Aina ajoittain meidät valtaa pieni uudistuksen halu, joka pakottaa vaihtamaan tavaroiden paikkoja kotona. Ollaan asuttu nykyisessä asunnossa pian kaksi vuotta, ja sinä aikana vaihdettu lukemattomia kertoja huonekalujen paikkoja, makuuhuoneita ja kaikkea mahdollista. Oikeastaan ainoa joka on säilynut muuttumattomana, on ollut keittiö. Verhot ja astiakaappien sisältö on laitettu uuteen uskoon, mutta muuten keittiö on pysynyt prikulleen samana. Alunperin kun käytiin katsomassa asuntoa pari viikkoa ennen kuin se valmistui, mä rakastuin juuri suureen keittiöön ja asunnon pohjan avaruuteen.
Silti mä olen koko tämän melkein-kaksi-vuotta pitänyt keittiötä ainoana mahdollisena spottina meidän ruokapöydälle, mikä on taas täysin vienyt sen kaiken keittiön tilavuuden, mihin alunperin ihastuin. Viikko sitten me päätettiin kuitenkin kokeilla, josko meidän ikuinen murheenkryyni, pieni nurkkaus keittiötä vastapäätä, olisi kuitenkin tarkoitettu meidän ruokapöytää varten. Ja olihan se! Nyt kun silmä on tottunut tässä viikon aikana, tuntuu ihan äärettömän typerältä, ettei pöytä aiemmin ole ollut siinä. Hyvä puoli tässä on se, että nyt koti tuntuu kuin uudelta! Viimein me ollaan osattu sijoitella tavarat niin, että täällä oikeasti tuntuu juuri niin tilavalta kuin tämä asunto on.
Olkkarin nurkassa on ollut vuoroin työpöytä, mun meikki-koru-sälälipasto, ja pyykkiteline, haha, mutta nyt se sai tosiaan ruokapöydän säilytettäväkseen ja en voisi olla tyytyväisempi. Ruokailutilaan tarvitaan kuitenkin nyt tauluja tai julisteita seinille, sillä se on ihan auttamattoman tyhjän näköinen vain yhden pienen magneettitaulunsa kanssa. Lisäksi meidän ikuisuusprojekti ”maalataan ruokapöytä, tuolit ja syöttötuoli valkoiseksi” odottaa edelleen toteutustaan.
Voi jos vain löytyisi aikaa ja jaksamista laittaa tuo pieni asia kuntoon, niin olisi kiva! Mä rakastan meidän ruokapöytää juuri sen mallin takia, enkä halua ikinä luopua siitä, mutta haluaisin maalata sen valkoiseksi. Tuolit sensijaan voisin vaihtaa valkoisiin tai mustiin pinnatuoleihin ihan koska tahansa. Olen metsästänyt niitä kirppiksiltä ja huutiksesta, mutta yleensä ne ovat joko ihan jäätävän värisiä, tai huonokuntoisia (tai molempia), tai sitten käytetyksi ylihinnoiteltuja. Ei sillä että tämä nykytilanne olisi sen parempi kuin jäätävän väriset tuolit, hehe.
Ja koska en ole vielä kolmen vuoden aikana saanut edes meidän omaa ruokapöytää maalattua, niin en uskalla luottaa siihen että saisin tuolejakaan. Lopputuloksena meillä hengaisi kuusi eriväristä tuolia joista tarttuisi tikkuja pyllyyn, ei kiva! Haussa on siis uudet pinnatuolit, mutta mistä niitä saa uusina? Elloksella näin, mutta sinne oli joku kommentoinut, että olivat tosi huteria? Lisäksi meillä on ihana kaunis uusi kattolamppu, joka pitäisi vain asentaa keittiöön, mutta siihen tarvitaan porakonetta, eikä olla saatu aikaiseksi lainata vieläkään vaikka naapurista löytyy, ja ollaan asiasta juteltukin monta kertaa. Aina vaan unohtuu kun on kaikkea muuta mielessä! Ehkä saataisiin vielä lamppu kattoon ennen ensi viikon synttärijuhlia?
Olkkarissa on nyt hyvä järjestys, jota ei varmaan muuteta tässä kodissa enää ikinä! Mutta olkkaria on kiva piristää uusilla tekstiileillä, ja me saatiin nyt vihdoin hommattua uusi matto meidän vanhan, pilalle menneen maton tilalle. Matto on isompi kuin vanha matto, ja tekeekin olkkarista kivasti kotoisan tuntuisen. Matto pitää hommata myös keittiöön, sinne ajattelin pitkää ja kapeaa raidallista mattoa. Uusi matto on ostettu Anttilasta, ja se on Annon Latu -villamatto koossa 160x230cm ja värinä harmaa.
Mä oon tosi tyytyväinen tällä hetkellä nyt olkkariin ja keittiöön, mutta lastenhuoneessa tulee pian tapahtumaan suuria muutoksia, kun Zelda saa pinnasängyn sijaan lastensängyn. Meillä on vielä suunnittelu ihan kesken, mutta samalla on tarkoitus uusia huoneen säilytyssysteemejä, ja koettaa saada aikaiseksi mahdollisimman paljon tyhjää lattiatilaa tytöille leikkejä varten. Ja tosiaan tuota ruokailuryhmän maalaamista tai ainakin tuolien uusimista, pitääm miettiä koska silmiä särkee kun tuota kolmen eri puunsävyn yhdistelmää katselee, vieläpä valkoista tyhjää kontrastiseinää vasten jolloin kaikki oikein korostuu.
Jos teillä on sanottavana rohkaisevia tsemppisanoja siitä, että ruokailuryhmän maalaaminen on tosi helppoa ja nopeaa, niin saa kertoa, ehkä mä innostun! Nyt kuitenkin hyvää yötä kaikille, ja ihanaa alkavaa viikonloppua. Mä palaan huomenna!
Mähän itse inhoan muutosta, ollaan nyt reilut puoli vuotta asuttu tässä kämpässä poikaystävän kanssa ja nyt poikaystävä rupes puhumaan välillä miten haluais jotain uutta tai vaihtaa vähän järjestystä. Sanoin nou nou ei toimi, hyvä näin
sit tulin yks päivä kotiin töistä ja täällä oli veivattu olkkari ihan vastapäiseen järjestykseen, siis tsiisus mikä järkytys. Kieltämättä tuntu ihan uudelta olkkarilta…
ihan hyvä tää on, vaikken oo vieläkään tottunu. Mä en vaan osaa muuttaa ikinä mitään!
Hahah ihana sun poikaystävä :D:D Mä taas tartten aina kaikkea muutosta, muuten tylsistyn
Niin me ollaan erilaisia! Mut kiva että yrität kuitenkin tottua siihen etkä vaatinut et muutatte sen takasin :D!
Mä just keväällä kunnostin yhden kaapin, juurikin tummanruskeesta väri vaihtui valkoiseen. Ei se niin vaikeaa ollut! Tietty eri juttu kun meillä on autotalli, missä pystyin ensin hiomaan ja sitten maalaamaan. Maalaamiseen suosittelen pensseleiden sijaan ruiskua! Tulee tasaisempaa jälkeä ja välttyy maalipensseleiden jättämistä jäljistä
Mä siis ensin hioin pinnat, jonka jälkeen pohjamaalaus ja maalaus.
Löytyisköhän Helsingistä tai lähistöltä jotain firmaa, joka tekis tommosia hommia? Mun vanhemmat käytti keittiön kaapinovet joskus maalauksessa, tosin se oli Turussa.
Toivottavasti löytyy joku ratkaisu!
Voi vitsit, oispa meilläkin autotalli! Se ruisku ois varmaan ihan mahtava johonki sutimiseen verrattuna! Mut toi firma vois olla ihan hyvä idea, kiitos vinkistä :)!
Itse ruokapöydän ja neljä tuolia hionneena ja maalanneena tiedän mitä pohdit, se on iso homma! Lopussa kuitenkin kiitos seisoo.
Ei vaan pidä ottaa ressiä siitä, hiominen on se hitain ja ärsyttävin vaihe, mut sähän voit ottaa vaikka lapset siihen mukaan..hiomapaperit käteen ja hiomaan. 
Haha toi onkin hyvä vinkki! Lapset varmana tykkäis, kiitos :)!!
Mullakin oottaa keittiönpöytä hiomista ja maalausta. Kesällä piti, mutta kesä meni
Pitäisi vain soittaa isille, että käy peräkärryn kanssa hakemassa meidät ja pöydän. On talli missä hioa ja maalata, hiomakoneet ja muut vermeet niin ei kauaa mene
Muttamutta….
Voi vitsi, hakisko sun isi meidätkin sen autotalliin laittamaan pöydän kuntoon :DDD
Huhhei sitä hiomista
18-kesäisenä tuunailin vanhoja huonekaluja omaan ekaan kämppääni sopivaksi; hioin kolme jakkaraa käsin ja jo siinä tuntui olevan ihan jäätävä homma. Ruokapöydän kanssa turvauduin jo hiomakoneeseen.
Eli jos vaan löytyy joku tila, jossa pääsee kunnolla puuhastelemaan ja mahdollisesti se hiomakone ruokapöydän pintaa ajatellen, niin suosittelen kyllä. Mutta käsiduunina neljän seinän sisällä… ei.
Kiitos rehellisyydestä
Pitää miettiä tarkkaan mitä tehdään, siinä on kyllä varmasti ihan järjetön duuni!
Musta on ihanaa vaihdella myös järjestyksiä! se on kans tosi ihanaa, kun mun ei usein tarvi ees sanoa mitään asiasta
asun poikaystävän luona, ja tietty mun mielipiteet on tärkeitä vaikka tää onkin hänen asuntonsa, mutta niin söpöä kun miettii jotain uutta järjestystä vaikka makkariin, ja kysyy multa et mitä mieltä oon ja aina sit yhessä laitellaan uusiksi♥
Ihania myös nuo keltaset värit
Voi miten söpöjä ootte, aww!!
<3 Kiitos!
Jos ei huvita ite lähtee tekee, ni eiks yleensä amikset tee halvalla? Ainakin pintakäsittelijät eli maalarit. Varmaan hoitaa kuljetuksetkin.
Hei toi on hyvä vinkki kans, enpä tullut ajatelleeksi! Kiitos paljon!!
Toivoin hieman parempia kuvia,eihän tosta nyt yhtään ota selvää minkälainen keittiö nyt on ja mihin pöytä tuli yms..
Postauksessa on pinkillä korostettu linkki esittelyyn täysin tyhjästä asunnosta, jonka katsomalla ymmärtää helposti, miten tavarat nyt sijoittuvat
Pahoittelut jos kuvat eivät vastanneet odotuksiasi, mulla on itseasiassa kittiobjektiivi hukassa, ja siksi jouduin kikkailemaan todenteolla että sain tuolla 50mm obiskalla kuvattua edes noinkin paljon, sillä kun pitäisi kuvata todella kaukaa että saisi esim keittiön näkymään kokonaan, nytkin otin kuvat makuuhuoneen sisältä ja kuvaan mahtui juuri sen verran mitä sain oviaukosta näkymään
pitää etsiä se objektiivi pian!
Jos ei oo hiomakonetta käytössä niin hiominen on kyllä tosi iso projekti. Ja jos sitä rupeaa tekemään, niin kannattaa ottaa hyvin etukäteen myös selvää erilaisista maaleista yms, kuten joku tuolla jo ehdotti että ruiskumaalaus voi olla siistimpää ja nopeampaa. Tai sitten suosiolla teetättää homma jossain firmassa
Mutta mitäs siitä sanot, olisko ihan hullu ajatus jos ette uudistaiskaan koko ryhmää, vaan hankkisitte vain uudet tuolit? Jos valkoista kaipaat, niin esim. sellaiset valkoisella nahalla/kankaalla päällystetyt, mun mielestä ainakin sellaiset kävis kyllä yhteen tuon tumman pöydän kanssa 
Kiitos paljon vinkeistä!
Uusia tuolejahan me tosiaan mietittiin myös, että pöytä vaan säästettäisiin, mutta pöydän haluan ehdottomasti kuitenkin valkoiseksi
Pitää katsoa mitä me oikein tehdään!
Ihanan näköistä teillä! Tykkään myös tuosta teidän keittiöstä.
Kodin ulkonäköä on tosiaan kiva muokata aina välillä. Piristää tosi paljon!
Voi kiitos ihan hurjan paljon<3 Se on oikeesti niin piristävää!
Koskas siitä parvekkeesta tulee kuvia?
Niitä mä jäin vielä kaipaamaan!
Mutta ihana uus järjestys kyllä, tuli itellekkin hirvee himo päästä järkkäilemään omaa kotia…
Voi kiitos <3 Jääkarhupostauksessa oli partsikuvia!!