Kun esikoinen lähti isänsä kanssa tänään tanssiin, lähdin minä kuopuksen kanssa kahdestaan ulos. Ensin käytiin kävelyllä ja sitten mentiin kahdestaan kauppaan. Käveltiin ihan hyvä tovi ja pysähdyttiin katsomaan lintuja, lehtiä ja vesiputousta. Hän sai kävellä pitkin valkoista viivaa joka meni tien keskellä, mihinkään ei ollut kiire.

Juteltiin koko matkan ajan taukoamatta, ja häneltä tuli niin hyviä juttuja, mua meinasi naurattaa melkein kokoajan. Neiti mm. sanoi että ”Minä tykkään kovahti beibeistä!” eli nukkevauvoista, ruotsiksi baby tai bebis. Hän kertoi kuinka hänellä oli tänään kivaa kun käytiin PR-toimistolla, ja oli jännittävää käydä mun serkun ja Tiaran kanssa pihalla leikkimässä. Hän oli onnellinen isotädiltään saamistaan lapasista, joissa oli hienot rusetit. Ja hän oli kiitollinen siskolleen kun sai lainata tämän sitruunamekkoa yhdessä lepakkokuvioisten ”batman”-housujensa kanssa.

Kauppaan mennessä lupasin että hän saa tietysti työntää pikkukärryjä. Silloin hänen kasvoilleen levisi sellainen loiste ettei mitään järkeä, ja hän sanoi että ”Kiitoh äiti tämä on maaiwman pawahta ikinä!”. Meillä oli rento kauppareissu kaikessa rauhassa, hän sai valita mitä hedelmiä halusi pikkukärryihin ja minkälaista jugurttia ostettiin. Hän pyysi pillimehua, mutta mä sanoin ei. Oltiinhan me eilen jo annettu heille pillimehut teatterissa, vaikka yleensä ei osteta niitä arkisin. Hän ei kuitenkaan hermostunut, vaan totesi että ”viikonwoppuna titten.”

Kauppareissun jälkeen käveltiin kotiin ja hän sai kävellä taas pitkin valkoista viivaa. Kassi oli painava ja olisi tehnyt mieli juosta kotiin että saa sen pois kädestä mahdollisimman äkkiä, mutta neiti halusi kävellä pitkin sitä valkoista viivaa ja koska meillä ei ollut yhtään kiire, mä pysähtelin vähän väliä odottelemaan. Kun me päästiin sitten vihdoin kotitalolle asti, hän sai vielä painaa molempia hissin nappeja, vaikka yleensä saa painaa vain toista kun esikoinen painaa aina toista nappulaa. Kotiovella hän väläytti mulle onnellisen hymyn, ja sanoi että ”Äiti, tinä teet minut iwoitekti.” Voisiko äiti enempää toivoakaan kuin että tekee oman lapsensa iloiseksi?

Mä en tiedä muistavatko lapset isompana omasta lapsuudestaan näitä kahdenkeskisiä kauppareissuja, vai enemmänkin huippuhetkiä kuten synttäreitä tai jouluaattoja. Mutta mä tiedän että mä muistan nämä hetket, ja mä tulen vaalimaan näitä muistoja mun loppuelämän. Pieniä arkisia tapahtumia, hassuja keskustelunpätkiä ja aitoa läsnäoloa. Niistä mun onni rakentuu.

Tähän loppuun vielä sellainen juttu, että en ole muistanut sanoa blogin puolella mitään siitä, että olen ehdolla Indiedays Blog Awardsien Lifie-kategoriassa. Äänestys loppuu jo ihan kohta, ja mä en muistanut koko juttua kun oli Lontoon reissua ja sukulaisia kylässä ja kuvauksia ja tekemistä joka päivälle. Halloween-teemaisten juhlien asua olen suunnitellut jo viikkoja mutta tämän itse äänestyksen unohdin kokonaan. Eli jos koette, että mun blogista löytyy sitä arkea ja elämänmakua, niin saa käydä äänestämässä TÄÄLLÄ. Äänestäminen ei vaadi muuta kuin sen että klikkaa mun blogin kohdalla ”äänestä”. Jos haluaa, voi osallistua myös arvontaan täyttämällä omat tietonsa. Arvonnassa voi voittaa lahjakortteja tavarataloon, sekä lippupaketteja gaalaan! Kiitos ihan hurjasti kaikille jotka jaksavat käydä äänestämässä<3

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille, mä taidan keittää iltateet ja alkaa nukkumaan!