Joulukalenteri 2014 luukku 13

13.12.2014

joulukalenteriluukku13Mitä joulu merkitsee? Tämä oli yksi toivotuimmista aiheista, kun kyselin teidän toivomuksianne joulukalenterin suhteen. Ajattelin ensin, että no mitä ihmettä, olenhan mä joulun merkityksestä kirjoittanut. Mutta ei, en mä ole. Olen kirjoittanut perinteistä, ja olen höpöttänyt joulusta muutenkin varmaan yhden pitkän romaanin verran blogihistorian aikana, mutta siitä, mitä joulu todella mulle merkitsee, en ole koskaan avautunut kunnolla.

Mulle joulu on merkinnyt monia asioita aina. Lapsena se merkitsi sitä, että näin kauan ikävöimäni sukulaiset pitkän syksyn jälkeen, ja sain leikkiä serkkujeni kanssa, jotka olivat mulle kuin sisaruksia silloin. Olin tottunut Helsingissä olemaan aina äidin kanssa kahdestaan, mutta Oulussa oli koko iso suku kasassa. Jouluisin äitikin otti erityisen rennosti, kun oltiin kaukana Helsingin työkiireistä. Yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa ja rentoutuminen, ne ovat tärkeintä joulussa mulle vieläkin.

Mä olin koulussa aikamoinen ylisuorittaja, sellainen kymppien tavoittelija, ja jouluisin mä rentouduin, kun oli lomaa eikä tarvinnut miettiä kokeita tai läksyjä. Kukaan ei koskaan pakottanut mua tekemään paljon koulutöitä tai vaatinut hyviä numeroita, äiti kyllä kannusti mua aina ja auttoi jos tarvitsin apua. Silti mä itse vaadin itseltäni paljon, välillä vähän liikaakin. Kuten sanottua, jouluna oli hyvä rentoutua pitkän syksyn jälkeen, ja keskittyä vain joulun viettoon.

Kun äiti sairastui vakavasti mun ollessa yläasteella, oli kevät. Ehkä silloin vuonna 2006 joulu sai vielä tärkeämmän merkityksen kuin aiemmin. Joulun aikaan äiti voi jo vähän paremmin, ja uskalsin ehkä vähän päästää irti siitä paniikista, pelosta että äiti ei herääkään seuraavana aamuna kun mä herään. Jouluna oli myös muita ihmisiä ympärillä, enkä ollut äidin kanssa kahden, mikä uskokaa tai älkää, oli mulle silloin etenkin öisin hyvin pelottavaa. Mä pelkäsin olla äidin kanssa kahden koska pelkäsin että jotain tapahtuu enkä voi tehdä mitään.

VLUU L310 W  / Samsung L310 WTeinivuosina, siis ne pari joulua lukion aikana ja sen jälkeen, mä ehkä kadotin joulun ilon hetkeksi. Se ei oikein tuntunut niin tärkeältä silloin, tärkeämpää oli nähdä kavereita ja tehdä ”kaikkea siistiä”. Kyllä mä toki silloinkin nautin ruuista ja yhdessäolosta, mutta en pysähtynyt ja hiljentynyt niinkuin jouluna kuuluu, kun oli pakko vaan päästä ulos ja tehdä kaikkea. Toisaalta, olen maailman iloisin siitä, että joululomalla 2010 mulla oli niin hurjan kiire takaisin Oulusta Helsinkiin, juhlimaan kaverin uudenvuoden bileisiin. Ilman niitä bileitä mulla ei olisi Ottoa, eikä mitään.

Seuraava joulu oli meidän ensimmäinen yhteinen joulu, perheenä. Me lähdettiin Ouluun mun tädin luo, koska se oli mulle niin tärkeää. Olin aina ollut jouluna Oulussa, enkä voinut kuvitellakaan että joulua voi viettää jossain muuallakin, haha. Ihana joulu meillä oli siellä, ei siinä mitään. Mutta meidän ensimmäinen joulu omassa kodissa vuonna 2012 on se, joka antoi joululle ihan oman merkityksensä. Meidän ihan oma joulu, joka ollaan ihan itse luotu, perinteineen.

IMG_5372IMG_0390Se joulu sai joulunvihaajaksi kääntyneen Otonkin taas tykkäämään joulusta. Me odotettiin silloin Zeldaa, ja saatiin juuri ennen joulua tietää että meille on tulossa toinen terve tyttövauva. Oltiin maailman onnellisimpia ihanista uutisista, ja laitettiin joulu alusta loppuun ihan itse. Se että kaikki joulupöydän antimet olivat meidän alusta loppuun asti itse valmistamia, oli jotenkin niin ihanaa, kinkunpaistosta se joulufiilis viimeistään tulee.  Mun jouluun kuuluu se, että paistelen kinkkua yömyöhään ja kokkaan laatikoita hiki hatussa Oton kanssa, siivoan kaikki kaapit ja pesen koko kämpän lattiasta kattoon, jotta voin sitten jouluaattona rentoutua aivan täysin, ja olla vaan.

9999Joulu on perhe. Joulu on rentoutuminen, rakkaus, yhdessäolo ja rauha. Rauha hiljentyä oman perheen kanssa kotiin. Vaikka viime joulu kului aika pitkälti kuopuksen sairastellessa, mulla on silti hyviä muistoja siitä, koska joulu. Tänä vuonna mä odotan kaikkein eniten lasten iloa joulusta, sitä jouluaattoaamua joka on toivoa täynnä. Joulu on kaikkien juhla, mutta kaikkein eniten se on kuitenkin lasten juhla, ja mä toivon, että meidän tytöt kokevat joulun yhtä merkityksellisenä ja ihanana aikana kuin minäkin.

Me lähdetään tänään viettämään viikonloppua Oton isoisän luokse lasten kanssa ja rentoudutaan vähän siellä! Huomenna kuitenkin luvassa joulukalenteriluukku ja uusia kujeita muutenkin. Aivan ihanaa viikonloppua kaikille<3

Mitä joulu merkitsee teille?


12 Responses to “Joulukalenteri 2014 luukku 13”

  1. Avatar Heli sanoo:

    En tiedä yhtään, uskotteko Jumalaan, mutta perhettä ja yhdessäoloakin tärkeämpää minulle on joulun sanoma, Jeesus-lapsen syntymäjuhla. Eihän ilman sitä aikojen takaa tapahtunutta syntymää olisi edes koko joulua! Niin usein ihmisiltä unohtuu tärkein, kun kyse on joulusta. Hiljentyminen joulun sanoman äärelle! Ei tarvitse olla yltiöuskovainen arvostaakseen joulun ydinsanomaa. Mielestäni se kuuluu yleissivistykseen. Käytännössä omassa joulussani tunnelman tuo joululaulut, rakkaat ihmiset, joulun ajan tapahtumat (koululaulutilaisuudet, joulujuhla, joulumyyjäiset, jouluostokset ym.), jouluruuat ja tietysti lahjojen antaminen/saaminen. Ja paljon muutakin. Usein joulumieli syntyy jo lokakuulla, toisinaan vasta joulukuun puolella! :)

    • Avatar Nimetön sanoo:

      Kylläpä vain jonkinlainen joulu olisi ilman noitakin uskonnollisia juttuja, sellaistahan on vietetty jo ennen kristinuskoakin. :)

      • Avatar Anna sanoo:

        Juuri näin, kirkolliset pyhät on sijoitettu pakanallisten juhlapyhien paikalle aikanaan. Kyllä on perinteet ja juhla olleet ennen kristinuskon rantautumista tähän maailmankolkkaan. Ei sillä, että hiljentymisessä tai Jeesuksen syntymän juhlimisessa olisi mitään pahaa tai vikaa. Eiköhän jokainen kuitenkin saa määritellä itselleen sen joulun :)

    • Iina Iina sanoo:

      Samoilla linjoilla nimettömän ja Annan kanssa! :) Jokainen luo oman joulunsa, toisilla se sisältää myös uskonnollisen sanoman, toisilla ei. Ihanaa joulua kaikille <3

  2. Avatar Katarooma sanoo:

    Mää oon hukannu joulun merkityksen. Se tuntuu vaan tympeältä pakkopullalta. Ehkä se joulumieli ja joulun merkitys jostain vielä tulee esiin.

  3. Avatar Sava sanoo:

    Mulle joulu on aina merkinnyt tosi paljon mutta nykyään teen vuorotyötä ja tämäkin joulu menee töissä joten joulun merkitys on kokonaan hävinnyt ja ihan ärsyttää kun koko joulu on kun sitä ei itse voi viettää juurikaan millään lailla ku niin pitkiä työpäiviä :/

    • Iina Iina sanoo:

      No voi itku, ompas tympeää :( Toivottavasti saisit edes pienen hetken nauttia joulutunnelmasta työvuorojen välillä! Tsemppiä<3

  4. Avatar Jane sanoo:

    Kauniita , suloisia ja ennenkaikkea rehellisiä ajatuksia. Kiitos tätä oli ilo lukea, aloin itsekkin miettimään kuinka Joulun merkitys on vuosien varrella koko ajan hieman muuttunut , vaikkakin pääsanoma onkin ollut aina sama eli läheisten kanssa vietetty aika:)

  5. Avatar Kaisa sanoo:

    Hyvää joulua!

Kommentoi