Oral-B:n kampanjan johdosta saan arpoa teille yhden Oral-B White Pro 7000 -sähköhammasharjan, jonka mukana tulee myös Crossaction-harjaspääpakkaus, sekä Oral-B:n hammastahnoja. Olen kertonutkin itse harjasta, sekä sen kanssa yhdessä käytettävästä älypuhelinsovelluksesta kattavasti jo kahdessa aiemmassa postauksessa. Olen tosi innoissani että saan arpoa tälläisen paketin, ja tarjota laadukasta suun kotihoitoa yhdelle teistä, sillä ainakin mun aamu- ja iltarutiineja tämä harja oheistoimintoineen on piristänyt paljonkin. Niin pieni asia, joka kuitenkin vaikuttaa paljon.
Koska kertaus on opintojen äiti, keräsin vielä hammasharjan tärkeimmät ominaisuudet yhteen listaukseksi, niin ne on helposti katsottavissa kaikki kerralla, eikä tarvitse etsiskellä tekstien joukosta.
- Bluetooth-teknologia, joka yhdistää harjan älypuhelimeen ladattuun Oral-B -appiin. Sovellus antaa palautetta ja yksilöllisiä vinkkejä hampaiden harjaukseen.
- Kuusi erilaista harjausmodea, mm. kiillotus, syväpuhdistus ja kielenpuhdistus.
- Langaton SmartGuide, joka myös opastaa harjauksessa ja näyttää ajankulua.
- Harjausajastin, joka muistuttaa aina 30sek välein.
- Sensori joka varoittaa punaisella valolla jos harjaat liian kovaa.
- Ladattava akku, joka kestää jopa kymmenen päivää jos harjaa käyttää 2 minuuttia aamuin illoin.
- Matkakotelo, johon saa harjan rungon ja kaksi harjaspäätä.
Osallistuaksesi arvontaan, keksi itsellesi nimimerkki, kommentoi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 23.11.2014 klo 23.59 asti. Onnea arvontaan kaikille!
Yhteistyössä Oral-B.
Palaan illalla kuulumisten ja kuvien kera! Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3
Arvontaan toki mukaan!
Sähköhammasharjan toivossa täällä huutelen taas, omani tuli tiensä päähän jokunen aika sitten ja ollaan käytetty yhteisesti siipan kanssa samaa runkoa kun en ole raaskinut itselleni ostaa uutta. Vähän hankalaa ko mies on reissutöissä, joutuu siellä harjaamaan hampaat nyt sitten perinteiseen tyyliin. Eli tarpeeseen tulisi! Plus ohan tämä nyt paljon hienompi kuin tuo meidän, joka vaan ilmottaa milloin kaksi minuuttia on tullut täyteen.
Tää tulis todellakin tarpeeseen! Jospa onni potkis tällä kertaa!:)
Mulla on pitkään ollut harkinnassa hankkia itselleni kunnon sähköhammasharja, jospas nyt onni potkasis
Uskon itsekin täysin sähköhammasharjan toimivuuteen. Ensinnäkin tulee harjattua riittävän kauan ja hampaat tulee paljon puhtaammaksi. Mukana arvonnassa!
Olen kauan halunnut sähköhammasharjan, peukut pystyyn jos voitto osuisi omalle kohdalle
Mukana arvonnassa!
Mukana
Olen kuullut paljon hyvää tästä hammasharjasta, mutten vielä ole raaskinut ostaa. Mukana arvonnassa!
Arvonnassa mukana
jos en voita niin sitten joululahjalistalle 
Mukaan arvontaan
Olisi kiva yllättää äiti jouluna antamalla hänelle tuo kyseinen sähköhammasharja, jota hän on kovasti haaveillut ostavansa, mutta ei ole saanut vain aikaan. Joten osallistun arvontaan!
Mukana arvonnassa!
Arvonnassa mukana
Vautsi mikä arvonta! Siispä mukana vahvasti! En ole ikinä kokeillut sähköhammasharjaa ja olisi jännittävää päästä joskus kokeilemaan.
oo ehdottomasti mukana arvonnassa! olis miehelle ihan paras joululahja
Tollanen hammasharja ois niin hyvä :)! Vanhemmilla on tollanen ja joskus kokeilin sitä, suu tuntu niiiin puhtaalta ja raikkaalta pesun jälkeen ettei oo tosikaan! Vaikea usko että pelkällä hammasharjalla saa tollasta tunnetta aikaan.
En ole ikinä omistanut sähköhammasharjaa. Mullakin ongelmana on hammaskiven kertyminen. Olisi kiva kokeilla jos sähköhammasharjan käyttö auttaisi
Ehkä tästä ois apua näille leegoille jokka tuppaa saaman reiän alkuja aikas helposti!
Mukana!
Olisi hienoa kokeilla kunnollista sähköhammasharjaa
Sun sähköhammasharja postauksen takia mä oon alkanut haaveilemaan sähköhammasharjasta ja pukilta juurikin tätä älyhammasharjaa toivonut, joten tää tulis todelliseen tarpeeseen! Eli arvonnassa mukana
Kuulostaa kyllä ihan liian hyvältä ollakseen totta. Älyhammasharja…:D No jokatapauksessa, mukana ollaan! Ihan liian kauan sähköhammasharja on jo hankintalistalla hengaillutkin, toivottavasti onnetar suosii
Tää kyllä tulis niin tarpeeseen nyt kun muuttaa omaan kotiin, kiva tuparilahja itselle
Toi olis mun miehelle täydellinen
vau! onpa kiva arvonta
Oi että, mä JUST puhuin siskon kanssa, että sähköhammasharja olis äidille mitä paras joululahja. Meiän äiti on maailman paras, se antaa meille kaiken mut ei oikein muista hemmotella itteään. Tämänpä vuoksi meiän kylppärinkaapista löytyy molemmilta siskoilta sähköhammasharja, ja äidillä Rainbown kahtia menevä versio.
Olispa mukavaa, jos uus hampiharja ois ekstrahieno!
Olen arvonnassa mukana! Sähköhammasharjalla vaan tulee niin paljon puhtaammat hampaat
Ooh, edellisestä sähköhammasharjan käyttökokemuksesta onkin jo yli 10 vuotta, joten tää ois ihana!
Aika mahtava hammasharja kaikkine toimintoineen! Mukana arvonnassa.
Olisi ihanaa saada ensimmäinen sähköhammasharja eli mukana ollaan
Mukana! Mä niin tarvisin motivaatiota tuohon hampaiden harjaamiseen!
Ei vitsi miten hyvä palkinto!:) Tarvetta olisi tulevaisuutta pitäen silmällä, kun muutto kodista on edessä:)!
toi ois niiin mageeee
mukanamukana! kuulostaa siltä, että parempaa hammasharjaa ei kai vois toivoakaan
Olispa mielenkiintosta päästä tuota testailemaan!
Jospa arpaonni suosisi.
loistava arvonta! Oma sähköhammasharjani on jo melkoisen vanhaa mallia ja vetelee viimeisiään. Uus olis aika kiva
Itse pidin joskus enemmän normi hammasharjasta,vaikka omistin suht hyvän sähköhammasharjan. Vuosi takaperin rupesin sitten käyttämään tätä lahjaksi saatuani sähköhammasharjaa ja nyt viime aikoina päässä on pyörinyt paljonkin hankkia jo uusi vähän ”parempi” sähköhammasharja. Vaikka ei arapaonni kohdalleni osuisikaan niin voin melkein varmaksi sanoa käveleväni kauppaan ostamaan tälläisen. Sen verran hyvät palautteet olet harjasta antanut ja kertonut.
Tollainen harja olis kyllä niin mahtava! Ehdottomasti mukana arvonnassa
Käsittämätöntä tämä nykyteknologia
olen viimeisen vuoden aikana käynyt lähemmäs 10kertaa hammaslääkärissä ja ensi viikolla taas uudestaan! Hampaat kylläkin on kunnossa, mutta purenta vika löytyi.. Yleensäkin olen ollut hyvä hampaan pesiä, mutta nyt olen entistä ahkerammin kalikoitani pessyt!
Ja tälläisellä sähköhammasharjalla se luonnistuisi vielä paremmin
Mukana arvonnassa!
Mielettömän kiva arvonta, pakko osallistua!
Wouuu, osallistun, ihana olisi! Tuo ajastin olisi tosiaan itselle tarpeellinen kun ajankulun niin helposti hukkaan
Jos kerrankin arpaonni suosis, kun näin mahti palkintokin!
Meillä on sellainen tavis hammasharja päonen sähköhammasharja ja himoitsen tällasta oimeeta sähköhammasharjaa kovasti!
Mukana! Olis kyllä hyvä tuo harja, jotta tulis itsekin niitä hampaita vähän paremmin hoidettua.
olisipa ilo saada uusi hampaidenpesulaite kotiin
Tällaiselle tekniikkaerkille tällainen hifistelyhammasharja varmasti toimisi.. Katsotaan miten käy tällä kertaa!
Huikee arvonta ja oikeesti sellasen asian puolesta, johon ihmisten pitäs kiinnittää enemmän huomiota. Hampaat kunnossa – puol kroppaa kunnossa!
Sattu sopivasti tää arvonta, toivon kerta joulupukilta hyvää sähköhammasharjaa. Ihanaa joulua sulle ja koko teidän perheelle! 0
En ole ikinä omistanut sähköhammasharjaa. Tämän tuotteen ominaisuudet houkuttelis!
Ihan mahtava arvonta!! Vitsit olis mahtavaa voittaa toi omaksi
oon ihan kauheen hammaslääkäripelkoinen vaiks tiedän et hampaista huolehtiminen onki tosi tärkeetä;-D
Tälle olisi kyllä tarvetta, toivottavasti arpaonni suosii!:)
Mukana arvonnassa!:)
Uusi ja etenkin sähköhammasharja tulisi tarpeeseen! Osallistun siis arvontaan.
Mun on jo pitkään pitänyt hankkia sähköhammasharja, ja jos nyt ei arpaonni nappaa, niin täytyy kai kääntyä joulupukin puoleen
Uusi sähköhammasharja olisi mitä mahtavin joululahja!
Mukana arvonnassa! Olisi kyllä mainio joululahja itselle
Osallistun!
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa
huippu arvonta ennen joulua!
Mukana!
Kelpaisi! Kyllä hammaspesut on aina yhtä pakkopullaa. Varsinkin kun oma suu on aina vasta kolmas harjauskohde!
Olisi upeaa voittaa noin hyvä hammasharja! Minulla on jonkin verran kokemusta sähköhammasharjasta, ja täytyy sanoa, että aina kun harjaa sähköhammasharjalla, niin tuntuu, että hampaat ovat extrapuhtaat. Sitten kun palaa ”normi”harjaan, niin tuntuu että hampaan pintaan jää vielä harjauksen jälkeen töhnää. Suun hygienia on minulle erittäin tärkeää ja pesen hampaani 2-3 kertaa päivässä ja hammaslankaa käytän kerran päivässä. Tämä unelmien sähköharja tekisi varmasti suun puhtauden ylläpidosta entistäkin helpompaa!
Mukana arvonnassa! Tykkään erityisesti tuosta varoittavasta valosta, jos hampaita sattuu harjaamaan liian kovaa. Mulla kun on vähän taipumusta olla agressiivinen aina välillä
Tavallisen euron maksavan markettiharjan omistajana tää olis kyllä unelma!
oii tulis kyllä tarpeeseen tuo:)
Mukana arvonnassa! Mulla itellä on niin karvalakkimallin sähköhammasharja, että tää tulis kyllä tarpeeseen
Ois todellakin tarvetta tuollaiselle, kun oma sähköhammasharja vetelee viimeisiään!
Vau mikä harja!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Olen aina halunnut sähköhammasharjan, joten mukana arvonnassa!
Olen ajattelut jo kauan, että haluaisin ostaa tämän isälleni(jolle suunterveydenhuolto on erityisen tärkeetä ienleikkauksen jälkeen) joululahjaksi, mutta tämä on vähän turhan kallis opiskelijabudjetilla ja tämän vuoksi olisi mukava, jos voittaisin tämän arvonnassa
Mukana! (:
Ois kiva voittaa ^^
Ehdottomasti mukana, mun mielestä hampaiden harjaaminen on niin tylsää, että ehkä sähköhammasharja tekis siitä vähän mukavampaa!
Oi, tää ois aika kiva synttärilahja mulle! Koskaan en oo sähköhammasharjaa omistanut, mutta viimekerralla hammaslääkärissä sanottiin että kannattais kokeilla
Mukana arvonnassa
Jooo, tästä samalla joululahja meijä perheelle! Mukana arvonnassa
Mukana!
Oi kyllä!
Kyllähän tuollainen hammasharja kelpaisi
Mukana!
Pitkään on ollut tarkoituksena hankkia sähköhammasharja yhdessä miehen kanssa käytettäväksi, mutta nyt kun lapsikin alkaa olla siinä iässä että sähkärin osto olisi ajankohtaista niin pakko osallistua tähän! Tulisi siis todellakin käyttöön
P.s. Kiitos – jos ei jokapäiväisistä niin ainakin jokaviikkoisista – arjen piristyshetkistä blogitekstiesi puolesta <3
25v synttärit on parin viikon päästä, tuo olisi mahtava lahja!
pitkään oon jo halunnut kunnon sähköhammasharjan!
voi, olisi tosi kiva ja tarpeellinen voitto!
Vitsit, oon himoinnu tätä hammasharjaa sun viime oral-b postauksesta lähtien!! Olis siis ihan mahtavaa voittaa tällänen itselle
Mukana ollaan ja toivotaan parasta
Mahtava arvonta! Oon vihdoin oppinut käyttämään sähköhammasharjaa säännöllisesti, mutta tälläinen huippuhieno olisi mahtava
Oon miettinyt jo jonkun aikaa sähköhammasharjan ostamista ja tää ois just täydellinen!
Pesen hampaani aina sähköhammasharjalla ja oon himoinnut tota uudempaa mallia jo jonkin aikaa, joten pakko osallistua!
Meillä ei ole sähköhammasharjaa. Sitä kyllä kaikki suosittelee.
Hieno arvonta! Mukana ehdottomasti.
Miksi nimimerkin keksiminen on aina yhtä vaikeeta?
mut tosi hyvä arvonta! 
Huippu arvonta! Olen laiminlyönyt joskus hampaiden hoitoa, mutta olen viime aikoina panostanut siihen, että pesen hampaat vähintään kaksi kertaa päivässä ja oikeasti keskityn kunnolla siihen harjaamiseen. Näin olen välttynyt rei’iltä ja hampaani voivat hyvin. Parastahan olisi, jos saisin niitä vielä pestä tällaisella harjalla.
Jos kerrankin arpaonni suosis
Mukana arvonnassa
Yksi hampaidenhoitonatsi ilmoittautuu mukaan arvontaan! Teknologia kiinnostaa ja motivoi, joten tää vois olla kyllä se seuraava upgrade mun rutiineita piristämään! *sormet ja varpaat ristiin*
Mukana arvonnassa!
Uus sähköhammasharja vanhan tilalle on ostoslistalla:) Mukana arvonnassa siis!!
Todellakin mukana arvonnassa.
Mulle tämmönen! (:
Uusi sähköhammasharja tulis tarpeeseen, vanha alkaa vedellä viimesiiän! Lisäks oon kuullu just tästä harjasta tosi paljon hyvää
Ihan pakko osallistua tähän!! Kauan olen haaveillut ostavani sähköhammasharjan, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi!
Olen lukenut sun blogia jo vuosia ja nyt ekaa kertaa kommentoin. Ihana blogi ja toivon teidän perheelle kaikkea hyvää!
Tämä piristäisi kovasti jokapäiväistä harjaushetkeä!
Oi ihanaa! Meidän perheen hampeille tekis kyllä niiiin hyvää! :—-)
eikä !! onks nykyään tämmösiä älyhammasharjojakin! Älyttömästi mahdollisuuksia tämmönen ois magee! Hammaslääkäri juuri viime käynnillä suosittelikin sähköhammasharjaa ja kehotti harjaamaan hellemmin! Tää olis kyllä tosi kätevä, hinta vaan suolanen, mut varmasti olis sen arvonen! Todellakin mukana arvonnassa
Mukana arvonnassa ehdottomasti! Voi kumpa vaan nyt arpaonni potkasis
Mukana! Onkin ollut ostoslistalla jo pidempään!
Mukana ollaan! <3
Oon hirveesti miettiny sähköharjan hankkimista, mutta ei sitä ole koskaa saatu ostettua. Ois siistiä päästä kokeilemaan ja saada positiivisia muutoksia ikeniin ja hampaisiin.
Osallistun !
Juuri ollutkin mielessä sähköhammasharjan osto!
Tää sähköhammasharja motivois ihan hirveästi huolehtimaan omista hampaista varsinkin kun oon niin laiska niiden harjauksen suhteen!
Vau! Tällainen pitäisi löytyä jokaisen vessakaapista! Mulle tuo harjauksen kovuutta ilmoittava sensori on tarpeen, tulee aivan liian kovaa harjattua hampaita.
Haluan ehdottomasti arvontaan mukaan. Tarttisin uuden sähköhammasharjan…
mukana ollaan
Tälle olisi kyllä käyttöä eli mukava arvonnassa
Mukana
Mukana ollaan!
Tää ois niiiiiiin toivottu meillä!!! Ovat vaan niin kalliita, mutta jospa ees joskus arpaonni osus – tulis kyllä tarpeeseen.
Mukana arvonnassa! Tää ois niin hyvä mun tarpeisiin! Appsin avulla oppis harjaamaan huolellisesti jokaisen hampaan ja hampaiden hyvinvointi paranis huomattavasti
Mukana ollaan!
Mukana, oishan tää kyllä kiva, niin ei tarttis itte lainata muksujen soivaa mikkihiiri sähkistä
Tuon harjan ottaisin kyllä mielelläni vastaan! En ole koskaan kokeillut sähköhammasharjaa mutta nuo ominaisuudet kuulostavat mahtavilta:)
Aivan mahtava arvonta! Pakko kokeilla omaa onnea, eli mukana arvonnassa
Oon kuullu tosi paljon hyvää noista, niin ois kyllä kiva päästä testaileen!:)
”Laadukasta suihinottoa” luin minä ja sitten oli pakko lukea uudestaan että mikä meni väärin
jokatapauksessa mukana ollaan! 
Voih, minä niin tarvisin tämän. Kun tietää tästä niin ei sellaiset halvemmat oikein enää kelpaa vaikka tähän ei olekaan varaa.
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tää olis loistava joululahja teknologiaa rakastavalle miehelle!
Ehdottomasti mukana!
Varmasti saa paremman lopputuloksen ja jaksaa pestä kunnolla, toisin kuin käsiharjalla. Toivottavasti onni suosii!
Mukana arvonnassa!
Voi vitsit tää olis niin minin juttu! Oon jo pitkään miettiny ostaa itelleni lahjaksi sähköhammasharjaa, mutta kalliit hinnat ja valintojen maailma on tuottanu liikaa miettimistä ja ostaminen on aina jäänyt siihen. Nyt olisi valmis kattava käyttökokemus sulta, sopivat tahnat, harjaspäät ja koko hammasharja samassa paketissa!
Olen siis ehdottomasti mukana arvonnassa!
Arvontaan mukaan ja toivotaan, että arpaonni suosisi ja saisimme perheen kanssa uuden sotavälineen taistelussa kohti säihkyvämpää hymyä
Mukana arvonnassa.
Mukana arvonnassa! Tulisi todella tarpeeseen, jospa onni suosii;)
Mukana tottakai!
Mukana!
Oih!! Mukana!
HALUAN HALUAN HALUAN!!!!!! Ois kyllä hyvä joululahja itelleni
Sähköhammasharja on joulupukin toivelistassakin, mutta tuollaisesta vain unelmoin.. Kaikki haluaa tuon!
Manuaalisesti hampaitaan liian kovaa harjaava osallistuu arvontaan..
Juuri tällainen olisi ihana piristys ilta ja aamurutiineihini kun tuntuu, että välillä ne meinaavat vähän jäädä.. :/ mukana siis ollaan
Mukana arvonnassa!
Mukana!!:)
Tää ois niin huippu, mutta en vaan raaski koskaan ostaa.. Ehdottomasti mukana arvonnassa siis!!
Tämä tulisi ehdottomasti käyttöön! Mukana arvonnassa…
Oi olisi niin ihanaa voittaa tämä! Tiukalla budjetilla kun mennään niin normaalisti sähköhammasharjan hankkiminen on vaan unelma.
Mukana arvonnassa
toivottavasti onni suosii kerrankin! 
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa!
Mukana!
Tulis niiiin tarpeeseen! Alkaa kyllästyttää perushammasharjan käyttö, ja suunterveyden kannalta sähkäri ois tosi paljon parempi. Toivon todella, että onni potkaisisi.:)
Mukana arvonnassa! Pääsisi varmaan pukinkonttiin miehelle, oma lehmä ojassa tottakai
Olisi hienoa voittaa uusi hammasharja, kun omani alkaa olla tiensä päätöksessä
Oi oi oi! Mukana!
Ehdottomasti mukana. Vanhan harjan akku alkaakin olla jo sökö, joten uusi olisi todella mahtis juttu.
Mukana arvonnassa! Antaisin miehelleni joululahjaksi <3
Arvonnassa mukana!
Tämä olisi täydellinen lahja pukinkonttiin!
mukana arvonnassa!
Mukana ehdottomasti!
mukana :))
Olispa mahtavaa voittaa tämä palkinto. En koskaan oo varma et onko tullu pestyä tarpeeksi kauan ja sähköhammasharja vielä puuttuu..
Huh, tämä olisikin itselle todella tarpeeseen tuleva lottovoitto! Opiskelijana kun ei ihan kaikkea pysty ostamaan itse, siispä peukut pystyyn!
Arvonnassa mukana!
Miehelle hyvä joululahja. Arvonnassa mukana
Arvonnassa mukana!
harja tulisi kyllä niin tarpeeseen ja toisi vähän uutta myös hammaspesuun. Opiskelija budjetilla aika tyyris ostos 
Ääää tää ois niin huippu lahja poikaystävälle!
Mukana arvonnassa
Olis kyllä mahtava voittaa! Harjaan mun hampaita aina normaalilla hammasharjalla n 10 minuuttia koska muuten jää olo että hampaat ei ole puhtaat niin ehkä tämmönen vempele auttais lyhentämään pesuaikaa siihen normaaliin 10 minuuttiin
Mukana
Mukana menossa!
Pitkään sähköhammasharjattomana olleena olen päättänyt taas hankkia sähköharjan. Tällä olis kyllä loistava harjailla, joten mukana ollaan
Mukana arvonnassa
Jos voittaisin, harja päätyisi joululahjapakettiin 
Mukana ollaan
pitkään ollut jo hankintalstalla
Mukana arvonnassa! Olisi kiva päästä kokeilemaan sähköhammasharjaa perinteisen sijaan :).
Mukana tottakai arvonnassa!! Mahtis arvonta
Wau mikä arvonta! Olen osallistunut jo useampaan arvontaan, joten jospa nyt tärppäisi!
Mukaan taas arvontaan! Kovasti haluaisin meille sähköhammasharjan
Ihan loistava arvonta! Olen miettinyt sähköhamamsharjan ostamista ja tämä olisi varmasti hyvä apu hampaiden pesuun.
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa.
Mukana arvonnassa!:)
Tarpeeseen tulisi!
Peukut pystyyn että onni suosisi
Voi vitsi kun kuullostaa hienolta toi harja! Tajusin nyt yhtäkkiä ehdottomasti tarvitsevani sähköhammasharjan oman kivikautisen harjani tilalle
Tottakai mukana arvonnassa!
Ihanaa, kun pystyt järjestämään näin mukavia kilpailuja näin usein!
Olen ehdottomasti mukana kilpailussa!
Mukana arvonnassa!
jeii tuommoinen hammasharja minulle kiitos!
En oo koskaan omistanut sähköhammasharjaa, enkä sellaista raaski itselleni opiskelijana ostaa, joten tää ois upea!
Olen kuullut, että paras keino pitää hampaat puhtaina ja kiiltävinä on harjata niitä säännöllisesti, oikeaoppisesti sekä hyvillä välineillä. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Olispa täydellinen joululahja itelle kyllä tää!
Mukana!
Mukana arvonnassa! Olisi niin mieleinen ja toivottu joululahja.
Mukana arvonnassa
huippua että saat arpoa yhden lukijoillekin! 
Mukana arvonnassa!:)
Tässä olisi hyvä joululahja koko perheelle.
Mukana ollaan!
Mukana! Sähköhammasharja on pakko saada, jos ei arpaonni suosi, niin ostan itselleni kerrankin tarpeellisen joululahjan tänä jouluna
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa!!
Hampaat , hampaat ja hampaat viellä kerran. Mulle niin tärkeä juttu että tämän harjan omistaminen olisi mun iltojeni ilo ja aamujen piristys ! (Varmaan myös hammaslääkärini mielestä)
T: Lode
Mukana arvonnassa! Tämä ois ihan huippu joululahjaksi
Ehdottomasti mukana! Tää olis ihana yllätys vanhan perushammasharjani tilalle
Voi että kun tän voittaisi… Mukana arvonnassa!!:)
Ssähköharja tähän perheeseen oliskin enemmän kun tervetullut! Meiltä löytyy yksi, mutta perheessä kuus jäsentä, niin toinenkin vois olla aika jees
Varsinkin kun oon ite just läpikäymässä täydellistä suunhuolto-operaatioita, paikkaamista, poistamista, hiomista mitä lie..
Mukana! Josko tästä saisi motivaatiota ryhdistäytyä hammashuollossa
Toso majtava arconta:)
Oi vitsi olen niin mukana arvonnassa. Vanha käsipelillä toimiva harja vetää viimeisiä eikä hampaat meinaa tuntua ikinä tarpeeksi puhtaalta pesun jälkeen. Toivottavasti osuisi kohdalle:))
Tosi mahtava arvonta:)
Kyllä kelpaisi!
Mukana arvonnassa!
Olisikin tarkoitus jo ostaa uusi!
Mukana!
Juuri hammaslääkäri kehotti ostamaan sähköhammasharjan
Mukana arvonnassa c:
Sähköhammasharja tulisi todellakin tarpeeseen! Ehdottomasti tehokkaampi kuin tavallinen harja, joten hampaat varmasti kiittäisi
Mukana arvonnassa! Aina perinteistä hammasharjaa käyttäneelle sähköhammasharja olisi kyllä luksusta
Tää ois kyllä kiva! Mulla ei oo vieläkään sähköhammasharjaa…
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa. Toivottavasti onni suosii tälläkertaa. Tälle olisi tarvetta niin kovasti
Mukana arvonnassa!
Nyt toivon niiin kovasti arpaonnea itselleni, tää olis niin mahtava voittaa!
Mukana arvonnassa
Arvontaan osallistun
Mukana!
Mukana ollaan, tarpeeseen tulisi!
Mukana arvonnassa! Toi olis kyllä niin upeeta pääatä testaamaan! En ole koskaan kokeillut sähköhammasharjaa koska en ole koskaan raaskinut laittaa siihen niin paljonnrahaa.. hampaathan täsaä kärsii! Pakko tehdö nyt muutos
Tämä tulisi kyllä niin tarpeeseen!! Nykyiset harjat ovat lakoamassa eikä olla vielä raskittu investoida uusiin. Arvontaan mukaan siis
Täällä kaivataan kovasti sähköhammasharjaa! Jouduin muutama vuos takaperin luopumaan siitä ja palaamaan tavalliseen harjaan rautojen takia, nyt on raudat ollu jo tovin pois ja edelleen käytän tavallista harjaa..
eli arvonnassa mukana!
Mukana! :–)
Mukana
Mukana arvonnassa:)
Arvonnassa mukana!
Mukana arvonnassa!(:
Mukana <3
Nyt on kyllä niin huippu arvonta että on pakko kerrankin osallistua!
mukana arvonnassa!
Vanha sähköhammasharja on jo parhaat vuotensa nähnyt, joten uusi tulisi todellakin tarpeeseen. Aloin kauhulla laskea tuon vanhan ikää ja se taitaa olla reilusti yli 10-vuotias….
Mukana
oma on mennyt huonoksi. Toi on tietysti paremmin versio. Niin mahtava arvonta 
Mukana arvonnassa!
Enemmän kuin mielelläni vaihtaisin ikivanhan sähköhammasharjani uudempaan! :–)
Kiva arvonta!
Mukana!
Ehkä olisi jo munkin aika siirtyä takaisin sähköhammasharjaan. Lopetin sen käytön neljännellä kun sain raudat eikä niiden kanssa voinut käyttää sähköhammasharjaa. Nyt olen jo opiskelija 22 vuotta, eli tavallisella hammasharjalla hinkkailtu jo lähes 12 vuotta! (:
Mukana.
Tää tulisi todella tarpeeseen ! Juuri hammaslääkäri käynneillä,hammaslääkäri suosittelee sähköhammas harjaa, mutta ei ole vaan saanut aikaiseksi ostaa. Jospa onni nyt suosisi !
Oispa ihana voittaa sähköhammasharja, kun just sitä hammaslääkäri ehdottomasti mulle suositteli otettavaks käyttöön jatkossa..
mukana arvonnassa
Mukana arvonnassa! Olisi tarpeellinen palkinto
Mukana!
Tää ois ihan mahtava joululahja poikaystävälle!
Mukana ehdottomasti! Mun piti ostaa itselleni sähköhammasharja jo yli vuosi sitten, mutta eipä sellaista vieläkään tuolta kylppäristä jostain syystä löydy…
Arvonnassa mukana!! Olisi unelmien täyttymys voittaa tuo sähköhammasharja! Tulisi kovaan käyttöön:)
Oi, tulisi niin tarpeeseen!
Mukana ollaan! Olisi mahtavaa voittaa arvonnassa.
Mahtava arvonta! Ehdottomasti mukana
Mukana:)
Arvonnassa mukana!!:)
Just puhuttiin että täytyiskö ostaa ja mies ei ajatuksesta innostunut, tämähän ois vallan mainio tapa saada meillekkin tälläin

Sormet ja varpaat ristiin, että tuon saisin:D eli mukana ollaan!
Poikaystävä pitkään halunnu sähköhammasharjaa, oisko ees täydellinen joululahja!
Mukana!
Mulla on ens viikolla synttärit ja tää olis ihana synttärilahja ihan itelle
Mukana!! Olen haaveillut kunnollisesta sähköhammasharjasta, mutta ei ole ollut varaa ostaa. Tämä olis ihan huippujuttu.
mukana ollaan! kyllä tämmönen kelpais
Todellakin mukana arvonnassa! Meillä miehen kanssa yhteinen sähköhammasharja, joka vetelee viimeisiään kun akkua saa olla koko ajan lataamassa. Näin raskaana ollessa ja muutenkin helposti reikiintyvien hampaiden kanssa olisi ihanaa saada tällainen
Hammasharjapostauksesi jälkeen minulle tuli hirveä sähköhammasharjakuume! Olisi mahtavaa saada tuo harja, mutta opiskelijabudjetilla ei ihan tuollaista pysty ostamaan.
Mukana ehottomasti!
Arvonnassa mukana! Tämä menisi pukinkonttiin lahjaksi miehelle:)
Olisipa tosi hyvä koko perheen joululahja,just viimeviikolla kävin suuhygienistin hoidossa .Hampaiden hoito ennaltaehkäsyssä on tosi tärkeää.Jospa onni olisi myötä arvonnassa.
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa
Tämmöiselle olisi tarvetta eli mukana ollaan!
Arvonnassa mukana
Mukana arvonnassa
Meille kiitos!
Mukana arvonnassa!
Olisihan se jo korkea aika ottaa käyttöön elämäni ensimmäinen sähköhammasharja!
Halpaa en ole viitsinyt ostaa, enkä raaskinut panostaa. Hampaat ovat onneksi hyvässä kunnossa 
Ois tosi hienoa voittaa tälläinen palkinto! Mukana ollaan!
Mukana arvonnassa! Mulla on todella herkät ikenet, vuotaa kauhean helposti verta harjattaessa. Oon käyny hammaslääkärillä tarkastuttamassa, eikä tulehduksia, hammaskiveä tai muutakaan syytä löytynyt ienten herkkyydelle. Tuollainen ”äly”hammasharja tulis siis todella tarpeeseen.
mukana arvonnassa!
Osallistun huikeaan arvontaan
Mukana!
Voi että, tämä tulisi niin tarpeeseen. Olen kaavaillut sähköhammasharjan ostoa jo kauan, helposti reikiintyvien hampaideni takia, mutta tällaisella opiskelijabudjetilla se on kuitenkin aika iso sijoitus vaikka tärkeä olisikin. Olisi mahtavaa voittaa, eli siis ehdottomasti mukana!!!
Mukana!
Mukana! Edellinen kommentti oli vahinko ja laitoin väärän sähköposti osoitteen.
Kauan olen sähköhammasharjasta haaveillut. Olis parasta voittaa
Ite pelkään hammaslääkäriä ja reikiä hampaissa niin hysteerisesti, että toi tulis enemmän ku tarpeeseen! Jos sillä sais hampaat kuntoo (: mukana arvonassa!
Mä olen ahkera hampaidenpesijä, mutta en vaan oo koskaan raaskinut ostaa sähköhammasharjaa. Ehkä arpaonni suosii!
mukana!!
Mukana
Mukana ollaan!
Ihana arvonta, tottakai mukana!!
Just puhuin että haluisin joululahjaksi sähköhammasharjan koska en ole sellaista ikinä omistanut.
Aivan liian huonosti tulee hoidettua hampaita nykyisin, ihan melkein hävettää… Tämä varmasti kannustaisi pitämään niistä parempaa huolta, eli arvontaa ehdottomasti mukaan!
Osallistuttu!:)
tää ois ihan mahtava!!:)
mukana arvonnassa, toi olis tosi huippu juttu mulle ku menetin osan hampaista 6 vuotta sitten onnettomuudessa ni olis hyvä harja pitään tekohampaat kunnossa!
Tämän niin niin kovin haluaisin, ei vaan lompakko anna periksi kahden opiskelijan taloudessa!
Osallistun!
Tämä tulisi todella tarpeeseen, hammaslääkäritkin suosittelevat tätä joka kerta kun käyn heidän vastaanotollaan. Koskaan ei ole vaan ollut varaa kerrallaan laittaa sähköoiseen versioon vaan aina ostanut sen manuaaliversion…
Vanha harja alkaakin jo vähän tökkiä, siihen on jäänyt ihmeellinen haju, vaikka kuinka vaihtais päitä tai pesisi. Mukana siis.
Ehdottomasti mukana! Olen viime aikoina lukenut paljon sähköhammasharjoista ja niiden ominaisuuksista, että pitäisi ehdottomasti hankkia itsellekin.
Mukana arvonnassa, en ole koskaan käyttänyt edes sähköhammasharjaa, joten olisi mahtava juttu tuollainen saada käyttöön.
Mukana arvonnassa
!
Ihana arvonta
Tulis tosiaan tarpeeseen!
Tää ois kyllä niin kiva saada…!! Sähköhammasharjalla on tosi huippua pestä mutta itellä se on jääny valitettavasti huonon Sähköhammasharjan takia.. siks tää ois tosi kiva!
Olen jo pitkään ajatellut aloittavani hampaiden pesun. Tämä olisi mukava vekotin aloittaa tuo uusi tapa. Hampaatkin varmasti kiittäisivät. Hyvä nimi blogilla muuten!
Mukana ollaan. Tää ois niin bueno joululahja!
Tätä oon pitkään halunnut, mukana arvonnassa!
Mukana!
Jee!Arvonnassa mukana, olisi huikea joululahja itelle ja avopuolisolle
Vau, olispas kiva voittaa tommonen!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Mukana! Olisi erittäin hyödyllinen palkinto
Olis kyllä mahtava! Toisi varmasti lisää intoa harjaukseen
mukana siis
Mukana!
mukaan arvontaan
Ois huippua voittaa noin megahieno harja!
Mukana!
minä myös!
Tulis todella tarpeeseen tuommonen parempi sähköhammasharja, vanhan huonokuntosen tilalle!

Ps. Sun blogi on ihan ykkönen!
Jee, arvonnassa mukana!
tämmönen ois niin kiva voittaa. Itse olen nyt tämän syksyn kituutellut tavallisella hammasharjalla, kun ei enää vanhempien nurkissa asu ja ei oo ollu vara ostaa sähkäriä. Olen siis ennen kun muutin pois kotoa, niin käyttänyt sähkäriä. 
Sähköhammasharja on kyl ollu mietinnä alla, moni kaverikin käyttää semmosta
Arvonnas mukana!
Vaikean hammaslääkäripelon takia vihdoin kesällä saatu lähete nukutuksessa tehtävään hammashoitoon joka toteutui pari viikkosa sitte. Niin tämä sopisi hyvin hampaitten jatkohoitoon. Arvontaan siis mukaan!
Voi että tää tulis niin tarpeeseen! Toivotaan parasta!
Vitsi kun haluisin!
Kauheen hammaslääkäripelon vuoksi olis hienoa voittaa kyseinen harja, saisi olla vähemmän huolissaan kun tietäis joka pesun jälkeen hampaiden tulevan todellakin puhtaaksi.
Oi, olen niin mukana! Toi olisi mainio joululahja itselleni
Kivaa sunnuntaita :*
Oon aina haaveillu sähköhammasharjasta. Toivottavasti onni potkasis tätä köyhää opiskelijaa tälläkertaa
Mukana ollaan, kun en oo koskaan omistanut sähköhammasharjaa!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Mukana:-)
Arvontaan osallistutaan uuden harjan toivossa
Oi tämä tulis todella tarpeeseen!!
Mukana arvonnassa!
Mäkin oon mukana! Oon aina harjannut vaan tavallisella hammasharjalla, joten ois kiva päästä kokeilemaan sähköistäkin.
Mukana ollaan
Tää ois mun eka sähköhammasharja!
Mukana ollaan
olis siistiä saada uusi, sillä vanha sähköhammasharjani alkaa olla jo aika vanha.
Oih, tää ois loistava joululahja miehelle
Mukana oon todellakin!! Sähköhammasharja ylipäänsä ois ihan huippu, suurimman osan elämästä oon iha tavallisella versiolla kituuttanu ja olishan se vaihtelu varmaan hyväksi tässä asiassa
Arvossassa mukana. Jos ei onni potkaise, sähköhammasharja menee joulupukin toivelistaan.
Ihana palkinto ja ihania juttuja
Tällänen tulis kyllä todella tarpeen! Yksi parhaimmista tunteista on se, kun hampaat on aivan puhtaat!
Arvonnassa mukana ehdottomasti!!
Meillä onkin sähköhammasharja, mutta se vetelee jo viimesisiään ja olen joutunutkin jo vaihtamaan normaaliin harjaan. Akku on niin huono pitämään virtaa, että vain toiselle riittää virtaa pestä.
Ikinä en oo sähköhammasharjaa omistanut, mutta ajatus siitä on alkanut kiinnostamaan!
Joten arvonnassa mukana (:
Tää menis niin mulle pukinkonttiin.
Mukana arvonnassa! Itselläni on jo sähköhammasharja, joten jos voitto osuisi kohdalle, antaisin tämän poikaystävälleni.
Ehdottomasti mukana! Niin monta vuotta jo haaveillu sähköhammasharjasta ni pakko koittaa jos vaikka voitto osuis omalle kohdalle!
Mukana ollaan täälläkin
Mukana
Mukana tottakai!!
Ensimmäinen reikä ikinäkoskaan tulossa, lääkäri vielä antoi armoa et reikiintymisen vois vielä pysäyttää. Sähköhammasharja vois tässä tulla tositarpeeseen
Mukana arvonnassa! Olis jo aika saada tällänen
Mukana !!
Täydellinen joululahja ois poikakaverille eli arvonnassa mukana!
Itsellä on sähköhammasharja ja erittäin hyödyllinen kapistus!
Mukana arvonnassa!
Mukana!
Osallistuisin arvontaan
ostoslistalla juurikin sähköhammasharja
Vanha sähköhammasharja vetelee viimeisiään, joten ehdottomasti mukana!:)
Ehdottomasti mukana arvonnassa, sähköhammasharjan hankinta on ollut mielessä jo pidemmän aikaa
Mukana! Tulis niin tarpeeseen, kun nykyisestä on akku sanomassa sopimuksen irti.
Oi mikä arvonta, pitkään oon haaveillut sähköhammasharjasta,joten olisåa tuo ihana voittaa!!:)
Mukana!
Oi pakko osallistua myös!
Sormet ristissä ja peukut pystyssä, tää olisi ihan superjuttu!
Tää ois niin täydellinen joululahja itselleni!
Täällä eräs, joka on harjannut hampaitaan aivan liian kovaa. Sähköhammasharja on ollut käytössä jo vuosia, ja se on kyllä auttanut tähän ongelmaan. Vaan ei ole meidän perusmallissa tuollaista toimintoa, joka ilmoittaisi, milloin tulee painettua liikaa, saati ajastinta tai mitään muutakaan. Tämän haluan – mukana olen!
Mukana!
Mukana ollaan!
Ihana, olisin aivan ikionnellinen jos saisin tuollaisen omakseni!
Kyllä tää tekniikan kehitys on hienoa!
Mukana arvonnassa! Kovasti hyödyllinen palkinto
Sormet ja varpaat ristissä mukana!
Mukana ollaan!
Mukana arvonnassa! Ihana olisi voittaa ja antaa vaikkapa itselle joululahjaksi
Mukana arvonnassa!
Oi olispa ihana tuommonen harja! Kauan on ollut hankintalistalla täälläkin, mutta eihän sitä opiskelijana ole raaskinut ostaa… Mutta toivotaan että onni potkasisi!
mukana!
On tullut laiminlyötyä hampaidenhoitoa useiden vuosien ajan, kunnes sain hammassäryn, jonka vuoksi oli pakko mennä hammaslääkäriin. (Hammaslääkäripelko kasvoi vuosi vuodelta.) Tämän kerran jälkeen päätin hoidattaa kaikki hampaani kuntoon viimeisen päälle ja nyt ostoslistalla onkin ollut kunnon sähköhammasharja, jolla pitää suu ja hampaat terveinä. Mukana arvonnassa!
En ole koskaan kokeillut sähköhammasharjaa, mieli kyllä tekisi!
Arvontaan mukaan siis.
Mukana!
Oon jo pitempään miettiny et tottuiskohan sitä pesemään hampaat sähköharjalla. Jospa onni suosis nii vois testata.
Tätä ois kyllä niin mahtava kokeilla! Lähtis hammaspeikot karkuun kun tällä harjailis! Pikkuveikkakin ois varmaan innoissaan tälläsellä harjailla, kun tuntuu muuten olevan niin vaikeaa tuo hampaiden pesu
ei vaan millään tajua että ne kannattais pestä kunnolla eikä jättää likasiks ;( tää vois pelastaa meidän hampaidenpesuhetken! 
En ole raskinut sähköhammasharjaa ostaa, kun aina iskee piheys ja sitä ajattelee pärjäävänsä ihan hyvin tavallisella (not. koko ajan kummallakin reikiä, joita käydään vuorotellen paikkauttamassa). Ehdottomasti mukana!
Mukana
Mukana arvonnassa
No nyt laitan kyllä ihan jokaikisen sormen ja varpaan ristiin että onni potkaisis, mää haluun tän ja niin haluu mun hampulitkin ja oma opiskelijabudjetti ei anna myöden!
Mukana kuin peräpukama! (Pitiks tän kommentin olla jotenkin fiksu..?)
Mukana!
Todellaki mukana, normiharjalla on kituutettu jo aivan liian kauan!!
Mukana!
Onpa mahtava arvonta – ehdottomasti mukana!
Ehdottomasti mukana, kunnon sähköhammasharja ikuisella haavelistalla mutikinä ei raaski ostaa!
Niiiiin mukana arvonnassa!!!!!! Kyllä olis ennenaikaane joulu, jos tuan sais!!!!
Onpa mahtava arvonta – ehdottomasti mukana! (edelliseen kommenttiin jostain syystä läppärini päätti vaihtaa väärän sähköpostin, siksi tämä kahdesti…)
Ihanaa että on aina välillä näitä arvontoja! Ehdottomasti mukana
Arvontaan mukaan! Ja itselleni ottaisin harjan käyttöön!
Tälläinen olisi ihan supermahti!
Miksei sitä koskaan raski itsellensä ostaa mitään uutta kivaa kun kaikki menee aina mukeloon :D.. Jos nyt ei arvonnassa tärppää niin onhan tää aika must have.
Mukana arvonnassa!
Ehdottomasti mukana! (:
Edellinen ikivanha sähköhammasharjani hajosi juuri, täydellinen ajoitus arvonnalle siis!
Mukana.
Mukana arvonnassa. Sähköhammasharja tulisi niin tarpeeseen,en ole koskaan omistanut sellaista eikä opiskelijana ole varaa ostaa sellaista ja tuntuu ettei tavallisella harjalla saa ilman kauheaa hankausta hampaita puhtaiksi. Lisäksi pelkään hammaslääkäreitä ylikaiken.
Mukana arvonnassa!:)
Mukaan ilmoittaudun minäkin!
Mukana arvonnassa!
Ehdottomasti mukana! Toivottavasti onni suosii
Ooooo, ehdottomasti mukana, kun näin hieno arvonta on!:)
vau! oon ajatellut hankkia sähköhammasharjan perinteisen tilalle kun on enemmän tullut kiinnitettyä huomiota omien hampaiden hoitoon, joten pakkohan se on osallistua! mahtava arvonta
Todellakin olen mukana! Juuri miehen kanssa puhuttu, että sähköhammasharjasta haaveilen ja sellainen olisi mulle ostettava :D. Ja nyt tämä tuli kuin tilauksesta.
Tämän sun kirjoittaman arvion (+ne aikaisemmat) perusteella tää ois unelma hammasharja ja sais tämän oman purukaluston oikeasti kuntoon.
Mukana arvonnassa! Juuri iltapalapöydässä mainitsin äidilleni että sellainen sähköhammasharja olisi erittäin iloinen yllätys vaikka joulupaketista, mutta kyllä tätäkin kautta sopisi enemmän kuin hyvin.
Arvontaan mukaan!
Mukana!
Toivoton yritys mutta mukana arvonnassa! Ollaan reilu vuosi jo puhuttu et pitäis ostaa sähköhammasharja mutta aina on tullut jotain muuta muka tärkeämpää hankittavaa, hassua koska hampaat ne vasta tärkeät onkin.
Jee, mukana arvonnassa
Ihana arvonta! Mukana!
Mukana!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Tälläinen harja on ollutkin jo pitkään ostoslistallao. 
Mukana
Mukana!
Ehdottomasti mukana arvonnassa !! Oon niin laiska peseen hampaita, joten jos tästä sais uutta pontta hampaiden pesuun !
Mukana minäkin! Pitkään olen haaveillut kunnon sähköhammasharjasta, useat erilaiset lääkkeet kun ovat pistäneet hampaani melkoisen huonoon kuntoon, mutta opiskelijana ei ole ollut varaa ostaa.
Oon vähän skeptinen tän hammasharjan suhteen, vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta
olisi kyllä huippua päästä kokeilemaan!
Arvonnassa mukana! Tälläinen olisi niin unelma, ainut asia mitä olen joululahjaksi toivonut
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa
Äääk! Mä niin tarviin tän!!!
Mukana arvonnassa, onnetar voisi näinä aikoina olla suppea tähän risukasaan. Pian blogistasi Iina, olet luetun perusteella hieno ja rakastava äiti ja ihailen sinua kovasti. Hyvää talvea sinulle!
Voih, tuossa olisi meille miehen kanssa loistava joululahja! Mukana siis!
Mukaan arvontaan
Ehdottomasti mukana
vaikka en oikein usko voittomahdollisuuksia olevan suuresta osallistujamäärästä. Arpaonnen lykästäessä antaisin uuden hienon sähköhammasharjan joululahjaksi ihanalle miehelleni :).
Uusi sähköhammasharja tulisi tarpeeseen, ja tämä kuulostaa erittäin hyvältä!
Jos tällä vehkeellä saisi pakoiltua hammaspeikkoja myös seuraavat vuodet
Vautsi mikä arvonta, mukana ollaan
Mukana arvonnassa!
Oma hammasharjani vetelee viimeisiään, joten uusi olisi paikallaan!
Olisi ihanaa voittaa kunnon hammasharja. Olen koko nuoruuteni kärsinyt kaikista suuvaivoista vaikka kuinka yritän suutani hoitaa, ilmeisesti johtuen huonosta hammasharjasta. Huomattavasti helpottaisi hammasharja joka ’kertoisi’ milloin painaa liian kovaa ja muuta kivaa. Varmasti saisi suun terveeksi. 2,5 vuotiaan lapsen äitinä haluan kuitenkin olla hyvä esimerkki hampaiden pesussa, eikä noita kunnon hammasharjoja niin vain osteta, opiskelija äitinä:/.
Mukana arvonnassa! Sähköhammasharjasta oon jo jonkin aikaa haaveillut, mutta opiskelijana ei oo oikeen ollut varaa ostaa
Mukana arvonnassa
Mukana arvonnassa!
Juuri mietittiin että pitäisi investoida sähköhammasharjaan. Toivottavasti tärppää
Arvonnassa mukana! Sähköhammasharjani alkaa vedellä viimeisiään, joten uudelle harjalle olisi todellakin käyttöä.
Oijoijoi! Olisipa ihanaa saada tämmöinen. Ikinä ei ole arpaonni suosinut, olisikos nyt aika? Mukana ollaan!
Miun ikivanha hammasharja on rikkoutumispisteessä, joten uusi laadukas harja tulisi enemmän ku tarpeeseen, joten arvonnassa mukana!
osallistun
– c.iara!
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Eiköhän tuon kanssa hampaiden harjaus olisi astetta mukavampaa
Tämä tulisi todella tarpeeseen. Ollut pitkään ostoslistalla, mutta jäänyt aina hankkimatta.
Mukana! Oon oikeesti halunnut sähköhammasharjan jo pari vuotta. Ja ikinä ei muka tarpeeksi rahaa siihen löydy.
mukana!
Mukana arvonnas jos sitä joskus onnetar suosisi
Mukana arvonnassa! Olisi hienoa kerrankin voittaa jotain
Kuulostaa ihan huikeelta! Ehottomasti mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa! (:
Oi vitsi mä niin haluisin tän hammasharjan..
Meinasin jo käydä ostamassa, mutta hinta olikin paljon korkeampi kuin ajattelin niin jäi sitten hankkimatta.
Tässä raskausaikana tullut hammaslääkärin penkki niin tutuksi että sinne en ihan heti uudelleen tahtoisi. Harja tulisi siis tarpeeseen! Mukana arvonnassa ollaan!
Mukana
Olisi todella mieluinen joululahja poikaystävälle.
Mukana! Olisi ihan joululahja vaikka miehelleni
Aivan mahtava kilpailu!!
womynrule.i@gmail.com
Oih mahtava arvonta jälleen!
Uskalsin vihdoinki 10 vuoden jälkeen mennä hammaslääkäriin, joten olisihan tuo aivan mahtava palkinto itselleni siitä. 
Mukaan arvontaan
Ai että, kun onni lykästäisi ja tuollaisen saisi itselleen. Täällä hammaskiveä kertyy suun hoidosta huolimatta, jospa tuolla vekottimella saisi minimoitua ne! Mahtava arvonta
Ihana arvonta, olen pitkään toivonut omistavani sähkärin, ja sovittiin miehen kanssa että kun muutamme yhteen, ostamme sähköhammasharjan. Jos se harja tulisikin jo, niin ehkä yhteenmuuttokin vihdoin varmistuisi…
Mukana ehdottomasti!
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Olen jo pidemmän aikaa etsiskellyt itselleni elämäni ensimmäistä sähköhammasharjaa, ja postaustesi perusteella tämä yksilö kuulostaa ihan täydelliseltä
Mukana arvonnassa!
mukana!
Mukana arvonnassa!
Mukana!
Ai että..tämä tulisi niin tarpeen..Eli mukana arvonnassa
Mukana!
Hei joo miekin oon mukana!
Mukana kuvassa arvonnassa!
Arvontaan mukaan! Hampaiden harjauksestakin tulisi varmasti paljon mielenkiintosempaa sähköhammasharjan kanssa
Sähköhammasharja olis tosi hyvä olemassa, jotenkin en vaan ole muka raaskinu ostaa! =)
Sähköhammasharja on ollut jo pitkään ostoslistalla, tulisi kyllä tarpeeseen! Eli mukana ollaan
Hei huikeita ja itselleni ajankohtaisia kilpailuja! Just kävin hammaslääkäritarkastuksessa ja tuli puhetta, että kannattais kuulemma ostaa sähköhammasharja. Oonkin jo kaupoilla käyny katselemas, mut aika arvokkaita on opiskelijabudjetille ne, mitä hän suositteli. Toivotaan et nyt nappais tämä!
Itselläni on jo sähköhammasharja, mutta tää ois huippua antaa äitille joululahjaksi! Ehdottomasti olen mukana arvonnassa
Tuon luokkaiseen hammasharjaan ei opiskelija budjetilla ei ole varaa, itseltäni jo sähköhammasharja hieman halvempi luokkainen löytyykin mutta voiton sattuessa tuon uuden kapistuksen kyllä lahjoittaisin poikaystävälleni
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Olisi kyllä todella mukavaa jos arpaonni suosisi
Täälläkin sähköhammasharja ollut hankintalistalla jo vähän turhankin kauan!:D Joten mukana ollaan!
Tosi kiva arvonta! Mulla on joulun lahjalistalla sähköhammasharja, ehkä nyt voinkin toivoa jotain muuta
Oon jo pitkään miettiny kunnon hammasharjan ostamista perinteisen tilalle, mutta jotenki se aina vaan jää..
Ehdottomasti mukana! Tulis tarpeeseen
Tähän arvontaan on pakko osallistua! Niin hieno ois toi sähköhammasharja!
Itse kun oon koko pienen ikäni käyttänyt ihan normaalia hammasharjaa niin tällänen ois aika luksusta! Toivottavasti arpaonni suosii! 
Kelpaisi tänne, on ollut uusi sähköhammasharja jo pitkään ostoslistalla
Wou!! Kyllä kelpaisi
Loistava arvonta, oon mukana!
Taidan olla yks ainoista meijän perheestä joka ei käytä sähköhammasharja joten tulis varmasti käyttöön!!:)
Oi vitsit! tää on ihan huippuarvonta ja erittäin tärkeä, kun jokaisen meistä pitäis hoitaa hampaitaan !!=) Olen arvonnassa mukana<3
mukana myös!
Mukana arvonnassa!
Olen myös sähköhammasharjan puolestapuhuja, sillä tulee huomattavasti puhtaammat hampaat kuin tavallisella harjalla. Oma sähköhammasharjani on jo niin vanha, että uusi malli olisi kiva saada. Mukana siis arvonnassa.
Tämä olisi kyllä mahtavaa voittaa! Mulla on neljä-viisi vuotta vanha braunin sähköhammasharja ja siinä alkaa mennä akku niin huonoksi, että ei pese enää hyvin! Jo pesun loppupuolella alkaa käymään todella hitaasti…. Joka tapauksessa pitäisi hankkia uusi sähköhammasharja! Joten mukana arvonnassa
Osallistun:) Ois elämäni eka sähköhammasharja!
Osallistun arvontaan!
Huippu joululahja miehelle !
Mukana arvonnassa
meillä perinteisillä harjoilla menty, olis kiva saada yhdelle kokeiltavaksi tämä.
Tää harja vaikuttaa ihan huipulta! Todellaki mukana
ehkä sais ton miehenki innostuu enemmän hampaiden pesusta.
Mukana! Olispa kiva voittaa, ku täytyis muutenki vaihtaa sähköhammasharjaan!
Juuri tänään sähköhammasharjani päätti lopettaa elämänsä, joten pakko osallistua tähän arvontaan!
Tää tulis tarpeeseen! Mun on pitäny jo kauan ostaa sähköhammasharja, mutta aina tulee jotain muka tärkeämpää hankittavaa…
Olen miettinyt sähköhammasharjan hankkimista jo pitkään, joten tulisi tarpeeseen!
Mukana arvonnassa!
Jonon hännille arvontaan mukaan
<3
Olisi aivan huikeeta voittaa toi! Mukavaa viikkoa:)
Oijoi, saispa tän! Meille on tulossa koira, joten mun vanha hammasharja menee varmaan koiralle ja ite vois ottaa uuden!
Kiitos arvonnoista ja blogista! 
Tuommoinen olisi kyllä kiva! Mukana ehdottomasti!
Itselläni ollut sähköhammasharjan hankinta mielessä jo jonkin aikaan, mukana siis arvonnasssa!
Arvonnassa mukana!
Mukana toi kyl tulis niin varmaan käyttöön
Hauskaa ja toisaalla myös kiehtovaa nähdä, minne kaikkialle nämä ”äly” jutut leviää. Hiukan olen skeptinen sen toimivuudesta hammasharjassa, mutta erityisesti siksi olisi mukava päästä kokeilemaan!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
Mahtava arvonta kyllä! Mukana
Voi, mulla oli joskus ala-asteella viimeksi sähköhammasharja ja suunnitelmissa olisi toivoa sellaista joulupukilta joten täähän tulis just oikeeseen aikaan!
Mukana arvonnassa!
Nyt peukut ja varpaat pystyyn! Mukana arvonnassa!
Mukaan toki! Mun sähköhammasharja jäi muutossa vanhemmille ja toi käsikäyttöinen ei kyllä oo sitä koskaan korvannu :/
Mukana arvonnassa
Nykyisessä sähköharjassa alkaa akun tehot vähenemään, joten uus tulis todella tarpeeseen!
Ehdottomasti mukana!
Oii mukana!
Mukana arvonnassa!
Ehdottomasti mukana
Arvonnassa 110% mukana! Hammaslääkärissä juuri sanottiin, että tarvitsen sähköhammasharjan ..Nolona otin vastaan kaikenmaailman esitteitä eri merkeistä, tietäen kuitenkin ettei opiskelijabudjetilla ostoslistan kärjessä tule ikinä olemaan sähköhammasharjaa.. Varsinkaan mitään näin hyvää! Arvonnan ajoitus siis parempi kuin täydellinen
Mukana arvonnassa
Mukana arvonnassa.
Mukana!!
Tottakait mukana, vieläpä tälläisen näin oleellisen hyvän ja pikkutarkkaan seikkaan omassa hyvinvoinnissa, eli hampaitten hyvinvointiin.
Mukana! Mahtuis hyvin pukinkonttiin:)
Mukana!
Vaihdoin useita vuosia sitten sähköhammasharjasta tavalliseen hammasharjaan, koska ajattelin sen toimivan paremmin itselläni, sillä silloinen sähköhammasharjani ei tuottanut toivottua tulosta. Nyt olen kuitenkin ajatellut siirtyä takaisin sähköhammasharjan käyttöön, ja tällä hammasharjalla olisi mukava aloittaa jälleen yhteiselämä sähköhammasharjan kanssa! 
mukana arvonnassa!!
Voih, tää jo vaikuttaa niin hienolta systeemiltä, että osaisikohan edes käyttää.
No, arvonnassa mukana kuitenkin! Välillä mä olenkin miettinyt sähköhammasharjaa meidän perheeseen.
Onpas kiva arvonta!
Ite tykkään ehdottomasti pestä hampaani aina sähköhammasharjalla, niin paljon tehokkaampaa kun normiharjalla! Itelläni kyllä hyvä sähkäri jo on mut ton vois antaa vaik siskolle joululahjaks kun sekin keksii aina kaikkia kivoja lahjoja annettavaks!
Joo no kelpais kyl tommoin harja :D.
Mukana arvonnassa, alkaa tuo miehen vanha perus-oral-b olla jo tiensä päässä, akunkestosta ja harjaustehosta päätellen… (:
Mukana ollaan! Tää ois niin tarpeen
Kokeillaampa nyt sitten arpaonnea tässä arvonnassa!
Olisi kyllä mainio joululahja itselle (ja hampailleni hehe)
Argh.. Toivottavasti onni käy myöten, sillä olen jo vuoden lainannu lasten sähköhammasharjaa oman mentyä rikki! Saamaton äiti ku ei saa hommattua uutta…
pelkään hirveesti hammaslääkäriä ja vihdoin oon saanu itteeni niskasta kiinni ja hoidatan tällä hetkellä hampaita yksityisellä hän kehotti että hankkisin sähköhammasharjan koska se harjaa paremmin.Piristäs kummasti mieltä jos tämmösen voittas sillä hoitokertoja on vielä monen monta edessä ennen kun koko suu on saatu terveeksi
Arvonnassa mukana!
Mukana! Tulis kyllä ehdottomasti tarpeeseen, työttömänä tämmösistä voi vaan haaveilla
Mukana! Isännälle oiva joululahja! Juuri hoidatti hampaansa kuntoon leikkauksessa! Ei motivaatio ainakaan heti katoaisi!
Olis niin käyttöä uudelle sähköhammasharjalle kun vanhan akku vetelee viimesiään ja sitä saa olla koko ajan lataamassa :/
Äitini on menneen vuoden aikana tukenut ja auttanut minua hyvin paljon.
Tänään juuri sanoi, että haluaisi uuden sähköhammasharjan, olisi ihana yllättää hänet tällaisellä lahjalla!
Joten, ehdottomasti mukana!
todellakin mukana arvonnassa!
ikinä en oo osallistunu näihin blogiarvontoihin mut nyt sen verran itelle haluttu tuote että täytyy kokeilla!
Mukana arvonnassa ollaan
Mukana myös =) Vanha sähkis veteleekin jo viimeisiään 5hengen työllistämänä =)
Ai vitsit! Tämä olisi niin täydellinen joululahja siskolle, joka juuri muutti pois kotoa! Sähköhammasharja on ollut koko perheen yhteinen, joten se Jäi tietysti lapsuudenhimaan; voi kun saisi siskokin oman
Edellinen sähköhammasharja sanoi juuri sopimuksen irti, joten tämä tulisi enemmän kuin tarpeeseen!!
Mukana arvonnassa! Jospa arpaonni suosisi kerta synttärilahjaksi en vielä toivomaani sähköhammasharjaa saanut.
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa!
Mukana
Harvoinpa tulee mihkään osallistuttua, mutta jos nyt
Oon hirveen laiska pesemään hampaita, tottakai siis pesen mutta se on tosi kyllästyttävää puuhaa ja ai että tämmönen harja ois loistava!
Muutenkin kun ahtaat hammasvälit yms niin varmasti ois sähkönen harja parempi. 20 vuoden aikana ei ole yhtäkään reikää ollu, tää vois estää sen että niitä ei tulis jatkossakaan 
Arvonnassa mukana!
Mukana arvonnassa!
Mukana arvonnassa! Just mietin, että hommaanko miehelle tämän joululahjaksi, siitä kun on puhunut.
Mukana mahtavassa arvonnassa!
Jennahan
Tämmösestä oon aina haaveillut!!! Voi arpaonni, suosi suutani
Kääk, tällainen ollut hankintalistalla mutta en ole raskinut ostaa. Toivottavasti arpaonni suosii
Arvontaan mukaan! Justiinsa viikonloppuna näitä katselin marketissa ja ajattelin joulupukille kirjoittaa toiveen omasta uudesta (toimivasta) sähköhammasharjasta. Toivottavasti tämän vuoden pukki on ajoissa liikkeellä
Sähköhammasharja on hankintalistalla ollut jo jonkun aikaa mutta ei ole tullut vielä ostettua.
Mukana arvonnassa siis!
Osallistun arvontaan!
Tämä olisi täydellinen joululahja tai joululahjatoive.
Huippu arvonta, mukana! Sähköhammasharjana olis mun ensimmäinen, tosi pitkään tällainen ollut hankintalistalla. Kokeillaan nyt jos onni kerrankin suosisi arvonnassa.
Tää tulis niin tarpeeseen. En oo koskaan omistanut kunnollista sähköhammasharjaa ja tällä hetkellä tarve ois todellinen. Sillä käytän tavallista hammasharjaa ja saatan painaa liikaa, joten tällänen hammasharja ois ihan unelma. Oppisin harjaamaan vähän hellemmin hampaita. Mukana arvonnassa siis (:
Tämä kyllä pistäs ne hampaat nauramaan
Ahkeraan käyttöön tulisi tämä varmasti!
osallistun arvontaan
Mukana arvonnassa
Nykyisestä sähköhammasharjasta on runko haljennut, joten uudelle olisi todellakin tarvetta.
Uh tätä oon halunnut !
Ehdottomasti mukana ! Pukinkontti huutaa tyhjyyttään ja tämä olisi enemmän kuin täydellinen lahja äidilleni !
Oih! Tää ratkaisis niin miun ongelman miehen joululahjan suhteen
Mukana!
mukanaa:)<3
Mukana arvonnassa.
mukana
Arvonnassa mukana! Tää harja ois niin täydellinen mun miehelle, jonka hammasharjat menee käyttökelvottomiksi kahdessa viikossa. Harjaa siis aivan liian kovaa!
Sulla on kyllä huiput arvonnat aina,mukaan siis ehdottomasti !
Mukana arvonnassa! Sähköhammasharja ostoslistalla, mutta koitetaan sitä ennen täältä. =)
mukana
Mukana arvonnassa.
Peukut pystyssä!
Vau, ehdottomasti mukana arvonnassa.
Huikee arvonta! Tätä kaivattais meidän kylppärin peilikaappiin…
Olen raskaana ja hyvä harja edistäisi hampaiden hyvivointia erityisesti nyt kun se on tärkeää
Mukana!!
Tähän jonon jatkeeksi minunkin kommenttini, uutta hammasharjaa tavoittelemaan
Voi vitsi kun nää hammasharjat vaan kehittyy. Kohta ei varmaan tarvitse enää itse harjata omia hampaitaan. Mä pesen pian unohdetulla tavallisella hammasharjalla vielä.
Mukaan arvontaan!
Mukana arvonnassa!:)
Osallistun. Meillä onkin pian edessä uuden sähköhammasharjan hankinta, kun vanha alkaa vedellä viimeisiä. Olisi kiva yllättää mies uudella koneella.
Ihana Ihana ihana arvonta! tää tulis niin tarpeeseen ja on ollut jo kauan hankintalistalla.
Toivotaan että onni suosii
Mukaan arvontaan!
Mukana arvonnassa!
Arvonnassa mukana !
No pakkohan tähän on osallistua, jos vaikka onni potkaisisi. Kovasti olisi kyllä tarpeellinen tuommoinen sähkövatkain meidän perheen suunhoitoon
Mukana!
Mukana arvonnassa!
Wou! Mahtava arvonta, tommonen ois ihan mahtava!!
Ehdottomasti mukana arvonnassa siis 
Uu mulle tommone!
Mukaan arvontaan!
Tämä tulisi todella tarpeeseen!!
Kiva arvonta! Tää tulis tosi tarpeeseen, sillä painan hammasharjaa ihan liian kovaa harjatessa hampaita. Joten olisikin hyvä tuollainen joka varoittaa liian kovasta harjauksesta!
Mukana arvonnassa
mukana arvonnassa
Mukana tässäkin
Osallistun arvontaan!
mukana arvonnassa!
mukana tässäkin!
Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa! Aamuisin hampaiden harjaaminen on minulle hirveän hankalaa. ”Älyhammasharjan” avulla saisin varmasti uutta intoa hampaiden hoitoon, jolloin hampaiden harjauksesta tulisi mukava aamurutiini
Mukana arvonnassa!
Arvonnassa mukana, tulisi tarpeeseen.
Tahtoo tuollaisen
Mukana!
Mukana arvonnassa!
Tämä tulisi todella tarpeeseen!
Mukana minäkin!
Todellakin mukana! Haaveillut juuri tuosta hammasharjasta siitä edellisestä postauksesta asti
Mukana ehdottomasti! Sähköhammasharja on ollut toivelistalla jo pitkään. Haluaisin varmasti tehokkaan ja kunnollisen sähköhammasharjan, mutta niiden hinnat ovat hurjia, kun tulonlähteenä on tällä hetkellä kotihoidontuki.
Sähköhammasharja täälläkin käytössä, ja vanhalla jo ihan kiitettävästi ikää joten uusi olisi varsin tervetullut
Sähköhammasharjani vaatisi todella päivityksen. Joten mukana ollaan, toivottavasti osuis kohdalle
Vanha sähköhammasharja alkaa vetelemään jo viimesiään niin olis kyllä loistavaa jos arpaonni suosis
ihan mahtavaa että jaksat järkätä näin paljon arvontoja!
Joulun toivelistalla muutenkin tämmönen, ni olispa kiva ku voittais niin sais yhen toiveen tavallaan lisää!
Normi-hammasharjalla menty! Jos nyt onnistais ja sais tullaisen omaksi!
Olis kyllä niin tarpeellinen minulle! Perus hammasharjalla harjailen päivittäin ja sähköhammasharja olisi paljon parempi, mutta pihinä ihmisenä en raaski ostaa. Arvonnassa siis mukana.
Sähköhammasharja puuttuu! Pienempänä mulla oli sellainen, mutta ei enää pitkään aikaan ole ollut=)
Vanha sähkö-hamppiharja vetelee viimesiä niin tämä tulisi hyvään käyttöön.
mukana!
Mukana!!
Sähköhammasharjalle ois tarvetta joten mukana ollaan arvonnassa
!
Osallistun!
Oon aivan uskomattoman huono harjaamaan hampaita, tämmöstä vois olla paljon apua! Sähköhammasharjan hankkiminen on ollu suunnitelmissa jo pitkään joten toivottavasti onnetar suosii.
Mahtava arvonta! Mulla on plakkia
Mukana ollaan! Mulla on hampaat ihan armottoman huonossa kunnossa, just tässä viikon kärsiny kovasta särystä ja vihdoin tänään pääsen hammaslääkärille kun on töistä vapaata! Huono hammasluu on meijän suvussa kulkenu perintönä eli hampaat reikiintyy ym helposti, osa syynä kuitenki myös oma laiskuus.. Tällaisella hammasharjalla pysyis varmasti motivaatio hampaiden hoitamisesta yllä
Mahtava mahdollisuus voittaa! En ole ikinä voittanut mitään kilpailuista, joihin olen osallistunut, mutta nyt todellakin toivon että arpaonni suosisi. Olen samalla 20 euron sähköhammasharjalla pötkinyt sen 5 vuotta, mutta opiskelijana ei valitettavasti rahaa oikeasti ole ostaa uuttaa, ja vähän parempaa..
Mukana arvonnassa!
Itselläni on jo mainio sähköhammasharja mutta mieheltä puuttuu vielä joten tämä voisi olla aika mahtava ylläri lahja annettavaksi vaikka jonakin huonona päivänä, piristäisi takuulla kun saisi ainakin hampaat paremmalle mielelle.
Mulla on iha kliseset perustelut mutta olen opiskelija eikä minulla ole varaa kyseiseen hienouteen. Ehkä tämä sähköhammasharja toisi edes pienen ylellisyyden arkeen ja se hampaiden pesu ei unohtuisi niin usein, hups!
Nykysessä hammasharjassa ei meinaa kestää akku kahta päivääkään, kyllä kelpais uus laite
Itsellä on jo useamman vuoden vanha sähköhammasharja, josta ei kyllä tämmöisiä kaikkia hienouksia valitettavasti löydy. Uusi sähköhammasharja tulisi varmasti tehokkaaseen käyttöön, sen verran käytön jälkiä löytyy jo vanhasta.:)
Voi, mahtava arvonta, mukana ollaan ehdottomasti!
Vielä en kyseistä laitosta omistakaan, joten toivottavasti onni suosii!
Entinen kone on käynyt laskaksi ja harjaa vain vähän-joten uusi olisi tarpeen ja mieleinen.Kivoja sovelluksia mukana
Jee, kiva ja hyödyllinen tuote arvottavana! Toivottavasti onnetar suosii.
Mukana:) ois kiva saada opiskelijaboksiin tollanen!
Ihana arvonta jälleen kerran! Mukana ollaan!
mukana arvonnassa
!
Mukaan arvontaan! (:
Mukana! Olis niin ihanaa voittaa kerrankin jotain ja oikeasti tarpeellista! Oon
Kärsinyt koko nuoruuteni kaiken maailman suuvaivoista, ientulehduksesta hammaskiveen
Eikä loppua vaan näy. Ilmeisesti johtuu siitä että
Omistan huonon hammasharjan tai en osaa
Käyttää tavallista harjaa ollenkaan. Helpottaisi huomattavasti hammasharja joka neuvoisi pesussa. Itselläni 2,5 vuotias poika joten omien hampaiden pesu on hyvin esimerkillistä jotta poika oppii huolehtimaan hampaistaan mutta itseäni pesu harmittaa kun tiedän että tällä menolla se juuri tuota tulosta ja se on niin turhauttavaa! Kärsin sydämen läppäviasta joten kohdallani on hyvin tärkeää huolehtia suustani jotteivat bakteerit pääse suusta veren kautta sydämeen. Opiskelijan budjetilla ei niin vain super hammasharjoja osteta, ehkä onni potkisi tällä kertaa:)
Ehdottomasti mukana arvonnassa.
mukana
Todellaki mukana ! Haaveillu jo kauan sähköhammasharjast, mut ei vaa ikinä raaski ostaa
Vitsi että olis ihana päästä vihdoin pesemään hampaat kunnon harjalla ja ei tulisi ainakaan unohdettua pestä sitä kahta minuuttia kun nykyään se välilllö kiireessä unohtuu! Mukana siis!
Mukana arvonnassa! Aloitin juuri oikomishoidon, ja hampaidenpesu muuttuikin kertaheitolla erittäin haastavaksi.. Tulisi siis älyhammasharja todella tarpeeseen
Kieltämättä positiiviset kokemuksesi (postauksesi) sähköhammasharjoista herätti mielenkiinnon näihin vempeleisiin — osallistun siis arvontaan.
Itseltäni löytyy jo oral b:n sähköhammasharja, mutta tää olis ihana joululahja avomiehelle
Mahtavaa! Mukana ollaan
olis kiva voittaa tälläinen, tavallisella harjalla putsaillaan
Ooo, tommosen ku sais!
Oih, tämä olisi ihanan nykyaikainen ja hieman myös hifistelyä miehelleni!
Oma sähköhammasharjani sanoi ittensä irti jokunen aika sitten ja jaetaankin tällä hetkellä sama runko sisareni kanssa, olisi mahtava saada taas oma sähköhammasharja, vielä näin hyvä! Voikun kerrankin olisi arpaonnea
Sähköhammasharja tulisi todella tarpeeseen. Lasten hampaat tulee putsattua huolella, ja liian usein omat hampaat jää nopean sutaisun varaan… Tämä harja auttaisi kyllä pitämään purukaluston arvoisessaan kunnossa!
Tässä ois hyvä joululahja miehelle
mukana ollaan!!
Osallistun arvontaan!
Taloudellisesti ollaan tiukilla minun jäädessä työttömäksi, jos nyt saisin voittaa tälläisen huipun sähköhammasharjan olisi se täydellinen joululahja, varsinkin kun 3v haaveilut tuollaisesta!
Mukana arvonnassa
Uusi hammasharja kelpaisi, kun vanha vetelee viimeisiään.
Sähköhammasharja toisi mukavasti helpotusta kiireisiin aamuihin. Mukana siis arvonnassa.
Mukana arvonnassa!
Tuo tulisi kyllä tarpeeseen laiskalle harjaajalle
Hammaslääkärikammoisena kaipaan kunnon harjaa niin ei tule hamppilekuriin asiaa
Mukana mukana vielä viime sekunneilla
Mukana! Pitkän aikaa sähköhammasharjasta haaveilleena tää ois aivan mahtava!