidin vointi alkoi hieman kohentua ja hän pystyi jo itse ulkoiluttamaan Armasta rollaattorilla. Käytiin äidin luona enää pari kertaa päivässä verrattuna ensimmäisiin kuukausiin, jolloin käyntejä oli 4-5 päivittäin. Äiti alkoi tekemään kauppatilauksia netistä ja muutenkin arki helpottui hieman. Oli ihana nähdä, että äiti voi paremmin ja oli pirteä ja iloinen. Meitä haastateltiin YLE:lle äidin tilanteesta ja omaishoitajuudesta, ja se oli tärkeä juttu, josta saatiin paljon hyvää palautetta.

Kuun lopussa mun äänikirja True Love: Tilastopoikkeama ilmestyi ja sai superhyvän vastaanoton! Olin jännittänyt tuota hetkeä niin pitkään ja tuntui tosi hyvältä, kun kirjan julkaisu meni niin hienosti. Yksi mun suurimmista haaveista toteutui. Oli ihan kreisiä nähdä kuinka äänikirjapalveluissa luki: Kirjailija Iina Hyttinen.

Kesäkuu

Koulut loppuivat jo kuun ensimmäisenä päivänä ja lapset jäivät kaikki yhtäaikaa kesälomalle päiväkodista, eskarista ja koulusta. Otto ompeli jo toisen mekon taaperolle ja siitä tuli niin hieno! Ihan uskomaton kehityskaari ensimmäisen ja toisen mekon välillä. Oli ihana nähdä kuinka sekä Otto että 2v nauttivat mekkoprojekteista yhdessä.

Kävin (pr-matka) työmatkalla Ruotsissa ja tapasin siellä ystävääni, jota en ollut nähnyt pariin vuoteen. Oli ihana reissu kesäisessä Tukhomassa! Juhlittiin Oton 34-vuotissynttäreitä viettämällä Otto päättää -päivää ja käytiin silloin mm. Arcade -pelihallissa ja grillasimme yhdessä pihalla. Kävimme Oton siskon ja hänen miehensä sekä lasten kanssa Korkeasaaressa ja samalla porukalla vietettiin myös juhannusaattoa meidän luona. Oli ihanaa kun he jäivät yöksi ja pelattiin porukalla mölkkyä ja nautittiin Suomen kesästä. Kerrankin oli upea juhannussää. Juhannuspäivänä äiti tuli meille syömään ja sai kukkakranssin päähänsä. Äidin vointi kohentui entisestään ja hän pystyi hoitamaan kaikki Armaksen ulkoilutukset itse rollaattorin avulla. Ulkoilu teki hyvää.

Tein töitä läpi kesäkuun ja oli monta kivaa projektia. Loppukuusta matkustettiin  Ouluun työmatkalle muutamaksi päiväksi koko perhe ja nähtiin samalla sukulaisia. Se oli mahtava päätös ensimmäiselle kesäkuukaudelle.

Heinäkuu

Olin suunnitellut pitäväni heinäkuun kokonaan lomaa, mutta pari viikkoa ennen kuun alkua heinäkuu rysähtikin täyteen mielenkiintoisia töitä, joista en halunnut kieltäytyä. Ensimmäinen viikko kuluikin kuvatessa kamppiksia varastoon, sillä lähdimme 11.7. melkein kolmen viikon roadtripille sähköautolla Eurooppaan, ja kaikki piti tehdä julkaisuvalmiiksi ennen sitä. Päivät olivat siis hyvin työntäyteisiä ja intensiivisiä, mutta toisaalta sitten oli mahdollista keskittyä reissun ajan vain sisällöntuotantoon, yhteen työprojektiin (ja valmiiksi tehtyjen kamppisten julkaisuun).

Roadtrip alkoi Virosta ja ajoimme heti ensimmäisenä päivänä Latviaan Riikaan asti yöksi. Riiasta matka jatkui Liettuan Kaunasiin, jossa vietimme myös vain yhden yön. Ehdimme kuitenkin käydä matkalla Pärnussa moikkaamassa kavereita, tutustua Riikaan yhden päivän ja yön verran ja Kaunasissa yövyimme aivan ihanan perheen kauniissa kodissa, jonka he olivat itse luovuttamassa meille yöksi. Sitten alkoivat hieman pidemmät pätkät joita olimme odottaneet. Puolassa tutustuimme Varsovaan pari päivää, vierailimme Auschwitzissa, yövyimme Katovicessa ja Wroclawissa pari yötä ja sieltä jatkoimme Saksan puolelle Berliiniin. Berliinistä matka jatkui Hampuriin ja sieltä Tanskaan Legolandiin sekä Köpikseen. Sieltä ajoimme Ruotsin läpi vielä Kolmårdeniin sekä Tukholmaan pariksi päiväksi, mistä tulimme laivalla yli Turkuun ja sieltä kotiin. Roadtrip oli aivan uskomaton kokemus ja meille jäi siitä niin hyvät muistot. Lähempänä kesää kirjoitan kattavasti vinkkejä heille, jotka suunnittelevat reissua autolla Pohjois-Euroopassa.

Elokuu

Heti kuun alkajaisiksi juhlistettiin meidän kuopuksen 3-vuotissynttäreitä Pipsa Possu -teemalla. Hän suunnitteli yhdessä isin kanssa synttäreille Pipsa Possu -mekon ja isi ompeli sen hänen toiveidensa mukaan. Heti synttäreiden jälkeen alkoivatkin jo koulu ja päiväkoti, sekä harrastukset. Meidän kolmonen meni ekaluokalle ja se oli iso merkkipaalu, miten meillä voikin olla jo kolme koululaista perheessä! Perheeseen tuli uusi harrastus eli jalkapallo, jonka huomasimme olevan aika kiva juttu ihan koko perheelle, vaikka vain yksi lapsista harrasti sitä. Vietimme monta lämmintä kesäiltaa ja päivää kentän laidalla seuraamassa treenejä ja pelejä. Jalkapallo vei ihan mukanaan.

Ulkoiltiin paljon, käytiin rannalla ja puistossa ja nautittiin lämpimistä kesäilloista, vaikka arki olikin jo alkanut. Pidettiin tyttöjen kanssa sip & paint -ilta, jolloin jokainen sai maalata akryyliväreillä oman taulun ja tehtiin yhdessä herkullisia mocktaileja. Äiti käveli ensimmäistä kertaa sitten lokakuun 2023 ihan itse kauppaan rollaattorilla. 400 metrin reissu kesti 1,5 tuntia, mutta onnistui. Se oli äidiltä iso ja hieno ponnistus.

Syyskuu

Kävin mun päiväkotikavereiden kanssa ”oikeassa” sip & paint -illassa kahvila Mutterissa Lauttasaaressa ja meillä oli ihan superkivaa! Istuttiin ulkona ilta-auringossa maalaamassa ja juteltiin ja heitettiin läppää. Arki oli alkanut kunnolla ja töitä oli paljon. Illat kuluivat harrastuksissa ja ulkoillessa. Vietettiin mun 33-vuotissynttäreitä ja pidin synttärijuhlat myös ystäville. Heti mun synttäreiden jälkeen olikin esikoisen synttäreiden vuoro ja hän täytti jo 13 vuotta. Juhlistimme sitä niin sukulaissynttäreillä kuin lapsi päättää -päivällä. Esikoinen leipoi itse kakut synttäreilleen ja ne saivat paljon kehuja.

Loppukuusta juhlistimme myös mun äidin synttäreitä ja kävimme kaikki kolme syyskuista synttärisankaria yhdessä illallisella ravintola Elmissä. Otto yllätti mut ostamalla uuden maton meidän olkkariin ja se oli maailman ihanin ylläri, rakastan mattoa edelleen! Ja syyskuussa tietty isoin työjuttu oli se, kun mun ja Salla Salmelan Naapurissa -podcast alkoi! Sallan kanssa on superkiva tehdä podcastia ja syyskuun alun jälkeen sitä on ilmestynyt jo kaksi kautta kaikille ilmaisille podialustoille.

Lokakuu

Syksy oli kulunut uskomattoman nopealla vauhdilla ja pian olikin jo lokakuu.  Päästiin Oton kanssa treffeille ja saatiin olla ekaa kertaa kahdestaan yötä kotona kuopuksen syntymän jälkeen, kun lapset menivät Oton siskolle yökylään. Pian alkoi lasten syysloma, joka oli ihanasti viikon mittainen verrattuna aiempiin kahteen päivään. Kävimme sienestämässä Nuuksiossa Oton ja lasten sekä Oton siskon ja hänen siskon miehen perheen kanssa. Saatiin huikea sienisaalis ja se oli kiva aloitus lasten syyslomalle. Syyslomalla kävin myös äidin kanssa The Show – Tribute to ABBA -konsertissa, joka oli ihan mieletön! Istuttiin äidin kanssa melkein eturivissä ja laulettiin ABBAn biisejä. Pidettiin syyslomalla myös raclette-ilta Oton veljen ja hänen kihlattunsa kanssa ja lapset kävivät kavereiden luona Turussa.

Pidettiin kurpitsanmaalausilta naapureiden kanssa Halloweenin kunniaksi ja meillä oli niin mukavaa yhdessä.

Marraskuu

Heti kuun alussa laitettiin tietysti joulukuusi olohuoneeseen ja alettiin muutenkin virittäytymään pikkuhiljaa joulutunnelmaan. Askarreltiin joulujuttuja, leivottiin piparkakkutalo ja katseltiin iltaisin jouluelokuvia. Marraskuu on joka vuosi mukavampi, jos silloin omistautuu jo täysillä joulun odotukselle. Joulu saa vuoden synkimmän kuukauden tuntumaan sata kertaa valoisammalta. Yllätettin mun äiti koristelemalla hänelle joulu kotiin ja käytiin lasten kanssa myös pulkkamäessä. Rakkaat Salla, Hanne ja Maria veivät mut synttärilahjaksi syömään Boon Namiin ja Maria teki mulle numerologisen tulkinnan ja se oli niin hauskaa ja mielenkiintoista!

Oton kanssa käytiin kuun lopuksi työmatkalla  ja saatiin valmiiksi meidän ensimmäinen oma digituote eli Rakkausjoulukalenteri, josta tuli ihan hitti! Kalenterin myynti ylitti meidän kaikki tavoitteet kirkkaasti ja saatiin siitä ihanaa palautetta.

Joulukuu

Vihdoin lasten pitkä odotus päättyi ja sai avata joulukalentereiden ekat luukut. Tehtiin myös Oton kanssa elf on the shelfiä lapsille. Sen sijaan blogijoulukalenteri pysyi tänä vuonna pois, sillä tiesin jo pari kuukautta etukäteen, että mulla ei kertakaikkiaan joulukuussa riitä resurssit sen toteuttamiseen. Itsenäisyyspäivän jälkeen lähdin nimittäin viikoksi  työ- ja kuvausmatkalle Zimbabween ja se oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista, johon halusin keskittyä täysillä ilman stressiä joulukalenterista. Olin jännittänyt matkaa kovasti etukäteen, mutta ihan turhaan, sillä kaikki sujui tosi hyvin. Jännitti vain olla ekaa kertaa niin kaukana perheestä ja niin kauan pois Oton ja lasten luota. Heilläkin kaikki sujui kuitenkin hyvin. Pian reissun jälkeen alkoikin jo joululoma ja vietettiin ihan mielettömän ihana jouluaatto yhdessä mun äidin ja Oton isän, sisarusten ja heidän puolisoiden sekä mun tädin kanssa meidän luona. Mun täti oli meillä muutaman päivän ja se oli niin ihanaa, koska meillä oli ollut kauhea ikävä häntä! Joululomalla pidin ihan täysin lomaa ensimmäistä kertaa koko vuonna ja se teki niin hyvää kropalle ja mielelle.

Vuosi 2024 oli monien unelmien täyttymisen vuosi, mutta samalla yksi rankimmista vuosista. Mutta se ei ollut yhtään surullinen vuosi, toisin kuin edellinen vuosi. Vuosi 2024 jää ikuisesti mieleen vuotena, jolloin sain äidin takaisin lähelle, julkaisin ensimmäisen äänikirjan, matkustin yksin toiselle puolelle maailmaa, koin paljon uusia ja hienoja asioita yhdessä Oton ja lasten kanssa ja ennen kaikkea sain ekaaa kertaa keskittyä koko vuoden tekemään töitä yhdessä Oton kanssa meidän yhteisessä yrityksessä. Se on jotain, mistä me haaveiltiin vuosikymmen ja vihdoin se on totta joka ikinen päivä.

Vuodelta 2025 toivon parempaa balanssia työn, vapaa-ajan ja hoivatyön välillä. Toivon paljon pieniä onnen hetkiä, paljon ulkoilua ja naurua. Toivon myös, että jaksan pitää hyvinvointitavoitteistani kiinni ja saan treenaamalla vahvemman kehon, joka jaksaa ja voi hyvin joka päivä.

Meidän ekaluokkalainen sai toukokuussa kellopuhelimen, jotta kerkesi harjoitella sen käyttöä rauhassa pari kuukautta ennen ekaluokan alkua. Nyt meille onkin kertynyt runsaasti kokemuksia Xplora X6 Play kellopuhelimesta ja ne ovat olleet positiivisia.

Onko kellopuhelin vai älypuhelin yleisempi ekaluokkalaisilla?

Yksi asia, joka mietitytti ennen koulujen alkamista oli se, millainen puhelin ekaluokkalaiselle hankintaan. Sitten kun olimme päätyneet kellopuhelimeen, pohdimme kuinka monella muulla lapsella olisi kellopuhelin, vai olisiko älypuhelin yleisempi. Iloksemme saimme huomata heti koulujen alettua, että suurimmalla osalla vilkkui ranteessa juuri kellopuhelin. Osalla lapsen luokkalaista ei ollut puhelinta vielä lainkaan ja vain muutamalla oli käytössä älypuhelin. Ei siis ollut mitään pelkoa siitä, että lapsi kellopuhelimen kanssa olisi jotenkin erilainen tai jäisi ulkopuoliseksi. Kellopuhelin oli se kaikkein yleisin.

 

Pohdimme puhelimen valintaa pitkään ja hartaasti, mutta lopulta tulimme siihen tulokseen, että kellopuhelin palvelee meidän tarpeita tällä hetkellä parhaiten ja älypuhelimen ehtii hyvin hankkia joskus sitten isompana. Koska tämä asia pohdituttaa monia muitakin, Elisa on tehnyt suuntaa antavan ikäsuosituksen ensimmäisen puhelimen hankintaa varten. Elisa suosittelee ensipuhelimeksi alle 9-vuotiaille kellopuhelinta tai peruspuhelinta ilman älytoimintoja. Lue koko ikäsuositus täältä.

Kokemuksia Xplora X6 Play kellopuhelimesta

Meille Xplora X6 Play kellopuhelin oli hyvä ja tarpeellinen valinta, koska se mahdollistaa itsenäistä liikkumista turvallisesti koulumatkoilla ja muutenkin esimerkiksi kaverille, puistoon tai mummulle. Kellopuhelin on mainio ensipuhelin ilman avointa nettiä ja somea, jossa on kuitenkin ekaluokkalaiselle kaikki tarvittava, kuten puhelut ja viestit ennalta-asetetuille yhteystiedoille, kamera, askelmittari, koulutila sekä tietysti edistyksellinen GPS-paikannus, jonka avulla huoltaja voi halutessaan tarkistaa kellon sijainnin.

Koulupäivän ajan kellopuhelin on koulutilassa, jolloin se ei häiritse opiskelua. Koulutila on helppo asettaa huoltajan Xplora-sovelluksesta päälle ja sen voi asettaa vaikka jokaiselle koulupäivälle erikseen, jos koulu alkaa tai päättyy eri aikaan. Myös turva-alueet on helppo luoda sovelluksessa, jolloin saa ilmoituksen, kun lapsi lähtee tai saapuu turva-alueelle. Niitäkin voi tehdä useita, vaikkapa kodin, koulun, mummolan ja parhaan kaverin osoitteen. On turvallinen fiilis, kun lapsen lähtiessä kouluun tiesi, että puhelimeen kilahtaa ilmoitus sitten kun hän on saapunut koululle. Vanhemmalle tulee ilmoitus myös esimerkiksi siitä kenelle lapsi soittaa ja kuinka kauan puhuu.

Miksi kellopuhelin ja liittymä Elisalta?

Elisalla on runsas valikoima erilaisia kellopuhelimia kaikilta suosituimmilta merkeiltä. Me saimme Elisan myymälässä hyvää ja asiantuntevaa palvelua ja olemme olleet todella tyytyväisiä valittuun Xplora X6 Play kellopuhelimeen.

Kellopuhelimeen otimme samalla kätevästi Elisan kellopuhelinliittymän. Kun lapsi isompana saa itselleen älypuhelimen, on kellopuhelimen liittymä mahdollista päivittää puhelinliittymäksi niin, että sama numero säilyy. Elisan asiakkaana ei myöskään tarvitse maksaa ylimääräisiä kustannuksia Xploran vanhempien sovelluksesta, vaan yhdellä kuukausimaksulla saa kätevästi kaikki kellopuhelimen ominaisuudet käyttöön.

Jos kellopuhelimen hankinta on ajankohtaista kannattaa kurkata Elisalta. Tutustu kellopuhelinten valikoimaan tästä!

Kotiuduimme sunnuntaina Oton ja lasten kanssa Euroopan roadtripiltä, jonka aikana kävimme seitsemässä eri maassa ja yövyimme 13 eri kaupungissa. Kun suunnittelimme roadtripin reittiä, sanoin heti, että jos ajamme Baltian kautta, haluan ehdottomasti ajaa myös Puolaan ja käydä Auschwitzissa. 

Vierailu Auschwitz-Birkenaussa oli minulle henkilökohtaisesti tärkein kokemus koko meidän reissulla. Olen ihan alakouluikäisestä asti ollut todella kiinnostunut toisen maailmansodan tapahtumista ja lukenut ja katsonut kaiken aiheeseen liittyvän, mitä on vain ollut saatavilla. Anne Frankin päiväkirjan luin 13-vuotiaana, ja meidän 11- ja 12-vuotiaat ovat molemmat lukeneet sen 11-vuotiaana. Kaikille meille kolmelle se on ollut tosi vaikuttava lukukokemus, joka on jäänyt ikuisesti mieleen. 

Esikoisen kanssa vierailimme viime syksynä myös Amsterdamissa Anne Frankin talossa, eli piilopaikassa, jossa hän piileskeli perheineen ennen kuin heidät löydettiin ja vietiin keskitysleireille. Silloin juttelimme, että sen kokemuksen jälkeen tuli vielä enemmän olo, että haluamme vierailla joskus myös Auschwitzissa. Mietimme pitkään millä kokoonpanolla teemme vierailun, mutta päädyimme lopulta pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että minä menen meidän kahden vanhimman kanssa, ja Otto tekee sillä aikaa jotain muuta kahden nuoremman kanssa.

Meidän reitti Puolassa eteenpäin lähti Varsovasta, ja sieltä olikin reissun kaikkein pisin ajomatka Oświęcimiin, jossa Auschwitz-Birkenau sijaitsee. Lähdimme hyvissä ajoin, mutta muutaman reitille osuneen tietyömaan vuoksi matkanteko sujui aika paljon hitaammin kuin odotimme, ja lopulta ehdimme varattuun aikaslottiin juuri ja juuri: olimme perillä kolme minuuttia ennen kuin oli meidän vuoro astella sisään porteista. Onneksi ehdimme. Kyllä jännitti, sillä jos olisimme missanneet oman slotin, ei sinne olisi ollut enää asiaa meidän reissun aikana, koska liput piti varata niin hyvissä ajoin, eikä niitä ollut saatavilla enää koko reissun ajalle, ja muutenkin meillä odottivat jo seuraavat kohteet, joista majoitukset oli varattu etukäteen.

Sydän hakkasi kun kävelimme parkkipaikalta vierailukeskukseen hirveää vauhtia, että ehdimme. Annoimme liput, menimme turvatarkastuksen läpi ja sitten saimme vapaasti lähteä kohti aluetta. Tässä vaiheessa taustatiedoksi sen verran, että omatoimisesti Auschwitz-Birkenaussa vieraileminen on täysin ilmaista, kun taas opastetut kierrokset ovat maksullisia. Vielä joskus haluan ehdottomasti käydä Oton kanssa (ehkä lastenkin) opastetulla kierroksella, mutta niiden pituus on 3,5-6,5 tuntia, ja se tuntui tässä kohtaa vielä kuitenkin verrattain pienten lasten kanssa liian rankalta, ja siksi valitsimme tällä kertaa omatoimivierailun. 

Omatoimivierailu Auschwitz-Birkenaun keskityisleirimuseossa

Minulla ei ollut etukäteen kauheasti tietoa millainen alue käytännössä on vierailijalle ilman opastusta, mutta nyt vierailun jälkeen voin kertoa, että aivan ehdottomasti sieltä saa todella paljon irti myös ilman sitä. Ei varmastikaan yhtä paljon kuin opastetulla kierroksella saisi, mutta silti aivan valtavasti, ja enemmän kuin riittävästi. Mutta nyt jatketaan itse kokemuksesta, laitan tuonne loppuun vielä tiivistetysti hyödyllistä tietoa mahdollisia Auschwitzin tulevia vierailijoita varten.

Vierailukeskuksen toisen portin jälkeen matka kohti Auschwitz 1 -leiriä alkaa. Se kulkee pitkän betonikäytävän läpi, ja kävelymatkalla kaiuttimista kuuluu kun rauhallinen miehen ääni sanoo ääneen kaikkien leirillä olleiden nimiä. Pelkästään jo se kävelymatka asetti oikeaan mielentilaan, ja ajatukset tyhjenivät kaikesta muusta. Kävelimme hiljaa tyttöjen kanssa käytävän päähän, ja sitten olimme perillä. 

Ensin näkyi vain pylväitä, joissa oli kuvia ja tarinoita, sekä rakennuksia, joihin ei päässyt sisään. Sitten saavuimme kaikkien tunteman Arbeit Macht Frei -portin ja junaradan sekä piikkilanka-aitojen kohdalle, ja oli kyllä todella hurjaa astella portista sisään. Kaikkialla näkyi punatiilisiä parakkeja, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. 

Jo pelkkä alueella käveleminen tuntui minusta epätodelliselta ja pysäyttävältä. Ulkona alueella ei  kuitenkaan näy mitään sellaista, mitä vaikka pienikin lapsi ei voisi nähdä. Siellä ei ole mitään pelottavaa, jos ei tunne alueen historiaa ja tiedä mitä siellä on tapahtunut – on vain tietä, puita ja taloja. Mutta parakkien sisällä on se kaikki, mitä en suosittele menemään katsomaan sen ikäisten lasten kanssa, jotka eivät vielä tiedä mikä Auschwitz on, tai mitä siellä kirjaimellisesti on tapahtunut. Ja vaikka tietäisivätkin, niin kovin herkkää lasta en näyttelyihin parakkien sisälle veisi.

Keskitysleirimuseon näyttelyt parakeissa

Eri parakkeihin on rakennettu erilaisia näyttelyitä, jotka keskittyvät eri asioihin, näyttelyitä ovat esimerkiksi Life of prisoners, Living Conditions, Death Block sekä Evidence of crime. Lisäksi eri kansoille ja eri tyyppisille vangeille on omia näyttelyitään omissa parakeissaan, esimerkiksi Alankomaiden vankien historialle on oma parakki ja unkarilaisten vankien historialle oma. 

Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt parakeissa ja ne olivat kaikki todella järkyttäviä ja pysäyttäviä. Eniten mieleen jäi itselleni näyttely, jossa kerrottiin äitien ja pienten lasten kohtaloista. Kuvat ja tarinat olivat niin kertakaikkisen kammottavia ja sydäntä raastavia, että en koskaan tule unohtamaan miltä tuntui lukea ja nähdä se kaikki. Oli myös todella pysäyttävää nähdä ne valtavat kasat silmälaseja ja kenkiä, joita Auschwitzin vangeilta oli kerätty. Parakkien sisällä näki myös käytännössä millaisissa tiloissa ihmiset asuivat, nukkuivat ja peseytyivät. Siellä kerrottiin, kuinka kolmikerroksisissa kapeissa sängyissä nukkui aina vähintään kaksi ihmistä per sänky, ja kuinka sängyt piti pedata sotilaallisella tarkkuudella. 

Siihen kannattaa varata eniten aikaa, kun kiertää näyttelyitä ja lukee ihmisten kokemuksista ja kohtaloista, sillä ne olivat tärkeintä, mitä keskitysleirimuseossa voi nähdä. 

Parakkien lisäksi alueella on ulkona myös Death Wall, eli seinä, jonka edessä SS-miehet tappoivat tuhansia ihmisiä. Ulkona kerrotaan myös esimerkiksi jokapäiväisestä tuntikausia kestäneestä laskennasta, jonka aikana jokaisen vangin piti seisoa ulkona suorassa omalla paikallaan, vaikka olisi ollut kuinka huonossa kunnossa, tai vaikka ulkona olisi ollut millainen sää tahansa. Nämä vankilaskennat olivat yksi kidutusmuodoista, joita siellä oli käytössä. 

Näyttelyssä on mahdollisuus myös kävellä krematorion ja ensimmäisen kaasukammion läpi. Ne on säilytetty lähes täysin alkuperäisessä asussaan ja myös se oli todella hurja kokemus, kun käveli niiden läpi, ja kuvitteli mielessään kaikki ne ihmiset, jotka siellä ovat olleet.

Omatoimivierailulla kannattaa varata vähintään 1-1,5 tuntia per leiri, eli n. 2,5-3h kummankin leirin vierailuun, Auschwitz I ja Auschwitz-Birkenau II. Se kuulostaa pitkältä, mutta menee aivan siivillä, enkä yhtään ihmettele, miksi opastetut kierrokset ovat niin pitkiä. Siinä on kuitenkin lasten kanssa vieraillessa ero, että saako liikkua vapaasti omassa tahdissa omalla porukalla, vai pitääkö jaksaa ryhmän ja oppaan mukana, muiden määräämässä tahdissa. Jokainen tuntee oman perheensä ja jaksamisensa itse parhaiten, että sopiiko omatoimivierailu vai opastettu kierros paremmin.

Auschwitz ikäsuositus 

Sain Auschwitzistä paljon kysymyksiä, että minkä ikäisen kanssa sinne voi mennä tai voiko mennä esimerkiksi vauvan kanssa, niin sanoisin, että tuollaiselle omatoimivierailulle, jolla mekin kävimme, voi mennä vaikka vauvan kanssa, joka ei vielä ymmärrä näyttelyitä, mutta muuten sanoisin, että ei ainakaan alle 10-vuotiaan kanssa. Ja vauvan kanssa jos menisi, niin kannattaisi ehdottomasti mennä sellaiseen aikaan, että siellä ei juuri muita vierailijoita ole, eli esimerkiksi kesällä illalla. 

Alueella on ikäsuositus, että ei alle 13-vuotiaille, mutta näkyi siellä silti meidän lapsia nuorempiakin vierailijoita. Ikäsuositus sekä vierailusäännöt on tehty sitä varten, että alue on niin monelle niin tärkeä kohde ihan henkilökohtaisesti ja siellä pitää osata käyttäytyä sen vaatimalla kunnioituksella. Itse sanoin lapsille ennen kuin menimme alueelle, että näyttelyssä käyttäydytään niinkuin olisimme hautajaisissa, koska paikalla voi olla ihmisiä, jotka ovat menettäneet omia läheisiään siellä. Ei juosta, hypitä tai kiljuta, ei naureta tai kikateta tai yhtään mitään muutakaan. Kävellään rauhassa ja jutellaan rauhallisella äänellä, eikä häiritä muita vierailijoita. Arvelin, että kyllä lapset tämän ymmärtävät muutenkin, mutta pieni muistutus ei varmasti haitannut ketään.

Kesällä viimeinen omatoiminen vierailuaika on alkaen klo 18.45 ja se oli ainoa, joka oli vapaana sinä päivänä kun me olimme sinne menossa. Otimme siis sen, ja uskon, että se oli paras mahdollinen aika meille. Silloin muita vierailjoita oli todella vähän, eikä opastettuja kierroksia ollut samaan aikaan lainkaan. Siellä oli siis todella hiljaista ja rauhallista ja välillä saimme olla aivan yksin omassa rauhassamme jossain näyttelyssä. Oikeasti se oli myös todella aavemaista ja lisäsi ehkä omalla kohdallani ahdistusta, jota tunsin. Hiljaisuuden ja rauhallisuuden myötä upposin niin syvälle kaikkeen siihen mitä näimme. 

Juttelimme lasten kanssa koko kierroksen ajan ja varmistelin, että pärjäävätkö he ja miltä se tuntuu mitä näemme. Muistutin, että jos joku tuntuu liian kauhealta tai pelottavalta, niin voidaan lähteä pois koska tahansa, tai multa voi kysyä mitä tahansa. Kumpikin pärjäsi kuitenkin tosi hyvin, ja he vakuuttivat, että ei ole mitään hätää ja vaikka ihmisten tarinat ja kohtalot koskettivat heitäkin syvältä, niin ei kuitenkaan tuntunut siltä, että näyttely jäisi vaivaamaan mieltä tai tulisi esimerkiksi painajaisia tms. 

Luulen, että lasten mieli on kuitenkin sellainen, että vaikka he näkivät saman kuin minä, se ei tuntunut heille ihan yhtä todelliselta kuin minulle. Kerroin heille avoimesti, miltä itsestäni tuntui siellä, että rinnasta puristi ja ahdisti ja itketti ja tein tilaa sille, että kaikki tunteet ovat ok. He olivat kuitenkin näyttelyn jälkeen molemmat ihan normaaleja omia itsejään, siinä missä itse sulattelin kaikkea loppuillan ja varmasti muutaman päivän sen jälkeenkin. Aina kun näin jossain punatiilisen talon, tuli heti mieleen Auschwitz. Ja pari päivää myöhemmin Berliinissä juutalaisten betonisella muistomerkillä tuli vahvasti vierailu mieleen. Lapset olivat kiitollisia, että saivat kokea sen yhdessä mun kanssa ja sanoivat, että se oli tärkein paikka, missä olivat vierailleet. 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi joskus vierailla Auschwitzissa ja nähdä se kaikki, jotta me emme koskaan unohda mitä on tapahtunut, ja mitä voi edelleen tapahtua, jos me suljetaan silmät ja hiljaa hyväksytään niitä pieniä muutoksia, joilla asetetaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan, ja jotka pikkuhiljaa kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi muutoksiksi. 

Loppuun vielä kuvituksesta sen verran, että alueella kuvaaminen on sallittua, mutta salamaa ei saa käyttää. On myös joitakin osia näyttelyistä, joissa kuvaaminen ei ole lainkaan sallittua. Otin muutaman kuvan alueelta ulkoa muistoksi siitä, että todella olimme siellä, mutta muuten kuvaaminen ei tuntunut vaan itsestä oikealta ja puhelin pysyi suurimmaksi osaksi laukussa. Näyttelyitä parakeissa katsellessa en edes muistanut koko puhelimen olemassaoloa, koska keskityin vaan aivan täysin lukemaan ihmisten tarinoita. Osa vierailijoista kyllä näkyi alueella ottavan selfieitäkin ja poseeraavan eri paikoissa, ja jokainen tekee tietysti sääntöjen sallimissa rajoissa kuten itselle sopii, mutta itsestä se ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Vierailu Auschwitzissa:

Yöpyminen: Puola on iso maa, ja Auschwitz on kaukana pääkaupungista Varsovasta. Krakovasta päiväretki Auschwitziin onnistuu kuitenkin hyvin. Me yövyimme Katovicessa n. 40km päässä Oświęcimista, koska se oli kätevästi matkan varrella kohti meidän seuraavaa kohdetta Wroclawia. 

Lue lisää omatoimivierailusta ja opastetuista kierroksista TÄÄLTÄ. 

Auschwitzin keskitysleirimuseon aukioloajat:

Alue on auki kaikkina muina päivinä paitsi 25.12. 1.1. ja pääsiäissunnuntaina. Se avautuu joka aamu klo 7.30 mutta sulkemisaika vaihtuu vuodenajan mukaan. Pisimmät aukioloajat on näin kesällä. Vaikka sivuilla lukee, että alue sulkeutuu klo 19, se tarkoittaa viimeistä sisäänpääsyaikaa. Sisäänpääsyn sulkeutumisen jälkeen alueella saa olla vielä 90 minuuttia, eli silloin viimeisellä vierailuslotillakin 18.45 ehtii kyllä tutustua hyvin. 

Tietoa vierailemisesta: Auschwitzin sivuilla on kattavasti tietoa vierailusta, vierailusäännöistä ja vierailun tai opastetun kierroksen varaamisesta.

APUA! Tänään tulee kuluneeksi tasan 13 vuotta siitä, kun naputtelin bloggeriin ensimmäisen postauksen nimeltä Äitienpäivä.

”Päätin sit alkaa kirjottaa blogii vihdoinki, kun alkanu oleen tota ylimäärästä aikaa ja tuli kauniit ilmatki nii tekee mieli taas ottaa kuvii. Tää ulkoasu nyt on mitä on tälleen aluksi, kehitän tätä paremmaks sit ku saan hyvän idean et millasen ulkoasun oikeesti haluun tehdä. Mulla ei oo mitää selkeetä linjaa missä haluisin pysyä eli ajattelin höpötellä tänne vähän kaikesta. Mulle saa myös toki esittää toiveita et mitä haluis et kirjottaisin tänne. Lähinnä kuitenki varmaa keskityn ihan mun normaaliin arkeen ja kaikkiin mua kiinnostaviin juttuihin eli vaatteisiin ja ruokaan ja varmasti tääl tulee olemaan vauvajuttuiki.”

En ehkä kestä tätä kirjoitustyyliä. Naurattaa myös, että silloinkin näytti kiinnostavan samat hommat kuin nykyään: ihan normaali arki, vaatteet, ruoka ja vauvajutut – tosin nykyisin suurperhejutut. Mutta sitäpä en silloin vielä voinut tietää. Siihen en pysty samaistumaan enää ollenkaan, että olisi ”tota ylimäärästä aikaa”, se juna meni jo pari lasta ja yksi hoivattava vanhempi sitten.

13 vuodessa on tapahtunut niin älyttömän paljon, että sitä on vaikea sisäistää. Se kaikki, mikä alkoi tuosta yhdestä kirjoituksesta, tuntuu utopistiselta haaveunelta. Elämä juuri nyt on niin satumaista, että en 19-vuotiaana olisi osannut tällaista edes kuvitella.

Elin silloin niin hetkessä. Meidän ihanassa kerrostalokaksiossa Vuosaaressa, jossa oli mustapunainen sisustus ja kaksi rakkaudesta hullaantunutta teiniä odottamassa vauvaa. Elämä oli hyvää silloinkin, enkä kaivannut mitään enempää. Mutta jos jostain osasin haaveillakin, niin kaikki ne haaveet ovat toteutuneet ja ylittyneet moninkertaisesti. Aina ei ole ollut helppoa, 13 vuoteen mahtuu paljon muutakin kuin iloa ja onnea. Mutta mulla on juuri sellainen puoliso ja perhe, jota aina toivoin kasvaessani yksin. Saan tehdä työkseni sitä mitä rakastan ja meillä on turvallinen ja rakas oma koti.

Blogi on ollut tauolla koko kevään. Ensin ajattelin, että pidän taukoa vain tammikuun, kunnes saan äidin muuton Oulusta Helsinkiin hoidettua ja äänikirjan lopullisen luonnoksen palautettua. Sitten opinkin käytännössä, että eihän ne hommat siihen muuttoon loppuneet, vaan oikeastaan vasta alkoivat siitä. Olen tehnyt lähes koko kevään reilusti vähemmän töitä, koska jostain on ollut pakko nipistää ylimääräinen aika hoivalle, eikä sitä voi nipistää omilta lapsilta. 13 vuotta sitten perustettu blogi on mahdollistanut senkin, että voin itse päättää tekeväni vähän vähemmän ja auttavani äitiä enemmän. En ymmärrä miten olisin voinut järjestää arjen tänä keväänä, mikäli olisin normaalissa päivätyössä. Kaikki kunnia heille, jotka tekevät sitovaa päivätyötä ja siitä huolimatta hoitavat omaa vanhempaa tai läheistä.

En ollut suunnitellut neljän kuukauden taukoa, mutta kynnys kirjoittaa kasvoi päivä päivältä. Kun viime viikolla kävelin pinkissä mekossani Tubecon Awardsien lavalle noutamaan Vuoden blogivaikuttajan palkintoa jalat täristen, en tiennyt mitä sanoa. Ahdisti ja sydäntä puristi, vaikka olinkin onnellinen ja ylpeä. Huijarisyndrooma oli vahvasti läsnä. Sinne kuitenkin kävelin ja muistan sanoneenikin jotain. En ole uskaltanut katsoa videoita extempore pitämästäni puheesta, mutta taisin sanoa jotain ainakin siitä, että blogit ovat edelleen arvokkaita ja blogitekstejä luetaan edelleen paljon.

Vaikka olin neljä kuukautta kirjoittamatta, on blogia luettu tänä aikana silti joka kuukausi kymmeniä tuhansia kertoja. Eniten täältä haetaan kokemuksia ja vertaistukea tiettyihin elämänvaiheisiin tai asioihin, kuten alkuraskauteen, hematoomaan raskausaikana, synnytykseen tai imetyksen lopetukseen. Lisäksi täältä haetaan runsaasti ruokainspiraatiota sekä kokemuksia erilaisista tuotteista ja palveluista. Olen ihan valtavan kiitollinen kaikista niistä keskusteluista, joita teidän kanssa on herännyt ja tärkeistä kokemuksista, joita ollaan yhdessä jaettu. Olen saanut valtavan paljon olemalla itse avoin. Se on ollut mulle todella merkityksellistä ja ilahdun siitä, että edelleen saan lähes päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka ovat löytäneet blogista jonkin tekstin, josta haluavat kiittää tai jakaa oman kokemuksen siihen liittyen.

Vaikka muut kanavat ovat ottaneet viime vuosina suurempaa roolia sisältöjen osalta, en usko blogini katoavan mihinkään. Blogi on ainoa kanava, joka on täysin minun omani, eikä kenenkään muun hallinnassa. Sitä ei voi koskaan tietää mitä Metan ja Bytedancen kokoiset suuryritykset keksivät, tai kielletäänkö jokin somekanava joskus. Mutta blogeja ei ole kukaan kieltämässä ja siksi aion pitää sen mukana hamaan tulevaisuuteen asti. Ja ehkä nyt kun sain vihdoin katkaistua tämän tauon, tulee kirjoitettua ajatuksia jälleen hieman useammin. Rakkaus kirjoittamista kohtaan on säilynyt tauosta huolimatta, olen vaan kirjoittanut vähän toisenlaisia tekstejä, kuten äänikirjaani True love: Tilastopoikkeama, joka ilmestyy 28.5. Äänitimme sen yhdessä Oton kanssa ja sen julkaisu jännittää ihan hirveästi. Sitä on kirjoitettu ja äänitetty rakkaudella.

Kanavarepertuaari vaihtelee, mutta sen voin luvata, että pidän kiinni mun sisällön ytimestä nyt ja tulevaisuudessa. Halusin ja haluan jakaa sellaista lapsiperhe-elämää johon itse pystyn samaistumaan. Perhe-elämää kaikkine puolineen, ja erityisesti niitä pieniä ja ihania erityisiä hetkiä, joita arki on pullollaan.

Niin se kuulkaa on, että ei pidä aliarvioida hetken mielijohteesta kirjoitettujen puhekielisten ja pilkkuvirheisten virkkeiden voimaa. Ne voivat kantaa yllättävän pitkälle. Minut ne ovat johdattaneet tähän hetkeen.

Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle, joka äänesti mua Tubeconissa, jossa olin ehdolla vuoden perhevaikuttajaksi ja vuoden blogivaikuttajaksi. Kiitos myös jokaiselle teistä, jotka seuraatte ja myötäelätte meidän elämän käänteissä. Niin moni teistä tuntuu niin läheiseltä, kun ollaan jo vuosia vaihdettu ajatuksia ja kuulumisia. Osan kanssa koko 13 vuotta. KIITOS <3 Oon maailman onnekkain, kun saan tehdä tätä edelleen ja vieläpä yhdessä Oton kanssa täysipäiväisesti.