Miten minusta tuli minä, nykyinen minäni? Fakta on toki se, että äitiys on muokannut, ja paljon, mutta mä en koe että se on ainoa vaikuttava tekijä, minuuteen on vaikuttanut moni muukin asia. Äitiys on kuitenkin se kiistattomasti suurin niistä.

Kun mä tapasin melkein neljä vuotta sitten Oton, mä löysin itseni uudelleen. Silloin musta tuli minä. Aina sanotaan, että pitää rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa toista. Se ei ole absoluuttinen totuus. Toisen rakkaus opetti mut rakastamaan itseäni. Se että joku näytti mulle, että mä olen arvokas, ja mussa on miljoona hyvää asiaa, on tärkein tekijä mun nykyisen minäkuvan syntymisessä. Ehkä joku kyynikko päättelisi tästä, että meidän suhde ei kestä, mutta mä en näe sitä niin. Mä näen sen niin, että me korjattiin Oton kanssa toisemme.

Tullessani ensimmäistä kertaa raskaaksi mä olin 19, nuori ja innokas. Raskaus oli mun unelmieni täyttymys ja mä koen aikuistuneeni ensimmäisen raskauden aikana hurjasti. Muutin mun elämäntavat täysin, ja keskityin itseeni koko yhdeksän kuukauden ajan. Käsittelin silloin paljon asioita joita olin yrittänyt vain unohtaa, ja pääsin niistä yli. Mulla oli aikaa ajatella aina kun Otto oli töissä, ja mä lepäsin kotona. Se mitä mä tarkoitan Oton auttamisella mun minäkuvan kehittymisessä, on se, että Otto näytti mulle, että hei se on ihan okei että sä itket raskaushormoneissasi limuhyllyllä puoli tuntia koska et osaa valita cokiksen ja fantan väliltä, mä oon tässä silti.

Kun mä näin että mun rinnalla on ihminen, joka ei jätä mua missään tilanteessa, mä uskalsin etsiä, löytää ja olla itseni. Toki olen onnekas siinä, että mun dramaattisimpia tilanteita raskausaikana olivat nämä kauppareissujen itkukohtaukset, ja loppuajan vuodelepo ja yllärisynnytys. Mutta tiedän, että vaikka mitä olisi tapahtunut, Otto olisi ollut siinä.

Raskausaikana mulle oli vaikeaa hyväksyä vartalon muutoksia, kasvavaa mahaa lukuunottamatta, ja niitä mä itkin iltaisin myös. Arpia, kiloja ja turvonnutta naamaa. Se tuntui silloin niin lopulliselta, ja nyt niin typerältä, että silloin luulin niiden olevan lopullisia muutoksia. Kun Tiara sitten syntyi, ja musta virallisesti tuli äiti, kaikki muu tuntui ihan toisarvoiselta. Se tunne oli jotain ihan uskomatonta, että on itse oman rakkaan kanssa luonut toisen ihmisen, pienen tyypin josta on vastuussa loppuelämänsä.

Tiaran vauva-aikana mä vaan olin äiti, otin esimerkkiä muista tuntemistani äideistä ja pärjäsin hyvin. Tiara oli tyytyväinen ja rauhallinen lapsi, ja teki vanhemmuuden äärimmäisen helpoksi. Mä en koskaan kyseenalaistanut mun valintoja, toimin täysin mun vaistojen varassa ja koin pärjääväni paremmin kuin hyvin. Olin itsevarma. Näin ystäviä, kävin joskus myös pitämässä kavereiden kanssa hauskaa, ja tein paljon Tiaran kanssa päivisin, ulkoilusta perhekerhoon.

Toisen raskauden aikana mulle iski se viimeinen vauva -syndrooma. Kadotin itseni raskauteen, ja uppouduin kasvatusoppaisiin iltaisin. Pahoinvointi, migreenit ja vuodelepo eivät kauheasti jättäneet tilaa muulle kuin selviämiselle ja Tiarasta huolehtimiselle, enkä edes halunnut ajatella itseäni. Koitin psyykata itseäni jokaiseen jäljelläolevaan viikkoon miettimällä vain tulevaa vauvaa, en raskautta tai omia fiiliksiäni.

Olin päättänyt onnistua imetyksessä, ja otin stressiä kiintymyssuhteen kehityksestä, ja kaikesta muusta, minkä termistöstä en ollut ensimmäisen raskauden aikana vielä tiennyt mitään. Halusin tehdä kaiken oikein, koska kyseessä oli viimeinen raskaus ja viimeinen vauva.

Naiseuttani mä en koe kadottaneeni missään vaiheessa, vaikka raskauksiin uppouduinkin. Mä oon aina ollut esteetikko, ja raskauksien aikana mä nautin naisellisuudesta eritavalla. Vaikka harmittelin joitain muutoksia, nautin myös vatsasta, ja halusin korostaa sitä. Raskauksien jälkeen mulle on ollut tärkeää olla ulkoisesti taas minä, juuri sellainen minä kuin olen sillä hetkellä kokenut olevani. Vaikka ajatukset ovat olleet paljon äitiydessä, mä olen halunnut olla tyyliltäni kuitenkin Iina. Tyyli, kauneus ja vaatteet ovat olleet niitä mun henkireikiä, pinnallisia juttuja joiden miettiminen on piristänyt silloin kun on ollut rankkaa.

Zeldan kanssa imetys sujui kuin tanssi, yöt sujuivat aluksi hyvin ja vauvanhoito tuli vanhasta tottumuksesta. Vauvavuosi imaisi mut täysillä mukaansa siinä vaiheessa, kun päivät alkoivat olla pelkkää itkua ja imetystä, ja öisinkin nukuttiin alle tunnin pätkissä. Mä asetin itselleni kovat paineet, ja yritin olla joku superäiti, jota ei koskaan väsytä, ja joka kykenee imettämään 24/7, siinä ohessa leikkimään ja ulkoiluttamaan esikoista, olemaan hyvin levännyt, huoliteltu ja trendikäs, bloggaamaan, kokkaamaan ja pitämään kodin tiptopkunnossa aina.

Mitä vanhemmaksi Zelda kasvoi, sitä helpompaa arjesta taas alkoi onneksi tulla ja aloin taas muistaa myös omat tarpeeni, olla itselleni armollinen. Viime kevään pari blogimatkaa olivat sellaisia todella tarpeeseen tulleita repäisyjä irti arjesta. Mä en ollut yhtään valmis jättämään Zeldaa hoitoon, en ekalla reissulla yhdeksi päiväksi, enkä varsinkaan toisella reissulla yhdeksi yöksi. Mutta ne reissut tekivät niin hyvää. Mulla oli ensimmäistä kertaa pariin vuoteen aikaa miettiä mitä halusin, uskokaa tai älkää, lentokone on ihan hyvä paikka miettiä omaa minäkuvaa.

Keksin mitä halusin elämältä perheen lisäksi, ja toivuttuani vauvavuoden väsymyksestä, aloin tehdä töitä saavuttaakseni omat haaveeni. Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa mulla on vielä paljon tehtävää että olen lähelläkään haaveideni saavuttamista, mutta mä olen onnellinen, tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Ennenkaikkea mä olen onnellinen että osaan ja uskallan taas toteuttaa itseäni, äitiyden lisäksi.

Äitiyteen voi ja saa uppoutua ja perustaa minäkuvansa. On enemmän kuin normaalia, että vauvavuoden aikana on ensisijaisesti äiti, eikä siinä ole mitään pahaa, eikä sen tarvitse olla lopullista. Uppoutumalla äitiyteen mä löysin itsestäni paljon uusia puolia, ja uuden harrastuksen, joka johdatti mut täysin uusien urahaaveiden pariin. Kolmen vuoden äitiyden jälkeen en ole enää niin kriittinen itseäni kohtaan kuin aiemmin, tunnistan helpommin omat heikkouteni ja vahvuuteni, ja osaan toimia niiden puitteissa.

Moi. Mä olen Iina, 23 vuotta. Kahden pienen tytön äiti, yhden Oton vaimo, blogiportaalin osakas, bloggaaja. Nainen. Tytär ja ystävä, kummitäti ja naapuri. Joskus rauhallinen, toisinaan impulsiivinen. Nopea oppimaan, hidas päättämään. Positiivinen, aina eteenpäin pyrkivä. Kunnianhimoinen, mutta realisti. Rakastava ja huolehtiva, myös itseään kohtaan. Minä.

Oletteko te uppoutuneet äitiyteen? Miten äitiys on vaikuttanut teidän minäkuvaanne? Onko äitiys muuttanut teitä?

PS: Masuikävä, so baaaaad!

Saimme yhteistyön merkeissä tytöillemme minulle entuudestaan tuntemattomalta amerikkalaiselta Winter Water Factorylta kauniit mekot. Winter Water Factory on Brooklynissa perustettu lastenvaatemerkki, joka valmistaa kauniita, 100% luomupuuvillaisia lastenvaatteita. Kaikki vaatteet valmistetaan kankaista viimeistelyyn asti Yhdysvalloissa. Vaatteissa kiinnitin ensimmäiseksi huomioni kauniisiin ja erilaisiin printteihin, ja valitsin meille hauskaa pöllökuosia, sekä suloisia kukkia.

Aiemmin vain Yhdysvalloista saatuja vaatteita on nyt myös saatavilla eurooppalaisille omasta verkkokaupasta, osoitteesta winterwaterfactory.de, jonka valikoimista me nuo ihanat mekot valittiin. Mietittekö mista yrityksen hauska nimi tulee? Sen perustaja, Stefanie, pullotti pikkutyttönä siskonsa kanssa lunta, ja myi sitä Saksassa talvivetenä. Siitä siis nimi ”Winter Water Factory”. Musta on aina ihanaa jos nimellä on jokin kaunis tarina!

Postituskulut Suomeen eivät ole Saksasta onneksi mahdottomat, ja ainakin meidän paketti tuli perille reilusti alle luvatussa viikossa. Mä tykkään kovasti kaikista kuoseista. ja meidän lapset ovat aivan ihastuneita mekkoihinsa! Mun mielestä se on tosi hienoa että koko valmistusprosessi tapahtuu Yhdysvalloissa, ja vaatteiden alkuperästä voi olla varma, eikä tarvitse miettiä onko niiden valmistaja saanut tarpeeksi palkkaa tai työskennellyt huonoissa oloissa. Vaikka ostan edelleen joskus myös ketjuliikkeiden vaatteita, mun mielestä jokainen tuote jonka valitsee ketjuliikkeiden sijaan ostaa eettisesti tuotettuna, on askel parempaan suuntaan.

Winter Water Factory haluaa arpoa teille lukijoille valikoimistaan yhden jumpsuitin! Jumpsuitin kuosin saa voittaja itse valita, ja valinnanvaraa riittää. Osallistuaksesi arvontaan, keksi itsellesi nimimerkki, jätä kommentti tähän postaukseen, ja muista laittaa sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Voit halutessasi kertoa jo valmiiksi, millä kuosilla jumpsuitin valitsisit, kuosit näet täältä! Arvonta-aikaa on keskiviikkoon 15.10. klo 22.00 saakka. Onnea arvontaan!

Yhteistyössä Winter Water Factory.

Oikein ihanaa päivää kaikille, mä palaan illalla!

Tänään alkoivat taas Stockmannin Hullut päivät, ja kuvastoa on tullut selattua pariinkin otteeseen. Yleensä Hulluilla päivillä on aina jotain kivaa ostettavaa, mutta usein mä kierrän ne silti kaukaa, ihan vain siksi että mulla on rattaat. Mä en tykkää mennä sinne toisten tukkeeksi, ja siksi yleensä menen pyörimään sinne hullunmyllyyn vain jos on mahdollisuus mennä ilman rattaita. Tänään mä mahdollisesti piipahdan Stockmannilla tekemässä pari pientä ostosta, jos vielä jaksan illalla lähteä kun Otto on päässyt töistä, ja jos siellä on silloin vielä mun lemppareita jäljellä.

Kokosin pienen kollaasin mun lemppareista joita kuvastosta löytyi. Lemppareita oli monia muitakin, mutta jätin ne nostamatta esille, sillä tiedän että en mitenkään onnistu saamaan esimerkiksi Kartellin Lou Lou Ghost -tuolia lastenhuoneeseen, koska en pääse paikalle heti aamulla kun ovet aukeavat, haha! Nielen tappioni ja ostan sen ehkä joskus toiste, jospa ensi keväänä olisin varustautunut lastenhoitajalla heti keskiviikkoaamuna kun Hullarit alkavat!

Kuvastossa oli paljon ihania kenkiä niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta ihastuin eniten Global -merkin mustiin, vähäeleisiin nahkasaappaisiin. Juuri tuollaiset mä haluaisin talveksi! Lapsille oli ihan huippuhyvä tarjous Vikingin Gore-Tex -talvikengistä, jotka voisin ostaa meidän tytöille ainakin syksyn vk-vikingien perusteella. Ne ovat olleet tosi hyvät! Lapsille näytti olevan paljon myös kivoja perusvaatteita, sukkahousuja ja leggingsejä. Tiedän että meidän tytöt ihastuisivat myös uuteen Muumit Rivieralla -kirjaan, joka vaikuttaa hauskalta.

Meillä on todellinen säilytystilan puute kotona tällä hetkellä, vaikka tavaraa kuinka heittää pois, sitä tuntuu silti olevan aina liikaa. Nomess Copenhagenin meikkien säilytyssysteemit on olleet mulla ostoslistalla kauan, ja ne näyttäisivät kyllä tosi kivalta makkarin lipaston päällä. Sinne sisälle sopisi kätevästi myös tuo Lancomen Hypnose-mascara, jossa on maailman paras harja! Metallikoreihin laittaisin lehtiä tai leluja, miksei hedelmiäkin. Ne ovat ihanan raikkaat ja tyylikkäät.

Olen muuten aika tyytyväinen meidän Iittalan Teema-astioiden ja Marimekon kuppien ja kulhojen täyttämiin astiakaappeihin, mutta sokerikko ja kermakko meiltä vielä puuttuvat. Siksi ehkä sainkin pisteliään kommentin syntymäpäiväpostaukseen meidän ”kauniista” Floran vaniljakastiketölkistä. Fakta on vain se että sokerikko ja kermakko tuntuvat aina turhanpäiväiseltä ostokselta, kun niitä tulee käytettyä vain pari kertaa vuodessa, synttäreillä. Itse juon kahvini aina mustana. Design Lettersin simppeli setti sopisi kuitenkin meille ihan täydellisesti ja ensimmäistä kertaa elämässäni harkitsen sokerikon ja kermakon hankintaa!

Löysittekö kuvastosta mitään kivaa? Aiotteko lähteä Hulluille päiville pyörimään? Mitä mieltä olette Hulluilla Päivillä rattaiden kanssa käymisestä? Ja viimeisenä, olenko ainoa jonka mielestä sokerikko ja kermakko vaan ovat vähän turhia?

Me nukuttiin tänään pommiin, ja melkein jo unohdin että mun piti tehdä tänään Päivä kuvina -postaus. Heti vietyäni Tiaran juoksujalkaa ilman meikkiä tukka harottaen kerhoon, mä muistin että ainiin, voi hitto. Kaivoin sitten kiltisti kameran esiin, ja 300 kuvaa myöhemmin, tässä ollaan. Tiistai kuvina.

Kuopuksen kanssa kahden kesken. [1] Pyykkejä, ihan liikaa pyykkejä. [2] Kirjojen lukemista kaikessa rauhassa. [3] Oton postauksen oikolukua ja hihittelyä sille että mieheni luuli ilmapallon olevan ruotsiksi ilmapal, aina yhtä hyvä läppä.  [4] Lisää kirjoja, Zelda ilmeisesti luuli että tarkoitin lukemista kun sanoin innokkaasti ”siivotaan!”.

[1]Pikkutyyppi tuijottaa ikkunasta näkyvää rakennustyömaata. ”Koika! Koika!” = poika, poika. Rakennustyömiehet varmasti arvostaisivat jos kuulisivat tuon! [2] Mun aamiainen, sokeritonta superhyvää mysliä, sokerista, mutta ah-niin-ihanaa ihana-jugurttia, ananasmehulla makeutettuja kuivattuja karpaloita, ja sokerilla kyllästettyjä kuivattuja hedelmiä. No, puolet meni oikein, right! [3] Enni-vauva saa rajua rakkautta. [4] Rattaissa istuu tuimasti tuijottava taapero, missä on sisko? [1] No siellähän se reipas kerholainen on! Ylpeänä toi kävyn äidille, niinkuin jokaisen kerhopäivän jälkeen. [2] *Mäkin haluan kävellä!* [3] ”Aaaaaiii!” paita ja peppu, yhdessä jälleen. Halattaisko, pussattaisko vai käveltäiskö ensin käsi kädessä? Tehdään kaikkea yhtäaikaa!” [4] ”Ehti, ehti, käpy, kivi, ehti, ehti, puuuuuuu!”

[1] ”Joo, äiti auttaa sua riisumaan, odota ihan hetki!” [2] Edellispäivän kanttarellipizza maistuu lapsille. [3] Sitten tutkitaan syksynseurantakorttia ja syödään jälkkäriksi banaania. [4] Kukkien kastelu on hyvä syy keittää päivän aika mones kupillinen kahvia ja istua hetkeksi parvekkeelle nauttimaan auringosta tyttöjen kanssa.

[1] ”Mummu arvaa mitä minä tein tänään kerhossa…” [2] ”Ihhahhaa, ihhahhaa, ihhahhaa!” [3] Päikkäriaika.”Öitö, öitö, mmwah, öitö äiti!” [4] Päikkäreiden jälkeinen kohokohta, hetki yllätysmunavideoita äidin puhelimesta isosiskon kanssa.[1] Imuri heilumaan! [2] Vaihdettiin keittiön paikkaa lastenhuoneessa. Kuulostaako hassulta teidänkin mielestä? [3] Richard Scarryn touhukas maailma, ja viikon kolmaskymmeneskahdeksas pelikerta. Jihuu picnic-saari, täältä tullaan ja syödään ruuat taas ennenkuin te possut ehditte! [4] Töiden jälkeen on isin vuoro pelata, Climb Hill Racing on ilmeisesti siisteintä mitä kolmevuotiaamme on ikinä nähnyt. [1] Ruuaksi makaronilaatikkoa, valkosipuli-creme fraichella. [2] Näytti maistuvan, ja syöttötuolistakin kuului ”heekku! heekku!” [3] Vessanpesu, ettei menisi ihan pelkäksi glamouriksi tämä päivä. [4] Jälkkäriksi Mud Cakea sen kunniaksi että mun täti oli täällä käymässä Oulusta, ja tuli meille kahville ja kylään.

Ilta me kulutettiinkin sitten leikkien tyttöjen kanssa, ja katsellen kuvia mun tädin kanssa, niin unohtui se kuvien ottaminen ihan kokonaan. Tytöt nukahtivat rättiväsyneinä jo ennen kahdeksaa, ja tässä mä olen istunut käymässä läpi ja muokkaamassa näitä kuvia siitä asti kollaaseiksi. Lenkillä piti käydä, mutta en vielä ehtinyt sinne asti. Tänään taitaa toi imurointi korvata lenkkeilyn, sovitaanko niin?

Palailen huomenna, hyvää yötä ihanat <3

Mä selaan melkein päivittäin lentoja, hotelleja, matkakohteita, matkablogeja, kaikkea matkustukseen liittyvää, ja matkakuume on äitynyt ihan jäätäväksi. Tänä vuonna on tullut matkusteltua enemmän kuin monena aiempana vuonna yhteensä, ja jotenkin siihen fiilikseen on jäänyt koukkuun. Se tunne kun istut taksissa matkalla lentokentälle, laukku pakattuna, ja tiedät että pääset johonkin paikkaan, missä kaikki on uutta ja ihmeellistä, se on vaan ihan mahtava fiilis!

Mulle on oikeastaan ihan sama minne edes matkustaisin, en kaipaa mitenkään erityisesti lämpimään, eikä mulla ole pakottavaa tarvetta mielettömille kulttuurielämyksille tai shoppailulle maailman metropoleissa. Haluaisin vain jonnekin! Mulle kelpaisi ihan yhtä hyvin pakettiloma turistikohteessa, kuin reppureissu Kauko-Idässäkin. Tai edes päiväreissu johonkin Euroopan kaupunkiin. Haluaisin kuitenkin lähteä matkaan lasten kanssa, ja silloin ehkä kätevintä olisi suunnata rantalomalle. Ongelmana on ehkä vähän ajankohta, sillä koko perheen reissu ei tässä ihan lähikuukausina ole luultavasti mahdollinen lomien puolesta.

Elättelen silti vielä pientä toivoa, että ehkä saataisiin tehtyä jokin matka yhdessä talvella tai viimeistään keväällä. Lapsetkin pääsisivät ensimmäiselle kunnon ulkomaanreissulleen, kahta Tukholman risteilyä en vielä matkoiksi laske vaikka kivoja reissuja ovatkin olleet. Ollaan mietitty paljon, että minne lähdettäisiin talvella lasten kanssa. Lasten kanssa mä haluaisin, että kaikki olisi ensimmäisellä kerralla mahdollisimman helppoa, siksi rantaloma. Sitten kun ollaan käyty kunnon lomalla kerran ja nähty miten se sujuu, voisi harkita vähän mielikuvituksellisempia reissujakin yhdessä.

Talvella rantalomalle lähdettäessä lennot ovat aika pitkiä, ja sitä ollaankin mietitty, että kuinka pitkä lento on vielä inhimillinen 3- ja 1,5-vuotiaiden kanssa? Vaikka lapset osaavat olla nätisti ja ovat molemmat luonteeltaan suhteellisen rauhallisia ja sopeutuvia, 12h lento Thaimaahan tuntuu ajatuksena painajaismaiselta. 6-8h lento olisi vielä kestettävissä, mutta pääseekö neljä tuntia lyhyemmällä lennolla vielä takuulämpimään?

Minne te olette lähteneet talvella lomalle pienten lasten kanssa, tai minne lähtisitte? Meillä on ollut mietinnässä Kap Verde, Meksiko ja Kanariansaaret. Kanariansaarissa mietityttää sateiden mahdollisuus, Meksikossa pitkät lennot,  ja Kap Verdellä se, että siellä ei ilmeisesti ole juuri mitään hotellin ulkopuolista tekemistä. Eli tällä hetkellä ei ainakaan ole yhtäkään täydellistä vaihtoehtoa. Tiedän silti että tuhannet suomalaiset matkustavat joka talvi lämpimään ja ovat oikein tyytyväisiä lomakohdevalintaansa, eli niitä ihania ja täydellisiä lomakohteita varmasti löytyy myös talvella. Talvi- (ja perhe-)lomaummikkona mä en vain ole vielä osannut löytää niitä parhaita!

Eli nyt saa vinkata kaiken mahdollisen talvilomista ja matkustamisesta pienten lasten kanssa! Mikä on liian pitkä lento? All inclusive vai lomahuoneisto ja oma keittiö? Mikä on paras kohde, ja viikko vai kaksi? Saa myös kertoa minne ei missään nimessä kannata lähteä!