Kotiuduimme sunnuntaina Oton ja lasten kanssa Euroopan roadtripiltä, jonka aikana kävimme seitsemässä eri maassa ja yövyimme 13 eri kaupungissa. Kun suunnittelimme roadtripin reittiä, sanoin heti, että jos ajamme Baltian kautta, haluan ehdottomasti ajaa myös Puolaan ja käydä Auschwitzissa. 

Vierailu Auschwitz-Birkenaussa oli minulle henkilökohtaisesti tärkein kokemus koko meidän reissulla. Olen ihan alakouluikäisestä asti ollut todella kiinnostunut toisen maailmansodan tapahtumista ja lukenut ja katsonut kaiken aiheeseen liittyvän, mitä on vain ollut saatavilla. Anne Frankin päiväkirjan luin 13-vuotiaana, ja meidän 11- ja 12-vuotiaat ovat molemmat lukeneet sen 11-vuotiaana. Kaikille meille kolmelle se on ollut tosi vaikuttava lukukokemus, joka on jäänyt ikuisesti mieleen. 

Esikoisen kanssa vierailimme viime syksynä myös Amsterdamissa Anne Frankin talossa, eli piilopaikassa, jossa hän piileskeli perheineen ennen kuin heidät löydettiin ja vietiin keskitysleireille. Silloin juttelimme, että sen kokemuksen jälkeen tuli vielä enemmän olo, että haluamme vierailla joskus myös Auschwitzissa. Mietimme pitkään millä kokoonpanolla teemme vierailun, mutta päädyimme lopulta pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että minä menen meidän kahden vanhimman kanssa, ja Otto tekee sillä aikaa jotain muuta kahden nuoremman kanssa.

Meidän reitti Puolassa eteenpäin lähti Varsovasta, ja sieltä olikin reissun kaikkein pisin ajomatka Oświęcimiin, jossa Auschwitz-Birkenau sijaitsee. Lähdimme hyvissä ajoin, mutta muutaman reitille osuneen tietyömaan vuoksi matkanteko sujui aika paljon hitaammin kuin odotimme, ja lopulta ehdimme varattuun aikaslottiin juuri ja juuri: olimme perillä kolme minuuttia ennen kuin oli meidän vuoro astella sisään porteista. Onneksi ehdimme. Kyllä jännitti, sillä jos olisimme missanneet oman slotin, ei sinne olisi ollut enää asiaa meidän reissun aikana, koska liput piti varata niin hyvissä ajoin, eikä niitä ollut saatavilla enää koko reissun ajalle, ja muutenkin meillä odottivat jo seuraavat kohteet, joista majoitukset oli varattu etukäteen.

Sydän hakkasi kun kävelimme parkkipaikalta vierailukeskukseen hirveää vauhtia, että ehdimme. Annoimme liput, menimme turvatarkastuksen läpi ja sitten saimme vapaasti lähteä kohti aluetta. Tässä vaiheessa taustatiedoksi sen verran, että omatoimisesti Auschwitz-Birkenaussa vieraileminen on täysin ilmaista, kun taas opastetut kierrokset ovat maksullisia. Vielä joskus haluan ehdottomasti käydä Oton kanssa (ehkä lastenkin) opastetulla kierroksella, mutta niiden pituus on 3,5-6,5 tuntia, ja se tuntui tässä kohtaa vielä kuitenkin verrattain pienten lasten kanssa liian rankalta, ja siksi valitsimme tällä kertaa omatoimivierailun. 

Omatoimivierailu Auschwitz-Birkenaun keskityisleirimuseossa

Minulla ei ollut etukäteen kauheasti tietoa millainen alue käytännössä on vierailijalle ilman opastusta, mutta nyt vierailun jälkeen voin kertoa, että aivan ehdottomasti sieltä saa todella paljon irti myös ilman sitä. Ei varmastikaan yhtä paljon kuin opastetulla kierroksella saisi, mutta silti aivan valtavasti, ja enemmän kuin riittävästi. Mutta nyt jatketaan itse kokemuksesta, laitan tuonne loppuun vielä tiivistetysti hyödyllistä tietoa mahdollisia Auschwitzin tulevia vierailijoita varten.

Vierailukeskuksen toisen portin jälkeen matka kohti Auschwitz 1 -leiriä alkaa. Se kulkee pitkän betonikäytävän läpi, ja kävelymatkalla kaiuttimista kuuluu kun rauhallinen miehen ääni sanoo ääneen kaikkien leirillä olleiden nimiä. Pelkästään jo se kävelymatka asetti oikeaan mielentilaan, ja ajatukset tyhjenivät kaikesta muusta. Kävelimme hiljaa tyttöjen kanssa käytävän päähän, ja sitten olimme perillä. 

Ensin näkyi vain pylväitä, joissa oli kuvia ja tarinoita, sekä rakennuksia, joihin ei päässyt sisään. Sitten saavuimme kaikkien tunteman Arbeit Macht Frei -portin ja junaradan sekä piikkilanka-aitojen kohdalle, ja oli kyllä todella hurjaa astella portista sisään. Kaikkialla näkyi punatiilisiä parakkeja, ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. 

Jo pelkkä alueella käveleminen tuntui minusta epätodelliselta ja pysäyttävältä. Ulkona alueella ei  kuitenkaan näy mitään sellaista, mitä vaikka pienikin lapsi ei voisi nähdä. Siellä ei ole mitään pelottavaa, jos ei tunne alueen historiaa ja tiedä mitä siellä on tapahtunut – on vain tietä, puita ja taloja. Mutta parakkien sisällä on se kaikki, mitä en suosittele menemään katsomaan sen ikäisten lasten kanssa, jotka eivät vielä tiedä mikä Auschwitz on, tai mitä siellä kirjaimellisesti on tapahtunut. Ja vaikka tietäisivätkin, niin kovin herkkää lasta en näyttelyihin parakkien sisälle veisi.

Keskitysleirimuseon näyttelyt parakeissa

Eri parakkeihin on rakennettu erilaisia näyttelyitä, jotka keskittyvät eri asioihin, näyttelyitä ovat esimerkiksi Life of prisoners, Living Conditions, Death Block sekä Evidence of crime. Lisäksi eri kansoille ja eri tyyppisille vangeille on omia näyttelyitään omissa parakeissaan, esimerkiksi Alankomaiden vankien historialle on oma parakki ja unkarilaisten vankien historialle oma. 

Kävimme katsomassa kaikki näyttelyt parakeissa ja ne olivat kaikki todella järkyttäviä ja pysäyttäviä. Eniten mieleen jäi itselleni näyttely, jossa kerrottiin äitien ja pienten lasten kohtaloista. Kuvat ja tarinat olivat niin kertakaikkisen kammottavia ja sydäntä raastavia, että en koskaan tule unohtamaan miltä tuntui lukea ja nähdä se kaikki. Oli myös todella pysäyttävää nähdä ne valtavat kasat silmälaseja ja kenkiä, joita Auschwitzin vangeilta oli kerätty. Parakkien sisällä näki myös käytännössä millaisissa tiloissa ihmiset asuivat, nukkuivat ja peseytyivät. Siellä kerrottiin, kuinka kolmikerroksisissa kapeissa sängyissä nukkui aina vähintään kaksi ihmistä per sänky, ja kuinka sängyt piti pedata sotilaallisella tarkkuudella. 

Siihen kannattaa varata eniten aikaa, kun kiertää näyttelyitä ja lukee ihmisten kokemuksista ja kohtaloista, sillä ne olivat tärkeintä, mitä keskitysleirimuseossa voi nähdä. 

Parakkien lisäksi alueella on ulkona myös Death Wall, eli seinä, jonka edessä SS-miehet tappoivat tuhansia ihmisiä. Ulkona kerrotaan myös esimerkiksi jokapäiväisestä tuntikausia kestäneestä laskennasta, jonka aikana jokaisen vangin piti seisoa ulkona suorassa omalla paikallaan, vaikka olisi ollut kuinka huonossa kunnossa, tai vaikka ulkona olisi ollut millainen sää tahansa. Nämä vankilaskennat olivat yksi kidutusmuodoista, joita siellä oli käytössä. 

Näyttelyssä on mahdollisuus myös kävellä krematorion ja ensimmäisen kaasukammion läpi. Ne on säilytetty lähes täysin alkuperäisessä asussaan ja myös se oli todella hurja kokemus, kun käveli niiden läpi, ja kuvitteli mielessään kaikki ne ihmiset, jotka siellä ovat olleet.

Omatoimivierailulla kannattaa varata vähintään 1-1,5 tuntia per leiri, eli n. 2,5-3h kummankin leirin vierailuun, Auschwitz I ja Auschwitz-Birkenau II. Se kuulostaa pitkältä, mutta menee aivan siivillä, enkä yhtään ihmettele, miksi opastetut kierrokset ovat niin pitkiä. Siinä on kuitenkin lasten kanssa vieraillessa ero, että saako liikkua vapaasti omassa tahdissa omalla porukalla, vai pitääkö jaksaa ryhmän ja oppaan mukana, muiden määräämässä tahdissa. Jokainen tuntee oman perheensä ja jaksamisensa itse parhaiten, että sopiiko omatoimivierailu vai opastettu kierros paremmin.

Auschwitz ikäsuositus 

Sain Auschwitzistä paljon kysymyksiä, että minkä ikäisen kanssa sinne voi mennä tai voiko mennä esimerkiksi vauvan kanssa, niin sanoisin, että tuollaiselle omatoimivierailulle, jolla mekin kävimme, voi mennä vaikka vauvan kanssa, joka ei vielä ymmärrä näyttelyitä, mutta muuten sanoisin, että ei ainakaan alle 10-vuotiaan kanssa. Ja vauvan kanssa jos menisi, niin kannattaisi ehdottomasti mennä sellaiseen aikaan, että siellä ei juuri muita vierailijoita ole, eli esimerkiksi kesällä illalla. 

Alueella on ikäsuositus, että ei alle 13-vuotiaille, mutta näkyi siellä silti meidän lapsia nuorempiakin vierailijoita. Ikäsuositus sekä vierailusäännöt on tehty sitä varten, että alue on niin monelle niin tärkeä kohde ihan henkilökohtaisesti ja siellä pitää osata käyttäytyä sen vaatimalla kunnioituksella. Itse sanoin lapsille ennen kuin menimme alueelle, että näyttelyssä käyttäydytään niinkuin olisimme hautajaisissa, koska paikalla voi olla ihmisiä, jotka ovat menettäneet omia läheisiään siellä. Ei juosta, hypitä tai kiljuta, ei naureta tai kikateta tai yhtään mitään muutakaan. Kävellään rauhassa ja jutellaan rauhallisella äänellä, eikä häiritä muita vierailijoita. Arvelin, että kyllä lapset tämän ymmärtävät muutenkin, mutta pieni muistutus ei varmasti haitannut ketään.

Kesällä viimeinen omatoiminen vierailuaika on alkaen klo 18.45 ja se oli ainoa, joka oli vapaana sinä päivänä kun me olimme sinne menossa. Otimme siis sen, ja uskon, että se oli paras mahdollinen aika meille. Silloin muita vierailjoita oli todella vähän, eikä opastettuja kierroksia ollut samaan aikaan lainkaan. Siellä oli siis todella hiljaista ja rauhallista ja välillä saimme olla aivan yksin omassa rauhassamme jossain näyttelyssä. Oikeasti se oli myös todella aavemaista ja lisäsi ehkä omalla kohdallani ahdistusta, jota tunsin. Hiljaisuuden ja rauhallisuuden myötä upposin niin syvälle kaikkeen siihen mitä näimme. 

Juttelimme lasten kanssa koko kierroksen ajan ja varmistelin, että pärjäävätkö he ja miltä se tuntuu mitä näemme. Muistutin, että jos joku tuntuu liian kauhealta tai pelottavalta, niin voidaan lähteä pois koska tahansa, tai multa voi kysyä mitä tahansa. Kumpikin pärjäsi kuitenkin tosi hyvin, ja he vakuuttivat, että ei ole mitään hätää ja vaikka ihmisten tarinat ja kohtalot koskettivat heitäkin syvältä, niin ei kuitenkaan tuntunut siltä, että näyttely jäisi vaivaamaan mieltä tai tulisi esimerkiksi painajaisia tms. 

Luulen, että lasten mieli on kuitenkin sellainen, että vaikka he näkivät saman kuin minä, se ei tuntunut heille ihan yhtä todelliselta kuin minulle. Kerroin heille avoimesti, miltä itsestäni tuntui siellä, että rinnasta puristi ja ahdisti ja itketti ja tein tilaa sille, että kaikki tunteet ovat ok. He olivat kuitenkin näyttelyn jälkeen molemmat ihan normaaleja omia itsejään, siinä missä itse sulattelin kaikkea loppuillan ja varmasti muutaman päivän sen jälkeenkin. Aina kun näin jossain punatiilisen talon, tuli heti mieleen Auschwitz. Ja pari päivää myöhemmin Berliinissä juutalaisten betonisella muistomerkillä tuli vahvasti vierailu mieleen. Lapset olivat kiitollisia, että saivat kokea sen yhdessä mun kanssa ja sanoivat, että se oli tärkein paikka, missä olivat vierailleet. 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi joskus vierailla Auschwitzissa ja nähdä se kaikki, jotta me emme koskaan unohda mitä on tapahtunut, ja mitä voi edelleen tapahtua, jos me suljetaan silmät ja hiljaa hyväksytään niitä pieniä muutoksia, joilla asetetaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan, ja jotka pikkuhiljaa kasvavat suuremmiksi ja suuremmiksi muutoksiksi. 

Loppuun vielä kuvituksesta sen verran, että alueella kuvaaminen on sallittua, mutta salamaa ei saa käyttää. On myös joitakin osia näyttelyistä, joissa kuvaaminen ei ole lainkaan sallittua. Otin muutaman kuvan alueelta ulkoa muistoksi siitä, että todella olimme siellä, mutta muuten kuvaaminen ei tuntunut vaan itsestä oikealta ja puhelin pysyi suurimmaksi osaksi laukussa. Näyttelyitä parakeissa katsellessa en edes muistanut koko puhelimen olemassaoloa, koska keskityin vaan aivan täysin lukemaan ihmisten tarinoita. Osa vierailijoista kyllä näkyi alueella ottavan selfieitäkin ja poseeraavan eri paikoissa, ja jokainen tekee tietysti sääntöjen sallimissa rajoissa kuten itselle sopii, mutta itsestä se ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Vierailu Auschwitzissa:

Yöpyminen: Puola on iso maa, ja Auschwitz on kaukana pääkaupungista Varsovasta. Krakovasta päiväretki Auschwitziin onnistuu kuitenkin hyvin. Me yövyimme Katovicessa n. 40km päässä Oświęcimista, koska se oli kätevästi matkan varrella kohti meidän seuraavaa kohdetta Wroclawia. 

Lue lisää omatoimivierailusta ja opastetuista kierroksista TÄÄLTÄ. 

Auschwitzin keskitysleirimuseon aukioloajat:

Alue on auki kaikkina muina päivinä paitsi 25.12. 1.1. ja pääsiäissunnuntaina. Se avautuu joka aamu klo 7.30 mutta sulkemisaika vaihtuu vuodenajan mukaan. Pisimmät aukioloajat on näin kesällä. Vaikka sivuilla lukee, että alue sulkeutuu klo 19, se tarkoittaa viimeistä sisäänpääsyaikaa. Sisäänpääsyn sulkeutumisen jälkeen alueella saa olla vielä 90 minuuttia, eli silloin viimeisellä vierailuslotillakin 18.45 ehtii kyllä tutustua hyvin. 

Tietoa vierailemisesta: Auschwitzin sivuilla on kattavasti tietoa vierailusta, vierailusäännöistä ja vierailun tai opastetun kierroksen varaamisesta.

APUA! Tänään tulee kuluneeksi tasan 13 vuotta siitä, kun naputtelin bloggeriin ensimmäisen postauksen nimeltä Äitienpäivä.

”Päätin sit alkaa kirjottaa blogii vihdoinki, kun alkanu oleen tota ylimäärästä aikaa ja tuli kauniit ilmatki nii tekee mieli taas ottaa kuvii. Tää ulkoasu nyt on mitä on tälleen aluksi, kehitän tätä paremmaks sit ku saan hyvän idean et millasen ulkoasun oikeesti haluun tehdä. Mulla ei oo mitää selkeetä linjaa missä haluisin pysyä eli ajattelin höpötellä tänne vähän kaikesta. Mulle saa myös toki esittää toiveita et mitä haluis et kirjottaisin tänne. Lähinnä kuitenki varmaa keskityn ihan mun normaaliin arkeen ja kaikkiin mua kiinnostaviin juttuihin eli vaatteisiin ja ruokaan ja varmasti tääl tulee olemaan vauvajuttuiki.”

En ehkä kestä tätä kirjoitustyyliä. Naurattaa myös, että silloinkin näytti kiinnostavan samat hommat kuin nykyään: ihan normaali arki, vaatteet, ruoka ja vauvajutut – tosin nykyisin suurperhejutut. Mutta sitäpä en silloin vielä voinut tietää. Siihen en pysty samaistumaan enää ollenkaan, että olisi ”tota ylimäärästä aikaa”, se juna meni jo pari lasta ja yksi hoivattava vanhempi sitten.

13 vuodessa on tapahtunut niin älyttömän paljon, että sitä on vaikea sisäistää. Se kaikki, mikä alkoi tuosta yhdestä kirjoituksesta, tuntuu utopistiselta haaveunelta. Elämä juuri nyt on niin satumaista, että en 19-vuotiaana olisi osannut tällaista edes kuvitella.

Elin silloin niin hetkessä. Meidän ihanassa kerrostalokaksiossa Vuosaaressa, jossa oli mustapunainen sisustus ja kaksi rakkaudesta hullaantunutta teiniä odottamassa vauvaa. Elämä oli hyvää silloinkin, enkä kaivannut mitään enempää. Mutta jos jostain osasin haaveillakin, niin kaikki ne haaveet ovat toteutuneet ja ylittyneet moninkertaisesti. Aina ei ole ollut helppoa, 13 vuoteen mahtuu paljon muutakin kuin iloa ja onnea. Mutta mulla on juuri sellainen puoliso ja perhe, jota aina toivoin kasvaessani yksin. Saan tehdä työkseni sitä mitä rakastan ja meillä on turvallinen ja rakas oma koti.

Blogi on ollut tauolla koko kevään. Ensin ajattelin, että pidän taukoa vain tammikuun, kunnes saan äidin muuton Oulusta Helsinkiin hoidettua ja äänikirjan lopullisen luonnoksen palautettua. Sitten opinkin käytännössä, että eihän ne hommat siihen muuttoon loppuneet, vaan oikeastaan vasta alkoivat siitä. Olen tehnyt lähes koko kevään reilusti vähemmän töitä, koska jostain on ollut pakko nipistää ylimääräinen aika hoivalle, eikä sitä voi nipistää omilta lapsilta. 13 vuotta sitten perustettu blogi on mahdollistanut senkin, että voin itse päättää tekeväni vähän vähemmän ja auttavani äitiä enemmän. En ymmärrä miten olisin voinut järjestää arjen tänä keväänä, mikäli olisin normaalissa päivätyössä. Kaikki kunnia heille, jotka tekevät sitovaa päivätyötä ja siitä huolimatta hoitavat omaa vanhempaa tai läheistä.

En ollut suunnitellut neljän kuukauden taukoa, mutta kynnys kirjoittaa kasvoi päivä päivältä. Kun viime viikolla kävelin pinkissä mekossani Tubecon Awardsien lavalle noutamaan Vuoden blogivaikuttajan palkintoa jalat täristen, en tiennyt mitä sanoa. Ahdisti ja sydäntä puristi, vaikka olinkin onnellinen ja ylpeä. Huijarisyndrooma oli vahvasti läsnä. Sinne kuitenkin kävelin ja muistan sanoneenikin jotain. En ole uskaltanut katsoa videoita extempore pitämästäni puheesta, mutta taisin sanoa jotain ainakin siitä, että blogit ovat edelleen arvokkaita ja blogitekstejä luetaan edelleen paljon.

Vaikka olin neljä kuukautta kirjoittamatta, on blogia luettu tänä aikana silti joka kuukausi kymmeniä tuhansia kertoja. Eniten täältä haetaan kokemuksia ja vertaistukea tiettyihin elämänvaiheisiin tai asioihin, kuten alkuraskauteen, hematoomaan raskausaikana, synnytykseen tai imetyksen lopetukseen. Lisäksi täältä haetaan runsaasti ruokainspiraatiota sekä kokemuksia erilaisista tuotteista ja palveluista. Olen ihan valtavan kiitollinen kaikista niistä keskusteluista, joita teidän kanssa on herännyt ja tärkeistä kokemuksista, joita ollaan yhdessä jaettu. Olen saanut valtavan paljon olemalla itse avoin. Se on ollut mulle todella merkityksellistä ja ilahdun siitä, että edelleen saan lähes päivittäin viestejä ihmisiltä, jotka ovat löytäneet blogista jonkin tekstin, josta haluavat kiittää tai jakaa oman kokemuksen siihen liittyen.

Vaikka muut kanavat ovat ottaneet viime vuosina suurempaa roolia sisältöjen osalta, en usko blogini katoavan mihinkään. Blogi on ainoa kanava, joka on täysin minun omani, eikä kenenkään muun hallinnassa. Sitä ei voi koskaan tietää mitä Metan ja Bytedancen kokoiset suuryritykset keksivät, tai kielletäänkö jokin somekanava joskus. Mutta blogeja ei ole kukaan kieltämässä ja siksi aion pitää sen mukana hamaan tulevaisuuteen asti. Ja ehkä nyt kun sain vihdoin katkaistua tämän tauon, tulee kirjoitettua ajatuksia jälleen hieman useammin. Rakkaus kirjoittamista kohtaan on säilynyt tauosta huolimatta, olen vaan kirjoittanut vähän toisenlaisia tekstejä, kuten äänikirjaani True love: Tilastopoikkeama, joka ilmestyy 28.5. Äänitimme sen yhdessä Oton kanssa ja sen julkaisu jännittää ihan hirveästi. Sitä on kirjoitettu ja äänitetty rakkaudella.

Kanavarepertuaari vaihtelee, mutta sen voin luvata, että pidän kiinni mun sisällön ytimestä nyt ja tulevaisuudessa. Halusin ja haluan jakaa sellaista lapsiperhe-elämää johon itse pystyn samaistumaan. Perhe-elämää kaikkine puolineen, ja erityisesti niitä pieniä ja ihania erityisiä hetkiä, joita arki on pullollaan.

Niin se kuulkaa on, että ei pidä aliarvioida hetken mielijohteesta kirjoitettujen puhekielisten ja pilkkuvirheisten virkkeiden voimaa. Ne voivat kantaa yllättävän pitkälle. Minut ne ovat johdattaneet tähän hetkeen.

Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle, joka äänesti mua Tubeconissa, jossa olin ehdolla vuoden perhevaikuttajaksi ja vuoden blogivaikuttajaksi. Kiitos myös jokaiselle teistä, jotka seuraatte ja myötäelätte meidän elämän käänteissä. Niin moni teistä tuntuu niin läheiseltä, kun ollaan jo vuosia vaihdettu ajatuksia ja kuulumisia. Osan kanssa koko 13 vuotta. KIITOS <3 Oon maailman onnekkain, kun saan tehdä tätä edelleen ja vieläpä yhdessä Oton kanssa täysipäiväisesti.

Ai että, joululoma on tehnyt niin hyvää ja tullut niin tarpeeseen, mutta nyt on aika katkaista lomailut hetkeksi ja istahtaa alas kirjoittamaan vuosikooste tästä vuodesta 2023. Tämä vuosi on ollut vuoristorata alusta loppuun, mutta kiitollisena saan lopettaa sen hyvillä fiiliksillä ja täynnä toivoa tulevasta. Nyt sukelletaan kuitenkin hetkeksi vielä kaikkien käänteiden kimppuun.

 

Tammikuu

Ajettiin heti vuoden ensimmäisenä päivänä pohjoiseen sukulaisia ja ennenkaikkea mun pappaa moikkaamaan. Yövyttiin mun serkun luona maalla Oulun lähellä. Vietiin papalle lakkaliköörikonvehteja kun käytiin papan luona kylässä. Hän oli niistä niin iloinen. Vietettiin myös aikaa yhdessä mun tädin ja serkkujen kanssa. Oltiin Oulussa muutama päivä ja heti kun oltiin lähdetty takaisin kotia kohti, sain kuulla, että pappa oli joutunut sairaalaan. Siitä muutaman päivän kuluttua tuli tieto, että jos haluan vielä nähdä papan, on Ouluun lähdettävä heti. Lensin seuraavana aamuna aikaisin Ouluun ja vietin päivän papan luona sairaalassa sukulaisten kanssa. Seuraavana päivänä pappa kuoli. Se oli niin kova isku ja tapahtui niin äkkiä. Vielä viikkoa aiemmin naurettiin papan kanssa ja syötiin konvehteja, ja yhtäkkiä pappaa ei vaan enää ollut.

Ei se alku vuodelle jota odotin, ei todellakaan. Tammikuu on edelleen aika sumuisena mielessäni, mutta näiden uutisten jälkeen lohdutin itseäni keskittymällä kotiin ja perheeseen. Tehtiin Oton kanssa DIY-juttuja kuten violetti kulmahylly, vaihdettiin olkkarin järjestystä ja ulkoiltiin lasten kanssa. Meillä kotona -sivusto teki jutun meidän koululaisten huonejaosta kerrossängyn avulla. Tammikuun jälkeen en tiennyt mitä odottaa loppuvuodelta.

Helmikuu

Helmikuu on meidän perheelle aina juhlakuukausi, koska silloin juhlitaan niin kolmosen synttäreitä, hääpäivää kuin seurustelun vuosipäivääkin. Siitäkin tuli kuluneeksi jo 12 vuotta, kun kerroin Otolle olevani raskaana. Tänä vuonna mukaan mahtui myös ne juhlista surullisimmat, eli papan hautajaiset, jolloin ajettiin koko perhe Ouluun. Hautajaiset olivat tärkeä askel surun käsittelyssä ja sen jälkeen tuntui, että suru alkoi vähän helpottaa. Vietimme lasten kanssa hiihtolomaa ja kävimme Peuramaalla laskettelemassa. Kärsin myös pahoista migreeneistä, joita ehkä osasin odottaakin, koska migreeni aktivoituu mulla usein kovan stressin tai isojen tunteiden seurauksena. Pankista soitettiin, sillä asuntolainan korontarkistuspäivä lähestyi ja tiedossa oli 12kk Euriborille ja lainanlyhennykselle mojova nousu. Samalla päätimme ohimennen  kysäistä lainalupausta sijoitusasunnolle ja saimme sen heti siinä puhelimessa helposti, mikä tuli suurena iloisena yllätyksenä. Siitä alkoi jännittävä matka kohti ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa.

Maaliskuu

Saimme lisää surullisia uutisia Oulusta ja tuntui, että kurjasti alkanut vuosi jatkuisi ehkä kurjana loppuun asti. Yritin uskoa hyvään ja keskittää energiaa työntekoon. Otto oli tukena. Olimme alkuvuodesta haaveilleet, että tämä on se vuosi kun perustamme yhteisen yrityksen Oton kanssa, eikä Otto enää palaisi hoitovapaalta palkkatöihin. Maaliskuussa päätimme kuitenkin, että emme ole siihen valmiita vielä ja fiksuinta olisi, että lykkäämme yrityksen perustamista ja Otto menee takaisin vanhalle tutulle työpaikalle syksyllä. Se tuntui turvalliselta ajatukselta, vaikka samalla harmitti, että yhteinen iso unelma lykkääntyisi jälleen. Etsimme kuumeisesti sijoitusasuntoa, mutta oikein mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän. Treenasin paljon, koska huomasin, että siitä tulee parempi fiilis.

 

Huhtikuu

Huhtikuun alussa matkustin vuoden neljännen kerran Ouluun ja hautajaisiin. Ne olivat kauneimmat ja surullisimmat hautajaiset, missä olin koskaan ollut. Päätin keskittyä täysillä töihin ja huhtikuu olikin yksi mun yrittäjyyshistorian kiireisimpiä kuukausia. Painoin aivan täysillä hommia ja se teki kyllä hyvää. Juhlimme kakkosen 10-vuotissynttäreitä ja se oli ihana ilon pilkahdus. Kävimme Oton kanssa vihdoin treffeillä juhlimassa helmikuun hääpäivää Shinobissa ja se oli ihana ilta. Alkoi tuntua keväisemmältä ja aurinko antoi voimaa. Maalasimme myös ulko-oven pinkiksi, mikä oli paras juttu ikinä. Se muutti eteisen synkästä ihanaksi. Huhtikuussa oli myös eduskuntavaalit, joissa tietysti äänestimme.

Toukokuu

Vaihdoimme taas olkkarin järjestystä, mikä muutti koko alakerran fiiliksen. Paras järjestys ikinä. Käärijä-huuma valtasi koko Suomen ja tietysti meidät myös. Kaikki vihreä trendasi ja seurasimme euroviisuja suuren jännityksen vallassa. Paljastimme silloin, että saamme uudet somesta tutut naapurit Sallan ja Markuksen. Tämä oli niin ihana juttu, vuoden eka superihana uutinen. Se tuli niin tarpeeseen. Juhlistimme Hannen nelikymppisiä, kävimme Heurekassa ja esikoisen kevätkonsertin esitystä katsomassa. Tiukka työtahti jatkui toukokuussakin, mikä teki hyvää. Varasimme myös reissun Rodokselle kesäkuuksi koko perheelle.

Kesäkuu

Käytiin koko perhe Tampereen reissulla mun työn puolesta ja meillä oli niin hauskaa! Reissun päätteeksi kävimme omakustanteisesti Särkänniemessä, mikä oli lapsille vuoden kohokohta siihen asti. Juhlittiin Oton synttäreitä ja Oton veljen kolmikymppisiä. Matkustimme kuun puolivälissä viikoksi Kreikkaan ja se oli niin ihanaa. Vuokrasimme auton koko viikoksi ja yövyimme ihanassa airbnb-talossa, jossa oli oma uima-allas. Lepäsimme, nautimme auringosta ja lämmöstä ja rentouduimme täysillä. Reissu tuttuun kohteeseen oli ihana turvallinen rentoutumisloma, juuri sellainen jota kaipasimme siihen hetkeen. Olemme muistelleet reissua vuoden aikana niin monta kertaa, se oli meille kaikille ihana elämys. Reissun jälkeen vietimme kotona kaupunkijuhannusta. Kesäkuu oli vuoden ensimmäinen  aidosti pelkästään ihana kuukausi, jolloin tapahtui vain kivoja juttuja. Silloin alkoi tuntua, että ehkä vuoden suunta voikin kääntyä, ehkä meille on luvassa vielä mukavampi vuoden toinen puolisko.

 

Heinäkuu

Vaihdoimme heinäkuussa huoneita päittäin pienten kanssa ja teimme uuden lastenhuoneen meidän vanhaan makuuhuoneeseen. Se oli niin kiva projekti ja lapset rakastuivat uuteen huoneeseensa. Kävimme veneilemässä ja kahdesti Suomenlinnassa läheisten kanssa. Kävin ulkona mun päiväkotikavereiden kanssa, joiden kanssa olemme tunteneet jo 26 vuotta. Lasten kanssa oli ihan paras päivä, kun menimme katsomaan Barbie-elokuvan, jota olimme odottaneet koko alkuvuoden. Se oli vielä parempi kuin toivoimme! Maalasimme uusia tauluja esikoisen kanssa olkkarin seinälle. Pidimme lasten kanssa New York -päivän, jolloin teimme Helsingissä niitä juttuja, joita teimme New Yorkissa viime vuonna, söimme pizzaa, kävimme museossa ja korkeassa paikassa, shoppailimme pikkuputiikeissa, joimme boba teetä ja kävelimme ihan sikana. Vietimme Oton kanssa treffi-iltaa ja kävimme syömässä ja ajelemassa muutaman tunnin. Loppukuusta ajoimme Ouluun ja mun serkun luokse. Lapset pääsivät ratsastamaan ja hoitamaan eläimiä.

Elokuu

Alkukuusta olimme jumissa Oulussa, kun meidän auto meni rikki. Muutaman ekstrapäivän aikana löysimme sopivan sijoitusasunnon, jonka halusimme ostaa. Meidän lainalupaus oli kuitenkin ehtinyt umpeutua (ovat voimassa vain 3kk kerrallaan) ja jouduimme aloittamaan koko prosessin alusta jonkun kesäsijaisen kanssa, joka ei tuntenut meitä ollenkaan. Siinä oli monenmoista jännitystä ja odottelua ja vaihetta, mutta lopulta saimme kaupat tehtyä ja lainankin vielä paremmilla ehdoilla, kuin aiempi lupaus oli ollut.

Vietimme kuopuksen 2-vuotissynttäreitä muumiteemalla ja koulut alkoivat. Kolmonen aloitti samalla eskarin ja kaksivuotias päiväkodin. Jännitin sitä etukäteen, mutta aloitus sujui hienosti. Otolla oli töihinpaluu, mutta samalla meillä alkoi kypsyä ajatus, että ehkä uskallamme sittenkin perustaa sen yhteisen yrityksen vielä tänä vuonna. Kävimme myös lasten kanssa Vuosaaren huipulla.

Syyskuu

Toinen meidän perheen juhlakuukausi on syyskuu ja silloin juhlitaan niin minun, esikoisen kuin mun äidinkin synttäreitä. Tänä vuonna juhlapäiviin liittyi erityinen jännitys ja pelko, sillä mun äidin yli vuoden odottama leikkaus oli buukattu minun ja esikoisen synttäreiden välissä olevalle päivälle. Äiti oli jo leikkaussalissa kaikki valmiina, kun leikkaus pitikin yllättäen peruuttaa kiireellisemmän potilaan vuoksi. Tämä oli lopulta onni onnettomuudessa, mutta silloin ei sitä vielä tiedetty.

Otto piti mulle synttäripäivänä Yes dayn, eli sanoi kaikkeen mulle kyllä. Meillä oli niin hauska päivä (tai heh ainakin mulla oli, kun sain päättää kaikesta). Olimme aivan ihmeissämme siitä, että esikoinen täytti jo 12 vuotta. Miten voi olla mahdollista!

Lokakuu

Äidin leikkaus siirtyi syyskuulta lokakuun 10. päivään ja sitä päivää odotimme pelonsekaisin tuntein. Leikkauspäivänä sain soittaa kello viiden jälkeen illalla sairaalan osastolle ja kysyä miten leikkaus oli sujunut, ja kun vihdoin soitin ja sain kuulla kaiken mitä oli tapahtunut, olin todella järkyttynyt ja lamaantunut. Saimme roppakaupalla lisää huolta, komplikaatioista jollaisia en ollut osannut edes pahimmissa painajaisissani kuvitella. Seuraavana päivänä uuden leikkauksen jälkeen huoli helpotti hieman, mutta parin päivän toipumisen jälkeen äidin vointi romahti täysin ja hän joutui uudelleen teholle. Ajoimme Ouluun äidin luokse ja vietin monta päivää äidin kanssa siellä. Kukaan ei voinut luvata, että äiti toipuu ja vielä yksikin uusi romahdus olisi tarkoittanut, että hänellä ei ole enää mahdollisuuksia kotiutua ja elää itsenäisesti.

Pelko ja epätietoisuus oli hirveää, mutta jostain äiti löysi vielä voimaa ja tahtoa toipua. Pikkuhiljaa hän alkoi palautua omaksi itsekseen ja pääsi pois teho-osastolta. Edessä oli pitkä tie toipumiseen, mutta ainakin oli toivoa. Se viikko Oulussa sattui juuri syysloman ajaksi, mikä oli hyvä. Lapset saivat viettää Oton ja mun tädin ja serkun kanssa syyslomaa sillä aikaa kun minä olin ollut sairaalalla. Kotiin palattuamme kerroimme somessa, että olimme perustaneet Oton kanssa yhteisen yrityksen ja Otto jäi pois palkkatöistä. Kuukausi oli täynnä töitä ja olin melko uupunut kaikesta. Kaikki stressi purkautui fyysisenä oireina. Pikkuhiljaa näin, että äiti alkoi oikeasti toipumaan ja huoli helpotti vähän. Ei ollut mitään tietoa kuinka pitkä aika sairaalassa vierähtäisi, mutta oli kuitenkin se toivo, että hän sieltä vielä kotiin pääsee.

Marraskuu

Laitoimme joulukuusen heti marraskuun ensimmäisinä päivinä ja se toi valoa synkkyyden keskelle. Pyhäinpäivänä veimme ensimmäistä kertaa kynttilän mummun lisäksi myös papalle ja muille läheisille. Lumi toi joulukuusen lisäksi valoa ja oli ihana nähdä miten taapero nautti talviulkoilusta. Odotimme kovasti esikoisen kanssa reissua, josta oli puhuttu pitkään: matkustimme kahdestaan Amsterdamiin hänen 12-vuotissynttärimatkalle. Se matka oli ihana hengähdystauko kaikesta. Nautimme toistemme seurasta, kävimme Anne Frankin talossa, söimme herkullisissa ravintoloissa, kiertelimme putiikeissa ja kävelimme kauniita kanaalien rantoja pitkin. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja fiilistelin sitä, miten uskomattoman ihana 12-vuotias me ollaan kasvatettu. Vielä enemmän fiiliksissä olen siitä, että jokainen meidän lapsi pääsee kokemaan samanlaisen reissun täyttäessään 12 vuotta.

Äiti oli koko marraskuun sairaalassa, mutta edistyi siellä hienosti. Olin ja olen niin ylpeä hänestä. Kotiin pääseminen alkoi loppukuusta näyttää jo mahdolliselta ja todennäköiseltä melko piankin.

Joulukuu

Teimme perinteisen perhejoulukalenterin tonttuoviversiona, eli tonttu toi aina yön aikana tonttuoven postilaatikkoon viestin, mitä päivän luukusta löytyisi. Äiti pääsi kotiin sairaalasta, mikä oli samalla helpotus ja kauhistus. Nyt piti vain luottaa, että hän pärjää itse. Vietimme itsenäisyyspäivää ja kävin yhden yön reissulla Tampereella meidän 10-vuotiaan kanssa. Kävimme myös koko perhe Tampereen Muumi-museossa. Joulua edeltävät viikot kiisivät ohi valtavalla nopeudella ja olivat todella työntäyteiset. Lapsilla oli myös upeita esityksiä harrastusten joulunäytöksissä. Joululoma tuli todella tarpeeseen ja vietimme ihanan joulun yhdessä läheisten kanssa. Välipäivinä näimme ystäviä ja kävimme mm. Turussa. Vietimme Oton kanssa myös ihanan treffipäivän ja kahdenkeskisen yön ensimmäistä kertaa sitten kuopuksen syntymän. Se oli ihanaa.

Vuoristoratavuosi 2023 oli vuosi, jonka aikana toteutui monta suurta unelmaa, mutta myös vuosi, jona koettiin valtavan suuria pelkoja ja suruja ja saatiin niitä puheluita, joita kukaan ei halua saada. Vuosi, jona heräsin keskellä yötä siihen, kun sairaalasta soitetaan, että nyt täytyy varautua ihan mihin tahansa ja seuraavat tunnit näyttävät miten käy. Kohtasin tänä vuonna vanhat traumat kävellessäni samoja OYSin käytäviä kuin silloin 14-vuotiaana, kun äiti sairastui ensimmäistä kertaa. Samat tunteet, pelko ja epätietoisuus, tismalleen samassa ympäristössä. Se ei ollut helppoa.

Olen kuitenkin valtavan onnekas, kun kaikesssa mitä ikinä onkin tapahtunut, on mun vierellä ollut Otto ja tukena maailman paras perhe. En ole kertaakaan ollut yksin, en ole joutunut pelkäämään yksin tai  suremaan yksin. Se on niin iso voimavara ja se on niin paljon enemmän kuin mitä mulla 14-vuotiaana oli. Olen niin valmis sanomaan heipat tälle vuodelle kuin vain voi olla.

Moikka ihanat! Tässä tulee joulukalenterin viimeinen luukku, perinteinen joulutervehdys videomuodossa yhdessä Oton kanssa. Perinteiseen tapaan kuvasimme sen putkeen ilman leikkaamista ja ilman minkäänlaista käsikirjoitusta, joten katso omalla vastuulla meidän random höpöttelyt!

Videomuotoisia joulutervehdyksiä ollaan tehty lähes blogijoulukalenterin alusta asti, paitsi ekana vuonna mulla taisi jäädä luukku nro. 24 tekemättä kokonaan. Ainakaan en sitä löytänyt, kun yritin joku päivä etsiä, että oliko siinä silloin jo videotervehdys. Mutta mitäs pienistä, ei haittaa jos yksi luukku sieltä puuttuu.

En rehellisesti sanottuna ole koskaan katsonut, että kuinka moni näitä joulutervehdysvideoita katsoo, vaikka muuten olen tietty joulukalenterin tilastoja joskus vilkuillut. En kuitenkaan tee tätä joulukalenteria, enkä joulutervehdystäkään lukuja pohtien, vaan 100% ensin omaksi ilokseni ja sen jälkeen heidän huvitukseksi, jotka ovat tätä jo monena vuonna seuranneet. Olen saanut teiltä aivan ihania viestejä ja palautetta läpi joulukuun ja siitä päätellyt, että joulukalenteri on ollut mieluisa ainakin heille, jotka sitä yleensä ovat muutenkin seuranneet!

Kiitos kun luette joulukalenteria, se merkitsee mulle paljon ja sen tekeminen on suuri ilo. Tämä päivittäisen luukun julkaiseminen on tehnyt blogin kirjoittamisesta taas jotenkin paljon helpompaa. Pitkän tauon jälkeen on aina vaikea kirjoittaa, mutta just nyt kirjoittaminen tuntuu tosi helpolta ja tekstiä syntyy kuin bloggaamisen kultavuosina. Mutta katsotaan miten kirjoittaminen innostaa sitten taas joululoman jälkeen. Ainakin perinteinen vuosikooste on tulossa ja sitä olen aloittanut jo valmistelemaankin, mutta palaan sen pariin sitten välipäivinä, kun ollaan ensin vietetty joulua rauhassa.

Aika uskomaton fiilis, että nyt on kaikki hommat tehtynä, saan painaa koneen kiinni ja rauhoittua täysillä joulun viettoon yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Loppuvuosi on ollut iso rutistus, mutta nyt ollaan just siellä mitä olen odottanut ja se kaikkein ihanin aika on käsillä.  Niin parasta!

Haluan toivottaa kaikille rauhallista, ihanaa, hauskaa, lämmintä ja rakkaudentäyteistä joulua! <3 Suuri kiitos vielä tästä vuodesta, niin blogissa, Instassa, TikTokissa kuin kaikissa muissakin kanavissa seuraaville, kaikille teille ihanille, jotka olette kommentoineet ja tykänneet ja laittaneet viestiä. <3

Tämän joulun aakkoset tulevat tässä. Toimikoon tämä samana sellaisena bucketlistinä, mitkä ovat niitä lempiasioita joulussa, jotka haluan ja tarvitsen juuri tänä jouluna.

A: Armo. Armoa itselle ja toisille. Me kaikki tarvitaan nyt lepoa ja rauhoittumista yhdessä. Joka päivä ei ole pakko tehdä kaikkea ihmeellistä ja keksiä sirkushuveja. Ollaan itsellemme armollisia ja levätään. Se päivä, jona ei tapahdu mitään erikoista voi olla joululoman ihmeellisin päivä, kun taaksepäin katsoo.

B: Bataattilaatikko. Lemppari, jota tehdään joka joulu ja odotan sitä innolla.

C: Christmas day eli joulupäivä tulee olemaan yökkäripäivä. Lämmitetään valmiiksi kokattuja jouluruokia, luetaan kirjoja, pelataan lautapelejä tai Let’s Singiä ja vaan ollaan.

D: Date night. Ollaan buukattu itsellemme hyvissä ajoin Oton kanssa treffit joululomalle, ja mennään ensimmäistä kertaa taaperon syntymän jälkeen kahdestaan yöksi hotelliin, ja lapsia tulee hoitamaan isoisä. Odotan sitä niin paljon.

E: Elf. Mietittiin Oton kanssa vanhoja joululeffoja yksi päivä, ja todettiin, että Elf on kyllä niin hyvä, pitäisi katsoa se uudestaan tänä jouluna.

F: Fazer eli suklaa. Aion herkutella kaikilla ihanilla konvehdeilla joululomalla.

G: Glögi! Mun lemppari on Valion vaalea glögi, ja Valion Hehku -juomat, joita on pariakin eri makua. Alkoholiton Blossan perusglögi on myös herkullista.

H: Haudalla käynti. Tänä vuonna vien yhden kynttilän sijaan useamman muualle haudattujen muistomerkille. Ensimmäinen joulu ilman pappaa. </3 Ostin jo hienot kynttilät kultaisella tekstillä. Jouluaaton haudallakäynti harvoin on sellainen rauhallinen hiljentymisen hetki, kun mennään isommalla porukalla ja siellä on aina koko muukin kaupunki yhtäaikaa muistamassa rakkaita. Mutta se on mulle tosi tärkeä hetki.

I: Innostus. Se ilo ja innostus lasten kasvoilla jouluaattoaamuna (tai jo edeltävänä iltana) on ihan parasta mitä voi olla. Kun sen saa nähdä ja kokea, on itsekin helppo päästää irti kaikesta muusta ja keskittyä vain siihen ihanaan hetkeen.

J: Juustot! Ostettiin jouluaatoksi appiukon luo melko mahtava valikoima juustoja vietäväksi. Rakastan Chaumes-punakittihomejuustoa, Vuohen goudaa, Gruyereä ja St. Aguria. Taisin ottaa kaveriksi vielä jotain muutakin.

K: Kirjat. Aion lukea jonkun ihanan herkullisen jouluhömppäkirjan, ne kuuluvat mun jouluun. Ehkä luen myös pari dekkaria, sillä mielessä on pari hyvää.

L: Lepo. Olen iloinen, että nyt edessä on kaksi viikkoa ilman aikaisia aamuherätyksiä. Lasten joululomaa on odotettu niin paljon!

M: Mistelin oksa. Mietin joka vuosi, että haluaisin sellaisen meille, ja sitten olisi hyvä tekosyy aina pussata Ottoa kun satutaan sen alle samaan aikaan (tai jotain sinne päin). En ole vielä muistanut tätä sopivalla hetkellä ja misteli on aina jäänyt hankkimatta. Ehkä ensi jouluna?

N: Nauru. Haluan kuulla mahdollisimman paljon naurua ja nauraa itsekin jouluna. Ei sitä turhaan sanota, että nauru pidentää ikää.

O: Otto. Meidän eka yhteinen loma sen jälkeen kun perustettiin yhteinen yritys. Ihanaa rentoutua yhdessä, kokkailla jouluruokia, katsoa leffoja ja valvoa vähän liian myöhään.

P: Pyjama! Eli joulun ajan paras oloasu. Lapsille on ainakin uudet pyjamat joulupaketissa, tuleekohan mulle omaa? Otto on meidän perheestä ainoa, joka ei pyjamassa hengaile. Hänen juttunsa on verkkarit.

Q: Quarter pounder. Okei en syö koskaan quarter pounderia Mäkkärissä, mutta ihan satavarmasti mäkkisafkat maistuu joku päivä aivan taivaalliselta, kun jouluruokia on vedetty jo monta päivää. Olen melko varma, että Mäkkärin autokaista kutsuu jossain vaiheessa.

R: Rakkaus. Toivon, että meidän joulu on täynnä rakkautta ja yhteistä aikaa.

S: Sauna. Joulusauna on mulle niin rakas perinne ja toivon, että ehditään aattona käydä aamulla joulusaunassa.

T: Tapaninpäivä. Meille on tulossa silloin sukulainen kylään ja odotan sitä innolla. Tarjolla on mitäpä muutakaan kuin jouluruokaa, koska tapsan päivään asti sitä meillä syödään.

U: Ulkoilu. Joululomalla suunnitelmissa on ainakin pulkkamäki ja luistelu ja lumiukon tekeminen omalla pihalla.

V: Vuodenvaihde. Meille on muodostunut eräänlaiseksi perinteeksi se, että

W: Wiener Nougat! Siis lapsena se oli yksi mun lempiherkuista, mutta en ole syönyt sitä varmaan yli kymmeneen vuoteen. Nyt ostettiin rasiallinen jouluksi Oton kanssa, kun nähtiin kaupassa.

X: X eli entinen Twitter ei ole mulle tuttu, mutta ehkä voisin jakaa jouluna muutaman ajatuksen uudessa Threadsissa?

Y: Ystävät. Ollaan näkemässä meidän ystäviä lomalla ja meillä on pöytä varattuna kivasta ravintolasta. Odotan sitä innolla. Toivon, että nähdään mahdollisimman paljon ystäviä ja läheisiä joululomalla.

Z: Zabaglione eli se konvehti, jonka lapsena aina jätin syömättä. Nykyään olen oppinut pitämään siitäkin ja nappaan sellaisen tyytyväisenä, kun muut ovat jättäneet sen jäljelle rasiaan.

Å: Åbo eli Turku ja joulurauhan julistus. Tänäkin jouluna me lähdetään heti sen jälkeen käymään haudoilla. On myös tarkoituksena mennä joululomalla Turkuun moikkaamaan kummipoikaa. 

Ä: Äiti. Tänä jouluna hän ei pääse meidän luo, eikä me mennä joululomalla Ouluun, mutta me nähdään onneksi heti tammi-helmikuun vaihteessa. On surullinen fiilis, että äiti ei tänä jouluna ole meidän kanssa, mutta äiti tarvitsee vielä rauhassa aikaa toipumiseen. Me lähetettiin äidille iso herkku- ja lahjapaketti ja onneksi soitellaan joka päivä pari kertaa. Jouluaattona otetaan videopuhelua ja äiti saa avata paketit meidän kanssa.

Ö: Öllöttely on täydellinen sana ö-kirjaimeen. Rennosti löhöäminen on meillä öllöttelyä, ja sitä aiotaan todellakin tänä jouluna harrastaa (okei, kaikkina jouluina).