Mustaa, valkoista, minttua ja vaaleanpunaista

22.07.2013

Siinä on meidän hääteema, kiitos teidän ihanuuksien jotka keksitte että ne mun teemahaaveethan voi yhdistää! Päävärit ovat siis musta ja valkoinen, mutta siellätäällä tulee näkymään myös pieniä ripauksia minttua ja vaaleanpunaista, kuitenkin hyvin maltillisesti ettei mene liian sekavaksi. Kuten mainitsinkin viimeviikolla, ovat hääjutut edenneet nyt jo tosi paljon! Meillä on aivan mielettömät hääkuvaajat buukattuna joista kerron myöhemmin lisää ja tänään käytiin hakemassa postista kaksi isoa paketillista ihanaa häätilpehööriä uudelta yhteistyökumppaniltani Juhlacenteriltä.

Me saatiin Juhlacenteriltä hääkoristeita, tarvikkeita karkkibuffetiin ja kaikkea ihanaa mitä ikinä hääpäivänä nyt saattaakaan kaivata. Esittelen hääkoristeita vielä jatkossa tarkemmin omissa postauksissaan mutta mä oon niin innoissani jo nyt!! Siis pääsin niin häätunnelmaan kun avasin paketit ja löysin ihanat kyltit, pompomit ja hääsaippuakuplat. En käsitä miten jaksan odottaa vielä helmikuuhun asti, mutta häälaskurimme mukaan eihän sinne onneksi ole enää kuin tasan 200 päivää! Ihan hurjan vähän, päivät kuluvat todella nopeasti.

Koska ne päivät tosiaan kuluvat hurjaa vauhtia, ja koska mulla on kaksi ihanaa pientä tyttöä sekä kaksi ihanaa blogia hääjärjestelyiden lisäksi, mä koin helpoimmaksi vaihtoehdoksi sen että meidän hääkoristeet ovat valmiita emmekä askartele niitä itse muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta. Tähän liittyy siis myös yhteistyökumppanini Juhlacenter jonka valikoimaa ei voi kuin ylistää. Löysin sieltä hurjasti teemaamme sopivia koristeita ja muita tarpeellisia juttuja hääpäivää ajatellen. Teemaamme liittyen haluaisin myös mustavalkoraidallisia kaitaliinoja, mutta niitä en ole löytänyt mistään liikkeestä Suomen maankamaralta joten ajattelin mahdollisesti tilata tai ostaa mustavalkoraidallista kangasta ja ompeluttaa niistä liinat. Ne liinat taitavatkin olla ainoa juttu jota Juhla Centeristä en löytänyt eli tulemme koristeaskarteluissa pääsemään todella helpolla!

IMG_7571x yksityiskohdat

Mä aion kertoa koristeista ja muista jutuista teemoittain eli ajattelinkin antaa teille mahdollisuuden päättää mistä haluatte kuulla ensimmäisenä! Vaihtoehtoja ovat pöytäkoristeet, yleiskoristeet & lahjapöytä, karkkibuffet, hääauton koristelu, hääparin pöydän koristelu ja kirkon koristeet kukkaistytön korista saippuakupliin. Kaikista tulen kyllä kertomaan mutta jos jokin aihe kiinnostaa erityisesti ja haluaisitte kuulla siitä ekana niin kertokaa ihmeessä!

kideadvertise(1)Mä olen todella iloinen ja yllättynyt siitä miten mahtavan vastaanoton hääblogi on saanut teiltä, kiitos hurjan paljon kaikille kommentoineille. Olette antaneet aivan loistavia vinkkejä, tehneet mahtavan päätöksen mun puolesta ja saaneet mua ajattelemaan monia asioita jotka eivät muuten olisi käyneet mielen vieressäkään. Mä yritän päivittää myös hääblogia mahdollisimman usein mutta veikkaan että tahti kiihtyy hääpäivää kohti!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥♥


51 Responses to “Mustaa, valkoista, minttua ja vaaleanpunaista”

  1. teekuppi sanoo:

    Mua kiinnostais eniten toi autoasia. Kun teillä itsellänne ei ilmeisesti ole omaa autoa? Niin kiinnostaisi tietää kuinka hoidatte tämän :). Karkkibuffet on myös kiinnostava, kun en ole ennen sellaisesta kuulluutkaan. Tai siis kyseistä sanaa, meinaatteko siis laittaa erillisen pöydän makeisille(sen mielikuvan buffet luo), vai meinataanko sillä sanalla sitä perinteistä ”karkeille pienet rasiat/pussukat, joku runo/loru kylkeen ja 1 pussukka/vieras” 🙂 ?

    • Iina sanoo:

      Ei me kyllä omaa autoa käytettäisi vaikka meillä sellainen olisikin! 😀 Kun me halutaan joku vähän erikoisempi auto hääautoksi 🙂 Mutta juu, tästä tulen kirjoittelemaan lisää sitten kun autovalinta on tehty! 🙂 Ja karkkibuffet nimenomaan tarkoittaa erillistä karkkibuffet -pöytää! 🙂 Siitä voin kirjoitella enemmän, oon tosi innoissaan siitä!

  2. iiinka sanoo:

    mua kiinnostas kans tietää enemmän tosta karkkibuffetista kun en sellasesta oo ennen kuullu 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Mäkin haluun häihin jossa on karkkibuffet ! 😀 Siispä haluisin kuulla ensimmäisinä karkkibuffetista ja hääauton koristelusta, ja tietysti millanen ite auto on ! Onko Tiara kukkaistyttö ? 🙂

    • Iina sanoo:

      Karkkibuffet on kyllä niin naminam varmasti :D! Joo, täytyy kirjoitella siitä lisää ja autosta kans, en nimittäin vielä itsekään tiedä millainen hääauto me halutaan paitsi että joku vähän erikoisempi! 😀 Tiara on kukkaistyttö :)♥

  4. Elisabet sanoo:

    Oi, tuommosia kun myös itse pääsis hypistelemään! Tuli muuten mieleen tämmönen sivu; http://www.nowandforever.fi/ . Tuoltakin saa tilattua näytteitä ja hää kuvaston ilmaiseksi. Toimituskin nopeaa. En tiedä, et ootko jo tsekkaillu mut tuossapa kuitenkin tuo! 🙂 <3

  5. laura sanoo:

    Oih , noi kaikki on yli söpöjä! Karkkibuffet ihan sairaan kiva idea! 🙂 noi wedding kyltit on ihan täydellisiä , laitatteko niitä tien varsiin? 🙂 teidäm häistä tulee varmasti tosi ihanat ja onnistuneet!

    • Iina sanoo:

      Mäkin tykkään ja tuossa ei näy edes puoliakaan kunnolla, oon niin innoissaan meidän koristeista! 🙂 Tuossa kylttipakkauksessa on kuusi erilaista kylttiä eli vain yhdessä lukee ”wedding” ja muissa lukee esim ”sweet things” (laitetaan se karkkibuffetiin) ja kaikkia muita juhla-aiheisia tekstejä. Mutta se wedding-kyltti voisi olla hyvä tienvarsikyltiksi! Pitää vielä miettiä, ne on kyllä tosi söpöjä! 😀

      Kiitoksia paljon♥

  6. ghsdgdgfs sanoo:

    Karkkibuffet 🙂 kuulostaa niin mielenkiintoiselta ja jotenkin ”erikoiselta”

    • Iina sanoo:

      Se taitaa nykyään olla aika tavallista mutta mä en oo ainakaan itse vielä ikinä päässyt häihin joissa sellainen olisi ollut, eli uusi juttu mullekin! Pitääpä kirjoitella siitä :)!

  7. Niina sanoo:

    Kaikki aiheet on mielenkiintosia, mutta ekana kiinnostais kuulla teidän tulevasta karkkibuffetista! 😀

  8. mimini sanoo:

    karkkibuffat täydellisyyttä! niistä ekana ei moni niitä uskallakkaa tehä mut ihan on huipujuttu

  9. laura sanoo:

    yhyy itken täällä liikutuksesta ! Mun sydän pakahtuu tästä blogista, se onnen määrä joka sulle ja Otolle on annettu, ei voi muuta sanoa kun että ♥

    Toivon, että mäkin löytäisin joskus vielä miehen ja pääsisin naimisiin 🙁

    Aivan maailman eniten onnea teille! Oon hirmu onnellinen teijän puolesta :3

    • Iina sanoo:

      Voiei mikä ihana sä olet♥♥ Kiitos ihan hurjan paljon! Ihanaa että on sun kaltaisia ihmisiä jotka osaavat vilpittömästi iloita toisten onnesta 🙂 Noin upealle tyypille kuin sinä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että löydät itsekin todellisen onnen ja rakkauden elämääsi!♥ 🙂

  10. Sofia sanoo:

    Mä oon ollu nyt jo kolmissa häissä, jossa on ollut toi karkkibuffetti 🙂 ja on kyllä aivan loistava juttu! saa vähän makeaa siinä illanaikana napostella sitten, pieneen makean himoon ;D Ihania koristeita näyttää noista kuvista ainaskin löytyvän 😉

    • Iina sanoo:

      No hyvä että oot tykännyt, toivottavasti meidänkin vieraat tykkää! Mä en oo koskaan vielä itse päässyt kokemaan karkkibuffetia :(! 😀 Ja kiitos, mä oon ihan rakastunut noihin koristeisiin kans!

  11. Emmiina sanoo:

    Hei, etsimme kaverin häihin tietynvärisiä kaitaliinoja, joita emme kuitenkaan löytäneet. Lopulta törmäsimme Ikeassa juuri sopiviin paneeliverhoihin, joista saimme kaitaliinat ! Uskoisin, että mustavalkoisia paneeliverhoja on, vaikka muille jakaa! 🙂

  12. Lauraa sanoo:

    Ikeassa on musta-valkoraidallista kangasta! Tais olla 7,99€ metri 🙂

  13. Inga sanoo:

    Ihania koristeita! Mää ite haluaisin eka kuulla karkkibuffetista. 😉 Noi wedding kyltit on ihania, samoin hääkakkusaippuakuplat (Onko ne niitä? :D)!

    Laitan nyt kuitenkin, vaikket välttämättä tykkää: http://www.somethingold.fi/tuotteet.html?id=14/200
    (Esim. Jos on valkoset liinat ja mustat kaitaliinat tai jos on musta ja valkoinen kaitaliina vuorotellen)

    • Iina sanoo:

      Kiitos :)! Karkkibuffetista täytyy kirjoittaa kun niin moni sitä toivoi! Ja hääkakut on joo saippuakuplia, ihan ylisöpöjä :D!

      Mä haluan nimenomaan niitä mustavalkoraidallisia, meillä on mustaa satiinikaitaliinaa 20m rulla kun saatiin Juhlacenteriltä ja sitäkin tulee juhlapaikalle mutta haluan ehdottomasti niitä raitoja myös :D!

  14. Jaanh sanoo:

    Kyllä sitä jos on lähiaikoina häät järjestäny nii on karkkibuffetista kuullu. Sen takia vois tulla kuokkimaan häihin, nam. 😉 Mulla saattais karata lapasesta se homma, kuten aina Makuunin irtokarkkilaarilla.

  15. Vilmu sanoo:

    Haha oon aika perso makealle niin tottakai haluaisin kuulla ekana karkkibuffetista!

  16. mamma11 sanoo:

    voithan laittaa valkoiset liinat pöytiin ja siihen päälle mustasta kankaasta tehdyt pöydän mittaiset kaitaliinat:)

  17. Nimetön sanoo:

    Onkohan koskaan käyny niin että joku pikkunapero vetää ittensä ihan täyteen karkkia karkkibuffetista ja sit oksentaa 😀 Mulle ois ainaki pienenä käyny niin meinaan oon aikas perso makeelle ollu koko ikäni 😀

  18. Jonna sanoo:

    Karkkibuffet kuullostaa kivalta, enkä oo ite kuullut sellaisesta missään häissä, joten siitä ois kiva lukasta 🙂

  19. Idam sanoo:

    Mua kiinnostaisi karkkibuffet sekä pöytäkoristelut 🙂 Ihania juttuja vilahtelee kuvissa!

  20. Lispe sanoo:

    Meillä oli 5 vuotta sitten omissa häissämme karkkibuffet. Häiden väritys oli kulta-hopea-valkoinen. Kaikki karkit olivat valkoisia ja isoissa eri mallisissa lasimaljoissa, 6-8 eri lajia, en oikein muista. Valkoiset vaahtokarkit oli haastavin etsiä. Yllättävän paljon sai karkkeja olla, että maljat tulivat täyteen. Sekä lapset että aikuiset olivat innoissaan pyödästä. Osa lapsista oli todellakin sokerihumalassa.. 🙂 Karkkibuffet paljastettiin valkoisen liinan alta vasta ruoan jälkeen.

    • Iina sanoo:

      Vautsi, kuulostaa makealta! Haha 😀 Ja voin kuvitella että sokerihumala oli taattu! Toi oli kiva idea et paljastettiin vasta ruoan jälkeen niin lapsetkin varmaan suostuivat paremmin syömään ruokaa 🙂

  21. AnnaMaria sanoo:

    Kovasti kiinnostaa tuo teidän hääautonne ja sen koristelu sekä mielenkiinnolla myös kirkon koristeet 🙂 Näin ensi alkuun… Olen aivan koukuttunut tähän hienoon blogiisi 😉

  22. Nimetön sanoo:

    Karkkibuffet tai kirkon koristelu ois kiva kuulla ekana! 😀

  23. Nannukka sanoo:

    Moi Iina! Toivottavasti huomaat tän!! Mä olin tossa muutama viikko takaperin sellaisissa nuoren parin häissä, missä oli aivan mahtava yksityiskohta häävilinän keskellä! Siinä ruoan jälkeen, käytiin sit anoppini kanssa vessareissulla ulkorakennuksilla. Iloinen yllätys vessareissulla oli se, että ulkorakennusten eteen oli rakennettu naisille oma laittautumispiste. Siellä oli hiuslakkaa, pinnejä, huulipunaa, hajuvesiä, hiuskoristeita, nenäliinoja, ripsiväriä, karkkia kipossa, sukkahousuja yms. tarpeellista, mutta ei nyt mtn hirveen tyyristä. 🙂 Ajatus oli erikoinen ja mielestäni ihana !! Miehillä oli sitten eri partavesiä kuulemma vessassa lavuaarien vieressä, kun avopuolisoni oli siellä pistäytynyt. Ajattelin antaa vinkin, jos ette sellaisesta ole vielä kuulleet. Tykkäsimme anoppini ja avopuolisoni kanssa kovasti ideasta ja niin tykkäsivät monet muutkin! :)))))

    • Iina sanoo:

      Mäkin oon miettinyt tota tarpeellisten tavaroiden koria, mahtavaa kuulla että se oli vieradenkin mielestä kätevä juttu :)! Ehkä meillekin tulee se sitten!! 🙂 Kiitos vinkistä!

  24. mansikkaponi sanoo:

    Karkkibuffet ehdottomasti esille vasta ruuan jälkeen! Esim. kahvituksen ja kakun aikana on joskus häissä ollut jotain pientä karkkia esillä, vaikka suurin osa keskittyy kakun maisteluun ja vasta kahvituksen jälkeen laitettu karkkibuffet tosiaan esille. Näin ei kukaan tule ahmittua liikaa karkkia ja kaikki jaksavat joraa ilman vahinkoja 🙂 t. joku jolla mahdollisesti hieman kokemusta häissä työskentelystä

  25. jonna sanoo:

    Et olisi halukas myymään karkkibuffa kamoja?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.