Viime viikkoina yksi eniten kysytty kysymys meidän uuteen kotiin liittyen on ollut se, että miksi jaoimme lastenhuoneet juuri niinkuin jaoimme. Eli kahdelle vanhimmalle yhteinen huone ja nuorimmalle oma. Näin äkkiseltään kun sen sanoo ääneen, niin onhan se todella ei-perinteinen ratkaisu. Kuulostaa jopa epäreilulta. Yleensähän se menee niin, että vanhimmalla lapsella on oma huone ja nuoremmilla yhteinen, jos huoneita ei ole riittävästi kaikille omia. Miten me sitten päädyttiin tällaiseen ratkaisuun?

Lähdetään ihan ekaksi liikkeelle siitä, että kysyttiin lapsilta, miten he itse haluaisivat jakaa huoneet. Pohdittuaan huonejakoja eri näkökulmista, he tulivat siihen tulokseen, että jaetaan huoneet näin. Uskon, että se kumpuaa eniten meidän lasten ikäeroista. Meidän kahdella vanhimmalla on keskenään ikäeroa 1,5 vuotta. Meidän keskimmäisellä ja kuopuksella on ikäeroa toistensa kanssa paria kuukautta vaille neljä vuotta. Siinäpä se.

Siinä missä keskimmäinen täyttää huomenna seitsemän ja näin etäkoulun aikaan hänen ja 8,5-vuotiaan esikoisen elämänrytmit ja kiinnostuksen kohteet liippaavat jo hyvin läheltä toisiaan, 3-vuotias pikkusisko on elämässään ihan eri vaiheessa. Suurimman osan päivästä hän levittää leluja ympäriinsä, leikkii, järjestelee niitä riveihin, rakentaa, rikkoo rakennelmansa, sotkee. Iltaisin hän yksin ollessaan rauhoittuu heti nukkumaan, mutta siskojen kanssa nukkuessaan höpöttelee ja kikattelee niin, että nukahtaminen voi venyä jopa tunnilla. Hän myös menee nukkumaan hieman aiemmin kuin isosiskot. Vaikka kaikki kolme nukkuvat mielellään yhdessä ja yökyläily toisten huoneessa on meidän perheessä tosi rakas juttu erityisesti viikonloppuisin, etenkin öiden kannalta tämä meidän huonejako on aivan loistava.

Kaikki lapset menevät iltaisin yhtäaikaa omiin huoneisiin. Kun 3-vuotias alkaa nukkumaan, isosiskoilla on vielä 30min-1h aikaa lukea rauhassa kirjoja omassa huoneessa. Kumpikin osaa lukea sujuvasti ja nauttii siitä, kun saa lukea omassa rauhassa. Tämä ei onnistuisi, jos keskimmäinen ja 3v olisivat yhteisessä huoneessa, koska 3-vuotias ei todellakaan alkaisi nukkumaan jos keskimmäisellä palaisi lukuvalo ja sivun kääntämisestä kuuluisi ääni. Meidän isommat ovat nauttineet ihan älyttömän paljon tästä, että saavat lukea iltaisin rauhassa.

Myös lasten kiinnostuksen kohteet vaikuttivat huonejakoon: vaikka meillä vanhimmatkin tykkäävät vielä leikkiä, keskenään ollessaan he yleensä tekevät jotain muuta. He tarvitsevat huoneessaan tilaa enemmän askartelulle, maalaamiselle, lukemiselle, pelaamiselle ja piirtämiselle, sekä koulutehtävien tekemiselle ja rauhassa hengailulle.  Pikkusiskon kanssa he kyllä leikkivät kaikkea mahdollista. Siksi on loogista, että juuri pikkusiskon huoneessa on tilaa levittää leluja rauhassa joka puolelle. Hänen huoneensa on nyt koko porukan yhteinen leikkihuone myös. Hän ei vielä kaipaa omaa tilaa samalla tavalla kuin isommat, joten hänelle on enemmän kuin fine, että kaikki tulevat leikkimään sinne.

Näin pystyttiin pitämään isompien huoneesta kaikki lelut pikkulegoja lukuun ottamatta pois, jolloin sotkutkin keskittyvät vain yhteen huoneeseen. Aiemmin meillä oli leluja molemmissa lastenhuoneissa, jolloin sotkua oli paljon hankalampi hallita. Nyt vanhempien lasten huone ei oikeastaan edes sotkeudu, mitä he arvostavat kovasti. Heillä on siellä tilaa kaikelle mitä he tykkäävät tehdä itsekseen ja toisessa lastenhuoneessa on hyvin tilaa leikkiä useampaakin leikkiä vaikka yhtäaikaa. Ja toki jos vanhimmat haluaisivat leikkiä vaikkapa keskenään LOLeilla, niin voisivathan he viedä korin omaankin huoneeseen leikin ajaksi halutessaan.

Sitten on vielä huoneiden koko. Täällä lapset saivat kaksi suurinta makuuhuonetta, jotka ovat kaksi kertaa meidän vanhojen lastenhuoneiden kokoisia. Meidän esikoisella on nyt uudessa yhteisessä huoneessa ihan saman verran tai jopa enemmän omaa tilaa, kuin vanhan kodin ikiomassa huoneessa.

Nyt hänellä on kaksi omaa vaatekaappia (aiemmassa hänellä oli puolikas vaatekaappi). Hänellä tulee olemaan oma työpöytä, omat kirjahyllyt. Hänellä on oma sänky, jossa on paljon säilytystilaa. Hänen sänkynsä edessä on paljon tyhjää lattiatilaa. Toisella puolella huonetta keskimmäisellä on nyt nämä ihan samat omat jutut ja oma tila ja kaksi omaa vaatekaappia. Vanhassa kodissa hänellä oli kerrossängyn yläsänky, puolikas vaatekaappi ja yhteinen pieni huone 3-vuotiaan pikkusiskon kanssa. Nyt sekä keskimmäisellä että esikoisella on ikäänkuin oma huone yhteisen huoneen sisällä. He saavat vielä sänkykatokset, joilla omaa tilaa voi rajata entisestään halutessaan.

Meidän lapset ovat aina olleet tosi läheisiä keskenään. Uskoisin, että he ovat nukkuneet suurimman osan elämästään kaikki kolme yhdessä, vaikka meillä on ollutkin monta erilaista huonejakoa käytössä. Silloinkin kun esikoisella oli oma huone, hän usein halusi yökyläillä pikkusiskojen huoneessa tai otti jomman kumman tai molemmat pikkusiskot yökylään omaan huoneeseen. Me ajateltiin muuttuvia tilanteita myös nyt. Keskimmäisen sängyn alla on ulos vedettävä toinen sänky laatikossa, jossa pikkusisko voi halutessaan yökyläillä. Siellä voivat nukkua myös yökyläilevät lasten kaverit. Silloin kun meillä on aikuinen yövieras (esim. mun äiti), hän voi nukkua kuopuksen huoneessa ja meidän lapset voivat  kaikki kolme nukkua toisessa huoneessa.

Tilanteet voivat toki muuttua paljon, meillä on vasta lasten teini-ikä edessäpäin. Voi olla, että se päivä tulee eteen, kun kaikki ovat sitä mieltä, että oma huone olisi kiva. Mutta nyt ei ole vielä sen aika.

Mä itse asuin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta mun yksinhuoltajaäidin kanssa pienessä kerrostalokaksiossa. Sitten asuttiin muutama vuosi kolmiossa. Äidin sairastumisen jälkeen muutettiin joka vuosi pienempään ja halvempaan kolmioon ja kun mä olin 17 ja äidin sairastumisen aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi menetettiin meidän vika kolmio Oulussa, muutettiin jälleen kaksioon. Me mahduttiin ihan riittävän hyvin, enkä koskaan kaivannut enempää. Siksi mun on jotenkin todella vaikea nähdä, että tämä meille valtavalta tuntuva paritalon puolikas ei riittäisi meidän perheelle, eikä jokaiselle löytyisi omaa nurkkaa, jossa olla rauhassa halutessaan. Voi olla, että jos on asunut koko elämänsä vaikka omakotitalossa, jossa on ylimääräisiäkin huoneita, tämä meidän järjestely tuntuu ahtaalta, mutta jokainen tulkitsee asioita omasta perspektiivistään.

Oma tila tarkoittaa kaikille eri asioita. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että silloin kun haluaa, saa olla rauhassa. On oma tila, jonka sisustuksesta ja järjestyksestä saa itse päättää halutessaan. Tällä hetkellä se ainakin toteutuu oikein hyvin. Mikään ei ole kiveen hakattua ja tilanteet voivat muuttua ja mielipiteet voivat muuttua. Voi olla, että joskus tämä alkaa tuntumaan meistä viidestä ahtaalta ja sitten muutetaan. Tai voi olla, että meille tulee joskus tänne vielä neljäskin lapsi ja mahdutaan silti ihan hyvin olemaan täällä. Ikinähän ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Just nyt on kuitenkin todella hyvä olla juuri näin ihan kaikin puolin.<3

PS: Lastenhuoneet valmistuvat hyvää vauhtia, mutta kumpikaan ei vielä ole täysin valmis! Lastenhuone-esittelyitä luvassa sitten kun saadaan kaikki valmiiksi.

Huomenna sinä täytät kuusi vuotta. Olemme tienneet jo vuoden ajan, että tänä keväänä synttäreitäsi juhlitaan merirosvoteemalla. Tiedän jo ensi vuodenkin teeman ja sitä seuraavakin on jo kuulemma puoliksi lukkoon lyöty. Sinä rakastat haaveilla ja suunnitella, aivan kuin minäkin. Näen sinussa paljon itseäni, välillä tuntuu hassulta, miten samaa rataa sinun ajatuksesi kulkevat kuin itselläni samassa iässä. Sinäkin olet huomannut tämän: kun olen muistellut omaa lapsuuttani ääneen, olet todennut, että mehän ollaan äiti ihan samanlaisia. Saan olla maailman kiitollisin siitä, että ainakin tässä vaiheessa elämää äidin muistuttaminen joissain asioissa on sinulle ilon ja ylpeyden aihe.

Olet positiivisin tyyppi kenet tunnen. Kun sait kipsin viime kuussa käteesi temppurata-onnettomuuden jälkeen, keksit heti ainakin kahden käden sormien verran syitä, miksi kipsi oli kiva, hauska ja jännittävä juttu. Myöhemmin tuli pieni turhautuminen: siihen, että ei pääse luisteluharjoituksiin ja siihen, että ei voi pyöräillä, vaikka kadut on jo lakaistu. Käsittelit turhautumista hienosti ja yhdessä mietittiin, miten nopeasti se aika kuitenkin menee. Ja nopeasti se toden totta meneekin, reilun viikon päästä sinun pitäisi taas olla ihan kipsitön tyyppi, entistä ehommalla kädellä varustettuna.

Toivoit syntymäpäivälahjaksi ihan oikeaa luistelupukua jo talvella ja pitäydyit toiveessasi, vaikka et ole päässyt harjoittelemaan yli neljään viikkoon, etkä vielä pääsekään. Ja ihan oikean luistelupuvun sinä myös sait. Olet päättäväinen: kun jotain päätät, sinä myös pysyt siinä päätöksessä, vaikka eteen tulisi haasteita tai hidasteita. Itse olisin varmaan vaihtanut synttärilahjatoiveen luistelupuvusta lapsena ainakin sata kertaa jo johonkin mitä olisin kaupassa nähnyt, varsinkin, jos en edes olisi voinut käyttää pukua harjoituksissa heti. Siinä mielessä me ollaan siis erilaisia. Olet uskomattoman kärsivällinen ja pitkäjänteinen ollaksesi vasta pian kuusivuotias. Tai sitten olin itse vaan tosi ailahtelevainen.

On valtavan suuri etuoikeus saada seurata sinun ja siskojesi kehitystä aitiopaikalta. On myös valtavan suuri etuoikeus saada olla teidän vanhempia. Tuntuu vieläkin aika hämmästyttävältä, että teitä tosiaan on kolme ja me ollaan saatu teidät aikaiseksi. Kolme maailman siisteintä ja rakkainta tyyppiä.

Keskimmäisen paikka ei aina ole se helpoin mahdollinen, mutta sinä handlaat sen loistavasti. Te opetatte toisillenne aivan älyttömän paljon joka päivä. Rakkaudesta, elämästä, jakamisesta, keskustelusta, maailmasta. Sinulla on mahtavat neuvottelutaidot ja se räjähtävän suuri rakkaus, joka teissä kolmessa toisianne kohtaan näkyy, on kaunein asia mitä mun maailmassa on. Toivottavasti se säilyy aina.

Sinä olit meidän perheen game changer ja olet opettanut vanhemmuudesta meille ihan älyttömän paljon. Me otimme toisen lapsen vastaan nuoruuden jäätävällä perusteettomalla itsevarmuudella siitä, että me yhden lapsen jälkeen tasan tiedetään miten vauvat saa nukkumaan ja rauhoittumaan. Opetit, että se ei todellakaan ole kiinni aina siitä, mitä vanhemmat tekevät, vaan jokainen lapsi on yksilö. Vaikka joskus niinä yön pimeinä tunteina vauvavuonna valvoessani ei todellakaan tuntunut siltä, että onpa hienoa valvoa tässä, kun opin olemaan sallivampi ja ymmärtäväisempi ihminen, olen kiitollinen siitä nyt jälkeenpäin. Sinä opetit, että monenlaisista kokemuksista ja aluista voi kasvaa ihan yhtä ihana, onnellinen ja rakkaudentäyteinen perhe. Ja ekan vuoden jälkeen olet nukkunutkin aina hyvin.

Muistan, kuinka ihan vasta olit se pieni hömpppä kaksivuotias, jonka tukan sai juuri ja juuri kiinni ja jolla oli jo silloin lennokkaat jutut. Nyt pikkusiskosi on se perheen pieni hömppä kaksivuotias ja sinä olet jo kuusi. Ensi syksynä aloitat eskarin ja tiedän, että se menee varmasti paremmin kuin hyvin. Ajatus sinusta kevätjuhlassa laulamassa ”Hejdååå, dagis hejdååå” saa mut silti itkemään jo nyt. Ei mennä siihen vielä.

Kiitos kun sinä olet juuri sinä. Kiitos, kun annat aamuhalin joka aamu ja kiitos kun kerrot meille niin paljon sun ajatuksista, haaveista ja tavoitteista. Kiitos, kun me saadaan olla mukana seuraamassa sun kasvua ja kehitystä. Kiitos kaikista kysymyksistä, joista syntyy mahtavia keskusteluita. Kiitos kun olet niin ihana kaveri ja välittävä sisko. Kiitos, kun inspiroit meitä joka päivä sun rohkeudella ja periksiantamattomuudella. Kiitos kun jaksoit kuunnella tämän koko pitkän tekstin kun luin sen sinulle ääneen ja vielä kiitit siitä lopuksi. Paljon onnea äidin ja isin maailman rakkaimmalle kuusivuotiaalle, sä oot ihan paras<3

Tänään sinä täytät viisi vuotta. Se on hieno päivä meille kaikille. Sinä tulit maailmaan nopeasti ja otit heti oman paikkasi meidän perheessä. Laitoit uusiksi kaiken mitä olimme vauva-arjesta siihen mennessä oppineet, ja opetit meidät arvostamaan saumatonta yhteistyötä ja ymmärtämään erilaisia tarpeita. Vaikka vauvavuotesi ei ollut kaikkein helpoimmasta päästä, ovat kaikki nämä viisi vuotta kanssasi olleet ihania ja täynnä rakkautta. Ei-niin-rauhallisesta alusta huolimatta sinä taidat olla meidän perheestä se rauhallisin, jolla ei ole koskaan kiire, ja joka uppoutuu rauhassa leikkeihin tuntikausiksi.

Keskimmäisen paikka ei aina ole se helpoin, kun ei ole nuorin eikä vanhin. Itsehän en siitä mitään ainoana lapsena tiedä, mutta sivusta seuraavana äitinä näen sen kyllä. Keskimmäiseltä vaaditaan joustavuutta molempiin suuntiin. Sinä hanskaat sen hienosti. Siinä missä sisarukset välillä koettelevat hermoja, toinen isottelullaan ja toinen tuhoamisellaan, sinä pidät omat puolesi, mutta olet aina reilu ja kiva kaveri.

En tunne ketään niin empaattista, kuin sinut. Se on valtavan suuri rikkaus. Äitinä silti haluaisin suojella sinua kaikelta ja toivon, että onnistun antamaan sinulle niin vahvat eväät elämään, että empaattisuutesi ei koskaan asettuisi sinua vastaan. Toivon, että onnistun opettamaan sinulle yhdessä isäsi kanssa, kuinka ainutlaatuisen upea ja ihana tyyppi olet. Toivon, että onnistumme opettamaan, että sinun mielipiteilläsi, arvoillasi ja ajatuksillasi on merkitystä. Toivon, että onnistumme opettamaan miten selvitään pettymyksistä, ja noustaan kaatumisen jälkeen pystyyn. Toivon, että onnistumme opettamaan, että vaikka tiellesi sattuisi mitä tahansa, me ollaan aina täällä, ja meidän luo saa aina tulla juuri sellaisena kuin on.

Viisivuotiaana sinä olet lukenut jo muutaman kuukauden, ja opit koko ajan lisää. Olet taitava ja tunnollinen. Vaikka uppoudut välillä omaan hattaraiseen maailmaasi, muistat myös viedä astiat hienosti astianpesukoneeseen ruuan jälkeen. Sinulla on uskomattoman vilkas mielikuvitus, ja olen kirjoittanut monet hauskat tarinasi ja ajatuksesi ylös vauvakirjaan sinulle luettavaksi. Rakastat tanssia, muotia, prinsessoja, hirviöitä, supersankareita ja Star Warsia. Olet määrätietoinen, ja kun jotain päätät, sinä myös pysyt siinä.

Tuntuu että se oli vasta eilen, kun kirjoitin viisivuotiaasta isosiskostasi, mutta niin vaan siitäkin on jo puolitoista vuotta, ja pian hän meneekin jo kouluun. Tiedän että ei kulu kuin silmänräpäys, ja sitten sinäkin olet menossa kouluun, niin nopeasti aika menee. Aion nauttia täysillä siitä, kun olet vielä äidin pieni, etkä iso ja omatoiminen koululainen. On ihanaa kun olet vielä tässä ihan lähellä, ja vaikka sinulla onkin jo omia juttuja, on vielä enemmän meidän juttuja.

Syntymäpäivälahjaksi sait valitsemasi Barbietalon, vähän etuajassa. Oikeana päivänäsi aiomme antaa sinulle vielä aineettoman lahjan: paljon yhteistä tekemistä. Materiaa tärkeämpää on se, että mennään, tehdään ja koetaan yhdessä.

”Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.”

Näin kirjoitin syyskuussa 2016, kun siskosi täytti viisi vuotta. En kykene sanomaan sitä tuon paremmin tänäkään päivänä, ja siksi lainaan vanhaa tekstiä. Myös sinusta rakas on kasvanut ihan omanlaisesi tyyppi. Sinussa on paljon sellaista, jota ei ikinä olisi voinut etukäteen arvata edes, olet vain kasvanut sellaiseksi kuin olet. Toisaalta, olet juuri se sama ihana vastasyntynyt, jonka silmiin tuijotin kun sain sinut ensimmäistä kertaa käsivarsilleni. Olet maailman ihanin ja rakkain tyyppi, ihan niin kuin te kaikki lapset olette meille vanhemmille. Me rakastetaan teitä maailman eniten.

Suuren suuret onnittelut äidin ja isin rakkaalle viisivuotiaalle! Sä oot ihan best <3

Edellisenä iltana ennen päiväkodin ja eskarin alkua me leikattiin molempien tyttöjen hiukset. Vanhemmalta siistittiin vain latvat, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin. Hänen juttunsa on pitkä tukka, jota hän haluaa kasvattaa niin pitkäksi kuin mahdollista. Keskimmäiseltä sen sijaan napsaistiin vähän enemmän, hän nimittäin oli haaveillut polkkatukasta jo pitkän aikaa. Me oltiin juteltu moneen kertaan jo polkkatukasta ja varmisteltu että sitten ei varmasti harmita, kun hiukset leikataan. Ja hän vakuutti, että ei varmasti harmita, kun hän haluaa samanlaisen tukan kuin Orvokilla on Jali ja Suklaatehtaassa.

Ja niin me sitten leikattiin, pisimmistä hiuksista lähti melkein 10cm pituutta, ja muutos oli iso. Yhtäkkiä meidän pieni neljävuotias olikin iso neljävuotias, hän näyttää niin isolta tytöltä nyt uudessa kuontalossaan! Ja hän tykkää uusista hiuksistaan niin paljon, melkein joka päivä hän ihastelee niitä peilistä tai ihan muuten vain. Ja kyllä ne miellyttävät äidinkin silmää, skarppi polkka sopii neidin tyyliin aivan täydellisesti. Mua jännitti hurjasti leikata, lähinnä siksi juuri että jos hän sitten alkaisikin ikävöimään pitkää tukkaa eikä sitä saisikaan enää takaisin (niin mulle kävi pienenä, kun leikattiin lyhyeksi omasta toiveestani). Mutta ei siinä käynytkään niin, päin vastoin.

Mun mielestä on tärkeää että lapset saavat vaikuttaa omaan tyyliinsä, niin vaatteisiin kuin hiuksiinkin (mikäli ne lasta itseään siis kiinnostavat). Aikuisen tehtävä on päättää vaatetuksen määrä ja laatu, sään ja tarpeiden mukaan, mutta lapsella on kyllä oikeus vaikuttaa mielestäni siihen millaisia vaatteet ovat muuten. Sama hiusten kanssa. Lapsi saa päättää ihan itse millaiset hiukset haluaa. Oma tyyli on lapselle tärkeä itseilmaisun muoto, ja sitä voi kehittää jo ihan pienestä asti jos itse niin haluaa. On tietysti olemassa myös lapsia joille ei juurikaan ole väliä mitä päälleen laittaa tai millaiset hiukset on, ja sekin on ihan fine. Itseään voi ilmaista monella tapaa.

Huivi Gugguu / Paita Gugguu / Takki Zara / Housut Lindex (saatu)/ Kengät Zara / Laukku Michael Kors

Meillä toinen isommista tytöistä on tosi kiinnostunut vaatteista ja tyylistä, ja toinen taas ei niin välitä. Molemmilla on ollut vaiheita, kun vaatteiden valinta on ollut monimutkainen prosessi, ja pukemisesta on saanut käydä keskustelua. Nykyään päästään aika kivuttomasti. Kaapit on täytetty vaatteilla, jotka vastaavat tyttöjen omaa makua, ja on valittu sinne vanhempien kanssa yhdessä. Yleensä mä valkkaan illalla lapsille vaatteet aamuksi dagikseen ja eskariin, ja melkeinpä joka kerta ne ovat tyttöjen mieleen. Usein he yllättyvät iloisesti ja ovat tyytyväisiä, ”jee just tän paidan mä halusinkin!”. Mutta aina jos he haluavat myös osallistua asun valintaan tai muuttaa jotain mun valitsemaa, he saavat. Juhlavaatteet valitaan aina yhdessä.

Tämä systeemi toimii ainakin tällä hetkellä meillä tosi hyvin. Ainahan niitä vaiheita tulee, voi olla että kuukauden päästä on taas sellainen meininki että vaatteiden valinta iltaisin kestää tunnin, niinkuin mulla pienenä. Mutta ei se ole niin justiinsa. Näin on hyvä just nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Saako teillä lapset päättää omasta pukeutumisestaan tai ulkonäöstään muuten?

Kävin eilen äitini luona ja nappasin mukaani hauskan, alakouluiässä täyttämäni valokuva-albumin, jossa oli kaikenlaisia kuvia omasta lapsuudestani. Olin valinnut albumiini jokaiselta siihen astiselta ikävuodeltani omia lempparikuviani, ja ne ovat ei missään järjestyksessä siellä. Jostain syystä olen valinnut myös mukaani mun isovanhempien lomakuvia, Etelän lomalta jolla en itse ollut edes mukana. Pisti vähän naurattamaan kun täysin vieras kanarialainen kalkkuna on siellä mun vauvavuosien nakukuvien keskellä. Mutta kai ne mummun ja papan lomakuvat on olleet mulle tärkeitä silloin, ja onhan niitä hauska selata näin myöhemminkin.

Se valokuva-albumi nyt ei varsinaisesti muuten liity tähän postaukseen, kuin että inspiroiduin sitten laittamaan meidän kaikkien kolmen tytön kuvat rinnakkain ja tsekkaamaan että onko sisaruksissa samaa näköä niin kuin moni sanoo. Ja onhan heissä, vaikka kaikki kolme ihan omanlaisiaan uniikkeja mimmejä ovatkin. Kyllä heidät siskoiksi tunnistaa todellakin, vaikka eivät mielestäni mitään identtisiä kolmosia kuitenkaan ole.

Toki kuvat on kaikki otettu vauva-aikaan, vanhempana sitten oma tyyli ja esimerkiksi hiukset ja ilmeet ja eleet muokkaavat myös ulkonäköä synnynnäisten piirteiden lisäksi, joskus jopa enemmän kuin ne piirteet itsessään. Tosi mielenkiintoista nähdä, ovatko tytöt samannäköisiä vaikkapa teini-iässä tai keski-ikäisinä. Monestihan ihmiset alkavat muistuttaa esimerkiksi vanhempiaan tosi paljon vasta keski-iässä, vaikka aiemmin samaa näköä ei olisi niin huomannutkaan. Moni on sanonut jo nyt että joku tytöistä näyttää ihan minulta tai on kuin ilmetty Otto. Jännää nähdä muuttuuko tämä iän myötä, vai alkavatko he muistuttaa enemmänkin meitä.

Kun katsoo noita vanhempien tyttöjen vauvakuvia, näkee ihan selvästi että ”hehän näyttivät ihan itseltään jo vauvana”, mutta nyt kun Nova on vasta vauva, ei vielä silti voi tietää miltä hän näyttää isompana. Se on jotenkin niin hassua että sitä ei vaan silti voi tietää, vaikka jälkikäteen sen näkee ihan selkeästi. Esikoisella on ihan samanlaisia ilmeitä edelleen, ja keskimmäinenkin on ihan samannäköinen nyt kuin vauvanakin. Vaikka mua hirveästi kiinnostaakin että millainen isompi tyyppi Novasta tulee, olen maailman onnellisin että saadaan nauttia hänestä vielä vauvana pitkän aikaa.

Näissä kuvissa kaikki tytöt ovat suunnilleen puolen vuoden ikäisiä, ja suunnilleen saman kokoisiakin. Hauskaa, että vaikka heidän syntymäpituutensa ovat vaihdelleet 46cm ja 51cm välillä, ja syntymäpainot 3010g & 3580g välillä, puolen vuoden iässä he ovat olleet melko saman kokoisia kaikki. Tosin kaikkein pisin on tämä meidän kuopus, jonka syntymäpituus oli kuitenkin vain 49cm, keskimmäistä ja esikoista myöhäisemmistä viikoista huolimatta. Hän lähestyy jo 70cm pituutta kovaa vauhtia, ehkä jo puolivuotisneuvolassa ollaan saavutettu uusi kymmenluku pituudessa. Jännää seurata myös tätä kasvua!

Hauskaa, kun katsoo näitä kuvia niin huomaa myös miten on kamerat, objektiivit ja kuvakulmat muuttuneet vuosien varrella. Onneksi mielestäni parempaan suuntaan, toivottavasti teidänkin!

Ihanaa tiistaita kaikille <3