Noin. Multa on nyt poistettu kaksi viisaudenhammasta. Ensimmäinen poistettiin, tai siis leikattiin, karvan alle 1o vuotta sitten ollessani vielä alaikäinen. Yhdeksän vuoden oikomishoidon jälkeen mulle sanottiin, että viisaudenhampaat eivät mahdu mun suuhun ja viisainta ne olisi poistaa jo ennen kuin täytän 18 vuotta, jotta saan toimenpiteet ilmaiseksi julkisessa hammashoidossa. Tein työtä käskettyä ja varasin itselleni vielä 17-vuotiaana ajan ensimmäiseen – alaviisurin – poistoon. Yksikään viisaudenhammas ei ollut tässä vaiheessa vielä puhjennut.
En tiennyt yhtään mitä odottaa, joten suuntasin toimenpiteeseen avoimin mielin. Mut vastaanotti ynseä keski-ikäinen naispuolinen hammaslääkäri, joka käski vain istua tuoliin ja alkoi hommiin. Hän ei selittänyt mitään, vaan laittoi mulle arskat päähän ja alkoi puuduttamaan. Lähes välittömästi puudutuspiikin irroittamisen jälkeen hän alkoi leikkaamaan mun ientä auki ja irroittamaan hammasta (sanomatta edelleenkään mitään).
Sanoin, että mua sattuu ihan järjettömän paljon, ja hän laittoi mulle kaksi puudutuspiikkiä lisää, minkä jälkeen hän jatkoi operaatiota. Vääntelehdin, kyynelehdin ja jopa huusin ääneen kun mua sattui niin paljon, ja hammaslääkäri vaan käski mun olla hiljaa, ”koska muut asiakkaat säikähtävät”. Hän ilmoitti, että hampaan juuret ovat kiinni hermossa ja laittoi taas yhden puudutuspiikin lisää.
1,5 tuntia ja vielä kaksi puudutuspiikkiä (ihan yhtä tehotonta kuin ne neljä aiempaa) myöhemmin hammas irtosi ja haava tikattiin. Olin kärsinyt 1,5 tuntia aivan sietämättömästä hermokivusta hammaslääkärin tuolissa ilman yhtäkään empaattista sanaa, taukoa tai että kukaan olisi sanonut, että toimenpiteen ei kuulu sattua. Luulin, että se kipu kuului asiaan ja just näin sen kuuluikin mennä. Ajattelin, että mulla oli vaan tosi matala kipukynnys ja olin huono potilas kun huusin ja pelottelin huudollani muita.
En saanut edes kipulääkereseptiä kouraan, vaan hammaslääkäri vain passitti mut siitä suoraan kotiin. Kävelin bussipysäkille verta sylkien (koska suuhun annettu haavataitos ei pitänyt sitä järjetöntä verenvuotoa kurissa). Koko bussimatkan syljin verta ja bussista ulos päästyäni oksensin kadulle sitä. Kotona otin buranaa ja panadolia, mutta ne eivät auttaneet siihen hermosärkyyn. Puudutustenkin olisi pitänyt vaikuttaa, mutta ne eivät olleet auttaneet edes operaation aikana, saati sitten sen jälkeen. Yksin kotona kiemurtelin koko päivän kivusta ja otin lisää lääkettä aina kun sain ottaa. Kivut olivat kovat vielä monta päivää sen jälkeenkin, mutta onneksi haava sentään parantui.
En ollut koskaan aiemmin pelännyt hammaslääkäriä, vaikka oikomishoitokin sisälsi joitakin epämukavia toimenpiteitä. Tämä viisaudenhampaan poisto sai kuitenkin mussa aikaan hammaslääkäripelon. Sen takia olen käynyt aikuisiällä liian harvoin hammastarkastuksissa ja hammaskiven poistossa, vaikka tiedän, että niissä kuuluisi käydä säännöllisesti. Sen takia olen lykännyt toisen alaviisurin poistoa, vaikka hammas on parin vuoden ajan tullut toistuvasti kipeäksi. Kesän alussa se tulehtui niin pahasti, että menin hammaslääkäriin, kun en pärjännyt enää kivun kanssa. Sain kouraan antibiootit ja käskyn käydä hammaskiven poistossa (onneksi ei ollut muita ongelmia), sekä ajan leukakirurgille viisurin poistoon tälle päivälle.
Tämän päivän ajatteleminen sai mussa kauhua aikaan tasaisin väliajoin koko kesän ajan. Pelkäsin tätä päivää koko kesän ja se varjosti myös muuten kivaa kesäfiilistä. Mun aiempi kokemus jätti sellaisen trauman, että en ole varmaan mitään toimenpidettä koskaan pelännyt niin paljon kuin tätä viisaudenhampaan poistoa tänään. Odotusaulassa tärisin ja heiluttelin jalkoja. Otto tuli mun mukaan, ja kun leukakirurgi tuli hakemaan mua, kysyin, saako Otto tulla huoneeseen mukaan. Leukakirurgi sanoi, että ei mielellään ja siinä vaiheessa en voinut enää estää kyyneliä virtaamasta. Otto jäi aulaan odottamaan ja mä menin huoneeseen kauhusta kankeana kyyneleet valuen. Mua hävetti niin paljon, että heti alkuun jo pillitin, mutta en vaan voinut sille mitään.
Hammaslääkäri oli onneksi kirjannut ylös mun aiemman huonon kokemuksen (siis se, jonka vastaanotolla kävin kesäkuun alussa ja kerroin siitä), joten leukakirurgi oli varautunut siihen, että mua pelottaa. Hän oli aivan älyttömän mukava ja kuunteli mua ja kertoi tarkalleen, mitä tulee tapahtumaan. Juteltiin alkuun varmaan n. 5 minuuttia ja hän rauhoitteli mua. Koko ajan musta tuntui, että en pysty silti edes hengittämään ja kyyneleet vaan valui, vaikka yritin olla coolisti. Hän myös kertoi, että toimenpide on mahdollista tehdä esilääkityksessä tai nukutuksessa, mutta sain soperrettua, että tehdään vaan nyt se kuitenkin. Ja onneksi voitin mun pelon ja istuin siihen tuoliin. Ihana hoitaja antoi mulle stressipallot puristeltaviksi käsiin, että pystyin keskittymään niihin.
Hammaslääkäri puudutti mut ja sitten vielä varmisti kunnolla, että alue on joka puolelta puutunut. Sen jälkeen hän kertoi, että nyt hän irrottaa hampaan. Sitten tunsin vaan jotain liikuttelua ja rahinaa mun suussa ja sitten hän nosti hampaan ja näytti sitä mulle ja kysyi haluanko sen mukaan. ”Se oli siinä”. Sain haavataitoksen suuhun ja käskyn purra hampaita yhteen. Sitten olin valmis. Sain kipulääkereseptin ja hoito-ohjeet ja multa vielä varmisteltiin, että olen kävelykunnossa. Koko toimenpide puudutuksineen kesti n. 5 minuuttia, josta hampaan irroitus alle minuutin. Olin huoneessa reilut 10 minuuttia ja siitä pisin aika meni siihen, kun juteltiin etukäteen. Koko siellä olon ajan mulla valui kyyneleet silmistä, vaikka muuten pärjäsin ihan hyvin.
Kun mä tulin ulos huoneesta, Otto luuli, että hammasta ei oltu edes saatu poistettua. Missään ei ollut verta, mä en näyttänyt tuskaiselta tai mikään ei indikoinut, että olisin käynyt läpi läheskään mitään sellaista, kuin aiemmassa poistossa 10 vuotta sitten. Olin kertonut siitä Otolle ja oton kuullen monet kerrat, joten hänkin pelkäsi pahinta, vaikka ei sitä mulle etukäteen onneksi sanonutkaan, vaan tsemppasi. Kun me päästiin ulos hammaslääkäriasemalta, mun kaikki tunteet vaan purkautui ja tärisin ja itkin helpotuksesta vielä vähän lisää, vaikka olisi voinut luulla, että itkin kaikki kyyneleet loppuun jo toimenpiteen aikana.
Me ajeltiin kaikessa rauhassa kotiin ja kotona otin särkylääkettä, sekä kylmäpakkauksen poskelle ja otin haavataitoksen pois suusta. Kolosta ei tullut enää verta, eikä ole tullut koko päivänä. Puudutuksen vaikutus lakkasi kolme tuntia operaatiosta, mutta mulla ei silti ole ollut kipuja, vaan kipulääke (jota olen ottanut kaksi kertaa tänään) on riittänyt oikein hyvin. Välillä on tuntunut ihan pientä vihlontaa, mutta suurimmaksi osaksi ei ole tuntunut oikeasti yhtään mitään. Olen hautonut poskea kylmällä, eikä se näytä myöskään kovin pahasti turvonneelta.
Varauduin tulevaan tekemällä maanantaina ja eilen 12h työpäivät, jotta ehtisin parannella rauhassa tänään ja huomenna, mutta vielä mitä. Jaksoin aivan hyvin kirjoittaa tämän postauksen ja nälkää lukuunottamatta mulla on ollut oikein hyvä päivä. En saa hikoilla tai tehdä mitään raskasta kolmeen päivään, mutta muuten saan olla aivan normaalisti ja huomenna varmaan uskallan jo syödä ainakin sosekeittoja. Tänään olen pitäytynyt protskujuoma-smoothie-jätski-linjalla hoito-ohjeen mukaan ja siksi on ollut nälkä. Mutta kyllä nyt yhden päivän nälkää kestää kun muuten on ollut niin helppo ja hyvä kokemus.
Halusin jakaa mun molemmat kokemukset, ettei kukaan ikinä maailmassa suostu tuollaiseen kokemukseen, jonka minä sain ensimmäiseksi, kun en tiennyt paremmasta. Ja myös siksi, että jos jollain on yhtä kauhea kokemus taustalla, se joku voisi saada rohkaisua tästä mun toisesta todella positiivisesta kokemuksesta ja uskaltautua itsekin uudelleen poistamaan viisaudenhampaan, jos se on tarpeen. Tämä 15min kokemus oli todella eheyttävä ja uskallan kyllä käydä poistamassa nyt yläviisuritkin heti, mikäli ne rupeavat oireilemaan.
Maksoin oikein mielelläni 160 euroa nyt aikuisena tästä viisurin poistosta ja olen äärimmäisen kiitollinen ammattitaitoiselle leukakirurgille ja ihanan empaattiselle hoitajalle, jotka kohtasi mut niin rauhallisesti ja asiallisesti vaikka olin aivan paniikissa.
Nyt mä haluaisin kuulla teidän kokemuksia viisureiden poistoista tai hammaslääkäristä ylipäätään! Nyt saa jakaa kaikki kauhutarinatkin, kun mun ei tarvitse enää kuumotella mitä on tulossa, hah! Toivottavasti teillä on ollut mukavampia kokemuksia kuin tuo mun oma ensimmäinen.
PS: Halusin hampaan mukaan, että voin näyttää lapsille. Päivän parasta antia oli heidän reaktiot mun jättimäiseen viisaudenhampaaseen. En ajatellut säilöä sitä, heh.