Siinä vaiheessa kun minä, ruuanlaiton truelover olen kolme kertaa peräkkäin onnistunut unohtamaan jonkin valmistamani ruan olennaisen ainesosan ostamisen, voi varmaankin päätellä että häästressi on huipussaan. Eilen unohtui tomaattikastiketta varten ostaa tomaattimurska, tänään makaronilaatikosta makaronit, tiistain ruuan unohtunutta ainesosaa en edes muista enää koska mulla ei ole hajuakaan mitä me syötiin silloin. Miten voinkin olla näin urpo? Tämä ei ole yhtään mun tapaista, mulla on norsun muisti, mä oon se joka muistaa lapsuudenkaverin ovikoodin vuodelta 1997 ja kaikki vanhat kotiosoitteet missä olen asunut elämäni aikana.
Onneksi nuo ruokaunohdukset nyt eivät maailmaa kaada ja muuten olen pyrkinyt nyt tekemään mahdollisimman paljon listoja etten vain unohda mitään tärkeää. Tänään on taas monta asiaa tullut hoidettua, mistä johtuen ensi viikon kalenteri on niin täyteen buukattu kuin mahdollista. Huomenna mä kuitenkin pääsen rentoutumaan koko päiväksi ja aivan uusiin maisemiin, mutta siitä kerron lisää vasta myöhemmin. Antakaa se mulle anteeksi, mä en yleensä harrasta näitä ”siitä lisää myöhemmin” -kiusoittelujuttuja, mutta nyt haluan pitää vielä hetken tämän ihan omana tietona koska olen niin äärettömän iloinen ja innostunut että pelkään että jos sanon sen ääneen niin se ei toteudu!
Tiara täytti tällä viikolla jo kaksi vuotta ja neljä kuukautta, hurjaa että aika vaan vilistää eteenpäin eikä itse huomaakaan kun ei tajua pysähtyä ajattelemaan. Tipasta on kasvanut niin ihanan osaava ja reipas tyttö, joka elää todellista prinsessavaihetta tällä hetkellä. Mielipiteitä on alkanut löytymään siitä mitä aamulla saa pukea hänen päälleen ja yleensä päälle täytyy saada mekko, kaulaan koru ja tukkaan joku härpäke. Sitten Tiara kävelee käsilaukku kädessä kotona, kopistelee mun korkkareilla ja raahaa kauppaankin punaisen glitter-laukkunsa yhdistettynä Mini Rodinin pandahaalariin, jonka ympäri laukun hihna juuri ja juuri riittää niin että perusmittainen olkalaukku roikkuu vyötärön korkeudella.
Tänään ulkoiltiin aamulla rapsakassa pakkassäässä tyttöjen kanssa vaikka ei me kauhean kauan viitsitty olla kun tuntui että posket jäätyy. Neidit keinuivat vuorotellen vauvakeinussa ja Tiara antoi siskolleen ylpeänä vauhtia, mikä sai Zeldan kikattamaan ja kiljumaan riemusta. Viime aikoina Tiara on ottanut yhä enemmän isosiskon roolia omakseen ja huolehtinut Zeldasta innoissaan. Monena päivänä Tipa on saanut syöttää Zeldalle hedelmäsoseen välipalaksi ja osannut tosi hienosti syöttää koko purkillisen, eikä ole edes pahemmin sotkenut! Ensin vähän epäröin kun Tipa ilmoitti haluavansa syöttää, mutta ajattelin että eikai pieni sotku haittaa jos hän niin kovasti haluaa kokeilla ja yllätyinkin iloisesti kun ruokailu sujui hyvin.
Mutta nyt mun on pakko suunnata nukkumaan koska kello soi aamulla 4.30 ja mua hirvittää jo valmiiksi että miten ihmeessä pääsen ylös! Hyvää yötä ihanat, päivittelen huomenna ainakin Instagramia ahkeraan (@iinalaura) eli jos haluatte tietää mitä huomenna tapahtuu niin kurkkikaa sinne!
Ohoh, miten se aika näin nopeasti meni, muistan elävästi kun Tiaraa vasta odottelit
No sanopa muuta, ihan hullua!!
Mistä tuo mekko on? Ihana!
Se on Nununu -merkkinen ja Minimintistä saatu :)!
Tiara on niin kaunis lapsi! ♥
No niin se kyllä on♥♥
Älä huoli, kaikki unohtelee välillä asioita, vaikka normisti olisikin kuinka hyvä muisti. Varsinkin stressaantuneena pää ei jaksa muistaa kaikkea, se menee kyllä ohi<3 Tiara on kyllä tosi söpö ja ihanat ballerinat, olispa tollasia aikuistenkin kokoa. Tuossa ylimmässä konttauskuvassa Tipassa on muuten tosi paljon sun näköä
Ihanaa päivää sulle!<3
Kiitos paljon ihanan rauhoittavasta kommentista, se merkitsi mulle paljon kun luin tämän häästressin keskellä! :D♥ Tipa on paras ja söpösin neiti♥
Yleensä Tiara on ihan kopio Otosta, mutta tuossa alimmassa kuvassa missä Tiara on yksistään niin on kyl ihan sun näköinen
Haha, hassua!!
Se on joku hassu ilme/kuvakulma varmaan 
Miten Tiara voikin olla jo noin vanha
Muistan niiin selkeästi vielä sen ajan, kun vasta odottelit Tiaraa
Tiara on myös tosi paljon Oton näköinen!
No niinpä, ihan hurjaa että aika on kulunut näin nopeasti!!
Tipa on ihan kuin mini-Otto :D♥
Senki tollukka! XD
ooiii <3 ihana kuulla, että tikru tykkää sen laukusta <3 tuli ihana fiilis! XD
nähdään pian <3
Hahahaa oon niin urpo
Ähh mulla on nii ikävä teitä jo nyt ja jotenki nii absurdia että kaikki hääjutut meni jo, tyhjä olo XD♥
Ihania kuvia Tiarasta! Voi mikä suloisuus.
Tsemppiä hääjärjestelyihin ja voimia!
Kiitoksia, Tipa on kyllä maailman sulosin♥♥
näissä kuvissa tiara näyttää kyllä tosi paljon sulta!
vaikka yleensä oon huomannut tiarassa enemmän oton näköä
Hahah ompa hassua, mut nyt kun moni on sanonu nii ehkä huomaan itekki jotain pientä yhdennäköisyyttä, vaikka yleensä on tosiaan ihan Oton näkönen
Minkä merkkinen toi Zeldan haalari on?
Ihania tyttöjä jälleen kerran♥
Se on Jonathan :)! Niin on♥♥
Ei sitä taida pysyy moni muukaan mukana, että miten noi lapset kasvaa nopeesti. Olen jopa hämilläni, että kohta Tiara menee kouluun :DD Mutta aivan loistavia kuvia
♥ Ikäväääää, like always
No niinpä, ihan uskomattoman nopeasti aika kuluu! Kiitos muru ja ikävä täälläkin♥
Apua oompa mä lukenu sun blogia jo kauan!! En edes ole tajunnut miten aika meneekään näin nopeesti, Tiarakin jo reilusti yli 2vuotta :D. Ekasta postauksesta asti oon lukenu blogias ja edelleen kuuluu lemppareihin.
Hahah
Aika kuluu niin nopsaa ettei sitä ees huomaa! Ihan huikeaa että oot lukenut mun höpötyksiä noin kauan, ja vieläpä pysynyt mukana :)! Kiitos hurjan paljon♥♥
Maailman söpöin tähtimekko!! <3<3 Oli mahtavaa nähdä Köpiksessä!! Toivottavasti nähdään taas pian!
Mäkin rakastan tota mekkoa!! Oli kyllä ihana nähdä, pitää mennä joku päivä vaikka kahville tai törmätä jossain tapahtumassa :)!!
Mikä merkki toi zeldan haalari on?
Se on Jonathan :)!
Ihana poseeraaja siellä!
Tsemppiä viimeisiin viikkoihin ennen häitä
listoja listoja! Niiden kans mä elin varmaan kuukauden ennen h-hetkeä 
No niin on♥♥ Kiitos paljon tsempeistä, listat oli mullekin henkireikä tai muuten ei olis tullut häistä mitään!
olisiko sinulta mahdollista ostaa Tiaran ja Zeldan vanhoja vaatteita?
Onhan multa :)! Niitä riittää hulluna
Missä myyt niitä?:)