Suurin osa teistä lukijoista on varmasti vanhoja tuttuja, joista osan nimikin on mulla muistissa, mutta siltä varalta, että joku uusi tyyppi sattuisi tänne eksymään muuton myötä, kerron mä lyhyesti itsestäni, perheestäni ja tietenkin vähän blogista. Ehkä on jo aikakin päivittää, itsellenikin, että kuka tätä blogia oikein kirjoittaa. Olen tehnyt yhden esittelypostauksen aiemmin, kaksi vuotta sitten kun blogini muutti ensimmäistä kertaa. Eli oikein luit, mä en esitellyt itseäni ollenkaan kun aloitin bloggaamaan vuonna 2011, en kertonut itsestäni mitään. Aloin vaan latomaan kuulumisia suoraan tiskiin, vaikka takeita ei ollut että niitä näkisi kukaan tai niistä kiinnostuisi kukaan.
Sellainen mä olen. Mutkaton, avoin, impulsiivinen ja vähän pönttö. Innostun nopeasti, ja pyrin määrätietoisesti kohti haaveitani. Voisin ehkä kuvailla itseäni nopeaksi eteneväksi tyypiksi, onhan mulla nyt 23-vuotiaana jo kaksi lasta ja aviomies, lasteni isä Otto, jonka kanssa ollaan oltu pian vuosi naimisissa. Me tavattiin Oton kanssa uutenavuotena 2010-2011, ihastuttiin, rakastuttiin, muutettiin yhteen kuukauden seurustelun jälkeen ja esikoistyttäremme Tiara syntyi syyskuussa 2011. Kuopuksemme Zelda syntyi huhtikuussa 2013, ja viime helmikuussa menimme naimisiin. Aikamoisia ”ruuhkavuosia” tässä onkin eletty, ja nyt on sitten aloilleen asettumisen aika, elellään sitä tasaista arkea ilman suuria mullistuksia.
Vaikka elämän suuret mullistukset ovat nyt ainakin hetkeksi paketissa, on mulla ja meillä edelleen haaveita ja suunnitelmia. Oma koira, ura markkinointialalla, oma asunto ja matkustelu kuuluvat niihin. Haastoin itseni uudenvuodenlupauksena, ja tänä vuonna aion keskittyä hetkessä elämiseen ja hyvään fiilikseen. Suunnitelmat ovat hyväksi, tavoitteisiin pyrkiminen myös, mutta stressiä en aio ottaa. Juuri nyt meillä on kaikki hyvin, tyttöjen kanssa kotona, mukavassa asunnossa jossa ollaan asuttu reilut kaksi vuotta.
Blogiani voi kutsua perheblogiksi, sitä se varmasti on kaikkein eniten. Mutta se on myös paljon muuta kuin kasvatusta, välikausivaatteita, kehitystä, äitiyden iloja ja perhearkea. Se on muotia, mielipiteitä, ruokaa, kauneutta, parisuhdetta ja joskus sisustustakin, jonka suhteen olen kuitenkin äärimmäisen laiska. Olen impulsiivinen myös blogin suhteen, siksi täältä blogin puolelta voi löytää selatessaan melkein mitä tahansa. Joskus innostun pohdiskelemaan, toisinaan kuvaan lastenvaatteita.
Mä toivotan teidät kaikki, uudet ja vanhat, sydämellisesti tervetulleeksi tänne uuteen osoitteeseen lukemaan, ihan mieletöntä olla täällä! Seurantakanavat päivittyvät hitaasti mutta varmasti, Facebook on jo ajantasalla, ja muutkin osoitteet päivittyvät parin päivän sisään. Kiitos teille kaikille jotka seurasitte mukana tänne! Tästä alkaa blogiarki uudessa osoitteessa, vanhojen tuttujen juttujen ja uusien kujeiden kanssa!
Asutteko muuten vuokralla vai ostitteko sen nykysen asuntonne sillon aikanaan?
Vuokralla asutaan ja kovasti asuntosäästetään :)!
Heippa Iina! Mietiskelin tässä, että miten oikein toimit näiden blogin kuvien kanssa? Lataat varmasti paljon kuvia koneelle postauksia varten, yms, mutta poistatko ne heti (ja jätät vaikka pari kuvaa) vai säästätkö kuvat koneella ja poistat vasta joskus paljon myöhemmin? Vai poistatko ollenkaan? 😀
No heilahtaneet/muuten epäonnistuneet kuvat poistan mutta siis kyllä noita kertyy ihan hurjat määrät 😀
Jee pääsee taas lukemaan sun blogia! Pitkään oli hankalaa kun kide-blogia ei voinut puhelimella selata eikä tää lokakuussa syntynyt poika oikein koneelle päästä. Oon instassa koittanut pysyä matkassa mukana. 😀
Ihanaa alkanutta vuotta, toivottavasti se pysyy stressivapaana! <3
Ihanaa kun pääset nyt kunnolla lukemaan! Kiitos, onnea paljon pienestä lokakuun pojasta ja ihanaa vuotta sinnekin<3
Niin ihanaa kun puhelimella lukeminen on nyt niin helppoo!!
Joten täällä ollaan mukana!
T.Tiia
Ps.aivan ihana toi ensimmäinen kuva tytöistä <3
No niinpä!! Kiva että olet mukana ja kiitoksia kovasti<3
Haha, yksi vanha lukija ilmottautuu, totta kai pitää mahtavaa blogia seurata kuin hai laivaa! 😀 ja ihanat saparot tytöillä, en kestä 😀 <3
Jes, kiitos paljon ja ihana kun pysyt mukana <3 Mäkään en kestä meidän saparopäitä :DD<3
Ompa ihanaa kun puhelimella lukeminen on nyt mutkatonta, nyt loppu ärsyttävä zoomailu. 😀 menossa mukana siis :)<3
No nimenomaan, helpotus mullekin! 😀 Jee kiva että olet mukana, kiitos<3
Jes vihdoin taas vanha vakkari lukija ilmottautuu! Kerkeän lukemaan blogeja vain puhelimella ja harmitti,kun KIDEissä ollessasi tuli niin pitkä tauko lukemisessa,kun puhelimella luku oli niin hankalaa 🙂
-Kiki
Jee mahtia että olet mukana taas!<3 Mua on niiiiin harmittanut miten moni on jäänyt menosta pois tuon lukuhankaluuden takia!!
JES, vihdoin luurilla pystyy lukemaan ongelmitta! Toivottavasti viihdyt tässä portaalissa, oon roikkunut mukana kyllä alusta asti: on kiva lukee samanikäisen mut eri tilantees olevan, kunnianhimosen tyypin juttuja!
No niinpä! <3 Kyllä mä uskon viihtyväni, ainakin tähän asti kaikki on ollut ihan mahtavaa! <3 Ja kiitos paljon, kiva että tykkäät ja ihanaa kevättä sinne<3
Hyvältä näyttää myös täällä Indiedaysin puolella!! Sun blogi on kyllä ihan lemppari 🙂
Ja mun mielestä on huippujuttu, että sulla on edelleen ihan kaikki vanhatkin postaukset näkyvillä. Niitä selailemalla sain ainakin itse hyvän ”pohjan” tän blogin seuraamiselle aikoinaan! 🙂 Valitettavan moni bloggaaja tuntuu poistavan kaikista vanhimpia postauksia. En tiedä sitten pelkäävätkö niiden olevan ”noloja”, kun kuvat ja teksti eivät ole tietenkään vielä hioutuneet niin laadukkaiksi kun uusimmissa postauksissa…
Kiitoksia ihan hurjasti<3 Kiva kuulla että tykkäät! 🙂 Ja mä oon pitänyt ne näkyvillä, onhan ne noloja ne alkupään postaukset ainakin mulla, hävettää suorastaan, mutta jostain sitä on aloitettu ja turha sitä on peitellä ;D
Vanha lukija ilmoittautuu! Tämä on mun pisimpään seuraamani blogi, joten ihan hevillä en sua hukkaan päästä 🙂 Harvemmin olen mitään kommenttia rustannut, yrittänyt kyllä, mutta täällä ollaan ja lueskellaan juttujasi!
Jee kiva että pysyt mukana täällä ja ihana että jaksat seurata juttuja vaikka pitkään olet seurannutkin<3 Kiitos paljon ja ihanaa kevättä<3
Tottakai sun perässä pitää tulla! <3
Ihana kuulla, tervetuloa tännekin puolelle<3
Täällä kättä heiluttaa pitkäaikainen lukija ja muutaman kerran jo kommentoinutkin. 🙂 Mukana ollaan ja pysytään. 🙂
Jee ihanaa<3 Sä oot yksi niistä joiden nimen mä muistan!! 😀 Tervetuloa tännekin puolelle ja kiitos<3
Kuvat ei näy ollenkaan. Tulee vaan tieto millä kameralla ne ovat kuvattu
Kokeilitko päivittää sivua, jos sulla netti lagasi ja siksi kuvat ei ladanneet? Kaikilla muilla onneksi tuntuu toimivan kuitenkin! 🙂
Hei! Seuraan blogeja bloglovinin kautta, jostain syystä en löydä tätä uuden osoitteen blogia sieltä. Haluisin kyllä edelleen jatkaa blogisi seuraamista 🙂 Mikä neuvoksi?
Bloglovin ei ole vielä päivittynyt, kun muutto tapahtui tänään, se kestää yleensä päivän pari että uusi osoite astuu voimaan kaikissa seurantakanavissa. Eli seuraat vain vanhaa osoitetta edelleen, niin se muuttuu itsestään uudeksi kunhan Bloglovinin päässä saadaan se päivitettyä, olen kyllä jo heitä infonnut muutosta ja pyytänyt vaihtamaan osoitteen :)! Mukavaa viikkoa ja kiva kun pysyt mukana!<3
Hyvää infoa, itsekin etsin Bloglovinista. Hyvä että mobiiliversio toimii nyt! 🙂
Mä en ollut kovin innoissani sun muutosta Indiedaysille, koska mulle niiden sivut tökkivät ainakin kerran viikossa (blogit eivät lataudu, eikä ole nettiyhteydestä kiinni, koska muut sivut toimivat hyvin) mutta toivotaan, että niitä ongelmia ei nyt tulis paljon! 🙂
Ihania kuvia!
Mä toivon kovasti että täällä ei töki mikään kenelläkään! Kiitos paljon ja tervetuloa mukaan <3
Mä ainakin huomaan heti sellasen ongelman, että minkään postauksen kuvat ei näy Bloggerin lukuluettelossa. 🙁 Harmi, sen kuvan perusteella mä kun oon aina päätellyt, että mitä postauksia en oo vielä lukenut!
Vanha lukija ilmottautuu ! Älä luulekkaan että päästäisiin näin hyvän blogin menemään, kun nyt toimii puhelimellakin. Tuota bloglovinia mietin mutta sainkin jo vastauksen. 🙂
Jee mahtavaa, ihanaa että pysyt mukana ja kiitos paljon<3 🙂
Voisitko yhtään mitenkään käydä asetuksista laittamassa RSS syötteen koko postauken lähetyksen päälle? Tällä hetkellä blogisi lähettää meille syötteenlukijan kautta lukeville pelkän teaserin tekstistä ja vaatii siirtymistä tänne sivuille katsomaan postauksen lopun mikä on huippuärsyttävää varsinkin jos yleensä lukee offline tilassa. Olen roikkunut mukana siitä asti kun Tiaraa odotettiin ja pieni kriisihän siitä syntyy jos nyt joudun teidän kuulumisista luopumaan!
Mä en valitettavasti voi muuttaa tuota asetusta, koska se varmistaa sen että kaikki kävijät kirjautuvat laskuriin asianmukaisesti, mikä on tärkeää bloggaajan näkökulmasta. Aiemmin kun tälläistä asetusta ei ole ollut mulla, ei sun lukemisesta ole kirjautunut mulle kävijää ollenkaan. Harmi jos lopetat lukemisen tämän takia 🙁
Harmin paikka. Mulle ja varmasti monelle muullekin kiireiselle syötteenlukija on se ainoa järkevä tapa seurata yhtä aikaa useita erilaisia medioita. Valitettavasti teaser ei saa klikkaamaan sivustolle, vaan lopettamaan tilauksen. Hyvä kirjoitus sen sijaan saan syöteläisenkin usein osallistuman, joten täysin käviätilaston ulkopuolelle emme jää. Ymmärrän että teet tätä työksesi, mutta mieti vielä. Satunnaiset vakiokävijätkin ovat kumminkin käviöitä. Niin ja ihan joka tapauksessa mukavaa kevään odotusta!
Onnea uuteen blogikotiin, Iina! 🙂 Ihania kuvia tässä postauksessa ja hyvin tiivistit itsesi esittelyn, täältä siun blogista tosiaan löytyy vähän kaikkea ja se on hyvä niin. ^^
Kiitoksia ihan hurjasti <3 Ja kiva että tykkäät! Tervetuloa tännekin puolelle seurailemaan<3
kyllä luen edelleen sun blogia ja nyt näyttää hyvältä kännykällä lukiessa 🙂 kun listasit noita haaveita(nne) niin päätin lopullisesti, että haen vielä opiskelemaan sitä haaveideni alaa, vaikka vähän kauhistuttaa. Ikääkin on jo 10 v enemmän kuin sulla, mutta ei se ota jos ei annakaan!
Jee ihan mahtavaa, kiitos paljon <3 Kiva että inspiroiduit, toivottavasti pääset opiskelemaan alaa!! Ja ikä ei ole mikään este millekään, aina pitää saada toteuttaa haaveitaan!<3
Kivaa! Indiedaysien blogit toimii hyvin mun puhelimella. Kiva kompakti koko, ei tarvi olla zoomailemassa tai pienentämässä niinku kröhöm.. tuolla sun edellisessä osotteessa. 🙂
Jee mahtavaa, ihanaa että toimii :)!
Vanha lukija ilmoittautuu, täällä ollaan 🙂
Jes, nyt ei tarvitse lukea puhelin väärin päin tai pyyhkiä näyttöä ees taas, kun blogi istuu mobiiliinkin! 🙂 onnea uuteen ”kotiin”!
Jee ihanaa, kiva kun seurasit mukana! Kiitos paljon<3
Kiva etta muutit tanne – olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja ihailen itsevarmaa asennettasi elamaan.
Kaikkea hyvaa jatkoon taalla Indiedaysin puolella, innolla seuraan teidan seikkailuja 🙂
http://www.jemijams.com/
Voi kiitos paljon hurjan kauniista sanoistasi <3 Ihana että seurasit tänne mukaan ja toivottavasti pysyt jatkossakin mukana 🙂 Ihanaa kevättä sinulle<3
Sait juuri uuden lukijan 🙂 näyttää kivalta blogilta.
Voi miten ihana kuulla, kovasti tervetuloa mukaan seuraamaan ja kiitos paljon<3 🙂
Onnea uuteen blogikotiin! Harmittelin näin lukijan näkökulmasta hieman, että juuri Indiedaysille pääsit bloggaamaan, koska (kuten muutama muukin on maininnut) Indiedaysin blogeissa on usein ollut latautumisongelmia, jotka eivät nettiyhteydestä ole johtuneet. Joudun nyt myös avaamaan postauksen Bloglovinin kautta Indiedaysin sivuille, mutta ainakin vihdoin saat minustakin yhden kävijän lisää aina uuden postauksen julkaistuasi! Toivotaan, ettei Indiedaysin kanssa enää tulisi tällaisia ongelmia.
Eksyin viime keväänä blogiisi, ja sen jälkeen olen lukenut joka ikisen postauksen. Blogisi on aivan mahtava, tämän hetken lempparini, ja on todella mukava seurata elämääsi tätä kautta, sillä elämäsi vaikuttaa blogin välityksellä sellaiselta, mitä haluaisin elää! Vaikutatte miehesi kanssa aivan mahtavilta vanhemmilta!