Sinne vierähti viimeisen kolmanneksen ensimmäinen viikko ja samalla lasten ensimmäinen kesälomaviikko. Viime viikolla otin 50×90 tyynyn polvien väliin nukkuessa, kun tiedän, että moni tekee niin raskausaikana. Ajattelin sen helpottavan, kun mulla oli muutamana yönä ollut lonkat hieman kipeänä kääntyillessä. Tyynyn kanssa nukuin muutaman yön, mutta se ei yhtään auttanut, vaan päin vastoin pahensi: sen kanssa mulla tuli polvet kipeäksi! Ensin kuvittelin sen olevan myös joku raskausoire, mutta sitten yhtenä yönä olin heittänyt unissani tyynyn lattialle ja nukuin heräämättä aamuun asti ilman polvisärkyä. Päätin, että tyyny saa jäädä sinne lattian nurkkaan, ja ei ole särkenyt polvia sen jälkeenkään.

Olin niin onnellinen tästä öisien polvisärkyjen loppumisesta, että en edes muistanut enää miksi olin alunperin ottanut sen tyynyn unikaveriksi. Mutta tässä kirjoittaessani muistin, että ainiin, nehän olivat ne lonkat. Mutta nekään eivät ole nyt vaivanneet onneksi moneen yöhön. Minä en siis nähtävästi ole yksi niistä raskaanaolijoista, jotka vannovat tyynyjen kanssa nukkumisen nimeen. Mulle on helpompaa kun on vaan se yksi tyyny pään alla, haha. Mutta tulipahan kokeiltua, ei siinä mitään. Ja voihan se olla, että sellainen kunnon isompi vartalotyyny auttaisi paremmin, kun tuo meidän oli vähän lyhyt.

Päivisin mulla ei juurikaan mitään kipuja ole ollut missään nivelissä, ne on vaan ne yöt ja kyljen kääntämiset/pitkään samassa asennossa nukkumiset. Herään välillä kun käännän kylkeä, koska tässä vaiheessa se ei mene enää niin ohimennen, kun mahalla on sen verran jo kokoa, heh. Mutta pääosin on vielä ihan levännyt ja jaksavainen olo päivälläkin ja kokonaisiakin öitä on tähän viikkoon mahtunut. Ja se on varmaan myös tämä kesä ja aurinko, joka piristää. Ja tietty sekin, ettei aamulla ole pakko nousta mihinkään tiettyyn kellonaikaan, kun lapsilla ei ole koulua/dagista. Niin jos ei saa niin hyvin nukuttua yöllä, voi unia jatkaa vielä aamulla.

Vauva on nyt viime päivinä liikkunut todella paljon, mutta suurin muutos on itse asiassa aika hienovarainen. Hän on puskenut selkää/pyllyä ylöspäin tähän asti aina vasemmalta puolelta, ihan sieltä viikolta 15+ asti kun kuvasin ekat liikkeet videolle. Mutta nyt viikolla 29 hän yhtäkkiä päätti, että venyttää sittenkin mun napaa, eikä enää vasenta puolta. Ja nyt hän puskee ylöspäin siis ihan keskeltä mahaa, ja silloin mun maha on tosi hassun muotoinen ja eteenpäin työntyvä, ihan kuin jalkapallo paidan alla.

Vointi on edelleen hyvä. Hieman ovat ehkä harjoitussupistukset lisääntyneet viime aikoina, nyt niitä on tullut kyllä ihan päivittäin muutamia, mutta edelleen menevät heti levossa ohi, eivätkä vaivaa esimerkiksi kävellessä liikaa. Ylös (esim. sohvalta) nouseminen, portaat ja kumartelu ovat niitä juttuja, jotka supistuksia aiheuttavat. Mutta ne ovat todellakin enemmän kuin tavallisia tässä vaiheessa raskautta ja varsinkin kun ovat kivuttomia, niin ne eivät mua pelota.

Ollaan lähdössä reissuun vielä tässä kesäkuun aikana Oulun seudulle, joten toivon, että mun vointi säilyy hyvänä vielä ainakin sen aikaa. Sitten heinäkuussa voi jo himmailla ja pysytellä lähempänä kotia ja tehdä pikkuretkiä, jos vointi sallii. Seuraava neuvolakäynti mulla on vasta kesäkuun loppupuolella ja sitä odottelen mielenkiinnolla, että onko mulla lähtenyt rauta-arvot nousuun, kun olen syönyt rautaa, ja ovathan kaikki muutkin arvot kunnossa. Mutta hyvästä voinnista ainakin voisi päätellä, että kaikki on ihan niin kuten pitääkin. Olen niin onnellinen, että ollaan jo näin hyvillä viikoilla ja vauva kasvaa ja voimistuu joka päivä.

Checklist viikko 29.:

Vauvan koko hedelmänä: Talvikurpitsa (ja edelleen). Samassa appissa vauvan koko on myös koiranpentu ja suklaarasia, mitkä naurattavat mua kovasti, koska koiranpentuja on noin miljoona eri kokoista riippuen rodusta, iästä ja vanhempien koosta, ja suklaarasoita samoin. Suurimmat suklaarasiat ovat vastasyntynyttäkin isompia, puhumattakaan siitä, minkä kokoinen serkkuni irlanninsusikoiran pentu oli kolmen kuukauden iässä viime kesänä, hah. 

Cravings: Nyt ei ole tehnyt oikein mieli mitään ja tuntuu, että ei pysty syömään ihan niin paljoa kerrallaan ruokaa enää, kun vauva on vallannut sen verran tilaa mahasta. Ei oikein tule edes nälän tunnetta, olen syönyt vaan säännöllisesti kohtuullisen kokoisia annoksia ruokaa, että jaksan. 

Oireet: Ei muita oireita, paitsi nuo yölliset nivelsäryt (jotka menivät onneksi ohi), sekä satunnaiset harjoitussupistukset. 

Me päästiin viime viikolla viimeinkin lopputulokseen vauvan nimen kanssa. Etunimi on ollut selvillä jo sieltä ylimääräisestä 16. viikon ultrasta lähtien kun saatiin kuulla vauvan oletettu sukupuoli. Toinen ja kolmas nimi sen sijaan ovat olleet hakusessa aina tänne asti. Vaihtoehtoja on ollut todella monta erilaista ja ollaan pyöritelty nimiä vaikka ja miten päin. Nyt kuitenkin vihdoin tuntuu, että meillä on juuri se yhdistelmä, joka halutaan vauvalle antaa.

Näin kun kyseessä on neljäs lapsi ja neljäs lapsi samaa (oletettua) sukupuolta, niin ensin tuntui, että nimen keksiminen on haastavaa, koska ollaanhan me käytetty jo yhdeksän kaunista tytön nimeä aiempien lastemme nimissä. Mutta pikkuhiljaa niitä kauniita nimiä alkoi tupsahdella mieleen ja sieltä nousi esiin juuri se yksi etunimi, joka tuntui vaan niin oikealta. Tiedettiin mitä haluttiin toisilta nimiltä, mutta niitä upeita nimiä oli niin monia, että lopullista valintaa oli vaikea tehdä. Mutta lopulta se oikea yhdistelmä valikoitui.

Meille on aina ollut tärkeää, että nimellä on joku merkitys ja tarina. Se on ollut tärkein tekijä nimeämisessä meille, että nimellä on meille vanhemmille joku syvempi merkitys kuin  se, että se on kaunis nimi. Tälläkin kertaa me löydettiin merkityksellisten nimien yhdistelmä, joka tuntuu tismalleen meiltä ja tismalleen siltä, mitä tästä vauvasta ajatellaan.

Moni sanoo esimerkiksi, että vauvan pitää olla nimensä näköinen, tai että lopullinen nimi on päätetty vasta sitten kun on nähnyt vauvan, jotta tietää, että nimi sopii juuri sille vauvalle. Tai että nimeä on vaihdettu vauvan synnyttyä, koska vauva ei näyttänytkään siltä nimeltä, jota olivat miettineet. Itse taas en oikein osaa samaistua siihen, koska meidän nimet on aina vähän sellaisia, että en minä tiedä miltä sen nimen kantaja näyttää, hah. Koska en tunne ketään sen nimisiä kuin meidän lapset. Joten on siis helppoa ajatella, että lapsi on nimensä näköinen, kun en tiedä ketään muutakaan sen nimistä. Siksi ollaan rohkeasti uskallettu lyödä nimet lukkoon jo raskausaikana. En osaa kuvitella, että nimi EI sopisikaan lapselle. Se aivan varmasti sopii.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään sellaista tytön nimien listaa, josta oltaisiin valikoitu aina seuraavalle joku edelliseltä yli jääneistä. Ollaan aloitettu nimen miettiminen aina ihan ”nollasta”, sen hetkisten mieltymysten ja ajatusten perusteella. Ja se on toiminut hyvin. Nyt tältä neljänneltä meiltä kuitenkin jäi valtavasti erilaisia toisia ja kolmansia nimiä jäljelle, joita ei nyt käytettykään. Se on ihan hyvä, jos joskus vielä pääsee nimeämishommiin, että niitä on pitkä lista valmiina, hah.

Olen edelleen ihan valtavan onnellinen meidän lasten nimistä, ja koen, että jokaisella on juuri se hänelle sopiva nimi. Ainakin toistaiseksi kaikki ovat olleet myös erittäin tyytyväisiä omaan nimeensä, mistä olen kiitollinen ja onnellinen. Itse kuitenkin ajattelen, että siitä huolimatta, että ollaan vanhempina valittu itsellemme merkitykselliset nimet, tärkeintä on se, että lapsi tykkää nimestään.

Jos joku meidän lapsista haluaisi joskus vaihtaa nimensä, tukisin sitä ihan 100% enkä todellakaan loukkaantuisi. Jokainen tietää itse parhaiten mikä nimi itselle sopii, eikä siihen ole vanhemmillakaan mitään nokan koputtamista. En koskaan haluaisi, että lapsi pitäisi itsellään nimen, jota ei koe omakseen, vain siksi ettei halua pahoittaa vanhempansa mieltä. Jokaisella on oikeus tuntea olo juuri omaksi itsekseen. Ja jos lapsi vaihtaisi nimensä, alkaisin heti kutsumaan lasta sillä hänen valitsemallaan nimellä, enkä jäisi roikkumaan meidän valitsemaan nimeen.

Tällä hetkellä olen ihan super fiiliksissä tästä nimestä, joka meillä on mielessä, enkä malta odottaa että päästään käyttämään sitä ihan oikeasti! Ekaa kertaa lapset olivat myös mukana ideoimassa nimeä ja tietävät vauvan nimen jo valmiiksi. Ollaan uskallettu luottaa siihen, että he pitävät nimen vielä salaisuutena. Lapsetkin puhuvat pikkusiskosta nimellä ja makustelevat nimeä jo valmiiksi. Se tuntuu meistä kaikista hyvältä ja siltä, että se sopii tähän porukkaan täydellisesti.

Mulle iskee aina nimen keksimisen jälkeen pieni haikeus! Se on niin iso merkkipaalu, joka on sitten ohi, eikä koskaan tiedä pääseekö sitä kokemaan enää uudelleen. Nimien miettiminen on ollut mulle lapsesta asti jotenkin tosi ihana ”harrastus”. Lainasin joskus kouluikäisenä jo kirjastosta harvinaisten nimien kirjoja ja rakastin lukea lehdestä kasteilmoituksia ja harvinaisia vanhoja nimiä hautakivistä. Olin tehnyt varmasti satoja nimilistoja jo ennen kuin täytin 15. On ollut mieletöntä päästä nimeämään niin monta ihanaa pikkutyyppiä <3

Kyselin alkukeväästä Instagramin puolella teidän nimi-ideoita ja niitä kertyi ihan valtava määrä. Mun profiilissa @iinalaura storykohokohdissa on sellainen kohta kuin ”vauvan nimet” ja sieltä löytyy todella paljon kauniita ja hieman harvinaisempia nimi-ideoita tytön nimistä, pojan nimistä ja unisex-nimistä aakkosjärjestyksessä, jos joku kaipailee ideoita! Lisäksi löytyy listattuna seuraajien eniten ehdottamat nimet.