Huhhuh, viimeisiä viedään jo! Ihan uskomatonta, että jouluun on enää viisi yötä! Mä aloitin tällä viikolla vihdoin paketoimaan lahjoja, ja siinä riittikin puuhaa. Osa on vielä paketoimatta, ja osa on vielä ostamattakin, mutta sain silti paketointiin kulumaan jo useamman tunnin. Pahoittelut että luukku tulee näin myöhään! Se johtui siitä, että piti odottaa että mun äiti tuli meille, jotta sain hetkeksi kämpän itselleni ja sain kuvattua paketit salaa lapsilta, ja vietyä äkkiä takaisin piiloon, haha!
Mä halusin tänä vuonna paketeista meidän joulukuusen värimaailmaan sopivia, mutta kuitenkin yhdellä piristysvärillä. Löysinkin Tigerista, Clas Ohlsonilta ja Saiturin Pörssistä (voi kyllä, luit oikein), juuri täydellisiä lahjapapereita kullan, kuparin, ruusukullan (?) ja mustan väreissä.
Sain Tigerilta jouluyllätyksenä pienen setin ruusukkeita ja lahjanaruja, juuri samoja joita olin itseasiassa ostanut itsekin jo etukäteen. Lisäksi ostin vielä puisia tähdenmuotoisia ”pakettikortteja”, ja entuudestaan meiltä löytyi Tigerin pari vuotta vanhoja puisia tonttu-pakettikortteja, sekä mustaa lahjanarua joka jäi häistä ylimääräiseksi. Mä tykkään kovasti noista puisista pakettikorteista, ne kun eivät ole kertakäyttötavaraa vaan käyvät hyvin vuodesta toiseen kun vaan muistaa laittaa talteen.
Sekään ei haittaa että nimet on valmiiksi kirjoitettu niihin, kun voi aina seuraavanakin vuonna laittaa saman tyypin pakettiin samannimisen kortin kun käyttää vain oman perheen kesken. Meillä on tosiaan nuo puiset tänä jouluna kolmatta kertaa käytössä ja oikein hyvin ovat säilyneet. Lahjapapereista tulee muutenkin jo hurjasti jätettä, niin on kiva että näissä pakettikorteissa on tälläinen kestävämpi ratkaisu tarjolla.
Lahjapapereista Tigerin kultainen glitterpaperi, sekä Saiturin Pörssin kuparinen kohokuviopaperi osoittautuivat erittäin yhteistyökyvyttömiksi teipin kanssa. Glitteristä se oli kyllä odotettavissakin, eikai sellaiseen pintaan voi oikein tarttua! Otin sitten avukseni Oton ja vähän järeämpää teippiä, ja saatiin teipit pysymään sen aikaa kiinni että sain narut tiukalle, ja paketit ovat kestäneet. Muutama ärräpää meinasi päästä, mutta oli kyllä sen arvoista. Nyt on tytöille niin prinsessapaketit että!
Helpoimpia käsitellä olivat Clasun ihana kiiltävä kuparipaperi, sekä Tigerin salmiakkiruutukuvioinen paperi, ne kun olivat ihan tavallisia. Clasun paperia oli tosi vähän pakkauksessa, olisi pitänyt ostaa toinen paketti kun se oli niin ihanaa! Tigerin paperista sen sijaan on riittänyt jo moniin paketteihin, kun käytin sitä silloin myös osaan keräykseen viemistäni lahjoista.
Vähän meinasi turhauttaa paketoidessa, teki mieli hakea jo nitoja avuksi, hahha! Mutta tuli niistä ihan nättejä ja meidän näköisiä, vaikka itse sanonkin. Mä tykkään kovasti paketoimisesta., se on mun sellainen oma juttu ja yksi joulun odotuksen kohokohdista! Meillä on tosin sellainen hauska juttu, että Otto on parempi paketoimaan kuin minä. Se tekee aivan täydelliset taitokset paketin sivuille ja on muutenkin ihan piirun tarkka, Oton paketit on oikeasti kauniita. Mutta sellaisia me ollaan, mä olen suurpiirteinen ja Otto on supertarkka siinä mitä tekee! Silti mä olen aina se joka paketoi suurimman osan, koska mä tykkään paketoinnista mutta Otto ei, eikä se ole niin nöpönuukaa!
Tykkäättekö te paketoida? Millaisia lahjapaketteja te aiotte paketoida tänä vuonna? Löytyykö sieltä joku muukin ihanan glitterpaperin kanssa hermonsa menettänyt?
Meillä vietetään vaihtoehtoisjoulua , niin lahjat (joita ostettiin aika vähän), paketoitiin sanomalehteen!
Tuli hienot paketit ja lapsetkin käydessään tutkimassa paketteja kuusenalla, tavailee mainoksia lahjoista 
Lisäksi meillä on kasvisruuat ja telkkari, netti ja videopelit kiinnijouluna
Hei mahtava idea
Teille tulee varmasti ihana joulu!
Todella kaunista, kun kaikki sopii hyvin yhteen.
Voi kiitos paljon<3
Voi miten kauniita paketteja! Ihanan hillittyjä, mutta kuitenkin näyttäviä.
Ehkä mä vielä heittäydyn hölmöläiseksi, etsin hienompia papereita, revin paketit aukin ja paketoin uudelleen! ;D
Mä en jaksanut (tänäkään vuonna) etsiä mitään noin kaunista, vaan käytin ihan prismasta löytyviä oikein jouluisia papereita… ehkä ensivuonna sitten siistimpää paperia kehiin kun nuo osuvasti loppui kun kaikki oli paketoitu
Mutta paketoinnista minäkin tykkään tosi paljon! Ärsyttää että kaikki paketoitava tuntui loppuvan niin äkkiä
Voi kiitos paljon<3
No eipä niissä prismankaan papereissa mitään vikaa ole varmasti, mä oon vaan tällänen intoilija :D! Älä revi auki, ne on hyvät ihan varmasti! 
Mäkin tänä vuonna innostuin paketoimaan kun joulufiiliskin palasi pitkän tauon jälkeen
yleensä menee hermot ku ei meinaa onnistua ja täälläkin sama juttu että mies kyllä osaa paremmin mut ei hirveesti tykkää siittä hommasta
tokmannista ostin lahjapaperia ku oli niin hyvä tarjous mut sitä olikin yhdessä rullassa niin vähän niin tähän menneessä on ostettu ainakin kahdeksan rullaa yhteensä
vielä pari pakettia täytyisi ostaa ja paketoida illalla kun lapset on nukkumassa 
Hahahah mikähän tää juttu on et miehet on paljon parempia paketoinnissa, tuntuu olevan nyt yleistäkin!! :DD Paketoiminen on ihanaa, ja ihana kun sun joulufiilis on palannut <3
Paketoiminen on niin mukavaa puuhaa! mutta tykkäänhän mää muustakin näpertelystä
kaikkein ihanimpian on neliöt/suorakulmiot ja siks monesti laitanki johonki laatikkoon hankalemmat lahjat… paitsi tänä vuonna yritin ihan tosissaan ja paketoin muutamat hankalemmatkin 
Kaikki näpertely on ihan parasta!
Ja joo neliöpaketit on ihania kun ne on niin helppoja!
Lahjalaatikot on kyllä hyvä vaihtoehto niille hankalemmille paketoitaville! 
Hienoja paketteja ootte paketoineet! Mäkin tykkään paketoinnista tosi paljon. Siksi saankin paketoida aina lähes kaikki lahjat, kun mies ei mielestään osaa eikä tykkää. Ja ainakin mies on kehunut, että hienoja tulee. Käytän kyllä ihan peruskuviolahjapapereita, mutta joku joulu voisikin etsiä jotain nätimpiä papereita vielä.. Tyttö vain konttasi tänään meidän sängyn alle ja kysyi ”äiti miksi täällä on lahjapapereita?”
”no ehkä se tonttu on unohtanut ne sinne..”
”Mutta eihän tontut käy sisällä.”
”No kyllä ne taitaa silloin käydä, kun me nukutaan.”
”Aa, okei. Harmi, kun ne osaa olla niin hiljaa, ettei me herätä” =)
Voi kiitos paljon<3 Hahah ihana teidän tyttö
Aww, hyvin pelastettu!
Ihanaa joulua teille<3
Olen ihan yllättynyt kun löytyy ihmisiä, jotka tykkäävät paketoimisesta! Luulin, ettei kukaan siitä tykkää. Itse inhoan sitä yli kaiken! Onneksi kaupoissa on paketointipalvelut. Ja yleensä meidän lahjat tulee lahjakasseissa. Mikä pelastus ne ovatkaan! Mutta jouluna täytyy olla kunnon paketit, on se paperien avaaminen vähitellen vaan niin osa sitä lahjojen avaamista. Kaikkia paketteja en ikinä saa valmiiksi kaupassa paketoitua, joten paketoitavaa riittää tietysti myös itselle. Ja siihen urakkaan täytyy aina ottaa avuksi lasi punkkua ja suklaarasia!
Hahah aijaa!
Mä rakastan paketoimista se on niiiiin ihanaa!
Mutta ei kaikkien tarvitse tykätä, onneksi on tosiaan myös paketointipalveluita :)! Lasi punkkua ja suklaarasia varmasti tekevät paketoinnista vielä mukavampaa! ;D
Onko nuo indiedays-huhut totta?:)
<3
Heh meillä kanssa mieheke on hypertarkka ja tekee hienommat paketit :(. Se myös petaa sängyn hienommin! Minä taas teen sinnepäin.
Nykyään tää huutelee mulle, että tuu katsoo, pelaan sitä peliä mistä Akkavalta kirjoitti 
Hauska lukea aina juttuja Otosta, koska tulee aina tämä oma miekkonen siitä mieleen. Vaikuttavat olevan kiinnostuneita samoista asioista. Oon nyt saanut sen lukemaan Oton blogiakin satunnaisesti, erityisesti pelit ja Zelda niminen tyttö on tehnyt vaikutuksen
Hauskaa joulua koko porukalle!
Hahaa miksi miehet osaa niin hyvin, tää tuntuu olevan yleistä!
Ja aijaa, tosi hauska että hän on lukenut Oton blogia, ja kiva että löytyy samoja kiinnostuksenkohteita!
Hyvät miehet on meillä ;D Hauskaa joulua teillekin! 
Minusta myös paketoiminen on kivaa, varsinkin nyt kun ei enää tarvitse tehdä sitä rättiväsyneenä salaa yön tunteina…
Aiemmin myös ehkä panostin enemmän papereihin ym. pakkaustarvikkeisiin, nykyään en ehkä enää niin paljoa. Ihanaa ja tunnelmallista Joulua koko perheelle! 
Hahah, mä vielä joudun tekemään salaa sitä!
Mutta ihanaa se on silti! Ihanaa joulua sinnekin <3 
Kivan näköisiä paketteja! Mistä tuo musta lahjapaperi on?
Kiitos paljon<3
Se on Clas Ohlsonilta :)!
Ooo, hienoja paketteja. Olis ilo saada tollaiseen pakettiin laitettu lahja!
Mä oon tottunu meidän perheessä niihin iänikuisiin punavalkosekamelskatonttu papereihin :DD Vuodesta 92! :DD
Kiitos ihana muru<3
Ja ei niissäkään mitään vikaa ole, ihanan jouluisia ovat! 
Voi apua, nyt mulla hävettää meän paketit :’D Meistä minä olen surkea paketoimaan (sinänsä jännä kun kaikessa muussa oon kauhean tarkka) ja mies taas ei edes osaa paketoida sitä vähääkään… Meillä on aina ihan jotain sittarin joulupukkikuvioista paperia, haha! Ehkäpä joku vuosi voisin minäkin panostaa tuohon paketoimiseen, näyttää nuo teiän paketit niin ihanilta!
Hei teidän paketit oli aivan ihanat, on tulleet perille ja mä olin ajatellut että laitan sulle sähköpostia kunhan ollaan ne avattu jouluaattona! Mut kysyn vielä tässä (toivottavasti näät tän) että saanko laittaa instagramiin kuvaa ja kiitoksen teille? Mä olen niin otettu siitä että laitoit joulupostia, että haluaisin muistaa jotenkin teitä :)! Ja kiitos paljon<3 Cittarin joulupukkipaperit on aivan jees, ne on jouluisia ja kivoja!
Jos haluat niin saat, kunhan meidän nimet ei pilkistele mistään :’) Kiva kun ilahdutti teitä, meitäkin niitä paketoidessa ja ostaessa <3
Miksi kaiken pitää olla yhteensopivaa? Miksi lasten paketit eivät voi olla iloisia ja värikkäitä, lapsellisia?
Mä en tiedä yhtäkään lasta joka olisi hirvittävän kiinnostunut jouluaattona siitä miltä se käärepaperi näyttää, enemmänkin kiinnostaa se paketin sisältö, tai sitten paketin rapina ja paketti ylipäätään jos kyseessä on vauva. Mun mielestä on ihan sallittua että me aikuiset saadaan nauttia paketoinnissa estetiikasta jos niin halutaan, muuten se joulu onkin aika lasten juhlaa :). Mutta toki mielipiteitä on monia, kaikestahan voi löytää ihmetyksen aihetta jos haluaa.
Paketointi on niin parasta! Meidän paketeista löytyy muutamaa erilaista jouluista paperia. Tyttö on niin kova muumi fani, että täytyihän semmoistakin paperia ostaa.
Voi ihana!
Muumit on kyllä niin söpöjä! 
On kyllä kauniita paketteja! Harmi kun en itse oo törmännyt noin ihaniin lahjapapereihin. Omat paketointitaidot on kyllä myös aika heikot…
meillä on aivan sama homma, että mun poikaystävä on oikeasti tuhat kertaa parempi ja tarkempi paketoimaan kuin minä. Vaikka en kyllä näe noissa sun paketoimissa paketeissa mitään vikaa!
Sun blogista saa todella paljon positiivista energiaa itselle, ja voisin jopa sanoa että oot yks mun esikuvista.
Ihanaa joulunaikaa koko teidän perheelle <3
Voi kiitoksia paljon sun kauniista sanoista, tosi ihanasti sanottu <3
Mahtavaa kuulla että koet noin! Ja hahha mikä noissa miehissä on, paketointivirtuooseja kaikki mutta eivät suostu paketoimaan :DD Ihanaa uutta vuotta teille ja kiitos vielä<3
Mun paketoimat lahjat on kääritty sellaiseen tavalliseen ruskeaan käärepaperiin ja rusetit on pyöräytetty juuttinarusta. Ite tykkään, että on hyvin pelkistettyä, mutta silti nättiä, ainakin omasta mielestä. Mä en voi sietää mitään punaisenkirjavia lumiukkotonttupapereita ollenkaan :–D Nuo teidän paketit näyttää kyllä tosi kauniilta ja erityisesti tuo musta paperi miellytti mun silmää !
Yksinkertainen onkin kyllä usein kauneinta! Mä käytin kans viimeksi viime vuonna sitä ruskeaa käärepaperia, kaunista sekin on :)! Kiitos hurjasti<3
Täällä toinen, joka on ihan hurahtanut paketointiin! Tänä vuonna mulla oli paketteihin punaista, kultaista, valkoista ja hopeaa lahjanarua ja neljää erilaista paperia, joissa oli pääosin noita samoja värejä, osassa myös jonkun verran hillittyjä joulukuvioita ja sit osa oli vaan tyylin hopeisia, jossa valkoista kohokuviota jne.
upeita kyllä nuo teidän paketit! Mä ite tykkään jouluna ehkä eniten käyttää suht jouluisia värejä paketeissa, et punainen ja kulta on aika must ainakin osassa. Mut tosiaan sen verran kivoja noi teidän paketit et voi olla et ens vuonna kokeilen jotain vähän samantyylistä..
Niin ja varmaan sanomattakin selvää, et mä oon se, joka miellä hoitaa tuon paketointipuolen. Mies tuskin osaisikaan 
Voi kiitoksia hurjasti <3
Joulukuviotkin on kivoja papereissa! Meillä on aina kaikki iloisesti sekasotkussa, kun omiin paketteihin sekoittuu äidin ja sukulaisten paketoimat tonttukuviot
Mutta se on vaan kiva, jouluna kuuluukin olla iloista! 
Paketoiminen on ihanaa!
Me paketoitiin pojan kanssa ja mies kanssa teki pari pakettia. Käytössä oli tummansinistä, punaista koukerokuvioista, sellofaania ja kultaista lumihiutale-lahjapapereita. Osa pakattiin ihan liikkeissä, mutta kotona oli ihana pakata ja koristella paketit fuksianvärisellä leveällä nauhalla! Kauniita paketteja teillä, siisti tuo glitterpaperi.<3
Kiitos paljon<3 Oi ihana kun otit pojat mukaan paketoimaan!
Kuulostaa kauniilta!
Mä myös rakastan pajetteja ja sain niihin kulumaan myös 5 tuntia ja kun tuo pieni vipeltäjä kotona on niin tietysti homma piti tehdä yöllä. Aamulla ei naurattanu yhtään
ihanan näköisiä teidän paketit! Mä käytin vielä viimevuotisia ikean papereita. Ikean rullissa on muuten kans tosi paljon sitä paperia :). Harmittaa kun oli niin vähän paketteja ja tekis vieläkin mieli väkertää niitä. Pitää ens vuonna sanoo kaikille tutuille että palkkaa mut paketoimaan 
Hahhaa I feel you
Viimehetken yöpaketoinnit ei naurata aamulla ollenkaan!
Ja voi Ikean paperit on niin kauniita, hitsi kun en ikinä pääse sinne hakemaan!! 
siis vitsit miten kauniita paketteja! Pitää varmaan alkaa pitää silmällä ihania lahjapapereita ens vuotta varten, mun paketit on tänä vuonna jotenki ollu erityisen epäonnistuneesti paketoituja
Ja hei hyvää Joulua teille sinne tässä samalla! 
Voi kiitoksia hurjasti<3
Ja mullakin epäonnistui nuo glitterpaketit kun eivät pysyneet ne teipit ollenkaan :DD!! Ihanaa uutta vuotta sinne <3