Mikä vaikutus ruualla on ollut mun elämään

19.09.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa.

Kun mä olin lapsi,  nautin ruuasta tosi paljon, mutta se ei näytellyt suurta roolia mun ajatuksissa. Vaikka en silloin ajatellut ruokaa usein, mulla on ihan valtava määrä ruokaan jollain tavalla liittyviä muistoja. Pääosin ruokaan liittyvät muistot ovat hyviä ja täynnä rakkautta. Mua on rakastettu ruualla joka puolelta.

Meillä oli aina ruokaa, vaikka äiti oli yksinhuoltajana joskus tiukilla. Joskus niinkin tiukilla, että piti miettiä todella tarkkaan miten pärjää loppukuun. Aina kuitenkin pärjättiin ja joskus käytiin syömässä ravintolassa tai kokattiin ystävien kanssa herkkuja illanistujaisiin. Äiti kannusti mua maistamaan uusia juttuja, mutta ei koskaan pakottanut. Se oli hirveän tärkeää ja se on ollut hyvä perusta opetella tykkäämään erilaisista ruuista ja olemaan avoin uusille mauille. Mä olin just se lapsi, joka äidin palkkapäivänä lähi K-Supermarketissa 5-vuotiaana kysyi äidiltä kovaan ääneen, että ”voidaanko me tänään syödä mätiä ja smetanaa?” ja sai palvelutiskin työntekijän hihittelemään.

Rakastin mummon lihamureketta ja rakastin syödä äidin kanssa viikonloppuisin tacoja kaikessa rauhassa. Ihan parasta oli kun pääsi joskus laivan buffettiin syömään tai mentiin käymään torilla ja ostettiin tuoreita vihanneksia ja marjoja. Kesälomalla mummolassa juoksin aina avojaloin viereiseen Rantsilan K-kauppaan ostamaan jäätelöä papan antamalla vitosella, tai kävin hakemassa mummolle munia kesken leivonnan. Mieleen on jäänyt enon kanssa syödyt nakki-ruisleivät ja tädin tekemän maailman paras rahkapiirakka.

Rakastin sitä, että mun kaverit olivat aina tervetulleita meidän ruokapöytään. Aina kun mä olin lapsi ja mulla oli kavereita kylässä, hekin saivat tulla syömään, jos meillä tarjoiltiin ruokaa. Äiti välitti myös mun ystävistä ja huolehti heistä kuin omistaan.

Aika pitkälti saman kaavan mukaan jatkui sinne asti, että muutettiin Ouluun kun olin 14. Kuten tiedätte, siitä ei mennyt kuin kolme kuukautta siihen, että mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Siitä alkoivat ne vuodet, kun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vastuuta kasautui mun harteille. Jossain vaiheessa myös ruuanlaitto siirtyi lähes kokonaisuudessaan mun vastuulle, kuten myös kaupassakäynti ja budjetointi. Se oli sitä aikaa, kun äiti oli todella vakavasti masentunut ja liikuntakyvytön lonkkien kuolion takia leikkausaikaa odotellessa.

Olin käynyt tietysti köksän tunneilla ja osasin kyllä jo ruuanlaiton perusjuttuja. Tykkäsin laittaa ruokaa. Raskasta siitä kuitenkin teki se, että mun oli usein pakko laittaa ruokaa ja käydä kaupassa, jos halusin syödä. Aikansahan sitä teininä jaksaa kokeilla uusia juttuja ja olla innoissaan itsenäisyydestä ja vastuusta. Jossain vaiheessa, varsinkin vielä kehittyvänä teininä, se voi ottaa koville, kun joutuu yksin miettimään joka päivä mitä tänään syötäisiin ja miten rahat riittäisivät seuraavat viikot. Mulla tuli joskus itku, kun tein ruokaa ja se olikin pahaa, koska se saattoi olla ainoa ruoka, jota meillä oli sille päivälle. Niihin itkuihin tiivistyi kaikki se paha olo, joka mulla silloin oli. Turhauduin ja purin mun turhautumista ja huolta äidistä itkemällä ruuasta, vaikka tietysti se paha olo johtui siitä kokonaisuudesta ja liian suuresta taakasta, joka mun harteilla painoi.

Vaikka joskus ruuanlaitto ja ainainen ruokien ja kauppalistojen miettiminen yksin oli nuorena raskasta, se oli myös hyvä. Se laittoi mut miettimään jo nuorena, millaista ruokaa haluan syödä ja opetti mulle elämän realiteetteja. Mitä mikäkin maksaa kaupassa, millaisia eri ruokia mistäkin aineksista saa tehtyä ja mitä kaikkea pitää ostaa, että pärjää vaikka viikon. Kun sitten muutin 18-vuotiaana omilleni, osasin tehdä ruokaa ja suunnitella ostoksia, ainakin jos halusin.

Teinivuosina suurin määrittävä tekijä ruokaostoksissa oli maun ja helppouden lisäksi hinta. Opiskelijavuosina yksin asuessa mun ruokavalio koostui pahimmillaan roiskeläppäpizzoista ja halpis-colasta tai euron juustohamppareista. Silloin opintotukipäivä oli juhlapäivä ja niinä päivinä mä söin hyvin, mutta sitten loppukuun kärvistelin syöden huonoa ruokaa. Uskoisin, että ruualla oli vaikutusta esimerkiksi siihen, kuinka paljon olin flunssassa ja kipeänä muutenkin niihin aikoihin. Silloin en kuitenkaan osannut tai voinut tehdä parempia ratkaisuja ruuan suhteen.

Onneksi esikoista 19-vuotiaana odottaessani aloin miettiä enemmän ruokaa ja yhteen Oton kanssa muutettuani pystyi kahden ihmisen tuloilla hankkimaan terveellisempää ja ravitsevampaa ruokaa, vaikka ne tulot pienet alkuun olivatkin. Sillä oli ainakin mun turvallisuudentunteelle valtava merkitys, kun tiesin, että saadaan aina jääkaappi täytettyä hyvällä ruualla, eikä tarvitse tinkiä sen laadusta.

Terveys ja ruuan laatu on ollut pitkään mulle merkittävin ruokaostoksiin vaikuttava tekijä, mutta pikkuhiljaa ruuan ostoa ovat alkaneet ohjaamaan omalla kohdallani myös muut valinnat. Nykyisin olen huomattavasti tiukempi ruokaostoksissani kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.

Mulle merkitsee ruuan alkuperä, se millaisissa oloissa ruoka on tuotettu, kuinka puhdasta ruoka on ja kuinka hyvin pystyn hyödyntämään sen kaikki ainesosat. Myös satokausiajattelu on mulle tärkeää arjessa, vaikka orjallisesti en sen mukaan aina eläkään. Tiedostan, että on etuoikeutettua pystyä valitsemaan ruokaa näillä perusteilla, eikä hinnan mukaan. Itsekin vuosikausia ostin aina vain sitä halvinta, koska ei ollut vaihtoehtoa. Haluan ostaa hyvää ja laadukasta ja tukea paikallisia tuottajia, koska voin. Mitä useampi niin voi tehdä ja tekee, sitä todennäköisempää on, että paikallisia tuotteita on saatavilla jatkossakin.

Mulle on tärkeää, että näitä mun sydäntä lähellä olevia arvoja pidetään tärkeänä myös siellä, mistä mä ostan ruokaa. K-Supermarketeissa on hyvä valikoima luomua, suomalaista ja paikallisten tuottajien tuotteita. Siellä kiinnitetään huomiota näihin asioihin. Mulle tulee hyvä mieli, kun ostan paikallisen tuottajan omenamehua, joka on samanlaisessa pullossa kuin se mun mummon tekemä mehu lapsuudessa. Musta on ihanaa ostaa pienen Helsingin meijerin jugurttia, jonka tiedän tulleen läheltä. Musta on ihanaa ostaa tiskistä tuoretta kalaa, joka on ihan vasta pyydettyä. Ja mä rakastan sitä, kun kauppa vinkkaa mulle loistavia satokausireseptejä, kuten tämän kuvissa näkyvän uskomattoman kauniin juurespizzan, jonka reseptin löysin K-ruoka -sivuilta ja ainesosat K-Supermarketin vihannesosastolta. Mä en ennen edes tiennyt, että raitajuurta on olemassa. Nykyisin oikein odotan syksyn kauneimpia juureksia ja reseptejä, joita niistä voi loihtia.

Haluan opettaa omille lapsille samanlaisen rakkauden uusia makuja kohtaan, jonka äiti opetti mulle. Haluan tarjota heille mahdollisimman erilaisia ja monipuolisia makuelämyksiä ja opettaa heitä ajattelemaan laajemmin, mitä sen lautaselle päätyvän annoksen takana on.

K-Supermarketin arvoihin ja ajatuksiin ruoasta voi tutustua lisää heidän sivuillaan. Mä ihailen näitä arvoja ja tuen niitä kovin mielelläni.

Millainen merkitys ruualla on ollut teidän elämässä? Millaisia ruokamuistoja teillä on lapsuudesta tai nuoruudesta?


Parisuhteessa somettajan kanssa

16.09.2019

Valtaosan meidän yhdessäolosta Otto on seurustellut bloggaajan, instaajan, somettajan kanssa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt parisuhteeseen mun kanssa tietäen, että vielä joskus vaimon raapustuksia, kuvia ja videoita seuraa eri kanavissa 100 000 ihmistä kuukausittain, tai että edes aioin joskus kirjoittaa blogia. Toisaalta, tämä tilanne ei kuitenkaan tapahtunut yhtäkkiä ja yllättäen vaan se on seurausta meidän molempien pitkäjänteisestä keskustelusta, ymmärryksestä ja yhteistyöstä. Vaikka mä olen suurimman osan ajasta ollut meidän suhteessa se, joka on esillä, kaikki mitä ulospäin näkyy on sellaista, mikä on meille molemmille fine.

Lähtökohdat meidän suhteelle olisi voineet olla tosi erilaiset, jos oltaisiin tutustuttu vasta siinä vaiheessa, kun olen jo ollut läsnä somessa isosti. Toisaalta, en usko, että olisin koskaan hakeutunut tähän tilanteeseen jossa nyt olen, ilman Ottoa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Otolle oli ihan alusta asti okei se, että hän näkyy kuvissa ja kirjoitan hänestä. Se lähti siitä, että ajattelin kirjoittavani suunnilleen meidän yhteisille kavereille, sukulaisille ja tutuille. Oli luonnollista, että Otto oli osa blogia, jonka aihealueet (raskaus ja lifestyle) pyörivät lähes yhtä paljon hänen kuin minunkin ympärillä. Ajateltiin, että kaikki lukijat muutenkin tietävät meidän olevan yhdessä, joten miksipä sitä ei näyttäisi siellä.

Pikkuhiljaa tietysti kävi selväksi, että blogia lukivat muutkin ihmiset kuin meidän ystävät ja tutut. Siinä vaiheessa kuitenkin Otto oli jo osana blogia, joten olisi tuntunut oudolta yhtäkkiä ”piilottaa” hänet. Varmaan siksi ei sellaista edes ajateltukaan. Otolla ei ole koskaan käynyt mielessä, että hän ei haluaisi olla osana mun blogia. Omaa blogia hän ei sen sijaan halunnut enää jatkaa.

Kuinka moni muistaa Oton Akkavalta -blogin, jota hän piti vuosina 2014 & 2015? Minä muistan. Mulle se on ihana muisto, ikkuna Oton ajatuksiin ja matka, jota kuljettiin hetki yhdessä ja jonka aikana Otto oppi näkemään ne kaikki puolet mun työstä.

Koska Otto piti itse suosittua blogia, hän ymmärtää 100% sen, millaista mulla on. Niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei vain katso sitä sivusta, vaan hän ymmärtää sen täysin. Otto ei halunnut jatkaa blogia, vaikka tykkäsi kirjoittamisesta paljon. Suuri syy sille oli se, että siinä missä mä sain itse kovettaa itseäni ikäville kommenteille jonkin aikaa ennen kuin blogin suosio kasvoi suurempiin mittasuhteisiin, Otto hyppäsi blogillaan heti siihen keskelle. Akkavallalla oli alusta asti kymmeniä tuhansia lukijoita ja palaute oli sen mukaista. Vaikka reippaasti eniten tuli positiivista, joukkoon mahtui myös aimo annos negatiivisuutta. Mun on ollut helpompi kestää asiattomuudet, koska niitä tuli ensin melko vähän ja sain rauhassa totutella niihin ja etsiä sen oman tavan suhtautua. En tiedä olisinko itsekään pystynyt jatkamaan bloggaamista, jos olisin aloittanut samoista lähtökohdista kuin Otto. Kylmiltään syvään päähän.

Vaikka Otto ei halunnut jatkaa omaa blogia, hänelle oli edelleen täysin ok se, että hän on läsnä mun somekanavissa. Otto tykkää tuottaa sisältöä, hän ei vaan halunnut olla se joka sitä jakaa ja joka vastaanottaa kaiken palautteen. Vuosien varrella Otto on kirjoitellut tänne enemmän tai vähemmän, ollut messissä videoilla ja nyt meillä on Yhdessä-podcast. Sen tekeminen on ihan älyttömän hauskaa ja se on Otollekin tosi luonteva tapa olla esillä.

Somepuoliso tuo Otolle mukanaan erilaisia lieveilmiöitä, kuten sen, että Otto on joutunut kuvaamaan mua jo yli kahdeksan vuoden ajan. Toisaalta, Otto on oppinut aika hyväksi kuvaajaksi tässä vuosien aikana, eikä se ole koskaan haitannut häntä. Me ollaan niin rutinoituneita yhdessä kuvaamiseen, että se kuvien räpsäisy on yleensä aika nopea prosessi, vaikka muut asiat siinä ympärillä vievätkin (lähinnä minun) aikaa. Mun mukana Otto on kulkenut erilaisissa tapahtumissa ja matkoilla ja päässyt kokemaan paljon sellaista, mitä ei ilman mun ammattia näkisi. Mun ammatti on myös mahdollistanut sen, että ollaan oltu molemmat kotona vauvavuonna yli puolen vuoden ajan, sekä nyt tämän Oton opintovapaan. Mun yrittäjyys on näyttänyt Otolle kokonaan uuden tavan elää ja tehdä työtä ja muuttanut hänenkin käsitystään siitä, millaista työelämää hän itselleen tahtoo.

Otto on mahdollistanut mun ammatin. Ilman Ottoa ja Oton uskoa muhun, mulla ei olisi ollut näin helposti mahdollisuutta panostaa kaikkeani tähän mitä teen. Oton ollessa ensimmäisinä vuosina perheen vakaa tulo, mulla oli mahdollisuus lasten kanssa kotona olemisen ohella kehittää mun blogia ja somekanavia. Oton heittäytyminen mun pähkähulluihinkin ideoihin aina, on suurin syy siihen, että olen uskaltanut. Otto ei kertaakaan epäröinyt, kun ehdotin, että perustan yrityksen raskausaikana ja teen siitä itselleni ammatin. Eikä hän ole koskaan kehottanut mua menemään ”oikeisiin töihin” tai kyseenalaistanut mun haaveita. Otto on nähnyt mitä mä teen ollakseni siellä missä nyt olen ja hän näkee mitä teen, jotta pääsisin vielä pidemmälle.

Somettajan puolisona eläminen on Otolle täysin luonnollinen olotila, onhan hän viettänyt mun kanssa lähes kolmasosan elämästään ja koko aikuisikänsä.

Me keskustellaan aiheesta lisää meidän Yhdessä -podcastin tänään ilmestyneessä 6. jaksossa, jossa keskustellaan mm. seuraavista asioista: Miltä tuntuu olla somevaikuttajan puoliso? Onko siinä jotain haittapuolia? Mitä Otto ajattelee Iinan työstä? Kuka päättää mitä on ok julkaista? 

Kuuntele Yhdessä S01E06: Parisuhteessa somettajan kanssa

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcast-appissa TÄSTÄ