Päivän asu / Takki TOPSHOP / Farkut DrDenim / Kengät Dinsko / Paita H&M / Kaulakoru H&M / Laukku River Island
Ihanaa kun syksyisemmät ilmat ovat viimein saapuneet, vaikka kyllä tämä pitkä kesä on ollut aivan ihana! Katselin juuri kuvia viime vuoden syyskuulta ja silloin oli jo paljon kylmemmät ilmat, käytin jopa mun kevyttopattua parkatakkia jo samoihin aikoihin vuosi sitten. Se tosin saattoi osin selittyä hormonaalisilla syilläkin, 5.9. tuli nimittäin tasan vuosi siitä kun plussasin Zeldasta. Apua! Miten voikin aika kulua niin nopeasti? Muistan kuin eilisen kun kävelin kauppaan Tiaran kanssa Oton ollessa töissä ja nappasin halvimman mahdollisen testiliuskapaketin Cittarin valikoimista kun en uskonut että oikeasti edes olisin raskaana. Kädet täristen tein testin kotona ja häkellyin kun samantien ilmestyi kaksi tulipunaista viivaa vaikka tein testin kalenterin mukaan ensimmäisenä mahdollisena testauspäivänä.
Vuosi sitten Zelda oli vain punainen viiva liuskassa, epämääräinen tunne mahassa ja ihana ajatus mielessä ja tuossa se nyt köllöttelee lattialla ja ölisee kirahvilleen. Meinaa itku tulla, kun muistelen sitä puhelua minkä soitin Otolle varttia ennen kun sillä olisi loppunut työpäivä 5.9.2012 kun en vain malttanutkaan odottaa yhtään minuuttia testin tekemisen jälkeen. Kerroin Otolle tehneeni testin jonka jälkeen me naurettiin yhdessä niin että poskiin sattui ja purskahdettiin ilosta itkuun. Huolissani mietin jo silloin että tuleekohan Tiaralle paha mieli kun meille tulee toinen vauva, onneksi hormonihirmuinen huoleni oli aiheeton ja Tiara on siskostaan ilmeisen onnellinen. Ihania tyttöjä molemmat! TÄMÄ postaus on muuten kirjoitettu vuosi sitten juuri kun olin saanut tietää meidän uudesta tulokkaasta, muistan vieläkin kun kihertelin iloisena yksin että eipä kukaan tiedäkään vielä mitä meille on tapahtumassa ja kirjoittelin ihan muina miehinä normikuulumisia.
Viikonloppuna käytiin näiden ihanien tyttösten kanssa siellä Häägalleria -tapahtumassa josta kirjoittelin eilen enemmän hääblogin puolella ja lisäksi ulkoiltiin sunnuntaina yhdessä koko perhe nauttien aivan mielettömästä säästä. Tipasta en näytäkään vielä ulkoilukuvia kun niihin liittyen aion kirjoitella aivan oman postauksensa, mutta tässä pari kuvaa viikonlopulta kuitenkin:
Nyt kuitenkin takaisin tähän päivään! Me saatiin viikko sitten Itellalta testattavaksi pari paketillista uuden uutukaisia Angry Birds -kortteja ja postimerkkejä jotka eilen tulivat myyntiin posteihin kautta maan. Toinen korttisarja sisältää vintagetyylisiä lintuja ja toinen kirkasvärisiä alkuperäisiä lintuja ja possuja. Mä tykkäsin niistä vintagetyylisistä ehkä enemmän, Tiaraan taas vetosivat kirkkaat sävyt! Angry Birdsit eli ”aalinpöötsit” ovat jotenkin kummasti Tiaran lemppareita siitä huolimatta että hän ei ole koskaan kuullutkaan niistä peleistä tai piirretyistä, tosin Tipan lemppari on ehdottomasti se vaaleanpunainen ja söpö Stella -lintu joka ei alkuperäiseen joukkoon taida kuuluakaan. Hyvin on onnistuttu lintujen markkinoinnissa, haha!
Me päätettiin ilahduttaa läheistä (jota en nyt paljasta ettei ylläri mene pilalle) vaaleanpunaisella kortilla joka käytiin tänään viemässä postiin. Tiara oli aivan innoissaan kun sai lähettää postikortin! Tulipa mieleeni että koska sitä on oikeasti viimeksi tullut lähetettyä ihan rehellinen vanhanaikainen postikortti tekstarin tai fb-viestin sijaan jos ei joulukortteja ja ristiäiskutsuja lasketa? Eipä tule mieleen! Mutta veikkaan että kortin saaja ilahtuu tästä nykypäivänä harmittavan epätavalliseksi käyneestä eleestä, tai ainakin toivon että ilahtuu!
Nyt mä alan tyttöjen kanssa iltapuuhiin, neideillä ohjelmassa ainakin kylpyä, iltapalaa ja iltasatu. Toivottavasti tykkäsitte vaikka olikin vaihteeksi aikamoinen sillisalaattipostaus pitkän tauon jälkeen! Tällä viikolla luvassa vielä ainakin Instaweek, Bloggaaminen behind the scenes -toivepostaus ja ihania ulkoilukuvia Tiarasta. Koska mua kiinnostaa kovasti se että mikä teitä lukijoita kiinnostaa, niin mä ajattelin kysyä näin syksyn, uusien lukijoiden ja uudistumisfiiliksen kunniaksi että Mistä te lukijat tykkäätte mun blogissa? Millaisia postauksia on kiva lukea? Mikä on se juttu joka saa teidät palaamaan tänne uudelleen? Onko jotain mikä ei niin paljoa innosta? Oletteko jääneet kaipaamaan pois jotain mitä blogissani on ennen ollut?
Ihanaa tiistai-iltaa kaikille♥
Vähänkö kiva asu! Maiharit on mun lempparikengät. Niillä saa asuihin ihanaa rouheutta ja kontrastia.
Voi kiiitos♥♥
Maiharit on kyllä ihan parhaat, just niinku sanoit niin tuovat kyllä särmää heti asuun kuin asuun 
Positiivisuus!!!!!!!! Se on se, joka tästä blogista ei lopu!
En tiedä ymmäristkö mitä tarkoitin.
Kaipaisin semmoista pientä lisää, että kun haluaa selata vanhoja postauksia, saisi aina jokaisen kuukauden ”auki” tuohon sivuun, eli kun klikkaa vaikka elokuu 2012, niin se palkki aukeaisi tuohon sivuun, eikä niin, että kaikki postaukset aukeavat tähän sivulle ja siitä pitää selata.
Mun on vielä pakko sanoo, että kun sulla on aika lailla h&m:n vaatteita, niin tiesitkö, että tehtaat, joissa kyseinen pulju teettää vaatteensa on käyttänyt (ja mahdollisesti käyttääkin) lapsityövoimaa, ja saanut tästä sanktioita, mutta silti h&m on jäänyt useasti kiinni tästä lapsityövoiman käytöstä. Tehtaalla työskentelevien palkkauskin on niin surkea, että sillä ei perhettä elätetä. Kun sain tietää asiasta, olen lopettanut kyseisen ketjun tuotteiden ostamisen.
En tiedä tiesitkö, mutta halusin vain kertoa.
Anteeksi jo valmiiksi, mutta inhottaa kun ihmiset luulee eikä sitten ota selvää. Mutta siis. Väärin… kantsii käydä lukeen hm:n sivuilta nimenomaan tästä aiheesta. H&M nimittäin tekee kaikkensa että firman vaatteita ei tehdä lapsityövoimalla. Tässä vielä linkki kyseiselle sivulle missä on hm:n vastuu juttuja. (Tabletilla kopsattu joten pitäs toimia kun ottaa tuon tablet tuosta pois, tai sitte kirjottaa googleen ”h&m, lapsityövoima” http://tablet.hm.com/fi/customer-service/faq/our-responsibility
Kummasti H&M on silti jäänyt kiinni tästä lapsityövoiman käytöstä, ja saanut siitä sakkoja.
Tiedän kyllä, että kyseinen firma vastustaa lapsityövoimaa, mutta kuitenkin yritys on jäänyt kiinni lapsityövoiman käytöstä. Viimeksi vuonna 2007.
h&m ei omista itse tehtaitaan, vaan alihankkijoilla teettää tuotteensa Aasiassa ja Itä-Euroopassa.
Eli ongelma näiden maiden tehdastöissä ei ole pelkästään se lapsityövoima, vaan myös työntekijöiden mitätön palkkaus.
Olen kyllä tutkinut asiaa, miksi tulisin ilman aihetta tänne selittelemään jotain, josta en tiedä?
Kommentoin aiemmin, mutta kommenttiani ei julkaistu…olikohan se liian kärkäs? Kokeilen uudelleen
Jollain tasolla kaikki kyseisestä vaateliikkeestä ostavat tietävät varmasti, ettei vaatteita ole missään mielessä eettisesti tuotettu (edelleen käytetty lapsityövoima yhtenä suurimpana ongelmana). Kaikkien omatunto ei vain jostain syystä paina, tai sitten ihmisoikeudet eivät vain kiinnosta. Pienenä infona vaan, että H&M ei suinkaan ole ainoa, myös ”paremmat” liikkeet kuten Zara ja Mango teettävät vaatteensa hyvinkin epäilyttävissä ja ihmisoikeuksia räikeästi rikkovissa paikoissa..
Niin käyttää lapsityövoimaa myös lähestulkoon kaikki muut merkit. H&M on saanut tämän leiman mutta surullista kyllä, se on melkeimpä ihan sama mistä ketjuliikkeestä ostat tuotteesi niin sama juttu taustalla. Ja ei tarvi olla edes mikään halpismerkki. Niket, Adidakset jne. tehdään myös samalaisilla tehtailla. Ja vaikkapa Iphonet ja useat luksusvaatemerkkien vaatteet.
Mun oma henkilökohtainen näkemys tähän asiaan on se, että pyrin ostamaan mahdollisimman paljon varsinkin lapsilleni esimerkiksi GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta valmistettuja vaatteita (esim. Mini Rodini) , Euroopassa valmistettuja vaatteita (esim. Polarn O. Pyret) ja suomalaisia tuotteita (esim. marimekko), mutta kokonaan en voi enkä halua ketjutuotteita vältellä. Sitä sensijaan en ymmärrä että miten mulla nyt muka on ”aika lailla” H&M-tuotteita kun tässäkin postauksessa niitä oli yksi paita ja kaulakoru eli hyvin pieni osa.
Lapsityövoima ja surkeat työolot ovat hirveitä asioita joiden parantamiseksi niin ketjuliikkeiden kuin kaikkien muidenkin olisi syytä tehdä kaikkensa. Asiat eivät vain valitettavasti ole niin mustavalkoisia kuin jotkut luulevat ja kuten viimeinen kommentoija totesikin, sitä lapsityövoimaa käytetään valitettavasti jopa useamman ”luksusmerkiksi” mielletyn brändin tuotteissa.
Tarkoitin ”aika lailla” -ilmaisulla tuota vuoden takaista postausta, jossa on muistaakseni (heh, en jaksa palata nyt tarkistamaan
) suurinosa h&m:ltä. Mutta ihana kuulla mielipiteesi tähänkin asiaan, ja niin kuin joku jo ylempänä kommentoikin, se on totta, että myös moni muu liike tuottaa vaatteensa näissä ”halpamaissa”, toivottavasti vielä jonain päivänä tämä lapsityövoima on vain huono muisto tuoteteollisuuden historiassa.. 
Kyllähän siis kaikki sen tietää että hmllä kuten muillaki on ongelmaa vaatteiden tuotannon kans mutta onneksi sen eteen yritetään jotain ees tehdä. Itse ainaki voin sanoo että mielellään ostan sekä omat että miehen ja lasten vaatteet hmltä (tai ainaki suurimman osan). MUTTA onneksi kaikilla saa ja pitääkin olla omat mielipiteet, myös tässäkin asiassa
pienenä lisäyksenä… ootteko tulossa tänne päin lähi aikoina? 
No niinpä, kaikilla niitä ongelmia on ja se on valitettavaa, mutta juuri H&M joka tässä otettiin esille kyllä tekee ainakin omien sanojensa mukaan kaikkensa niiden kitkemiseksi
Ja kyllä minäkin ostan H&M:ltä, ei siinä mitään! En tiiä ollaanko, Otolla ainakaan ei oo enää lomaa kun se säästää sitä meidän hääviikolle, eli jos tullaan niin ihan semmonen pikapyrähdys vain! :/ Ois kyllä niin ihana käydä!
Ihana asu, oot niin nätti Iina!
Mutta asiaan..Mä ainakin tykkään sun blogista ihan kokonaisuutena! Tää on ollu mun ehdoton lemppari ihan alusta asti. Kaikki postaukset on aivan ihania! Etenkin normi kuulumis- postaukset ja ne höpöttely- videot. Ota hei Otto vielä joskus mukaan videolle!
Mä oon jääny tähän sun blogiin ihan koukkuun, koska kirjoitat niin hyvin ja useasti, tekstit on pitkiä, ja ootte vaan niin ihana perhe että en edes mitä tekisin jos en sais teiän kuulumisia täältä lukea!:D
Voi kiitos ihan hirmuisesti, aivan ihana kommentti!♥ Sun nimimerkki onkin tullut mulle tutuksi, kommentoit mukavan usein ja aina kaikkea kivaa! Ihana että jaksat aina kommentoida, sun sanoista tulee tosi hyvä fiilis!
Kaikkea hyvää ja iso kiitos vielä♥
Sä oot tuommonen tyylikameleontti, sulle käy ihan mikä vaan päälle!
Ihana sana, voi kiitos paljon!!
Voi! Muistan kun luin tuon vuodentakaisen postauksen
eipä olis arvannut millasia salaisuuksia piilottelit… Tai ehkä siitä väsymyksen valittelusta ois joku voinut päätellä
jos se nyt raskauden aiheuttamaa oli
jotenkin herättää kateutta muuten tuo positiivinen testi, sellaisen kun saisi vielä joskus itsekin tehdä 
Mutta noista postauksista! Mä oon tykänny eniten yleisesti kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä asiasta
mielipiteistä ja näkökulmista ja sen sellasista. Sit kans ihan sellasista höpöttelyvideoista joissa vilahtaa mielellään lapset ja Ottokin 
Voi ihana kun muistit!
Ja joo mua kyllä väsytti aivan jumalattomasti silloin alkuraskaudessa ;D! Toivottavasti saat joskus kokea sen ihanan tunteen kun näkee ne kaksi viivaa, varmasti saat! 
Ja kiva kuulla että noi aiheet miellyttää, niitä tykkään kyllä itsekin kirjoittaa
Videoita on hauska tehdä, Otto ei vaan valitettavasti kovin usein suostu

Sun blogi on vaan niin ihana ja te ootte niin ihania!<3 oon ihan koukussa, osaat kirjottaa niin hyvin:) ja kirjoitat usein:) tästä tuli ny kauheen listamainen:D pitkät postaukset on parhaita:)
Mutta asiasta toiseen, mistä olette ostaneet Tiaran leego korin?:) meilläkin kaivattaisiin vähän isompaa lootaa leegoille:D
Voi ei, kiitos paljon♥
Mukavaa kuulla että tykkäät pitkistä kirjoituksista! 
Tipan lego-kori on ihan perus Cittarista, ostettiin se tosin jo 2011 kesällä eikä olla nähty niitä enää missään vaikka ollaan etsitty sille kaveria
No voi harmi:( se olis ollu kauheen kiva:) metsästys siis jatkukoon:D
Kiva postaus ja kiva syksyinen outfitti. Mä oon etsiny koirien ja kissojen kanssa kivaa farkku/huppari/nahka sekoitustakkia miehille u know? Zarassa on kyllä ,mutta harmi, kun Oulussa ei ole zaraa. Toisena on hankinnassa maiharit siis jotkut varrelliset bootsit!!!
Blaahahhaa. Tuun hulluksijoo ok rauhotuppa Jarno nyt
Ihan mahtava kuva muuten Zeldasta ja Otosta 
http://www.hm.com/fi/product/13561?article=13561-A
http://www.hm.com/fi/product/07792?article=07792-A
Oisko noist kumpikaa kiva!! Ja hhiii sun pitää tulla tänne nii pääset Zaraan muru<3 niin ja kiitos ihana <3 Siel feet firstis oli kaikkee kivaa, googlaa onks niil nettikauppaa! Ikävä sua rakas♥♥
Pakko klikkailla toi takki tonne ostoskoriin, niiin ihana <3 minkälainen mitotus tossa takissa on, että kannattaako tilata oma koko vai yksi pienempi/suurempi?
Tykkään eniten perus kuulumis postauksista
sillisalaatit ovat hyviä 
Se on kyllä niin kiva takki! Mä otan aina kaikista pienimmän koon, toi on tollanen vähän reilu toi 34 mulle mutta veikkaan että tuon mallin kuuluukin olla vähän reiluhko :)!
Kiva että sillisalaatit iskee ;D
Mä tykkään sun sillisalaateista
Johtuen varmaan siitä, kun omat postaukset ovat aina sellaisia.


Tuo muistelu on ihanaa, vaikka aina haikeata.. Huoh.. Ja ihanaa miten Otto plussaan suhtautui.. Meidän mies aina ”pelästyi” eli melkeinpä teki mieli pitää asia aina omana tietona
Sun blogia, kun lukee tekisi mieli heittää kaikki kierrätysvaatteet johkin uffin-laatikkoon ja ostaa vaunuista asti kaikki uutena, kun esittelet kaikkia ihanuuksia, mutta sitten tipahdan maan pinnalle ja tyydyn ihastelemaan lastesi kautta kauden kuumimpia uutuuksia
En muuten saanut yhtään raskauskiloja eli jo valmiiksi ylimääräisistä kiloistani on tippunut nyt pelkällä terveellisellä ruokavaliolla 10kg synnytyksen jälkeen. Pian voin siis hankkia jotain sun päällä nähtyjä kauniita vaatteita ja katsoa peilistä itseäni ja sanoa olevani kaunis PITKÄSTÄ aikaa
Ihanaa että tykkäät mun sillisalaateista, niitä on hauskaa tehdä kun saa vain kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa!
Muistelu on tosiaan ihanaa, musta on hauska muistella myös Tiaran plussaa kun silloin me oltiin niin pikkuisia ja aivan pihalla kaikesta :DD Kyllä mekin silloin vähän ”pelästyttiin” kun oltiin tunnettu niin vähän aikaa 
Voi miten ihana että meidän vaatteet miellyttäää, kiitos paljon♥ Ja hei wautsi, oispa mullekin käynyt noin että ei olis tullut raskauskiloja
Ja paljon onnea myös tippuneista kiloista, mahtavaa! Mulla istuu vielä pari kiloa tiukassa imetyksestä huolimatta, vaikka en kyllä mitenkään edesauta niiden lähtemistä jokailtaisilla herkkumaratoneilla…. 
Sä vaan aina yhtä nättinä!
Tuohon kysymykseen, et mikä sun blogista tekee hyvän ja miks tästä tykkää yleensä, on niin hyvin vaikee vastata! Se on tämä kokonaisuus. Sinä, te, sun tapa kirjottaa.. Nämä muodostaa tästä blogista niiin ihanan ja lukemisen arvoisen. Mä ainakin tulen iloiseks niistä pienistäkin teidän arjen kuulumisista.
Niitä siis lisää vaan! Päivä kuvina postaukset olis myös todella mukavia. Ootko myös miettiny, et voisitko esitellä sun talvi- ja syysvaatteita? Ehkä jopa muutenkin vaatekaapin sisältöä, et miten sä kokoot toimivan asu yhdistelmän?
Mut niin, oon tosi iloinen sun blogista! Ihan parasta lukemista myös imetys hetkinä! Ja niin kiva seurata, kun Zelda ja meidän tyttönen on melkein samanikäisiä. Olispa niin mahtia omistaa sun kaltainen ystävä!<3
Huh, nyt tuli pitkä kommentti. Eiköhän mun mielipide selväks tullu!
Voi että, kiitos ihan uskomattoman paljon! Ihan ylikiva saada tuollaista palautetta, tuli niin hyvä mieli :)! Ihanaa että täältä löytyy imetyshetkille tekemistä ja voi miten kiva että meillä on melkein samanikäiset tyttäret :)!
Kiitos myös postaustoiveesta, voisin esitellä syys- ja talvivaatteita ja asuja! Kiva että kiinnostusta löytyy, vaatteet kun ovat lähellä mun sydäntä! ;D
Kaikkea hyvää ja kiitos vielä ihanasta kommentista♥♥
Oi voi, ihania muistoja
Mäkin oon kyllä vähän kateellinen kun omaa pikkukakkosta yritetään jo kahdettatoista kiertoa
Mutta ehkäpä se plussa sieltä joskus meillekin tulee 
Voih, tsemppiä teille hurjasti ja varmana se sieltä tulee vielä♥
Voisitko linkata tähän sen postauksen jossa kerrot lukijoille odottavas toista lasta
? En millään löytänyt sitä! :/
http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2012/10/24/ne-pari-juttua-jotka-mun-piti-kertoa/ se on tuossa mutta kaikki kommentit puuttuvat koska osa mun kommenteista hävisi silloin kun blogi muutti bloggerista kideblogeihin
löysin sun blogin tällä viikolla ja jäin TÄYSIN koukkuun! oli pakko heti selailla koko blogi läpi, ja vau! (syytän sua jos ylioppilaskirjotukset menee huonosti, koska keskityin sun blogiin kirjojen sijasta ;)) sun blogissa tykkään ennenkaikkea sun lapsista! sijoittuvat suloisuus -listan kärkeen molemmat
tykkään paljon myös kirjoitustyylistäsi. Toivoisin postausta Otosta! te vaikutatte niin jotenkin mahtavilta vanhemmilta ja olisi todella todella mielenkiintoista lukea Otosta enemmän 

mietin päässäni jo valmiiksi mitä kaikkea kirjoitan mutta osan unohdin ja osaa ajatuksista en osaa pukea sanoiksi.. lyhyt ja ytimekäs; mahtava, hyvänmielen blogi ihanilla lapsilla höystettynä
Hei wautsi, kiva että oot löytänyt tiesi tänne ja aivan ihanaa että tykkäät noin paljon! Kiitos ihan hurjan paljon♥♥ Et uskokaan miten hyvä mieli mulle tuli sun sanoista
Tsemppiä kirjoituksiin! 
Mun täytyy kysyä jos Otto taas suostuisi kirjoittelemaan lisää ;D Kaikkea hyvää sulle ja tuu useemminkin kommentoimaan!
Mä tykkään sun blogissa eniten siitä, että postauksissa on aina kunnolla luettavaa
Ei mitään parin rivin tynkäpostauksia. Sun juttuja jaksaisi lukea vaikka kuinka paljon!
Ja kaikki muukin tässä blogissa on ihan parhautta, enkä keksi yhtäkään miinusta! Jatka samaan malliin (:
Voi kiitos, ihana kuulla että mun megapitkät höpötykset miellyttävät! Mulla on aina niin paljon asiaa
Kiitoskiitos ja kaikkea hyvää♥♥
Ensimmäisenä sun blogista jää mieleen elämän ilo. Vaikutatte Oton kanssa niin mahtavilta vanhemmilta. Käyn päivittäin kattomassa, että ootko päivittäny. Postaukset on aina pitkiä ja laadukkaita, niissä on sopivassa suhteessa kuvia ja tekstiä. Parhaita postauksia: arkiset, tyttöjen kehitys, parisuhde ja videohöpöttelyt. Rehellisesti sanottuna, mulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa tästä blogista! Ootte ihana ja omalaatuinen pikku perhe <3
Voi kiitos aivan mielettömän paljon♥♥ Ihana kuulla että tykkäät ja ei tule edes mitään negatiivista mieleen! Mahtavaa saada noin positiivista palautetta
Kaikkea hyvää ja terkkuja koko meidän perheeltä!
Olen vauvakuumeillut jo vaikka kuinka kauan, mutta mies ei ole vielä valmis. Musta on ihana lueskella teidän perheen arkea ja sitä, miten rauhallista ja silti niin mahtavaa se on. Oon vähän kade, mutta positiivisella tavalla. Saan tästä aika paljon siihen omaan haaveiluun, mikä saattaa toisaalta myös pahentaa kuumeilua. Oot niin positiivinen ja kirjoitat niin ihanasti sun perheestä, tykkään siitä ihan hurjasti. Arkiset jutut on mun mielestä parhaimpia, enkä saa lastenvaatepostauksista kauheasti irti, mutta tilanne olisi varmasti päinvastainen, kun joskus saan sen oman pikkuisen. Tykkään myös sun tyylistä ja siihen liittyviä postauksia on mielenkiintoista lukea, tykkään katsella päivän asuja.
Voi että mikä ihana kommentti tämäkin, kiitos hurjan paljon
Vauvakuumeilu on samalla niin ihanaa ja samalla niin raastavaa! Voimia ja kaikkea hyvää♥ kiva että meidän arkikuulumiset kiinnostavat, niitä on mukava kirjoittaa ja tyylijuttuja myös! 
Itse olen tosiaan nyt lähiaikoina alkanut sun blogia seuraileen. Ja tästä edespäin enemmänkin ku meillä just samanikäinen lapsi 1v1kk.. Mukavaa ku blogeissa on muutakin luettavaa, eikä vaan uusia lastenvaatehankintoja pullollaan. Kohtuushan se vaatteidenkin kanssa pitää olla
Ja vaikutat niin iloiselta, ja positiiviseltä tyypiltä. Ei uskois mutten että olet vasta niin nuori kuin 21 vee..
SANNA S.
Kiva että täältä löytyy mukavaa luettavaa :)! Haha mun on paha sanoa lastenvaatekohtuudesta kun mä oon aika hurahtanut niihin, mutta tosiaan eivät ne blogin ainoa aihepiiri ole ;D Kiitos paljon ja kaikkea hyvää teidän perheelle!
Tällaset vuosi sitten kuvat on tosi kivoja! Kannatan niitä
joskus meen kattomaan että miltä tiara näyttikään vuosi sitten 
Voi kiitos, kiva että tykkäät!
Mustakin on hauska muistella vanhoja!
Sun blogisi on kaikista parhain! Postaat usein, olet positiivinen ja ihana ihminen, ja aina kun kurkkaan sun blogiin se piristää mun päivän heti 0-100!
Voikun Tiara on kasvanut vuodessa ihan hurjan paljon!!! Tälläset kuvat on kivoja missä voi verrata nyt ja vuosi sitten.
Mä muistan sen kuin eilisen kun ilmotit että teille on tulossa toinen pieni. <3
Enää Zelda ei olekkaan se pieni pyörivä vauva mahassa, vaan ihana ja suloinen isopieni tyttö! 
Voi että, kiitos ihan hirmuisesti!♥ Mulle tuli tosi hyvä fiilis sun sanoista ja ihana kuulla että meidän jutut on jääneet mieleen! Vanhojakuvia on hauska katsella ja verrata aina
Mukavaa viikkoa sulle ja kiva että jaksat aina kommentoida♥
Onko nämä noi sun kengät?=) http://www.putfeetfirst.com/fi/dinsko/Naiset/Varsikengat_ja_bootsit/Nilkkurit/p/273182
Juu on! ;:)
Apua, nyt mäkin hokasin että munkin edellisestä plussasta tulee ihan just vuosi! Pari viikkoa vaan.. Voi luoja sitä ihanaa tunnetta kun ne viivat näkee ♥ Nyyhnyyh
Laitoin sulle muuten äsken fb:ssa viestiä, kurkippa se muut-kansio 
Hihiih se tunne on niin ihana!!♥ Hei voi hitto mun pitää vastata sulle, kun oon unohtanut tässä kiireen keskellä!
You look amazing!!! Beautiful body and styling!
Kate
Aww you are so sweet and kind, thank you so much!
Hei, tää ei nyt liity tähän postaukseen millään tavalla, mutta tulipa vaan mieleeni: mitä mieltä sä olet korvakoruista pikkuisilla? Oletko vielä ajatellut, minkä ikäisenä aiot hankkia Tiaralle (ja myöhemmin ehkä myös Zeldalle?) korvakorut? Vai aiotko ollenkaan? Voisitko kuvitella rei’ittäväsi Tiaran korvat jo nyt, noin pari vuotiaana? Tämäkin on tietysti sellainen juttu, että se on kokonaan jokaisen vanhemman oma asia… On kuitenkin sellainen aihe, joka varmasti sekä ihastuttaa että vihastuttaa, niin siksi olisi mielenkiintoista kuulla SUN mielipide kyseiseen asiaan…
Mä jaoin tän sun kysymyksen blogin fb-sivuillakin ja siitä syntyi vilkas keskustelu!
Mun mielipide on että sitten kun osaa itse pyytää niitä, itse olen saanut 3-vuotiaana 
Moi, luulin postanneeni mutta joko se hävis tai poistit sen. Eli kysyin perhepedistä ja miten päädyitte siihen ja ootko saanu tutuilta, neuvolasta tai jostain arvostelua siitä?
Laitoit sen tuohon Instaweek -postaukseen ja vastasin siihen jo eilen
Ah, kiitos! Näin monta blogia lukiessa unohtuu mihin sitä kommentoi