Kaikki alkaa olla kasassa huomista varten, ja mua jännittää ihan hirmuisesti! Ajattelin paljastaa teille vähän mun huomista asua, ja samalla kysellä vähän kampausvinkkejä. Päiväasusta en vielä tiedä mitään, kun en ole muistanut suunnitella sitä ollenkaan. Illan asu onneksi on valmis, se taitaa ollakin se tärkeämpi niistä kahdesta.
Mä tosiaan vaihdoin mekkoa vielä tuossa kaksi päivää sitten, kun se ensimmäinen vaihtoehto ei vaan tuntunut sittenkään hyvältä. Nyt mulla on ihana ihana mekko, joka näyttää aivan multa ja on juhlava. En malta odottaa että saan laittaa sen huomenna. Mekon lisäksi mä oon ihastunut mun laukkuun, joka yhdistää mun ja Oton asut toisiinsa. Sen enempää en vielä paljasta, niin säilyy vähän jännitystä vielä!
Inspiration dayn ja illan gaalan välissä mulla on kampaaja-aika ja olen siitä tosi innoissani! Mulla on vaan pieni paniikki, että millaisen kampauksen haluan. Sen pitäisi olla jotain näyttävää, mutta ei kuitenkaan liian ylivedettyä. Ei tylsää mutta ei myöskään too much. Onneksi mulla on sellainen kampaaja, joka tietää tasan mistä tykkään. Eiköhän me saada jotain hauskaa kehiteltyä!
Keräsin muutaman kuvan mulla kuluneen vuoden aikana olleista juhlakampauksista ja ajattelin kysyä teidän mielipidettä. Auki vai kiinni? Kiharaa vai sileää? Mikä sopii teidän mielestänne kaikkein parhaiten, kertokaa ihmeessä!
Meikin suhteen en myöskään ole tehnyt vielä päätöksiä. Ehkä jonkin tyyppistä smokey eye -meikkiä, se toimii aina. Huulimeikin kanssa mulla on vielä mietittävää, toisaalta haluaisin ehkä tummat huulet, mutta mulla on tällä hetkellä huulet niin rohtuneet tiheästä rasvaamisesta huolimatta (kiitos talvipakkanen), että en tiedä voiko niihin laittaa huomenna mitään muuta kuin kilon bepanthenia. Se jää nähtäväksi! Parhaat huulten elvytysvinkit saa myös laittaa jakoon, jos sellaisia on!
Meillä on täällä täysi tohina päällä kun mun äiti ja 11-vuotias serkku tulivat aamulla meille. Lapset on aivan liekeissä ja kaikki lelut on esitelty jo varmaan kertaalleen, toinen kierros jo menossa. Ihanaa että tytöillä on leikkiseuraa.
Mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille<3
Carmex on ihan parasta huulirasvaa! Mulla talvisin aina ihan rohtuneet huulet just kylmän ilman takia,mutta viime talvena ostin sit tota carmexia kun niin paljon olin kuullut kehuja, ja toimii. Vinkkasin siskolle kanssa ja sisko sanoi samaa että ihan ykkös huulirasva. Kantsii kokeilla 🙂
Mulla on Carmexiakin mutta se ei auta, oon joku maailman kuivahuulisin!! 😀 ihanaa että sulla toimii, kuivat huulet on pyllystä!
Mun mielestä iltapukujuhlaan käy aina jokin tyylikäs nuttura!
Se on kyllä totta :)!
Letti kampaus sopii sulle aivan loistavasti ! Oot todella kaunis ! Onnea huomiseen. 🙂
Voi kiitoksia hurjasti<3 🙂
Hiukset ehdottomasti auki! Mielestäni kasvonpiirteesi erottuvat paremmin silloin! 🙂
En malta odoittaa, että nään asusi!:)
Pidä hauskaa ja toivottavasti tuot voiton kotiin!
Voi kiitos paljon ihana <3 Lauantai oli kyllä mahtava, ja kolmas sija tuntuu voitolta :)!
Mä oon edelleen sitä mieltä että auki ja kiharat hiukset! 😀 ja ehdottomasti smokey eyes 😉
No niin mä tein sitten, näyttikö hyvältä :D?
Toi lettikampaus punaisen mekon kanssa on ihana! Mä ite tykkään tommosista söpöistä leteistä, ne on ihanan tyttömäisiä mutta niihin saa kuitenkin kivasti särmää, jos haluaa 🙂
Voi kiitos paljon<3 Letit on kyllä aivan ihania :)!
Ihana tuo kampaus, missä on letti ja toisiksi viimeisen lainekampaus on myös kaunis. Hauskoja juhlia teille! 🙂
Voi kiitos paljon :)! Oli kyllä ihanat juhlat :)!
toi lettikampaus näyttää tosi kivalta 🙂 mullakin talvisin kuivuu tosi helposti huulet. yleensä öisin ja kotona käytän vitalista tai vaseliinia (jälkimmäinen ei kyl kestä yhtä kauan) ja sitte kaupugille mentäessä mulla on käytössä ACOn toi perus sininen huulirasva, tuoksuu vaniljalta ja hoitaa tosi hyvin huulia 🙂 ja pehmentää.
Voi kiitos paljon :)! Vitalista en ookaan kokeillu pitkään aikaan, kiitos muistutuksesta! 🙂
Kiharat, laineet, letit… Mikä vaan varmasti näyttää hyvältä! 🙂 Jänskä nähdä teitä! Toivottavasti törmätään siellä ihmisvilinässä. <3 Mua jännittää myös sun puolesta tuleeko voitto! 😀
Kiitos ihana <3 Oli tosi mahtia nähdä juhlissa, pitää nähdä uudestaankin :)!! Olit kyllä niin nättinä masusi kanssa! 🙂
Kannattaa hieroa huulia sokeripalasella! Se auttaa ja poistaa kuollutta ihoa huulista 🙂
Hei jee kiitos vinkistä, pitää ostaa palasokeria ja koittaa :)!!
Ehdottomasti tuo lettikampaus joka on punaisen mekon kanssa! 🙂
Se oli kyllä hauska kampaus :D!
Mäki tykkään tosta lettikampauksesta! Ehdottaisin siis ehkä jotain vastaavaa, hiukset auki mutta niin, että siinä on kumminkin joku pieni juju. Mitä huuliin tulee, niin musta tuntuu että huulet rohtuu aina sitä pahemmin mitä enemmän niitä rasvaa. Itse varmaan vain kuorisin huulet kevyesti sokerilla ja löisin just sen kilon bepanthenia päälle.
Kiitos paljon :)! Ja se on kyllä totta, huulet tuppaa mulla ainakin kuivumaan vaikka mitä tekis 😀 Ehkä vaan teen just noin!
Kolmanneksi alimmassa kuvassa sun tukka on niin kiva, ns. pöyheästi kiinni on mun mielestä paras ja näyttävin just juhlatilaisuuteen. Kivaa iltaa ja kiitos kivasta blogista, oon seuraillu jo pitkään, mutta muistan kommentoida harmittavaisen vähän, lupaan tsempata jatkossa 😀
http://arjensekametelisoppa.blogspot.fi/
Kiitos paljon sun sanoista! Ihana että halusit nyt kommentoida, ja ei se mua haittaa jos ei aina jaksa mitään sanoa, pääasia että viihtyy täällä mun juttujen parissa <3 🙂 Ihanaa loppuviikkoa!
Tuo kampaus punaisen mekon kanssa on tyylikäs sekä moderni. Jotakin sen suuntaista! Myös laineet jollakin twistillä olisi varmasti näyttävä kampaus. Riippuu paljon myös iltapukusi tyylistä 🙂 Kyllä luottokampaaja varmasti osaa loihtia jotakin upeaa!
Kiitos paljon 🙂 Laineita sitten tuli, twistit vähän jäi kiireessä mutta oli ainakin iso tukka! 😀
Tuo lettikampaus oli ihana! Nutturasta tulee helposti liian virallinen look. Auki, laineet tai letit on trendikkäämpiä. 🙂 Ihanaa gaalaa! Pidän peukut pystyssä!
Voi kiitos paljon :)! Gaala oli kyllä niin ihana ja olen iloinen kolmannesta sijasta :)! Kivaa loppuviikkoa<3
Sopii hyvin sulle tuo lettikampaus, missä on punainen mekkokin. Ehkä kiharaa ja lettiä? 🙂 Ja smokey eyes ehdottomasti vaaleiden huulien kanssa. Kivaa viikonloppua ja hauskoja juhlia! 🙂
Kiitos paljon <3 🙂 Smokey eyesien kanssa kyllä vaaleat huulet sopii ehkä paremmin, taisin haluta nyt liikaa kaikkea kerralla 😀
Kokeile kuoria huulet vedessä kostutetulla sokeripalalla, sen jälkeen paljon huulirasvaa.
Kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla! 🙂
osittain auki, osittain kiinni!
Sekin on kyllä hyvä vaihtoehto :)!
Tuo neljäs kampaus on mun mielestä kaikista nätein..ei liian överi mut silti tosi juhlava ja sopii gaalaan smoky eyen kanssa kuin nenä päähän! 🙂
Ja huulivinkkiänä antaisin semmoisen että sekoita sokeria ja hunajaa ja kuori sillä huulet 🙂 Ihana lopputulos! Kannattaa kuoria pienillä pyörivillä liikkeillä hellästi ja muutaman minuutin ajan että hunaja kerkiää kosteuttamaan huulia 🙂
Kiitos paljon :)! Ja hei hyvän kuuloinen vinkki, miksi oon näin pimennossa että en tiennyt että hunaja kosteuttaa, pakko kokeilla!! 😀
Tuo lettikampaus on mun suosikki näistä. Ehkä siksikin kun siinä näyttää olevan meikki raikkaampi ja kevyempi. Saatan toki olla väärässäkin, itehän en meikkaa, nii mistäs tiiän. 😀
Joka tapauksessa näytät siinä kuvassa tosi tyylikkäältä. 🙂
Voi kiitos hurjasti<3 🙂 Mä joskus vähän innostun liikaa meikkien kanssa :D:D
Toi viimeisin hiuskuva, jossa siulla on polkkamittaiset kiharat, on selkeästi paras!
Sen tyylistä sitten tuli gaalaankin :)!!
Hellurei!
Noista postaukseen pistämistäsi kuvista ihastuin erityisesti kampaukseen, jossa sinulla on hiukset auki(?), mutta kauniilla lettiyksityiskohdalla. Kyseinen kampaus näytti sopivan sinulle kuin nenä päähän, joten yksi ääni siis lettikampaukselle! 🙂
Mukavia juhlia sinulle ja Otolle, nauttikaa täysin siemauksin!
Heippa! Kiitos hurjasti :)! Se oli kyllä hauska kampaus, väänsin sen kiireessä itse ennen Aussie-gaalaa keväällä 😀
Laita Vitalista huulille! Ihanaa mummorasvaa ja toimii varmasti, plussaa et rasva kestää ikuisuuden! Ja hiukset ehottomasti auki ja kiharalle 🙂
Hahaa mummorasva 😀 Ihana! Ja auki ja kiharaa tuli tukkaan!! 😀
Rohtuneisiin huuliin auttaa kuorinta, itse käytän hammasharjaa siihen. Eli siis ”harjaat” kevyesti huuliasi kostutetulla hammasharjalla, sitten sen jälkeen rasvaat oikein hyvin 🙂 vaihtoehtoisesti voit myös vaikka hieroa sokeria huulia vasten, hammasharja on vaan kätevä siinä hampaidenpesun yhteydessä.
Mulla on sähköhammasharja niin se ei ehkä ihan toimi tohon! 😀 Mutta sokeria voisin hyvin kokeilla, kiitos vinkistä :)!!
Moikka!!
Kuori huulet vesitipoilla kostutetulla sokeripalalla. Tosin, jos iho jo ohut, kuori varoen. Päälle valkovaseliinia tai lansinoh nännirasvaa :)!! Kannattaa tehdä hoito jo illalla yötä vasten.
Kampausvinkki vois olla esim. klassinen banaaninuttura. Toimii aina! Tai iso nuttura mahd ylös. Antaa ryhtiä, vaikka sulla taitaa olla huikeat korotkin. Onpahan tuplaryhti 😀
Sokeria on kyllä nyt pakko testata, niin moni suositellut!! 😀 Enpä tiennyt että lansinohia voisi laittaa huuliinkin, se oli kyllä mun pelastus imetyksen ensipäivinä!! Kiitos vinkeistä 🙂 Ja nutturat on kyllä aina tyylikkäitä 🙂
Toi lettikampaus suorilla hiuksilla on aivan upea, sopii sulle tosi hyvin! Lähtisin siis kokeilemaan jotain tyylikästä, tiukkaa ja sileää nutturaa jollain pienellä letillä. Yksinkertaista, mutta kuitenkin sit jotain löytyy 😉
Oi toi idea olisi ollut ihana :)! Näin jälkeenpäin sitä aina jossittelee että mitä sille tukalle olisi sitten oikein pitänyt tehdä ja päätyikö sitten oikeaan valintaan 😀
Mun ehdotus ois taaksevedetty ja sitten kuitenkin hiukset auki. Sulla ois sellaseen jotenkin täydellisen oloiset kasvot, jos niin voi sanoa 🙂
Ihana idea toikin, oli itseasiassa mun lempikampaus joskus ja munkin mielestä se sopi mulle! Pitää kokeilla taas joku päivä sitäkin :)!
Lettikampaus oli kivoin! En itse tykkää liian kiharasta söheröstä, omaan makuun tätimäinen look. Eli ehdottomasti mun lemppari toi letti + tukka auki tai sitten joku sileä nuttura. Nuttura vielä asteen juhlavampi. Odotan jo että näen sun ja Oton asut vierekkäin! 🙂
Toivottavasti tykkäsit asuista, haha :D! Ja sileä ja suora kyllä toimii aina, kiharassa voi helposti mennä tädin puolelle 😀
Tuo hiukset auki+letti kampaus iski silmiin heti. Sopii sulle todella hyvin, eli miten olisi jokin lettikampaus? Niitä on vaikka ja mitä ihania! 🙂 Smokey eyes on myös tosi kivan näköinen sulla, mut mä yleensä liputan pienen ja siron meikkimäärän puolesta, joten sitäkin tahdon ehdottaa. 🙂 Sä oot upea, mahtavaa gaalaa sulle! <3
Lettikampaukset on kyllä ihania, ja monipuolisia! Niitä tosiaan on vaikka minkälaisia :)! Kiitos paljon ihana, gaala oli kyllä niin ihana! <3 Mukavaa loppuviikkoa teille<3
Niin kaunis oot tossa punasessa mekossa! Mä sanoisin kanssa et hiukset auki, ainakin suurimmaks osaks! Mä jo ootan millanen mekko sulla on!
Huippua gaalailtaa, oot upea! <3
T.Tiia
Voi ihana sinä, kiitos hurjan paljon<3 Mekosta on tulossa vielä parempia kuvia ;)!
Oi onnea huomiselle! Toi lettikampaus on kiva, mut sulle sopii tosi hyvin myös kiharat eli olisko sekä lettiä että kiharaa? Hiukset mun mielestä ennemmin auki kuin kiinni. 🙂
Kiitos paljon<3 Auki ja laineilla oli tällä kertaa, mä tykkäsin kyllä, vaikka jäin kyllä miettimään että olisiko nuttura sittenkin ollut parempi 😀 haha
Toi lettikampaus on ehottomasti ihanin noista!! 🙂 tosi ihana.
Voi kiitos <3 🙂
Tykkään eniten lettikampauksesta ja pörröisistä kiharoista! ( tähän tulisi hymiö jolla sydämet silmissä haha) Piti ihan pysähtyä katsomaan sitä lettikuvaa niinkuin on sanottu olet todella kaunis siinä. Todella toivon sinulle voittoa huomenna vaikka eihän se tärkeintä olekkaan 🙂
Voi kiitos hurjan paljon<3 Ihana sinä! Voittoa ei tullut, mutta kolmas sija kyllä tuntuu voitolta, niin isoja ja mahtavia blogeja oli mukana! 🙂
Hiukset ehdottomasti auki 🙂
Aukihan ne sitten oli :)!
Lettikampaus missä on punainen mekko, voi että kun olet siinä kuvassa ihan mielettömän kaunis! 🙂 Sopii sulle tosi hyvin tuo kampaus. Onnea gaalaan!
Voi kiitos niin paljon<3 🙂 Ihanaa loppuviikkoa sinulle!
Aivan upea toi kolmanneksi alin kuva! Sulle sopii tosi hyvin tuollainen meikki.
Voi kiitos ihan hurjan paljon<3 🙂
Moi Iina,
en ole kai koskaan kommentoinut blogiisi mutta nyt tuli pakottava tarve kertoa, että tämä taitaa olla suosikkiblogini. Tulen aina hyvälle tuulelle kun luen täältä kuulumisiasi ja lisäksi postaustahtisi on enemmän kuin kiitettävä. Plussana vielä: olen sinun ansiostasi tutustunut taannoin ihastuttavaan kampaamo Kamidaan.
Kiitos.
Ei muuta. Olet ihana.
Moikka!
Itse olet ihana, sun kommentti oli ihan mahtava!! 😀 Kiitos ihan hurjan paljon<3 Ihanaa kuulla että tulet hyvälle tuulelle täällä lueskellessa, ja hei ihanaa että olet löytänyt maailman parhaan kampaamon ;)! Kamida on ihana!! 🙂 Kaikkea hyvää sulle ja ihana kun kommentoit<3
Toi lettikampaus on upee ja sitten ihan blondi tukka ja noi lyhyet kiharat! Hiukset siis auki 🙂
Voi kiitos paljon<3 Ja aukihan ne sitten oli! 😀
http://ssofiesjournal.blogspot.fi/2014/10/the-truth.html?m=1
muakin kiinnostaa iina sun mielipide tuosta sofian blogista ja deryasta.
Mä en halua sanoa mitään mielipidettä tähän, ymmärrätte varmaan.
Lettikampaus on kyllä ihana ja kiharat kans tai oikeesti noi kaikki kampaukset sopii kyllä sulle. 🙂 Temppiä huomiselle!!!
Voi kiitoksia hurjasti <3 😀 Ihana kun tsemppasit! Lauantai meni kyllä niin hyvin kuin mahdollista!! 🙂
selkäsuoraksi. vähän kiharaa (: olen itsekin kärsiny raskauden jälkeisesta huonosta ryhdistä.
Olen kirjoittanutkin aiheesta mun treenipostauksissa, että ryhti lähti heti parantumaan kun aloitin säännöllisen liikunnan. Tämän postauksen kuvathan ovat jo monta kuukautta tai yli vuoden vanhoja 🙂
Lettikampaus on paras noista! Aivan ihana ja pitkä tukka sopii sulle muutenkin hirmu hyvin.
Voi kiitos paljon<3 Mullakin on välillä ikävä pitkää tukkaa 😀
Tämä poikkeaa vähän aiheesta, mutta ootko nähnyt tai kuullut sofian blogista sun vanhasta kaverista Deryasta? Siellä kommenteissa joku mainitsee, että Derya on sun lapsista sanonut, että ovat niin rumia että saisivat kuolla. Hirveetä toimintaa.
Mä en ota tähän asiaan kantaa.
Ei mulla muuta, mutta olet aivan sairaan sulonen <3 hih!
Voi kiitos, ihanasti sanottu<3 😀