En yleensä harrasta näitä englanninkielisiä otsikoita, mutta nyt oli vain niin osuva sanonta että oli pakko, eihän toi toimi suomeksi sitten yhtään! Muhun otettiin muutama viikko sitten Jerone.fi -nettikaupasta yhteyttä, ja kysyttiin haluaisinko yllättää meidän Oton uusilla vaatteilla. Ja halusinhan mä! Lainasin Ottoa Akkavallasta hetkeksi tänne mun blogin puolelle, että sain stailata hänet kuviin. Jokainen Akkavaltaa lukeva tietää että tämä postaus ei olisi istunut Oton tyyliin, vaikka vaatteet mielestäni hänelle sopivatkin paremmin kuin hyvin!
Otto on viimeaikoina ollut ehkä vähän avoimempi erilaisille vaatteille, kun vielä meidän tutustuessa jolloin hän noudatti tiukkaa pillit-nahkatakki-bändipaita-mustatconverset -linjaa. Me tutustuttiin talvella 30 asteen pakkasten vallitessa, ja tämä kuului tyyliin ehdottomasti myös silloin.
Nykyään Otto saattaa katsella itsekin jo jotain vähän erikoisempia vaatteita, tai asusteita, ja yhä useammin lämpeää myös mun ideoille. Parkamallista talvitakkia olen haaveillut hänelle nyt sen reilut kolme vuotta, ja nyt mä sen vihdoin sain! Jeronen takkivalikoimassa oli monta muutakin kivaa vaihtoehtoa, mutta Platoon Deeluxe -takki kolahti ja kovaa, meille molemmille. Otto kuulemma odottaa jo innolla talvea, että pääsee käyttämään uutta takkiaan! Sori Otto, mä en odota talvea yhtä innolla, vaikka takista tykkäänkin.
Samana päivänä kun Otto sai tämän takin, me löydettiin Zarasta myös Tiaralle aivan ihana parkatakki. Tiaran takki ei tule mihinkään kerhokäyttöön, vaan talven citytakiksi ja kylmempien syyspäivien takiksi. Otto ja Tiara mätsäävät nyt kyllä niin hyvin, että pakko etsiä Zeldalle ja mullekin vielä jostain yhtä makeat takit. Viedään samanlaiset tuulipuvut ihan nextille levelille!
Takin lisäksi Otto sai myös uudet Converset, ihan törkeän siistillä leopardikuosilla. Mä oon niihin ihan rakastunut, herralla on kuulemma vähän totuttelua, vaikka niistä tykkääkin. En mä Ottoa leopardikuosiseen pukuun pukisi, mutta kengissä ne tuovat juuri sopivasti asennetta, ja huumoria asuun kuin asuun. Toivottavasti Otto tottuu kenkiinsä ja saan ihastella niitä joka päivä!
Yhteistyössä Jerone.fi
Mitäs tykkäätte Otosta mun stailaamana? Vieläkö tykkäätte parkatakeista monta vuotta jatkuneen suosion jälkeen? Tykkäättekö stailata omia miehiänne, ja mikä tärkeintä, tykkäävätkö he siitä että heitä stailataan?
Voi että Otto ja Tiara mätsää hyvin yhteen!

Noi kengät on muuten ihan älyttömän hienot! Himmee kateus täällä iski… Mun poikaystävä ei ikimaailmassa laittais leopardi converseja jalkaansa. Se kyllä taitaa johtua ainoastaan siitä, että hänellä meni usko converseihin, kun hänen sisko sellaiset hänelle hankki. En tiedä mikä oli oikea vika converseissa, mutta nauhoista hän ainakin valitti
Mä tykkään edelleen parkatakeista. Mulla on suunnitelmissa sellanen hommaa itelleni, kun mulla ei ole talvitakkia ollenkaan ja mun syystakkikin (jolla menin siis viime talven) on jo sen verran kulahtanu ja rikki, että ei siitä mitään hyötyä enää ole!
Hahah niin mätsääkin!!
Ne on söpöjä<3 Ja noi kengät on musta niin makeat, toivon että Otto ottaa ne omakseen eikä säikähdä rajua kuviota
Ja voi vitsit, mikähän niissä nauhoissa oli vikana?
Parkatakit on kyllä tosi kivoja, mä oon ollut koukussa niihin jo vuodesta -09!
Olet ehdottomasti uuden takin ansainnut ;)!
You’re such a stylish and super cute family! Always love coming back to your blog and read your posts
Have a great day Iina!
http://lartoffashion.blogspot.com
Thank you so much sweet Natali<3 I love your blog too! We should catch up and go for a coffee sometime! :)) Have a nice weekend!
Aivan super hellyyttäviä kuvia!:) Viimeinen kuva on ehdoton suoikkini:)!
Kiitoksia paljon!!
IHanaa kun noi suostuivat mun kuvattavaksi molemmat ;D<3
Käyttääkö Zelda paljon Tiaran vanhoja vaatteita?
No jonkin verran, tällä hetkellä käyttävät aika paljon yhteisiä paitoja ja mekkoja, kun ovat yläkropasta niin samankokoisia. Mutta aika paljon ostan Zeldalle uusiakin, mennään vähän tilanteen mukaan
Mun mies on hirveen tylsä pukeutuja eikä yhtään silmää sille :—-D Välillä meinaa päästä itku ku kattoo sen vaatevalintoja.. Sentää se sai ostettua converset ja parkatakin kun ehdotin, tosin valkoset converset ja musta parka vaan
Oton oot kyllä stailannu mukavan oloiseen ja hyvänäkösee asuun :—) Voi kun mun mieskin joskus lämpenis niil vaatteil mitä ehdotan sille.
No mut hei converset ja parkatakki, olkoonkin valkoista ja mustaa, ovat aina tyylikäs valinta!
Ei Ottokaan aina ole lämmennyt mun ehdotuksille, aika monta vuotta saanut pehmitellä
Älä menetä toivoasi!! 
Peukutan!!
Mä kanssa!!!
Iina todellakin tykkään siitä miten stailasit Oton, toi takki sopii Otolle kuin nenä päähän, wou!
Ja noi tennaritkin on super coolit, voisin vaikka itsekin käyttää…. 
Kiitos paljon<3 Mäkin tykkään kyllä tosta asusta!! Ja voisin kans itsekin ottaa leopardiconssit :D!
Mahtavia kuvia isästä ja tyttärestä! Sitten ihan tämmönen postaukseen liittymätön kysymys, kuinka pitkä sä oot?
Kiitos hurjasti<3 Mä oon 167cm :)!
En tykkää tost stailista, liian teinipoikamainen mun makuun
mä ostan mun miehelle välillä vaatteita, mut sellasia mistä tiedän hänen pitävän. Ja tykkään parkatakeista ja nahkatakeista varmaan hautaan asti 
Hauskaa että kerrot tykkääväsi parkatakeista ja nahkatakeista mutta sitten kuitenkin parkatakki on liian teinipoikamainen?? :DD Mutta ei siinä! Ja joo, mäkin yleensä stailaan Ottoa vain sellaisiin vaatteisiin mistä hän itse pitää, ei meillä ole mitään sellaista että Otolla ei olisi sananvaltaa oman vaatekaappinsa sisältöön
Oi, aivan ihanat isi ja tytär
Hyvin stailattu! Sopii tosi hyvin. Itse yritän miehestä stailta kaikki käy,mutta kenkien valinta on hänen hommaanska. Hän on niin himputin tarkka kaikesta,pahempi nainen kuin minä
Kiitos hurjasti<3
Hahah Ottokin on kengistä tarkka, pitää olla mukavat :D!
Oijoi, tykkään! Todella ihania kuvia ja hyvin nuo vaatteet sopii Otolle.
Mä myös oon jollain tavalla saanut muutettua miehen pukeutumistyyliä, esim. Hän on alkanut jopa värikkäistä housuista tykkäämään. Punaiset ovatkin hänen lempparinsa.
En kyllä olis alkuun uskonut, että tällai tapahtuu. Ei vaan meinaa kaikki mun ehdotukset mennä läpi siltikään. Ja joo, parkatakit on iihania vieläkin!
Voi kiitoksia<3
Mäkin tykkään noista kuvista, ihana kun molemmat jaksoivat keskittyä hetken!
Ja musta se on just kiva että muutaa miehen tyyliä niin, että hän uskaltaa itse kokeilla erilaisia asioita! Ei munkaan kaikki ehdotukset mee läpi, mutta ehkä avartavat huomaamaan erilaisia vaihtoehtoja, kuka tietää
Parkatakit on <3
otto on niin hyvännäkönen!
ja vielä tiaran kanssa näissä kuvissa <3 sitä odotellessa että oman miehen sais lämpeemään mun vaate-ehdotuksille! 
Hihi niin se kyllä on<3
Isi-tytärkuvat sulattaa munkin sydämen
Hahah hitaasti hyvä tulee, niin meilläkin! 
Hihi ihanat noi kengät <3 Ja parkatakit käy aina!
Niin mustakin!! <3
Hei hauskaa, luulin ottoa laihemmaksi, ehkäpä vähän jopa sellaiseksi pleikkaria pelaavaksi luuviuluksi (tämä siis hyvällä huumorilla!) erehdyin! Otollahan on tosi hyvän näköset jalat! (Katon miehessä aina jalat ensimmäisenä jostain syystä :D) ja siis positiivisessa mielessä oikeesti tä kommentti! Herra ihan miehistyi silmissä!!
tiara tietysti oma hurmaava itsensä <3
Haha Otto on entinen ammattitason alppihiihtäjä niin sillä on niiltä ajoilta jäänyt vähän jalkalihaksia
<3 Mutta joo Otto on semmonen gamer ja harvemmin sen jalat missään näkyy, niin helposti luulee semmoseksi laiheliiniksi
Tipa on paras<3
Juu minä en ainakaan saa stailata parempaa puoliskoa, on hirmuisen tarkka omasta ”junttityylistään”. Vaikka ei siinä että valittaisinkaan, siististi pukeutuu ja tykkään hänen tyylistäänkin. Ehkä muutama vaatehimotus joita haluaisin isännän päällä nähdä olisi valkoinen vaarinpaita käärityillä hihoilla ja musta, hyvin istuva nahkatakki! Pientä ehdotteluakin oon tehnyt, mutta ei ole ottanut kuuleviin korviinsa mun neuvoja

Ja siis yhden ainoa t-paidan olen lahjaksi ostanut, yllättäen kyllä tykkäsi siitä! Tosin ostin sen vähän sellaisella mentaliteetillä jos ei kelpaa niin saisin kivan koti/yöpaidan
Mutta blogiasi vuosia seuranneena on ollut hauska seurata myös Oton tyylin muuttumista, ei taida pahemmin keesi nousta pystyyn enää?
Oi hei toi valkoinen vaarinpaita, AI ETTÄ, pakko saada Otolle! Tartutit himotuksen :D!! Mäkin aloitin t-paitojen ostolla, ja siitä vähän laajensin sitten muuallekin kaappiin
Otolla ei joo nouse enää keesi pystyyn, vaikka tukassa vielä vähän violetin jämiä onkin latvoissa :D!