Lego luova piknik –arvonta oli ilmeisen suosittu, ja tänään onkin aika paljastaa arvonnan voittaja. Kerrankin mulla on iloisia uutisia myös niille jotka eivät voittaneet, sain arvottavaksi nimittäin myös Lego luovat jäätelöt -paketin, jonka huippuhauskat jäätelöt näkyivät kuvissa jo viime postauksessa. Legon jäätelöt eivät ehkä viilennä kesähelteillä, mutta piristävät ainakin meidän tyttöjä ihan yhtä paljon kuin kermainen ja syötävä kollegansa.
Parasta uusissa Legoissa on kyllä herkulliset värit ja kuosit. Silloin kun mä leikin Duploilla, mulla oli niitä perusväreissä punaisena, keltaisena, vihreänä ja sinisenä. Luovat jäätelöt ovat kuin toisesta ulottuvuudesta, jos 90-luvun Duploihin vertaa: pinkkiä, herkkää mintunvihreää, vaaleankeltaista, ja vaikka mitä ihania koristeita, kuten nomparelleja sekä pieniä marengin näköisiä palikoita, jotka kelpaavat mahtavasti myös linnan tornin koristeeksi. Nykyisin lapsilla on enemmän mahdollisuuksia oppia muistamaan ja tunnistamaan erilaisia värejä, muotoja ja kuvioita jo todella nuorena, mikä on aivan mahtavaa!
Lego luovat jäätelöt eivät ole vain näköispainoksia oikeista esineistä, eivät muovisia, jäätelöä esittäviä leluja, joilla ei ole muuta funktiota kuin esittää jäätelöä. Ne kehittävät lapsen luovuutta, antavat mahdollisuuden rakentaa uudenlaisia, ja taas uudenlaisia yhdistelmiä kerta toisensa jälkeen. Legoleikeissä jäätelöpallot yhdistyvät sulassa sovussa cheddar-juustoon, hampparisämpylään ja ketsuppiin, kruununa komeuden päällä komeilevat vielä viinirypäleet.
Lego luova picnik -pakkauksen voittajaksi selviytyi arvonnassa annirr! Laitatko mulle sähköpostilla osoitteeseen couturecouture (at) windowslive.com sun postitustiedot, niin saadaan paketti oikeaan osoitteeseen! Paljon onnea voittajalle!<3
Toteutettu yhteistyössä Legon kanssa.
Ja sitten arvontaa! Arvonnassa palkintona siis Lego Luovat jäätelöt -pakkaus. Mun lempijäätelö on sellainen Classicin jätski, jossa on suolaista kinuskia, suklaata ja pekaanipähkinää, mikä on sun? Jos haluat osallistua arvontaan, kerro lempparijäätelösi tämän postauksen kommenttiboksiin, keksi itsellesi nimimerkki ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta päättyy 7.6.2014 klo 22.00! Onnea arvontaan kaikille<3
Mun lempparijätski on Lidlissä myytävä perusvaniljajätski, aiettä 😛 Usein teen sen pirtelöksi!
Minulta löytyisi kyllä monta lemppari vaihtoehtoa, mutta äskettäin syöty yksi lemppareista on minttu puffet 😉
Oma suosikki on Lidlin Gelatelli, makuna suklaa-manteli. Niiiin hyviä ja sopivan halpoja, että niitä voi joka kerta Lidlissä käydessä varata ainakin muutaman pakkaseen! 😛
Mun lempparijätski on vanhanajan suklaa 🙂
Mun ehdoton lempparijäätelö on myös Classicin, mutta se kermatoffeeversio. Aivan ihanan ällömakea ja täyteläinen, ja nyt alkoi tehdä sitä kovasti mieli 😀 Ehkä voisin kesän kunniaksi hamstrata pakkaseen!
Mun suosikki jäätelö on murueskimo ja kaikki suklaajäätelöt!
Twist jäätelö on ehdoton ykkönen!!:)
Ihan ehdoton suosikki on minttu puffet!
Minttupuffet ♥ se maistuu niin kesältä! Meidän tyttöjen leikkeihin kelpais myös jätskit! Joten mukana ollaan 🙂
Kingis!
Lempijäätelöni on valkosuklaa magnum 🙂
Mun lempparijätski on Twister mehujää! Ampparit ja mangomeloni ovat myös herkkuja. 🙂
Ampparit on mun ehottomia lemppareita! 🙂
Classicin minttujäde !
murueskimo 🙂 meillä kaksi neitiä tykkää legoista kovin. Paljon meillä onkin prinsessa ja näitä leikkiruoka legoja kovassa käytössä.
Koska jätskissä parasta on vohveli, eikä se saa olla pilattu suklaalla, on mun lemppari Kinuski-Jättis. ♥
Mun lempparijätski on vanilja Puffet. 🙂
Suosikki on ollut classicin kerrosssuklaa mutta tänään löytyi uusi lemppari classicin valkosuklaa-lakritsi NAM 😛
Lemppari jätskini on lakujätski!Se on ollut lempparia jo pienestä asti, eikä siihen vain voi kyllästyä 😉
Mun lemppari on Ingmanin lakritsituutti!
Miten osaan valita vain yhden? No sanotaan vaikka vanhanajan suklaa.
Mun lempparijäätelö on tällä hetkellä Geisha-tuutti!! Nam nam!
Geisha on paras ! 🙂
Liikaa monta lemppari vaihtoehtoa 😀 vaikea valita, sanon nyt mitä tuli ensin mieleen pingviini suklaa-nougat.
Lempijäätelöni on ehdottomasti Classicin kermatoffee! 🙂
Lempparijätski on rocky road! Se on liian hyvää, valehtelematta menny jo mooonta pakettia tänä kesänä….:)
Minttu Classic
Mun lemppari jätski on kesällä ihan vain tavallinen vanilja jätski tuoreiden mansikoiden kera. 🙂
Mun lemppari jäätelö on Lidlin suklaamantelijäätelö. 0,8e/kpl ja niin taivaallista! Niitä saa myös paketeissa, jos haluaa ostaa enempi kerralla… 😀
Kingis ehdottomasti 🙂
Mun ehdoton lemppari jo pitemmän aikaa ollut classic minttu.
Lempijäätelö on ehdottomasti mangomeloni 😛 Sitä saa vain kesällä mikä tekee nautinnosta aina entistä isomman.
Mun lempijäätelö on lakritsijäätelö, ihan mikä vain. <3
Ehdoton ykkönen on Aino lakritsi! Nam!
Mun lemppari ehdottomasti minttusuklaajäätelö 🙂
Yksi mun lemppareista on minttu puffet mutta pidän kyllä myös monesta muusta. Mitä suklaisempivtai makeampi sen parempi 😉 Nyt tosin pienen maitoallergikon äitinä ja maidottomalla dieetillä ollessa voisi noi legon jätskit olla mulle sopivia. 😉
-maidoton jätskin ystävä
lempijäätelöni on pappagallon suklaa tai vanilija 🙂 1v poikani varmaan nuoleskelisi noita palikoitakin,kun on myös kunnon jätskihiiri 😉 mukana arvonnassa!
Ehdottomasti twister! Nam!!
Ei ole olemassa twisteriä parempaa jätskiä. Monesti olen yrittänyt ”hankkiutua eroon” lempparistani saadakseni uuden lemppari jätskin tilalle 😀 mitta silti palaan aina oikeaan lemppariini takaisin <3
Pirkan amppari mehujää!
Mun lemppari on kans just Se classicin kinuski pekaanipähkinä!
Mun lempijäätelö on ehdottomasti minttupuffet. Niitä vois syödä vaikka sata!
Lemppari on ässämix!
Hahhaha aloin oikeasti nauraa ääneen 😀 Mä ostan nimittäin useimmiten just ton classicin!! 😀 Vähän spookyä jo! Toinen hyvä puikkojätski on classicin kermatoffee. Mut ylivoimaisesti suurin jätskilemppari on kolmen kaverin jäätelön vadelma-valkosuklaa!
Mun lemppari on ehdottomasti classicin kermatoffee jäätelö 🙂
Mun lempijäätelöni on Dumlen dumle snacks -jäätelö! Tänä kesänä maistoin ensimmäistä kertaa ja vitsit se olikin hyvää! Harvoin kuitenkin syön jäätelöä, mutta jos niin ostan tätä;)
Näin aikuis-iällä lemppariksi noussut mango-meloni, lapsena sitä ei voinut sietää 😀
Puffetit on lemppareita! <3
Ihania legoja kyllä! Eikä muuten harmita edes, että ei ollut tuollaisia minun lapsuudessani koska nyt on oma pienokainen, jonka kanssa noita olisi ihana päästä kokeilemaan.
Niin ja lempijäätelö on Valion perussuklaa 🙂
Lemppari on carte dorin crema di mascarpone, ihan namia 🙂
Magnumin mansikka jätski sillä valkosuklaa kuorutteella <3 tai sitten nää pirkan amppari jätskit taattu lapsuusmuisto.
Vanilja puffet on lemppari!
Ehdottomasti paras jätski on LAKRITSI <3 nam!
tiikeri ja lakujäde uppoo parhaiten
Kingis original, suklaarouhe ja suklaa, nam!
classic minttusuklaa on ihan paras! 🙂
Minttusuklaa!
Mun lemppari on ehdottomoasti minttu puffet!!:)
Mun lempparijätski on magnumi ja puffet 🙂 tai miten mun 4v. poika sanoo pumfettijäätelö 😀
Mjn lempparijätski on hmm.. tai yksi lempparijätskeistä Ben&Jerryn se uusin. 😉
Pingviini rommirusina *rakkautta* <3
Mun lempijäätelö on ässämixin mehujäätelö, ihan paras! 🙂
Miun lemppari on Pandan Aito Lakupala- jätski, herkkua! ♥
Lempparijätski on minttu Puffet ja kesällä vaniljajäätelö tuoreiden marjojen kanssa, nam!
Minun yksi ehdoton suosikki ihan lapsuudesta asti ollut, amppari jätski, viilentää mukavasti lämpöisinä kesäpäivinä:)
ihan perinteinen mansikka eskimo :).
minttu puffet toimii aina.
Mehujään vannoutuneena fanina mun lempijätski oli Ässä Mix-mehujää, mutta nykysin se taitaa olla se uusi Pantteri-jäätelö ! 🙂 Kannattaa ehdottomasti maistaa jos tykkää siitä Pantteri-karkista ! Ja ei, se ei oo sellasta äklönmakeeta, mitä sen vois kuvitella olevan vaan oikeesti se on aika bueno ! :p
Mun lemppari jäätelö on classikin valkosuklaa-salmiakki tällä hetkellä! 😉
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Lego Duplot on ihan huippuja! Lempi jätski on minun ja mieheni tekemä ”sekametelisoppa”. Sinne tulee Ainon kermainen karamelli jäätelöä kera runsaan kinuskin ja vohvelikeksi pystyyn. Mahdollisesti myös muutama karkki sekaan. 😀
Mun lempparijätski on fazerina! Ja sitä tulee kesässä syötyä ihan kiitettävästi kun jätskikiskalla olen töissä 🙂 työsuhde-etu 😉
Classicin- Kermatoffee <3
Minttusuklaa<3 ja yleensäkin kaikki suklaa jäätelöt:)
Mun lemppari on kyl kunnon vanhanajan suklaa. NAM!
Jogurttijäätelö on lemppari!
Twister-jäätelö <3
Mä söin pääsiäisenä Ruotsissa salmiakkipallon ja vadelmasorbettipallon. Täydellinen kombo!
Mun ehdoton lemppari on Magnumin Yoghurt fresh <3
Lemppari jätski ollut jo monta vuotta magnumin strawberry white 🙂
Tämän kesän ehdoton lemppari jätski on jäätelökojun mascarpone lemon lime!
Mulla on monia lempparijätskejä mutta mainitaan nyt yksi, eli magnumin perinteinen!
Classicin kolmen suklaan puikkojäätelö on ihan parasta!
Mä oon maistanut joka vuosi uutuusjätskejä, mutta edelleen voiton vie perus lakritsi 🙂
Mun lemppari on sama ku sullakin! Niin hyvä yhdistelmä, onneksi ei ollut yhden vuoden ihme 🙂
Itse olen ikuinen jugurtti jäätelön fani#1!
Myös tofuvanilla on todella hyvää.
Toivottavasti voittaisin kun kummipojan synttärit taas kolkuttaa ovea ja voisin viedä jäätelöpaketin alkupalaks ja leikkijäätelöä jälkkäriks;D
Minttupuffet <3
noi legotkin on kyllä syötävän suloisia!
lempparijätski on mango-meloni! tulee aina lapsuuden kesät mieleen 🙂
Superihanat noi jäätelölegot! Mun vajaa 2-vuotias rakastaa legoja ja jäätelöä, noi ois ihan huiput meille! 🙂
Tällä hetkellä maistuu parhaiten mehujäät! 🙂
Lempparijätski tällä hetkellä on Ässä mix jäde :b
Classicin uutuus valkosuklaa-salmiakki, nam nam ja nam!! Tässäpä olisi myös mainio 1-v synttärilahja kummitytölleni!
Mun lemppirijäätelö on helteellä Ässämix-mehujää ja viileemmällä Puffet minttu. 🙂
Mun suosikki on nyt Ben & Jerry’s Greek Style vadelma-suklaa-jogurttijäätelö, ihanan raikasta
Jäätelökioskin mango-meloni on paras! 🙂
Magnum minttu
Ihania jäätelölegot ja muutkin uutuudet! Kyllä on ihan parissa vuodessakin kehittyneet Legot tosi paljon. Silloin, kun oma tyttö oli dublo iässä, niin vasta alkoi tulemaan näitä erikoisempia juttuja. Onneksi nyt on kummityttö, kenet voisi yllättää näillä ihanuuksilla, jos onnetar suosii.
Kesällä jäätelösuosikit löytyvät kyllä jäätelökioskista: mangomeloni tai mansikkasorbetti maistuu helteellä.
Lakritsi ehdottomasti 😉 aina ollut ja tullee aina olemaa! Oulusa vaa nii harvoisa paikoisa ennää tötteröitä tarjoillaa.
Murueskimoa ei mikään voita!
Lempijäätelöni on minttu puffet 🙂 siihen tuli raskausaikana varsinainen himo, ja niitä tulikin kannettua kaupasta ihan mielettömästi 😀
minun lemppari jätski on sateenkaari 🙂 se on ihanan raikkaan makuista nam! mukana arvonnassa 🙂
Minttu puffet on ehdoton lemppari! 🙂
Mun lempparijätskimakuja on lakritsi ja mangomeloni 🙂
Lemppari Classicin minttujäätelö.
Tämän kesän uutuus Ingmanin Rocky Road.. nams.. siitä tuli suosikki heti. 🙂
Lakritsi jäätelö maistuu….
Tykkään lakritsijädestä, turkinpippuripuikoista ja mansikkapehmiksestä eniten 🙂
Oispa ihana synttärilahja meidän neidille! Minun lemppareita on KAIKKI jätskit, ;P suosikkimakuja kuitenkin minttu ja polkka.
Mun lemppari on uutuusjäätelö jättis kaktus! Sen kuori on aivan ihanan makuinen ja sisällä ihanaa suolatoffeeta! NAM! 🙂
Minttu puffet on kyllä hyvää. Myöskin oikein suklaiset jätskit uppoaa tähän mammaan.
Mulla on niin monta lempparia mut ehkä tän hetken kaikista lempparein on classicin valkosuklaa-salmiakki 🙂
Lempparijätski on Marianne -tuutti 😛
Mun lempparijätski on classicin valkosuklaata kuorrutettu mansikkajäätelö 🙂
Mun ehdoton lemppari on Totally Black, sitä myytiin ennen myös sellasissa isommissa n. puolen litran rasioissa mut nykyään vaan puikkona! Ja tääl meidän kylässä sitäkin löytää vaan yhdestä kaupasta, argh. Jäätelöavautuminen 🙂
Lemppari jätski aika perinteisesti on valion pingviini suklaa 🙂
Lempparijätski on niinkin jännä kuin twister mehujää! 😀
Mukana arvonnassa. Lempparijätski on minttujäätelö ja esikoispojan 3v.lemppari on triojäätelö. Noi jäätelölegot on hauskan näköisiä!
Suosikkini on tällä hetkellä Ingmanin Rocky Road-jäätelö! 🙂
Lemppari oli english mint jonka valmistus on jo lopetettu, mukana arvonnassa kuitenkin!
Mun lemppari jätski on minttu! 🙂
Lemppari on ehdottomasti Valion Lakujätski,nam:) onpa syötävän suloisia nuo dublot :p
Lemppari tikkujätski on uus classic valkosuklaa-salmiakki, nam! Legot ois kyllä edelleen supersöpö lahja kummilapselle..! 🙂
Lakritsijäätelö, voin yksinään syödä paketin lakritsijäätelöä.
Mun lempparijäätelö on se classic kolmen sulklaan jäätelö.
Lempparijäätelö on Daim 🙂
Mä en IKINÄ osallistu näihin blogiarvontoihin, mutta haluun niin kovasti leegoja meidän pikkujäbälle!!!
Mikä mun lempparijäde nyt on.. niitä on niin monta! Sanotaan nyt Classicin minttusuklaa 🙂
Haluun noi legot!! 😀
Aino karpalo-kinuski 🙂
Classicin minttujätski 🙂
Toffee tassu,mut yleensä joutuu ostaa niitä 2kun ovat niin hyviä!
Mun on kaikki suklaajäätelö, mieluimmin suklaakastikkeella ja suklaanomparilleilla.
Lempparijäätelöitä on kieltämättä aika monta, mutta mehujäissä ampparit parhaita, ja kermajäätelöissä Magnumin valkosuklaa tai classicin kermatoffee.. Ääk, hankala valinta siis mikä ihan ykkönen 😉
Mun lempparijätski on Ässä mix tai Hurmaava suklaa 🙂
Valkosuklaa magnum on ikuinen lempparini.
Mun lempparijätski on kismetjäätelö. nam.
Ässämix mehujäde parasta kesähelteillä, mutta mun pitkään ollut jätskisuosikki on vanhan ajan salmiakki.
Minttu puffet<3
Daim-tuutti on ehdoton lemppari 🙂
Classicin minttusuklaa on ehdottomasti parasta! 🙂
Lemppari jätski on rommirusina.
Mun lemppari on vanhanajan suklaa pallona ja aidolla vohvelilla 🙂
Mun lemppari on päärynäjäätelö tötteröstä syötynä =). Sillä aina avaan jätskikauteni.
Mun ehdoton suosikki on Ainon kinuski-karpalo 🙂
Ehdoton lemppari on jätskikiskasta ostettu Fazerina- pallo ! Iha huippuhyvää 🙂
Mukana arvonnassa! Kestosuosikkijäätelö on lakritsi, mutta tällaiselle makeanystävälle lähes mikä vaan jätski uppoaa. 😀
Kismet jätski!
Hmm vaikea sanoa lempparia, mutta ässä mix mehujäätä tulee varsinkin kesällä ostettua 🙂 nam!
Lempijätskini on Pingviinin Minttusuklaa-jäätelö. Se on niiiiin hyvää, että harmittelenkin aina kun sitä saa vain jätskikioskeilta kesäisin 🙁
Pirkan lakritsi jäätelö! kaikkia laku jätskejä oon kokeillu, mitä kaupasta löytyy, mut tämä vie kyllä voiton niin hinnan kuin maunkin puolesta 😀
Lemppari on valkosuklaakuorrutteinen vaniljajäätelö, mmmm <3
Miun lempparijätski on minttupuffet, mansikkajätskipallo ja tällä hetkellä myös Classicin laktoositon tummasuklaa-kinuski. Oi nam 🙂
Lempijäätelöni on Classic minttu <3 Kesästä toiseen ostan sitä kun on niin taivaallisen herkullista 🙂
Suosikkini on Daim-tuutti, ne pienet daim-suklaahiput jäätelön sisällä ovat niiiin hyviä! 😉
Mun lemppari on minttubuffet 🙂
Kingis on lemppari
Parasta jätskiä sain aikoinaan New Yorkissa. Asuin mun tädin luona ja saman rakennuksen alakerrassa tehtiin itse jäätelöä. Muistaakseni olivat vielä alkujaan italiasta. Sieltä suklaajäde omnom miten olikaan hyvää! Mutta joo kaikki suklaajädet on ihan lemppareita. Mars-jäde on kärjessä ! No nyt tekee mieli jätskiä…..
Twister on ihan paras mehujää kesäkuumalla! 🙂
Yks parhaimmista jätskeistä on ainakin Lidlissä myytävä Noblissiman pekaanipähkinäjätski! Se on niiiiin hyvää…<3 Sit kanssa Ben&Jerrysin BlondieBrownie on taivaallista ja kaikki muut suklaaversiot!
Lemppari jätski on ingmanin kioskilla ainakin myytävä irishcoffee-pähkinä jäätelö, oo namnam nam! 🙂 Mukaan arvontaan!
Mun lemppari on aina ollut solero! Olin ihan kauhuissani kun ne katosi kaupasta pariksi vuodeksi ja mä jouduin tyytymään lidlin versioihin. Tänä keväänä kuitenkin kiljuin riemusta kun löysin taas solerot jätskihyllyltä, ai että!
Lempparini on suklaapilvi, aina yhtä hyvää 🙂
Minttupuffet on kova 🙂 olis kyllä ihan parasta voittaa nuo. Täällä rakentelis 4v ja 0,5v (ainaki hetken päästä).
Hmmh. En oikeen osaa valita onko lemppari jäde vai mehujää? Mutta jädeistä herkuin on Classicin kinuski ja mehujäistä murkku, tosin kummityttöni huusi kaupassa että ”täällä on näitä mulkku jätskejä nyt sulle” 😀 Kyllä siinä muutamalla ihmiselle nousi hymykorviin, kun satuttiin olemaan kaupassa vielä neljän ruuhka aikaan…
Mun mielestä vaniljaeskimo on kaikista parasta! 🙂
Oi kun tuli valinnan vaikeus.. heitetään vaikka murueskimo! 🙂
Lempparijätski on ehdottomasti Valion vadelmanmakuinen maitojäätelö – NAM!
Mango-meloni jätskikiskalta on aina hyvää ja varma valinta 🙂
Mun lemppari taitaa vieläkin olla jätskikioskin minttusuklaa! Mikä siinä onkaan, että se on niiin hyvää? 🙂 Jos me voitettaisiin, niin taidettais laittaa siis kioski pystyyn meidän neidin kanssa!
Classicin minttusuklaa 🙂
Ben & Jerry’sin jäätelö, jossa on keksitaikinaa ja brownieita sekaisin. <3
Ehdottomasti Solero <3
Täällä jäätelön suurkuluttaja! Herkkujäätelö on suklaarouhe..
Lempparijätski on perus snickers-jätski. Ei oo vielä löytyny sopivan pientä ja hyvää jätskiä.
Kingis-puikko on ikuinen suosikkini 🙂 Irtojäätelöstä valitsen aina lakupallon!
Magnum white on paras 🙂
Lemppari jäde on ehdottomasti ässämix-mehujää!!
Vanhan ajan suklaa!♡
Aino Ihana Maitosuklaa jäätelö- menisi koko rasia vaikka kerralla.
Mun lemppari on Pirkan murkkujäätelö. Niiiiin hyvää! Toivon voittavani Legot tyttärelleni, joka tykkää sekä jäätelöstä että legoista! 😉
mun lemppari on ingman tofuline päärynäpuikko, koska olen maitoallergikko! mun mielestä on aivan mahtavaa että Suomessa on niin paljon valikoimaa maitoallergikoille (huom. eri asia kuin laktoosi-intoleranssi). siinä on päärynäsoijajätskiä ja suklaanmakuista kuorrutetta 😛 nam!
Joka kevät mainostetaan uutuusjätskejä, ja aina erehdyn maistamaan jotain uutuuksia! Mutta ei ole lempparini voittanutta: Irtojäätelöpallona sitruunalakritsi! Ihana, ihana arvonta! Ikinä ei oo kyllä onni näissä suosinu ;))
Murueskimo, mehujäät, classic white.. Mmm 🙂
Mun lemppari on tiikeri jätski.
Mun lemppari on popcornijäde, kuulostaa oudolta mutta toimii! Nam! 😀
Ehdoton lemppari jätskeistä on Ben&jerry’sin suht uusi maku blondie&brownie. Siinä on yhdistetty kaikki minkä väliltä en ennen osannut ikinä päättää; toisella puolella suklaajätski browniepaloilla ja toisella vaniljajäätelö keksitaikinapaloilla. Keskellä ihana kinuskipyörre, voi nam<3
Täytyy vastata lapsuusajan lempparijäätelö, Eskimon Muru-puikko!
Mun lemppari jätski on ehdottomasti puffet jätskit.
Ainon maitosuklaa jäätelö, nam. 🙂
Lempparein on amppari-mehujää 😛
Classicin kermatoffee 🙂
Twister ehdottomasti! 🙂
Tykkään eniten mehujäistä, Pirkan Murkku on suosikki!
Vaahteransiirappi-saksanpähkinä nam 😀
Puffetit ovat kyllä yksi lemppari jätskeistäni! 🙂
Lempparijäätelö tällä hetkellä Classicin valkosuklaa-salmiakki, voi herkku <3
Mun lemppari jätski on Geisha jäätelö ja classikilta tuli joku uus valkosuklaa lakritsi jäätelö se oli tosi hyvä kans! 🙂
Mun lempparijätski on toi Fazerin Kismet. naminami <3
ehdoton lemppari on (ei vaan oo pariin vuoteen kaupoista saanut) classikin semmonen suklaa joka maistu ihan fazerinnalle tai sen tapaiselle, oli muistaakseni sinisessä kääreessä 🙂 yläasteella tullu tätä aina ostettua 🙂
Ehdoton lemppari on ässä mix ja voi ku nuo legot ois hyvä synttärilahja kummitytölle!
Mun lempparijäätelö on nougat.
Minttukingis 😛
mango-meloni on ehdoton lemppari ollut pienestä asti!
Jätskikioskin pehmis on kesän lempparijätski.
Minttupuffet 🙂
Mukana arvonnassa!! Lemppari jäätelöni on Magnum valkosuklaa tai sitten saman merkin mutta olisiko se sitten minttukrokantti… NamNam 🙂
Mun lempijäätelö on ehdottomasti tän kesän uutuuksiin kuuluva; Pandan valloittava valkoinen tuutti. Kerranki jäde jossa on vanilijajätskii ja valkosuklaata. NAM!
Minttupiffet tai Kingiksen kinuski-keksi 🙂
Magnumin minttu jäätelö on mun ehdoton suosikki! Se vaan on niiiin hyvää..<3
Mun lemppari on kyllä perinteinen Mars-jäätelöpatukka, nam. 😛
mun mielestä ehdottomasti parasta jätskii on mangomeloni! (:
Mun lempparijäätelöitä on kaikki suklaajäätelöt! Varsinkin minttusuklaat. Mutta jos yks täytyy valita niin jätskikiskan minttusuklaa namnam <3 Kesän yks parhaimpia asioita ku jäätelökiskat aukee! =D
Italialaiset jäätelöt…
Heipsan 🙂 Ehdoton lemppari on minttu puffet. Ihanaa kesää koko perheelle 🙂
Uus lemppari on ”irtojäätelö” fazerin salmiakki nam!:))
Marspatukka-jäätelö ja Ben&Jerryt 🙂
Melkein kaikki käy, mutta suosikki, johon palaan aina uudelleen on Pirkan amppari-mehujätski!
Lapsuudesta asti lemppari jäätelönä on pysynyt Murkku & Amppari mehujäätelöt. nams! Mutta syksyllä ja talvella on mukavampi syödä ben & jerry’s cookie dough jätskiä. 🙂
Mun lemppari on Ainon suklaajäätelö 🙂
Lempparijätskinä aina ollut amppari ! 😛 Se pinkkikeltainen, mehujää <3
perusvaniljapehmis tulee usein valittua kioskilta, joten on myös lemppari 🙂
Mango-meloni, se jokakesäinen pakkosaada-maku! 😀
Vaniljajäätelö mansikoilla
Lakujäätelö
Lempparijätski on nyt varmaan Classicin uusi laku-valkosuklaa 🙂
Mun lempparijäätelö on ehdottomasti suklaa-nougat 🙂
Lempparijätski on mars-puikot! Niitä kuluukin kesällä ja etenkin nyt raskaana paljon 🙂
Mun lempparijäätelö on Classicin minttu jätksi, aivan parasta! 😀
Kaupasta ostettavista jäätelöistä suosikkini on ainon karpalo kinuski, mutta kesällä suosikiksi nousee valion kioskeista saatava mangomeloni-jäde pallo niitä on saavava vähintään yksi pallo kesässä.
Lempparijätski on solero exotic, ihanaa kun ne tuli takasin myyntiin 🙂
lemppari jäde toffee puffet 🙂
Mun ehdoton lempparijätski on ollut jo pitkään Geisha-tuutti ! <3 sitä ei voita mikään 😉
Lempijäätelöitä on monia, mutta sanotaan nyt vaikka Jättis tuutti,makuna kaktus <3
Rocky road! 😛
Solero <3, ihan parasta että sitä taas saa kaupoista 🙂
Minttu-Kingis, nam 🙂
Lemppari jätski on ässä Mix mehujää puikko 😀 se musta salmiakki osuus siitä on niin huippua että!! <3
Kaikki minttujäätelöt ovat tähän mennessä kelvanneet ja aina maistuneet hyvältä.
Mä en oo mikään kauheen jätski-ihminen mutta kerran kesässä voi syödä ihan peruseskimon 😀 Mukana!
Mun suosikki on Ingmanin lakutuutti 🙂
Suklaa on ehdoton suosikki 🙂
Solero exotic
Mun tän hetken suosikki taitaa olla Ben&Jerry’s se vadelmainen jugurttijätski, se on ihanan raikasta mutta myös pehmeää (:
Lemppari on pistaasijäätelö!
Puffet minttu 🙂
Lempijäätelöni on vaniljapehmis, vaikka Ainon lakritsi on myös aika täydellistä 🙂
Minttu ja appelsiini on suosikkeja 🙂
Lemppari on lime-mascarpone jätskipallo jota söin joskus pari vuotta sitte tivolissa. Saispa kaupastaki samanlaisia :p
Mun lempparijätsiä on mm. mansikka ja päärynä, jotka ovat ihanan raikkaita kuumalla ilmalla 8)
Mangosorbetti on parasta ikinä!
Geisha-tuutti on suosikkini
Irtojäätelöistä lemppari on ollut dominon keksijäätelö, nyt en vaan tiedä mistä niitä sais! Kesällä hyvin maistuu aina myös vaniljajäätelö tuoreilla mansikoilla.:)
Olispa ihana leikkiä jätskikiskaa noilla legoilla meiän neitien kans 🙂 parasta jätskiä on vaikee valita mut ehkä kaikkien aikojen suosikkini on ollut tavallinen mansikkakermajätski, nam :p
Kyllä se on kolme-suklaa-pakettijäätelö
Mulle uppoaa kaikki lakritsijäätelöt. Siihen makuun en oo vielä koskaan kyllästynyt, enkä varmaan tuu kyllästymään. 🙂
Minttu puffet maistuu joka kesä ihan yhtä hyvälle!:) Ihania duploja, olen mukana arvonnassa!
Jätski lemppari ehdottomasti on kesäisin pallojäätelö mango-meloni!
Mmm Mango-melonijäätelö<3
Pirkan ampparijäätelö<3
Ps. Nää Legot olis kyllä ihania 😉
Ehdottomasti Solero exotic! Valitettavasti en ole löytänyt niitä pitkään aikaan mistään. 🙁 Hyvänä kakkosena ässä mix- mehujää. 🙂
Pienenä minun piti aina saada tiikerijäätelöä ko se kuulosti niin kivalta, mutta nykyään oon jo tosi onnellinen jos saan oikean makusta vaniljajätskiä eli wanhan ajan vaniljaa! Siitäki tulee niin mieleen lapsuus 🙂
Voi ei, niitä on (liian) monta! Classicin salmiakki, solero exotic, puffet minttu ja twister on varmaan ne joiden välillä yleensä jätskitiskillä arvon minkä otan 🙂
Ingman creamy MUDCAKE <3
Tämän hetken lempparijäätelöni taitaa olla Wanhan ajan salmiakki, mitä olen toistaiseksi löytänyt vain parista irtomyyntikioskista. 🙂
Oonkohan mä tylsä kun sanon ettei mulla ole mitään tiettyä lemppari jätskiä? Mä nimittäin otan joka kerralla eri jäätelön kaupan pakastealtaasta, koska haluan maistaa kaikkea! En koskaan ota tötterökiskaltakaan samaa makua joka kerta vaan aina erin kun viimeksi 🙂
Namijätskejä on monia, mutta murueskimo on alltime favourite! 🙂
Supertiikeri on lemppari, siis se missä on appelsiinihilloa tai mitälie. Juuri viikonloppuna korkkasin kiskajäätelökauden ihanalla supertiikeri- ja fazerinajäätelö kombolla! 😉
Exotic!! Ehdottomasti 🙂 Mehujätskit ovat välillä liian tylsiä, ja kermajäätelöistä tulee inhottava olo, mutta exotic taas on sopivan mehukas mutta silti hieman kermainen, mmmm!
Minttupuffet <3 ollu jo niin kauan kun muistan 🙂
Mun lempijäätelö (pakkomielle)oli tähän raskauspahoinvointiin Solero. Eli odotteln hartaasti ensimmäisen kolmanneksen päättymistä että pääsen taas nautiskelemaan. Nyt joudun tyytymään perus päärynämehujäihin, eivät toki pahoja nekään.
Parasta on jätskikiskalta vanhanajan vanilja ♥
Mövenpickin suklaa tai kakkosvaihtoehtona Lidlin suklaajäätelö.
Mun lemppari on ehdottomasti vanhanajan vanilja! Sitten varsinkin kun antaa sen sulaa sellaseksi tosi pehmeeksi niin namnam! 🙂
Mun lemppari on Classicin perinteinen (muistaakseni sillä nimellä myyvät sitä 😀 ) 🙂
Lempparijätski on ehdottomasti vaniljanmakuinen Kingis 🙂
Lempijäätelöni on Ässä Mix -mehujää. Ihanan kevyt ja raikas 🙂
Hui, lemppari jäätelöitä on niin paljon! Muutamia suosikkeja on: tiikerijäätelö, laksritsi ja minttu-suklaa!
Mukana arvonnassa taas 🙂
Mun lempparijätskini on vaatimattomasti Pingviinin kuningatarjätskituutti. Jaa miksi? Mulla todettiin tosi pienenä laktoosi-intoleranssi ja silloin ei oikein muuta laktoositonta jätskiä ollut ja mehujäistä en pitänyt ollenkaan. Kesällä herkkupäivinä valitsin aina tuon nimenomaisen jätskin ja oikeastaan saman teen myös nykyisin, se on simppeli ja hyvä.
Mulla on kaksi lasta (3,5v ja 1,5v), esikoisella laktoosi-intoleranssi ja kuopuksella maitoallergia. Onkin tosi kiva, kun nykyisin laktoosittomia jätskejä on paljon erilaisia ja maidottomiakin versioita löytyy tosi kivasti 🙂
mun lempparijätski kaupasta: classicin kertatofee 🙂
(toffee kuorrutus, sisllä vaniljajäätelöä toffepalasia kera)
Jäätelökioskilta: mangomeloni 🙂
Se vanha perus Kingis on jokavuotinen, pitkä-aikainen suosikkini 😀
Mun lemppari jätski on kioskilla päärynä ja irtojäätelöistä varmaankin kaikki mehujäät, oon niihin ihan hulluna!
classicin kermatoffee 🙂
Classicin kolme suklaata on ihan paras! 🙂
Mun lemppari on pingviinin appelsiinimaitojäätelö sekä maitokaakaojäätelö 🙂 Hyvää ja ”terveellistä” 😉
Lemppareita on liikaa, mutta jos yksi mainitaan niin ässä mix-mehujää 😀
Moikka! Arvonnassa mukana.
Mun lemppari on ehdottomasti classic minttu! Kaikki muutkin minttu jäätelöt on aivan ihania, mutta classic vie voiton. Namnam.
Pakko varmaan mennä ostamaan heti kun alkoi niin kovin tekemään mieli ! 😀
Mikään ei voita Ben&Jerry’sin Cookie Dough:ta! 😀
Lakritsijäätelö on ehdottomasti lemppari! 🙂
Mun lemppari jäätelö on Aino Lumoava Lakritsi, jota saa ihanissa pikareissa ja hyvänä kakkosena tulee Magnumin Valkosuklaa! 🙂
Lemppareita on paaaaljon, mutta yks parhaimmista tikkujäätelöistä on Classicin kermatoffee 🙂
Kinuskituutti on lemppari, vaniljajäätelöä kaakaojauheella maistuu myös kahvin kanssa 🙂
Mun lempparijäätelö on Lidlin cappuccino vaikken edes tiedä myyäänkö sitä enää ku en oo aikoihin ostanu! Pakko kyllä tän innottamana käydä heti huomenna katsomassa ja ostamassa jos on vielä saatavilla 🙂 Tota ei valitettavasti saa tikkujäätelönä, mutta se ei tämmöstä jäätelöhirmua haittaa 😀
Mukana ehdottomasti arvonnassa! Mun lemppareita on Ben&Jerry´s jäätelöt, Minttupuffet ja lakritsijäätelö!
Laku jäätelöt on minun suosikki!
Lakritsi/salmiakki-kermajäätelöt maistuu minulle.
Mulla on jotenkin tapana aina löytäänsellaiset tuotteet lemppareiksi jotka lopetetaan jossain vaiheessa, oli kyse hajuvedestä tai leivästä. Viime kesänä mun ehdoton jätski suosikki palas kauppoihin, nimittäis suklaa pilvi tuutti!! Niitä kuluikin muutama viime kesänä.
Oi miten suloisia legoja <3 Näillä saisi kyllä aivan mahtavat leikit aikaan varmasti moneen kertaan kesän aikana ja talvella voisi fiilistellä kesää kun pakkanen paukkuu ulkona. 😀
Ja lemppari jäätelö on Ingmannin totally BLACK <3 😛
Meikän lemppareita jätskimaailmassa on monia, mutta ehkä voiton vievät nämä todella perinteiset valinnat eli Ingmannin vaniljajäätelö ja Pingviinin suklaatuutti.
Mun lemppari jätski tällä hetkellä on se jättis sour, yli hyvä kuorrute ja ihanaa kirpeähköä kastiketta sisällä.
Mackie’s of Scotland perinteinen vanilija jäätelö (ah, niin ihanan kermainen mutta kuitenkin raikas) ja oikeastaan kaikki kunnon italialaiset jäätelöt, erityisesti suklaa.
Mun lempparijätski on magnum white. Ihanan valkosuklainen ja sisällä ihan parasta vaniljajätskiä! 🙂 Ihanaa ja jäätelöntäyteistä kesää kaikille! :p
Lempparijätskejä löytyy paljon, mut yks lemppareista on classicin valkosuklaa salmiakki.
Ässä mix tai joku classic! 🙂
Mun lemppari on pommac-mehujää, myydäänköhä sitä ees enää 😀 mutta kesällä (ja meetenkin ;)) menee kyllä kaikki!
Yhtä ainoaa lempparijätskiä ei olekaan, mutta sanotaan nyt vaikka viime kesän suosikki Kismet-puikko 🙂
Lempijätski on ehdottomasti Solero exotic! Oon niin onnellinen kun niitä saa taas pitkän tauon jälkeen kaupoista <3
Tän kesän lemppari on ollu Suklaasydän-pingviinituutti 🙂
Suklaapilvi on parasta tuuteista, muuten olen Mövenpickin vannoutunut fani, Maple Walnut on mun suuri suosikkini
Valkosuklaa-magnum on nyt mun suosikini. Mut on niiiin monia herkullisia jätskejä
Geisha-tuutti
Mövenpickin suklaa, nam! Ja lisäaineeton, luonnollisista raaka-aineista, ihan parasta
Päärynätuutti
Ehdottomasti Lidlin Mansikka- Valkosuklaa crisp! Mutten voi enää syödä sitä koska siinä on vehnää (hitsin allergiat).. Hyvänä kakkosena tulee Magnumin minttusuklaa 🙂
Pirkan amppari on lemppari jäde 🙂
Paras jäätelö on kyllä kesäkuumalla Twister! 🙂
Jäätelökioskilta ostettua pehmistä ei voita mikään! 🙂
Kismet-jäätelö on ihan ehdoton, siinä on mahtavan herkullinen koostumus ja maku
Hauskoja palikoita! Mun lemppari on klassinen minttupuffet. Mikään ei vaan voi voittaa sitä, ja vanhemmiten musta on tainnut tulla tosi tylsä jäätelönsyöjä, ku valitsen aina saman enkä ees jaksa kokeilla uutuuksia…
Jätkikioskin mango-melonia ei voita mikään!
Minttubuffet. Toimii aina!
Mansikkajäätelö uppoaa aina 🙂
Amppari on kyllä suosikkini.
Ehkäpä Classicin kermatoffee vai mikäköhän se oli 🙂
Mun ehdoton lemppari on Ingman creamy mudcake jäätelö! Rakastan niitä ihanan pehmeitä mutakakkupala sattumia. NAM!
Minttu puffet
-Heidi-
Parasta jäätelöä on Pappagallon lakritsi! Puffetit on myös hyviä, niiden makuun ovat päässeet jo meidän pikkuisetkin. Mieluusti tarjoisin heille myös näitä ihania Duplo-jätskejä 🙂
Voi paras jätski miesmuistiin on varmasti Solero, joka teki just comebackin! Nam. Ja mukisematta syön myös vanilja-suklaa-pehmiksen tai vadelmamehujätskin! 😉
Yksi lemppareista on Aino ihana maitosuklaa, nam! 🙂
Classicin valkosuklaa-salmiakki 🙂
Kesän tekee eka mango-meloni pallojätski! Nam! Myös mansikkapehmis on herkkua, milloin vaan, missä vaan! 🙂
Puffet-jäätelö, se vihreä
Mansikkaeskimo, just hyvä, ei mitään liikaa, sopivasti jäätelöäkin
Kai Pehmiskin lasketaan jäätelöksi, se on mun suosikkin 😀
Muru eskimo 🙂
Fazerina-tuutti
Kingis <3
Fazerina-tuutti on mun kestosuosikki
Magnum Classic on suosikkini. 🙂
Trio jäätelö ja Toffee Puffet ovat parhaita.
Vaniljakermajäätelö mansikoilla ja kinuskikastikkeella.
Mövenpick suklaa
Daim-tuutti on hyvä ja tarpeeksi iso
Magnum- kaikki maut
Mun lempparijäätelö on Classic minttusuklaa, ai että<3 vie kielenkin mennessään 😀
Mulla vähä vaihtelee noi suosikit, mut tällä hetkellä irtojäätelöistä nougat on aika herkku ja puikosta pandan lakupala 🙂
Lampijätskini on kingis
Ompas vaikeeta miettiä mikä olis paras jätskimaku! 😀 Ehkä sanon vaan tylsästi että jäätelökioskista ostettu suklaapallo 🙂
Mistä tuo teijän valkomusta raidallinen kassi on?