Lumoava Serafina -arvonta

16.03.2014

Hääkuvapostauksen piti olla viimeinen hääpostaus lifestyleblogin puolella, mutta tässä on nyt vielä se poikkeus joka vahvistaa mun päätöksen, eli hääkorut esittelen vielä täällä. Ihan vain siksi että yhteistyökumppanini Lumoava halusi tarjota teille ihanuuksille arvonnan, ja haluan antaa mahdollisimman monille mahdollisuuden osallistua siihen! Ensin kerron kuitenkin mun upeista hääkoruistani, jotka ovat kyllä päässeet jo muuhunkin käyttöön.

Hääkoruja valitessani mulle oli tärkeää, että ne ovat näyttävät mutta eivät kuitenkaan vie huomiota  itse hääpuvulta.Siksi halusin valita nimenomaan kaulakorun, enkä riipusta. Lumoavalla on paljon erilaisia upeita kaulakoruja, ja valinnanvaikeus oli suuri. Lopulta päädyin kahteen koruun joiden väliltä en osannut enää ilman sovitusta päättää; Eelis Aleksin Kiara ja Carina Blomqvistin Serafina. Sovitin molempia koruja, mallasin ja mietiskelin monta päivää, ja lopulta koin Serafinan enemmän omakseni.

106_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva443_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva(1)

© Täydenkuunkuva

Näin jälkikäteen ajateltunahan Serafinan muoto sopii aivan täydellisesti mun puvun helman muotoihin, kun siitäkin tulee vähän sellainen ”kerrostettu” fiilis. Mä luotin vaistooni, ja se oli selkeästi oikea päätös, sillä hääkuvia katsellessani mä joka kerta pysähdyn ihastelemaan kauniita korujani. Kuten aina Lumoavan korujen taustalla, Serafinankin taustalla on kaunis runonpätkä:

Kirkkaimman valon luo kulkevi tie,
taivaiden lamput kun hohtaa
Ain aito rakkaus mun perille vie,
sydän puhtain kun kulkuain johtaa

Mun mielestä Serafina sopii kauniisti myös arkeen, sillä näyttävyydestään huolimatta se ei ole krumeluuri. Korvakorut ovat hienostunut  lisä tavalliseen arkipäivään, rannekoru näyttää kauniilta ihan yksinkin ja etenkin kaulakoru tuo hienostunutta fiilistä vaikkapa valkoisen kauluspaidankin kanssa. Yhdessä pidettäessä korut tietysti ovat todella juhlavat, ja sopivat häiden lisäksi mihin tahansa muihinkin juhliin. Myös tammikuun boudoir -kuvauksissa mulla oli ylläni kauniit Serafina -korut. Boudoir -kuvia en viitsi blogissa sen enempää julkaista, mutta rajasin yhden kuvan sillä tavalla, että korut tulevat esille, niin näette samat korut myös vähän erilaisen lookin kanssa.

237_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 354_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuvaboudoir_taydenkuun_kuva-4pieni© Täydenkuunkuva

1176152_10201742037730886_548105345_nPostaus toteutettu yhteistyössä Lumoavan kanssa.

Sain kunnian arpoa teille Serafina -korvakorut, jollaiset minulla oli hääpäivänä ylläni. Arvontaan voit osallistua keksimällä itsellesi nimimerkin, kommentoimalla tähän postaukseen  ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään (näkyy vain minulle). Arvonta-aikaa on 16.3.-20.3.2014 klo 22.00 asti. Onnea arvontaan kaikille!


514 Responses to “Lumoava Serafina -arvonta”

  1. Miu sanoo:

    Moi!

    Arvonnasta sai viimein boostia kirjoittaa viimein kommenttiakin tänne! Bongasin blogisi vasta noin viikko sitten hääblogin kautta ja oli pakko kahlata loputkin läpi 🙂 Laadukasta tekstiä ja kuvaa! Samanikäisenä naisena on kiva lukea toisenlaisia päätöksiä tehneen ikätoverin kokemuksia. Ja positiivisuus=♥

    Ihanaa kevättä siulle ja perheellesi!

  2. Suvi sanoo:

    Nuo korut kyllä sopivat mekkoosi hyvin. Mä itse tykkään hurjasti Lumoavan tuotteista. En ole saanut edelleenkän aikaiseksi ostaa hääkoruja itselleni, joten jospa arpaonni suosisi!
    Mukana arvonnassa!

  3. Iina-Katariina sanoo:

    Aivan ihana koru! Vieläpä sellanen, mitä mä voisin käyttää.:3

  4. lumoutunut lumoavasta sanoo:

    Nimimerkin mukaisesti oon lumoutunut näistä koruista 🙂 Ihania ja naisellisia!

  5. Tanya sanoo:

    Aivan ihastuttavia nuo korut! Ja voi miten kaunis olet tuossa viimeisessä kuvassa! 🙂

  6. Venla sanoo:

    Onpas ihanat korut!!:)

  7. ärräpää sanoo:

    Tyttö 1,5v nimeltä Serafina. Nyt vasta tajusin yhtäläisyyden, korullahan olisi upea merkitys minulle <3

  8. nina sanoo:

    Oispa kiva voittaa! =)

  9. Maiju sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  10. Sikurina sanoo:

    Mukana kivassa arvonnassa. Lumoavan korut ovat kyllä ihania!

  11. Susu sanoo:

    WAU miten upeita kuvia, olet kyllä yksi kauneimmista näkemistäni morsiammista <3

  12. Annika sanoo:

    Eihän näihin hääaiheisiin postauksin voi ikinä kyllästyä, minun puolesta voisit kirjoittaa näitä vielä vaikka kuinka! Ja vitsit että tuo sneakpeek kuva boudoirkuvauksista on hieno! Vaikka tietysti ymmärrän, ettet julkaista lopullisia kuvia täällä, niin olisi kyllä ollut siistiä nähdä millaiset kuvaukset ovat olleet!
    Ihanaa kevättä teidän perheelle!

  13. nea sanoo:

    Eikä, vähän noi on ihanat! ♡ sopis kyllä omaakin kokoelmaa koristamaan!

  14. Alisa sanoo:

    Ihanat korut! 🙂 Arvonnassa mukana. 🙂

  15. hansulaatti sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  16. up sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 upeat korut!

  17. Ida-M sanoo:

    Hauska sattuma, pikkusiskoni toinen nimi on Serafina. Siksi postauksen otsikko kiinnitti huomioni 🙂 Korvikset ois hyvä lahjaidea esim. hänen 18-vuotis synttäreilleen!

  18. Tintti sanoo:

    Mukana! 🙂

  19. Sannna sanoo:

    Mukana ollaan ! 🙂

  20. Neea sanoo:

    Äääääh ku niin kaunis oot ollu<3 Oon seurannu teijän häätaivalta, vaikka ei oo kauheesti tullu kirjoiteltua.. Elämä niin haipakassa vaiheessaan :/ Mutta Ihanat nuo korviksetkin, mutta erityisesti sinä ja puku<3 Ne vaan on jotain parhautta siinä päivässä! 🙂

  21. Daniela sanoo:

    Mukana arvonnassa! Aivan ihania koruja 🙂

  22. essi sanoo:

    Olemme menossa muutamam vuoden päästä mieheni kanssa naimisiin ja olisi hienoa saada itse pitää korviksia. Ehkä myös sen jälkeen pistää ne ”kiertoon” ja arpoa ne seuraavalle morsiammelle 😉

  23. fanse sanoo:

    Ajattoman kauniit! Mukana todellakin!

  24. Merikatariina sanoo:

    Aivan mielettömän upea morsian! 🙂

  25. LIRE sanoo:

    Oot kyllä hurjan kaunis ja mekko ja korut yhdessä näyttävät tosi hyvältä! <3
    Olen mukana arvonnassa! 🙂 On kyllä ihan sen näköiset korvikset jotka sopisivat minulle, todella kauniit<3

  26. miikkuli sanoo:

    Mukana ollaan!

  27. tintti sanoo:

    Ihania koruja, todellakin lumoavia 🙂 Ehdottomasti olen siis mukana arvonnassa!

  28. saaramarianne sanoo:

    Mä oon niiiiiin mukana!

  29. Merih sanoo:

    Moi. Todella hyvä koruvalinta, tuo serafina oli tuon puvun kanssa. 🙂 Mukana arvonnassa.

  30. Emmau sanoo:

    Ihanat! Itse en osaa kauheasti koruja käyttää kun en ole löytänyt sopivia, mutta nuo olisivat täydelliset 🙂

  31. Oi joo! Mä oon tolkuttoman huono käyttämään koruja tai ylipäätään ostamaan niitä itelleni, eli sillon kun niille olis tarvetta niin sopivia ei kotoa löydykään 😀 Tulisi todellakin tarpeeseen, joten mukana ollaan!

  32. Annika sanoo:

    Kaunis morsian!!:) ja aovan upeat korut!

  33. Nea sanoo:

    Mukana arvonnassa! Pakko vielä todeta, et korut sopivat mekkoon kun nenä päähän:-)

  34. jepasupermama sanoo:

    Mukaan arvontaan, vaikka en todellakaan ole hääihmisiä (välillä vain pakonedessä niissä joutuu käymään).

  35. veeruska sanoo:

    Mukana kauniiden korvisten arvonnassa… 🙂

  36. Janita sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  37. Alisa Amanda sanoo:

    Voi miten kauniita koruja! Olisi ihanaa saada tuollainen ♥

  38. Siiri sanoo:

    Ihana idea Lumoavalta kehittää runot kaikkiin korusarjoihin!
    Korvikset ovat niin ihanat, että pakko osallistua arvontaan (:

  39. Jensbu sanoo:

    Ihanat korut! Nimensä mukaisesti ovat kyllä lumoavia 🙂 Pakko olla mukana arvonnassa! 🙂

  40. Emmi sanoo:

    Kokeilen onneani! Kauniit korut<3

  41. Sonja sanoo:

    Aivan upeat! 🙂

  42. Iida sanoo:

    Kauniita ajattomia koruja,mukana ehdottomasti!

  43. vilima sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  44. embiii sanoo:

    Ompa upeat korut! 🙂 arvontaan mukaan! Korut tulisi hääkoruikseni 🙂

  45. tiiti66 sanoo:

    Ovatpa kivasti klassisen ajattomia. Olen mieluusti mukana arvonnassa..

  46. oliviagggg sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa! 🙂

  47. oonaemmaolivia sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  48. margaad sanoo:

    Ihanat korvakorut…

  49. Elisa sanoo:

    Mä täällä niin aina katselen sun blogia, kun itselläkin on häät tulossa. Teillä oli varmasti aivan upeat häät ja tuo koru todellakin passaa sinun pukuusi hyvin! 🙂

    Jospa onni suosii, olisi kivat korvakorut omiin häihin vaikkapa, kun muutenkin niin pienellä budjetilla häät joudutaan pitämään. En ollut edes koruja vielä ajatellut, että sellaisetkin pitää olla. 😀

  50. Elisabet sanoo:

    Oi miten ihanat! Uusia korvakoruja mä olenkin etsiskellyt jo hetken. Tulisi vaan ehkä ongelma, että pitäisinkö noita arkena vai ihan spesiaali tilanteissa vain. Ensi vuonna kyllä juhlitaan meidän häitä, eli aika mahtavat ne sinnekin olisi.. 🙂

  51. SeijaMarianne sanoo:

    Mukana arvonnassa, Lumoavan tuotteet on upeita!

  52. Emilia sanoo:

    Mäkin katselin jo silloin ekojen hääpostauksien aikaan, että sopiipa hyvin noi korut kokonaisuuteen. 🙂

  53. Marru sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  54. annji sanoo:

    En kestä miten onnellisen näköinen morsian oletkaan! Asusteistasi ihailtavin oli tuo hymy, mutta mielelläni minä korviksetkin ottaisin 😉

  55. anskuli sanoo:

    Upeita koruja on lumoavalla ja itse olen haaveillut noista korvakoruist.

  56. Hilla sanoo:

    Mukana, toivottavasti onni suosii tällä kertaa 🙂

  57. Katarooma sanoo:

    Tää sun blogi on ihana! Kannatuksen vuoksi jo osallistuu nuiden kauniiden korujen arvontaan. Aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi! <3

  58. RosaMaria sanoo:

    Mukana arvonnassa!:)

  59. sm sanoo:

    Kiinnitin huomion noihin ihaniin koruihin jo ensimmäisten sun julkaisemien hääkuvien kohdalla, tykkäisin paljon! Etenkin tuo kaulakoru on kiva ja hopea on väreistä se mistä koruissa tykkkään. Mukana siis arvonnassa.:)

  60. Niina sanoo:

    Kaunis morsian! Tuollaiset sirot korvakorut sopisivat myös tämän ensi kesän morsiamen korviin. 😉

  61. Miiu sanoo:

    Ihania koruja 🙂

  62. hhheidiii. sanoo:

    Oi mukana ollaan! <3

  63. Mira sanoo:

    Aivan täydelliset korut valitsit, sopii tosi hyvin mekon kanssa!
    Mukana myös arvonnassa:)

  64. fanni sanoo:

    Noi on kyllä upeat! Mukana todellakin 😀

    Kyllä sä vaan olet niin kaunis nainen! 🙂

  65. Milja sanoo:

    Aivan ihania noi korut 🙂

  66. Heini K. sanoo:

    Lumoavat korut! Mukana arvonnassa.

  67. janina sanoo:

    Olet ehdottomasti kaunein näkemäni morsian, ja kauniit ovat korutkin! Mukana ollaan!

  68. Saara sanoo:

    Aina vaan päädyn ihastelemaan tota sun hääeleganssia. Huh, olit kyllä niin kauniina!

  69. H sanoo:

    Mukana arvonnassa ! 🙂 upea olet !

  70. Karoliina S sanoo:

    Olis niin ihanaa voittaa, lumoavalla on ihania koruja ja olis ihanaa omistaa sellainen 🙂

  71. Elena sanoo:

    Noi on kyllä upeat korut! 🙂

  72. lumoava sanoo:

    Ihania koruja, mukana! 🙂

  73. Helsi sanoo:

    Arvonnassa ehdottomasti mukana!
    Mielestäni tuon korun ”kuviointi” ja muotokieli sopi täydellisesti sinun lookkiisi kynsistä – hameenhelmaan saakka! Olisi hienoa kuulla lisää noista boudoir kuvauksista – ja miten hyödynsit ko. kuvia oton lahjana?

  74. Enni sanoo:

    Ihanan ajattomat! <3

  75. Mimmu sanoo:

    Mukana ollaan. Kauniit nuo korut!

  76. Kristalli sanoo:

    Sä oot kyllä niin kaunis morsian 🙂

  77. Merlina sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  78. Kampaajatyttönen sanoo:

    Mukana arvonnassa!:)

  79. MaijuJ sanoo:

    Niin ihanat!:) Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  80. Minttu sanoo:

    Häät ovat tulossa, joten arvonnassa mukana 🙂

  81. Mmarika sanoo:

    Upeat korut ja musta noi ruonpätkät on niin ihania korujen takana. Antaa jotenkin ihan eri merkityksen vielä koruille. Mukana arvonnassa 🙂

  82. Johanna sanoo:

    Mukana arvonnassa!:)

  83. Kati L. sanoo:

    Ihanat on kyllä korut. Ehdottomasti mukaan arvontaan 🙂

  84. Anstuliini sanoo:

    Ihanat!<3 Kokeillaan onnea.. 🙂

  85. Jelena sanoo:

    Upeita koruja ja Iina oot todella kaunis! 🙂 varmasti laittaisin omiin häihin myös lumoavan koruja!

  86. tiiamoi sanoo:

    Mukana 🙂

  87. nneeaelisa sanoo:

    Upeat korut! 🙂

  88. sarkku sanoo:

    Aivan ihanat korut! Mukana arvonnassa 🙂

  89. Hanne sanoo:

    Ihanat korut. Kokeillaan onnea josko saisin korvikset omiin häihini 😉

  90. Kirsi sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  91. Marja sanoo:

    Aivan upeat korut! Käy yksiin mekkosi kanssa todella hyvin, valintasi oli kyllä ehdottomasti aivan oikea 🙂 Mukana arvonnassa ollaan!

  92. aadad sanoo:

    Oi mikä arvonta! Ihan mahtavia koruja!

  93. kaisla sanoo:

    Aloitin juuri kaupallisen alan opiskelut, ja tarvitsisin yritysvierailuille yms. siistejä mutta nuorekkaita vaatteita ja asusteita. Paitapuoli alkaa olla hallussa, mutta hienostuneet ja kauniit korut toisivat oman lisänsä lookkiin.

    Näytät aivan tajuttoman kauniilta kuvissa! Ei ihme, että lapsetkin ovat niin syötävän suloisia!

  94. ilona sanoo:

    mukana upeassa arvonnassa!

  95. Ansku sanoo:

    Upea Iina ja kauniit korut. Todella kauniit 🙂

  96. Laura sanoo:

    Ihania! Mukaan arvontaan

  97. miumau sanoo:

    Olet niin upea ja kaunis ja ihanat korut! Mukana arvonnassa! 🙂

  98. jennajee sanoo:

    Mukana! Upeat ovat korut sekä myös sinä korujen kanssa ! 🙂

  99. Jennni sanoo:

    Nätit korut on!! Kivoja nää arvonnat välillä 🙂

  100. sirjasofia sanoo:

    Lumoavalla on kyllä ihania koruja! Kauniisti sopivat nuo korut häämekkosi kanssa! 🙂 Ja pakko myöntää että olit kyllä niin kaunis morsian, ja puku sopi sulle täydellisesti! 🙂

  101. Aino sanoo:

    Moi!
    Minä menen naimisiin rakkaimpani kanssa 1.4.14 eli enää n.kaksi viikkoa h-hetkeen! Toivottavasti arpaonni suosisi 🙂

    Täytyy muuten kertoa, että olen muutamana yönä nähnyt unta teistä! Oon ollut teillä lapsenvahtina ja Tiara ja Zelda on olleet aivan ihania vahdittavia ja leikkiminen heidän kanssa on ollut ihanaa!
    Toivottavasti lähitulevaisuudessa mekin saataisiin mieheni kanssa vauva <3

  102. ninnie sanoo:

    Ihanat korut! 🙂

  103. Carly sanoo:

    Mukana! Ihania koruja 🙂

  104. emmmamaria_ sanoo:

    Voi ihanaa kun sullakin on arvontoja! Ja kyllä on hyvä palkinto, ihailin niin noita sun koruja muutenkin.. 🙂

  105. sitruuna sanoo:

    Ihana ihailtava Iina! Arvonnat on kivoja, jee. 🙂

  106. Demi A. sanoo:

    Upeat koruset! Mukana ollaan 8)

  107. Elina sanoo:

    Kauniita koruja :). Mukana arvonnassa.

  108. kiruska sanoo:

    mukana 🙂

  109. Henni sanoo:

    Mukana arvonnassa ! 🙂

  110. Marjo sanoo:

    Tuo häämekkosi on kyllä aivan unelma, ja koruvalintasi osui kyllä aivan nappiin. Harmittaa vaan kun tietää, että kohta nämä sinun häpostaukset loppuvat, on ollut ihana päästä seuraamaan niitä näin blogisi välityksellä. Ihanaa kevään jatkoa sinne.:)

  111. Katinka sanoo:

    Osallistun arvontaan!

  112. neppari sanoo:

    ihanat korut!

  113. hr sanoo:

    Lumoavan korut ovat aivan ihania! ♥ Poikaystäväni osti minulle Bella-riipuksen joululahjaksi ensimmäisenä yhteisenä joulunamme, ja olin silloin ja olen edelleen aivan onnesta soikeana. Olisi mukavaa kasvattaa omaa Lumoava-kokoelmaa Serafina-korvakoruilla. 🙂

  114. ipatsu92 sanoo:

    Tuo koru sopi sinulle niiin hyvin! Itselläni ei koruja juurikaan ole, kun mikään ei tunnu omalta ja rihkama koruja en viitsi edes ostaa. Tässähän on nyt loistava tilaisuus saada jotain lumoavan kaunista! 🙂
    Ihanaa kevään alkua!

  115. Terhi sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂 ihana arvonta!

  116. Petra sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 olit häissäsi tosi kaunis! 🙂 toki muutenkin olet 🙂 wau!

  117. Salli sanoo:

    Voi vitsit, pakko kerrankin yrittää jos onni osuisi kohdalle! Toi koru on nimittäin ihan älyttömän kaunis, ja jotenkin niin mun äidin näköinen, ja haluaisin joskus antaa jotain hänellekin, kun olen äidiltäni itse niin paljon saanut 🙂

  118. Anne sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  119. kakez sanoo:

    Ihanat korut ja kaunis Iina!

  120. Karoliina sanoo:

    Todella kauniita koruja! 🙂

  121. Mirka sanoo:

    Ehdottomasti mukana!! 🙂

  122. Henmpa sanoo:

    Arvonnat on kyllä aina mukavia kun saa jännittää. Mukana kilpailussa 🙂

  123. Lumoutunut nella sanoo:

    Mukana arvonnassa! Aivan ihana kilpailu, lumoavan korut on niin ihania! 🙂

  124. emmiina sanoo:

    Lumoava koru sopisi täydellisesti koruksi kihlajaisiimme! 😉

  125. minna sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  126. Lottie sanoo:

    Tää olis niin unelma voittaa!

  127. ninski sanoo:

    Ihastelinkin lumoavan koruja tässä pariviikkoa sitten, kun kummitytölle etsin kummilahjaa, olisimpa voinut kahmia itselleni niitä! Ovat kyllä niin upeita 🙂

  128. Kaija sanoo:

    Aivan ihanat korut! Mukana ollaan arvonnassa

  129. SeNsAi sanoo:

    Kirjoituksistasi huokuu onnellisuus ja se saa ainakin minut täällä ruudun toisella puolella myös hymyilemään. Näytät kauniilta olipa vaatteesi/korusi/meikkisi millaiset tahansa!

  130. meetwursti sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  131. idamaria sanoo:

    Aivan upeita koruja! Mukana arvonnassa ehdottomasti:)

  132. Miina sanoo:

    Ihanat korvakorut, sopisivat mahtavasti ylioppilasmekkoni kanssa! Korun nimi kantaa toista nimeäni, joten toivottavasti arpaonni suosii.. 🙂

  133. Ihaileva;) sanoo:

    Lumoavan korut on tosi kauniita ja sopivat moneen tilanteeseen. Nämä sopivat upeasti sinulle hääpäivänäsi:) Toivottavasti arpaonni suosii!

  134. Paula sanoo:

    Olen pitkään ihastellut näitä Lumoavan koruja, mutta nuo korvikset on kyllä ehdottomasti näteimmät! Osallistun siis 🙂

  135. Eerikamak sanoo:

    Ihana postaus ja ihanat korut

  136. Fanny sanoo:

    Mukana ollaan 🙂 Olisi ihanaa voittaa noin kauniit korut itselleni. Sitähän tuntisi itsensä varmaan ihan prinsessaksi. 🙂

  137. Sandelsson sanoo:

    Olet niin kaunis morsian! Kokonaisuus niin täydellinen. Pisteet kotiin myös tummasta huulipunasta. Sen ei tarvitse olla aina kirkasta, eikä heleää pinkkiä. Paljon onnea sinulle ja miehellesi!

  138. maria sanoo:

    Aivan upeita koruja ja vielä upeampi morsian 🙂 mukana myös arvonnassa!

  139. HeidiK sanoo:

    Tosi kauniit korvakorut. Juuri hääpäivään sopivat ja miksei johonkin muuhunkin arvokkaasen juhlaan 🙂 Osallistun!

  140. elina sanoo:

    Oi! Olisi kyllä mahtava voittaa! 🙂
    Näytät ihan hirmu kauniilta kuvissa, ja korut kyllä on just täydelliset mekon kanssa!

  141. sugarapple sanoo:

    Osallistun arvontaan! 🙂

  142. Emma sanoo:

    Ehdottomasti mukana! 🙂

  143. Marica sanoo:

    Noi korut kyllä sopivat sun häätyyliin kuin valettu:) Mulla on vähän samaa tyyliä mukaileva yo-mekko, joten korut sopisivat varmasti myös sen kanssa! Nyt jännätään että mahtaakohan arpa osua kohdalle 🙂

  144. Laurajaniina sanoo:

    Jos sitä itse kokeilis myös, jos onni vaikka sattuiski omalle kohdalle 🙂 p.s ihana blogi! 🙂

  145. Hannemila sanoo:

    Oi olisipa ihana voittaa, sattuu syntymäpäivä tuonne arvonnan loppulle niin olisipa mahtava!:)

  146. katja sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂 ihania koruja!!:)

  147. nette sanoo:

    Aivan ihanat korut! Olisin todella piristyksen tarpeessa kaiken koulu, työ ja perhe hässäkän keskellä ja nämä ihanat korut piristäisivät paljon! Skulle bli så glad! 🙂

  148. AnnaMaria sanoo:

    Onpa kaunis sarja tuo Serafina ja muutenkin Lumoavan koruissa on todellakin sitä jotain. 🙂 Mukana arvonnassa!

  149. Natasha sanoo:

    ihania koruja! mukana ollaan 🙂

  150. Annika sanoo:

    Onpa ihania koruja! Mukana arvonnassa:)

  151. Alice sanoo:

    Mukana! Ihanat korut! 🙂

  152. Rouva T sanoo:

    Ihanat korut ja aivan upea kantaja! Peukut pystyyn ja mukana arvonnassa 🙂

  153. minttu47 sanoo:

    Ihanat korut, mukaan arvontaan ilolla!

  154. -tp sanoo:

    Voi että, oot kyllä upea mimmi! Sädehdit kuvissa kauniimmin kuin kaikki maailman korut yhteensä. Mukana arvonnassa myös, jos vaikka itsekin pääsisi sädehtimään uusien korujen kanssa! 🙂

  155. Sininen sanoo:

    Hih! Aivan upeat korut olet osannut valita hääpäiväksesi 🙂

  156. piia sanoo:

    Mukana ollaan! Kerrassaan ihania kuvia ja kaunis morsian 🙂

  157. Laura sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  158. satua sanoo:

    Tosi ihanat korut 🙂 Mukana arvonnassa!

  159. sara sanoo:

    Ehdottomasti mukana!

  160. Sanni sanoo:

    Aivan ihanat korut, sopivat häätyyliisi todella hyvin! 🙂

  161. Lelly R sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  162. Ea sanoo:

    Ihanat korvikset. Mukana arvonnassa 🙂

  163. Jetta sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  164. tanttu sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  165. Emmb sanoo:

    Todella kauniita koruja! Ja upea morsian 🙂

  166. Helios sanoo:

    Olen mukana arvonnassa, ehdottomasti!

    Korut sopivat kyllä kauniisti sinulle. Mukava nähdä korut käytössä, sillä jotenkin kuvat ilman ihmistä eivät mielestäni niille oikeutta tee.

  167. Hiisukas sanoo:

    Osallistun arvontaan.

  168. hm sanoo:

    Tosi tyylikäät korut! Tosi kivasti sopivat hääpukuusi:)

  169. Mariah sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  170. Eps sanoo:

    Kauniita koruja! Arvonnassa mukana 🙂

  171. Nina sanoo:

    Ihanat korut ja mukana arvonnassa! 🙂

  172. kkiia sanoo:

    tosi kauniit korut ja häämekkosi oli aivan ihana!!

  173. Femia sanoo:

    Arvontaan mukaan. 🙂

  174. Annika sanoo:

    Etenkin toi kaulakoru <3 eli mukana ollaan!
    ps. terkkuja tytöille, ovat niin hellyyttäviä!

  175. Nami sanoo:

    Oih noita korvakoruja käyn kyllä aina ihastelemassa korukaupoissa. Ihanan tyylikkäät ja sopivat kyllä niin arkeen kuin juhlaankin! 🙂

  176. Alma sanoo:

    Oispa ihana voittaa noin upeat korvakorut! Sais edes yhdet tyylikkäät korvakorut käyttöön 😉

  177. Laura sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  178. aiai sanoo:

    Onpas kauniit! Osallistun arvontaan!

  179. Heini sanoo:

    Harvoin sitä tulee osallistuttua blogien arvontoihin, mutta nyt oli niin kaunis arvonta kyseessä, joten mikä ettei 🙂
    Kauniita ja tavallaan herkkiä ajatuksia syntyy noin kauniista koruista.

  180. Niina sanoo:

    Eihän tähän voi olla osallistumatta 🙂

  181. Kariina sanoo:

    Arvonnassa mukana.=)

  182. Titi sanoo:

    Oih ja voih, meillä häät tulossa toukokuussa ja nää korut sopis niin mun vihkisormuksen pariks, täydellisesti<3 jospa onni olis puolellani arvonnassa, who knows.

  183. ReettaJulia sanoo:

    Kun ensimmäistä kertaa esittelit korujasi, ajattelin että olisi hienoa saada samalaiset omaan hääjuhlaan. Lumoava-koruilla on kuitenki oma hintansa…. Olisi ihana saada kantaa korvakoruja juhlissamme! (:

  184. Miltsi sanoo:

    Ihania koruja, sopii sulle niin hyvin ihan joka lookin kanssa 🙂

  185. invisible sanoo:

    sulla on lumoavan kaunis tyylitaju. noi korut sopii niin hienosti kokonaisuuteen. 🙂
    mukana oon arvonnassa!

  186. Karol sanoo:

    Ihania! Mukana

  187. Johanna /nxmo sanoo:

    Nuo korut ovat niin upeita. ♥ Mukana arvonnassa!

  188. Mardi sanoo:

    Kauniit korut ja ihana blogi!

  189. Nea sanoo:

    Rakastan lukea näitä hääpostauksia 🙂

  190. Jelena sanoo:

    Noi korut on kyllä ihan mahtavat! Harvoin rakastun mihinkään käsikoruun niin palavasti kuin tohon Serafinan käsikoruun! Aivan ihana <3

    Mukana arvonnassa!

  191. paavla sanoo:

    Oi, Serafiina on noista munkin lemppari! :–)

  192. Peeja-a sanoo:

    Hei, tosi kauniit korut:) Aivan nappi valinta!

  193. idaaa sanoo:

    on kyllä ihanat korut 🙂

  194. Heintsu sanoo:

    Mukana arvonnassa, on kyllä kauniita kaikki Lumoavan korut! 🙂

  195. Xeve sanoo:

    Ihania koruja! Mukana arvonnassa! 🙂

  196. Sannu sanoo:

    Oih, mukana-mukana-MUKANA! 🙂

  197. Tiks sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Nuo lumoavan korut ovat upeita ja ehdottomasti harkitsen niitä omiin vuoden päästä koittaviin häihini 🙂

  198. Aino sanoo:

    Kauniita koruja, mielelläni huolisin itsellenikin! 🙂

  199. Sanna sanoo:

    Ihanat korut. Mä haluaisin antaa nää mun siskolle lahjaksi, ihan hänen tyyliset >:))

  200. Iidis sanoo:

    Voi, mulle kelpaisi kauniit korvakorut! 🙂

  201. Iida sanoo:

    Ihan mielettömän kaunis tuo viimeinen kuva susta! Vau!
    Mukana arvonnassa:)

  202. Emmi sanoo:

    ihania koruja! ehdottomasti arvonnassa mukana 🙂

  203. riksu sanoo:

    Kauniit korut! Mukana arvonnassa! 🙂

  204. LauraR. sanoo:

    Koruja ei koskaan ole liikaa, vaikka niitä työntakia ei viikolla tulekaan pidettyä.
    Todella nätit korut kyllä ja varmasti monikäyttöiset siinä mielessä, etteivät kuitenkaan ole liian prameat.

  205. Linda sanoo:

    Ehdottomasti mukana; korut ovat upeita 🙂

  206. anniin sanoo:

    Aivan mielettömän upeet !

  207. Laura sanoo:

    Lumoavan valikoima on kyllä pysähdyttävän hieno.
    Mukana!

  208. Vea sanoo:

    Nuo teidän hääkuvat on niin ihania! 🙂 Korut toki myös. Mielelläni sellaisia itellekin ottaisin.

  209. jamila sanoo:

    Aivan ihana häämekko ja korut on yksinkertaisen kauniit!

  210. Nunnu sanoo:

    Osallistun arvontaan! 🙂 Korvikset eivät tulisi kylläkään minulle vaan aijon antaa ne lahjaksi hyvälle ystävälleni, joka menee naimisiin 2.8. Hänellä ei ole kovin suuri budjetti häihin huonon rahatilanteen takia. Ruuat tekee itse meidän kaasojen avustuksella, tilaa puvun itselleen käytettynä ja juhlat pidetään heidän kotonaan ym. Olisi ihana antaa vähän luksusta hänen tärkeään päiväänsä 🙂

  211. Laia sanoo:

    Upea korusetti! Todellakin lumoava!
    Sormet ristiin että arpaonni suosii 🙂

  212. Ida sanoo:

    Kauniita koruja! Mulla on korvisreiät, mutta vain yhdet korvikset, niin olis aika jees saada tollaset helmet lisäks! 🙂

  213. AnneP sanoo:

    Aivan ihania koruja! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  214. sj sanoo:

    Mukana arvonnassa. Upeita koruja, en ole koskaan raskinut tällaisiin laadukkaisiin (hintavampiin) koruihin panostaa muttei halpoja koruja tule kyllä oikein pidettyäkään.

  215. kukkatyttö sanoo:

    mukana arvonnassa :)!

  216. saya sanoo:

    Ihania koruja 🙂 mukana kivassa arvonnassa! T. Saya sayav@hotmail.fi

  217. vilmulii sanoo:

    aaa vitsi miten ihanat! todellakin osallistun:)

  218. jessica sanoo:

    Mielettömän hienoja koruja! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  219. Heli sanoo:

    Olisi mahtava saada korut, sopisi omaan hääpukuun mainiosti! 🙂

  220. Emmi sanoo:

    Sä olit kyllä tosi kaunis morsian, bongasin sut myös tuolta iltalehen talvimorsian-kisasta! 🙂 Korut on aivan ihania, sopis varmaan mullekki 😉

  221. Laura sanoo:

    Aivan ihania koruja. Itte omistan kanssa yhden Lumoava -korun ja se on aivan ihana.

  222. Roosa sanoo:

    Hei !
    Löysin blogisi vasta n. 2 viikkoa sitten ystäväni kautta ja pakko sanoa, että rakastuin heti.
    Olen lukenut nyt kaikki postaukset niin hääblogin kuin tämänkin blogin puolelta. Osaat kirjoittaa todella hyvin ja tuoda asiat hyvin esille. Innolla odottelen sekä sinun että Oton postauksia ! 😉
    Ja pakko vielä sanoa, että teidän perheenne on malliesimerkki siitä millainen rakastavan perheen pitäisikin olla <3 Kaikkea hyvää teille !
    Olen ehdottomasti mukana arvonnassa, nuo korut ovat aivan ihania ja sopii sinulle täydellisesti !

  223. Hebeo sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  224. Minna sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

    Ja ei nää hääpostaukset ainakaan mua ole ehtinyt vielä häiritsemään 😀

  225. -sannas- sanoo:

    Ihastuttavan kauniit korut, ilman muuta mukana arvonnassa. 🙂

  226. Jutta sanoo:

    Ihania koruja, mukana! 🙂

  227. marcat sanoo:

    On kyllä upeat korut! Kerta toisensa jälkeen jään ihailemaan kuvia susta hääpäivänä, mekko täys 10, kuten kaikki muukin 🙂

  228. Kaisla sanoo:

    Vau, olet niin upea! 🙂 Ja mahtavasti sopii nuo korut vaikka millaseen lookkiin, varsinki sun häälookkiin 🙂 Eli mukana arvonnassa ollaan! 😉

  229. Henna sanoo:

    Voi ei kuinka kauniita! Lumoavan korut on niin kauniita, minun mieleeni.
    Upeita kuvia sinusta!

  230. hukka sanoo:

    Hieno arvonta, mukana ollaan ehdottomasti!

  231. mirkku sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  232. Elina.P sanoo:

    Ihania koruja ja ihana arvonta, ehdottomasti mukana arvonnassa!!

  233. Kevät unelmia sanoo:

    Juhlavat ja tyylikkäät korut. Upeita kuvia 🙂 Itselläni on hyvin vähän koruja juhlatilanteisiin, vaikka niitä mielelläni käyttäisin. Itselle ei ole tullut hankittua ja lahjaksi olen saanut vain jotakin tiettyä korua toivomalla mieheltäni (kerran valmistujaislahjaksi).

  234. ansku sanoo:

    Ah miten ihania koruja! Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  235. jonski sanoo:

    mukana ollaan 🙂

  236. Mintsu sanoo:

    Ihania koruja! Uudet korvakorut piristäisi kyllä mieltä 🙂

  237. Bride to be 2014 sanoo:

    On sen verta yksinkertaiset mutta siistit korvikset, että ois vallan hienot omiinkin häihin 🙂

  238. Ipe sanoo:

    Mahtava arvonta, mukana!

  239. Jelena sanoo:

    Tosi upeita kuvia! Osallistun arvontaan. 🙂

  240. Jeanette sanoo:

    Kauniita koruja. Mukana ollaan 🙂

  241. linnuton_puu sanoo:

    Oi oi, ihana arvonta:))

  242. Jessi sanoo:

    Osallistun ♥

  243. Jelluna8 sanoo:

    Ihanai kuvia ja korut ovat kauniita. Mukana arvonnassa.

  244. Mmarikaa sanoo:

    Aivan älyttömän ihania koruja <3

  245. sms sanoo:

    ihana morsian ja ihanat korut 🙂

  246. Paula sanoo:

    Kokeilenpa onneani arvonnassa; Ihanat korvikset voisivat olla kesämorsiammelle kesällä 2015 jotain lainattua.

  247. Riikkanen sanoo:

    Mukana ihanassa arvonnassa! (:

  248. Heidi sanoo:

    Ihanat korut 🙂 Mukana arvonnassa tietty!

  249. Heta sanoo:

    Ihanat korvikset sulla on ollut!! Mukana arvonnassa 🙂

  250. Valma sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Korvakorut onkin mun hankintalistalla:)

  251. Jonha sanoo:

    aivan ihanat!

  252. Essi sanoo:

    Kauniita koruja! Mukana arvonnassa 🙂

  253. Nenne sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  254. Enni sanoo:

    Todella kauniit korut ja kaunis morsian!

  255. laura sanoo:

    mukana ollaan! 🙂

  256. Jonnunen sanoo:

    Upeat korut!

  257. tanju sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Kyllä kelpaisi laittaa nuo korut juhlaan kuin juhlaan! 🙂

  258. tanju sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂 Ihania koruja nuo kaikki Lumoavan korut<3

  259. Tawunen sanoo:

    Ilomielin mukaan arvontaan! Olet ollut niin kaunis morsian 🙂

  260. Krista sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  261. Anna sanoo:

    Mukana ilman muuta! 🙂

  262. Sofia sanoo:

    Mukana myös!! 🙂

  263. Karin sanoo:

    Sopivat kyllä todella hyvin sekä arkeen, että juhlaan 🙂

  264. Eedit sanoo:

    Olisipa ihana ja ikuinen muisto omasta pienestä Serafiina-tyttösestä jota ei koskaan saatu. Kauniit ja lumoavat korut ♥ kantaisin niitä ylepydellä kaulassani ♥ mukana arvonnassa. 🙂

  265. Maukka sanoo:

    Vau, upeat korvikset! Ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂

  266. Vuokko sanoo:

    Olisipa ihanaa voittaa kyseinen koru! Mielestäni Lumoavan korut ovat todella kauniita 🙂 haluaisinkin omistaa enemmän koruja tältä tuotesarjalta!

  267. Kaisass sanoo:

    Mukana minäkin! 🙂

  268. Nefer sanoo:

    On kyllä arvokkaan näköiset korut, upeat.

  269. Henna sanoo:

    Arvonnassa mukana! 🙂

  270. utep sanoo:

    Nuo hääkorut on kyllä ihanat! Toivottavasti arpaonni suosii 🙂

  271. Hanna sanoo:

    Mukana arvonnassa! Kauniita koruja. Korvakorun nimellä on minulle tärkeä yhteys enkelityttööni Silja Serafiinaan, joka kuoli kohtuuni. Olisi aivan ihana voittaa nämä korvikset, joilla on sama nimi.<3

  272. Primrose sanoo:

    Ihan mahtava arvonta ja mahtavat korut! Olen jo pitkään miettinyt jonkun Lumoava-korun hankkimista, ja tämä Serafina on kyllä yksi mun suosikeista. Joten toivottavasti onni potkaisee tällä kertaa. 🙂

  273. ripa sanoo:

    Voi olispa ihanaa saada omistaa Lumoavan upeat korvikset! Kaikki Lumoavan korut on niin kauniita, muttei ole ollut varaa niitä itselle hankkia. Siksipä ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  274. Miia H. sanoo:

    Älyttömän kauniit korut ja juuri sopivat sulle:) Mukana arvonnassa.

  275. Julia sanoo:

    Nuo korut on niin kauniita! Mukana arvonnassa 🙂

  276. Riuna sanoo:

    Oijoi! Kauniita koruja. Arvonnassa mukana!

  277. Milleniumii sanoo:

    Mukana:)

  278. lellu sanoo:

    Todella kauniit korvikset (ja sinä<3).

  279. Tuula sanoo:

    Ihanat noi sun korut! 🙂

  280. Pihla sanoo:

    Osallistun arvontaan 🙂

  281. minni sanoo:

    Eikai tällasta koruarvontaa voi vastustaa!!!

  282. liinakaro sanoo:

    Oiiiii <3!!!

  283. kanerva sanoo:

    todella kauniit korut valitsit, naiselliset ja silti yksinkertaiset. kuten sanoit, sopii moneen tyyliin. tosin lumoavan lähes kaikki korut ovat mielestäni upeita 🙂

  284. Heidi sanoo:

    Olet ollut niin lumoavan kaunis!

  285. Essi sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  286. Maiski sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  287. Meiju sanoo:

    Arvonnassa mukana! 🙂

  288. Hertta sanoo:

    Osallistun arvontaan! 🙂

  289. Leppäkerttu sanoo:

    Kauniit korvikset! Näyttävät, mutta silti eivät vieneet huomiota mekolta. Mukana arvonnassa!

  290. Mother S sanoo:

    On kyllä niin kauniit! Hauska,kun tyttäreni toinen nimi on Serafina 🙂 kyseisiä koruja voisi käyttää ilolla vaikka jokapäivä ! Mukana arvonnassa siis 🙂

  291. Katkat sanoo:

    Wau! Niin kaunis ja niin kauniit! 🙂

  292. jansku- sanoo:

    Upeita koruja. Mukana arvonnassa.

  293. MM777 sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  294. Heini sanoo:

    Mukana ollaan 🙂

  295. Pihla sanoo:

    Ihania ja siroja koruja, tykkään! 🙂

  296. marika.t sanoo:

    Kaunis morsian ja kauniit korut. Arvonnassa mukana 🙂

  297. puupallo sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihanat on 🙂

  298. Päivi sanoo:

    Arvontaan mukaan!

  299. EvaM sanoo:

    Upeat korut ja ne sopivat todella hyvin pukusi kanssa! Sain mieheltäni joululahjaksi lumoavan sydän aiheisen kaulakorun ja olisi ihana voittaa nuo korvikset! Vaikkeivat ole samasta koruperheestä niin sopisivat hyvin yhteen :)!

  300. Taru sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  301. maisa sanoo:

    ihania koruja, mukana niin arvonnassa!

  302. paula sanoo:

    kauniita koruja 🙂

  303. sariko- sanoo:

    mukana arvonnassa. ihanat korut!!

  304. Bruuno sanoo:

    Wow, kauniin yksinkertaista.

  305. Mel sanoo:

    Ilmoittaudun arvontaan! Luen molempia blogejasi ahkerasti, mutta kommentointi on jäänyt hyvin vähälle. Täytyy siis kunnostautua asiassa 🙂 Kauniita koruja ja kuvia.

  306. susritz sanoo:

    Ihanat korvikset! 🙂

  307. Lauram sanoo:

    WOU, oot kyllä nappivalinnat tehnyt. Korut on aivan sun näköset ja kauniit! 🙂

  308. Memmu H sanoo:

    Oi wau,ehdottomasti mukana arvonnassa!! 🙂

  309. sini sanoo:

    mukana arvonnassa:)

  310. Eliisauo sanoo:

    Hei,
    osallistun arvontaa, koska olen aina ihaillut Lumoavan koruja suuresti!
    Nyt vielä tähän samaan kommenttiosioon pakko sanoa, että valitsit aivan upeat korut tärkeään juhlapäiväänne 🙂

  311. Jenny sanoo:

    Erosin tuossa muutama päivä sitten parin vuoden suhteesta, mikä on tietysti äärettömän raskasta, mutta myös hyvä asia, sillä huonossa suhteessa on turha roikkua. Toivotaan, että minäkin sitten vielä jonain päivänä löydän samanlaista rakkautta kuin teillä on 🙂

  312. Jonski sanoo:

    Mukana ollaan! 😛

  313. helena sanoo:

    mukana arvonnassa!:)

  314. Eve sanoo:

    Todella kauniit korut! Ja kaunis tuo runon pätkä, ihanaa kun koruilla on joku ”tausta” 🙂

  315. pauliinaep sanoo:

    Huippu ihania koruja Luomavalla ! 🙂

  316. liinis sanoo:

    Mukana ollaan!!=)

  317. Sara sanoo:

    Todella kauniit korut ja mieletön tuo sinun hääpuku! 🙂

  318. Annele sanoo:

    osallistun arvontaan! 🙂

  319. Heli sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  320. Ansku sanoo:

    Täytyy heti ensimmäiseksi todeta, että olet kyllä kaunein ja upein koskaan näkemäni morsian! Pukusi on aivan mieletön ja koruvalintasi täydellinen; ne todellakin täydentävät lookiasi, mutta eivät vie huomiota mekolta.

    Minulla ja avomiehelläni on ollut viimeaikoina aivan epätodellisen huono onni ja erilaiset vastoinkäymiset ovat piinanneet meitä jo usean kuukauden ajan. Näin surkea onni alkaa tuntua jo niin mahdottomalta, että meitä enemmänkin naurattaa alun itkemisen ja murehtimisen sijaan. Jos vastoinkäymiset vain jatkuvat jatkumistaan, niin otetaan ne sitten naurun kanssa vastaan ja yritetään selvitä niistä positiivisuudella ja yhdessä!

    Vaikka positiivisuus ja usko onnemme kääntymiseen ovatkin välillä hukassa, olen saanut paljon apua ihanan pirteästä ja positiivisesta blogistasi, varsinkin hääblogisi on ollut aivan ykkönen. Kirjoituksesi ovat saaneet minut hymyilemään, nauramaan ja itkemäänkin, ja tahdonkin kiittää sinua siitä, että jaksat panostaa näinkin paljon blogiisi sekä meihin lukijoihin. Keep up the great work, girl! 🙂 Olisikin aivan uskomattoman hienoa voittaa juuri sinun blogiarvonnastasi nuo lumoavan kauniit korvakorut. Ne toisivat paljon iloa arkeeni ja ehkä myös hieman lisää toivoa siitä, että joskus tämä meidänkin huono onni kääntyy!

  321. nounou sanoo:

    On kyllä kauniit korut. Mukaan arvontaan! 🙂

  322. Heidi sanoo:

    Mukana! 🙂 Pakko vielä kehua, miten upean näköinen morsian olit! Eikä näihin hääpostauksiin voi kyllästyä, erittäin tervetulleita ovat 🙂

  323. Johanna sanoo:

    Aivan kertakaikkisen ihastuttavat korut, joita pysähdyin ihastelemaan myös hääkuvia katsellessani <3 Kaikkea hyvää koko perheelle. Olette ihania.

  324. oiijnamit 8) sanoo:

    Oiiij ku upeita, käy tosiaan hyvin sun häämekkoon! Noista tulee ihan erilainen fiilis sillon kun kattoo kauempaa ja sit kun ovat lähikuvassa. Jokatapauksessa lumoavat! 😉 & ihana et saatiin arvontaan!
    PS: Sun blogi on mun lemppari! Innolla oon parivuotta jo seuraillu, vaikkei olekaan tavallaan vielä ajankohtasia aiheita itselle. Kirjoitat kiinnostavasti ja muutenki sopivan monipuolisesti eri jutuista. Hyvää kevättä koko perheelle! 🙂

  325. Emmi sanoo:

    Aivan upeita koruja, todellakin olen mukana arvonnassa!

  326. Elina sanoo:

    Mukana ollaan! Ihanat korut 🙂

  327. Krista sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Klassiset korvakorut on hakusessa kesän juhliin 🙂

  328. Susanna maalta sanoo:

    Pakkohan se on kokeilla onneani näin ihanassa arvonnassa.

  329. MaikkisK sanoo:

    On ollut todella kiva seurata teidän häävalmisteluja ja sitten kuvia itse häistä! Kuvista huokui teidän onnellisuus ja rakkaus! Sait pitää todella kauniita koruja tärkeänä päivänäsi, onneksi siitä on muistonasi paljon kuvia!

    Osallistun arvontaan!

  330. Roosa sanoo:

    Yksinkertainen on kaunista!

  331. Puhpallero sanoo:

    Oli kyllä ihan täydellinen nappivalinta nuo korut sulle 🙂 Upeita kuvia!

  332. Sophia sanoo:

    Omia häitäni tanssittiin jo joulukuussa, mutta parhaan ystäväni häät ovat tulossa toukokuussa ja nuo olisivat täydelliset korvakorut minulle niihin juhliin, joissa saan kunnian toimia myös kaasona 🙂

  333. manna sanoo:

    Minäkin mukana :).

  334. Pirre sanoo:

    Tyrmäävä tuo vika kuva! Mukana arvonnassa 🙂

  335. lisbetti sanoo:

    Aivan ihanat korut! Olit kyllä niiiin kaunis morsian! 🙂

  336. Linda sanoo:

    Kommentteja on jo tsiljoona, mutta olis ihanaa voittaa!

  337. sanna sanoo:

    Korusi todellakin sopivat kuin nenä päähän sekä hääpukusi, että kokonaisuuden kanssa. Olet kyllä huikean kaunis morsian!
    Upeat korvakorut, olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

  338. maiju sanoo:

    Mukana hyvän blogin hyvässä arvonnassa 🙂

  339. Carata sanoo:

    Kokeilempa onneani. Pidän korvakoruja vain juhlissa ja tärkeimmissä tilaisuuksissa, koska kotona korvakorut usein hukkuvat tai jäävät tukkaan kiinni leikkien ohessa. Myös tyttö on usein kiinnostunut niistä ja näin ollen koittaa usein ottaa niitä.

  340. Jossu sanoo:

    Ihanat korvikset 🙂

  341. Pauliina sanoo:

    Aivan lumoavat korut! Niin kauniit, ja yksinkertaiset, että voivat mennä niin juhlassa kuin arkenakin. Yhdistettävissä moniin eri tilaisuuksiin, häistä ristiäisiin ja koulusta bilettämiseen. Rakastaisin noita koruja todella paljon!

  342. Tanjuska sanoo:

    Voi miten kauniit korut! Voi, kun onni potkaisisi, kun tarvitsisin hääkorut ja nuo ovat täydelliset! Olen mukana arvonnassa!

  343. Jenam sanoo:

    Mukana arvonassa! i

  344. lauska sanoo:

    Kelpais kyllä hienot korut kotiäidin arkea piristämään 🙂

  345. Katri sanoo:

    Osallistun! Aivan upeat korvikset! 🙂

  346. tanja sanoo:

    Ihania koruja! Ja niin kuin totesit, sopii selvästi juhlaan, mutta myös arkeenkin 🙂 Mukana arvonnassa!

  347. viiviK sanoo:

    todella kauniit korut sulla oli hääpäivänä 🙂 todella yksinkertaiset ja samalla elegantit. Ehdottomasti mukana! 🙂

  348. Saana sanoo:

    Ihania koruja! Tietenkin mukana 🙂

  349. kirstiinkeri sanoo:

    niin kauniit! 🙂 jos vaikka kerrankin kävisi tuuri ;>

  350. Anna.S sanoo:

    Oi miten lumoavia lumoavan korut! Itse kävin ihastelemassa kultakaupoissa, tollanen olisi herkku synttärilahjaksi äidille 🙂 eli siis mukana arvonnassa!

  351. Anu sanoo:

    Mukana ehdottomasti.

  352. -Iina- sanoo:

    Mukana arvonnassa! Ihanat korut!

  353. Ninniäinen sanoo:

    Onpa ihanat!

  354. ELizha sanoo:

    Kaason pesti kiitollisena otettu vastaan. Lookista ei mitään käsitystä vielä. Näiden korujen ympärille sitä olisikin hyvä rueta rakentamaan..:)

  355. Miia sanoo:

    Ihania koruja, tottakai mukana!

  356. hattivatti sanoo:

    Mukana! todella kauniita koruja:)

  357. Helena sanoo:

    Upeat korut! Mukana siis!!

  358. Iida sanoo:

    Oi, miten kaunis morsian olit! ihanat korut, mukana arvonnassa 🙂

  359. LillaS sanoo:

    Oispa mukava voittaa ensimmäiset Lumoavan koruni:) Todella kauniita!

  360. Sufi sanoo:

    Nuo Serafina-korvikset olisi kyllä todella ihanat! Juuri niin kuin sanoit, ne on niin juhlavat, että voi käyttää juhlissa kuin juhlissa, mutta ihan arkenakin tuomaan ylellisyyttä asuun 🙂 Jos arpaonni osuisi kohdalle, laittaisin korvakorut omiin ylppäreihin kesäkuussa, kun vihdoin saan painaa valkolakin päähäni näin 27-vuotiaana kahden lapsen äitinä 😉

  361. Miia sanoo:

    Paljon onnea tuoreelle avioparille! Ompa ihana koru! 🙂

  362. Kaisu sanoo:

    Ihanat korut! Sun blogia lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle 🙂
    Aurinkoista kevään odotusta perheellesi 🙂

  363. Jenni sanoo:

    Aivan superit korvikset. Mä haluun 🙂

  364. Santra09 sanoo:

    Todella kauniita kuvia! Lumoavat on minunkin lemppareita, eräässä työpaikassani niitä aika paljon möinkin. Yhtään en ole vielä ostaa raskinut :/ arpaonnea toivoen!

  365. Veronika sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  366. Ida sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  367. Sini sanoo:

    Mukana arvonnassa!

  368. Eerika sanoo:

    Ihana korusetti! 🙂 mukana arvonnassa.

  369. Jj sanoo:

    Minusta Serafina on ihana sarja. Sain vähän aikaa sitten lahjaksi sarjaan kuuluvan riipuksen, olisikin ihanaa saada myös siihen kuuluvat korvakorut. 🙂

  370. Jennuu sanoo:

    Oi voi miten kauniita koruja ja sinä myös ♥

  371. marsa sanoo:

    Mukana arvonnassa, äiti tuli nykimään hihassa että ”Iinan blogissa ois nyt tosi nätit korvikset arvonnassa!” ..Toivottavasti arpaonni nyt suosis äippää<3 😀

  372. minlis sanoo:

    Upeita koruja!

  373. Ninnun sanoo:

    Todella kauniita koruja, kuten myös morsian 🙂

  374. lumoutunut sanoo:

    On kyllä lumoavan kauniit korut! Simppelit, mutta silti niin tyylikkäät. 🙂
    Olisi mahtavaa päästä itsekin koristautumaan kyseisiin korviksiin
    eli mukana ollaan arvonnassa!

  375. Minsku sanoo:

    Mukana!

    Korut olisivat täydelliset omiin häihini, jotka ovat heinäkuussa. Vietämme häitä heinäkuun alussa, ja joudumme pitämään pienen budjetin häät. Korjua ei ole budjettiin laskettu ollenkaan. Hassua että pukuni on aika samanlainen kun sinunkin, ostin sen tammikuun alussa lovebirdsistä! Revitty tyllihelma on ihana! Mielestäni korvakorut sopisivat pukuni kanssa loistavasti.

  376. miramira sanoo:

    mukana 🙂

  377. st.brigitten sanoo:

    Mukana arvonnassa äitini puolesta, itselläni taitaa korvareiät olla jo ummessa 😀

  378. Marika sanoo:

    Kauniita kuvia jälleen kerran! Mukana arvonnassa 🙂

  379. Riitta sanoo:

    Kauniit ovat korvakorut. Mukaan arvontaan 🙂

  380. Elina sanoo:

    Nämä olisi kiva antaa jollekin lahjaksi, itse kun en enää korviksia paljonkaan käytä 🙂

  381. Donnabella sanoo:

    Upeita koruja! Mukana arvonnassa 🙂

  382. Piasi sanoo:

    Ihania koruja ja ihania kuvia morsiammesta 🙂

  383. maarit sanoo:

    todella kaunis setti. koruja ei vain voi olla liikaa 🙂 .

  384. Eija sanoo:

    Lumoavaa ,kaunista, valoisaa !!

  385. Rintessa sanoo:

    Todella kauniit korut! Olisi ihana saada tuollaiset, kun itse yleensä ostan vain halpoja rihkamakoruja. Tuollaiset kunnon koruthan tekee kenestä tahansa oikean prinsessan 🙂

  386. mariusu sanoo:

    Lumoavalla on ihanat korut, mukana arvonnassa.

  387. Tanja sanoo:

    Hienot korut. Mukana arvonnassa.

  388. Inni sanoo:

    Aivan upeat, pelkistetyn kauniit korut! Eli pakko lähteä mukaan arvontaan. 🙂

  389. Stina sanoo:

    Arvontaan, kiitos <3

  390. Sini sanoo:

    Ihania koruja, ja upee toi vika kuva susta!:) Mukana arvonnassa ollaan!

  391. lasikyynel sanoo:

    Onpa aivan ihanan kauniit ja sirot korut!

  392. anni sanoo:

    mukana arvonnassa 🙂

  393. Tuulivoimaa sanoo:

    Korut sopivat sinulla tosi hyvin, mainio valinta! Himoitsen näitä nättejä koruja itsellenikin joten arvonnassa mukana totta kai 🙂

  394. Arhippa sanoo:

    Kyllä kelpaisi, on niin upea korusetti! Käyttöä olisi ihanuuksille

  395. Janttara sanoo:

    Kaunit korut kauniilla morsmaikulla. Lumoavaa kaikin puolin. Toivottavasti onni potkisi tässä kisassa

  396. KCP sanoo:

    Onpas hulppean lumoava palkinto. Emännälle kelpaisi lahjaksi varmasti, siksipä toivon kovasti että voittaisin.

  397. Peace sanoo:

    Suloiset korut! Mukana arvonnassa tietenkin!

  398. Kristaliini sanoo:

    Voi ihanuus, minulla ei ole yhtään kokonaista korusettiä, joten tämä olisi juhliin ja kekekreihin aivan mahtava sarja! Ja ehkäpä jonain päivänä se hääpäiväkin koittaa

  399. Emmi-sofia sanoo:

    On kyl aivan ihana <3

  400. Lumoutunut sanoo:

    Niin tahtoisi nämä korviinsa 🙂 Kauniit on.

  401. jasmiini sanoo:

    Lumoavat korut todella, mukaan! 🙂

  402. Tiramisuheidi sanoo:

    Mukaan mukaan! Kauniina olet ollut! :))

  403. Samsam sanoo:

    Kaunit korut, tietäisin näille ottajan 😀

  404. aadu sanoo:

    Mukana arvonnassa!:)

  405. malla sanoo:

    mukana ihanassa arvonnassa <3

  406. Miimii sanoo:

    Tosi hyvin sopi kyllä pukusi kanssa nuo korut! Näyttävä kokonaisuus!

  407. Azlak sanoo:

    Kilpailussa mukana, lahjaksi näitä havittelen äiteelle

  408. Cristo sanoo:

    Mukana onnea koittamassa

  409. Mirkkuli sanoo:

    Iiiiihanat! Mukana tietenkin

  410. Mariamaria sanoo:

    Herkät ja kauniit, juhlavat ja silti jotenkin niin kevyet. Mukana kilpailussa minäkin

  411. Ruusu sanoo:

    Oi kun onnetar suosisi…

  412. Lilliputti sanoo:

    Kauniit, kyllä kelepais

  413. Tetere sanoo:

    Näitä voisin vielä yhdessä jos toisessa juhlassa, voi kun voittaisin

  414. Maukkuti sanoo:

    Kunpa joskus onnistaisi, kerrankin kun voiton saisi, korut mua kaunistaisi, iloiseks tän tytön saisi

  415. Miomio sanoo:

    Lahjaksi antaisin jos olisi onnetar suosiollinen

  416. Emppu sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  417. Lisbetti sanoo:

    Yksinkertaisesti: kaunista ja ajatonta!!

  418. Nimetön sanoo:

    oih 🙂 todella ihanat ja erilaisen kauniit.. <3

  419. Sini sanoo:

    Mukana Lumoavan arvonnassa 🙂

  420. Paaliinap sanoo:

    Mukana! 🙂

  421. Piukunen sanoo:

    Ihania koruja! Ehdottomasti olen mukana:)

  422. Eero90 sanoo:

    Avovaimolle olisi oiva yllätys postissa nämä! 😉

  423. Jasmin sanoo:

    Todella kauniit korut 🙂
    mukana siis arvonnassa!

  424. Tiia sanoo:

    Ihanat! Mukana 🙂

  425. Maria sanoo:

    Todella kauniit korut! Mukana myös.

  426. Mellou sanoo:

    Oot todella kaunis morsian! Osallistun kisaan jos onni suosisi.

  427. Surrur sanoo:

    Mukana, kaunista 🙂

  428. ristamaria sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  429. SannaMari sanoo:

    Ihanat korut! Mukana arvonnassa! 🙂

  430. piitu sanoo:

    Mukana 🙂 Kauniit korut!

  431. Janina sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  432. Josefina Toukola sanoo:

    Oi, miten ihanat korut! Kerkesin kun kerkesinkin vielä osallistumaan myös arvontaan 🙂

  433. Helluw sanoo:

    Aivan ihanat korut!♥ Mukana arvonnassa. 🙂

  434. Heidi sanoo:

    Oi, aivan ihanat korvakorut!
    Multa ei hääpäivää varten puutukkaan enää muutakuin korvakorut ja käsikoru, nuo olis täydelliset! 🙂

  435. Mainadii sanoo:

    Mukana! 🙂

  436. Ansku sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  437. Elli sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  438. Sarppa sanoo:

    Oot niin kaunis noissa kuvissa 🙂 Mukana arvonnassa!

  439. Nannikka sanoo:

    Mukana arvonnassa! 🙂

  440. tiinuskap sanoo:

    Ompas aivan älypaljon kommentteja! 🙂 itekin pakko arvontaan osallistua jos vaikka osuis kohdalle ja sais tämä tuleva mamma vähän luksusta loppuraskauteen 😛

  441. Cecilia sanoo:

    Oi oi! Onneks linkkasit tän vielä facebookiin, multa olis muuten mennyt tämä ihanuus ohi! Less is more ihmisenä nää korut on just eikä melkeen mun makuun, siispä olen mukana arvonnassa 🙂

  442. jenni sanoo:

    Viellä ehdin..Osallistun arvontaan! 🙂

  443. Hanna sanoo:

    Arvontaan! Voi kumpa onni potkasis!

  444. Essi sanoo:

    Olet niin upea ja ihanat korut!

    Mukana arvonassa 🙂

  445. Nel sanoo:

    Mukana 🙂 hihi 🙂

  446. Mity sanoo:

    Ihanat korut! Mukana arvonnassa!

  447. hippu sanoo:

    mukana ollaan! 🙂

    (toivottavasti en nyt osallistunut vahingossa toista kertaa tähän….)

  448. noora sanoo:

    mukana arvonnassa 🙂

  449. harmis sanoo:

    oon ihaillu jo useemman kerran noita sun korujasi, ne sopii sulle aivan täydellisesti, siis ihan kuin nenä päähän jos sanois, ja kaiken huipuks en oo varmaan ees tajunnu sanoa että ootte aivan täydellinen pari ja onnea myös jatkossa tästä yhden elämän suurimman taipaleen ylityksestä :)!
    Mutta tosiaan asiasta toiseen mukana täältäkin siis ollaan arvonnassa :>

  450. chariot sanoo:

    Ihania koruja, mukana arvonnassa ollaan

  451. hannah sanoo:

    Mukana 🙂 Toivottavasti arpa onni suosii!

  452. Saara sanoo:

    Aivan ihastuttavia nuo lumoavan korut :))

  453. Sunna sanoo:

    Voi että! Oon ihan lumoissani lukenut sun kaikki hääpostaukset ja paljon muitakin. Itse olen menossa ensi kesänä naimisiin ja en malta millään oottaa näitä postauksia lukiessa.

    Hyvää kesän odotusta teidän koko perheelle 🙂

  454. Eveliina P. sanoo:

    Ihanat korvikset , kelpaisi kyllä 🙂 jospa onni suosisi arvonnassa !

  455. sanna sanoo:

    Viude mitkä korut, kelpaisi mullekki 🙂 ja pakko myöntää että olet ihan mielettömän kaunis 🙂

  456. Peura sanoo:

    Ehdottomasti mukana!

  457. Maijaan sanoo:

    Viime hetken osallistuminen arvontaan tuottakoon hyvää onnea 😉

  458. irppa sanoo:

    Ihastelin noita koruja jo aikasemmissa postauksissa missä ne oli näkyvillä :). Todella ihania ja sopii hyvin hääpukuun ♡

  459. Jamppa sanoo:

    Mukana! Niin nätit:)

  460. 6tytönäiti sanoo:

    Oispa ihana voittaa…

  461. tiinap sanoo:

    Aivan ihania kuvia ja todella kauniit korut. Mukana arvonnassa. 🙂

  462. Tuikku sanoo:

    Kauniit korut valitsit hääpäiväksi! 🙂

  463. Jjanski sanoo:

    Täydelliset korut! Sopii sulle 🙂 ”ihanat korut, ihanalla naisella”

  464. silja sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  465. Mirkap sanoo:

    Kauniit nuo Serafinat, oon ihan rakastunut Lumoavan koruihin, ja tahtoisin niitä myös ylleni hääpäivänämme. Ihanan herkät ja tyylikkäät eivätkä liian krumeluurit niinkuin itse jo mainitsitkin. (: Mukana arvonnassa

  466. Johanna sanoo:

    Mukana arvonnassa 🙂

  467. Roosa sanoo:

    Voi kunpa onnetar suosisi… ihanat korut <3

  468. Subuhoo sanoo:

    Olispa ihana voittaa ihania koruja <3

  469. MariNea sanoo:

    Mukana arvonnassa! Pienen tytön yh-äitinä ei ole varaa hankkia itselle juuri mitään, olisi ihana saada noin kauniit korut itselle.
    Olet kaunis ja blogisi on lemppari! 🙂

  470. jansku sanoo:

    Toivoisin voittavani edes kerran kivan lahjan ! Nämä näyttävät täydellisiltä ♡

  471. Mempa sanoo:

    Mukana arvonnassa, mielettömät korut!!

  472. duwe sanoo:

    ihanat korut! Sittenkun joskus soi itselleniki hääkellot otan ehdottomasti lumoavan korut!!

  473. Mimi sanoo:

    Mukana arvonnassa! Toivottavasti tällä kertaa kävis lykky kunnen ikään oo mitään näistä blogikisoista voittanut:D näytät upelalta kuvissa!

  474. Jennaaa sanoo:

    Aivan ihanan lumoavat korut 🙂 Mukana!

  475. Julsku sanoo:

    Voi nuo Lumoavan korut lumoaa aina! Tuo muotoilu on niin pehmeä ja tyylikäs. Voisin haluta itselleni 🙂
    -Julsku

  476. qre sanoo:

    Ihania koruja! Ois ihana antaa nuo omalle äidille äitienpäivälahjaksi ♥

  477. Qre sanoo:

    Aivan ihania koruja! 🙂

  478. heipyh sanoo:

    Viime hetkellä! 🙂

  479. Salsa sanoo:

    Olisi ihana laittaa kesän tuleviin juhliin.

  480. Jennif sanoo:

    Ihanat korut 🙂 Mukana arvonnassa

  481. Minna sanoo:

    Sulla on aivan mahtava blogi, ja vaikka joka postauksen lukee niin en ole tylsistynyt!ja koru on IHANA!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.