Steve Madden lanseerausbileet @ Club Showroom

23.11.2013

Eilen oli siitä harvinainen päivä että mulla oli blogijuttuja illalla, eli Steve Madden -kenkämerkin lanseerausbileet keskustassa Club Showroomissa.  Ennen Steve Madden -tilaisuutta me piipahdettiin Oton kanssa erään ihanan hääliikkeen avajaisissa, mutta niistä  lisää hääblogin puolella. Mä halusin ehdottomasti käyttää tämän tilaisuuden nyt kun äiti oli meillä ja pääsin kerrankin nauttimaan rauhassa aikuisseurassa pr-tapahtumasta ja vielä ilta-aikaan. Hipsittiin kuitenkin kiltisti kotiin jo kymmenen maissa kun Otolla oli tänään duunipäivä, mutta oli silti mukava käydä näkemässä ihmisiä ja ennenkaikkea ihastelemassa Steve Maddenin upeita kenkiä.

Multa itseltä löytyy vasta yhdet Steve Madden -ihanuudet, viime vuonna joululahjaksi saadut Reggime-saappaat jotka ovat kyllä osoittautuneet tosi laadukkaiksi ja ovat tyylikkään ulkomuotonsa lisäksi olleet tosi hyvät jalassa. Mä oon super innoissani siitä että Yhdysvaltalainen Steve Madden tulee viimein Suomeen, sillä en tykkää ostaa kenkiä netistä ja tähän asti noita ihania kenkiä ei muuten ole Suomeen saanut ostettua. Mulle on tosi tärkeää se että kengät tuntuvat hyvältä jalassa, vaikka korko olisi kuinka korkea. Siksi olenkin iloinen että Steve Madden -kengissä kengän hyvään istuvuuteen ja tuntumaan on panostettu.

IMG_9720 IMG_9723 IMG_9724Mulla on vielä hääkengätkin hakusessa, Steve Madden voisi ihan hyvin olla yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto, sen verran lujaa ihastuin eilen muutamaan korkkaripariin. Olen vaan epävarma väristä vielä, sillä olisi hauskaa jos kengät jollain tapaa sopisivat teemaväreihimme – mustaan, vaaleanpunaiseen, minttuun ja valkoiseen. Kengissä vaan harvoin näkee noita värejä yhdisteltynä, ainakaan kovin tyylikkäästi. Mutta ehkä se riittäisi että jokin teemaväri on kengissä edustettuna, ei niiden kaikkien tarvitse olla. Ja musta on ainakin helppo väri löytää upeat kengät.

Otto lupautui mulle aveciksi mukaan ja yllättävän hyvin hän viihtyi vaikka me juhlittiin aika tyttöporukalla Emilian ja Emilian pikkuserkun Susannan kanssa. Oli kiva nähdä taas Emiliaa ja etenkin oli hauskaa kun te mun lukijat tulitte moikkailemaan! Tuli niin hyvä fiilis teidän sanoista, ihan mieletöntä aina tavata tyyppejä sieltä ruudun takaa.

IMG_9730 IMG_9759Juhlissa on hauska käydä, mutta kotona on vielä mukavampaa. Tänään vietetään rauhallista lauantai-iltaa pippuricremefraichella tuunatun makaronilaatikon, tuoreen latte macchiaton ja Breaking Badin voimin. Huomenna on tietenkin joulukadun avajaiset ja Stockan jouluikkunan paljastus Aleksanterinkadulla, joten sinne suunnataan varmaankin koko perheen kesken. Mulla on työn alla Zeldan 7kk-postaus ja ensi viikolla pitäisi sitten tehdä toka vastausvideo Oton kanssa. Lisäksi on tulossa asiaa kahvista, tilannekatsausta ja hääkutsujen esittelyä hääblogin puolella ja vaikka mitä muuta!

Ihanaa viikonloppua kaikille♥♥


17 Responses to “Steve Madden lanseerausbileet @ Club Showroom”

  1. Laura sanoo:

    Vitsi miten kauniina oot taas jälleen kerran ollu liikenteessä :)!!

  2. VILMULI sanoo:

    onks sulla pidennyksiä näissä kuvissa ollenkaan? sun hiukset näyttää jotenkin parempikuntosilta ja tosi raikkailta! ja ei herranjestas toi kengät näyttää ihanille 😮

  3. Nimetön sanoo:

    oottepa kaikki niin kauniina, en malta oottaa noit postauksia:D!!

  4. Anna sanoo:

    ei vitsi oon aina luullu että toi monissa blogeissa kenkien yhteydessä mainittu steve madden on se good charlotten jäsen ja nyt oli pakko käydä tarkastamassa asian todellinen laita 😀 hupss…

  5. Tirppa sanoo:

    Onneksi asun täällä pohjosessa niin ei tarvii huolehtia korkkareilla tepsuttelusta, muuten vois rahapussi olla aika tyhjänä 😉 Ja apua, miksen löydä täältä Kideistä sitä sun hää-blogia? 😮

    • Iina sanoo:

      Hahah no kyllä sinnekin saa noita tilattua ;)! Mä en tiedä miksei mun hääblogia löydy, kyllä mä sen ainakin löydän :)! Tuosta mun blogin sivupalkista pääsee suoraan sinne! 🙂

  6. Laura sanoo:

    Nuo Steve Maddenin mustat balleriinat on niin <3 Oon himoinnu niitä niin pitkään! Ehkä pukki tois ens kesää varten…

  7. Nyt sitä mennään Aleksanterinkadulle kun olen takaisin Ruotsissa! Viime viikolla olin sielläpäin mieheni kanssa!

  8. RagDoll sanoo:

    Mahtavaa! Minne ja koska on Maddenit tulossa? Tiedän jälleenmyyjiä suomesta, mutta onko ihan oma suuri liiketila tiedossa? 🙂

    • Iina sanoo:

      No eikö olekin! 🙂 Steve Madden ei vielä avaa lippulaivaliikettä, mutta jään tosi innolla odottamaan josko me sellainenkin saataisiin mahdollisimman pian kun merkki nyt edustaa Suomessa näkyvämmin :)! Ainakin STockalla on Maddenia myynnissä! 🙂

      • RagDoll sanoo:

        Aleksanterinkadun Zioonkin oli tänä talvena tullut kyseistä merkkiä. Omistan heiltä yhden parin huiman korkeita avokkaita. On ne kieltämättä aika upeita! 🙂 Ehdin jo innostua, että olisi kokonainen liike tulossa, heh.. 😉

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.