Mitä kotitöitä voi antaa lapsille tehtäväksi

22.08.2019

Mua ehkä vähän nolottaa myöntää, mutta olen vasta viime aikoina ihan toden teolla havahtunut siihen, että meidän lapsetkin voisivat tehdä kotona jotain. Siis joo, esimerkiksi oman huoneen viikkosiivous on kyllä ollut heidän hommansa pitkään. He myös vievät aina  omat astiat ruuan jälkeen koneeseen ja omat likaiset vaatteet pyykkiin. He keräävät omat sotkut olohuoneesta tai askartelujutut ruokapöydältä. Lapset kattavat yleensä pöydän ja osallistuvat tosi mielellään leivontaan tai ruuanlaittoon. Satunnaisesti olen pyytänyt joskus viemään roskia tai puhtaita pyykkejä kaappiin. Meillä ei kuitenkaan ole ollut sellaista rutiinia tähän hommaan, eli ei ole mitään sellaista, että esim. hommat x ja y pitäisi tehdä joka viikko.

Jotenkin ei vaan olla ajateltu sitä, että hitsi, kyllä nyt 6- ja melkein 8-vuotiaat voisivat aivan hyvin jo vaikka kerran viikossa tyhjentää tiskikoneen ja viedä roskat, kumpainenkin. Ollaan vaan kiltisti Oton kanssa aina jaettu kaikki kotityöt toisillemme ja tehty niitä, eikä edes ajateltu sitä mahdollisuutta, että hei, lapsetkin osaisi tän jo tosi hyvin. Yleensä jos lapset ovat auttaneet vaikka tiskikoneen tyhjennyksessä, niin kyseessä on ollut taapero. Hänelle se on ollut hauskaa leikkiä, eikä lopputuloksen nopeudella tai siisteydellä ole ollut niin suurta merkitystä. Mutta meidän isommat ihan oikeasti selviytyvät jo aivan hyvin monestakin kotityöstä, ja meidän kannattaisi varmaan muodostaa tähän jotain rutiineja.

Lapset ovat itse asiassa jopa itse pyytäneet, että tehtäisiin heille oma kotityölista. Se varmasti tuntuu ajatuksena hauskalta, katsotaan sitten miten on käytännön laita. Kirjoiteltiin tänään yhdessä ylös lasten kanssa sellaisia kotitöitä, joita he osaavat tehdä ja tehtiin niistä lista. Aloitetaan pienistä jutuista. Keskusteltiin myös siitä, mikä motivoi lapsia tekemään kotitöitä sisäsyntyisesti? Heiltä tuli hyviä ajatuksia, mm:

Lapset voivat:

Tyhjentää tiskikoneen, viedä roskat/lehdet/kartongit, viedä puhtaat pyykit kaappiin, etsiä puhtaille sukille parit ja laittaa ne yhteen, pyyhkiä pöydän, siivota oman huoneen, kerätä likapyykit ja viedä koriin.

Mikä motivoi tekemään kotitöitä (lasten suusta): 

– koska sitten näyttää hienolta täällä kotona

– että äiti ja isi tulee iloiseksi

– sitten oppii tekemään niitä ja kun muuttaa joskus isona omaan kotiin niin sit osaa

– kun tyhjentää tiskikoneen nii sit on astioita mitä voi käyttää

Mä en halua lapsille mitään palkkiosysteemiä kotitöistä, vaan haluan, että he haluavat itse tehdä kotitöitä niiden tekemisen vuoksi, eikä esim. rahan tai karkin vuoksi. Kukaan ei maksa palkkaa kotitöistä meille aikuisillekaan, joten en koe tarvetta maksaa niistä lapsille. En myöskään ainakaan vielä halua velvoittaa heitä tekemään asioita x viikkorahan eteen, koska meillä ei oikeastaan ole vielä mitään viikkorahasysteemiä käytössä.

Ollaan pari kertaa kokeiltu, mutta ongelmaksi on muodostunut se, että meillä kukaan ei muista ylläpitää viikkorahasysteemiä. Ekana perjantaina muistetaan antaa kolikot ja lapset ovat niistä innoissaan, mutta sitten ne unohtuvat lompakkoihin ja seuraavana perjantaina kukaan ei muista, että oli joku viikkorahasysteemi edes olemassa. Jossain vaiheessa varmasti otetaan viikkorahakäytäntö meillekin. Ehkä sitten, kun lapset ovat tarpeeksi isoja huolehtimaan omista visa electroneista. Tällä hetkellä rahan puolesta se riittää, että me huolehditaan kaikesta ja ostetaan viikonloppukarkit. Ja tietysti myös säästetään lasten tileille ja siirretään rahaa heidän omille arvo-osuustileille, joilta sijoitetaan kuukausittain rahastoihin kasvamaan korkoa.

Mä en halua vaatia lapsilta liikaa liian pienenä, tai pakottaa tekemään kotitöitä väsyneenä tai silloin, kun heillä on muutenkin vaikka pitkä koulupäivä ja harrastus siihen perään. Se on meidän vanhempien homma tehdä ne ärsyttävät kotityöt silloinkin kun ei ole optimaalisin hetki. Mutta haluaisin, että he oppivat säännöllisyyttä ja rutiinia, pitämään kiinni sovituista kotitöistä. Haluaisin, että he oppivat ottamaan vastuuta pikkuhiljaa ja huomaisivat, että tiskikoneen tyhjennys on ihan pikkuhomma ja kun sen saa tehtyä, niin tulee hyvä fiilis. Luulen, että jos aloitetaan siitä, että kummallakin on kerran viikossa tiskikoneen tyhjennysvuoro ja kerran viikossa roskienvientivuoro (oman huoneen siivouksen ja edellämainittujen jo aiemmin käytössä olleiden juttujen lisäksi) niin päästään oikein hyvään alkuun.

Tänään isommat tyhjensivät tiskikoneen yhdessä ja huomasivat, miten nopeasti se kävi kahdestaan. Ehkä tämä voi olla myös sellainen yhteinen kiva juttu, että he tekevät yhteistyötä näissä jutuissa ja auttavat toinen toistaan. Tärkeää on myös se, että me vanhemmat ollaan näytetty mallia ja he tietävät hyvin, minne mikäkin astia kuuluu ja missä meidän roskikset sijaitsevat ja mihin astiaan mitkäkin roskat laitetaan. Eihän voi osata tehdä kotitöitä, jos ei saa koskaan olla ensin mukana opettelemassa. Mä kehuin vuolaasti tiskikoneen tyhjennyksen jälkeen ja molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä.

Ja kun me ollaan nyt 8,5 vuotta tehty kahdestaan kotitöitä, niin on aika kivaa saada jo kahteen tiskikoneen tyhjennykseen ja kahteen roskien vientiin jeesiä, osataan todellakin arvostaa sitä.

Minkä ikäisenä teillä lapset ovat alkaneet tekemään säännöllisesti kotitöitä? Mitä kotitöitä teidän mielestä 6-8-vuotiaat voivat tehdä ja kuinka usein? Millä te motivoitte lapset kotitöiden pariin?


Kuka minä olen

21.08.2019

Kesän aikana siivottiin varastoa ja löysin sieltä mun muistojen laatikon, tai no tynnyrin. Siis sellaisen Ikean metallisen ison ”roskistynnyrin” johon teini-ikäisenä päätin säilöä kaikki mun tärkeät muistot. Olen aina pitänyt muistoja tärkeinä, siksi niitä varmaan onkin kertynyt tynnyrillinen fyysisenä ja teran verran digitaalisena. Kun usein siivotessa vanhemmat sanoo lapsille, että ”mihin sä tarviit noita, katsotko niitä muka enää ikinä tämän jälkeen?” ja puhutaan jostain leffalipuista, ystäväkirjoista, koulun kirjoitelmista, vanhoista kouluvihkoista, kavereiden kirjoittamista lappusista tai demikalentereista, niin mä olen just se ihminen joka niitä katsoo ikinä sen jälkeen.

Mä en hamstraa tavaraa tai vaatteita, en mitään isoa ja tilaa vievää. Mutta kirjeet ja kalenterit, ikivanhat to do -listat, päiväkirjat, fan fictionit joita kirjoitin vain itselleni luettavaksi. Kaikki mun huvittavat teinivuosien avautumiset ja vanhat matikanvihkot joihin ollaan tunnin aikana kirjoiteltu pitkiä keskusteluita kavereiden kanssa, kun ei saanut puhua ääneen. En mä niitä kovin usein kaiva esiin, ehkä kerran 10 vuodessa. Mutta ne on arvokkaita mulle. Ne on iso osa mun menneisyyttä. Niiden pitää mahtua sinne yhteen tynnyriin ja sinne ne just ja just mahtuu.

Olen niin hitsin onnellinen, että olen aikanaan päättänyt säästää ne, koska niitä katsellessa herää aina miljoona uutta muistoa mieleen. On hauska laittaa kavereille kuvia jostain, mitä ollaan kirjoiteltu 15 vuotta aiemmin, tai kuvia jostain illasta, jonka oli unohtanut ihan kokonaan.

Kun mä kävin mun muistojen tynnyriä läpi, löysin sieltä myös mun tekemän kirjoitelman seiskaluokan syksyltä. Meidän piti kirjoittaa tietokoneella silloin pienet kertomukset itsestämme otsikolla ”Kuka minä olen?”. Mun kirjoitelmassa luki näin:

”Moi!

Mun nimi on Iina, sukunimi on tosi tyhmä, joten en kerro sitä. Mulla on paljon kavereita ja sukulaisia. Mä oon 13-vuotias tyttö joka tykkää piirtämisestä, on aikamoinen lukutoukka ja rakastaa eläimiä.

Mä kuuntelen paljon musaa ja ainoa radiokanava jota kuuntelen on NRJ. Mun lempibändejä on Maroon5, Him ja öööööö. Ei ole muita. Laulajista Hanna Pakarinen. Lempinäyttelijöitäni on Kate Hudson, Daniel Radcliffe, Kirsten Dunst ja Emma Watson.

Meidän luokka on 7A ja oppilaita on 22. Poikia ei ole ollenkaan, se on huono juttu. Käyn Aleksis Kiven peruskoulua, joka sijaitsee Kalliossa. Ennen kävin Salmisaaren ala-astetta. Asun Lauttasaaressa, joten mulla on aika pitkä koulumatka, se kestää noin 40 minuuttia.

Mä asun äidin kanssa kahdestaan, mutta jos minä saisin päättää meidän perheeseen kuuluisi myös 10 koiraa ja fretti. Lempieläimiä siis lienee turhaa kertoa, paitsi että niihin kuuluu vielä apinat ja delfiinit.

Minä harrastan piirtämistä ja öljyvärimaalausta. Lukeminen on myös kivaa. Lempivärini ovat pinkki, musta, turkoosi ja keltainen. Huoneeni on melkein kokonaan valkoinen, mutta piristyksenä on pinkkiä.

Jos olisin eläin olisin ihan varmasti apina. Jos en ole allerginen, saan koiran ensi kesänä. Kesälomani oli ihan kiva, vaikka en tehnytkään oikeastaan mitään. Nyt minä lähden välitunnille, heippa!

Iina”

Uutena, digitaalisena muistona aion nyt kirjoittaa samanlaisen kirjoitelman itsestäni, näin lähes 15 vuotta myöhemmin (herran jumala onko mun 7-luokasta 15 vuotta).

Moi!

Mun nimi on Iina. Mun sukunimi on Hyttinen ja tykkään siitä, mun teinivuosien hartain toive toteutui ja sain puolison mukana kivan uuden sukunimen. Mulla on paljon kavereita ja nykyisin vielä enemmän sukulaisia kuin ennen. Mä olen 27-vuotias nainen, joka rakastaa omaa perhettä, tykkää edelleen piirtää ja yrittää kovasti olla lukutoukka aina kun muistaa tarttua kirjaan puhelimen sijaan.

Mä kuuntelen jonkin verran musaa ja ainoa palvelu, josta sitä itse kuuntelen, on Spotify. Autossa meillä tosin soi usein radiokin. Mun lempibändejä tai artisteja en edes tiedä, koska musiikin kuuntelu ja artisteihin perehtyminen ei ole enää mun elämässä niin merkittävässä roolissa, kuin 15 vuotta sitten. Mutta esimerkiksi Ed Sheeran on aika jees, kävin sen keikalla tänä kesänä Oton kanssa. Niin joo, Otto on mun mies. Ei mulla ole lempinäyttelijöitäkään, niiden mietiskely ei ole niin relevanttia mulle enää nykyisin, kuin miltä se tuntui vielä seiskaluokalla.

Mä olen ammatiltani sisällöntuottaja, bloggaaja, yrittäjä. Mulla on oma yritys, eikä siinäkään ole piru vie yhtään poikia, kuten ei ollut mun luokalla seiskallakaan. Mutta ihan hyvin mä pärjään itseni kanssa. Teen töitä kotoa, joten nyt kai tässä yökkäreissä tätä kirjoitellessani voin ottaa ne yläkoulun pitkät koulumatkat takaisin, kun työmatka on vain yläkerrasta alakertaan.

Mä asun mun perheen kanssa viidestään, meitä on minä, Otto ja kolme maailman siisteintä tyttöä. Ollaan ihan itse päätetty meidän perheen koostumus ja se on aika jees. Jos mä saisin yksin päättää, niin meille ei ehkä tulisi lemmikkiä, koska olen niin laiska, että en jaksaisi. Mutta toisaalta, meitä on viisi ja vastuun voisi jakaa tasan kaikkien kesken, joten ehkä voisin kuitenkin suostua koiraan. Mustakin on tullut just tällainen tylsä äiti, jota pitää lämmitellä lemmikki-ajatukselle ihan älyttömän kauan.

Harrastan lukemista edelleen, mutta myös lenkkeilyä ja joogaa silloin kun siltä tuntuu. Mun lempiväri on vaaleanpunainen ja musta, keltainenkin on tosi ihana, eli aika samoilla mennään kuin silloinkin. Meillä on vaaleanpunainen sohvakin, eli yksi mun unelmista toteutui jo siinä!

Jos olisin eläin, olisin varmaan vieläkin apina. Tilanteesta riippuen joko ylipirteä marakatti tai kyllästyneen näköinen oranki. Kesällä en pitänyt hirveästi lomaa, mutta tein aika paljon kaikkea. Muutaman viikon päästä pidän mun oikean kesäloman, kun lähdetään vihdoinkin reissuun. Nyt mä lähden haastatteluun Oton kanssa, olisitko Iina_13w osannut kuvitella sitä? Epäilen! Heippa!

Iina

Kirjoititteko te tällaisia hassunhauskoja kertomuksia koulussa? Tykkäättekö säilöä muistoja tai onko teillä tallessa vanhoja päiväkirjoja, kirjeitä ja muita?