Alkuviikon pikamoikat

19.02.2014

alkuviikkoaMoikka! Ihan ensinnäkin, hurjan isot kiitokset kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, te olette valaneet muhun uskoa ja antaneet paljon ajattelemisen aihetta tuleviin valintoihin, ihan mahtavaa. Mulla on ollut kova ikävä syvämietteisempien postausten kirjoittamista, ja tulen kevään aikana kirjoittamaan taas enemmän myös mielipidejuttuja ja muita keskustelua toivottavasti herättäviä kirjoituksia. Nyt voin taas kirjoittaa ja paneutua aiheisiin, kun häähöttö alkaa tehdä pikkuhiljaa tilaa muillekin ajatuksille! Jos teillä on jotain päivän polttavia aiheita mielessä, joista haluaisitte mun mahdollisesti kirjoittavan kevään aikana, olen ehdotuksille avoinna. Musta on ihanaa kun aina välillä kommenttiboksiin tipahtelee mitä kivoimpia postausideoita!

Mulla on ollut kiireinen alkuviikko tyttöjen kanssa, ollaan juostu blogitapaamisissa, passikuvissa ja kavereita näkemässä. Hyvä että meillä on ollut puuhaa, sillä Otto on kipeänä ja varmasti on mukavampi levätä kun henkilökohtainen kolmen hengen kanalauma poistuu välillä kaakattamaan muihinkin maisemiin ja herra saa nauttia hiljaisuudesta. Ottaessani Oton sukunimen ajattelin vain sitä kuinka helppoa ja mukavaa on kun koko perheellä on sama sukunimi, mutta voi hitsi mä sanon että onneksi ei tarvitse tehdä tätä korttienvaihtorumbaa tämän jälkeen enää koskaan!

Jokapaikkaan saa soitella, tosiaan nuo passikuvat piti käydä ottamassa (no ihan kiva saada päivitys vanhojen henkkareiden mustatukkainen-angstiteini-jolla-on-toisessa-silmässä-enemmän-meikkiä-kuin-toisessa -kuvaan) ja sitten pitää vielä käydä poliisiasemalla hakemassa ne henkkarit. Nykyään sinnekin varataan etukäteen aika, mikä oli mulle täysin uusi juttu! Mutta ihan mukavaa että tällainen käytäntö on, muistan kyllä miten aina passia hakiessa joutui jonottamaan pitkiä aikoja ennen.

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat pinkin herkkukameran kuvissa? Mulla on suuri kunnia osallistua Nikonin kamppikseen tämän kevään ajan, missä tulen testaamaan erilaisia Nikonin 1-sarjan vaihdettavia objektiiveja tukevia digikameroita aina muutaman viikon kerrallaan, ja kertomaan niistä enemmän. Ensimmäinen kokeiltava kamera on tämä Nikon 1 S1, josta kerron lisää heti kun olen sitä päässyt kunnolla kokeilemaan erilaisissa kuvaustilanteissa. Täytyy sanoa että tämä minikamera tuntuu niin helpolta kun vertaa järkälemäiseen eos 600D:eni, mutta on jännittävää nähdä mihin vaihdettavilla objektiiveilla varustettujen kompaktikameroiden ominaisuudet pystyvät oikeisiin järjestelmäkameroihin verrattuna. Mutta tosiaan kamera-asiaa luvassa myöhemmin, en malta odottaa että pääsen kunnolla testailemaan!

Tänään luvassa on vielä juoksevien asioiden hoitamista, sekä vierailu kaverin luona tyttöjen kanssa, mitä odotan innolla. Paljon on tulossa asiaa vaikka ja mistä aiheista, eli pysykääpä kuulolla, julkaisen illalla lisää juttuja, ja hääblogiin on luvassa postausta myöskin. Mukavaa päivää kaikille♥


29 Responses to “Alkuviikon pikamoikat”

  1. kaisla sanoo:

    En olekaan vielä tänne laittanut kommenttia, mutta jälkikäteen onnea tuoreelle vaimolle ja koko perheelle! 🙂 Kyselit noita postausehdotuksia. Teillä näyttää olevan oikein kiltit tytöt, niin minusta olisi tosi mielenkiintoista kuulla teidän kasvatusmetodeista. Olet varmasti aikaisemmin kirjoitellutkin ajatuksistasi, mutta nyt kun Tiarakin on vanhempi, olisi mukava kuulla miten teillä toimitaan mahdollisten tuhmailuiden tullessa. Oletteko puhumis- vai jäähylinjoilla? Onko äiti tai isi ”tiukempi”? Miten saatte selviettyä uhmakiukut (jos sellaisia on).
    Sinun blogi on kyllä niin ihana. On kiva lukea sujuvaa tekstiä ja positiivinen sävy saa hyvälle tuulelle 🙂 Mukavaa kevättä teille! Toivottavasti Ottokin paranee pian!

    • Iina sanoo:

      Kiitos hurjasti postausehdotuksesta ja onnitteluista :)! Mä kirjoittelen mielellään kasvatuksesta, aihe on todella lähellä mun sydäntä! Ja kiitos hurjasti kehuista, mahtavaa kevättä myös sinulle :)!

  2. Sanu sanoo:

    Moikka, ois kiva kuulla tosiaan jatkossa niitä mielipidepostauksia. Kirjoitat niin mukavaa ja konstailematonta tekstiä 🙂

    Halusin myös kiittää sua bloggaamisesta. Kiitos:) olet aina yhtä ihanan positiivinen ja rauhallinen vaikka blogimaailmassa nykyään sataa varmaan aika paljon kuraa niskaan. Olen seurannut blogiasi tiaran raskausajoista lähtien, mutta en ole ikinä jättänyt kommenttia. Vähän aikaa sitten tein kuitenkin itselleni lupauksen, että jätän blogeihin enemmän kommentteja. Kyllästyin kommenttiboksien ääliöihin ja totesin, että voin itse auttaa ainostaan jättämällä kommentin ja muistuttamalla että myös meitä fiksuja löytyy:)

    • Iina sanoo:

      Moikka! Kiitos ihan hurjasti itsellesi vain! Mahtavaa kuulla että tykkäät :)! Hienon lupauksen olet tehnyt, josta saisin itsekin kyllä ottaa mallia enkä aina vedota kiireeseen ja jättää kommentoimatta. Olet inspiroiva tyyppi! Mahtavaa kevättä sinulle :)!

  3. Ida sanoo:

    Mooi! Teeppä postausta teidän päivän kulusta ja rutiineista. Miten saat omaa aikaa päivääsi, vai onko sitä sitten illalla vasta? Entä mites noin äitinä sun viikottainen liikunta, tuleeko se lasten kans touhuamisessa ja ulkoillessa vai teetkös jotain lisäksi? 🙂 sitten nää perus kotiaskareet. Jätätkö ne illalle vai saatko hoidettua päivän kuluessa? Miten Otto auttaa kotiaskareissa ja kuinka usein hän auttaa? Mikä tai mitkä ovat sellaisia asioita jotka saavat pitämään sinut hyvällä tuulella työn täytteisessä arjessa?
    Liekkös olet näistä kirjoitellutkin aikaisemmin, mut päivitystä vaan ois kiva kuulla! 🙂

  4. st.brigitten sanoo:

    Vähän jäljessä kommentoiden edellistä, mutta kivalta kuulostaa suunnitelmat! Itsellä on pohdinnassa myöskin liiketalous, mutta taloushallinnon puolella. Mutta saa nyt nähdä milloin mun kohdalla olisi edes mahdollisuus opiskeluja miettiä, ehkä joskus nelikymppisenä ;D

    Ja voi hitsi, mä olin jo unohtanut millainen urakka se korttien,passien ym. uusiminen olikaan… Aika kultaa muistot 😀 Onneksi ei tosiaan enää ikinä!

  5. Petra sanoo:

    En tiedä saatko tästä aiheesta kasaan postausta, jos et niin vastaa kommentilla, mutta olisi kiva kuulla sun mielipide rokotteista. Mitä mieltä olet rokotusohjelman rokotteista, onko jotain mitä et ole lapsille ottanut, jos niin miksì? Onko rokotteet hyödyllisiä? Entäs influenssa rokotteet? Oletteko/aijotteko itsenne rokottaa, entä lapset, miksi?
    Itse olen ottanut pojalle kaikki rokotusohjelman rokotteet, mutta influenssa piikkiä emme kukaan aijo ottaa. Tietysti pelottaa, että saa sen taudin, mutta toisaalta mulla on niin huonot kokemukset edellisistä influenssa rokotteista, etten enään halua riskeerata..

    Tuosta kun sukunimi vaihtuu.. Mä en tiedä kuinka erilailla se menee silloin, kun naimisiin mennään, mutta itse olen vaihtanut ´´muutenvaan” (mut kastettiin sukunimeen X, joka on isäni sukunimi, mutta ollessani 4v. äiti vaihtoi sukunimeni Y, joka on hänen edellisen avioliitosta ´´nappaama” nimi, myöskin veljeni sukunimi on Y. Minua ärsytti tuo aina, koska en tuntenut kuuluvani tuolle sukunimelle, kun en herra Y:lle mitään sukua ole, joten kun vihdoin sain itse päättää, menin ja vaihdoin takasin X sukunimen.) ja jouduin täyttämään hirveet kaavakkeet, että miksi haluan vaihtaa, kauhea litania perusteluita ja sitten odottelua että meneekö läpi yms. ja se myös tietysti maksoi ja sitten kun meni läpi niin uusimaan kaikki kortit… Kauhulla odotan uutta rumbaa kun menen tulevaisuudessa naimisiin. Aijon siis pitää tuon ´´vaivalla”`saamani sukunimenkin, joten otan sitten kaksiosaisen.

    • Iina sanoo:

      No rokotteista en varmaan saisi kokonaista postausta aikaiseksi, sillä mulla ei ole niistä erityisen vahvoja mielipiteitä. Me ollaan toimittu samalla tavalla kuin te, otettu kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset mutta jätetty influenssarokotukset ottamatta 🙂

      Hahaha joo tuo korttien vaihtaminen on todella ärsyttävää puuhaa! 😀

  6. Minnis sanoo:

    Eikö olekkin kumma, että aina jos on jotain pientä tekemistä (kuten passikuvat) ja muuta pientä, tuntuu että aika ei riittäisi :D? Tai toivottavasti muillakin on 😀 Viimeviikolla kävin itsekin ottamassa uudet passikuvat ja piti muistaa mennä suutarille laittamaan uudet korkolaput niin jopas tuntui siltä, että en ehdi tai jaksa tai on jotain muuta turhaa 😀 No sainki ne tehtyä ja nyt passiani koristaa ehkä maailman rumin kuva XD siis se oli ihan karsee! Meinasin oikeesti mennä ottamaan uudet kuvat :’DD no onneks passi on nykyisin ”vain” 5vuotta voimassa! Ja tota en kyllä vahingossakaan muille näytä :D!

    Ihana pallero Zelpa on<3 Ihan on äitinsä näköinen 🙂

  7. Nelli sanoo:

    Voi Iina, mä oon seurannut sun blogia ihan alkuajoista lähtien ja on ollu ihanaa huomata, kuinka upee ja kaunis nuori nainen susta on tullut. Tiara ja Zelda on ehkä maailman sulosimpia tyttöjä, piristää aina päivää kun huomaan uuden postauksen ja pääsen lukemaan teiän kuulumisia. Oot positiivisuutes ansiosta ehdottomasti yks mun lempibloggaajista, oon niin onnellinen että teiän perheellä menee hyvin! Toivon teille kaikkea hyvää myös tulevaisuuteen 🙂

    • Iina sanoo:

      Voiei miten ihana ja kaunis kommentti, kiitos paljon sulle<3 Mulle tuli niin hyvä meili sun sanoista, mahtavaa että odotat postauksia kovasti ja tykkäät lukea meidän juttuja 🙂 Kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti sinulla on ihana kevät!♥

  8. Nimetön sanoo:

    Tuntuu aika törkeelle ajatella näin, mutta oottelen vieläki sitä postausta ”jos en olisi tullutkaan raskaaksi” 😀

  9. Saara sanoo:

    Sukunimirumba kuulostaa tutulta. Mutta onneksi se tosiaan täytyy käydä vain kerran läpi!

    Toiveista tuli mieleen sellainen, kun esikoista odottaessa ihan kaikki vauvoihin liittyvä pyörii mielessä, ihan yksinkertaisimmista asioista alkaen. Niin sellainen ”vauvan saaminen for dummies” – tyylinen postaus ois loistava 🙂 vihjeitä vauva-arkeen ihan siitä lähtien, kuinka monta bodya missäkin koossa kannattaa kotiin hamstrata.

    Mielipidepostaukset on myös todella hyviä, kun niitä kirjoittaa noinkin fiksuja mielipiteitä omaava tyyppi! 😉

    Oikeastaan sulta ei huonoja postauksia tulekaan, eli jatka samaan malliin! Mukavaa loppu viikkoa, toivottavasti pysytte muut terveinä!

    • Iina sanoo:

      Hauska postausidea tuo vauvansaaminen for dummies, ehdottomasti laitan korvan taakse :)! Kiitos hurjan paljon, mahtavaa kuulla että postaukset miellyttää ja onnea esikoisen odotukseen :)!♥

  10. Ana sanoo:

    Ois kiva jos tekisitte oton kanssa sen videon kolmannen osan! piti vaa muistuttaa että ette unoha:) onnea vielä koko perheelle! mut veli meni just vähän ennen teijän häitä naimisiin:3

  11. petraaaaaaaa sanoo:

    ”henkilökohtainen kolmen hengen kanalauma poistuu välillä kaakattamaan muihinkin maisemiin ja herra saa nauttia hiljaisuudesta” :DDD ihanaa :’)

  12. Niina sanoo:

    Mulla on jo pitempään ollut mielessä seuraavanlainen postausehdotus: olisi kiva kuulla teidän perheen ruoka-aine ja tuotemerkki suosikkeja. Esimerkiksi mitä hedelmiä teillä syödään; mitkä ovat lemppareita? Entäs kasvispuoli: mitä kasviksia tulee käytettyä eniten; mistä tykkäätte? Ostatteko yleensä kotimaista, ulkomaista vaiko molempia? Mitä maitotuotteita teillä käytetään; jogurttia, viiliä…? Onko noissa jotain suosikkimerkkiä ja -makua, joita tulee yleensä ostettua? Mikä on sun lemppari purkkamaku/-merkki? Entäpä ns. herkkupuoli (tämä lähinnä koskien sua ja Ottoa): onko teillä jotain suosikkiherkkua (esim. jäätelö, suklaa, irtokarkit…)? Mikä on niissä suosikkimaku/-laji?

    Nuo oli tosiaan vain esimerkkejä. Tuo on sellainen aihe, että siitä saa helposti päätettyä, miten laajassa skaalassa haluaa sen toteuttaa 🙂 Lisäksi olisi kiva kuulla, kuinka ”merkkiuskollisia” te olette. Onko joitain tiettyjä ruoka-aineita tai tuotteita, joissa olette kokeneet jonkin merkin ylivoimaisesti parhaaksi? Onko jokin tuotemerkki (esim. Pirkka, Rainbow…) sellainen, että sitä tulee suosittua/ostettua muita merkkejä enemmän? Entä pyrittekö ostamaan yleensä halvinta vaihtoehtoa vai pysyttelettekö mieluummin ns. tunnetuissa ”laadukkaissa” tuotemerkeissä?

    Itse olen kasvissyöjä, joten meillä erilaisia kasviksia ja hedelmiä tulee ostettua todella runsaasti. Ehkä kuitenkin hedelmissä eniten omenoita ja banaania ja kasviksissa kurkkua ja tomaattia. Nuo on myös sellaisia juttuja, joita meillä kotona pitää olla AINA tai muuten on piru irti 😉 Kasviksissa ostan itse aina vain kotimaista ihan jo maun vuoksi, vaikka kyllähän se kirpaisee, kun varsinkin näin talvella kotimaisten kasvisten hinnat on pilvissä… Lisäksi syön päivittäin maustamatonta luonnonjogurttia. Sen suhteen olen tosi tarkka, enkä suostu ostamaan kuin hinnaltaan tyyristä, mutta ehdottomasti parhaaksi koettua Valion A+ luonnonjogurttia. Muitakin olen kokeillut, mutta ne ovat olleet omaan makuuni niin pahan / oudon makuisia, että ei kiitos. Niin, ja purkassa parasta on vihreä Jenkki 😀

    Toivottavasti noista sepustuksista ja esimerkeistä saa nyt jonkinlaisen käsityksen, että mitä haen takaa. Monia ruokapostauksia olet aiemmin jo tehnytkin, mutta tämän kaltaista en ole itse ainakaan huomannut 🙂

  13. Iida sanoo:

    Hei Iina! E yleesä tykkää blogeista mut oon aiva koukussa sun blogiin ja instagramiin! Sun postaukset o aina nii ihanan positiivisia ja mielenkiintosia. Ja teillä o nii kauniit ja söpöt pikkutyttäret 🙂 kaikkea hyvää sun perheelle:)

  14. Riikka/Riikan blogi sanoo:

    AivaN ihana blogi sulla ja tutustuin siihen täällä hotellissa aaronia nukuttaessa. Pitkä nukutus oli… Alan ehdottomasti seuraamaan ja kiva kun tänään tavattiin siljalla. Vaikutat tosi aidolta ja toivottavasti tavataan vielä joskus, vaikka alppilan brunssilla. Jes nyt noi loputkin nukahti..

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, olet ihana! <3 Mustakin oli tosi mukava tavata, tosiaan olen sun blogia aiemminkin vilkuillut ja ihastellut teidän muksujen vaatteita ja kaunista kotia :)! Laitan sulle sähköpostia siitä brunssista, olisi tosiaan kiva tavata uudelleenkin :)! Mukavaa loppuviikonloppua, mäkin nautin kun lapset kans vihdoin nukahti :)!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.